UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2016-08-19 Sosiologian dosentti: sosiaalivaltio ja maahanmuutto tuhoavat Suomen  (Luettu 24821 kertaa)

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 068
  • Liked: 8944
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Suvaitsevaisuus on kansakunnan viimeinen hyve.

Totta tuokin. Näissä sosialistin teeseissä keskityttiin kuitenkin enemmän tuohon toiseen kansakunnan viimeiseen hyveeseen eli apatiaan eli työhaluttomuuteen -- vaikka otsikosta olisi voinut muuta päätellä --.

Sosialismin aika alkaa olla ohi. Siihen viittaavat kaikki merkit. Sosialismin jälkeen ihmisistä löytyy ihan toista intoa ja kykyä tehdä töitä. Ei tarvitse olla antiikin asiallisin filosofi todetakseen suvaitsevaisuuden ja siitä seuranneen apatian olevan erittäin tuhoisia Suomen valtiolle; sen voi jokainen todeta menemällä ulos. Todistan sen tässä vielä filosofisesti: Suvaitsevaisuus tarkoittaa työn tulosten käyttämistä työntekijälle haitallisesti. Yksikään ihminen ei halua tehdä itselleen haittaa. Ergo yksikään ihminen ei halua tehdä tuottavaa työtä. Suuri filosofinen ongelma onkin, mitä sosialismin jälkeen? Miten kykenemme taikomaan apaattisesta ihmisestä onnellisen ja työhaluisen hetkessä?
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

AcastusKolya

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 414
  • Liked: 1126
Peeäs kenenkään normaalijärjellä ja normaalilla fyysisellä kunnolla olevan ei tarvitse tässä maassa olla työttömänä.

Älä puhu lööperiä. Ainakin tällä seudulla oman koulutuksen alalla hakijoita on tyypillisesti 50/työpaikka. Huippuna yli 200 hakijaa yhteen paikkaan. On toki niitä 20 h/kk paikkoja, mutta eihän se kata edes matkakuluja. Eikä ole edes mikään korkeapalkka-ala.
Pesunkestävä militaristivaskisti.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Kirjoitushan oli loistava. Hommakommarit perinteisesti poimivat sieltä ne kohdat jossa puututaan tuilla loisimiseen ja työpanoksen markkinaehtoisuuden kanssa elämiseen. Peeäs kenenkään normaalijärjellä ja normaalilla fyysisellä kunnolla olevan ei tarvitse tässä maassa olla työttömänä.
Ja muut voidaan laittaa orjtyöhön/uuniin? Siinä väitteesi arvoinen vastaus. Ja juutalainenhan vastaa aina kysymyksellä :P

Sosiaaliturva pitäisi pitää nykytasollaan mutta tehdä vastikkeelliseksi eli yleishyödyllisiä töitä vastineeksi sosiaaliturvasta jokom heti tai tietyn ajan jälkeen jos koulutus tai työssäoloa takana.

Ongelmaa on sekä työnantajissa että kannustinloukuissa ja systeemin passivoivuudessa.

paskaduuni/orjatyö-sanasto on osa ongelmaa.

Tavoitteena pitäisi olla markkinatalous jossa työvoimapula jollain alalla nostaa sen alan palkkauksen, työolojen ja vuorolistojen paranemiseen sen sijaan että yritykset lobbaavat ELY-keskukselta poikkeuksen tarveharkintaan ja tuovat euroopan ulkopuolelta työvoimaa aiheuttamaansa työvoimapulaa paikkaamaan joka johtuu juurikin voitonmaksimoinnista ja samaan aikaan yhteiskunta maksaa suomalaisten elämän työttöminä ja kokonaisuudessa suomen ja suomalaisten tilanne huononee entisestään valtion ja kuntien velkaantumisorgioiden pahentuessa entisestään.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Suvaitsevaisuus on kansakunnan viimeinen hyve.

Totta tuokin. Näissä sosialistin teeseissä keskityttiin kuitenkin enemmän tuohon toiseen kansakunnan viimeiseen hyveeseen eli apatiaan eli työhaluttomuuteen -- vaikka otsikosta olisi voinut muuta päätellä --.

Sosialismin aika alkaa olla ohi. Siihen viittaavat kaikki merkit. Sosialismin jälkeen ihmisistä löytyy ihan toista intoa ja kykyä tehdä töitä. Ei tarvitse olla antiikin asiallisin filosofi todetakseen suvaitsevaisuuden ja siitä seuranneen apatian olevan erittäin tuhoisia Suomen valtiolle; sen voi jokainen todeta menemällä ulos. Todistan sen tässä vielä filosofisesti: Suvaitsevaisuus tarkoittaa työn tulosten käyttämistä työntekijälle haitallisesti. Yksikään ihminen ei halua tehdä itselleen haittaa. Ergo yksikään ihminen ei halua tehdä tuottavaa työtä. Suuri filosofinen ongelma onkin, mitä sosialismin jälkeen? Miten kykenemme taikomaan apaattisesta ihmisestä onnellisen ja työhaluisen hetkessä?

Suomalaisuutta ja Suomea väheksyvästä heikkoitsetuntoisesta globalismin hehkutuksesta pitäisi päästä terveeseen kansallistunteeseen.

Ongelmana on se että media hehkuttaa aivan paskaa eli tribalistisia ja sisäryhmäläisyyttä korostavia maahanmuuttajien kulttuureita hehkutetaan yhteisöllisinä vaikka suuri osa ryhmien jäsenistä kusettaa muiden ryhmien jäseniä heti kun mahdollista.

Samaan aikaan media haukkuu suomalaisuutta jossa kuitenkin aina autetaan pulassa olevaa kun mahdollista ja ollaan perus-rehellisiä.



Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 180
  • Liked: 8065
Kansallissosialistisia sävyjä. Tottakai keskioluella on terveyshaittoja mutta toisaalta, keskioluella on myös myönteisiä seuraamuksia, kumpia on enemmän, ihan mistä ja miten katsotaan.

Haittaverot ei ole erityisen reilu tapa periä veroja. Se hyödyttää ryhmiä, jotka pystyy määrittelemään kulloisenkin "haitan". Haitta on näkökulmakysymys. He voittaa, toiset häviää. Haittavero ei ota mitenkään kantaa mm. veronmaksukykyyn.

Esimerkiksi, jos lämmitysöljy on haitallista, onko se silti reilua, että laskun maksaa juuri ne köyhimmät, joilla ei vaan ole ollut mahdollisuutta vanhoihin taloihinsa tehdä energiaremonttia. He, jotka on täysin syyttään tässä loukussa, esimerkiksi siksi, että on pakko ostaa joku kämppä eikä vaan mennä vokkilaiseksi läheiseen hotelliin. Myös se koskee eläkeläisiä, jotka rakensi maata ja teki työtä aikana kun samaisen dosentin koulutukselle rakennettiin olosuhteita. Nyt he ei enää kykene muuttamaan mutta ovat kaikkien mielestä kuin jotain syntisiä, koska "polttavat öljyä". Miksi näiden ryhmien olisi pitänyt olla niin kaukoviisaita, että etukäteen tietäisivät miten tilanne muuttuu? Se on helppoa olla jälkikäteen viisaampi.

Jos minä määrittelisin "haitan", helppoa kuin heinänteko.
- Vokparonivero 75% tuotoista, 50% liikevaihdosta. Valtava säästö.
- Helsinginsanomavero, 30% arvonlisävero lehdille. Valtava säästö tulevaisuuden mokumenoissa.
- Yleisradion vero katselutuntien mukaan, eikä kuten nyt, tulojen mukaan. Se joka tykkää, se maksaa, niinkuin kaljalaskussa.
- Huntuvero hunnun käyttäjille, 1000 eur/vuosi.
- Raamattu, koraani, moskeija ja kirkkovero haittatoiminnan harjoittajille
- Vero kirkollisveron maksajille 10%, jotta haittatoiminnan rahoituspohja laskisi
- Kidutuslihavero halal tuotteille 50%
Ja niin edelleen

Mutta en määrittele, enkä toivo muidenkaan sitä tekevän. Toisen haitta on toiselle kivaa, kansa maksaa kummatkin.
« Viimeksi muokattu: 19.08.2016, 14:56:45 kirjoittanut Jepulis »
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 333
  • Liked: 4492
  • Saatanantaja, enkelintäjä
Sosiaaliturva pitäisi pitää nykytasollaan mutta tehdä vastikkeelliseksi eli yleishyödyllisiä töitä vastineeksi sosiaaliturvasta jokom heti tai tietyn ajan jälkeen jos koulutus tai työssäoloa takana.
Ei toimi. Vääristää työmarkkinoita. Kuka palkkaisi työntekijän, jos heitä saa ilmaiseksi? KAIKKI ilmais- ja orjatyö laittomaksi, niin johan syntyy työpaikkoja.
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets


"No one should ask you for the name of the one
who tells the story." - Blind Guardian

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 068
  • Liked: 8944
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Perustuloa ei voi rahoittaa nykyisellä verojen määrällä [...]

Mitään nykyistä sosiaalihuoltovaltion toimintaa ei voi rahoittaa nykyisellä verojen määrällä: ei sairaanhoitoa, Puolustusvoimia, valtion virastoja, koulutusta eikä mitään muuta. Eikä sitä tehdä. Sitä rahoitetaan velalla. Jos virallisestikin myönnetään velkaa otettavan noin kuusi miljardia euroa vuodessa, on se niin iso summa, että jo velan oton pysäyttäminen tarkoittaisi kaiken valtiollisen toiminnan pysäyttämistä -- kaiken, ja silloinkin velanotto ainoastaan pysähtyisi --.

Nykyinen talousjärjestelmä ei tule enää koskaan pääsemään tasapainoon. Velat tullaan maksamaan pois hyperinflaatiolla, kuten aina ennenkin vastaavissa tilanteissa on tehty. On turhaa yrittää korjata läpimätää järjestelmää pienillä purukumipaikoilla. Pääministeri Sipilä ja valtionvarainministeri Orpo kiistelevät joistain päivähoitomaksujen korotuksista; sillä voidaan saada enintään miljoonien säästöjä vuodessa. Yhtä hyödyllistä olisi puuhata Suomelle puunappiteollisuutta; sillä voitaisiin parhaimmassa tapauksessa tienata tuhansia euroja vuodessa. Mutta miljardien eurojen vajeisiin ei kummallakaan ole pienintäkään vaikutusta. Voit yrittää tyhjätä valtameren ämpärillä tai lasilla. Kummallakaan tavalla et onnistu.

Jos vielä uskomme John Maynard Keynesia, joka oli viisas mies, jokainen elvytyseuro kasvattaa taloutta kymmenen euroa. Näin jokaisen elvytyseuron leikkaus vastaavasti pienentäisi taloutta kymmenen euroa. Se tarkoittaa Suomen valtion talouden tasapainottamisen vaativan 59 miljardin euron vuositulon edestä uutta tuottavaa toimintaa -- ja sekin riittää vain, jos viralliset luvut ovat tosia ja muu julkinen sektori, kuten kunnat, olisivat jo tasapainossa --. Vaje on niin suuri, ettei ole mitään järkeä edes yrittää sitä paikata. Talousjärjestelmän kaatuminen on sekin kurja tapaus, mutta se on sentään helppo järjestää.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Voisi järjestää kyselyn työttömiltä. Kysytään, jos joku maksaisi palkan jolla eläisi ilman tukia, lähtisitkö töihin? Veikkaan että valtaosa työttömistä lähtisi välittömästi kun vain saisi hommia. Mutta mutuvalheethan kuuluvat toisten työstä hyödyn ryöstäville.

Narratiivi, että tuet aiheuttavat työttömyyttä on päätön. Koska töitä ei ole olemassa, täytyy keksiä vale.

Viimeksi tämänaamuinen Jälkiviisaat jatkoivat puppua. Kuulema juuri matalapalkka-aloilla on työvoimapula, sanoi EK:n ämmä. Samaan aikaan tosielämässä: jos työkkäristä tulee työhönosoitus työttömälle, joka ei ryhdy toimiin sen ottamiseksi vastaan, paukkuu karenssia. Tämä on uhka lähes kaikille, paitsi kolmen lapsen yksinhuoltajalle, jolle sossuraha on toissijainen. Sossuraha kun ymmärtääkseni laskee, jos tyyppi kieltäytyy annetusta työstä.

Ymmärrykseni mukaan lintsailu on vaikeaa jo nyt, jos niin halutaan. Mitä, eikö töitä ole? AINAHAN TEKEVÄT TÖITÄ LÖYTÄÄ!  :facepalm:

Jälkiviisaat ovat idiotteja jos eivät puuttuneet EK:n tyypin paskanjauhamiseen seuraavalla lauseella:
"Markkinataloudessa työvoimapula hoidetaan palkkaa nostamalla eli mikseivät nämä matalapalkka-alat korota palkkojaan kunnes työvoimaa löytyy?"

Jenkeissä Mäkkärin työntekijäkin saa 15 taalaa tunnissa jos ei muuten löydy työntekijöitä.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 333
  • Liked: 4492
  • Saatanantaja, enkelintäjä
Haittaverot ei ole erityisen reilu tapa periä veroja. Se hyödyttää ryhmiä, jotka pystyy määrittelemään kulloisenkin "haitan". Haitta on näkökulmakysymys. He voittaa, toiset häviää. Haittavero ei ota mitenkään kantaa mm. veronmaksukykyyn.
Hyvä verotusperiaate olisi, että ihmisille välttämättömien hyödykkeiden verotusta laskettaisiin rajusti tai verot poistettaisiin kokonaan: ruoka, sähkö, vesi, polttoaineet (liikkumista ja työssäkäyntiä varten), auton käyttömaksut jne. Ehkä myös vaatteet ja kengät, koska ollaan Suomessa. Lisäverotuloja voisi sitten nykiä ns. luksustuotteista, ja myös kodinkoneista, elektroniikasta, makeisista ja kaikesta sellaisesta, mikä ei ole elämisen kannalta ihan ehdottoman välttämätöntä. Ja ei, kännykkä tai tietokone ei ole elämisen edellytys. Ruoka ja vesi ovat.
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets


"No one should ask you for the name of the one
who tells the story." - Blind Guardian

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 802
  • Liked: 5830
  • Järkioikeistolainen
Miksi vapaiden markkinoiden nähdään toimivan ainoastaan hintoja alentavasti?
Vapaat markkinat lisäävät työvoiman liikkuvuutta ja hintajoustavuutta. Se toimii myös toiseen suuntaan; Niille, jotka tekevät tuloksellista työtä, voidaan maksaa parempaakin palkkaa. Ja on pakkokin, kun heidän on helppo vaihtaa työtä paremmin maksavan työnantajan palvelukseen. Nykyinen yleissitovuus tasapäistää ja estää palkkojen nousun niiden kohdalta jotka sen ansaitsevat.

Yleissitovuus on tasapäistävää sosialisimia. Sitä vaativat ne, jotka haluavat enemmän kuin kykenevät itse tuottamaan. Toisin sanoen yleissitovuus ja sosialismi on kiva juttu niille, jotka haluavat elää toisten työn hedelmillä. Vapaat markkinat toimivat ja antavat tehokkaimman tuloksen resurssien automaattisesti ihanteellisen allokoinnin kautta. Tämän pitäisi olla selvää jokaiselle, joka taloudesta mitään tajuaa. Se onkin helppo myöntää kaikkialla muualla, mutta työmarkkinoilla törmätään yhtäkkiä itsepintaiseen denialismiin.

Joskus kun törmää pohdiskeluun siitä, hävisikö Suomi viime sodat vai oliko se sittenkin torjuntavoitto, tulee mieleen että kyllä se oli ruma tappio. Sosialismi valtasi Suomen. Ja mikä paljon puoluepolitiikkaa tärkeämpää, sosialismi valtasi suomalaisten mielen.
Nurmijärven Perussuomalaiset

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 807
  • Liked: 4004
ma-pe kello 8-16 töihin yleishyödyllisiä töitä tekemään vastineeksi elatuksesta sosiaaliturvalla
Jos 36 kuukauden työssäolo takana niin yleishyödylliset työt alkavat 12 kuukauden päästä työttömäksi joutumisesta ellei löydä toista työpaikkaa.
Valitettavasti se sosiaaliturva ei elätä. Työmarkkinatuki ei kata välttämättömiä elinkustannuksia ja kaikki eivät suinkaan saa lisäksi toimeentulotukea. Itse rahoitan aikoinaan ansiotyön palkasta kertyneillä säästöillä sen mitä sosiaaliturva ei kata. Jos joutuisin tekemään "yleishyödyllistä työtä" 40 tuntia viikossa, niin käytännössä kustantaisin säästöilläni osan työstä eli yhteiskunta tavallaan verottaisi minulta sen osuuden. Tuntuuko kohtuulliselta?

Ja missä välissä niitä töitä sitten etsitään? Illalla piilotyöpaikkoja kapakoista tai pururadalta?

Mitä tulee työpaikan löytymiseen, niin vaikka työttömällä on tutkinto ja parinkymmenen vuoden työkokemus, niin työnantajat eivät anna niille mitään arvoa muutaman vuoden työttömyyden jälkeen. Pitkäaikaistyöttömät ovat samaa harmaata ammattitaidottomana pidettyä massaa, jota ei haluta minnekään töihin. Uuteen ammattiin kouluttautuminen ei ole triviaalia sekään, eikä takaa työpaikan saantia. Jos työnantajalla on vaihtoehtona vastavalmistunut kolmekymppinen ja viisikymppinen, niin kumman luulet ottavan?

***

Sosiaaliturvaa on helppo pitää anteliaana ja kaiken kattavana kunnes joutuu itse sen varaan. Vapaita työmarkkinoita on helppo kannattaa niin kauan kun kuvittelee itse olevansa se korvaamaton työntekijä. Kaikki on helppoa kun itsellä on helppoa. Ongelmat ratkeaa suorastaan itsestään.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Perustuloa ei voi rahoittaa nykyisellä verojen määrällä [...]

Mitään nykyistä sosiaalihuoltovaltion toimintaa ei voi rahoittaa nykyisellä verojen määrällä: ei sairaanhoitoa, Puolustusvoimia, valtion virastoja, koulutusta eikä mitään muuta. Eikä sitä tehdä. Sitä rahoitetaan velalla. Jos virallisestikin myönnetään velkaa otettavan noin kuusi miljardia euroa vuodessa, on se niin iso summa, että jo velan oton pysäyttäminen tarkoittaisi kaiken valtiollisen toiminnan pysäyttämistä -- kaiken, ja silloinkin velanotto ainoastaan pysähtyisi --.

Nykyinen talousjärjestelmä ei tule enää koskaan pääsemään tasapainoon. Velat tullaan maksamaan pois hyperinflaatiolla, kuten aina ennenkin vastaavissa tilanteissa on tehty. On turhaa yrittää korjata läpimätää järjestelmää pienillä purukumipaikoilla. Pääministeri Sipilä ja valtionvarainministeri Orpo kiistelevät joistain päivähoitomaksujen korotuksista; sillä voidaan saada enintään miljoonien säästöjä vuodessa. Yhtä hyödyllistä olisi puuhata Suomelle puunappiteollisuutta; sillä voitaisiin parhaimmassa tapauksessa tienata tuhansia euroja vuodessa. Mutta miljardien eurojen vajeisiin ei kummallakaan ole pienintäkään vaikutusta. Voit yrittää tyhjätä valtameren ämpärillä tai lasilla. Kummallakaan tavalla et onnistu.

Jos vielä uskomme John Maynard Keynesia, joka oli viisas mies, jokainen elvytyseuro kasvattaa taloutta kymmenen euroa. Näin jokaisen elvytyseuron leikkaus vastaavasti pienentäisi taloutta kymmenen euroa. Se tarkoittaa Suomen valtion talouden tasapainottamisen vaativan 59 miljardin euron vuositulon edestä uutta tuottavaa toimintaa -- ja sekin riittää vain, jos viralliset luvut ovat tosia ja muu julkinen sektori, kuten kunnat, olisivat jo tasapainossa --. Vaje on niin suuri, ettei ole mitään järkeä edes yrittää sitä paikata. Talousjärjestelmän kaatuminen on sekin kurja tapaus, mutta se on sentään helppo järjestää.

Talousjärjestelmän kaatuminen johtaa kaaokseen.

Suomi ei voi nykyistä velkaantumistaan hyperinflaatiolla maksaa koska velkaannumme omaa typeryyttämme euroissa ja olemme alistuneet saksalaisten torppareiksi jotka päättävät korot (jotka ovat lahaisuudellaan nostaneet asuntojen hinnat pilviin) ja joiden talouden tilan perusteella euron arvo on ollut vuosikausia lian korkea suomelle tuhoten suomen teollisuutta mutta ollen sopiva saksalle.

Nykyinen euro-velkaantuminen johtaa siihen että jos velkoja vaaditaan maksuun niin suomalaisilla ei ole enää omaa maata.

Elvytyseuro on nykyisellään juuri se yksi euro eli velkaannumme turhan takia.
Keynesin laskelmat eivät pidä enää paikkaansa ja tämä on tilanne Japanissa, Jenkeissä ja Euroopassakin.

Suurimman osan valtion ja kuntien kuluista voi rahoittaa nykyisillä verotuloilla mutta sen sijaan että Orpo lisä-velkaannuttaa 5,9 miljardilla vuodessa niin sekä valtion että kuntien pitäisi alkaa hoitamaan talouttaa plus-miinus nolla budjeteilla joissa ei velkaannuta enää euroakaan.

Jos taloutta haluaa hoitaa velalla suomen on palattava kelluvaan markkaan.

Tragedia on että nykyisen velkaantumisen oloissa kelluvan markan kurssi olisi ollut niin alhainen että vienti vetäisi ja suomen työttömyys olisi 5% nykyisen 10% sijaan eli velkaantuminen olisi loppunut kelluvalla markalla.

Nyt olemme tilanteessa jossa euro mahdollistaa vastuuttoman velkaantumisen ja euro varmistaa että mahdollisuus on vain suuret leikkaukset tai jatkuva velkaantuminen.


Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 802
  • Liked: 5830
  • Järkioikeistolainen
Vapaat työmarkkinat johtavat myös tehokkaammin toimivaan talouteen yleensäkin => Työllisyystilanne paranee.

Yleissitovuus ja vahva sosiaaliturva ovat itseään ruokkiva automaatti. Mitä enemmän noita molempia on, sen vähemmän on työllisyyttä ja sen enemmän sosialistit vaativat yleissitovuutta ja vahvaa sosiaaliturvaa.

Pää pois pensaasta.
Nurmijärven Perussuomalaiset

Kimmo Pirkkala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 802
  • Liked: 5830
  • Järkioikeistolainen
Valitettavasti se sosiaaliturva ei elätä. Työmarkkinatuki ei kata välttämättömiä elinkustannuksia ja kaikki eivät suinkaan saa lisäksi toimeentulotukea.

Paskapuhetta. "Ei elätä" tarkoittaa sitä, että työttömät kuolevat.

No eivät kuole. Kyllä ne elävät. Nyt perspektiiviä kehiin, Suomessa ei absoluuttista köyhyyttä ole olemassakaan.
Nurmijärven Perussuomalaiset

Vaniljaihminen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 179
  • Liked: 6031
  • Jokaisen pravdan ensimmäinen uhri on totuus
Enpä olisi uskonut kuulevani suomalaiselta sosiologian professorilta näin järkeviä mielipiteitä.

Ajattelin ihan samaa, yleensä kun kuulee sanan sosiologia, tekisi mieli poistaa pistoolista varmistin.
"Ei näytä olevan yhtään hyvää syytä miksi läpeensä tieteeseen perustuvan diktatuurin tarvitsisi kaatua. "
-Aldous Huxley, Brave New World Revisited.

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 807
  • Liked: 4004
Joo, keskitysleirivangitkin elivät aikansa. Elatus oli siis taattu. Hommanatseille työtönkin on vain juutalainen neekeri. Ehkei meitä tarvita edes Suomen pitämiseksi suomalaisena. Kaasuttakaa pois, niin pääsette rakentamaan omaa unelmaanne :P

Valitettavasti työlliset ymmärtävät työttömyydestä yhtä vähän kuin suvakit maahanmuutosta.
« Viimeksi muokattu: 19.08.2016, 15:26:01 kirjoittanut b_kansalainen »

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 780
  • Liked: 18800
Enpä olisi uskonut kuulevani suomalaiselta sosiologian professorilta näin järkeviä mielipiteitä.

Dosentti, ei professori.
Meillä oli peli käynnissä, mustavalkoinen peli ja niistä oli mukava leikkiä. Boyer tuli luokseni, kosketti minua käsivarteen ja sanoi:
-"Veli, jos minulla olisi sinun väritys niin minä olisin miljonääri".
-"Takuulla olisit Boyer. Valkoinen nahkahan siihen vaan vaaditaan.

Charles Bukowski: Postitoimisto

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
ma-pe kello 8-16 töihin yleishyödyllisiä töitä tekemään vastineeksi elatuksesta sosiaaliturvalla
Jos 36 kuukauden työssäolo takana niin yleishyödylliset työt alkavat 12 kuukauden päästä työttömäksi joutumisesta ellei löydä toista työpaikkaa.
Valitettavasti se sosiaaliturva ei elätä. Työmarkkinatuki ei kata välttämättömiä elinkustannuksia ja kaikki eivät suinkaan saa lisäksi toimeentulotukea. Itse rahoitan aikoinaan ansiotyön palkasta kertyneillä säästöillä sen mitä sosiaaliturva ei kata. Jos joutuisin tekemään "yleishyödyllistä työtä" 40 tuntia viikossa, niin käytännössä kustantaisin säästöilläni osan työstä eli yhteiskunta tavallaan verottaisi minulta sen osuuden. Tuntuuko kohtuulliselta?

Ja missä välissä niitä töitä sitten etsitään? Illalla piilotyöpaikkoja kapakoista tai pururadalta?

Mitä tulee työpaikan löytymiseen, niin vaikka työttömällä on tutkinto ja parinkymmenen vuoden työkokemus, niin työnantajat eivät anna niille mitään arvoa muutaman vuoden työttömyyden jälkeen. Pitkäaikaistyöttömät ovat samaa harmaata ammattitaidottomana pidettyä massaa, jota ei haluta minnekään töihin. Uuteen ammattiin kouluttautuminen ei ole triviaalia sekään, eikä takaa työpaikan saantia. Jos työnantajalla on vaihtoehtona vastavalmistunut kolmekymppinen ja viisikymppinen, niin kumman luulet ottavan?

***

Sosiaaliturvaa on helppo pitää anteliaana ja kaiken kattavana kunnes joutuu itse sen varaan. Vapaita työmarkkinoita on helppo kannattaa niin kauan kun kuvittelee itse olevansa se korvaamaton työntekijä. Kaikki on helppoa kun itsellä on helppoa. Ongelmat ratkeaa suorastaan itsestään.

Laitetaan yleishyödyllisiin töihin vaikka tunti työpaikan etsintää päivässä lounastauon yhteydessä.

Nettihakemukset voi täyttää kello 16 jälkeenkin.

Toivottavasti löydät töitä mahdollisimman nopeasti .

Minä haluan suomeen työvoimapulan joka nostaa palkkoja ja siten vähentää kannustinloukkuja ja työvoimapulan pitäisi olla niin paha että vanhemmatkin työntekijät kelpaavat.

Itse laittaisin yli 50v palkkaamisen tai pitkäaikaistyöttömän palkkaamiselle 0 euron sivukulut ekan 12 kuukauden ajalta ennenkuin visioimani systeemi saadaan kokonaan pystyyn.

EK on suomalaisten työntekijöiden VIHOLLINEN
samoin kuin ovat siivousfirmat jotka lobbasivat tarveharkinnan pois siivoojilta ja samoin kuin on Elannon ravintolat joka lobbasi tarveharkinnan pois kokeilta saadaksaan kymmeniä filippiiniläisiä tekemään pasta carbonaraa työehtosopimuksen minimillä sen sijaan että olisivat nostaneet kokkiensa palkkausta.
Elannon ravintoloiden sekoilun takia nyt pizzakebabbilatkin tuovat "työntekijöitä" ilman tarveharkintaa samaan aikaan kun vakituisen oleskeluluvan saaneet siirtyvät sossuun kyseisistä pizzakebabbiloista.

Jos syöt Elannon ravintoloissa tuet suomalaisten palkkojen polkemista työehtosopimuksen minimiin ja tuet suomalaisten työttmiksi jättämistä ja tuet porsaanreikien avaamista tarveharkintaan ja maahanmuuttoon Elannon ravintoloiden voitonmaksimoinnin takia.


Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Joo, keskitysleirivangitkin elivät aikansa. Elatus oli siis taattu. Hommanatseille työtönkin on vain juutalainen neekeri. Ehkei meitä tarvita edes Suomen pitämiseksi suomalaisena. Kaasuttakaa pois, niin pääsette rakentamaan omaa unelmaanne :P

Minä haluan ainakin sinut ja sadat tuhannet muutkin suomalaiset töihin ja haluan että palkat nousevat sellaisiksi kaikilla aloilla että niillä elää.
Haluan kuitenkin myös elämäntapa-sossupummien ilmaisen elämän poikki ja näitä on niin maahanmuuttajissa kuin suomalaisissakin.

Persujen "asiantuntijat" mokasivat tarveharkinnankin osalta hallitusneuvotteluissa ja jatkavat mokaamista hallituksessa ollessaan sillä tarveharkinta on voimassa mutta kaikki siihen ELY-keskusten byrokraattien päätöksillä tehdyt porsaanreiät jotka siivousala ja ravintola-ala ja muut ovat lobanneet ovat myös voimassa.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 116
  • Liked: 1412
Joo, keskitysleirivangitkin elivät aikansa. Elatus oli siis taattu. Hommanatseille työtönkin on vain juutalainen neekeri. Ehkei meitä tarvita edes Suomen pitämiseksi suomalaisena. Kaasuttakaa pois, niin pääsette rakentamaan omaa unelmaanne :P

Valitettavasti työlliset ymmärtävät työttömyydestä yhtä vähän kuin suvakit maahanmuutosta.

Miten työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki voivat olla riittämättä elämiseen? Melkein kaikkialla Suomessa (pl pääkaupunkiseutu ja muutama kasvukeskus) yksiön saa vuokralle noin 250-350 eurolla, josta asumistuki korvaa luokkaa 180-270 euroa. Työmarkkinatuki on verojen jälkeen joitain 520 euroa kuussa(?), josta vuokrakulun jälkeen jää ehkä suuruusluokkaa 450 euroa. Tästä sanotaan 120 euroa menee ruokaan (ei vaikea tavoite jos tekee ruoan itse ja välttää kalliimpia raaka-aineita), vesilasku vie ehkä 15 euroa, sähkölasku toiset 15 euroa ja kännykkä/netti 20 euroa. Jäljelle jää vielä käytettäväksi kaikkeen muuhun (vaatteet, lääkkeet, polkupyörä, huonekalut, sekalaiset käyttötavarat, juna-/bussimatkustus ym) 280 euroa kuussa. Jälkimmäisissä voi myös säästää paljon hankkimalla jos mahdollista käytettyä.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 068
  • Liked: 8944
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
Suomi ei voi nykyistä velkaantumistaan hyperinflaatiolla maksaa koska velkaannumme omaa typeryyttämme euroissa [...]

Nykyinen euro-velkaantuminen johtaa siihen että jos velkoja vaaditaan maksuun niin suomalaisilla ei ole enää omaa maata.

Turhaa pelkoa tuollainen. Rahamies häviää aina sotamiehelle. Kun Kreikka oli varaton, sosialistit spekuloivat jonkun Kreikan saaren omimisesta velkojen kuittaamiseksi. Kreikkalaiset eivät viitsineet sellaiseen uhkailuun edes vastata. Vain sotamies voi viedä saaren. Sen kreikkalaiset tietävät enemmän kuin hyvin, koska heillä on ollut pitkään saaririitaa Turkin kanssa Kyproksesta, ja jostain kolmesta pienemmästä saaresta he pääsivät jo sopuun. Rahalla ei ollut saaririidoissa pienintäkään ratkaisuosuutta -- eivätkä eurovelkojatkaan saaneet Kreikan saaria --.

Muutenkin Kreikka uhkasi jättää eurovelkansa maksamatta, ja alkoi jo "painamaan omia euroja" kulujensa peittämiseksi. Silloin Kreikka pakotettiin vastaanottamaan tukipaketti. Pakottaminen tarkoitti paremman tarjouksen tekemistä kuin rahan painaminen oli eli Kreikka sai ilmaista rahaa nyt rajattomasti joutumatta edes itse painamaan niitä. Muodollisesti ne ovat yhä lainaa, ja uusimpien päätösten mukaan niitä pyritään perimään takaisin vuonna 2040, mutta IMF ei enää ole suostunut pelleilyssä mukana olemaan. Ne on laitettu EKP:n taseeseen ja EKP on roskapankki, joka odottaa selvitysmiehen tuloa. Silloin alkaa talousromahdus.

Talousjärjestelmän romahdus johtaa kaaokseen, mutta kaaos on tällä hetkellä vähiten huono tie -- ja kaikkein helpoin ratkaisu --. Kaaos ei välttämättä tarkoita sotaa. Sekin voi tosin mahdollisesti olla edessä. Sotakaan ei ole pahin mahdollinen ratkaisu. Neuvostoliiton romahdus tarkoitti talousjärjestelmän romahdusta ja siitä seurannutta kaaosta, mutta suhteellisen vähin vaurioin he siitä selvisivät. Nyt Venäjä on taas jo vähintään kelvollinen paikka ja kisaa sotilaallisesti ja taloudellisesti euroopan vahvimman valtion paikasta Ison-Britannian kanssa. Paljon huonomminkin olisi voinut Neuvostoliiton romahduksessa käydä. Suomen ja Eurostoliiton romahduksessa kaikkien merkkien mukaan on käymässä paljon pahemmin. Sitä romahdusta voisi verrata Venäjällä vuonna 1918 tapahtuneeseen romahdukseen. Silloin valtio hajosi lähes yhtämoneen osaan kuin 1991, mutta sen lisäksi väestöstä 20% tapettiin. Silloin hyvin hyvin harvoja enää lopulta kiinnosti, miten paljon rahaa ja rikkautta oli menettänyt tapahtumassa, kunhan vain sai elää. Historian kirjoista voi lukea korkeista kulttuureista, jotka ovat kokonaan lakanneet olemasta. Antiikin Kreikan kulttuuri oli yksi sellainen. Siten kreikkalaisilla on kokemusta myös siltä alalta enemmän kuin meillä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 254
  • Liked: 12010
Joo, keskitysleirivangitkin elivät aikansa. Elatus oli siis taattu. Hommanatseille työtönkin on vain juutalainen neekeri. Ehkei meitä tarvita edes Suomen pitämiseksi suomalaisena. Kaasuttakaa pois, niin pääsette rakentamaan omaa unelmaanne :P

Valitettavasti työlliset ymmärtävät työttömyydestä yhtä vähän kuin suvakit maahanmuutosta.

Miten työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki voivat olla riittämättä elämiseen? Melkein kaikkialla Suomessa (pl pääkaupunkiseutu ja muutama kasvukeskus) yksiön saa vuokralle noin 250-350 eurolla, josta asumistuki korvaa luokkaa 180-270 euroa. Työmarkkinatuki on verojen jälkeen joitain 520 euroa kuussa(?), josta vuokrakulun jälkeen jää ehkä suuruusluokkaa 450 euroa. Tästä sanotaan 120 euroa menee ruokaan (ei vaikea tavoite jos tekee ruoan itse ja välttää kalliimpia raaka-aineita), vesilasku vie ehkä 15 euroa, sähkölasku toiset 15 euroa ja kännykkä/netti 20 euroa. Jäljelle jää vielä käytettäväksi kaikkeen muuhun (vaatteet, lääkkeet, polkupyörä, huonekalut, sekalaiset käyttötavarat, juna-/bussimatkustus ym) 280 euroa kuussa. Jälkimmäisissä voi myös säästää paljon hankkimalla jos mahdollista käytettyä.

Ongelma onkin juuri ne monet kaupungit joissa esim. pääkaupunkiseudulla yksiö on minimi 600 euroa, sähkö on 25-30 egee kuussa vähäiselläkin käytöllä, 120 egellä kuussa ruokaan syö kyllä surkeasti (syö itse 4 egellä per päivä seuraavat 6 kuukautta ja raportoi sitten takaisin miltä tuntuu), työttömänä vuokra-asunnon saantimon mahdotonta koska töissäoleviakin hakijoita on ja kaupungeilta et saa koska niiden asuntoihin muuttavat oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat itkettyään asunnottomuuttaan kikkailtuaan kaverin nurkissa itsensä kaupunkilaisiksi ja sitten "riitaannuttuaan"

Työttömän elämä ei ole herkkua.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 333
  • Liked: 4492
  • Saatanantaja, enkelintäjä
Miten työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki voivat olla riittämättä elämiseen? Melkein kaikkialla Suomessa (pl pääkaupunkiseutu ja muutama kasvukeskus) yksiön saa vuokralle noin 250-350 eurolla, josta asumistuki korvaa luokkaa 180-270 euroa.
Anteeksi, mutta mistä helkkarista saa nykyään yksiön tuohon hintaan? Jos töitä etsii, on pakko muuttaa isoihin kaupunkeihin, ja siellä yksiöt ovat jo hintaluokkaa 600-700 euroa. Ja jos muuttaa kauemmas keskustasta, kulkemiseen menee se rahamäärä, minkä vuokrassa säästää.

Muoks: Writer ehtikin ensin. Lisään vielä, että vuokrat, vesi, sähkö ja ruoka olivat tuota Orientexpressin mainitsemaa tasoa joskus vuonna 2001.
« Viimeksi muokattu: 19.08.2016, 16:21:19 kirjoittanut Tuulenhenki »
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets


"No one should ask you for the name of the one
who tells the story." - Blind Guardian

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 116
  • Liked: 1412
Ongelma onkin juuri ne monet kaupungit joissa esim. pääkaupunkiseudulla yksiö on minimi 600 euroa, sähkö on 25-30 egee kuussa vähäiselläkin käytöllä, 120 egellä kuussa ruokaan syö kyllä surkeasti (syö itse 4 egellä per päivä seuraavat 6 kuukautta ja raportoi sitten takaisin miltä tuntuu), työttömänä vuokra-asunnon saantimon mahdotonta koska töissäoleviakin hakijoita on ja kaupungeilta et saa koska niiden asuntoihin muuttavat oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat itkettyään asunnottomuuttaan kikkailtuaan kaverin nurkissa itsensä kaupunkilaisiksi ja sitten "riitaannuttuaan"

Työttömän elämä ei ole herkkua.

Jos tietää olevansa pitkään työttömänä, niin myös pk-seudulta pois muuttaminen on vaihtoehto. Ei tarvitse mennä tavattoman kauas, ennen kuin vuokra on puolet tuosta 600 eurosta. Myös soluasunto on yksi mahdollisuus.

Sähköön taas ei meni noin paljoa, jos kilpailuttaa sähköyhtiön ja vähänkään tarkkailee sähkönkulutustaan. Poikkeuksena toki sähkölämmitetyt asunnot, mutta se tapaa myös usein tuoda vuokraa jonkin verran alaspäin jos on suora sähkölämmitys taloyhtiössä eikä esim. vuokraan sisältyvää kaukolämpöä.

4 euroa ei ole mitenkään tavattoman paljon päivän ruokakuluksi, sillä saa esim lähes kilon jauhelihaa, eivätkä useimmat perusraaka-aineet ole läheskään niin kalliita kuin liha. Jos ei käy töissä niin usein myös ihmisen energiantarve on pienempi.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 062
  • Liked: 8573
Paras tapa saada investoinnit ja työllisyys kasvuun on alentaa yhteisövero 0% esm. alle 150.000e voitosta. Tyypillisesti yrittäjät eivät paljon palkkaa nosta vaan pyrkivät maksamaan oman palkkansa osinkona.

100.000e voitolla homma menee nyt karkeasti näin. Ensin maksetaan yhteisövero 20%, eli 20.000e. Tämän jälkeen jakokelpoista voittoa jää 80.000e josta yrittäjä maksaa itselleen "palkan" 40.000e osinkona. Tästä yrittäjä maksaa lisäksi 34% pääomatuloveroa. Yritykseen jäi 40.000 jolla vahvistetaan tasetta, investoidaan jne.

Jos yhteisöveroa ei maksettaisi jäisi yritykseen paljon enemmän rahaa, 20.000e/tilikausi. Yrittäjäkin saisi (ehkä) vähän paksumman lompakon mutta maksaisi tietysti enemmän myös veroa.

Tuo 20ke olisi jo todellinen game changer investoinneissa joita sitten väkisin seuraa uusien työpaikkojen syntyminen.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 807
  • Liked: 4004
Tässä yhteiskunnassa se palkaton yleishyödyllinen askartelupaskartelu tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että työttömät laitettaisiin vastaanottokeskuksiin paapomaan turviksia. Sitäkö haluatte? :) Itse koen yleishyödyllisemmäksi maahanmuuttokriittisen ilmapiirin ylläpitämisen ja lisäämisen eri tavoilla. Pitäisi olla ensin sellainen yhteiskunta, jota kannattaisi ilmaistyöllä ylläpitää. Tämä nykyinen alkaa olemaan förbi.

orientexpressen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 116
  • Liked: 1412
Miten työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki voivat olla riittämättä elämiseen? Melkein kaikkialla Suomessa (pl pääkaupunkiseutu ja muutama kasvukeskus) yksiön saa vuokralle noin 250-350 eurolla, josta asumistuki korvaa luokkaa 180-270 euroa.
Anteeksi, mutta mistä helkkarista saa nykyään yksiön tuohon hintaan? Jos töitä etsii, on pakko muuttaa isoihin kaupunkeihin, ja siellä yksiöt ovat jo hintaluokkaa 600-700 euroa. Ja jos muuttaa kauemmas keskustasta, kulkemiseen menee se rahamäärä, minkä vuokrassa säästää.

Muoks: Writer ehtikin ensin. Lisään vielä, että vuokrat, vesi, sähkö ja ruoka olivat tuota Orientexpressin mainitsemaa tasoa joskus vuonna 2001.

Pienistä ja keskisuurista kaupungeista saa tuohon hintaan. Maaseudulta halvemmallakin. 600-700 euron vuokria yksiöistä maksetaan lähinnä pääkaupunkiseudulla, missä hintataso on aivan omaa luokkaansa.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Alkuasukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 509
  • Liked: 2268
  • Nipsteri
Peeäs kenenkään normaalijärjellä ja normaalilla fyysisellä kunnolla olevan ei tarvitse tässä maassa olla työttömänä.

Älä puhu lööperiä. Ainakin tällä seudulla oman koulutuksen alalla hakijoita on tyypillisesti 50/työpaikka. Huippuna yli 200 hakijaa yhteen paikkaan. On toki niitä 20 h/kk paikkoja, mutta eihän se kata edes matkakuluja. Eikä ole edes mikään korkeapalkka-ala.
Sitten on joko väärä ala tai väärä seutu. Metrokuskina Tampereella on vähän heikkoa työllistyä. Esimerkiks.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Foundation

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 015
  • Liked: 380
  • Tästä tulee vielä hyvä!
Lainaus
Jari Ehrnrooth, kirjassasi korostat yksilön vastuuta ja vierastat liian holhoavaa yhteiskuntaa. Oletko oikeistolainen?

En. Enkä vasemmistolainen. En ole myöskään arvokonservatiivi enkä arvoliberaali. Mun mielestä Nolanin kentän (oikeisto-vasemmisto-liberaali-konservatiivi) tapa luokitella yhteiskunnallisia aatesuuntia on rajoittunut.

Samat jutut kuin Immosella, Halla-aholla ja koko perussuomalaisella puolueella.

Lainaus
Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen järjestelmävaltaan. Uskomme ja luomme ensisijaisesti kaikki odotukset ihmiseen.

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

Myös Junes Lokka on ollut edellisten kanssa samoilla linjoilla sanoessaan hyvinvointivaltion olleen toimiva juttu 1970-luvulla, mutta ei enää tänä päivänä.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 333
  • Liked: 4492
  • Saatanantaja, enkelintäjä
Pienistä ja keskisuurista kaupungeista saa tuohon hintaan. Maaseudulta halvemmallakin. 600-700 euron vuokria yksiöistä maksetaan lähinnä pääkaupunkiseudulla, missä hintataso on aivan omaa luokkaansa.
No mutta edelleen, pikkupaikkakunnilla ei ole töitä.
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets


"No one should ask you for the name of the one
who tells the story." - Blind Guardian

Tagit: