Kirjoittaja Aihe: 2016-04-12 VS:Supo: Ääri-islamistit aktivoitumassa omaksi verkostoksi Suomessa  (Luettu 16256 kertaa)

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 445
  • Liked: 37366
  • Ego sum Spartacus
Lainaus
ÄÄRI-ILMIÖ Supo seuraa Suomeen muodostumassa olevaa ääri-islamistista piiriä.
Suomeen on muodostumassa radikaali-islamistien piiri tai verkosto, kertoo suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

Ainakin osa piirin jäsenistä on Syyrian sodasta palanneita suomalaisperäisiä Isis-taistelijoita.

Portaankorva ei paljasta, millaista verkoston toiminta on tai liittyykö siihen terrori-iskujen suunnittelu. Hänen mukaansa piiriin kuuluvat henkilöt jakavat kuitenkin samankaltaisen arvomaailman, islamistisen radikalismin. Ideologian kannattajat havittelevat maailmanlaajuista islamilaista valtiota, ja he ovat olleet valmiita käyttämään väkivaltaa pyrkimyksissään.

Portaankorvan mukaan verkostoon kuuluvat ovat supon tiedossa ja seurannassa.

– Toistaiseksi piiristä ei koidu välitöntä terrorismin uhkaa maamme turvallisuudelle, Portaankorva arvioi.

Osa aktivoitumassa olevan piirin jäsenistä on kokeneita jihadisteja, jotka ovat haalineet Syyrian sotatantereilta monenlaista käytännön osaamista.

Osaavatko he valmistaa omatekoisia räjähteitä?

– Yleisesti voin sanoa, että Syyrian sodasta palanneille on kertynyt kaikenlaista sodankäyntiin liittyvää osaamista, Portaankorva muotoilee.

Supon tietojen mukaan sodasta on palannut Suomeen toistaiseksi parikymmentä vierastaistelijaa.

Supo ei paljasta, missä päin Suomea radikalistiverkosto vaikuttaa.

Portaankorva toteaa kuitenkin yleisesti, ettei Suomesta löydy Brysselin Molenbeek-lähiön kaltaisia radikalisoitumisen kriisipesäkkeitä.

– Väestön syrjäytymisen ehkäisy on yksi keskeinen keino torjua radikalisoitumista ja terrorismia. Syrjäytymisellä ei kuitenkaan pystytä täysin estämään terroritekoja, sillä ne ovat loppupelissä ihmisen henkilökohtainen valinta, ylitarkastaja muistuttaa.

Äärijärjestö Isis

Sunnikapinallisten ääri-islamistinen jihadistijärjestö Isis toimii Syyriassa ja Irakissa.
Irakin Al-Qaidasta versonnut Isis ilmoitti vuonna 2014 perustaneensa Irakin ja Syyrian alueille oman islamilaisen valtion, kalifaatin.
Terroristijärjestönä pidetyn Isiksen pyrkimyksenä on perustaa väkivalloin sharia-lailla hallittava, Lähi-idän ainut valtio.
Samalla se pyrkii taistelemaan ”vääräuskoisia”, etenkin shiiamuslimeja, vastaan.
Isis on ilmoittautunut viime marraskuisten Pariisin terrori-iskujen ja maaliskuisten Brysselin iskujen tekijäksi.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/383036-supo-aari-islamistit-aktivoitumassa-omaksi-verkostoksi-suomessa

Rubiikinkuutio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 271
  • Liked: 2494
  • A fonte puro pura defluit aqua.

Ainakin osa piirin jäsenistä on Syyrian sodasta palanneita suomalaisperäisiä Isis-taistelijoita.

 :facepalm:

Lainaus
– Toistaiseksi piiristä ei koidu välitöntä terrorismin uhkaa maamme turvallisuudelle, Portaankorva arvioi.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/383036-supo-aari-islamistit-aktivoitumassa-omaksi-verkostoksi-suomessa

Hyvä! Ehdinkin jo hetken huolestua.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 512
  • Liked: 17515
  • Kuka jos en minä
Vuosikymmen jäljessä. Tällä kehityksellä paukkuu vuosikymmenen päästä. Siihen mennessä on omat no-go-zonet ja siellä täysin estottomasti rehottava rikollisuus johon poliisi ei pysty puuttumaan.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Mikko pa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 815
  • Liked: 3844
    • Ei hyssyttelyä pedofiileille-Kaikki tiedot julkisiksi
"suomalaisperäisiä Isis-taistelijoita" taitaa olla aika laaja käsite tämäkin...
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

