Kirjoittaja Aihe: 2016-04-01 TE: Kotimaisia kieliä puhuvien määrä kääntynyt kiihtyvään laskuun  (Luettu 14310 kertaa)

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 25 944
  • Liked: 68031
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Tästä se kai sitten lähtee ihan tosissaan. Vuosi 2014 oli ensimmäinen vuosi, jolloin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä laski ja vuonna 2015 lasku oli jo paljon selkeämpää (4 000 henkilöä). Sitä vastoin vieraskielisten määrä kasvoi viime vuonna 19 000 henkilöllä.

Millaisia ajatuksia tämä herättää hompansseissa?

Edit: Graafi lisätty liitteeksi.

http://www.talouselama.fi/uutiset/ennennakematon-muutos-kotimaisia-kielia-aidinkielenaan-puhuvien-maara-kaantynyt-kiihtyvaan-laskuun-6537182

Lainaus
Ennennäkemätön muutos: Kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien määrä kääntynyt kiihtyvään laskuun

Suomea, ruotsia ja saamea äidinkielenään puhuvien määrässä on tapahtunut historiallinen käänne. Aiemmin kasvussa olleet luvut ovat kahden viime vuoden aikana kääntyneet laskuun.

Tilastokeskuksen perjantaina julkistaman väestörakennetilaston mukaan Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2015 lopussa 5 487 308. Väkiluku kasvoi vuoden 2015 aikana 15 555 henkilöllä.

Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni vajaalla 4 000 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi runsaalla 19 000 henkilöllä.

Kuten alla olevasta grafiikasta ilmenee, vuosi 2014 oli ensimmäinen, jolloin suomea, ruotsia ja saamea äidinkielenään puhuvien määrä laski. Viime vuonna lasku jyrkkeni.

Suomessa asui vakituisesti vuoden 2015 lopussa 329 562 äidinkieleltään vieraskielistä henkilöä. Vieraskielisten osuus koko väestöstä on nyt 6 prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat äidinkieleltään venäjää puhuvat, 72 436 henkilöä, viroa puhuvat, 48 087 ja somalia puhuvat, 17 871.

Maakunnittain tarkasteltuna vieraskielisten osuus oli vuoden 2015 lopussa korkein Uudenmaan maakunnassa, 11,3 prosenttia väestöstä ja pienin Etelä-Pohjanmaalla, 2,0 prosenttia.
« Viimeksi muokattu: 01.04.2016, 09:50:07 kirjoittanut Alaric »
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Chew Bacca

  • Vieras
Se herättää ajatuksen että vanhat suomalaiset korvautuvat lisääntymisikäisillä mamuilla, lapsilla ja "lapsilla". Väestönvaihto saa vauhtia geometriseen kasvuun. Isot kaupungit menetetään väistämättä, kuten koko läntisessä Euroopassa on jo tapahtunut.

Wippajei.

Spesialisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 037
  • Liked: 2677
Suomalaisten kaltaisessa pienessä, laiskasti lapsia tekevässä populaatiossa tämä on erittäin tuhoisaa. Me olemme ainoat ihmiset virolaisten lisäksi jotka pitävät suomensukuisia kieliä yllä ja elinvoimaisina. Venäjällä ne ovat kuolemassa kovaa vauhtia vanhojen ikäluokkien myötä. Virolaiset ovat tällä menolla ainutlaatuisen kieliryhmämme ainoa toivo. Virolaisiakin on niin vähän että heidät on jo yksinkertaisella kansanmurhalla helppo eliminoida.

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 044
  • Liked: 19075
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Suomi on kohta uus-kaksikielinen maa, pakkoruotsin korvaa pakkosomalin kieli.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Sydämistynyt

  • Vieras
Kohta meillä on koraani-arabia pakollisena aineena.   Eihän se ole monikulturismia eikä rajatonta maailmaa, että tulijoiden pitää opetella jotakin suomea.  :flowerhat:

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 087
  • Liked: 43954
  • Ego sum Spartacus
Ei ole mikään yllätys että suomalaisten määrä vähenee kun vallanpitäjät ovat tehneet yhteiskunnasta sellaisen että se suosii muukalaisia ja niistä juuri kaikkein haitallisimpia.

http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/02/vaerak_2013_02_2014-12-10_tie_001_fi.html

http://www.pewforum.org/2011/01/27/future-of-the-global-muslim-population-regional-europe/


Pöllämystynyt

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 058
  • Liked: 7694
  • vihervasemmistolainen
    • Yövartija
Tämä kuvaa hyvin sitä, mitä väestönvaihtopolitiikalla tarkoitetaan. Tämä kuvaa myös, mitä tarkoitan sillä, kun sanon väestönsiirtojen olevan yhteiskunnan etnisen rakenteen jalostusta eli väestönjalostusta. Se ei ole mitään pelottelua tai kaukaisen tulevaisuuden skenaario, vaan nykyisen politiikan jatkuessa vääjäämättömästi etenevä kulttuurinen kansanmurha (ethnocide), joka lopulta marginalisoi, syrjäyttää, sulauttaa ja hautaa alleen ainutkertaisen, omaleimaisen alkuperäisväestön, jonka ainoa pysyvä koti ja turva ja kulttuuria tukeva ja ylläpitävä oma historiallinen ja luonnollinen elinympäristö on tässä maassa. Kulttuurinen kansanmurha on rikos koko ihmiskuntaa vastaan tuhotessaan maailman kulttuurista moninaisuutta.

Näin käy, jos väestönvaihdon annetaan jatkua. Mikään luonnonlaki tämä väestönvaihto ei kuitenkaan ole, vaikka matemaattisesti näin näyttääkin olevan. Demokratiassa alkuperäisväestöllä olisi oikeus suvereenisti ja tietoisesti päättää omasta, yhteiskuntansa ja asuinseutunsta tulevaisuudesta ja kehityksestä, ja siten aidossa demokratiassa väestönvaihto voitaisiin suhteellisen helpostikin pysäyttää laillisin ja rauhanomaisin keinoin, mm. poistamalla ne etuudet, minkä perässä etuoikeutetut kolonistimassat tulevat ja jäävät, sekä myöntämällä turvapaikkoja vain suoraan vaaravyöhykkeiltä eli todellisesta vaarasta tuleville.

Mikäli demokratia on tahallaan rikottu ja pidetään rikottuna niin pahoin, ettei kansa voi päättää edes kohtalonkysymyksistään, voidaan väestönvaihto pysäyttää myös suoralla toiminnalla, joka on täysin laillinen ja humanitaarinen keino pysäyttää massiivisiin ihmisyyden vastaisiin rikoksiin systemaattisesti syyllistyvät maanpetturit, demokratiaa ja laillisuutta vastaan hyökkäävät totalitaristit ja väestöä taloudelliseksi edukseen jalostavat äärioikeistolaiset kapitalistit. Väestönvaihto ja väestönjalostus on jo itsessään sisällissotatoimi alkuperäisväestöä vastaan, ja vielä pahempaa. Se on kansanmurhatoimintaa. Sotaa tällainen yksipuolinen hyökkäys ei kuitenkaan ole, ennen kuin siihen vastataan aseellisesti. Kansalaisilla on oikeus puolustautua ja puolustaa heikoimpia sisällissotatoimia ja kansanmurhatoimia vastaan kaikin mahdollisin keinoin, palauttaakseen ihmisarvonsa, ihmisoikeutensa, turvallisuutensa ja laillisen demokratian.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Toni R Jyväskylästä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 884
  • Liked: 6917
  • Minä olen kaapumies!
Ei helvetti, 2000-luvulla kolminkertaistunut vieraskielisten määrä ja loppua ei näy.

JiM

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 870
  • Liked: 2552
Tämä kuvaa hyvin sitä, mitä väestönvaihtopolitiikalla tarkoitetaan. Tämä kuvaa myös, mitä tarkoitan sillä, kun sanon väestönsiirtojen olevan yhteiskunnan etnisen rakenteen jalostusta eli väestönjalostusta. Se ei ole mitään pelottelua tai kaukaisen tulevaisuuden skenaario, vaan nykyisen politiikan jatkuessa vääjäämättömästi etenevä kulttuurinen kansanmurha (ethnocide), joka lopulta marginalisoi, syrjäyttää, sulauttaa ja hautaa alleen ainutkertaisen, omaleimaisen alkuperäisväestön, jonka ainoa pysyvä koti ja turva ja kulttuuria tukeva ja ylläpitävä oma historiallinen ja luonnollinen elinympäristö on tässä maassa. Kulttuurinen kansanmurha on rikos koko ihmiskuntaa vastaan tuhotessaan maailman kulttuurista moninaisuutta.

Näin käy, jos väestönvaihdon annetaan jatkua. Mikään luonnonlaki tämä väestönvaihto ei kuitenkaan ole, vaikka matemaattisesti näin näyttääkin olevan. Demokratiassa alkuperäisväestöllä olisi oikeus suvereenisti ja tietoisesti päättää omasta, yhteiskuntansa ja asuinseutunsta tulevaisuudesta ja kehityksestä, ja siten aidossa demokratiassa väestönvaihto voitaisiin suhteellisen helpostikin pysäyttää laillisin ja rauhanomaisin keinoin, mm. poistamalla ne etuudet, minkä perässä etuoikeutetut kolonistimassat tulevat ja jäävät, sekä myöntämällä turvapaikkoja vain suoraan vaaravyöhykkeiltä eli todellisesta vaarasta tuleville.

Mikäli demokratia on tahallaan rikottu ja pidetään rikottuna niin pahoin, ettei kansa voi päättää edes kohtalonkysymyksistään, voidaan väestönvaihto pysäyttää myös suoralla toiminnalla, joka on täysin laillinen ja humanitaarinen keino pysäyttää massiivisiin ihmisyyden vastaisiin rikoksiin systemaattisesti syyllistyvät maanpetturit, demokratiaa ja laillisuutta vastaan hyökkäävät totalitaristit ja väestöä taloudelliseksi edukseen jalostavat äärioikeistolaiset kapitalistit. Väestönvaihto ja väestönjalostus on jo itsessään sisällissotatoimi alkuperäisväestöä vastaan, ja vielä pahempaa. Se on kansanmurhatoimintaa. Sotaa tällainen yksipuolinen hyökkäys ei kuitenkaan ole, ennen kuin siihen vastataan aseellisesti. Kansalaisilla on oikeus puolustautua ja puolustaa heikoimpia sisällissotatoimia ja kansanmurhatoimia vastaan kaikin mahdollisin keinoin, palauttaakseen ihmisarvonsa, ihmisoikeutensa, turvallisuutensa ja laillisen demokratian.

Those who make peaceful revolution impossible will make violent revolution inevitable.

John F. Kennedy

http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/j/johnfkenn101159.html

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6349
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
esimerkkiperhe imee aika helvetin hyvin verovaroja, sitten kun niitä on tuhansia niin wippajei
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Jaska Pankkaaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 652
  • Liked: 12201
  • Finlayson, Fazer ja nyt myös Firas
Suuri kuva on päivän selvä: fiksuja nuoria ja varakaita senioreja lähtee, tilalle tulee "ilmaista elämää" haluavia kehitysmaalaisia.
Tätä "kehitystä" kaikin voimin ajava julkisen sektorin De-Luxe sosiaaliavutuksella elelevä Älymystö ei näe asiassa itselleen mitää uhkaa. Eihän se muuten Älymystöä olisikaan.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 087
  • Liked: 43954
  • Ego sum Spartacus
^^ Joskus arvioin että 17 000 somalin oleskelu Suomessa maksaa suomalaisille 200 - 300 miljoonaa € vuodessa, eikä siinä kaikki. Somalien määrä Suomessa on tuplaantunut aina 10 vuoden välein ja jos sama kehitys jatkuu 100 vuotta niin silloin Suomessa on noin 16 miljoonaa somalia. Somaliassa väkiluku on vajaassa sadassa vuodessa kymmenkertaistunut kun Suomessa siihen meni 250 vuotta.

http://www.populstat.info/Africa/somaliac.htm

https://www.stat.fi/org/tilastokeskus/vaestonkehitys.html

Hakkapeliitta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 240
  • Liked: 4635
  • muurinrakentaja
Itse pidän vieraskielisen väestön kasvua väistämättömänä. Suomesta kuitenkin muuttaa n. 15 000 ihmistä vuosittain pois, ja väkeä tarvitaan tilalle. Globalisaatio ja etenkin Englannin kielen taidon leviäminen maailmalla avaa aina vain lisää mahdollisuuksia suomalaisille. Hyvinvointiyhteiskunnasta kiinni pitäminen tarkoittaa korkeita veroja ja tämä tarkoittaa aivovuotoa, joten maahanmuuttoa tarvitaan.

Mikäli tuo sitten jossain kohtaa tarkoittaa suomen kansan ja kulttuurin häviämistä niin so be it. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tätä kehitystä pitäisi vauhdittaa massaväestönsiirrolla kehitysmaista, ihmisista joiden potentiaali pärjätä modernissa yhteiskunnassa on kovin heikko. Tämänkin hetken työperäisen maahanmuuton määrät ovat täysin riittävät ylläpitämään nyky-yhteiskuntaa automaation kehittyessä.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28903
  • Polonia restituta
Kansanvaihtoviikot käynnissä. Se on kunnianhimoinen pitkän aikavälin projekti, mutta lopussa kiitos seisoo.

Missähän vaiheessa RKP alkaa huolestua siitä, että ruotsi ei kohta olekaan se kaikista tärkein vähemmistökieli, jota kaikkien on osattava?
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Kallan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 935
  • Liked: 5731
  • Panda nimeltä Kallan.
Kansanvaihtoviikot käynnissä. Se on kunnianhimoinen pitkän aikavälin projekti, mutta lopussa kiitos seisoo.

Missähän vaiheessa RKP alkaa huolestua siitä, että ruotsi ei kohta olekaan se kaikista tärkein vähemmistökieli, jota kaikkien on osattava?

Siinä vaiheessa kun Al-Shabaab tai vastaava operoi täällä kaduilla ja suomenruotsalaisista valtaosa on kahden metrin syvyydessä? Sitä ennen voi tosin moni muukin miete käydä mielessä kuinka jees suomenkieliset ihmiset oikeastaan sittenkin olivat niinä naapureina....

Tossa sellainen kauhuskenaario eikä suinkaan mahdoton kun mietitään miten Libanonille kävi.

yks vaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 813
  • Liked: 1052
Kuka kunnon kansalainen tänne lapsia haluaa tehdä? Suomessa olosuhteista johtuen ne lisääntyvät, joiden ei pitäisi ja päinvastoin.
Kuka syrjisi minua?


RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 250
  • Liked: 16460
2016-07-26 Tilastokeskus: Syntyvyys jatkaa laskuaan
« Vastaus #17 : 26.07.2016, 17:28:49 »
Lainaus
Tilastokeskus: Syntyvyys jatkaa laskuaan – "Mitenköhän päättäjät reagoivat?"

Suomalaisia syntyi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 912 vähemmän, kuin vuoden 2015 samana ajanjaksona. Suomen väkiluku kuitenkin kasvoi 6 269 hengellä maahanmuuton ansiosta tammi-kesäkuussa.

Syntyvyysluvut ovat pienimmillään sitten Suomen itsenäistymisen, kertoo Tilastokeskus. Suomessa syntyi tänä vuonna ennakkotiedon mukaan 26 517 lasta tammi-kesäkuun aikana, mikä on 912 lasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2015. Alkuvuoden vauvojen vähyys johtuu edelleenkin taloudellisesta epävarmuudesta, kertoo yliaktuaari Matti Saari Tilastokeskuksesta.

– Tämä taloudellinen laskusuhdanne tuo epävarmuutta. Syntyvyyden laskuahan on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Ankea ilmapiiri syö tulevaisuuden uskoa eikä rohkaise perheenlisäykseen, Saari kuvailee.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko vuonna 2015 taas syntyi 55 472 lasta, mikä puolestaan on 1 760 lasta vähemmän kuin vuonna 2014.

Kuuden viime kuukauden aikana suomalaisia syntyi 753 vähemmän kuin kuoli. Kuolleiden määrä oli 27 270. Tämä tarkoittaa, että viime vuonna vastaavana jaksona syntyneitä oli vielä 686 enemmän kuin kuolleita.

– Kun huomioidaan ikärakenne, nyt ollaan vähän suuremmassa syntyvyystilanteessa, kuin vuonna 1973. Sillonkin syntyvys oli laskenut monta vuotta. Päättäjät kuitenkin reagoivat tilanteeseen ja perhepoliittista tukea lisättiin. Jää nähtäväksi, miten päättäjät nyt reagoivat tähän laskuun, kun keskustelua ei toistaiseksi ole juurikaan käyty, Saari pohtii.

Muutto lisää väkeä

Ulkomailta muutti Suomeen alkuvuonna 13 698 henkeä ja Suomesta ulkomaille 6 676 henkeä. Maahanmuuttoja oli 1 136 enemmän ja maastamuuttoja 717 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-kesäkuussa. Suomen väkiluku oli kesäkuun lopussa 5 493 577.

Maakunnittaisten ennakkotietojen mukaan väkiluku kasvoi alkuvuonna Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla, Päijät-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Määrällisesti eniten, 10 253 henkeä, kasvua oli Uudellamaalla. Pirkanmaalla kasvua oli 931 henkeä.


Suhteellisesti eniten muuttovoittoa kokonaisnettomuuton mukaan saivat Ahvenanmaa, 0,7 prosenttia, sekä Uusimaa, 0,47 prosenttia. Väkilukuun suhteutettuna väestönlisäys oli suurinta Ahvenanmaalla.

– Ahvenanmaalle on perinteisesti muutettu melko paljon ulkomailta. Maakunta on erilaisessa asemassa verotuksellisesta syistä, Saari selittää.

Paikallinen väestönkasvu alkaa väestötutkimuksen mukaan olla ongelmallista vasta, kun väestönlisäys on 1,5–2 prosenttia. Väestönlisäys oli menneenä puolivuotiskautena Uudellamaalla 0,63 prosenttia, mikä samana jatkuessaan tarkoittaa koko vuodelle noin 1,2 prosentin väestönlisäystä.

– Väestön keskittymisessä luvut eivät ole hätkähdyttävän suuria. Maan sisäinen muuttoliikehän on vaimeaa. Kaupunkiseutujen lisäys tulee lähinnä ulkomailta, Saari toteaa.

Suhteellisesti suurimman väestötappion koki alkuvuonna Etelä-Karjala, 0,49 prosenttia. Määrällisesti suurin muuttotappio kokonaisnettomuutosta oli Pohjanmaan maakunnassa, 543 henkeä. Keski-Suomen maakunnassa tappio oli 522 henkeä.

http://yle.fi/uutiset/tilastokeskus_syntyvyys_jatkaa_laskuaan__mitenkohan_paattajat_reagoivat/9051727
http://www.stat.fi/til/vamuu/2016/06/vamuu_2016_06_2016-07-26_tie_001_fi.html
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

yks vaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 813
  • Liked: 1052
Vain vakituisesti Kela Goldilla elävä tekee pentuja, työssäkäyvä on liian epävarma. Itse en ainakaan pentuja tekis tällaisena aikana.

Tää on just sitä heikomman aineksen osuuden kasvua.
Kuka syrjisi minua?

Kallan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 935
  • Liked: 5731
  • Panda nimeltä Kallan.
Vain vakituisesti Kela Goldilla elävä tekee pentuja, työssäkäyvä on liian epävarma. Itse en ainakaan pentuja tekis tällaisena aikana.

Tää on just sitä heikomman aineksen osuuden kasvua.

Suomi on Helsingin katukuvan muutoksesta päätellen tarkoituskin muuttaa pääosaltaan etniseltä koostumukseltaan kehitysmaalaisista koostuvaksi kehitysmaaksi. Ei tietysti liian nopeasti...

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 024
  • Liked: 18866
  • Kuka jos en minä
Epävarmuuden lisäksi, kuka haluaisi tällaiseen paskaan tehdä lapsia. Kehitysmaatouhottajien annetaan vapaasti raiskata maata edes yrittämättä tehdä mitään. Ja työntekijöiden asema, työttömistä jotka tahtoisivat töihin puhumattakaan on surkea.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 605
  • Liked: 14721
Kannattiko leikata perhe-etuuksia, vaikka maahanmuutosta ja kehitysavusta olisi saanut enemmän?

Aurelius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 709
  • Liked: 477
Surullista ja valitetavaa. Suomesta on tehty nykyisellä politiikalla kuoleva maa. Toisaalta ei ole muita asioita, jotka pidättelisivät minua tässä Euvostoliiton rapistuvassa syrjäkylässä kuin oma kieli ja kulttuuri. Jos ne poljetaan kunnolla likaan ja raunoitetaan, niin tämä maa jää kyllä minulta taakse. Tiedän, että tälläkin hetkellä monessa maassa on oman alani työvoimapula.

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 25 944
  • Liked: 68031
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Jatketaanpas toissavuotista ketjua tuoreella tilastolla.

Vuonna 2017 suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni 9 499 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi 19 332 henkilöllä.

https://www.stat.fi/til/vaerak/2017/vaerak_2017_2018-03-29_tie_001_fi.html (29.3.2018)

Lainaus
Äidinkielenään kotimaisia kieliä puhuvien määrän väheneminen kiihtyi

Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 5 513 130. Väkiluku kasvoi vuoden 2017 aikana 9 833 henkilöllä. Väkiluvun kasvu oli pienin vuoden 2000 jälkeen. Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni 9 499 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi 19 332 henkilöllä.

Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson väkiluku väheni eniten lähes 50 vuoteen

Vuoden 2017 aikana väkiluku kasvoi viidessä maakunnassa ja väheni 14 maakunnassa. Määrällisesti eniten väkiluku kasvoi Uudellamaalla, 17 331 henkilöllä, Pirkanmaalla, 2 725 henkilöllä ja Varsinais-Suomessa, 2 134 henkilöllä. Väkiluvun kasvu oli myös suhteellisesti suurin Uudellamaalla, 1,1 prosenttia.

Väkiluku väheni määrällisesti eniten Kymenlaaksossa, 2 148 henkilöllä ja Etelä-Savossa, 1 781 henkilöllä. Myös suhteellisesti väkiluku väheni eniten Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa (1,2 prosenttia). Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakunnissa väkiluku väheni määrällisesti eniten lähes 50 vuoteen.

Kouvolan väkiluku väheni yli 1 100 henkilöllä

Vuoden 2017 aikana väkiluku kasvoi 77 kunnassa ja pieneni 232 kunnassa. Määrällisesti eniten väkiluku kasvoi Helsingissä, 8 091 henkilöllä, Espoossa (4 461) ja Vantaalla (3 686). Pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvusta vieraskielisen väestön osuus oli kaksi kolmasosaa.

Suhteellisesti tarkasteltuna Manner-Suomessa väkiluku kasvoi eniten Järvenpäässä (2,5 prosenttia), Kauniaisissa (2,4 prosenttia) ja Uudessakaupungissa (2,3 prosenttia) kunnissa. Väkiluku väheni määrällisesti eniten Kouvolassa, 1 110 henkilöllä ja Kotkassa, 648 henkilöllä. Suhteellisesti eniten Manner-Suomessa väkiluku väheni Halsuan (3,9 prosenttia), Kaavin (3,4 prosenttia) ja Posion (3,3 prosenttia) kunnissa.

Vieraskielisten osuus koko väestöstä seitsemän prosenttia, Vantaalla lähes viidennes

Suomessa asui vakituisesti vuoden 2017 lopussa 373 325 äidinkieleltään vieraskielistä henkilöä. Vieraskielisten osuus koko väestöstä on nyt seitsemän prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat äidinkieleltään venäjää puhuvat, 77 177 henkilöä, viroa puhuvat, 49 590 ja arabiaa puhuvat, 26 467.

Maakunnittain tarkasteltuna vieraskielisten osuus oli vuoden 2017 lopussa korkein Uudenmaan maakunnassa, 13 prosenttia väestöstä ja pienin Etelä-Pohjanmaalla, kaksi prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna vieraskielisten osuus väestöstä oli korkein Vantaalla, 18 prosenttia, Espoossa, 16 prosenttia ja Helsingissä, 15 prosenttia.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 281
  • Liked: 15739
  • Manner-Suomen Tasavalta
Vuonna 2017 suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni 9 499 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi 19 332 henkilöllä.

Tästä tarkastelusta lisäksi puuttuu eräs yksityiskohta, tai ulottuvuus, nimittäin henkilöiden iät. Poistuma oletettavasti koostuu pääosin vanhoista ihmisistä, kun taas tänne tulee nuoria ja lapsentekoikäisiä. Tietysti jos meidän nuoret korvautuisivat toisten nuorilla, niin muutos tulevaisuudessa olisi vieläkin nopeampi, mutta nytkin se on jyrkempi kuin mitä pelkästään uutisesta voisi päätellä: lisääntymisiän ohittaneet korvautuvat lisääntymisikäisillä tai sitä nuoremmilla. Tulijoiden lisääntyminen on vasta edessäpäin. Tulevaisuudessa muutos on jyrkempi kuin mitä nyt voisi helposti kuvitella. Lineaarinen ajattelu voi johtaa meidät harhaan.
« Viimeksi muokattu: 02.04.2018, 17:42:59 kirjoittanut Outo olio »
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 051
  • Liked: 20165
Kannattiko leikata perhe-etuuksia, vaikka maahanmuutosta ja kehitysavusta olisi saanut enemmän?

Kurinpalauttajahallituksen mielestä kaiketi seki kurinpalautus oli paikallaan. Mitäs äänestitte persuille jytkyn.
Poliittisen eliitin ja siihen itsensä mieltävien hännystelijöiden ja perskärpästen kosto köyhäkansalle on karmea. Muulla ei ole väliä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28903
  • Polonia restituta
Vuonna 2017 suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni 9 499 henkilöllä. Vieraskielisten määrä kasvoi 19 332 henkilöllä.

Tästä tarkastelusta lisäksi puuttuu eräs yksityiskohta, tai ulottuvuus, nimittäin henkilöiden iät. Poistuma oletettavasti koostuu pääosin vanhoista ihmisistä, kun taas tänne tulee nuoria ja lapsentekoikäisiä. Tietysti jos meidän nuoret korvautuisivat toisten nuorilla, niin muutos tulevaisuudessa olisi vieläkin nopeampi, mutta nytkin se on jyrkempi kuin mitä pelkästään uutisesta voisi päätellä: lisääntymisiän ohittaneet korvautuvat lisääntymisikäisillä tai sitä nuoremmilla. Tulijoiden lisääntyminen on vasta edessäpäin. Tulevaisuudessa muutos on jyrkempi kuin mitä nyt voisi helposti kuvitella. Lineaarinen ajattelu voi johtaa meidät harhaan.

Tulevaisuudesta saa paremman kuvan, kun tarkastelee kouluja. Kautta Länsi-Euroopan on havaittavissa sama kehitys, eli nuorimmat ikäluokat ovat yhä suuremmassa määrin mamutaustaisista koostuvia.

Muutos Euroopan demografiassa tulee vielä tämän vuosisadan aikana olemaan paljon jyrkempi kuin mitä moni osaa nyt kuvitellakaan.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 613
  • Liked: 66245
  • 'Hvis lyset tar os'
Rooman valtakunnan tuho kesti kaikkinensa useamman sata vuotta. Eurooppalaisen Euroopan tuho tulee olemaan tällä kehityksellä huomattavasti nopeampaa.

On huolestuttavaa, millä kiimalla sivistystä ollaan ajamassa alas ihmisoikeuksien valheellista verhoa olkiukkona käyttäen. On myös hämmentävää huomata, kuinka sivistyneiden valtioiden ihmiset ovat valmiita kaivamaan omaa hautaansa, antautumalla systemaattisen aivopesun kohteeksi ilman merkittävää asioiden kyseenalaistamista. Tämä kertoo Euroopan todellisesta rappiotilasta, jossa omasta reviiristään huoltapitäminen loistaa poissaoloaan.

Tarttis tehdä jotakin. Tarttis todellakin ja kiireesti.

E:+a
« Viimeksi muokattu: 02.04.2018, 22:24:00 kirjoittanut Kim Evil-666 »
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Spesialisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 037
  • Liked: 2677
Kuka kunnon kansalainen tänne lapsia haluaa tehdä? Suomessa olosuhteista johtuen ne lisääntyvät, joiden ei pitäisi ja päinvastoin.

Kuitenkaan kunnon kansalaiset ei ajatelleet näin 40-50 -luvuilla jolloin koko maa ja kansa oli kadotuksen partaalla sodan keskellä ja sen jäljiltä. Tähän aikaan synnytettiin suuret ikäluokat.
Nykyajassa on jotain ihan uudella tavalla oireellista. Halutaan korkkarit katossa, räkä poskella "nauttia ja elää" tatuoituina norsuina yökerhojen jytkeessä. Niinhän ne
itsenäiset naiset telkkarissakin tekee, juoksevat unelmien poikamiesprinssien perässä. Sieltäkö malli tulee? Eikä miehetkään sen kummempia ole. Samanlaisia narsisteja ja ikiteinejä. Toimintaa ja koko elämää ajaa nautinto, hedonismi ja kiima. Onhan se toki luonnollista, mutta miksi se on erityisesti korostunut X-sukupolvesta lähtien?

Perheen perustaminen ja äitiys ei koskaan ole ollut helppoa, mutta ihan viime vuosikymmeninä se on ollut helpointa koko ihmiskunnan historiassa. Raskaaksi tuleminen
on ennen modernia lääketiedettä ja sairaaloita merkinnyt naiselle huomattavaa kuolemanvaaraa, niin suuret olivat riskit menehtyä eri komplikaatioihin.
Olen jonkin verran tehnyt sukutukimusta ja huomannut, että perheiden lapsikuolleisuusmäärät
ovat olleet melko murskaavia. Isoisäni sisaruksista kaksi kuoli lapsena, viisi selvisi aikuisiksi.
« Viimeksi muokattu: 03.04.2018, 20:01:56 kirjoittanut Alaric »

no future

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 704
  • Liked: 2241
Itse näin lapsentekoikäisenä tuntuu kyllä siltä, että vakituisessa duunissa ja muutenkin vakaassa tilanteessa olevat ovat niitä jotka pariutuvat vakavasti, ja myös lisääntyvät aivan kuten aiemmatkin sukupolvet. Ei siinä paljon kelan varaan lasketa kun toista tai kolmatta lasta tehdään. Se ensimmäinenhän on aina vähän vahinko. ;-) Ja kyllä valtaosa 30+ naisista miettii ihan vakavasti omaa lisääntymistään, tai siitä pidättäyttmistä.  Biologinen kello toimii aivan kuten ennenkin.

Piti ihan miettiä, ja itselläni taitaa olla yksi lapseton serkk u. Se nuorin ja ainoa kenellä on opiskelut kesken. Näin siis korkeakoulutettujen ei uskonnollisten ruuhka-Suomessa kasvaneiden kolmekymppisten parissa.

Edit. Mutta tottahan se on, että kun keskimääräinen lapsimäärä putoaa alle kahden, niin väestön määrä alkaa laskea. Ei niitä nelilapsisia tuttujakaan ole kuin 1 pariskunta, ja kolmelapsisiakin vain kourallinen. 1 tai 2 taitaa olla se riittävä määrä useimmille.
« Viimeksi muokattu: 02.04.2018, 23:47:57 kirjoittanut no future »

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 024
  • Liked: 18866
  • Kuka jos en minä
^Syyseuraussuhde väärin päin. Lapsia tekevät eivät ole niin kuin ennen, vaan ne joilla on mahdollisuus hoitaa hommat, tekevät lapsia.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Bellerofon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 439
  • Liked: 5969
Ei Suomi ole koskaan ollut mikään Impivaara. On tänne tultu ulkomailta töihin ja toisinpäin. Töihin! Nykyinen maahanmuutto ei ole millään perustein työperäistä, joka näkyy myös maahan valuvassa materiaalissa.

valkovuokko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 628
  • Liked: 1608
Vierakielinen väestö pakkautuu pääkaupunkiseudulle, ja kasvattaa osuuttaan kovaa vauhtia

Suomenkielisten %osuus  31.12. 2017

Espoo        76.8 %

Helsinki    79.1 %

Vantaa      79.8 %

Turku        83.5  %

Manner-Suomi     88.4



Vieraskielisten % osuus    2017

Vantaa          17.7  %

Espoo           16.0 %

Helsinki        15.3 %

Turku            11.1 %

Manner-Suomi     6.8%

newspeak

  • Vieras
Äidinkieli on jossakin määrin virheellinen käsite tilastoissa, koska se ei välttämättä vastaa henkilön todellisuudessa puhumia kieliä. Oletetaan vaikkapa suomalaisen naisen tai miehen hankkivan lapsen ulkomaalaisen, "vierasta kieltä" puhuvan kanssa. Lapsen äidinkielen valinta kahden vaihtoehdon välillä on enemmän tai vähemmän mielivaltainen. Siksipä lapsen äidinkieleksi saattaa valikoitua vieras kieli kasvatuksesta johtuvien toiveiden tai muiden tekijöiden takia, mutta käytännössä lapsi puhuu suomea. Samoin ulkomailla syntyneen tai asuvan/asuneen lapsen todellinen kieli saattaa vaihdella.

Lainaus
Äidinkielen vaihtaminen onnistuu ilman perusteluja

Turun Sanomat 16.11.2009 1:29

Täysin suomenkielisen perheen vanhemmat voivat vaihtaa lapsensa äidinkieleksi ruotsin. Näin tehdään joissain perheissä, joissa lapset halutaan ruotsinkieliseen päivähoitoon tai kouluun.

Helsingin maistraatin toimistosihteeri Tiina Miettinen kertoo, että äidinkielen vaihtajia on sekä suomenkielisestä ruotsinkieliseksi että toisinpäin. Hän lisää, että joskus suomenkieliset vaihtavat äidinkielekseen englannin. Internetin keskustelupalstoillakin pohditaan, voisiko näin laistaa pakkoruotsista koulussa.

Äidinkielen vaihtaminen on helppoa ja täysin laillista, sillä viranomaiset eivät edes saa kysellä kielen vaihdon syytä. Äidinkielen vaihto onnistuu täyttämällä maistraatin lomake. Lapselle tarvitaan molempien huoltajien suostumus.

...

Vaihtajien määrää ei tiedä kukaan

Äidinkielellä kikkailevia viranomaiset arvioivat olevan hyvin vähän. Ilmiön todellista laajuutta ei tiedetä. Tilastoja äidinkielen vaihtamisesta ei voi tehdä, koska Väestörekisterikeskuksen informaatikon Seppo Heleniuksen mukaan vaihdot eivät tallennu tietojärjestelmiin.

Heleniuksen mukaan äidinkielen vaihtajien määrää on selvitetty 30 vuotta sitten, ja tuolloin äidinkieltä vaihtoi vuodessa 400 ihmistä. Helenius pohtii, että kasvaneen maahanmuuton takia määrä voi nykyään olla jopa kymmenkertainen.

...

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/88600/idinkielen+vaihtaminen+++onnistuu+ilman+perusteluja

valkovuokko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 628
  • Liked: 1608
Totta, äidinkielen vaihto onnistuu ilman perusteluja, klikkaamalla vain sopivaa kohtaa lomakkeessa. Mutta entä jatkossa, kun vieraskielisten määrä kasvaa ja kasvaa?

Ruotsissa ei väestöä rekisteröidä äidinkielen mukaan, kaikkien Ruotsin kansalaisten edellytetään osaavan ruotsia. Toisaalta ajatellaan, että ihmisiä pitää kohdella yhdenvertaisesti riippumatta äidinkielestä.
 
Suomessa pitäisi olla vastaava käytäntö, mutta meillä "haasteena" on kaksi kansalliskieltä ja RKP, joka tarkkaan haluaa vahtia ruotsinkielisten määrää ja vaatii että ruotsinkielisten pitää saada omakielisiä palveluita.

Arvelen, että jatkossa Suomella tulee olemaan ongelmia kielipolitiikassa, kun meillä on useampia kielivähemmistöjä jotka ovat yhtä suuria tai suurempia kuin ruotsinkieliset.
Olen huolissani suomen kielen puolesta, miten pienellä suomenkielisellä kansakunnalla voi olla resursseja huolehtia monien eri kielten asemasta ja palveluista monilla eri kielillä tässä maassa? Kun ne sitä paitsi ovat isompia kieli kuin suomi.
Ja kun mikään muu maa ei huolehdi suomen kielen asemasta ja säilyttämisetä  meidän puolestamme, ellemme itse sitä tee.

newspeak

  • Vieras
Ruotsissahan on pitkät perinteet kielten tukahduttamisessa mitä suomeen tulee.

Itseäni suunnattomasti ärsyttää ihmisten tapa puhua "ulkomaalaiselta näyttävien" ihmisten kanssa englantia. Ehkä se on osalle tietynlaista toisen huomioonottamista ja kohteliaisuutta, mutta olen päätynyt johtopäätökseen, että suuri osa puhuu ulkomaalaistaustaisten ihmisten kanssa englantia tai jotain muuta vierasta kieltä ihan päästäkseen puhumaan kieltä, mikä on mielestäni melko itsekästä. Ja itsekkyyttähän toiseudenpalvonta suurimmalta osalta on.

Jos joku kerran osaa suomea edes jossain määrin, eikö olisi parempi puhua suomea? Jos jossain on esimerkiksi henkilö, josta ei näy hämärässä kuin silmämunat, en näe mitään järkeä alkaa lässyttään englanniksi tälle ja kaikista vähiten jostain rasismista, jos kerran osaa suomea. Siinä tekee karhunpalveluksen itselleen ja keskustelukumppanille.

Puhukoot vieraskieliset keskenään mitä kieltä lystäävät, mutta Suomessa pitäisi silti puhua aina lähtökohtaisesti suomea.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 213
  • Liked: 133261
Lainaus
Ulla Järven kolumni: Äidinkielen puhumisen pitäisi olla lapsen perusoikeus

Pitääkö lapsia suojella, ettei koulu riistä heiltä äidinkieltä? Mitä kieltä lapsi saa puhua tässä ajassa? Ulla Järvi kysyy.
Yle 12.12.2023

Maahanmuuttajien äidinkielen tukeminen ei ole yksiselitteinen juttu, mutta se ei ainakaan ole kestävää, että minkä tahansa kielen puhumisen tukeminen olisi Suomen kaltaisessa pienessä maassa peräti perusoikeus.

Lainaus käyttäjältä: Ulla Järvi
Je'vida-tytön orpo katse on iskostunut elokuvayleisön sieluun pitkin syksyä. Katja Gauriloffin elokuva seuraa pienen kolttatytön koulutietä 1950-luvulla Pohjois-Lapissa.

Koulun tehtävänä oli suomalaistaa saamelaiset ja kolttasaamelaiset lapset. Je’vidan minuus riistettiin nimeä myöten. Hänestä tuli Iida. Oman äidinkielen puhumisesta rankaistiin lyömällä. Asuntolassa lantalaisten ruokaan tottumattomia lapsia syötettiin vaikka väkisin. Poronkarvaiset nutukkaat vaihdettiin liian isoihin, rumiin nahkakenkiin.

Siitä, mitä Suomen valtio ja koululaitos tekivät saamelaisille, on alettu puhua laajemmin vasta viime vuosina. Ajattelemme helposti, että haudanryöstöt ja kallojen mittaukset ovat kaukaista synkkää ”rodunjalostuksen” historiaa. Je’vida-elokuva osoittaa konkreettisesti, miten lähihistoriaa nuo tapahtumat ovat. Ihmiset, joiden minuus sammutettiin, asuvat yhä keskuudessamme.

Mistä päästäänkin sujuvasti siihen, että suomalainen koululaitos edustaa historiallista pahuutta ja kauheaa kansallismielisyyttä, jos se keskittyy enemmän suomen kielen kuin maahanmuuttajien äidinkielten opettamiseen.

Lainaus käyttäjältä: Ulla Järvi
Taas kansallismieliset aatteet elävät kulta-aikaansa. Politiikan toimet tähtäävät katseensa kielivähemmistöihin, maahanmuuttajiin ja vieraskielisiin perheisiin. Tiedotusvälineissä on postinumerokoneita, joissa voi selvittää asuinalueensa ihmisten tulojen, asumismuotojen ja keski-iän lisäksi myös kielitaustoja ja syntyperää.

Asun pikkukaupungissa. Parin kilometrin päässä kodistani on kaupunginosa, jossa niin sanottuja vieraskielisiä on viidennes väestöstä. Mitä minun pitäisi siitä ajatella?

Olen päättänyt olla ajattelematta mitään. Mutta Suomessakin voimistuvat puheet siitä, että monikulttuurisuus ei olekaan rikkaus, vaan uhka. Maahanmuuttajaperheiden lapset halutaan varhaiskasvatuksen piiriin mahdollisimman varhain, mutta samaa huolta ei tunneta suomenkielisistä perheistä.

Suomen kielen osaaminen on taatusti tärkeää, mutta yleensä myös vahvan äidinkielen osaamisen katsotaan olevan hyvä pohja monikielisyydelle. Tutkimusten mukaan kaikelle oppimisille koituu vaikeuksia, jos sekä äidinkielen että ympäristön enemmistökielen taito jäävät heikoiksi.

Tämä on vain yksi huonolaatuisen maahanmuuton ongelmista. Vähemmän huonolaatuista maahanmuuttoa, vähemmän tällaisia ongelmia.

Lainaus käyttäjältä: Ulla Järvi
Suomi on pieni kielialue. Vahvaa monikielisyyttä tulisi pitää tavoittelemisen arvoisena. Silti esimerkiksi Turussa on suunniteltu suomalais-venäläisten kieliluokkien lakkautusta. Englannin kieli kyllä jyllää eri puolilla maata, ja opetusta on käynnistetty monilla paikkakunnilla. Mahtaako äidinkieleltään englanninkielisiä lapsia olla Suomessa tosiaan niin paljon, että juuri heille pitää järjestää perusopetusta omalla kielellä?

Monikielisyyden tai englanninkielisyyden tukeminen ei ole perusteltua, jos se tapahtuu suomenkielisyyden kustannuksella tai on yksinkertaisesti liian kallista suhteessa hyötyihin. Suomessa tällaista analyysiä ei yleensä tehdä, mistä pahimpana esimerkkinä jo 50 vuotta jatkunut pakkoruotsi, jolle ei näy edelleenkään loppua.

Lainaus käyttäjältä: Ulla Järvi
Virossa mennään askel pidemmälle. Maassa elää merkittävä venäjänkielinen vähemmistö, mutta koulujen opetuskieli halutaan muuttaa pelkästään viroksi. YK:n ihmisoikeusneuvoston asiantuntijat ovat jo varoittaneet, että hanke saattaa loukata ihmisoikeuksia.

Hyvä esimerkki ihmisoikeuksien kieroutuneesta tulkinnasta nykymaailmassa. Viron venäjänkielinen vähemmistö on maassa virolaisuuden tukahduttamiseen tähdänneen Neuvostoliiton väestönvaihto/venäläistämisprojektin seurauksena. YK:n ihmisoikeusneuvoston "asiantuntijat" haluaisivat jatkaa projektia ihmisoikeuksien nimissä ja tukea näin sotaa käyvän rajanaapuri Venäjän tavoitteita.

Lainaus käyttäjältä: Ulla Järvi
Koululaitos on aina ollut tiiviisti sidoksissa oman aikansa maailmankuvaan. Mikä on nyt se kuva, joka meitä ohjaa?

Meillä on vanhempia, joiden mielestä koulussa pitää opettaa vain niitä asioita, jotka sopivat heidän maailmankuvaansa. Tällaisessa ilmapiirissä joku muu äidinkieli kuin suomi tuntuu olevan uhka ja ongelma, joka pitäisi siivota piiloon.

Linkin takana uutinen suomalaisesta tapauksesta, jossa koulu kielsi oppilasta tekemästä käsityötunnilla kangaskassia, jossa olisi ollut teksti "sukupuolia on vain kaksi". Vanhemmat eivät siis kieltäneet koulua opettamasta asioita, jotka eivät sovi heidän maailmankuvaansa, vaan koulu kielsi lasta ilmaisemasta edes kangaskassin koristelussa ajatusta, joka ei sopinut koulun pakkosyöttämään woke-maailmankuvaan.

Kirjoittaja on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tagit: