Euroopan unionin bruttokansantuotteen kasvu on tärkeä politiikka siksi, että Euroopan unionissa on jäseninä paljon nettosaajia ja vähän nettomaksajia, ja nettosaajien lukumäärä kasvaa, kun Euroopan unioni ottaa uusia jäsenmaita idästä. Euroopan unioni on kauppaliitto, joka on kehittymässä supervallaksi, jonka tavoite on ylittää Yhdysvallat bruttokansantuotteessa. Linkitän Eurooppa-neuvoston sivun kuvaamaan Euroopan unionia siksi, että näin lukija havaitsee, että Euroopan unioni on luonteeltaan jäsenmaiden johtajien linjaavat kokoukset
https://www.consilium.europa.eu/en/Euroopan unionin bruttokansantuotteen kasvu tulee Itä-Euroopasta. Itä-Euroopan bruttokansantuotteella on enemmän kasvunvaraa kuin Länsi-Euroopan bruttokansantuotteella. Itä-Euroopan bruttokansantuote on alhainen siksi, että ne joutuivat elämään vuosikymmeniä kommunismissa, josta Itä-Eurooppa on nousemassa
Kun katsotaan maailman bruttokansantuotteen kasvua vuosisadan pituisella pitkällä aikavälillä niin merkittävin tekijä on maailman maaöljyn ja maakaasun ja kivihiilen ehtyminen ja metallikaivosten tyhjentyminen. Voi miettiä, että mikä on tämän vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen. Uskon, että sen vaikutus on polarisoiva
Tutkitaan kuviota world gdp per capita 1820 to 2018
Lännen bruttokansantuotteen kasvun merkittävin tekijä on teollinen vallankumous. Uskon, että Euroopan ja Pohjois-Amerikan bruttokansantuotteen kasvu kasvaa edelleen, kun fuusioreaktorit ja aurinkokunnan taivaankappaleiden hyödyntäminen tulevat
Itä-Euroopan bruttokansantuotteen kasvua tukee se, että Itä-Eurooppa on liittynyt Euroopan unionin ja NATO:n jäseneksi, joka turvaa turvallisuuden
Selvää on, että Lähi-idän bruttokansantuote pienenee, kun öljykentät tyhjenee. Pohjois-Afrikassa ja Arabian niemimaalla on pian helvetillinen tilanne. Arabien sielunelämällä on vaikea kehittää lisäarvoa tuottavia pidemmälle jalostettuja tuotteita, sittenkin vaikka juuri Lähi-idässä keksittiin monet sivilisaation perusasiat
Itä-Aasia tarkoittaa Kiinaa, Japania, Etelä-Koreaa, Taiwania. Kiina on totalitarismi, joka on kuin höyrykone, joka on tukkinut painetta hallitusti purkavat ylipaineventtiilit
Latinalaisen Amerikan maat tarkoittaa valtiot Argentiinasta Meksikoon. Costa Rica vie banaaneja. Venezuela ja Kolumbia vievät maaöljyä. Chile vie kuparia. Peru vie kuparia, sinkkiä ja kultaa. Muutama latinalaisen Amerikan maa on perustanut kauppaliitto Mercosurin
https://www.mercosur.int/en/Etelä- ja Kaakkois-Aasia tarkoittaa ASEAN
https://asean.org/Sub-Saharan Afrikan valtioiden vientituote on maaöljy, metallit, kulta, timantit ja maataloustuotteet. Afrikan bruttokansantuotteen on helppoa ennustaa pienenevän, kun öljylähteet ja kaivokset ovat tyhjiä. Maataloustuotteiden lisäarvo on vähäinen. Jotta Afrikka voisi viedä pidemmälle jalostettuja tuotteita niin Afrikan pitäisi pystyä houkuttelemaan koulutettuja ihmisiä kehittämään Afrikkaa. Afrikalla on kauppaliitto Afrikan unioni
https://au.int/Tämän ääneenajattelun viitoittamana voi itsekukin yrittää arvailla miten maailman bruttokansantuote kehittyy tällä vuosisadalla
- Lännen bruttokansantuote nousee siksi, että länsi on teknologiajohtaja, joka ottaa pian käyttöön uusia vallankumouksellisia teknologioita, kuten fuusioreaktori ja aurinkokunnan taivaankappaleiden hyödyntäminen, joka takaa ikuisesti kestävät resurssit ja poistaa kasvun rajat rajattomassa maailmankaikkeudessa
- Aasian bruttokansantuotteen kasvu riippuu siitä onnistuvatko kehitysmaiden statuksesta nousevat Aasian maat siirtymään muiden tuotteiden kokoonpanosta omien kilpailukykyisten tuotteiden tuotekehitykseen
- Sub-Saharan Afrikan maat ovat siirtomaita, joista monilla bruttokansantuote perustuu maaöljyn ja metallien ja timanttien ja kullan vientiin, joiden lähteet tyhjentyvät ilman, että niillä tuloilla olisi kehitetty mitään kestävää tulopohjaa. Sub-Saharan Afrikan valtioilla on edessä helvetillinen tilanne, että siellä on vain tyhjennetyt kaivokset ja raivoava ylikansoitus
Käsittelin tässä maanosat siinä järjestyksessä kuin ne oli kuviossa world gdp per capita 1820 to 2018
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_sovereign_states_in_Europe_by_GDP_(PPP)_per_capitahttps://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.PCAP.KD.ZG?end=2019&locations=&name_desc=true&start=1961&type=shaded&view=map&year=2019https://ourworldindata.org/grapher/gdp-per-capita-maddison-2020