MacGyver

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 458
  • Liked: 2472
Lainaus
.
– Väestön syrjäytymisen ehkäisy on yksi keskeinen keino torjua radikalisoitumista ja terrorismia. Syrjäytymisellä ei kuitenkaan pystytä täysin estämään terroritekoja, sillä ne ovat loppupelissä ihmisen henkilökohtainen valinta, ylitarkastaja muistuttaa.

Mites olisi muslimien maahantulon rajoittaminen? Kannattaisi kokeilla terrorismin estämiseksi.
Syrjäytynyt voi varmaan radikalisoitua, mutta vaatii samaan settiin pahan mielenterveysongelman jotta voi päätyä terroritekoihin (Breivik, German wings/Lubitz).

Sitten tuo yksi uskonto, jossa korkeasti koulutetut valmistautuvat tekoihinsa. Kotouttamisilla ei ehkäistä terrorismia.


Arkipiispa

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 126
  • Liked: 1638
  • Rapefugees not welcome !
Lainaus
Syrjäytymisellä ei kuitenkaan pystytä täysin estämään terroritekoja...

Hmmm ?

Mutta kyllä syrjäytymisellä pystytään estämään terroritekoja. Esim. matujen syrjäyttäminen ihan Siperiaan asti on varma keino.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 765
  • Liked: 18514
  • Kertaluonteinen ja ainutlaatuinen yksittäistapaus.
Kaikki menee kuten kirjoitettu on. Suvakki ihmettelee mutta ei opi mitään.

On käsittämätöntä kuinka kokonaisella kansakunnalla tai maanosalla voi olla itsesuojeluvaisto kateissa.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 144
  • Liked: 6013
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
Vs: 2016-04-12 VS:Supo: Ääri-islamistit aktivoitumassa
« Vastaus #7 : 12.04.2016, 10:48:42 »
Eihän tämä nyt ole mahdollista, koska mitään ISIS-punahilkkoja täällä ei ole. Tai voisiko joku kysäistä joltakin ihan oikealta tutkijalta, kun Sinkkonen on maanpaossa?

Lainaus
Supo ei paljasta, missä päin Suomea radikalistiverkosto vaikuttaa.

*köh* Leppävaara! *köh* Puhoksen ostari! *köh* KONTULA!
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6347
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
Lainaus
Osaavatko he valmistaa omatekoisia räjähteitä?

– Yleisesti voin sanoa, että Syyrian sodasta palanneille on kertynyt kaikenlaista sodankäyntiin liittyvää osaamista, Portaankorva muotoilee.

mitäpä jos nämä sodasta palanneet palaisi myös kotimaahansa ettei SUPOn tarvitse pöyristyä ja ihmetellä ja seurata näitä kuffareita
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 489
  • Liked: 10567
Lainaus
– Väestön syrjäytymisen ehkäisy on yksi keskeinen keino torjua radikalisoitumista ja terrorismia. Syrjäytymisellä ei kuitenkaan pystytä täysin estämään terroritekoja, sillä ne ovat loppupelissä ihmisen henkilökohtainen valinta, ylitarkastaja muistuttaa.

Vaikka mä en ihan ymmärrä mitä se yrittää sanoa, niin syrjäytyminen vähentää ainakin järjestäytyneen terrorismin uhkaa.

Yksittäiset kilipäät voivat kyllä lisääntyä.

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 144
  • Liked: 6013
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
Vs: 2016-04-12 VS:Supo: Ääri-islamistit aktivoitumassa
« Vastaus #10 : 12.04.2016, 10:53:58 »
Kun ajatusmaailma on sos.dem. ja resurssit puuttuvat (vrt. ison maailman turvallisuusjärjestöt) niin tämän siitä sitten saa.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 171
  • Liked: 17586
  • covfefe
Kaikki menee kuten kirjoitettu on. Suvakki ihmettelee mutta ei opi mitään.

On käsittämätöntä kuinka kokonaisella kansakunnalla tai maanosalla voi olla itsesuojeluvaisto kateissa.

Ei lainkaan. Olen viimeaikoina alkanut tarkastelemaan vaihtoehtoa jossa eu:n hallinnon vaatima sisällissota tarkoituksellisesti tuotetaan Suomeenkin. Liittovaltiopolitiikassa on oltava sota ja terrori. Jos ei muuten niin maahantuotettuna!

Sota on liittovaltiohallinnon liiketoimi. Vaikka terroristeja vastaan jos ei muuten.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 832
  • Liked: 22601
  • Persuhtava keskustelija
Hädänalaisten verkosto, eihän niistä nyt mitään pahaa voi seurata, turvapaikasta kiitollisista lapsista ja naisista.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

nitkunatku

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 430
  • Liked: 472
Hädänalaisten verkosto, eihän niistä nyt mitään pahaa voi seurata, turvapaikasta kiitollisista lapsista ja naisista.
Muotoilisin: hädänalaisten VERIKOSTO. ;D Tämä alkaa olla jo niin ilmiselvää ja odotettavissa, ettei tästä jaksa edes suuremmin enää huolestua. Kunhan nyt ei sitten vain itse tai joku läheinen olisi paikalla, kun Helsingissä räjähtää. Tai voihan se tapahtua Alahärmässäkin. Terrorismista kun ei koskaan tiedä.
Nyt tai joskus toiste.

saint

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 496
  • Liked: 540
Lainaus
Osa aktivoitumassa olevan piirin jäsenistä on kokeneita jihadisteja, jotka ovat haalineet Syyrian sotatantereilta monenlaista käytännön osaamista.

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia "vanhoja" sotaveteraaneja ?

Lainaus
Toistaiseksi piiristä ei koidu välitöntä terrorismin uhkaa maamme turvallisuudelle, Portaankorva arvioi.

Hyvä, voimme siis vielä hetkeksi ummistaa silmämme ja muistutella mieleen, että ehdottomasti suurin turvallisuusuhka on rutiininomaisesti tappavat ja raiskaavat kantasuomalaiset miehet.

"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28898
  • Polonia restituta
En olisi tästä lainkaan huolissani. Sisäministeriön kanisteri Päivi Nerg nimittäin tuntee kaikkien taustat.

Resurssit olisi parempi keskittää netissä kirjoittelevien rasistifasistien valvontaan. Sieltä se todellinen uhka Suomelle tulee.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 415
  • Liked: 27287
Haluan muistuttaa, että suvakit ovat vakuuttaneet toistuvasti ja suurella äänellä, että islam ei ole ongelma Suomessa, Syyriasta palaavat eivät ole uhka eikä maahanmuutosta koidu turvallisuusongelmia. Kaikki, jotka olivat toista mieltä olivat juntteja, pelkureita, islamofobeja, rasisteja jne. jne.

Mutta "unelma" on nyt käymässä toteen. Suomesta on tulossa samanlainen väkivaltainen uskonnollisen fanatismin yhteiskunta kun moni muukin Eurooppalainen maa. Ja vain sen takia, että SUVAKIT eivät suostuneet kuuntelemaan järjen ääntä vaan runttasivat läpi utopistisen yhteiskuntamallin, joka ei ole koskaan toiminut missään.

Jään odottamaan ensimmäistä muslimien pomminiskua tai satunnaista puukotusta Helsingin kaduilla. Sellainen on nimittäin tulossa.

Halla-ahon logiikaa noudattaen voisin silloin toivoa, että jos jonkun pitää kuolla, niin uhrina on vain ja ainoastaan suvakit. Koska tottakait he ovat valmiita uhraamaan itsensä sille monikulttuurisudelle, jonka he toivat maahan. Mikä sen jalompaa kun pistää henkensä likoon aatteensa puolesta.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
 - kansanviisaus

Kulttuurirealisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 525
  • Liked: 5199
Lainaus
Osa aktivoitumassa olevan piirin jäsenistä on kokeneita jihadisteja, jotka ovat haalineet Syyrian sotatantereilta monenlaista käytännön osaamista.

Kaikille tulee nyt täytenä yllätyksenä, että sotatantereilla olleet, joiden henkilöllisyys voi olla vähän mitä tahansa, voivat tuoda "monenlaista käytännön osaamista" sodankäynnistä. Ja ovathan ne tulijat kuitenkin kaikkein hädänalaisimpia.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. … tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata.” - Chomsky

Gunnar Hymén

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 9 320
  • Liked: 6347
  • Gunnar Hymen - the new porn standard for women
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

zache

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 343
  • Liked: 84
Vaikka mä en ihan ymmärrä mitä se yrittää sanoa, niin syrjäytyminen vähentää ainakin järjestäytyneen terrorismin uhkaa.

No ainakin se perinteinen sääntö on mennyt, että jengillä kenellä on työpaikka, auto, asuntolaina ja pari muksua on huomattavasti vähemmän aikaa käydä "potkimassa mummoja" kuin niillä joilla on runsaasti vapaa-aikaa kun se aika menee arjen pyörittämiseen. Sama juttu pätee myös niihin ketkä potentiaalisesti ajautuisi terroristeiksi.

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 832
  • Liked: 4044
a. Islam on yhteiskuntajärjestelmä.
b. Suomella on jo yhteiskuntajärjestelmä.
c. Yhteen valtioon ei mahdu kahta yhteiskuntajärjestelmää.
d. Ääri-islamistit "aktivoituvat".

Luulisi suvakinkin ymmärtävän, mitä em. faktoista seuraa.

newspeak

  • Vieras
palautetaanpa samalla mieliin suvakkilukijoille, että kuinka hieno mies se Jari Tervo oli haukkuessaan mm. Niinistön rasistiksi

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/313730-jari-tervo-tylyttaa-presidentti-niinistoa-yle-suomessa-700-000-rasistia
http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_seitsemansataatuhatta_rasistia/8265770

Sitten kun eräänä päivänä pamahtaa, voidaan tarkistaa taas Tervon arviota. Ilakoikohan Uutisvuodossa sitten kuinka tekijöitä oli vain vaikkapa viisi ja turvapaikanhakijoita joukossa kaksi? Tai voihan olla, että tämä on niin rasistinen maa, ettei itseään kunnioittava terroristi täällä itseään pamauta, vaan pitää purjehtia Ruotsin puolelle. Kansainvälistä mainetta tulee siinä Suomelle näistä vientiyrittäjistä. Ai että.

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 968
  • Liked: 10506
Vaikka mä en ihan ymmärrä mitä se yrittää sanoa, niin syrjäytyminen vähentää ainakin järjestäytyneen terrorismin uhkaa.

No ainakin se perinteinen sääntö on mennyt, että jengillä kenellä on työpaikka, auto, asuntolaina ja pari muksua on huomattavasti vähemmän aikaa käydä "potkimassa mummoja" kuin niillä joilla on runsaasti vapaa-aikaa kun se aika menee arjen pyörittämiseen. Sama juttu pätee myös niihin ketkä potentiaalisesti ajautuisi terroristeiksi.

Ilmeisesti todelliset syrjäytyneet ("reppanat") eivät ole suurimmassa vaarassa radikalisoitua, vaan eniten ongelmia tulijoista aiheuttaa jossain määrin kouluttautunut, mutta elämäänsä pettynyt keskiluokka.

http://www.rochester.edu/college/psc/clarke/214/Lee11.pdf

Lainaus
The empirical results from Bengal show that the highest-risk groups
for terrorism thus seem to be those who are in the upper part of society
but not at the top, that is, the poorest members of the politically aware
class.

Tulonsiirroilla on mahdotonta nostaa kehitysmaalaisia tyytyväiseen ylempään keskiluokkaan, ja heikkojen lähtökohtien vuoksi ainakaan ensimmäinen tai toinen sukupolvi humamuja ei nouse siihen omin voimin edes positiivisen syrjinnän tuella.  Toisen musuhumamusukupolven vittuuntuminen on taattua, kaikkine ikävine seurauksineen. 

Titus

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 084
  • Liked: 14977
Hölmölämme on ihanteellinen maa radikalisoitua.
Ei ymmärrystä kehityksestä eikä kykyä puuttua.

Omana valintana raavitaan sitten ruumiin paloja stockkan seiniltä.


Menee toleranssiin kuten ne afrikan avustukset joista puolet pöllitään koska "maanosan tapa".

 :flowerhat:
googleta ja pissaa pisimmälle !

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 515
  • Liked: 58724
  • Saatanalliset Säkeet Tervetuloa!
Eihän Suomessa edes pitäisi olla ääri-islamisteja, eihän Sinkkonen ja Nerg!?

Jos onkin, niin mitä helvettiä ne täällä tekevät, eikös ne pitäisi kiikuttaa vauhdilla ulos maastamme!?

Tämä on itse tilattu ongelma, jolle ei näköjään edes haluta tehdä mitään. Katsellaan vierestä kädet taskussa ja toivotaan, ettei satu mitään...ennen kuin on myöhäistä.

En luota Suomen poliittiseen johtoon, enkä virkamiehiin enään pätkääkään. Tässä lopputulemassa ei Suomen kansalaisen kannalta hyvä heilu, tosin ei kenenkään muunkaan kannalta.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Ethnos Nation!

"islam on kallon ajettelukeskukset tyhjentävä lobotomia." - Veikko

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 765
  • Liked: 18514
  • Kertaluonteinen ja ainutlaatuinen yksittäistapaus.
Paperi-IS:ssa oli iso juttu jonka otsikko oli jotenkin näin:

Lainaus
Isisin kaamea suunnitelma alkaa paljastua
Pakolaisten mukana tulee terroristeja

Ja sitten oli haastateltu Sinkkosta. Ei mitään hätää kuitenkaan, sitä Isis haluaakin että eurooppalaisista tulisi maahanmuuttokriittisiä. Eikä terroristeja paljon ole tänne päässyt, siihen Isisillä ei ole resursseja.

(Juttu on varmaan huomenna nettilehdessä.)
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

elven archer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 656
  • Liked: 10916
Odotan pääministerin ja sisäministerin eroa sen jälkeen, kun ensimmäinen isku on tapahtunut, koska eiköhän se ole vain ajan kysymys. Nyt pitäisi käydä äkkiä aktiivisesti toimeen, mutta Supohan vain seurailee ja hallitus istuu eduskunnan kahvilassa rajojen vuotaessa jatkuvasti yhä lisää. Hallitusta ei kiinnosta ja valvonnan pettäminen on vain ajankysymys, kuten vasta Belgiasta nähtiin. Mikään poliisi ei pysty pitämään silmällä noita kaikkia. Nämä pitäisi ennalta ehkäistä siten, ettei tuollaisia suunnittelevia ihmisiä koskaan Suomeen edes pääsisi. Ne, jotka ovat päässeet, pitäisi laittaa äkkiä takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Miksi näin ei tehdä, kun Supollakin tuntuu olevan vahva tieto siitä, mitä nuo tyypit touhuavat?

DuPont

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 749
  • Liked: 5098

J.M

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 585
  • Liked: 7452
  • Inhorealisti ja paatunut pessimisti
Sitten vain odotellaan, missä lojahtaa ja milloin. Siitähän tässä on enää kysymys. Helsinki ja muutama vuosi saavat matalat kertoimet.

Ja kaikki tämä tapahtuu maanpetturihallituksemme silmien alla heidän seisoessaan tumput suorina paskat housussa ulvomassa kansainvälisistä sopimuksista ja matujen ihmisoikeuksista. Todellinen humaanius on tästä touhusta kaukana. Sen tietävät tasan tarkkaan myös sätkynuket SSS sekä O. Silti he sallivat tämän touhun. Ei tarvinne sanoa nelikosta enempää.
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

Слава Україні!

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28898
  • Polonia restituta
Ja sitten oli haastateltu Sinkkosta. Ei mitään hätää kuitenkaan, sitä Isis haluaakin että eurooppalaisista tulisi maahanmuuttokriittisiä. Eikä terroristeja paljon ole tänne päässyt, siihen Isisillä ei ole resursseja.

(Juttu on varmaan huomenna nettilehdessä.)

Ostaisitteko Sinkkoselta käytetyn auton?

Suomessa tulee aivan varmasti jossain vaiheessa tapahtumaan musulmaanien terrori-isku. Se on vain ajan kysymys. Mitä enemmän Eurooppaan haalitaan muslimeja, sen runsaammin meillä tulee esiintymään islamilaista terrorismia.

Ei se oikeastaan sen monimutkaisempi juttu ole. Yllätyksenä ja järkytyksenä isku tietenkin tulee kaikille, paitsi natseille.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori