Kirjoittaja Aihe: Blogi: Tuonen Joutsen  (Luettu 51359 kertaa)

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Kansallismielisyyttä, johon voi uskoa
« Vastaus #120 : 21.03.2017, 15:15:01 »
Kansallismielisyyttä, johon voi uskoa

Kansallismielisellä kentällä valinta on usein cuckservatiivien ja kylähullujen välillä. Ei ole ihme, ettei äänestäjää innosta.

Nyt politiikkaan pyrkivänä olen saanut huomata, miten suuri vaikutus minuun millään tavoin liittymättömien ihmisten toiminnalla on siihen, pystynkö herättämään luottamusta vai en. Jokainen aiemmin politiikassa mukana ollut heittää varjon uusien tulokkaiden päälle, ja jokainen äänestäjä kantaa mukanaan traumojaan aiemmista kokemuksistaan politiikan kanssa.Kansallismielisiin ei helposti uskota, koska liian suuri määrä "kansallismielisiä" poliitikkoja on traumatisoinut äänestäjäkunnan takinkäännöillä, tyhjillä puheilla ja pyrkyröinnillä. "Kansallismielisiä" on äänestetty, mutta muutoksia ei juuri ole nähty. Ei valtakunnanpolitiikassa sen kummemmin kuin kuntatasollakaan.

Tiedän, että tämä on se kohta, jossa minun pitäisi kirjoittaa se "kansallismielinen" eiku-mutku-sitku-selittely siitä, että vaikuttaminen on hankalaa eikä mahdottomia pitäisi odottaa. Sen selityksen tarjoaminen turvaisi sopivasti välini vallassa oleviin, eivätkä jo politiikassa mukana olevat "kansallismieliset" tuttuni puhuisi minusta kavereilleen ilkeästi.Se selitys ei kuitenkaan ole aivan totta.

Toisekseen sen tarjoaminen on alentuvaa äänestäjiä kohtaan. Eivät he nyt idiootteja ole. Eivätköhän he tiedä, että eduskunnassa on 200 edustajaa, eikä valtuustoissakaan yksi henkilö tai edes yksi puolue saa joka asiassa tahtoaan läpi.Yksi kansanedustaja tai valtuutettu ei voi yksin massiivisia muutoksia ajaa läpi, mutta valtuutetun asemaa voi hyödyntää siihen, että nostaa asioista mahdollisimman suuren metelin ja ihmiset todella kuuntelevat. Tällaisesta aseman käytöstä hyvä esimerkki mielestäni on Olli Immosen valtuustotoiminnan tietyt toimet. Hän on vain yksi valtuutettu, mutta valtuutetun statuksen ansiosta pystyi pistämään Oulun kaupungin laskemaan maahanmuuton todelliset kustannukset ja sai tiedon kansan ulottuville.

Äänestäjiensä toiveisiin tulee tietysti reagoida pienemmissäkin asioissa. Eräs tapaus, joka mainittiin myös viimeaikaisessa livelähetyksessämme, oli minusta varsin paljonpuhuva. Oulun kauppakeskus Valkea päätti järjestää naisten illan, jonka ajaksi läpikulku julkiselta Kesäkadulla olisi miehiltä evätty. Taka-ajatus oli selkeä: Valkea tunnetaan hyvin siellä päivästä toiseen notkuvista Irakin ihmeistä, ja mieskiellon takana oli varmasti toive päästä heistä eroon tapahtuman ajaksi. Tuskin suomalaiset miehet aivan tunkevat halpaa kuoharia juomaan ja Mikko Leppilampea kuuntelemaan.

Asiasta heräsi somessa paljon keskustelua. Eräs haukiputaalaismies kysyi oululaiselta kaupunginvaltuutetulta, voisiko hän selvittää asiaa. Valtuutettu vastasi, että hänen kantansa on, että yksityiset yritykset saavat valita asiakkaansa, mutta voi hän ehkä kysellä. Yksityisten yritysten asiakkaiden valinta ei tietenkään liity asiaan mitenkään, koska kyseessä ei ollut yksityinen vaan julkinen alue, joten en aivan ymmärtänyt, mitä useimmissa asioissa varsin järkevä valtuutettu vastauksellaan haki.

No, Junes Lokka tarttui saman pyynnön saatuaan toimeen ja soitti yhdyskuntalautakuntaan asiasta. Sieltä Sari Salkosalo selitti, että kyseessä ei ole syrjintä, koska Rotuaari piknikkiä varten suljetaan katu myös. Tosin piknikkiä varten katu suljetaan kaikilta, ei tietyltä sukupuolelta, joten kyseessä on aivan eri asia. Lopulta Valkea taipui asian saatua liikaa ikävää huomiota ja päätti peruuttaa miesten porttikiellon tapahtuman ajaksi. On varsin tervettä, että Oulussa ei omaksuta ruotsalaista mallia, jossa maahanmuuttajamiesten aiheuttamat ongelmat johtavat koko miessukupuolen rankaisemiseen tai leimaamiseen.

Asia ei ole sen vaikeampi. Sinua pyydetään tarttumaan johonkin asiaan, ja sinä hoidat asian. Kohtuuttomasta vaivannäöstä ei ole kyse. Silti toimettomuuden ja tyhjien puheiden varjo heijastuu niidenkin ylle, jotka eivät niihin ole syyllistyneet. Äänestäjät ovat kyynisiä ja odottavat ehdokkailta pahinta.Tosin joillakin äänestäjilläkin on peiliinkatsomisen paikka. Seuraan usein varsin huvittuneena tiettyjen ihmisten kiukuttelua Junesille. Hän ei ryhdy lässyttämään potentiaalisille äänestäjille tai kosiskelemaan, minkä seurauksena tasaisin välein saan nähdä purkauksia, joissa todetaan: "No en kyllä sitte äänestä sua kun oot noin töykeä!"

Kuinka hyvin tähän saakka on toiminut äänestää poliitikkoja, jotka mielistelevät, kosiskelevat ja sanovat sen, mitä kukanenkin äänestäjä haluaa kuulla? Jos kaipaa nuoleskelua niin paljon, että valitsee egonsa vuoksi paskanpuhujia ehdokkaikseen, on aivan turha valittaa joutuessaan petetyksi. Jos taas haluaa ehdokkaaltaan rehellisyyttä myös poliittisessa päätöksenteossa, lienee paras kokeilla ehdokasta, joka sanoo mielistelemättä vain sen, mitä hän itse ajattelee.  Haluaisin nähdä trumpilaisen politiikan nousevan Suomessakin. Trump on kamppaillut raivokkaasti täyttääkseen vaalilupauksensa ja saanut paljon aikaan. Haluaisin nähdä kansallismielisyyttä, joka on vapaata laiskuudesta.

Kansallismielisyys ei ole sitä, että aika ajoin ilmaannut Facebookiin tai Uuteen Suomeen kirjoittamaan jotain islam- tai maahanmuuttokriittistä, sitten kiität ja kumarrat nuivien äänistä ja lepäilet seuraavaan somepurkaukseen asti. Tarvitaan taistelijaluonnetta ja uutteruutta.

Tarvitaan myös uskallusta poiketa sallitusta keskustelukehyksestä. Suomen skenessä ainoat, jotka siihen uskaltautuvat, ovat yltiöpäisiä kylähulluja, mutta alt right -henkistä sivistynyttä puhetta Overtonin ikkunan ulkopuolelta ei tule. Milloin olet viimeksi kuullut "kansallismielisen" puhuvan vaikkapa valkoisuudesta, rodun ja kulttuurin kiinteästä yhteydestä tai tarpeesta valkoisten kansojen yhteistyölle? Yleensä puhe näistä aiheista naamioidaan puheeksi "länsimaisista arvoista" kuin arvot olisivat täysin ne tuottaneesta rodusta irrallinen asia ja kuin arvomme olisivat ainoa säilyttämisen väärti asia, ei kansamme tai rotumme.

Aidon uskalluksen ja oman kannan puolustamisen sijaan alistutaan vasemmiston säätämään keskustelukehykseen ja alennutaan en-ole-rasisti-vakuutteluun. Suomen Sisun johtoväki päätyy Ylen radio-ohjelmassa lässyttämään Susani Mahaduralle tämän olevan niin suomalainen kuin voi olla. Älkää nyt viitsikö.Sidotaanpa tämä kaikki yhteen. Toisaalta en voi syyttää äänestäjiä heidän kyynisyydestään, koska heitä on petetty joka tasolla. Lupaukset on jätetty täyttämättä, vastuu ottamatta ja ideologia on vesitetty arvoliberaaliksi puolisuvakkiudeksi, joka näkee ongelman enintään radikaalissa islamissa, ei kehitysmaamaahanmuutossa, demografisissa muutoksissa tai arvopohjan murtumisessa sinänsä.

Äänestäjälläkin on kuitenkin vastuunsa. Oma ego tulee laittaa syrjään, samoin mieltymykset äänestää kivaa tai tyylikästä kaveria syystä että peruna.Jyrkän periaatteelliset ihmiset eivät ole kivoja kavereita tai sano asioita, jotka hivelevät juuri sinun tuntemuksiasi, mutta heihin voi luottaa.

Source: Kansallismielisyyttä, johon voi uskoa

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 21.03.2017, 16:51:01 kirjoittanut hulaq »

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 689
  • Liked: 3616
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
    • Profiili
Vs: Blogi: Tuonen Joutsen
« Vastaus #121 : 21.03.2017, 15:25:35 »
Jokaista, joka jauhaa "kukaan ei tee mitään" - juttua pitäisi lyödä halolla päähän  :D

Ihmiset tekevät nimittäin paljonkin. Ovat tehneet jo vuosikausia. Paikallinen toiminta ei vain näy koko Suomeen.
qui non est mecum adversum me est

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
Muslimi ja feministi - tuplaten ahdasmielisyyttä ja sensuuria

On yksi asia, jos yksityishenkilö ei halua, että hänestä puhutaan julkisesti mitä sattuu.

On täysin toinen asia, jos kuntavaaliehdokas loukkaantuu käytännössä kaikesta itseään koskevasta keskustelusta, joka ei ole rajatonta ylistystä, ja pyrkii sitä kykyjensä mukaan sensuroimaan.Feministisen Puolueen Isra Lehtinen on jälkimmäisen kategorian persoona. Hän on itse asettunut ehdolle kuntavaaleissa Helsingissä ja omasta tahdostaan tehnyt näkemyksensä moniin asioihin täysin julkiseksi mm. täyttämällä vaalikoneita. Kuitenkaan Isra ei kestä mitään kommentointia näkemyksilleen. Olen tämän taipumuksen hänessä huomannut jo aiemmin, kun Isra valitti Rasmus-ryhmässä Vilhelm Junnilan julkaisusta ja kertoi monien ilmiantaneen väitetysti rasistisen ja islamofobisen Junnilan julkaisun, joka koski Israa.

No mitä tässä Junnilan kamalassa herjausjulkaisussa sitten sanottiin? Julkaisussa oli kuvankaappauksena Isran oma vaalimainos seuraavilla saatetesanoilla: "Helsingissä on mielenkiintoisia ehdokkaita. Tässä ehdokas numero viisitoista."Toivottavasti kykenet järkytykseltäsi jatkamaan tämän tekstin lukemista, vaikka aika rajuahan tuo oli. Justiinsa.

Isra siis näki moisen julkaisun ilmiantojen väärtinä, ja jopa toinen rasmuslainen joutui hänelle toteamaan, ettei julkaisussa ole mitään sääntöjen vastaista. Ymmärrän täysin, miksi Isra on sellainen, mikä hän on. Feministit ovat tunnetusti sananvapauden vastustajia, no-platformingin, turvallisten tilojen ja poliittisen korrektiuden kannattajia.Mutta Isra ei ole pelkästään feministi, hän on myös muslimi. Ja mehän kyllä tiedämme, mikä muslimien suhtautuminen sananvapauteen on. Ainakin Charlie Hebdon väki ja Theo Van Gogh ovat sen saaneet kokea, ja muslimien sananvapaustuntemusten vuoksi Pamela Gellerin, Ayaan Hirsi-Alin, Mona Walterin ja Geert Wildersin kaltaiset henkilöt tarvitsevat turvamiehiä 24/7.

En siksi olekaan lainkaan yllättynyt, että Isra kavereineen oli ilmiantanut Facebook-julkaisuni, jossa kommentoin Isran suhtautumista homoliittoihin. Isra katsos kuuluu homoliittoja vankasti kannattavaan feministipuolueeseen, mutta itse vastaa "ei osaa sanoa" kun suhtautumista homoliittoihin kysellään. Koska julkaisu on poistettu, en voi sitä kuvakaapata, mutta teksti meni aika tarkalleen näin:"Minusta Isran suhtautuminen homoliittoihin on vain loogista. Hän on muslimifeministi, ja islamin kanta homoliittoihin on jyrkkä ei, feminismin kanta voimakas kyllä, joten muslimifeministi sovittaa ne yhteen vastaamalla noemmanytiiä.

Huvittavaa tässä on se, että jos minä hakeutuisin feministipuolueen ehdokkaaksi, minut hylättäisiin saman tien koska seksistinen äärioikeisto. Ja minä en edes ole homoliittojen vastustaja." Edellä mainitun julkaisun Isra koki niin loukkaavaksi, että oli tovereineen ryhtynyt sitä ilmiantamaan ja sai Facebookin algoritmia hyväksikäyttämällä minulle 24 tunnin bännin. Tämä kertoo kaiken oleellisen sekä feministeistä että muslimeista ja myöskin siitä, miksi muslimifeministiä ei tulisi päästää lähellekään mitään yhteiskunnallista valta-asemaa. Tämä nainen hakeutuu politiikkaan, hän on itse pyrkinyt saamaan julkisuutta ja on itse julkituonut omat näkemyksensä. Kuitenkaan hän ei kestä minkäänlaista keskustelua itsestään ja pyrkii vaientamaan maltillisimmatkin kriittiset näkemykset itsestään.Kuvitelkaa, millainen tämä henkilö olisi poliitikkona. Sipilää arvostellaan siitä, että hän ylenkatsoo mediaa, ei vastaa kysymyksiin ja pyrkii vaientamaan ikävää julkisuutta. Poliitikkona Isra olisi kuin Putin kertaa Sipilä steroideissa.

Julkisuuteen tulevan henkilön on kyettävä hyväksymään se, että kaikki eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä ja heillä on se näkemys oikeus ilmaista. Erityisesti poliitikon asemaa tavoittelevalla on oltava paksu nahka kritiikille, koska poliitikko on vastuussa kansalle. Häntä täytyy ehdottomasti saada kritisoida ja hänen näkemyksiään arvioida.

Jos googletatte "Tiina Wiik", löydätte läjäpäin keskustelufoorumiketjuja, blogipäivityksiä ja muita julkaisuja, joissa on minusta hyvin kirjavia näkemyksiä kehuista erittäin alatyyliseen tai halventavaan kritiikkiin tai suoranaisiin valeisiin minusta. En eläissäni ole yrittänyt saada yhtään itseäni koskevaa julkaisua poistetuksi mistään, saati sitten hyväksikäyttänyt ilmianto-ominaisuutta itseeni suuntautuvan kritiikin vaientamiseen.Se on vaadittua keneltä tahansa, joka on itse valinnut näkemyksiään tuoda julkisuuteen. Muilla on oikeus niihin vastata miten parhaaksi näkevät. Muslimifeministi kuitenkin odottaa sataprosenttista ylistystä ja haluaa sensuroida jokaisen negatiivisen kirjoituksen omista poliittisista näkemyksistään. Haluaisitko hänen kaltaisensa poliittiseksi päätöksentekijäksi?

Source: Muslimi ja feministi - tuplaten ahdasmielisyyttä ja sensuuria

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:13:19 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Valkoisten katkeruus on hyvinvointivaltion loppu
« Vastaus #123 : 27.03.2017, 20:15:08 »
Valkoisten katkeruus on hyvinvointivaltion loppu

Blogini vakiolukijoille näkemykseni hyvinvointivaltion ja avoimien rajojen yhteensopivuudesta lienee selvä, mutta uudet lukijat huomioiden kertaan näkemykseni näin alussa lyhyesti: Hyvinvointivaltio toimii yhdessä vain tiukan rajapolitiikan kanssa, koska helppo sosiaaliturva on suurin houkute täysin vääränlaisille maahanmuuttajille eli heille, jotka haluavat vain sosiaaliturvan varassa surffata. Työperäisiä maahanmuuttajia hyvinvointivaltio taas suorastaan työntää pois sillä, että sen ylläpito vaatii korkeaa verotusta, joka ei työn perässä tulevaa huippuammattilaista houkuta.Taloudellinen ulottuvuus ei kuitenkaan ole ainoa ristiriidan synnyttäjä yhdistäessä hyvinvointivaltiota massamaahanmuuttoon; niiden yhdistelmä myös tuottaa kahtiajakoa, katkeruutta ja rasismia.

Tämä ilmiö on selvimmin nähtävissä Yhdysvalloissa, missä vasemmisto on pitkään hinkunut ns. single-payer healthcarea eli käytännössä yksinomaan julkisen sektorin rahoittamaa terveydenhuoltojärjestelmää nykyisen, yksityisiin vakuutuksiin perustuvan järjestelmän tilalle.Vasemmiston kannattajakunta luonnollisesti haluaa julkisen terveydenhuollon. He ovat usein heitä, jotka järjestelmästä jäisivät voitolle eli pienituloisia, värillisiä äänestäjiä. Värilliset käyttävät suhteessa väkilukuunsa huomattavasti useammin muitakin julkisen sektorin palveluja, kuten sosiaaliturvaa, joka Yhdysvalloissa on käytännössä hajanainen, kirjava kokoelma valtion ja osavaltioiden tukimuotoja aina rahallisesta tuesta EBT-kortteihin, joihin ladatuilla rahoilla voi ostaa ruokaa ja päivittäistavaroita.Sosiaaliturvaa käyttävien kansalaisten osuudet rodun mukaan järjestyksessä: mustat,latinot, valkoiset, aasialaiset, koko väestö.

Tilasto: American Renaissance

Tästähän vähemmän sosiaaliturvaa käyttävät ryhmät eli valkoiset ja aasialaiset eivät tykkää. Ja tästä syystä he eivät halua julkista terveydenhuoltoa: he kokisivat, että joutuvat maksamaan mustien ja latinoiden terveydenhuollosta suhteettomasti, samalla kun nämä ryhmät pääsevät siivettämään.Yhdysvalloissa rotujen välinen kuilu ja rotujännitteet ovat viime vuosina olleet kovassa nousussa. Julkinen terveydenhuolto olisi viimeinen naula rotujen välisen sovun arkkuun, koska se toisi uuden, hyvin näkyvän kaunan aiheen latinoja ja mustia kohtaan.

Tähän julkisen terveydenhuollon kannattajat usein sanovat, että valkoiset ovat tyhmiä kantaessaan moisesta kaunaa, koska julkinen terveydenhuolto olisi heille itselleenkin hyväksi, mutta se on vain jälleen uusi osoitus siitä, miten vasemmisto tieten tahtoen kiistää ihmisluonnon ominaisuudet. Olemmehan jo nähneet, miten he haluavat leikkiä, että vaikkapa sellaiset vaistonvaraiset ominaisuudet, kuten ryhmävalinta tai oman heimon ja reviirin suojelu, katoavat, jos vasemmisto vain ihmisten käskee niistä ominaisuuksista luopua.Ihmisen mieli ei vain toimi niin. Kuvitellaanpa tällainen skenaario: saat erittäin hyvän tarjouksen vaikkapa valokuituyhteydestä tai kaapeli-tv:stä, mutta tarjoukseen sisältyy se, että paketti on yhteinen sinulle ja naapurillesi, mutta vain sinä maksat siitä - naapurille palvelu tulee ilmaiseksi sinun palvelusi mukana. Pitäisitkö tarjousta reiluna, vaikka hinta olisi hyvä? Tuskinpa vaan.

Vaikka Suomessa värillisten määrä on huomattavasti pienempi, kauna sosiaaliturvan käytöstä on ollut jo vuosia nähtävissä. Suomessa valtio ja kunnat yrittävät lakaista ongelmaa maton alle yksinkertaisesti piilottelemalla tietoja ulkomaalaistaustaisten sosiaaliturvan käytöstä. Yhdysvalloissa käytännössä kaikesta löytyy tilastot rodun ja etnisyyden mukaan, Suomessa esim. toimeentulotuen määrää ei tilastoida syntyperän mukaan laisinkaan.Täydellisten tilastojen puute ei kuitenkaan auta piilottamaan ilmeistä ongelmaa: työllisyysluvut ovat tuoreiden turvapaikanhakijoiden ryhmässä naurettavan pienet, eikä aika paranna asiaa. Ero 1990-luvulla saapuneiden työllisyyteen on vähäinen.

Alla oleva tilasto asiasta on Helsingin Sanomilta.Suomalaisilla on hyvä syy kaunaan. Talous on jo valmiiksi kuralla, nyt heillä vielä maksatetaan kehitysmaalaisten laskuja ja ruokakasseja. Järkevin kohde kaunalle on tietysti päättäjät, jotka ovat sallineet holtittoman maahanmuuton ja tukien myöntämisen heillekin, jotka eivät koskaan ole mitään yhteiseen kassaan maksaneet. Tulijoiden käytös on aivan luonnollista. Heille tarjotaan kotimaan tasoon verraten loisteliasta elintasoa täysin ilmaiseksi, joten on aivan ymmärrettävää, että he tarttuvat tilaisuuteen ja hyväksikäyttävät hölmölää. Heidän asemassaan moni suomalainen toimisi aivan samoin.Mutta jälleen törmätään ihmisluontoon: tunteet ovat tunteita, järki on järkeä, ja kauna on tunne. Siksi se ei ohjaudu järjellisin perustein, ja siksi päättäjiin suuntautuvan suuttumuksen ja turhautumisen sijaan syntyy rasismia ja katkeruutta ulkomaalaisia kohtaan.

Vasemmisto on siis teoriassa rasismia vastaan, mutta käytännössä he ovat lavastamassa meille mitä erinomaisimman kasvualustan rotuvihalle. He haluavat kaikkia niitä asioita, jotka syventävät rotujen välistä kuilua: massamaahanmuuttoa, jonka valkoinen kantaväestö kustantaa, avoimia rajoja ja hyvinvointivaltiota yhtäaikaa.Kuten olen useassa asiayhteydessä sanonut, kauniit aikomukset eivät vapauta ketään vastuusta hänen tekojensa seurauksiin. Vaikka vasemmiston aikomus ei ole luoda rasismia, kahtiajakoa tai vaikkapa raiskauskriisiä, niitä he käytännössä tuottavat ja siitä heidän on otettava vastuu.

Source: Valkoisten katkeruus on hyvinvointivaltion loppu

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:14:47 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Äärioikeiston kaunis maailma
« Vastaus #124 : 31.03.2017, 22:15:03 »
Äärioikeiston kaunis maailma

Olemme nyt Junesin kanssa päivystäneet viisi päivää vaalikopilla Oulun keskustassa, ja sinä aikana monenlaiset ihmiset ovat käyneet antamassa monenlaista palautetta. Ehkäpä ajatuksia herättävin palaute tuli naiselta, joka oli lukenut blogiani, oli monista asioista samaa mieltä mutta katsoi maailmankuvani olevan inhorealistinen.

Tähän mielikuvaan tiivistyy yksi oikeiston suurimmista imagollisista ongelmista eli negatiivisuus.

Koska "äärioikeistolainen" joutuu usein kumoamaan vastapuolen valeita ja tuomaan heidän unelmiensa alla piilevän julman todellisuuden esiin, syntyy heistä helposti negatiivinen, tuomiopäivän julistajan kuva. Siinä missä vasemmiston keskustelukulttuuri on yksisarvisia ja sateenkaaria, oikeistolle se on kriisiä ja katastrofia.

Tämä on surullinen vääristymä imagossa, koska oikeistolainen maailma on nimenomaan se kaunis maailma. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa käsitys sukupuolista. Vasemmisto haluaisi häivyttää kaikki sukupuolten ominaispiirteet sekä ihmisten luontaisen kauneuskäsityksen. Jos olet naisellinen nainen, olet heille patriarkaatin aivopesun uhri, ja jos et pidä 150-kiloista, siilitukkaista feministiä kauniina, sinuun on ehdollistettu sosiaalisena konstruktiona epäterve kauneuskäsitys, koska kaikkihan ovat yhtä kauniita ja sukupuolet samanlaisia.Nyt ajatus on viety jopa niin pitkälle, että sosiaalisen oikeuden soturit, kuten youtuberi Riley Dennis, sanovat sen olevan transfobiaa ja seksismiä, jos koet seksuaalista viehätystä vain toista sukupuolta kohtaan. Eihän sukupuolielinten perusteella nyt saisi syrjiä kumppaninvalinnassa.

Oikeistossa taas luontaiset erot hyväksytään, ja yksi näistä eroista on juuri naisten estetiikka. Naisille on luontaista pyrkiä kaunistautumaan ja luomaan kauneutta ympärilleen esim. askarteluilla, sisustuksella tai puutarhanhoidolla. Oikeisto tarjoaa naisille kauneutta, vasemmisto taas rumuuteen tyytymistä ja jopa sen juhlistamista.Kansamme miehet ovat vasemmistolle pitkälti juntteja, lääppijöitä, peräkammarin poikia, elämäm koululaisia ja mitä lie inhottavaa ihan vain siksi, että heidän enemmistönsä ei halua tänne haittamaahanmuuttoa.

Samalla he haluavat maahan lisää miehiä, jotka eivät koskaan suomalaisen naisen oikeuksista tai hyvinvoinnista piittaisi. Eiväthän he piittaa omien naistensakaan. Irakilaisten enemmistö katsoo, että naisilla ei tulisi olla oikeutta avioeroon ja että naisen on aina toteltava miestään. Nämäkö ovat parempia kuin suomalaiset miehet?

Aika ruma - sanoisinko suorastaan inhorealistinen - käsitys. Oikeiston naisella ei taas ole juuri syytä suomimiehistä pahaa ajatella. Suomalaiset miehet ovat ainoa ryhmä, joka on koskaan suomalaisen naisen puolia pitänyt. Elleivät he Suomen naisille tahtoisi hyvää, tasa-arvoista asemaa, ei meillä sitä olisi. Se elintaso ja infrastruktuuri, josta nautimme nyt, on enimmäkseen suomalaisten miesten meille rakentamaa. Vasemmiston suomalaisiin miehiin kohdistaman inhon ja halveksunnan tilalla oikeistolaisten sydämissä on rakkautta ja kiitolllisuutta.

Toisena esimerkkinä toimii vaikkapa kansallismielisyys. Oikeistolainen osaa nähdä kauneutta omassa kansassaan, maassaan ja kulttuurissaan. Kuten Kalevan vaalipuheessani sanoin, suomalaisuus on monikulttuuria rikkaampaa. Monikulturistien mielissä suomalainen Suomi on köyhä ja kulttuuriton, oikeistolaiselle se on hieno asia: yksi maailman kehittyneimmistä kulttuureista, länsimainen mutta silti myös eksentrinen ja rodullisesti täysin ainutlaatuinen. Mikään kansa ei ole juuri kuin suomalaiset.Suomi on kaunis ja säilyttäminen arvoinen, ja suomalaiset ovat luonnollinen osa maamme monituhatvuotista jatkumoa. Jokainen sukupolvi on tuottanut olemassaolon mahdollisuudet seuraavalle ja kehittänyt maatamme eteenpäin. Tänne viime aikoina saapuneet tulijat ovat täysin sen jatkumon ulkopuolella.

Heillä ei ole eikä koskaan tule olemaan sitä historiallista ja kulttuurillista yhteyttä Suomeen, mikä suomalaisilla on. Heille vaikkapa itsenäistymisen tai talvisodan ei ole syytä merkitä yhtään sen enempää kuin Somalian heimosodilla on henkilökohtaista merkitystä sinulle.Suomi on hieno juuri sellaisena, kuin se on. Se ei tarvitse rikastamista omaamme huomattavasti primitiivisemmiltä kulttuureilta, joista osa ei vielä olisi edes keksinyt pyörää ilman länsimaisten vaikutusta. On kuin eräänlainen mielenhäiriö sivuuttaa suomalaisen kansallisvaltion kauneus ja yrittää vängällä nähdä suurempaa kauneutta jopa todella julmissa, sortavissa ja takapajuisissa kulttuureissa.Merkittävin syy sille, miksi oikeiston maailma on kauniimpi, on kuitenkin se, että oikeiston näkemä kauneus on todellista.

Se perustuu havaintoihin ja fyysiseen todellisuuteen, ei haihatteluun ja utopistisiin kuvitelmiin, kuten vasemmiston mielikuvat. Heille kaunista ovat vain heidän täysin epärealistiset, toteutumiskelvottomat fantasiansa monikulttuurista ja absoluuttisesta tasa-arvosta. Meille kaunista on todellisuus - meidän taistelumme on vain pitää se kauniina.

Source: Äärioikeiston kaunis maailma

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:16:15 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Suldaanilla on taas rankkaa
« Vastaus #125 : 01.04.2017, 23:15:04 »
Suldaanilla on taas rankkaa

Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmedin vetämän Itis-vastamielenosoituksen käytöstä. Suldaan itse heilutteli keskisormea muiden mukana ja piiloutui kameramiehen taakse tajutessaan, että voi jäädä nauhalle.

Suldaan Said-Ahmedilla on taas rankkaa. Aina tuntuu olevan. Viimeisin rankkuus ovat netissä tulleet vihaviestit, joista Suldaan on kertonut Iltalehteä myöten. Tietenkään Suldaan ei itsekään ota uhkailuja millään tavoin vakavasti vaan käyttää niitä ainoastaan julkisuuden saamiseen kuntavaalikampanjalleen. Ja mistäkö tämän tietää? No juuri siitä, että hän asiasta lehdessä kertoo.

Kun henkilö saa vakavasti otettavaksi kokemansa uhkauksen ja ilmoittaa siitä poliisille, yleinen ohjeistus poliisilta on, ettei uhkailua tulisi noteerata julkisesti. Toki tämän useimmille maalaisjärkikin jo sanoo. Mikäli uhkailuun ei reagoi, viestittely voi jatkua ja todisteiden kerääminen on helpompaa. Mikäli taas menee lehtiin kertomaan tehneensä rikosilmoituksen, tietää uhkailija siivota laitteiltaan mahdolliset häneen viittaavat todisteet. Kukaan, joka kokee saamansa uhkaukset vakaviksi ja haluaa tekijän kiinni, ei siis uhriudu uhkauksista Facebookissa ja iltapäivälehdissä, koska se on erinomainen keino sabotoida tekijän kiinnisaanti.

Toki mieleen voisi myös juolahtaa, ovatko uhkailut edes todellisia. Suldaanilla on aiemmin ollut taipumusta keksiä valeita julkisuustempauksiaan varten, joten uhkaukset voivat varsin hyvin olla osa vain Suldaanin epätervettä julkisuushakuisuutta. Kun Trump otti käyttöön maahantulokiellon tiettyjen muslimienemmistöisten maiden kansalaisille, Suldaan väitti julkisuudessa, että ei voi matkustaa Yhdysvaltoihin.

Suldaan on vain ja ainoastaan Suomen kansalainen, eikä syntymämaalla ole maahantulokiellon kannalta mitään merkitystä, joten asiassa ei ollut lainkaan epäselvyyttä: kyllä Suldaan olisi voinut sinne matkustaa. Erikoinen sattuma tietenkin oli myös se, että Suldaanille oli Ameriikan-reissu suunniteltuna juuri sille ajalle, kun maahantulokielto oli juuri tullut voimaan.Suldaan peräti väitti soittaneensa Finnairin infonumeroon ja kysyneensä, voiko hän matkustaa Yhdysvaltoihin. Hän väitti Finnairin virkailijan sanoneen hänelle, että tilanne on sen suhteen epäselvä.

Kaverini Paavo Tajukangas testasi Suldaanin väitteen soittamalla itse Finnairin infoon ja kertomalla samanlaisen tarinan: että hän olisi Somaliassa syntynyt yksinomaan Suomen kansalainen, joka haluaa matkustaa Yhdysvaltoihin. Hänelle sanottiin: ei huolta. Yhdysvaltoihin voi kyllä matkustaa, kun on Suomen kansalainen. On epätodennäköistä, että infosta olisi Suldaanille kerrottu aivan muuta.

Todennäköisempää on, että Suldaanin puhelu Finnairille ja koko sopivasti ajoitettu Yhdysvaltain-reissu olivat olemassa ainoastaan Suldaanin korvien välissä.

Suldaan puolusti valetarinaansa somessa niin raivokkaasti, että blokkasi minut hänen seinälleen kirjoittamastani täysin ystävällisestä kommentista, jossa totesin hänelle, että ei hänen tarvitse Yhdysvaltoihin pääsystä murehtia. Hän kun ei murehtinut Yhdysvaltoihin vaan iltapäivälehtiin pääsystä, jolle tarinan valheellisuuden korjaaminen olisi voinut olla ikävä hidaste.Elikkäs olemme taas suldaaniuden syvimmän olemuksen äärellä. Huomiota hinnalla millä hyvänsä. Vaikka tarvisi keksiä asioita, vaikka tarvisi vääristellä. No, omanlainen tapansa kuntavaalikampanjan vetämiseen sekin on.

Source: Suldaanilla on taas rankkaa

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:17:00 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Miksi vasemmisto yrittää vaientaa mutta me emme
« Vastaus #126 : 05.04.2017, 02:15:05 »
Miksi vasemmisto yrittää vaientaa mutta me emme

Junesilta ja minulta on usein kyselty, miten jaksamme kulkea vasemmistolaisten keskustelutilaisuuksissa ja paneeleissa kuvaamassa ja kuuntelemassa moista roskaa.

Ensinnäkin kyseessä on eräänlainen kansalaisjournalismi: jos me emme olisi näitä tilaisuuksia kuvaamassa, ei niitä kukaan muukaan kuvaisi. Me siis tuomme jotain sellaista suuren yleisön nähtäville, joka muuten jäisi huomiotta. Toisekseen vasemmiston näkemyksille on hyvä tuottaa näkyvyyttä.

On hyödyllistä, että kansa pääsee näkemään, millaisista hörhöilevistä totalitääreistä on kyse. Me emme koskaan voisi saada vihervasemmistoa näyttämään niin huonolta kuin he itse parhaalla esiintymisellään saavat. He laukovat typeryyksiä, toistelevat 20 vuotta sitten kumottuja monikulturistien argumentteja kuin ne olisivat suuria, tuoreita neronleimauksia ja parhaassa tapauksessa käyttäytyvät kuin mitkäkin pikkufasistit ja pyrkivät vaikkapa estämään meitä kuvaamasta julkista tapahtumaa, kuten Oulun Rauhanpuolustajat tekivät.

Mikäli emme olisi menneet Rauhanpuolustajien paneeliin, useimmat eivät heistä olisi kuulleetkaan. Mutta koska menimme sinne, heidän keskinäinen hölmöilynsä päätyi kaikkien nähtäville ja naama punaisena huutaminen ja johtojen repiminen laitteistamme päätyi keskustelufoorumeiden naureskelun sekä jopa remix-videon kohteeksi.Tästä samasta syystä kansallismieliset jakavat esim. Rasmus-ryhmän, Refugee Hospitality Clubin tai Naisasialiitto Unionin julkaisuja: jos heidän argumenttinsa olisivat millään tavoin vetoavia, meille olisi haittaa niiden jakamisesta, mutta koska kaikki voivat ne todeta täysin naurettaviksi, on näkyvyyden tarjoaminen heille vain hyödyllistä oikeistolle.

Rasmuslainen järkeilee turvapaikanhakijoiden käyttämättä jääneitä aikoja kalliille yksityishammaslääkärille. Samahan se on tarkastaa vaikka tulkin hampaat kun kerran siellä ollaan! (Kuvankaappaus: PT-Media)Koska monien käsityksestä poiketen oikeisto ja vasemmisto eivät ole saman kolikon kaksi puolta vaan lineaarisen janan kaksi eri päätä, ovat heidän metodinsa tässäkin asiassa täysin erilaiset. Olen taas kerran Facebook-bännissä, enkä ole ainoa. Näin vaalien alla vihervasemmisto on aktivoitunut organisoimaan ilmoituskampanjoita näkyvimmistä kansallismielisistä - todennäköisesti kuntavaaleja sabotoidakseen.

Facebook-ilmoitusten lisäksi sekä Junes että minä olemme saaneet liudan hupaisia Youtube-ilmoituksia. Toisin kuin Facebookissa, Youtubessa ilmoitukset tarkastaa oikea ihminen, joten toiminnon väärinkäyttö kiusaamiseen on vaikeampaa. Junesin ensimmäinen ilmoitus todettiin jo Youtuben taholta perättömäksi. Olen kohtalaisen varma, että niin käy myös minun videoistani tehdyille ilmoituksille, kunhan ilmoitukset tarkastetaan. Eräskin ilmoitus väitti, että videoni kohdassa 5:15 tapahtuu yksityisyyden loukkaus. Muuten ihan hyvä yritys feikki-ilmoitukseksi, mutta kyseinen video nyt sattui olemaan vain 1 min. 26 s. pitkä.

Vihervasemmisto haluaa vaientaa kansallismieliset, koska he tietävät, että mikäli saamme asiamme esitettyä ja ihmisten kuuluviin, ihmiset taipuvat meidän kannallemme. Niin on tietysti jo käynyt, kuten viimeaikaiset kyselytutkimukset suomalaisten tai eurooppalaisten suhtautumisesta haittamaahanmuuttoon osoittavat. Koska argumentoinnin kentällä ei pärjätä, vihervasemmisto tekee älyllisen antautumisen ja turvautuu epä-älylliseen. Silloin ryhdytään vaientamaan ja häiriköimään, koska he eivät koskaan voisi voittaa vain omia kantojaan esittämällä.

Tässä korostuu oikeiston ja vasemmiston argumentaation tasoero suorastaan herkullisella tasolla: he yrittävät vaientaa meitä, me yritämme saada heille lisää näkyvyyttä. Ja hyvistä syistä.

Source: Miksi vasemmisto yrittää vaientaa mutta me emme

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:17:50 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Kaleva potkaisi mustamaalauskampanjan käyntiin
« Vastaus #127 : 12.04.2017, 23:15:03 »
Kaleva potkaisi mustamaalauskampanjan käyntiin

"Emme kerro tuomittujen nimiä, koska se ei ole journalistisen harkintamme mukaan tässä yhteydessä perusteltua."

Näin sanoi sanomalehti Kaleva uutisoidessaan Oulun kuntavaaliehdokkaiden rikostaustoista 6.4.2017. Ottaen huomioon, että Kaleva on aiemmin kirjoittanut nimen kanssa sellaistenkin ihmisten rikostuomioista, jotka eivät edes luottamustehtävään ole hakemassa, taisi tätä journalistista harkintaa edeltää poliittinen järkeily Kalevan toimituksessa. Uskoisin, että journalistinen harkinta meni suurin piirtein näin:"No, seassa on kepulainen, jolla on tuomio virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, toinen on syytteessä virka-aseman törkeästä väärinkäytöstä.

Ja näyttääpä olevan Vihreitäkin, joilla on haitantekoa virkamiehelle ja sellaista. Joten jätetään nyt tässä vaiheessa nimet pois ja kirjoitetaan rasistien tuomioista sitten omat juttunsa nimien kanssa."Enkä ollut väärässä. Tulihan ne jutut rasisteista aivan nimien kanssa heti vaalien jälkeen 11.4. Kaleva kirjoitti otsikolla Sebastian Tynkkysen ja Junes Lokan tuomioista. Ja nyt journalistinen harkinta sanoi, että pelkkä nimien laittaminen ei riitä: kaivetaan esiin myös vanhat, jo aiheettomiksi osoitetut rikosepäilyt, koska ainahan niilläkin voi jotain haittaa yrittää henkilön maineelle tehdä.

Tynkkysen ja Lokan tuomioista kertonut artikkeli päätettiin seuraaviin kappaleisiin:"Helsingin poliisi epäili Junes Lokkaa sisäministeri Petteri Orpoon (kok.) kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta vuonna 2015 ministerin saaman sähköpostin vuoksi. Orpo ei kuitenkaan vaatinut tekijälle rangaistusta eikä erittäin tärkeä yleinen etu syyttäjän mielestä vaatinut syytteen nostamista, joten poliisitutkinta lopetettiin viime vuonna."Jotain "unohtui" Kalevan toimittajalta jutun välistä: Syyte ei jäänyt nostamatta Orpon tai syyttäjän päätöksen vuoksi, vaan Orpon ja syyttäjän päätökset johtuivat syytettävän puutteesta. Junesta kuultiin asiassa jo kesäkuussa 2015, jolloin epäilyt häntä kohtaan todettiin hänen kertomuksensa ja sitä tukeneen päätelaitetutkimuksen perusteella aiheettomaksi.

Tällöin Junesta kehotettiin tekemään identiteettivarkaudesta rikosilmoitus, jonka hän poliisille ilmoitti tekevänsä, mikäli uhkausviestin lähettäjä löydetään. Kalevan toiminta on siis omalla tavallaan victim blamingiä: Junes on rikoksen uhri, mutta häntä yritetään rikoksella leimata uhkailijaksi.

Koska varsinaista tekijää ei löydetty eikä tutkinta olisi enää edennyt mihinkään, Orpo luopui vaateistaan ja tutkinta lopetettiin tammikuussa 2016. Kalevassa juttu sanaillaan kuitenkin niin, että asian laita kuulostaa aivan erilaiselta: kuin Junes olisi ollut varteenotettava epäilty, joka vain syyttäjän ja Orpon päätöksellä jäi syyttämättä.

Pyydettäessä puhelimitse oikaisua artikkelin kirjoittaneelta Susanna Kemppaiselta, hän vetosi siihen, että hänen tietonsa olivat tutkinnanjohtajan kertomia eikä oikaisun varaa voi olla, vaikka jutun esitutkintapöytäkirja sanoo muuta kuin hänen juttunsa. Emme vielä ole tavoittaneet tutkinnanjohtajaa itse, joten emme voi olla aivan varmoja, onko kyseessä hänen vai toimittajan virhe - jotenkin epäilen kuitenkin jälkimmäistä. Laitoimme Kalevan toimitukseen myös kirjallisen oikaisupyynnön (jonka voit lukea tästä), johon ei vielä ole kuulunut vastausta.Junes Lokka Rotuaarilla uusien valtuutettujen kukituksessa (2. vas.).

Source: Kaleva potkaisi mustamaalauskampanjan käyntiin

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:21:10 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Kansallismielisten voitto, persujen tappio
« Vastaus #128 : 15.04.2017, 18:15:02 »
Kansallismielisten voitto, persujen tappio

Junes Lokka Oulun uusien kaupunginvaltuutettujen kukituksessa.

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleissa löylytyksen, joka tuskin kenellekään tuli yllätyksenä. Selkäsauna oli täysin ansaittu, ja nyt jännitämme vain sitä, osataanko aiemmista virheistä ottaa opiksi. Kautta Suomen persut menettivät valtuustopaikkoja, ja tästä toki voi syyttää hallitusvastuuta, mutta se ei selitä pudotuksen suuruutta. Myös Kokoomus ja Keskusta kärsivät hallitusvastuun seurauksista mutta eivät alkuunkaan siinä laajuudessa kuin Perussuomalaiset.Kuntavaaleissa persut jakautuivat häviäjiin ja menestyjiin pitkälti taustansa mukaan: voimakkaimmin kansallismielisinä profiloituneet kasvattivat äänisaaliitaan, soinilainen SMP-kaarti kärsi tappion. Tämä näkyi myös kotikaupungissani Oulussa, jossa persujen äänikuningattareksi nousi vahvasti kansallismielisenä ja mamu-kriittisenä tunnettu Jenna Simula (1189 ääntä) samoin kansallismielisenä tunnetun Sebastian Tynkkysen (680) noustessa uutena valtuustoon.

Junes Lokka nousi valtuutetuksi 704 äänellä, minä taas varapaikalle 582:lla, mitkä varsinkin kahden hengen piskuiselta yhteislistalta valtuustoon pyrkiville ovat huimia määriä ja joilla suuremmassa puolueessa olisivat molemmat menneet heittämällä valtuustoon. Lahdessa taas itsenäisenä yhteislistalta valtuustoon pyrkinyt Kalle Aaltonen keräsi hurjat 1382 ääntä, jolla hän olisi yksinkin noussut valtuustoon.

Itsenäisten ehdokkaiden menestys oli suoraan persuilta pois. Aaltosta ei persuehdokkaaksi Lahdessa huolittu, koska hänen katsottiin olevan rasistinen. Lokkaa ja minua taas ei Oulussa kelpuutettu ehdokkaiksi - päätös, joka maksoi persuille täällä yhden valtuustopaikan ja 1286 ääntä. Tällaiset päätökset myös vahvistivat luottamuspulaa persuihin: mikäli paikallisten kansallismielisten keskuudessa suositut ehdokkaat eivät ole persuihin sopivia, eihän silloin persut ole näille kansallismielisille sopiva puolue.Sisäinen riitely on ollut toinen merkittävä persurivien hajottaja. Helsingissä se teki melkein selvän koko valtuustoryhmästä, Oulun seudullakin loikkia muihin puolueisiin on ollut silmäänpistävällä tiheydellä.

Älyvapaan riitelyn malliesimerkki täällä on kohtalaisen suositun ex-piirijohtaja Jari-Pekka Teurajärven ulos jättäminen kuntavaalien ehdokaslistalla. Useimmissa puolueissa olisi naurettava ajatuskin, että koko piirin puheenjohtaja ei itse pääse ehdokkaaksi, mutta Oulun persuissa mikään ajatus ei ole liian hölmö toteutettavaksi. Listalta ulos jättäminen johti tietysti Teurajärven loikkaan Keskustaan, persujen haukkumiseen rasisteiksi (vaikka mies on itsekin puhunut Rajat Kiinni -tapahtumissa) ja jälleen muutaman sadan äänen menetykseen puolueelle.Valtataistelu ja halu olla se oman piirin isoin tekijä on ajanut persut tekemään päätöksiä, jotka eivät lyhytnäköisyydessään ole edes heille itselleen henkilökohtaisesti hyödyllisiä, ja puolueelle ne ovat olleet suorastaan tuhovoimaisia. Suosittujen ehdokkaiden ulos jättäminen siinä pelossa, että oma valtuustopaikka menee heille tai että he vievät lähtevältä persusuosikilta periytyvät äänet, pitää tehokkaasti huolen siitä, että kovin suurta äänipottia ei jaettavaksi tule ja kaikki jäävät helpommin valtuustosta ulos.

Persujen selkäsauna tuli sopivaan aikaan: kuntavaaleissa vihervasemmiston voitto ei niin suurta tuhoa saa aikaan kuin valtakunnantasolla, ja vihervasemmistolaisen politiikan seurauksetkin kaatuvat reilummin vain paikallisten niskaan eli heidän, jotka nyt ovat omalla paikkakunnallaan valinneet punavihreitä äänestää. Persuilla on myös kesäkuun puheenjohtajavaaliin aikaa miettiä, haluavatko he pelastaa puolueen vai jatkaa epäonnistuneeksi todetulla linjalla.

Tärkeimmät oppitunnit ovat mielestäni seuraavat:
Kansallismielisyyden ja kansallismielisten ehdokkaiden käyttö hunajapurkkeina on loputtava. Persujen äänestäjät ovat pitkälti kansallismielisiä ja tämän on näyttävä myös puolueen linjassa. Kansallismielisille on annettava puolueen sisällä lisää vapautta toimia, koska tällä hetkellä he hissuttelevat vaisusti jatkuvassa harjauksen pelossa.

Sisäinen riitely ja valtataistelu on saatava kuriin. Mikäli ne puolueen pikkupomot, jotka tähän saakka riitelyä ovat ylläpitäneet, eivät osaa kasvaa aikuiseksi ja laittaa yhteistä etua oman pikkumaisuutensa edelle, nämä hajottajat on heivattava puolueesta ulos, jotta tervehenkinen, samanmielisten yhteistyöhön perustuva ja yhteistä menestystä tavoitteleva puolue voi syntyä.

Kansallismielinen linja on toteutettava ylpeydellä ja anteeksi pyytelemättä. Vihervasemmiston imitoinnin on loputtava. He kyllä heittelevät rasistikorttia riittävällä tiheydellä ilman, että persut itse siihen ryhtyvät. Soinilainen linja, jossa kansallismielisyys pyritään häivyttämään pois rasismisyytösten pelossa ja jossa itsekin heittäydytään "lyömään oikealle" on virhe, johon vihervasemmisto ei koskaan omassa ideologiassaan syyllistyisi. He eivät nöyristele tai käyttäydy, kuin häpeäisivät omaa aatemaailmaansa - saati pokkuroi poliittisten vastustajien edessä heiltä hyväksyntää kerjäten. Se on ainoa voitokas tapa hoitaa asia.

Source: Kansallismielisten voitto, persujen tappio

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:23:07 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia
« Vastaus #129 : 16.04.2017, 16:15:04 »
Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia

Ja nämä väittävät edustavansa kaikkia naisia.

Keskustelussa naisten oikeuksista ja seksuaaliterveydestä punavihreä näkökulma on se, että vasemmiston mielipiteet ovat naisten ääni, eri mieltä heidän kanssaan ovat vain yleisesti "konservatiivit", patriarkaatti ja valkoinen heteromies. Tämän näkemyksen mukaan naisen siis on aina oltava vasemmistolainen, ja mikäli vasemmiston näkemyksistä poikkeavien naisten olemassaolo edes noteerataan, heidät kuvataan patriarkaatin tuottaman sisäistetyn naisvihan uhreina - naisina, jotka tietämättömyyttään tai alistettuina toimivat omaa ja muiden naisten etua vastaan.

Tammikuussa pidetyn Naisten Marssin suurimmassa tapahtumassa Washington DC:ssä aborttia vastustavia naisjärjestöjä ei päästetty edes osallistumaan tapahtumaan, koska heidän läsnäolonsa olisi pakottanut muutkin osallistujat toteamaan, että naistenkin keskuudessa on mielipide-eroja.

Naisten Marssi ei ollut naisten ääni - ei edes amerikkalaisnaisten enemmistön ääni, koska Yhdysvalloissa on enemmän aborttia vastustavia kuin kannattavia naisia, eikä edes aborttioikeuden kannattajien enemmistö kannata vaikkapa aborttien rahoitusta amerikkalaisten veronmaksajien rahoista kehitysmaissa.Tästä abortinvastaisten naisten joukosta löytyy myös monia eri motiiveja. Osa on kristilliskonservatiiveja, joita motivoi uskonnollinen käsitys ihmishengestä, toisia motivoi henkilökohtainen moraali, joitain käsitys ihmisarvosta ja on heitäkin, jotka vastustavat aborttia poliittisista tai demografisista syistä.

Tiukka kahtiajako vastustajiin ja kannattajiin ei ole kovin realistinen sekään, koska sekaan mahtuu myös minun kaltaisiani naisia, jotka ovat abortinvastaisia mutta eivät vastusta aborttioikeutta. Minun kohdallani syy näkemykselle ei ole millään tavoin uskonnollinen vaan puhdas henkilökohtaisen moraalin kysymys. En pystyisi ilman huomattavaa pahoinvointia edes katsomaan kuvia aborteista, saati pystyisi koskaan kenellekään aborttia tekemään. Moraaliini kuuluu vahvasti ajatus siitä, että muiden niskoille ei tulisi sälyttää asioita, joita ei itse henkisesti kykenisi tekemään, joten en myöskään teettäisi aborttia.

Vasemmiston eufemismien käyttö viittaa siihen, että jonkinlainen kauhistus abortti on heillekin. Hanna Sarkkinen, Heidi Hautala ja muut abortin puolesta liputtavat tykkävät puhua kierrellen seksuaaliterveydestä (abortti on pääsääntöisesti sen kohteeksi joutuvalle varsin epäterveellinen) tai jopa perhesuunnittelusta (jota abortti tai jälkiehkäisy ei ole), enkä koskaan ole kuullut heidän menevän minkään tason yksityiskohtiin abortista puhuessa. Eli vaikkapa siihen, kannatetaanko siis sitä, että vain imuroidaan alkioita ulos vai sitäkin, että sikiöltä katkaistaan selkäranka tai murskataan kallo, minkä jälkeen se palasina otetaan ulos.

Myös aborttien muut rumuudet mieluummin jätetään huomiotta. Kun Kanadan feministipääministeri Justin Trudeaulta kysyttiin, mikä hänen kantansa on tietyissä poikalapsia enemmäna arvostavissa maissa abortin keinoin tapahtuvaan tyttölasten joukkomurhaan, Trudeau vastasi kiusaantuneena vain, että tukee naisten oikeutta valita. Siis vaikka se johtaisi tyttöjen abortointeihin.Toinen syy liittyy vain yleiseen moraaliin. Aborttien yleisyys on oireilua laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka muita oireita ovat mm. yleistyneet avioerot ja yksinhuoltajaperheet, sukupuolitaudit sekä syntyvyyden lasku. Mielestäni arvomaailman muutos olisi kaikin puolin toivottavaa, mutta en usko lain keinoin pakottamisen olevan siihen kovinkaan tehokas ratkaisu.

Voidaan siis turvallisin mielin todeta, että naisten puolestapuhujiksi itsensä julistavat eivät puhu kaikkien naisten puolesta, ja aborttioikeus on tietysti vain yksi aspekti tässä. Useimpia naisia ei kiinnosta mielenosoituksessa uikuttaminen jättivaginaksi pukeutuneena tai muutkaan modernin naisasia-aktivismin hörhöilyt.

Mutta he voivat esiintyä naisten äänitorvina niin pitkään kun heitä tolkullisemmat naiset sen laiskuuttaan tai piittaamattomuuttaan sallivat. Vasemmisto ei koskaan ole naisilta mandaattia kysellyt mutta tulee käyttäytymään kuin heillä sellainen olisi ellei toisin riittävän kovaäänisesti osoiteta. Tuskin pitäisit siitä, jos kotiseudullasi joku kulkisi ympäriinsä väittäen sinun sanoneen asioita, joita et ole koskaan sanonut, joten miksi sallisit vasemmiston esiintyä sinun puolestapuhujanasi?

Source: Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 19:24:01 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Nationalismi ilman rotua on harhaa
« Vastaus #130 : 17.04.2017, 23:15:02 »
Nationalismi ilman rotua on harhaa

Tältä näyttää suomalaisessa kaupungissa, Tampereella.

Näyttäisikö se samalta, mikäli sen olisi rakentanut väestö, joka on täysin afrikkalaistaustaista? Onko Afrikassa kaupunkeja, jotka on tällaisiksi ilman länsimaista vaikutusta rakennettu?

Vaikka kansallismielinen skene osaa halutessaan olla kohtalaisen tabuja rikkova ja vapaa poliittisesta korrektiudesta, tiettyjen aiheiden käsittely siinäkin on ampiaispesään sohaisemista. Tällaisia blogissani esiintyviä aiheita ovat esim. rodusta puhuminen ja vapaasti kansallismielisyyttä tulkitsevan puolisuvaitsevaiston kritiikki.Ensimmäinen herättää kahta vakioreaktiota peppukivun saralla:

1. Rodusta puhuminen on sama kuin valkoisen ylivallan kannattaminen.
2. Rodusta puhuminen saa ihmisen kuulostamaan juntilta valkoisen ylivallan kannattajalta.

Kohta 1 on täysin naurettava. Rotuerojen tieteellinen käsittely kun on aika pahasti ristiriidassa valkoisen ylivallan kanssa, joka perustuu pitkälti henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Aihetta tieteellisesti käsittelevät tietävät, että valkoiset eurooppalaiset eivät ole kyvyiltään maailman erinomaisin rotu.

Kohta 2 taas on pelkuruutta. Pitäisikö totuus jättää sanomatta leimautumisen pelossa? Ja miksi tämä leima ylipäänsä on syntynyt? Juuri sen pelkuruuden takia: ainoat, jotka rodusta täällä ovat uskaltaneet puhua, ovat pitkälti olleet uusnatsit. Muut ovat vältelleet aihetta tai naamioineet roduista puhumisen "kulttuurieroista" tai "länsimaisen kulttuurin säilyttämisestä" puhumiseen. Onneksi asia on kautta länsimaiden muuttumassa varsinkin tuoreen vaihtoehto-oikeiston persoonien toimesta.

Jälkimmäinen peppukivun herättäjä eli kevytnationalismin (nationalismin ilman etnistä ulottuvuutta) kritisointi taas ottaa yleensä seuraavan muodon:
1. Ei saa kritisoida, koska se hajottaa skeneä. Pitää olla katto korkealla ja seinät leveällä.
2. Ei saa olla liian radikaali, koska täytyy pystyä vetoamaan valtavirtaan.

Kohta 1 perustuu heikosti tarkastelua kestävään logiikkaan, jonka mukaan kansallismielistä skeneä tulisi kasvattaa laimentamalla. Eli otetaan ihmisiä, jotka eivät ole nationalisteja ja viskataan heidät nationalismin kategoriaan. Tadaa - skene on vähän suurempi. No, sillä logiikalla voisimme tietysti laimentaa aatteen niin pitkälle, että voisimme luokitella jokaisen planeettamme ihmisen nationalistiksi ja sitten todeta, että onpas meillä asiat nyt hyvin kun kaikki ovat nationalisteja.Aatteen levittäminen laimentamalla on keinona merkityksettömän ja haitallisen välimaastossa. Se ei edistä kansallismielisen politiikan toteutumista mitenkään, että luokittelemme jokaisen islamissa jotain epäilyttävää näkevän kansallismieliseksi. Laimentamisen sijaan on yksinkertaisesti laajennuttava: voitettava uusia ihmisiä puolellemme ja aktivoitava jo valmiiksi samaa mieltä olevia mutta poliittisesti passiivisia. Se on ainoa keino edistää kansallismielisyyttä.

Kohta 2 taas on häviäjän mentaliteettia. Se perustuu täysin sille oletukselle, että modernin vihervasemmiston luoma, hädin tuskin vuosikymmenen vanha keskustelukehys on ikuinen realiteetti, jonka puitteissa meidän on vain toimittava, ja että ainoa keino löytää sopusointu valtavirran kanssa on tehdä itse aatteellisia kompromisseja.

Tällaista on Somaliassa. Olisiko Somalia nykytilassaan, mikäli kaikki muut olosuhteet olisivat samat, mutta somalien sijaan maata olisivat viimeiset sata vuotta asuttaneet etniset suomalaiset?Asia ei ole näin. Keskustelukehykset ovat poliittisten trendien tuotoksia ja aina muuttuvia. Meidän ei tarvitse ahtaa itseämme vihervasemmiston luomaan viitekehykseen - voimme pistää sen kehyksen säpäleiksi ja tuottaa omamme.Tästä hyvä esimerkki on Hollannin vapauspuolue ja sen johtohahmo Geert Wilders. Vapauspuolue on kansallismieliseksi puolueeksikin hyvin radikaali: se ajaa esim. islamin ja Koraanin kieltämistä kokonaan. Wilders ei ole tehnyt ainuttakaan kompromissia miellyttääkseen valtavirtaa - valtavirta on taipunut hänen näkemykseensä.

Vapauspuolue nousikin viimeisissä vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mutta se ei ollut Wildersin koko voitto. Suurin voitto oli poliittisen viitekehyksen muutos. Välttääkseen äänestäjien valumisen Vapauspuolueelle oli maan muiden suurten puolueiden muutettava linjaansa maahanmuuttokriittisemmäksi. Wilders vei asiaansa eteenpäin kasvattamalla puoluettaan ilman aatteen laimentamista, ja valtavirtaan taipumisen sijasta valtavirran oli tehtävä kompromisseja Wildersin suuntaan. Vuori tuli Muhammedin luo.Kevytnationalismi on yhtälailla harhaa kuin monikulturismikin.

Siinä missä monikulturisti uskoo hyvin erilaisten kulttuurien ja rotujen sopuisaan ja tasaveroiseen yhteiseloon, uskoo kevytnationalisti siihen, että kansallismielinen, suomalaisen kulttuurin ja arvojen mukaan elävä Suomi olisi mahdollinen, vaikka puolet maamme väestöstä olisi afrikkalaisia, kunhan tulijat vain ovat "oikeanlaisia maahanmuuttajia" eli hyvin integroituvia, ahkeria ja suomalaista elämäntapaa noudattavia.Siitä, miten he meinaavat selvittää ja taata sen, tulevatko "oikeanlaisten maahanmuuttajien" lapset ja lapsenlapset olemaan "oikeanlaisia", on minulle mysteeri. Samoin on se, miten näillä "oikeanlaisilla" maahanmuuttajilla vältymme kaikilta niiltä rotuvähemmistöjä omaavien kansakuntien ongelmilta, jotka tällä hetkellä riivaavat vaikkapa Yhdysvaltoja, joissa rotuvähemmistöt ovat valtaväestön kanssa laajalti samaa uskontoa noudattavia ja samassa valtiossa syntyneitä ja kasvaneita.

Tämä on todettava. En odota, että median viharyöppyä pelkäävät kansallismieliset poliitikot ryhtyisivät saman tien tästä asiasta puhumaan. Puhukoot siitä vaikkapa niillä eufemismeilla länsimaisista arvoista ja suomalaisesta kulttuurista, kuin ne olisivat tyhjästä ja täysin etnisyydestä riippumatta meidän niskaamme tipahtaneet. Odotan kuitenkin, että asia vähintäänkin tiedostetaan niissäkin kansallismielisissä piireissä, joissa asioista ollaan liian pelokkaita niiden todellisilla nimillä puhumaan.Kiinnostavaa lisälukemista monietnisen yhteiskunnan, Yhdysvaltojen, ongelmista Tuukka Kurulta:Sulatusuunin epävarma tulevaisuusSulatusuunin epävarma tulevaisuus, osa 2

Source: Nationalismi ilman rotua on harhaa

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 20:15:28 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Vahtera vs. Rasmus
« Vastaus #131 : 22.04.2017, 18:15:02 »
Vahtera vs. Rasmus

Iltalehdessä bloggaava, usein talouteen tai maahanmuuttoon liittyviä aiheita käsittelevä Pauli Vahtera oli julkaissut tekstin nimeltä Minua ette nujerra.

Siinä Vahtera käsitteli mm. humanitäärisen maahanmuuton kestämättömyyttä, väestönkasvun tuhoisaa vaikutusta kehitysmaille ja maahanmuuton kautta länsimaillekin sekä itseensä kohdistuneita Facebook-ilmoituskampanjoita, joihin maahanmuuttokriittiset toimijat ovat jo pitkään saaneet vasemmiston taholta tottua.Tuttuun tapaansa Pauli tykitti faktaa ja tilastoa toisensa jälkeen. Samat asiat jo etukäteen tuntevana niissä ei minulle ollut juuri uutta, mutta aavistin heti, että antirasistien keskuudessa teksti tulisi saamaan kiintoisan vastaanoton. Ja niinhän kävi Facebookin Rasmus-ryhmässä. Tässä Vahteran tekstiä käsitelleen ketjun kohokohtia.Sanotaan vaikka niin, että tyhjät tuijottelut tälle kirjoittajalle tuskin ovat vieraita edes ilman Vahteraa.

Eli tällä logiikalla meidän kannattaisi ottaa murtovarkaita ja murhamiehiä sisään kotiimme, koska onpa sitten enemmän väkeä puolustamassa kotia, jos vaikka joku rikollinen yrittäisi sisään. Lisäksi sillä on eroa, onko täällä vähän suomalaisia, jotka hallitsevat maataan, vai vähän suomalaisia, jotka elävät vähemmistönä omassa maassaan.Luotettavimpien ennusteiden siteeraaminen ja pyrkimys välttää ilmeinen kansakunnan itsemurha maahanmuutolla, joka ei edes auta ketään, on siis huruennustelua ja uhriutumista. Ja Iltalehti ei tietenkään saisi julkaista yhtään mitään vihervasemmiston narratiivista poikkeavaa harhaoppia.

Edelleen: ehkäpä tyhjyyteen tuijottelunne eivät ole Vahteran syytä vaan heijastelua päänsisäisestä passiivisuudesta.Nyt keskusteluun liittyivät sitten ne, jotka eivät edes ymmärrä suomea. Vahtera sanoi blogissaan tarkalleen ottaen näin: Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja siksi kaikille maailman ihmisille on taattava suomalainen elintaso, mieluummin vielä Suomessa.

Vahtera ei siis sanonut, että usko samanarvoisuuteen olisi joku naiivi käsitys. Jos hän olisi sanonut niin, sanamuotojen olisi pitänyt mennä jotakuinkin näin: Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Hänen käyttämänsä sanamuoto kuitenkin tarkoittaa, että joillain ihmisillä on naiivi käsitys siitä, mitä ihmisten saman arvon tulisi tarkoittaa. Se ei kuitenkaan latvakakkosia hidasta. On muistettava, että jos nämä ihmiset näkevät tervettä järkeä tai moraalia uhmaavan kohdan fiksussa tekstissä, he olettavat ensisijaisesti vian olevan tekstissä, ei siinä, miten he itse ovat sen tulkinneet. Omia tulkintojaan he eivät edes kahdesti mieti.

Tämä oli jo melkein hellyttävää. Feministisillä vasemmistonaisilla on aina niin suuret luulot itsestään. Ovatko nämä naiset siis sitä mieltä, että esim. Iranin naiset antavat miesten alistaa itseään vapaasta tahdostaan? Ovatko he jotenkin heikompaa tekoa kuin suominaiset? Tai katselevatko Somalian naiset huvikseen sivusta, miten heidän sisariaan ammutaan ja hakataan esim. huivista kieltäytymisen takia? Tuskin.

Monet näistä naisista vastustavat naisia sortavia lakeja - he vain eivät voi tilanteelle mitään. Samassa jamassa olisi suominainen, ellei hänen ympärillään olisi turvaavaa muuria länsimaisia naisen oikeuksia ja vapautta kunnioittavia miehiä. Mikäli heidän tilallaan olisi Lähi-Idän tai Afrikan muslimimiehiä, olisivat suominaiset samassa asemassa kuin näiden alueiden naiset. On täysin epärealistista kuvitella, että naisten oikeuksia ja vapauksia olisi olemassa ilman saman yhteiskunnan miehiä, jotka niiden olemassaoloa toivovat. Kehottaisin näitä naisia pohtimaan, mitä ihmettä he meinaisivat tehdä, jos valtion lait olisi säädetty kaikin tavoin heidän oikeuksiaan vähentämään ja naisten ympärillä olevat miehet tätä järjestelmää tukisivat? Miten he meinaisivat alistamisen estää?

Me olemme vapaita, koska suomalaiset miehet niin tahtovat.Niin, ja en ole yllättynyt, että yksi blogiteksti muodostaa liian pitkän kappaleen luettavaksi tälle porukalle.Yksi kehottaa jättämään lukematta ja ajattelematta, toinen tunnustaa, ettei lukenut koko tekstiä, mutta on silti valmis sen arvioimaan. Ohjeet ajatteluun tuntuvat erityisen huvittavilta itsenäiseen ajatteluun tottuneelle oikeistonaiselle. Pirjon ajatus on se, että koska mamut saavat ilmaista sälää, kokemus epäreiluudesta korjautuisi ilmaisella sälällä kantaväestölle. Ei se vaan mene niin. Niin pitkään kun yksi roturyhmä on enemmän saajapuolella ja toinen maksajapuolella, tulee katkeruutta olemaan. Tilastot tänne 1990-luvulla tulleista kehitysmaalaisista eivät viittaa millään tasolla siihen, että kehitysmaalaiset koskaan siirtyisivät pois saajapuolelta.

Vain vasemmisto voi kokea, että se, että ihmiset eivät jaksa lukea, on millään tasolla hyvä asia. Kuka heitä enää kannattaisi, jos ihmiset oikeasti lukisivat?Jokainen voi itse tarkistaa ja havaita, että Vahteran kirjoituksessa on asianmukaiset lähteet. Kyse ei siis ole mielipiteistä tai tuntemuksista, vaikka monikulturistit kuinka haluaisivat niin uskoa. Ja jatko tapahtuu tyypillisellä Rasmus-kritiikillä: sanotaan, että kirjoitus oli onneton, surkea ja tyhmä tarjoamatta yhtään vasta-argumenttia kirjoituksen varsinaiselle sisällölle. Lukijatkin haukutaan tyhmiksi, koska uskovat Vahteran kaavioita, mutta sitä ei eritellä, mikä kaavioissa sitten on vialla.

En muista koskaan nähneeni, että yhdelläkään oikeistofoorumilla ylpeiltäisiin sillä, ettei edes yhtä blogipäivitystä jakseta lukea loppuun. Rasmuksessa se on toistuva teema. Nämä kommentit paljastavat hyvin ne todelliset kriteerit, joilla rasmuslaiset arvioivat heille tarjottua tietoa. Järkevälle ihmiselle ainoa kriteeri olisi tietysti argumenttien vahvuus, rasmuslaiset taas jakavat tiedon sen lähteen mukaan: jos se tulee mamu-kriitikolta, se on väärin, jos se tulee edes hulluimmalta, valehtelijaksi useaan otteeseen osoitetulta antirasistibloggaajalta, se on absoluuttinen totuus. He eivät puhu koko ketjun aikana mitään Vahteran tekstin sisällöstä, vain siitä, mille puolelle hän maahanmuuttokeskustelussa asettuu.

Nyt keskusteluun liittyi Rasmuksen oma muslimikäännynnäinen, feministipuolueen Isra Lehtinen, joka pyrkii vaientamaan kaiken ideologiaansa kohdistuvan kritiikin somessa ja joka valittaa jokaisen maahanmuuttajien tai islamin kannalta ikävän julkaisun alla, että miksi sellaista piti mennä jakamaan. Ikävistä totuuksista pitäisi vain vaieta, koska kamalaahan se olisi, jos muslimien imago kärsisi entisestään. Feministille ja islamistille tyypillisesti Isra ylpeilee sillä, ettei lue mitään aatemaailmastaan poikkeavaa, ettei kupla vaan puhkeaisi.

Alan Salehzadeh, toinen Iltalehden bloggaaja, leimataan islamofobiksi ilman ainuttakaan perustetta. Salehzadehin siteeraaminen ei ole peruste - täytyisi osoittaa, että hän on väärässä. Sitä ei luonnollisestikaan edes yritetä.

Tällainen on fanatismin kupla. Kuplassa määitään lammasmaisesti samaa ajatusta ja keskenään ylpeillään sillä, kuka on tehokkaimmin pitänyt itsensä tietämättömänä kieltäytymällä lukemasta mitään, mikä poikkeaa omasta maailmankuvasta. Vasta-argumentteja ei tarjota tai vaadita. Olennaista on vakuuttelu.Vahteran ja lukuisten hänen kaltaistensa kirjoittajien tuotokset ovat pelottava vaaratekijä tälle ryhmälle. Kun moiselle säikäytykselle on altistuttu, kokoonnutaan yhdessä selittelemään asia parhain päin ja vakuuttelemaan, ettei tuhmaa tietoa tarvitse uskoa. Sitten kaikille tulee taas hyvä mieli, ja kupla säilyy puhkeamattomana.

Source: Vahtera vs. Rasmus

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 20:13:38 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Kansalaissotakolikko kohauttaa, ihmissalakuljetuskolikko ei
« Vastaus #132 : 25.04.2017, 19:15:02 »
Kansalaissotakolikko kohauttaa, ihmissalakuljetuskolikko ei

Valokuvan pohjalta tehty kohukolikko.

Suomen Rahapajan julkaistua mainoskuvia Itsenäisyyden vuosikymmenet -juhlarahasarjasta saatiin kohu jo samalle päivälle. Kolikoita nopeasti vilkaisemalla voisi olettaa, että kohun olisi aiheuttanut kolikko, johon on kuvattu isänsä ihmissalakuljetusbisneksessä kuolleen Aylan Kurdin ruumiin kantamista Välimeren rannalla tekstin GLOBAALI OIKEUDENMUKAISUUS säestämänä. Asiahan ei Suomen satavuotisjuhlaan liity mitenkään.

Toisekseen vasemmiston puolelta herää valitusten aalto joka kerta, kun terrori-iskujen uhrien kuvia levitetään. Tällöin sanotaan, että varsinkin lapsivainajien kuvaaminen on mautonta poliittisen agendan edistämistä. Jostain syystä sama periaate ei tietenkään päde silloin, kun sotaa ja vainoa Turkista paenneen miehen lapsen kuvaa levitellään rajat auki -politiikan ajamiseksi. Kyseessä lienee se pahamaineinen eri asia. Se on aina eri asia, kun vasemmisto tai heidän lemmikkinsä tekevät sen.

Kohu kuitenkin heräsi toisesta kolikosta, jossa kuvattiin kansalaissodan aikaista teloitusta. Kuva ei edes ole graafinen: vain miehiä seisomassa - osa aseiden kanssa. Ymmärrettävästi mielipahaa nousi taas Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajien riveissä. Vanhojen kommunistien jälkikasvua oleva Vasemmistoliiton Anna Kontula sanoi, että hänestä Suomen historian suurin kansanmurha on outo aihe juhlarahalle. Kansanmurha on terminä varsin virheellinen. Sama kansahan oli sekä tappajina että uhreina puolin ja toisin. Kyse ei ollut kansanmurhasta vaan poliittisten jakolinjojen tuottamasta sisällissodasta.

SDP:n Antti Rinne sanoi juhlarahan henkivän "valkoisen Suomen totuutta". Facebook-päivityksessään Rinne tosin vahingossa sanoi merkittävän totuudenkin: "Tämä menee monen suomalaisen ihon alle siitä syystä, että jokaisella suomalaisella suvulla on vuoden 1918 tapahtumiin suhde." Aivan niin. Jokainen suomalainen on osa suomalaisuuden monituhatvuotista jatkumoa. Kuinka suomalaisia lätkäpaitasomalit tämän Rinteenkin tiedostaman tosiasian pohjalta ovat?

Itsenäisyyden vuosikymmenet -kolikkosarjaa. Oikealla tekstissä mainittu Aylan Kurdi -kolikko.Rimanalitus tuli tähänkin asiaan kuitenkin valtiovarainministeri Petteri Orpolta. Orpo jää historiaan sisäministerinä, joka nukkui ratissa samalla kun yli 30 000 tulijaa - pitkälti elintasopakolaisia - vyöryi Suomeen vuodessa. Sama ratissa nukkuminen jatkuu kaiketi valtiovarainministeriössäkin, koska Orpo ilmaisi ensin syvän paheksuntansa kolikosta.

Orpon mukaan kolikko on mauton ja tulisi vetää pois markkinoilta.Yksi pikku juttu vaan: Orpo oli itse hyväksynyt juhlarahasarjan allekirjoituksellaan. Hän tajusi asian vasta toimittajien muistuteltua häntä siitä. Sitten paheksunta muuttui selittelyiksi siitä, että Orpo oli luottanut Suomen Rahapajan designiin ja allekirjoittanut paperit sen kummemmin katsomatta. Mitäköhän muuta Orpo on uransa aikana tullut allekirjoittaneeksi kännissä ja läpällä?Lopulta Orpo ilmoitti peruuttavansa koko rahasarjaa koskevan asiakirjan. Eli muutaman vasemmistopoliitikon lapsellinen valittelu ja uhriutuminen riittää siihen, että lukemattomien muiden huolellinen työ juhlarahojen eteen tehdään yhdellä kynänvedolla tyhjäksi.

Kansalta ei missään vaiheessa kysytty, mitä mieltä he asiasta ovat.Mutta palataanpa kohusta itse kolikkoon. Toki teloitus aiheena on räväkkä, mutta kansalaissota on merkittävä osa Suomen historiaa. Se vasta kyseenalaista toimintaa olisikin, jos ryhtyisimme valikoimaan historian käännekohdiksi vain riittävän poliittisesti korrektit tapahtumat. Ja eikö juuri vasemmiston pitäisi aiheen esille nostamisesta olla tyytyväisiä? Hehän ovat vuosikymmeniä vaatineet noteerausta teloituksille ja vankileirien raakuuksille. Nyt he saivat sen taas uudessa muodossa, mutta valittavat kuitenkin.

On myös olennaista, että emme anna historian leimata itseämme, kuten mainitut vasemmistolaiset tekevät: he kategorisoivat itsensä tietylle puolelle historiallista konfliktia, jonka aikana eivät edes eläneet. Se on aivan yhtä typerää kuin olisi leimata valkoisten jälkikasvua lahtareiksi. Jälkipolvien tehtävä ei ole ottaa vastuuta muiden tekemisistä vaan tuottaa asian loppuunkäsittely ja eheytymistä. Se, että kansalaissotaa ja sen ominaisuuksia ei osata ilman tunneryöppyjä katsoa, osoittaa, että mainitussa tehtävässä on epäonnistuttu.

Kaunaa ja ylitunteellista suhtautumista kantaa nytkin vasemmisto. Heidän on opittava päästämään tästä irti. He eivät ole lahtarien uhreja. Minä en ole lahtari. Aikamme saksalaiset eivät ole kaasuttajia tai ikäiseni juutalaiset uhreja. Valkoiset amerikkalaiset eivät ole orjuuttajia ja mustat orjia. Historian kanssa on päästävä sovintoon. Sovinto ei tarkoita täyttä unohtamista tai virheistä oppimatta jättämistä - ainoastaan sitä, että ihmiset eivät joudu kantamaan tarpeetonta tunteellista ja poliittista lastia, joka perisynnin tavoin kaatuu heidän niskaansa heidän edeltäjiensä tekemisistä.

Emme voi valita kansamme historiaa. Koska emme ole sitä valinneet, ei meidän tule sen suhteen tunteilla suuntaan tai toiseen. On kuitenkin muistettava myös se, että historiamme on meidät tähän pisteeseen tuonut, ja esi-isämme virheistään tai epäonnistumisistaan huolimatta ansaitsevan kiitollisuutta ja noteerauksen aikansa kokemuksille. Juhlaraha muistuttaa niin ajan sankareista kuin sen uhreistakin.

Source: Kansalaissotakolikko kohauttaa, ihmissalakuljetuskolikko ei

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 25.04.2017, 20:05:53 kirjoittanut hulaq »

Nanfung

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 779
  • Liked: 386
    • Profiili
Vs: Blogi: Tuonen Joutsen
« Vastaus #133 : 26.04.2017, 07:33:59 »
Lainaus
Punakaarti itki, kun Tamperetta pommitettiin ja rehellistä reiskaa roikotettiin rautatietä pitkin.
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Maltillisten muslimien enemmistö on myytti
« Vastaus #134 : 02.05.2017, 19:15:01 »
Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadehista voisi sanoa, että hän on islamin ja maahanmuuton suhteen oikeilla jäljillä muttei uskalla viedä päätelmiään niiden loogiseen päätepisteeseen.  Hän ymmärtää tietyt uhat ja realiteetit, mutta yrittää sovittaa ne monikulturismin viitekehykseen. Uskallusta tässä kaiketi rajoittaa poliittinen korrektius, tuomitsemisen pelko ja ehkä jopa eräänlainen identiteetillinen ongelma: Alan on iranilaistaustainen maahanmuuttaja, joten antaako hän aseita itseäänkin vastaan, mikäli sanoo kaunistelemattoman totuuden? Vaikka vastaus on varsin luotettava ei, on huoli tunnetasolla ymmärrettävä.

Tapa olla osin järkevä ja osin poliittisen korrektiuden nimissä kompromisseja tekevä voi tosin olla myös eräänlainen strategia, jonka takana on toive siitä, että ehkäpä islamia myötäilevät monikulturistit kuuntelevat helpommin näkemyksiä, joiden mukana heitetään muutama luu heidänkin aatteelleen. Se ei ikävä kyllä toimi. Pienikin aatteellinen eriäväisyys riittää harhaoppiseksi leimaamiseen vasemmiston keskuudessa, joten kultaista keskitietä ei heille ole olemassakaan eikä sellaisella auta yrittää taiteilla eteenpäin.

Uusimmassa Iltalehden blogissaan Salehzadeh kirjoittaa näin: Länsimaat ovat antaneet uusille tulijoille runsaasti mahdollisuuksia integroitua ja tarjonneet mahdollisuuksiensa mukaan heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluita. Tästä kaikesta maltilliset muslimit ovat olleet kiitollisia, ja he ovatkin pääsääntöisesti hyvin integroituneet uusiin kotimaihinsa.

Eivätkä ole. Se on täysin ilmeistä. Jokaisessa Euroopan maassa, joka muslimeja on merkittävämmin vastaanottanut, on muodostunut rinnakkaisia yhteiskuntia. Tulijat pysyttelevät omiensa seurassa omien tapojensa mukaan eläen. Vaikuttaa, että Salehzadeh katsoo asiaa yksinomaan islamilaisen terrorismin näkökulmasta, jolloin rima integraatiolle lasketaan äärimmäisen alas.

Kristittyä ei yhteiskunnassamme katsota maltilliseksi vaan konservatiiviksi tai jopa fundamentalistiksi, mikäli hän ei kannata homoliittoja tai aborttioikeutta. Muslimeille maltillisuuden ja yhteiskuntaan sopeutumisen normi on matalin mahdollinen: jos et räjähdä, olet maltillinen ja hyvin integroitunut.

Tämän standardin mukaan katsoen myös sivuutetaan kaikki muut muslimien integraatio-ongelmat. Eivät ne ole jihadistit tai islamistit, jotka Suomessa raiskaavat huimalla tiheydellä, ryöstelevät tai pahoinpitelevät ihmisiä kaduilla ja pyrkivät parhaansa mukaan jekuttamaan valtioltamme turvapaikan ja kela-goldin. He ovat pitkälti tavallisia muslimeja, jotka eivät uskontoonsa sen kummemmalla kiihkolla suhtaudu, eikä heidän tekojaan yleensä motivoi islam, ellei käsitettä laajenneta epäsuoraan vaikutukseen eli siihen, että islamilaisessa kulttuurissa kasvanutta ei koskaan ole kannustettu länsimaisia vääräuskoisia tai heidän lakejaan kunnioittamaan.

Teinitytön murhannut Ramin Azimi. Salehzadehin käyttämästä radikalismin näkökulmasta hän on maltillinenhyvin integroitunut, koska ei kaiketi ole fundamentalistimuslimi tai tee terrori-iskuja islamin nimissä.

Alan jatkaa: Sitten on pieni ryhmä fundamentaalisia muslimeita, jotka vaativat itselleen erikoiskohtelua uskontonsa nimissä. He ovat pieni, mutta äänekäs joukko. Ikävää on, että tämä ryhmä esiintyy mukamas “kaikkien muslimien äänitorvena”, vaikka heidän takanaan on vain murto-osa islamilaistaustaisista maahanmuuttajista.

Tuossa on niin paljon pielessä, että on vaikea keksiä, mistä aloittaa. Ensinnäkin fundamentalistit eivät muslimien keskuudessa ole pieni ryhmä. Tsekkiläisen ajatuspajan tutkimuksen mukaan 44% Euroopan muslimeista on fundamentalisteja. Se on täysin ymmärrettävä luku. Pew Researchin tutkimukset muslimien asenteista kotimaassaan osoittaa erittäin suosituiksi näkemykset, jotka ovat tyypillisiä fundamentalistien näkemyksiä: sharian kannatuksen viralliseksi laiksi, vastustus naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksille sekä usko siihen, että uskonnon pitäisi vaikuttaa myös poliittiseen toimintaan. Eivät ne näkemykset tulliin jää Eurooppaan siirtyessä.Erityiskohtelua vaativat eivät myöskään ole pieni ryhmä. Halal-lihaa, rukousaikojen myötäilyä, erillisiä uimavuoroja, työnantajien sallimia poikkeuksia pukukoodiin huivien vuoksi yms. odotetaan varsin laajalti. Ei siis voida sanoa, että pieni ryhmä esiintyisi kaikkien äänitorvena, ja jos esiintyisi, miten se edes onnistuisi ilman hiljaista hyväksyntää enemmistöltä?

Länsimaiden kannattaa tukea maltillisten muslimien integroitumista ja samalla antaa sharia-lainsäädännöstä haaveileville mahdollisuus palata kotimaahansa tai muuhun islamilaiseen maahan. Ajatus on käytännössä se on mahdoton, koska ei ole mitään maltillisten enemmistöä ja fundamentalistien pientä ääripäätä. Uskonto ei toimi niin. On spektri, jonka toisessa päässä ovat jihadistit, toisessa sekularistit, ja muslimit asettuvat eri kohtiin spektriä. Euroopan muslimeista em. tutkimusten pohjalta noin puolet asettuu vahvasti fundamentalistiselle puolelle spektriä, puolet sekularistiselle. Koska ei voida tehdä tarkkaa jakoa ääripään ja maltillisten välillä, on mahdoton tukea toisen ryhmän integraatiota ja lähettää toinen kotiin.

Hyvä esimerkki rajojen häilyvyydestä näkyi dokumentissä Sharialakia Tanskassa. Kaikkien musliminaapurustojen moskeijoiden imaamit edustivat erittäin fundamentalistista, Tanskan lakien voiman kiistävää islamia. Tuskin kaikki naapurustoissa asuvat, moskeijoissa käyvät ihmiset ovat yhtä fundamentalistisia, mutta he itse sallivat valta-aseman imaameille. Jos suomalainen kirkko joutuu kohun silmään väärinkäytösten vuoksi, väki kaikkoaa. Jos ei kaikkoa, tulkitaan jäsenten hyväksyvän kohua aiheuttaneen asian. Riippumatta siitä, mille spektrin kohdalle kukanenkin muslimi yhteisössä asettuu, he jatkavat fundamentalistien kunnioittamista johtohahmoina.

Kirjoituksen lopussa Alan heittää kommentin, johon perustuu ajatukseni siitä, että hänen oma identiteettinsä maahanmuuttajana estää häntä hyväksymästä koko totuutta islamin ja maahanmuuton ongelmista.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruokkia rasisteja, jotka suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.Miten "rasistien" syrjäytyneisyys liittyy mihinkään? Oletetaan, että joku on äärimmäisen syrjäytynyt, rasistinen sosiaalipummi ja maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle miljoonan vuodessa. Miten se vaikuttaa niiden asioiden totuudenmukaisuuteen, mitä hän sanoo maahanmuutosta tai islamista? Muuttuuko kehitysmaamaahanmuutto ihmeesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi, jos löydämme jostain sossupummirasistin, joka maksaa yhteiskunnalle huimia summia? Henkilön ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä hänen argumenttiensa laadun kanssa.

Alan myös osoittaa itsekästä pelkoa, jonka voisi muotoilla: En sano totuutta, koska se voisi olla minulle haitallista. On parempi pitää yllä kaltaisilleni positiivista ilmapiiriä, vaikka se olisikin valheellista.Eli huoli hänen omasta asemastaan ajaa ohi huolen suomalaisesta yhteiskunnasta, minkä vuoksi hän leimaa kantaväestöön kuuluvia rasisteiksi ja toistelee papukaijamaisesti myyttejä maltillisten muslimien enemmistöstä ja hienosta integraatiosta. Tässä on syy sille, miksi niin monet maahanmuuttajataustaiset asettuvat monikulturistien puolelle: he ajattelevat omaa etuaan, eivät suomalaisia ja Suomea.

Source: Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 24.05.2017, 11:54:09 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Maltillisten muslimien enemmistö on myytti
« Vastaus #135 : 02.05.2017, 21:15:04 »
Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Alan SalehzadehAlan Salehzadehista voisi sanoa, että hän on islamin ja maahanmuuton suhteen oikeilla jäljillä muttei uskalla viedä päätelmiään niiden loogiseen päätepisteeseen.  Hän ymmärtää tietyt uhat ja realiteetit, mutta yrittää sovittaa ne monikulturismin viitekehykseen. Uskallusta tässä kaiketi rajoittaa poliittinen korrektius, tuomitsemisen pelko ja ehkä jopa eräänlainen identiteetillinen ongelma: Alan on iranilaistaustainen maahanmuuttaja, joten antaako hän aseita itseäänkin vastaan, mikäli sanoo kaunistelemattoman totuuden? Vaikka vastaus on varsin luotettava ei, on huoli tunnetasolla ymmärrettävä.Tapa olla osin järkevä ja osin poliittisen korrektiuden nimissä kompromisseja tekevä voi tosin olla myös eräänlainen strategia, jonka takana on toive siitä, että ehkäpä islamia myötäilevät monikulturistit kuuntelevat helpommin näkemyksiä, joiden mukana heitetään muutama luu heidänkin aatteelleen. Se ei ikävä kyllä toimi. Pienikin aatteellinen eriäväisyys riittää harhaoppiseksi leimaamiseen vasemmiston keskuudessa, joten kultaista keskitietä ei heille ole olemassakaan eikä sellaisella auta yrittää taiteilla eteenpäin.Uusimmassa Iltalehden blogissaan Salehzadeh kirjoittaa näin: Länsimaat ovat antaneet uusille tulijoille runsaasti mahdollisuuksia integroitua ja tarjonneet mahdollisuuksiensa mukaan heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluita. Tästä kaikesta maltilliset muslimit ovat olleet kiitollisia, ja he ovatkin pääsääntöisesti hyvin integroituneet uusiin kotimaihinsa.Eivätkä ole. Se on täysin ilmeistä. Jokaisessa Euroopan maassa, joka muslimeja on merkittävämmin vastaanottanut, on muodostunut rinnakkaisia yhteiskuntia. Tulijat pysyttelevät omiensa seurassa omien tapojensa mukaan eläen. Vaikuttaa, että Salehzadeh katsoo asiaa yksinomaan islamilaisen terrorismin näkökulmasta, jolloin rima integraatiolle lasketaan äärimmäisen alas.Kristittyä ei yhteiskunnassamme katsota maltilliseksi vaan konservatiiviksi tai jopa fundamentalistiksi, mikäli hän ei kannata homoliittoja tai aborttioikeutta. Muslimeille maltillisuuden ja yhteiskuntaan sopeutumisen normi on matalin mahdollinen: jos et räjähdä, olet maltillinen ja hyvin integroitunut.Tämän standardin mukaan katsoen myös sivuutetaan kaikki muut muslimien integraatio-ongelmat. Eivät ne ole jihadistit tai islamistit, jotka Suomessa raiskaavat huimalla tiheydellä, ryöstelevät tai pahoinpitelevät ihmisiä kaduilla ja pyrkivät parhaansa mukaan jekuttamaan valtioltamme turvapaikan ja kela-goldin. He ovat pitkälti tavallisia muslimeja, jotka eivät uskontoonsa sen kummemmalla kiihkolla suhtaudu, eikä heidän tekojaan yleensä motivoi islam, ellei käsitettä laajenneta epäsuoraan vaikutukseen eli siihen, että islamilaisessa kulttuurissa kasvanutta ei koskaan ole kannustettu länsimaisia vääräuskoisia tai heidän lakejaan kunnioittamaan.Teinitytön murhannut Ramin Azimi. Salehzadehin käyttämästä radikalismin näkökulmasta hän on maltillinen ja hyvin integroitunut, koska ei kaiketi ole fundamentalistimuslimi tai tee terrori-iskuja islamin nimissä.Alan jatkaa:Sitten on pieni ryhmä fundamentaalisia muslimeita, jotka vaativat itselleen erikoiskohtelua uskontonsa nimissä. He ovat pieni, mutta äänekäs joukko. Ikävää on, että tämä ryhmä esiintyy mukamas “kaikkien muslimien äänitorvena”, vaikka heidän takanaan on vain murto-osa islamilaistaustaisista maahanmuuttajista.Tuossa on niin paljon pielessä, että on vaikea keksiä, mistä aloittaa. Ensinnäkin fundamentalistit eivät muslimien keskuudessa ole pieni ryhmä. Tsekkiläisen ajatuspajan tutkimuksen mukaan 44% Euroopan muslimeista on fundamentalisteja. Se on täysin ymmärrettävä luku. Pew Researchin tutkimukset muslimien asenteista kotimaassaan osoittaa erittäin suosituiksi näkemykset, jotka ovat tyypillisiä fundamentalistien näkemyksiä: sharian kannatuksen viralliseksi laiksi, vastustus naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksille sekä usko siihen, että uskonnon pitäisi vaikuttaa myös poliittiseen toimintaan. Eivät ne näkemykset tulliin jää Eurooppaan siirtyessä.Erityiskohtelua vaativat eivät myöskään ole pieni ryhmä. Halal-lihaa, rukousaikojen myötäilyä, erillisiä uimavuoroja, työnantajien sallimia poikkeuksia pukukoodiin huivien vuoksi yms. odotetaan varsin laajalti. Ei siis voida sanoa, että pieni ryhmä esiintyisi kaikkien äänitorvena, ja jos esiintyisi, miten se edes onnistuisi ilman hiljaista hyväksyntää enemmistöltä?Länsimaiden kannattaa tukea maltillisten muslimien integroitumista ja samalla antaa sharia-lainsäädännöstä haaveileville mahdollisuus palata kotimaahansa tai muuhun islamilaiseen maahan. Ajatus on käytännössä mahdoton, koska ei ole mitään maltillisten enemmistöä ja fundamentalistien pientä ääripäätä. Uskonto ei toimi niin. On spektri, jonka toisessa päässä ovat jihadistit, toisessa sekularistit, ja muslimit asettuvat eri kohtiin spektriä. Euroopan muslimeista em. tutkimusten pohjalta noin puolet asettuu vahvasti fundamentalistiselle puolelle spektriä, puolet sekularistiselle. Koska ei voida tehdä tarkkaa jakoa ääripään ja maltillisten välillä, on mahdoton tukea toisen ryhmän integraatiota ja lähettää toinen kotiin.Hyvä esimerkki rajojen häilyvyydestä näkyi dokumentissa Sharialakia Tanskassa. Kaikkien musliminaapurustojen moskeijoiden imaamit edustivat erittäin fundamentalistista, Tanskan lakien voiman kiistävää islamia. Tuskin kaikki naapurustoissa asuvat, moskeijoissa käyvät ihmiset ovat yhtä fundamentalistisia, mutta he itse sallivat valta-aseman imaameille. Jos suomalainen kirkko joutuu kohun silmään väärinkäytösten vuoksi, väki kaikkoaa. Jos ei kaikkoa, tulkitaan jäsenten hyväksyvän kohua aiheuttaneen asian. Riippumatta siitä, mille spektrin kohdalle kukanenkin muslimi yhteisössä asettuu, he jatkavat fundamentalistien kunnioittamista johtohahmoina.Kirjoituksen lopussa Alan heittää kommentin, johon perustuu ajatukseni siitä, että hänen oma identiteettinsä maahanmuuttajana estää häntä hyväksymästä koko totuutta islamin ja maahanmuuton ongelmista.Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruokkia rasisteja, jotka suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.Miten "rasistien" syrjäytyneisyys liittyy mihinkään? Oletetaan, että joku on äärimmäisen syrjäytynyt, rasistinen sosiaalipummi ja maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle miljoonan vuodessa. Miten se vaikuttaa niiden asioiden totuudenmukaisuuteen, mitä hän sanoo maahanmuutosta tai islamista? Muuttuuko kehitysmaamaahanmuutto ihmeesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi, jos löydämme jostain sossupummirasistin, joka maksaa yhteiskunnalle huimia summia? Henkilön ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä hänen argumenttiensa laadun kanssa.Alan myös osoittaa itsekästä pelkoa, jonka voisi muotoilla: En sano totuutta, koska se voisi olla minulle haitallista. On parempi pitää yllä kaltaisilleni positiivista ilmapiiriä, vaikka se olisikin valheellista.Eli huoli hänen omasta asemastaan ajaa ohi huolen suomalaisesta yhteiskunnasta, minkä vuoksi hän leimaa kantaväestöön kuuluvia rasisteiksi ja toistelee papukaijamaisesti myyttejä maltillisten muslimien enemmistöstä ja hienosta integraatiosta. Tässä on syy sille, miksi niin monet maahanmuuttajataustaiset asettuvat monikulturistien puolelle: he ajattelevat omaa etuaan, eivät suomalaisia ja Suomea. 

Source: Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Haettu automaattisesti blogista

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Taas unelmaväki leikkii toivovansa dialogia ja järkeä
« Vastaus #136 : 13.05.2017, 21:15:03 »
Taas unelmaväki leikkii toivovansa dialogia ja järkeä

Ja taas peräänkuulutetaan dialogia. Mielipiteiden vaihtoa ja ymmärrystä pyytää nyt kirjailija Pirkko Saisio Helsingin Sanomien haastattelussa. Saisio kertoo viettäneensä vuosikymmeniä punavihreässä kuplassa ja tympääntyneensä sen tiettyihin ominaisuuksiin kuten sokeaan itsevarmuuteen siitä, että oma ideologia on ainoa oikea.Saision ulostulon kaltaiset jutut herättävät aina runsaasti positiivista huomiota, koska ne ovat verraten järkeviä. Eivät siis välttämättä objektiivisesti järkeviä vaan vihervasemmistolaisen puheeksi yllättävän tasapainoisia, mikä saa keskimääräisen, ei-vihervasemmistolaisen suomalaisen ilahtumaan ja kokemaan jonkinlaisen toivonpilkahduksen siitä, että ehkäpä vasemmalla voidaan vielä järkiintyä.Toivolle ei kuitenkaan käytännössä aihetta ole. Yksittäisten henkilöiden kauniita puheita dialogista nousee esiin aika ajoin, mutta vihervasemmiston todellinen jyrkkyys, fanaattisuus ja sensuurin hinku vain yltyvät. Alla on muutamia lainauksia Rasmus-ryhmän keskusteluketjusta, joka koski Saision haastattelua. Melkoinen määrä mustavalkoisuutta, ääripäihin yksinkertaistamista, alentumista ja fanaattista varmuutta siitä, että eri mieltä olevat ovat vain väärässä ja tyhmiä. Sitaatit ovat muutoin suoria, mutta korjasin selkeyden vuoksi häiritsevimmät kirjoitusvirheet pois."'Kahtiajako on yksi Suomen suurimpia ongelmia,' kahtiajako köyhiin ja työttömiin vs. hyvin toimeentuleviin ehkä, mutta kun puhutaan 'suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät' vs. muut, niin jako on ehkä 9:1 tai 99:1. En suostu ajattelemaan, että Rajat kiinni liike yms. olisivat sellainen merkittävä porukka, jota minun pitäisi ymmärtää.""Kun lapsiani ratikassa haukutaan neekereiksi, en ryhdy tasavertaiseen keskusteluun, vaan 'alennan' nuo rasistit.""Myös se on ongelma jos tyyppi käyttää suoria lainauksia hommaretoriikasta ja luulee että se on validia maahanmuuttokritiikkiä " "Keskustelu " kansallisesta itsetunnosta", " peloista", "islamista" , maahanmuuton kuluista jne ei johda yhtään mihinkään ihmisten kanssa, joiden lähtökohta on viha. Heitä toki voi ja pitää ymmärtää. " "'Punavihreä kupla' on ennen kaikkea oikeistopopulistien ja rasistien kyhäämä mielikuvitusolento." "Minä olin kovin tyytyväinen punavihreässä kuplassani kunnes Perussuomalaisten nousu ja rasismin näkyvä ulostulo sai heräämään että kuplani ulkopuolella ihan oikeasti on vielä keskiajalla/kivikaudella eläviä suomalaisia." "Mua kiinnostas nuo "tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen (punaviherkuplan vastaisenko?) ajattelun perusta" Jos kerta kyse on tiukoista muuttumattomista faktuaalisista tosiasioista niin miksi niitä pimitettäisiin punaviheriöiltä?" [Huom: tämän kommentin kirjoittaja on tätä ennen yrittänyt päiväkausia kiistää ja selitellä pois rumia tilastoja maahanmuuttajien seksuaalirikoksista. Kuitenkaan hän ei huomaa, että faktat ovat koko ajan tarjolla - hän vain valitsee kiistää ne silkasta uskosta.]"Esimerkiksi hommaforumilla todellisuus muodostuu pitkälti eurabiauskomusten ja rikosuutisten valikoivan lukemisen ja asioista katkeroitumisen ja syvän naisvihan perustalle."Näitä kommentteja riittäisi loputtomiin. Perusajatukset tulevat kuitenkin selväksi vähemmästäkin:-He, jotka eivät ole vihervasemmistoa, ovat vain tyhmiä, sivistymättömiä, pahoja, rasistisia, pelokkaita, ennakkoluuloisia, naisvihamielisiä tai mitä tahansa henkilökohtaista tunnetilaa tai traumaa edustavia. Heidän ajatuksilleen ei voi olla mitään vakavaa syytä.-Toisaalta punavihreä kupla kiistetään, koska se saa monikulturismin kuulostamaan siltä, mitä se on: hipsterien humputukselta. Kuitenkin kuplan olemassaolo todistetaan ketjussa jo sillä, että helsinkiläinen kuplan asukki sanoo vakavilla mielin 90-99% kansasta olevan hänen kanssaan samaa mieltä.-Kaikki on mustavalkoista ja ääripäistä koostuvaa. Vihervasemmistolaiselle jokainen eri mieltä oleva on neekeriä huuteleva Rajat Kiinni -aktiivi. Mitään normaali-ihmisiä ääripäiden väliltä ei ole heille olemassakaan.-Väitteitä kiistetään millä perusteella hyvänsä. Se, onko väite lähtöisin Homma-forumilta tai Halla-ahon suusta, ei liity mitenkään väitteen faktuaalisuuteen. Vihervasemmistolle kuitenkin jo se, että väite on heille epämiellyttävä tai tulee heille epämiellyttävästä lähteestä, on kiistämisen peruste.Ketjussa myös turvaudutaan siihen vanhaan väitteeseen, että se on tosiasiassa oikeisto, joka kieltäytyy dialogista. No, kertokaapas: kuka oikeistolainen on kieltäytynyt tulemasta keskusteluohjelmaan, koska mukana on ollut eri mieltä olevia? Kuka oikeistolainen vain blokkaa ja pakenee, kun eri mieltä olevat pyytävät häntä keskustelemaan? Kuka oikeistopoliitikko siivoaa Facebook-seinältään kritiikin blokkauksilla pois, kuten vasemmistopoliitikot säännönmukaisesti tekevät?Olen itse pyytänyt lukuisia vihervasemmiston edustajia keskustelemaan Monokulttuuri FM -lähetykseen, mutta he kaikki ovat joko jättäneet vastaamasta tai blokanneet. Rasmus-aktiivi Sami Leon Eerola peräti blokkasi minut pelkästä pyynnöstä kahdella eri foorumilla, otti kuvankaappauksen viestistäni ja juoksi turvalliseen tilaansa Rasmukseen itkemään asiasta. Susani Mahadura hehkutti minulle dialogin tärkeyttä, sitten lakkasi vastaamasta, kun tarjosin hänelle mahdollisuuden siihen.Tietenkään dialogi ei johda mihinkään, koska kompromissiratkaisua ei ole olemassa. Ei voida tuottaa politiikkaa, joka miellyttäisi sekä monikulturisteja että nationalisteja. Kyseessä on kaksi täysin eri poliittista linjausta, jotka tuottavat täysin erilaisen tulevaisuuden. Niitä ei voi sovitella yhteen. Me emme siis voi neuvotella kahtiajakoa pois - se on sivistettävä pois.Dialogin hyöty on siinä, että julkisesti toteutettuna se tarjoaa kansalle mahdollisuuden kuulla eri argumentit ja faktat sekä debatin lopputuloksen perusteella arvioida, kumpi kanta on uskottavampi, vaikka kuulija itse ei asiaan olisi erityisen perehtynyt.Siinä piilee myös syy sille, miksi vihervasemmisto välttää viimeiseen asti debattia asiaansa perehtyneiden oikeistolaisten kanssa: he tietävät tulevansa nolatuksi, joten heillä ei debatissa ole mitään voitettavaa. 

Source: Taas unelmaväki leikkii toivovansa dialogia ja järkeä

Haettu automaattisesti blogista

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan
« Vastaus #137 : 14.05.2017, 18:15:02 »
Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

"Uskon naisten oikeuksiin. Niin uskoi myös Muhammed." Tämän hulvattoman huumoripläjäyksen tuottibrittiläinen kampanja, jonka tarkoituksena oli hälventää väitettyjä ennakkoluuloja muslimien uskomuksista."Kaipaan elokuviin tavallisia, valkoisia naisia, koska muutoin ei elokuvista löydy hahmoja, joiden asemaan voisin samaistua."Eikö kuulostaisi aika rasistiselta ja kummalliselta lauseelta? Elokuvayleisölle kun ei juuri tunnu rodulla olevan väliä. Itse asiassa monet mustia tai ruskeita sankareita omaavat elokuvat, kuten Piin Elämä, Django Unchained, Amistad tai Moonlight nousivat hiteiksi juuri valkoisen yleisömassan voimin. Jos valkoiset laajamittaisesti kokisivat, että eivät pysty samaistumaan muun rotuisiin henkilöihin, eivät em. elokuvat koskaan Suomessakaan olisi nousseet katsotuimpien listalle.Musta ihminen voi kuitenkin huoletta olla naurettavan rasistinen, ja tuomitsemisen sijaan valtamedia kääntää mustasta rasistista uhrin, jota tulisi sääliä ja hoivata. "Muslimifeministi" Maryan Abdulkarim kertoi Ylen haastattelussa itse keksimästään ongelmasta suomalaisessa kirjallisuudessa: siinä ei ole tarpeeksi ruskeita hahmoja, joihin ruskeat lapset voisivat samaistua. Maryanin mukaan hän ei ole löytänyt suomalaisista kirjoista yhtään samaistuttavaa hahmoa.Hän siis sanoo täysin suoraan, että tunteellisin, laadukkainkaan draama ei häntä kosketa, mikäli päähenkilö on valkoinen. Hän pystyy kokemaan kirja- tai elokuvanautintoon vaadittavaa myötäelämistä vain itsensä värisiä ihmisiä kohtaan.Maryanin ratkaisuehdotus on tuttua tavaraa. Feministiä ahdistaa, joten muiden on korjattava hänen itse keksimänsä ongelma.Hän vaatii, että suomalaiskirjailijoiden tulisi lisätä ruskeita hahmoja teoksiinsa ruskean yleisön palvelemiseksi. Kiinnostava lähestymistapa. Miksi suomalaiskirjailijoiden tulisi muuttaa omaa työtapaansa Maryanin tai kenenkään muunkaan mieliksi? Eikö loogisempi ratkaisu olisi laittaa kaikki se uskomaton kulttuurillinen rikkaus ja moniosaamisen potentiaali somaleissa hyötykäyttöön ja kannustaa muita somaleja kirjoittamaan somaleista kertovia kirjoja somaleille?Tässä törmäämme myös toiseen ongelmaan eli siihen, että nämä rotufeministit eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, joten he esittävät ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun intersektionaalinen feministi on vaatinut valkoisia lisäämään vähemmistöhahmoja kirjoihin tai elokuviin. Mutta kun pyyntö toteutetaan, sekään ei kelpaa.Laura Lindstedt kirjoitti teoksessaan Oneiron juutalaistytöstä. Rotuajatteluun suorastaan pakkomielteisellä fanaattisuudella suhtautuva feministi Koko Hubara tietysti löysi asiasta ongelman, joka loukkaa häntä henkilökohtaisesti mitä syvimmällä tasolla. Kaikki tässä maailmassa tuntuu sen Kokolle tekevän, kuin maailma olisi hänen tunteitaan loukkaamaan luotu."Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta," sanoi Hubara Helsingin Sanomille ja lisäsi vielä, että ongelma on siinä, etteivät ruskeat ihmiset pääse itse määrittelemään, miten heistä kerrotaan tarinaa. Eli valkoinen sortaa kun ei kirjoita vähemmistöistä, ja valkoinen sortaa kirjoittaessaan heistä. Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään ongelmaa sen kanssa, että Maryanin tai Kokon kirjamakua ohjaa rotuajattelu. On täysin luonnollista, että ihmiset haluavat ympärilleen - myös vaikkapa kirjojen muodossa - itsensä kaltaisia ihmisiä. Tällainen "rasismi" ei satuta yhtään ketään.Ongelma on kaksoisstandardissa: mikäli valkoihoinen ilmaisisi Maryanin ajatuksia, hänen kohtelunsa Ylellä olisi jotain aivan muuta kuin Maryanin saama sympatia ja uhrivaluutta. Hänet leimattaisiin oitis rasistiksi, ja mieltymyksestä, joka ei satuta ketään, maalattaisiin perisyntiä vastaava kamaluus. Valkoisen rasismi on syvällistä pahuutta, ruskeiden rasismi tasa-arvotaistelua, joka verorahoilla kustannetussa uutistalossakin esitetään jalona, myötätuntoa vaativana näkemyksenä.Maryanin ja Kokon itsekeskeisyys estää heitä näkemästä sitä, että heidän ongelmansa ja tunnekuohunsa eivät ole kaikkien ongelmia. Suomalaisten kirjailijoiden ei tarvitse myötäillä Maryania tai Kokoa, eikä heidän kannata sitä edes yrittää tehdä, koska em. esimerkit kertovat, miten tätä ihmistyyppiä on täysin mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina väärin päin. Tavoite kun ei ole ratkaista ongelmia vaan päästä valittamaan ja uhriutumaan jostain. Näin valittaja voi ulkoistaa vastuun oman elämänsä epäonnistumisista järjestelmälle ja sorrolle.Mikäli Maryan haluaa ruskeita hahmoja, kirjoittakoon heistä itse tai kannustakoon muita ruskeita siihen ryhtymään. Mikäli Koko ahdistuu siitä, että pottunokka kirjoittaa juutalaisista, hänen ei tarvitse kyseistä teosta ostaa. Mikäli he ahdistuvat jostain, se on heidän ongelmansa, joka heidän on ratkaistava. Meillä ei ole velvollisuutta hoivata feministien keskenkasvuista tunne-elämää.

Source: Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

Haettu automaattisesti blogista

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Vihervasemmistolaisen ääriajattelun lyhyt oppimäärä
« Vastaus #138 : 18.05.2017, 00:15:03 »
Vihervasemmistolaisen ääriajattelun lyhyt oppimäärä

Jos haluat nopeasti suututtaa vihervasemmistolaisen, mainitse kaksi ääripäätä. Ääripäistä puhuminen raivostuttaa monikulturistit, koska he eivät halua hyväksyä edustavansa ääripäätä. Siksi hyväntahtoinenkin asian mainitseminen johtaa seuraavanlaiseen jankutukseen (todellisia sitaatteja todellisilta ihmisiltä):"Ei ole kahta ääripäätä. On toisten oikeuden elämään kiistävät rasistit ja ihmisoikeuksien kannattajat. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eivätkä ne ole neuvottelukysymys. Ei ole ääriajattelua kannattaa samoja oikeuksia kaikille. On vain yksi ääripää - rasistit - ja sitten on se 90-99% kansasta, joka on suvaitsevaisia."Tietysti monikulturistit edustavat ääriajattelua. He vain ovat normalisoineet ajatuksensa itselleen ja ikävä kyllä monille muillekin erittäin myötämielisen median ja poliittisen eliitin tukemana. Eikä meidän edes tarvitse puhua Antifasta tai muista katuradikaaleista - puhun nyt monikulturisteista yleisesti."Samat oikeudet kaikille" on radikaali ajatus, samoin ihmisoikeuksien universaalius. Jo Ihmisoikeuksien Yleismaailmallisen Julistuksen luomisen aikaan 8 YK:n jäsenmaata kieltäytyi äänestämästä julistuksen puolesta. Myöhemmin islamilaiset maat kehittivät oman, sharia-lakiin pohjautuvan versionsa julistuksesta.Islamilaisissa maissa yleinen mielipide on täysin meidän ihmisoikeuskäsityksemme vastainen. Usko siihen, että sharian tulisi olla maan virallinen laki, että islamista luopuvat tulisi teloittaa ja naisen olla miehen määräysvallassa, eivät ole ääriajatuksia. Ne ovat enemmistön mielipide lukuisissa muslimimaissa. Heidän mieliinsä ja maihinsa asti väitetysti universaalit ihmisoikeudet eivät yllä eivätkä ole koskaan yltäneet. He eivät halua samoja oikeuksia kaikille tai pidä meidän ihmisoikeuskäsitystämme omanaan tai universaalina.On siis ilmeinen fakta, että ihmisoikeudet tai mielipide siitä, mitkä ovat ihmisoikeuksia, eivät ole universaaleja. Se, että me voimme nauttia länsimaisesta kuplasta, jossa oikeuksista välitetään, ei kumoa sitä seikkaa, että suurin osa maapallon ihmisistä elää aivan erilaisten lakien alla nauttien erilaisista oikeuksista - ja mikä järkyttävintä suvaitsevaistolle - kaikki tässä maailmassa eivät halua samanlaisia arvoja ja oikeuksia maahansa, kuin meillä on."Samat oikeudet kaikille" on aivan yhtä radikaali ajatus sellaisena, miten suomalaiset monikulturistit sen tarkoittavat. Vaaditaan, että ihmisillä pitäisi olla oikeus muuttaa maailmassa minne haluavat ja siten astua vaikka valmiiseen pöytään nauttimaan vieraan kansan työn tuloksista. Tämä on radikaali ajatus, joka kamppailee sitä vakiintunutta käsitystä vastaan, että suvereenilla valtiolla on oikeus valita, kenet se alueelleen päästää. Oikeus asua Suomessa lisäksi tuo henkilön käyttöön kaikki suomalaisen lain takaamat etuudet, mikä pahentaa hallitsemattoman muuttoliikkeen tuhoisuutta. Kun valtio tarjoaa etuudet niillekin, jotka eivät koskaan ole edes voineet verokassaan penniäkään maksaa, on ilmiselvää, että valtio silloin tulee vetämään puoleensa juuri vääränlaista tulijavirtaa eli heitä, jotka haluavat vain hyötyä järjestelmästä. Tästä saadaan aikaan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämätön kuvio.Myös turvapaikan saaminen tulkitaan perusoikeudeksi, vaikkei se sitä koskaan ole ollut. Turvapaikkaa saa hakea, mutta kriteerien jäädessä täyttymättä se voidaan evätä. Vihervasemmisto tulkitsee turvapaikan saannin kriteerin varsin toisella tapaa kuin laki. Lain mukaan turvapaikkaan oikeuttaa henkilökohtainen vaino ja maansisäisen paon mahdottomuus. Vihervasemmiston mielestä turvapaikanhakijan oma mielipide on täysin riittävä kriteeri, ja jos turvapaikanhakija kieltäytyy lähtemästä maasta ja ryhtyy protestoimaan, on se vihervasemmistolle vihoviimeinen todiste siitä, että turvapaikka tosiaan tarvitaan.Se, että monikulturistit ovat ääripää, näkyy myös heidän ideologiansa ominaisuuksissa, jotka ovat fanaattisuudelle tyypillisiä.He ajattelevat maailmaa erittäin yksinkertaistetulla, mustavalkoisella tavalla. Kielteisen päätöksen saaneita ei heidän mielissään palauteta vaan lähetetään aina pomminvarmaan kuolemaan. Ihmiset eivät heille ole erinäisiä näkemyksiä edustavia yksilöitä vaan jakautuvat kolmeen ryhmään: hyviin ihmisiin, rasisteihin ja "tolkun ihmisiin", jotka ovat käytännössä heille yhtä pahoja kuin rasistit. Eri mieltä olevissa he eivät näe minkäänlaisia eroja. Keskustelu Suomen Sisusta päätyy keskusteluksi Vastarintaliikkeen ohjelmasta. Kaikki eri mieltä olevat ovat neekeriä huutelevia, ruskeiden ihmisten kuolemista riemuitsevia pahiksia. Tämä mustavalkoinen käsitys on tuottanut sen tilan, jossa vihervasemmisto syö itseään. Ideologisen puhtauden vaatimus on niin ankara, että pienimmästäkin omaperäisen ajattelun merkistä joutuu julistetuksi harhaoppiseksi. Tämän sai viimeksi kokea ikänsä läpi vihervasemmistoa edustanut Pirkko Saisio, joka uskaltautui esittämään varovaista kritiikkiä - yllätys, yllätys - juuri vihervasemmiston jyrkkyyttä ja neuvottelukyvyttömyyttä kohtaan. Hänestä tuli heti rasisti, natsi ja populisti. Harva uskonlahkokaan on yhtä tarkka väärinajattelun valvonnassa kuin monikulturistit tai feministit ovat. Kunnolla väärin ajatteleville toivotaan jopa väkivaltaista loppua. Olen nähnyt suomalaisten antirasistienkin hyppäävän kelkkaan, jossa natsiksi mieltämänsä henkilön pahoinpitely katsotaan oikeutetuksi. Äärimmäisen yksinkertaistetut, jyrkät väitteet ovat ääriajattelulle ominaisia. Tämä näkyy vihervasemmiston kompromissikyvyttömyydessä. He katsovat, että heidän tulkintansa vaikkapa ihmisoikeuksista on ainoa oikea, ja tämä omaperäinen käsitys ihmisoikeuksista tulisi kaikkien hyväksyä, koska "ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys". Vähäinenkin kiristys maahanmuuttopolitiikkaan saa heidät takajaloilleen, enkä tähän mennessä ole nähnyt yhtäkään karkotuspäätöstä, joka vihervasemmiston parissa olisi kritiikittä otettu vastaan. Heistä ketään ei tulisi karkottaa. Jopa raiskaajamurhaajan kohdalla sanotaan, että karkotus olisi epäreilu lisärangaistus, koska eihän suomalaisiakaan karkoteta.Eritoten vihervasemmiston maailmankuvaan verraten kansallismielisyys tai etnonationalismi ovat kaukana ääriajattelusta. Ne perustuvat yksinkertaisiin ajatuksiin, jotka ennen viimeisen parin vuosikymmenen monikulturismitrendiä hyväksyttiin totena sen kummemmin miettimättä 1800-luvulta lähtien: että valtio on a) kansansa edunvalvontakoneisto sekä b) kansan biologisen käsitteen varaan rakentuva poliittinen konstruktio - siten riippuvainen kansansa olemassaolosta ja kansalleen ominaisia erityispiirteitä osoittava.Nämä asiat otettiin itsestään selvänä, eikä toimivaksi todetun ajattelutavan jatkamisessa ole mitään äärimmäistä tai radikaalia. Monikulturismi on viimeaikainen, toimimattoman luonteensa vuoksi lyhytaikaiseksi jäävä trendi - ei universaali totuus. Se selviytyy tälläkin hetkellä ainoastaan siksi, että se voi vampyyrin tavoin imeä elinvoimaa itseään paremman järjestelmän perinnöstä.Se, mitä tätä nykyä kutsutaan äärioikeistolaisuudeksi, oli täysin vallitseva ajattelutapa huomattavasti pidempään kuin monikulturismi on ollut. Ja sen satoa korjataan edelleen - ikävä kyllä niin varmaan tulemme korjaamaan monikulttuurin satoakin.Kansallismielisyys ei ole taianomaisesti muuttunut muutamassa vuosikymmenessä valtavirrasta ääriajatukseksi. Se on samaa kuin aina. Sen ympärille vain on kehittynyt monikulturismin loiseläjä, joka yrittää pakottaa maailman uskomaan omaan keskustelukehykseensä, jossa kaikki Li Anderssonista oikealle ovat natseja.

Source: Vihervasemmistolaisen ääriajattelun lyhyt oppimäärä

Haettu automaattisesti blogista

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Mielipide, jota Hesari ei suostu julkaisemaan
« Vastaus #139 : 21.05.2017, 15:15:02 »
Mielipide, jota Hesari ei suostu julkaisemaan

Kun Helsingin Sanomien mielipideosastolla väitettiin keskustelua "äärioikeiston" kanssa mahdottomaksi, koska äärioikeisto vain heittelee raiskausuhkauksia, päätin lähettää oman mielipiteeni vastineeksi. Koska HS on punavihreän kuplan pää-äänenkannattajia, en toki pitänyt julkaisun mahdollisuuksia kovin suurina mutta päätin joka tapauksessa julkaista vastineen täällä blogin puolella.Vihervasemmisto välttelee keskusteluaRiikka Yrttiaho kirjoitti HS:n mielipideosastolla uskovansa keskustelun äärioikeiston kanssa olevan mahdotonta ja kirjailija Pirkko Saision siten astuneen populistien ansaan dialogia peräänkuuluttaessaan. Yrttiahon mukaan hänen keskustelunsa äärioikeiston kanssa ovat johtaneet väkivaltafantasiointiin ja raiskausuhkauksiin, ja tämän vuoksi keskusteluyhteys eri mieltä oleviin on suljettava täysin.Toki minäkin voisin poimia netin syövereistä muutaman fanaattisimman vihervasemmistolaisen ja heidän käytöksensä pohjalta leikkiä kaikkien eriäviä näkemyksiä esittävien olevan samanlaisia hörhöjä, mutta se ei olisi kovin älyllisesti rehellistä - rakentavuudesta puhumattakaan. Se tosin voisi toimia näppäränä tekosyynä epämiellyttävien keskustelujen välttämiselle, jos nyt sitä tavoittelisin.Kokemukseni keskusteluyrityksistä on toisenlainen. Toki sekaan on mahtunut täysin asiattomiakin tapauksia, mutta enimmäkseen olen vihervasemmiston puolelta kohdannut keskustelun välttelyä. Punavihreät poliitikot eivät suostu keskusteluohjelmaan, jos mukana on eri mieltä olevia, ja he säännönmukaisesti siivoavat blokkauksilla Facebook-seiniltään eriävät mielipiteet pois.Olen reilun vuoden ajan ollut mukana kansallismielisessä podcastissa, johon kuulijat usein pyytävät vastakkaisen näkemyksen edustajia vieraaksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Bloggaaja Saku Timonen jätti kutsuni huomiotta kahdella eri foorumilla ja blokkasi minut bloginsa kommenttiosiosta. Suvi auvinen blokkasi minut heti, kun lähetin hänelle kutsun Twitterissä. Suldaan Said Ahmed blokkasi minut Facebookissa. Susani Mahadura jalona suitsutti dialogin tärkeyttä minulle, mutta kun tarjosin siihen mahdollisuuden, hän lakkasi vastaamasta viesteihini. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.Podcastissämme ei takuulla kenellekään esitetä raiskausuhkauksia. Olen kutsutuille vielä erikseen korostanut, että he eivät tulisi joutumaan vyörytyksen tai ansan virittelyn kohteeksi vaan saisivat tietysti asianmukaista kunnioitusta. Hehän olisivat meidän vieraitamme.En itsekään juuri usko, että dialogi mitään neuvotteluratkaisua voi tuottaa: valtio kun ei voi olla jokseenkin etnonationalistinen kansallisvaltio ja jokseenkin monikulttuurinen. Molempia miellyttävää kompromissia ei ole olemassa, mutta debatin käyminen aiheesta on tärkeää tiedonvälitystä ja tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden argumenttien helppoon arviointiin.Kuten sanoin, leimaaminen uhkailijoiksi ja äärimmäisen mustavalkoinen jako "ihmisoikeuksien puolustajiin" ja "toisenvärisen ihmisen kuolemasta iloitseviin" ovat kätevä tekosyy sellaisen keskustelun välttämiselle, jossa omat näkemykset tulisivat aidosti haastetuiksi, mutta todellisuuden kanssa niillä ei juuri ole tekemistä.Tarjosin myös Yrttiaholle mahdollisuuden laittaa mielipiteensä äärioikeistolaisista testiin ja tulla podcastiimme*. Ovet ovat auki Monokulttuurin lähetyksiin myös muille vastaavan näkemyksen omaaville. Dialogia on tarjolla - odottelemme vain jonkinlaista katetta kauniille puheille sen tarpeesta.*Lähetin Yrttiaholle kutsun Facebook-viestinä 15.5. klo 13:23. Nyt on 21.5., enkä ole saanut vastausta.

Source: Mielipide, jota Hesari ei suostu julkaisemaan

Haettu automaattisesti blogista

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 055
  • Liked: 6021
  • Puhekin on teko
    • Profiili
Vs: Blogi: Tuonen Joutsen
« Vastaus #140 : 21.05.2017, 15:22:20 »
^
Jokin asia pelottaa liikaa, koska ei haluta antaa minkäänlaista vastausta.
Suomalaisen median uusi slogan: "Yhden totuuden taktiikalla eteenpäin!"

11.9.2015: Suomalainen terrorismiasiantuntija: Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista satua
13.11.2015- Terroristijahteja joka puolella Eurooppaa

Kapseli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 842
  • Liked: 1212
    • Profiili
Vs: Blogi: Tuonen Joutsen
« Vastaus #141 : 21.05.2017, 15:35:27 »
^
Jokin asia pelottaa liikaa, koska ei haluta antaa minkäänlaista vastausta.
Ne kaikki argumentit on kuultu kymmeniä kertoja ja suurin osa niistä on kumottu myös kymmeniä kertoja. Jäljelle jää vain ideologia, jolle ei ole järkiperusteita. Siksi keskusteluhaluttomuus. Helpompi huudella seinille.

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
Hakatun valkoisen syndrooma - pelkoa ja inhoa Manchesterissä

Manchesterin iskun tähän mennessä tunnistetut kuolonuhrit.
Saffie-Rose Roussos (8 vuotta), Georgina Callander (18) ja John Atkinson (26).

Tähän mennessä 22 ihmistä on kuollut pop-tähti Ariana Granden konsertissa tapahtuneessa terrori-iskussa, jossa 22-vuotias libyalaisten pakolaisten lapsi Salman Ramadan Abedi räjäytti itsensä kotitekoisella räjähdeliivillä väkijoukossa konserttiareenan aulatilan läheisyydessä. Grande on erityisesti pikkutyttöjen ja teinien suosiossa, ja isku olikin kaiketi suunnattu juuri lapsia tappamaan, ja heitä uhrien joukossa tiedetään olleen.

Tässä vaiheessa edes rasisminvastustajat eivät enää kehtaa aloittaa "no eihän se välttämättä ole muslimi" -heittoja, koska tietävät itsekin, mitä tuleman pitää. Se kertoo syvästä piittaamattomuudesta heidän aatemaailmassaan. He tietävät sen, minkä mekin. He vain eivät välitä. Heidän vaistonsa kertoo heille saman kuin omamme meille, mutta he valitsevat silti kamppailla järkeä ja käytännöllisyyttä vastaan kannattamalla muslimien maahanmuuttoa, joka tämänkin verilöylyn Eurooppaan toi. He ymmärtävät, että tätä on tulossa.

Koska en saata uskoa vihervasemmiston kokoisen ihmisryhmän olevan yksinkertaisesti pahoja, haluan uskoa heidän motiiviensa löytyvän muualta inhimillisyyden kirjosta. Väärässä olemisen tunnustamisen vaikeus olisi yksi ymmärrettävä selitys. Virheen tunnustaminen kun ei olisi vain aatteellisen typeryyden tunnustamista vaan myös sen, että on itse ollut mukana tuottamassa yhteiskunnallista muutosta, joka on lukemattomille muille aiheuttanut kärsimystä.

He ryhtyivät ajamaan monikulttuuria, koska tarkoittivat ja uskoivat tekevänsä hyvää. He haluavat olla hyviä ihmisiä. Kuinka raskasta voikaan olla joutua sisäistämään, että kaiken sen ajan, kun olet luullut ajavasi rauhaa, rakkautta ja parempaa maailmaa, oletkin oikeasti tuottanut raiskausepidemioita, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia viharikoksia, sukupuolten epätasa-arvoa sekä silpoutuneita ruumiita?

Halu vältellä todellisuuden kohtaamista on inhimillinen, mutta edesvastuuton. Tietysti moisen virheen tunnustaminen on henkilölle itselleen raskasta, mutta on jo korkea aika, että tämä ryhmä lakkaa tekemästä päätöksiä omien tunteidensa nojalla ja alkaa ajatella yhteiskuntaa ympärillään.

Pääministerirobottimme Juha Sipilä kirjoitti surunvalitteluksi standarditwiittinsä vaihtaen lähinnä kaupungin nimen. Taas Sipilä on shokissa ja tuomitsee iskun vahvasti. Onpa virkistävää. Tuossahan on melkein jo jotain eroa tusinaan aiempia surutwiittejä mieheltä. (kuva suurenee klikkaamalla)Media ja some muistuttelevat meitä, kuinka tärkeää on jatkaa elämistä normaaliin tapaan. Ei saa antaa pelolle valtaa. Ei saa reagoida. Muuten terroristit voittavat. Kepeästi piiloteltu vihjailu länsimaisten omasta syyllisyydestä iskuihin löytää myös tiensä keskusteluun nopeasti. Joku uhrien kanssa saman ihonvärin omaava on joskus pommittanut, joskus orjuuttanut ja joskus rasisteerannut. Ja pakolaisiakaan eivät halua. Ymmärtäähän sen sitten, että verilöylyä on tulossa.Kuvitellaanpa, että jakaisimme vastaavia neuvoja muille väkivallan uhreille, vaikkapa hakatuille vaimoille:

Jatka kuin aina.
Käy shoppailemassa.
Käy konserteissa.

Älä anna sen näkyä. Muuten miehesi voittaa. Ja kyllä tässä on peiliin katsomisen paikka. Oletko nyt itse ollut tarpeeksi rakastava ja omistautuva? Niin, ja muistathan sen kerran, kun vahingossa naarmutit sen autoa parkkipaikalta peruuttaessa? Nalkuttaakin olet tainnut. Nyt on tärkeintä pysyä avoimena dialogille ja välttää tunteellista kohkaamista ja hätiköintiä.Kukaan ei sanoisi edellä mainittua neuvontaa solidaarisuudeksi, myötätunnoksi tai millään inhimillisellä tai käytännöllisellä tasolla järkevästi. Se, mikä ei toimi mikrotasolla, ei yleensä toimi myöskään makrotasolla. Jos pään painaminen hiekkaan ja itsesyyttely ei auta yksittäistä uhria, ei se auta yhteiskuntaakaan. Kuitenkin meidän halutaan potevan yhteiskunnallista hakatun naisen syndroomaa: jopa lastemme murhaaminen pitäisi kokea meidän syyksemme.

Järkyttävä esimerkki tällaisesta vastenmielisen alentuvasta neuvomisesta tuli Rasmus-ryhmässä hääräävän Ana María Gutíerrezin blogipäivityksestä Manchesterin iskuun liittyen:"Pahuudelle ei pidä antaa tilaa. Nyt tarvitaan rakkautta ja kauneutta elämämme ympärille. Ihan oikeasti, jaksaisit nyt vain rakastaa!"Uskoisitko Gutíerrezin sanovan tuota päin naamaa vaikkapa 8-vuotiaan Saffie-Rosen äidille? Tuskin. Hän kuitenkin kehtaa tuon kirkkain silmin meille suomalaisille sanoa. Minä rakastan. Paljonkin. Minulla on kauneutta ympärilläni myös. Sillä vaan ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, päättääkö joku Allahin kunniaksi räjähtää väkijoukossa. Minun tekemiseni eivät siihen vaikuta.

Gutíerrez kuuluu siihen lapselliseen koulukuntaan, jossa valitaan leikkiä, että sota vaatii molempien osapuolien suostumuksen ja että tarpeeksi raivokas silmien ummistaminen ja kumbayaan veisaaminen saa ongelmat ennemmin tai myöhemmin katoamaan itsekseen. Sota ei vaadi meidän suostumustamme. Riittää, että joku keksii sen meitä vastaan aloittaa. Sodassa sitten olemme - halusimme tai emme.

Jos kiistämme roolimme sodan osapuolena, meistä tulee yksipuolisen sodan - jota kansanmurhaksikin kutsutaan - uhreja.

Jos tunnustamme roolimme, voimme ryhtyä toimenpiteisiin ja voittaa.

Terrorismi ei ole menossa minnekään. Tämä on vasta alkua. Jo tämä saadaan aikaan Euroopassa, jossa muslimeja on vasta muutama prosentti. Jos haluaa arvioida tulevaisuutta, voi katseen kääntää vaikkapa Irakiin tai Somaliaan, jossa muslimeita ovat lähes kaikki. Väkivallan määrä korreloi muslimien määrän kanssa. Paremmaksi tämä ei muutu, ellei politiikkamme muutu paremmaksi. Terrorismilta, raiskausaalloilta ja muilta ongelmilta ovat välttyneet Euroopassa vain ne maat, jotka ovat tiukinta linjaa muslimien maahanmuuton suhteen pitäneet.

On myös täysin epärealistista turvautua fantasioihin siitä, että ehkäpä integraatio, rasismin vastustaminen ja avoimuus veisivät ongelmat pois. Yksikään länsimaa ei muslimien integroinnissa ole onnistunut. Suomalaiset ovat hieno ja pätevä kansa, mutta ei nyt kuvitella, että meillä olisi taikuus, jolla onnistua jossain, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet. Varsinkin, kun mitään viitteitä moisen magian olemassaolosta ei ole. Poliitikkomme noudattavat muiden maiden itsemurhan reseptiä vaihe vaiheelta, vain muutaman askeleen muita jäljessä. Tähänkin itsepetokseen uskovia kehottaisin suuntaamaan katseensa Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan: tuskinpa muslimeilla siellä integraatio-ongelmia on? Tuskinpa heitä kohtaan muiden muslimien keskellä rasisteerataan? Mutta terrorismia on vielä paljon enemmän kuin meillä. Seksuaalirikokset ja naisten epätasa-arvo ovat arkipäivää, homojen oikeuksista ei ole tietoakaan. Jos olet päästänyt ketun kanalaan, voit toki syyttää verilöylystä omia puutteellisia toimiasi ketun integroimiseksi. Tosiasia kuitenkin on, että virheesi oli päästää kettu kanalaan. Ketulla on ketun luonto.Yhdenkään suomalaisen vanhemman ei ole vielä tarvinnut haudata jihadisti-iskussa kuollutta lasta, mutta lukemattomat ovat toivottomina yrittäneet lohduttaa raiskattua, ahdisteltua, pahoinpideltyä tai ryöstettyä lastaan. Kukaan ei tule ja suojele maatasi ja lapsiasi sinun puolestasi. Nyt on aika miettiä, aiotko esi-isiesi tavoin tehdä velvollisuutesi osana suomalaisuuden monituhatvuotista jatkumoa vai painatko pääsi hiekkaan ja toivot, että kukaan tulevista vainajista ei tule olemaan sinun lapsesi. Ei tarvita ihmetekoja. Tarvitaan ainoastaan rohkeutta todeta ongelma, puhua siitä ja vaatia päättäjiämme tilille.

Source: Hakatun valkoisen syndrooma - pelkoa ja inhoa Manchesterissä

Haettu automaattisesti blogista
« Viimeksi muokattu: 24.05.2017, 11:57:18 kirjoittanut hulaq »

RSS robotti

  • Automaattiassistentti
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 246
  • Liked: 62
  • Haen blogeista viestejä foorumille.
    • Profiili
[BLOGI]Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali
« Vastaus #143 : 25.05.2017, 15:15:02 »
Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali

Suomen Kuvalehti kertoi kätevästi ajoitetussa artikkelissaan Jussi Halla-aholla olevan taaperoikäinen, hänen pitkän avioliittonsa ulkopuolella syntynyt lapsi. Artikkelin mukaan lapsen äiti oli suivaantunut siitä, että Halla-aho ilmoitti lapsilukuunsa julkisesti vain avioliitossa syntyneet lapset, ja teki myöhemmin jo poistetun Facebook-päivityksen asiasta. Halla-aho itse kommentoi asiaa varsin rajallisesti ja julkisuudessa tarpeettomiin yksityiskohtiin menemättä. Hän totesi tehneensä virheitä ja että asia on ollut niiden tiedossa pitkään, joiden tiedossa sen nyt kuuluu olla. Keskustelua seurasi satojen kommenttien verran.Täytyy sanoa, että olen sanoinkuvaamattoman pettynyt oikeiston arvopohjaan ja moraaliin. En tosin Jussin tekemisten takia vaan hänen kannattajakuntansa. Koska Halla-ahon kannattajat ovat usein jokseenkin fanaattisia, he eivät aikailleet vieraissa kulkemisen oikeuttamiseksi.Luonto se tikanpojankin puuhun vetää. No lapsen tekeminen tuskin on mikään virhe. On aviossa tai ei. Ihmeellistä syyllistämistä. Joskus mono vipattaa väärään suuntaan, mutta sen kanssa on elettävä.Uusi elämä on luonnon ihme.  Et ole ainoa Suomessa, jolla on lapsia avioliiton ulkopuolella....sehän vain osoittaa, että olet lisääntymiskykyinen isänmaallinen mies. Rapatessa roiskuu...Koska kannattajat eivät halua nähdä mitään väärää Halla-ahon tekemisissä, he veivät järkeilynsä huomattavasti aloituksen sisältöä pidemmälle - ja eräästä Halla-ahon kommentista päätellen pidemmälle, kuin hän olisi tarkoittanut. Halla-aho itse määritteli tekonsa virheeksi, joka asianosaisille on sovitettu. Monet kannattajat menivät harppauksen pidemmälle järkeilemällä, että kyseessä ei ole virhe lainkaan, koska a) aviorikos on yleistä ja siten se on myös normaalia ja oikeastaan sen pitäisi olla hyväksyttyäkin sekä b) jos aviorikoksesta syntyy lapsi, muuttuu virhe iloiseksi asiaksi. Halla-aho itse osoitti jälkimmäistä järkeilyä kohtaan epäilyksensä julkaisun kommenteissa.Jos jopa "äärioikeisto" normalisoi ja oikeuttaa au-suhteet, mitä toivoa meillä on sivistyneen yhteiskunnan peruspilarien - avioliiton ja perheyksikön - turvaamisesta? Olen tähän saakka mieltänyt "seksipositiivisen" (myöh. herpespositiivisen) hookup-kulttuurin vasemmiston jutuksi, mutta ilmeisesti se oikeissa olosuhteissa saisi äärioikeistoltakin kannatusta, vaikka juuri tällaisten tapausten kuuluisi toimia ilmeisenä todisteena irtosuhteita vastaan.Ymmärrän toki, miksi moista halutaan normalisoida. Kyseessä on virhe, jonka monet ovat tehneet. On tunnetasolla helpompaa yrittää muuttaa yhteiskunnan normit hyväksymään oma virhe kuin tunnustaa poikenneensa hyvästä tavasta ja kantaa teon tuottama syyllisyys ja häpeä. Tämän vuoksi ihmiset, jotka itsekin ovat kokeneet irtosuhteiden haittavaikutukset, silti yrittävät niitä oikeuttaa ja perustella.Puhutaanpa vieraissa kulkemisesta hetki täysin yleisellä tasolla. Halla-ahon tai kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön tapauksista ei ulkopuolisen ole järkevää ryhtyä esittämään arvioita. Irtosuhteilla tahtoo olla tuhoisia seurauksia toteuttajalleen. Ne tuottavat usein ongelmia, joilta muutoin välttyisi, ja joskus lyhyestä suhteesta saa tavalla tai toisella maksaa lopun ikäänsä. Pettäminen on loukkaus liittoa, puolisoa ja yhteisiä lapsia kohtaan, koska se turmelee luottamuksen, intimiteetin sekä vaarantaa puolison ja yhteisten lasten taloudellisen aseman.Kolmas osapuoli joutuu ikävään asemaan myös. Hän ei tule saamaan puolison statusta eivätkä hänen lapsensa samaa asemaa kuin avioliitossa syntyneet. Oman puolison löytyminenkin muuttuu ihmeesti vaikeammaksi, kun kainalossa on lapsi jo valmiiksi. Toisen naisen stigmasta tulee au-lapsen myötä pakenematon seikka, joka väistämättä tulee herättämään negatiivisia reaktioita ihmisissä.Avioliitossa syntyneet lapset vääjäämättä saavuttavat iän, jossa he ymmärtävät, mitä avioliiton ulkopuolisen siskon tai veljen olemassaolo oikein tarkoittaa: yksi vanhempi on pettänyt toista. Tämä ei vanhempien ja lasten suhteelle takuulla hyvää tee. Au-lapsi taas voi vain haaveilla asemasta, jossa isä asuu samassa osoitteessa. Pahimmillaan au-lapsen olemassaoloa jopa peitellään, mikä ei lapsen henkiselle kehitykselle ole hyväksi.Henkilökohtaisella tasolla katson pettämisen peruuttamattomaksi myös suhteen kannalta. Kun yhteistä elämää on valittu julmalla tavalla loukata, en voisi suhteessa jatkaa. Tilanteet ja ihmiset ovat kuitenkin täysin erilaisia, joten en kenenkään muun päätöksiä lähtisi arvostelemaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa avioliitossa on jo lapsia, olisi anteeksiannon ja luottamuksen jälleenrakentamisen tien valinta suotavaa ja todennäköisesti se pienimmän pahan tie, kunhan hairahtunut osapuoli tahtoo vakavissaan virheensä korjata ja niitä jatkossa välttää.Minun parisuhdemoraalillani ei kuitenkaan Halla-ahon tapauksen kanssa ole mitään tekemistä. En minä Jussista ole itselleni miestä hakemassa vaan poliittista johtohahmoa. Tilannetta voisi verrata vaikkapa Trumpin kourintapuheisiin: vaikka Trump olisi mitä kamalin lääppijä, sillä ei äänestyspäätöksen kannalta tule olla väliä, koska äänestäjän ei tarvitse Trumpin lääppimisten kanssa elää. Valitun johtajan poliittisten linjausten ja päätösten kanssa taas on pakko elää jokaisen kansan jäsenen - myös niiden, jotka eivät henkilöä koskaan edes äänestäneet. Tämän vuoksi vain henkilön poliittisilla näkemyksillä tulee olla merkitystä kyseisessä asiassa.Mikäli Halla-ahon kannattajakunta haluaa vängällä jotain positiivista sankarinsa harha-askeleessa nähdä, voisi positiivisen näkökulman pettämisen normalisoinnin sijaan muotoilla näin: kuten sanoin, minussa ei olisi voimaa pettämisen anteeksiantamiseen ja elämän jatkamiseen - tuskin olisi haluakaan.Rakastavat, omistautuvat ja anteeksiantavat puolisot eivät vain lankea ihmisille, heidät ansaitaan rakkaudella ja pitkäjänteisellä työllä yhteisen elämän eteen. Halla-ahon puolisolla selvästikin on e.m. ominaisuuksia, ja se on saavutus Jussillekin. Kukaan ei ottaisi vieraissa kulkenutta takaisin, ellei kokisi siinä voittavansa eniten. Harha-askelista huolimatta Halla-ahon on siis täytynyt onnistua puolison ja isän roolissa niin hyvin, että hänen vaimonsa näkee oman ja lastensa elämän parhaaksi, kun hän on siinä mukana. 

Source: Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali

Haettu automaattisesti blogista