Kirjoittaja Aihe: 2016-09-14 Rasismikohu: Pekka ja Pätkä neekereinä esitettiin YLE:llä  (Luettu 44795 kertaa)

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 671
  • Liked: 10074
Lainaus
Rasismikohu nousi: Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan esittäminen hämmentää kansaa

Keskiviikko 14.9.2016 klo 14.53 (päivitetty klo 15.11)

Ylen esittämä Pekka ja Pätkä -elokuva nostatti kohun.

    Ylen Pekka ja Pätkä -elokuvan näyttämisestä nousi kohu.
    Elokuvaa pidetään nykyajan mittapuulla varsin rasistisena.
    Yle puolustelee kantaansa vetoamalla elokuvan historialliseen arvoon.

Pekka Puupäänä ja Pätkänä muistetaan Esa Pakarinen ja Masa Niemi.

Ylen TV1 esittää parhaillaan Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvaa. Muun muassa elokuvan päänäyttelijöiden esiintyminen niin kutsutussa blackface-maalissa on herättänyt katsojissa suurta mielipahaa, eikä sen katsota sopivan nyky-yhteiskuntaan. Jo ennakkoon kohua nostattanut suomalainen klassikkoelokuva päätettiin Ylen mukaan esittää, vaikka vastalauseita onkin tullut varsin paljon.

Muun muassa bloggaaja Anna Pöysä otti blogissaan vahvasti kantaa elokuvan esittämistä vastaan.

- Rasistisen kuvaston ja kielen toistaminen ilman minkäänlaista problematisointia normalisoi rasismia, sulkee pois katsojia ja ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta. Ja tietenkin se on yksiselitteisesti loukkaavaa. Elokuvan näyttäminen ja ohjelmapäällikön tarjoama näkökulma myös luovat mielikuvaa siitä, että rasismi olisi menneen maailman juttuja, Pöysä kirjoittaa.

Yle otti asiaan kantaa TV1:n virallisilla Facebook-sivuilla ohjelmapäällikkönsä välityksellä.

- Elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä on osa suomalaista elokuvahistoriaa. Tänä päivänä elokuva ja sen nimi on rasistinen, sellaista ei nyt Suomessa tehtäisi.

Elokuva pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa, ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja ennakkoluuloillemme, Yle TV1:n ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet kommentoi Yle TV1:n virallisella Facebook-sivulla.

Elokuva on herättänyt paljon keskustelua muun muassa Twitterissä, jossa keskustelu elokuvasta käy kuumana.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2016091422313365_vi.shtml
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 403
  • Liked: 6064
Millä tavalla se sortaa neekereitä, jos Pekka ja Pätkä esiintyvät kasvot lankattuina?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Sydämistynyt

  • Vieras
Pekka ja Pätkä Suezilla tuli myös tässä eräänä päivänä.  Eikö siitä kukaan muistanut närkästyä?  Siinähän arabit pötkivät päärätit hulmuten piiloon hiekkadyynien taakse, kun suomalainen rauhanturvaaja vähän räiski pyssyllä.

Aksiooma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 312
  • Liked: 11556
  • Arvokonservatiivi ja 2000 luvun fennomaani
En olisi ikinä uskonut, että suomalaiset ihmiset ovat näin typeriä. Olen aina pitänyt suomalaisia rationaalisina ja järkevinä ihmisinä. Tällainen amerikkalainen vouhotus rasismista ei oikein sovi tänne. Eri asia on, kun somalit joukkoraiskaavat, irakilaiset polttavat hengiltä ja ryöstömurhaavat.

Silloin ymmärrän vaatimukset tiukemman pakolaispolitiikalle, mutta silläkään ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 646
  • Liked: 21893
  • Quid est veritas?
Ahaa, tuorein kaustimme!  ;D

Onkohan meillä muuten jo Suomessa ns. safe spaceja, joihin esim. populaarikulttuurin sisältämistä sanoista ja viesteistä ahdistuneet ihmiset voivat vetäytyä suojaan maailman pahuudelta?

Ainakin jatkossa kannattaisi lisätä tuollaisen kauhean rasistisen ohjelman alkuun ns. trigger warning, jotta suuremmilta mielensäpahoittamisilta vältyttäisiin.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 842
  • Liked: 12814
  • Lohjan persut
Miksei elokuvaa muokattu nimeä myöten? Pekka ja Pätkä koneinsinööreinä olisi ollut hyvä nimi. Ja jokainen n-sana olisi nykytekniikalla vaihdettu sanaan monikulttuurinen tai turvapaikanhakija. Helppoa kuin heinänteko.

Lainaus
[...] ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta. Ja tietenkin se on yksiselitteisesti loukkaavaa.
Ennen rasifismia oli pitkät ja viipyilevät katseet. Nykyään rasifismia on sitten jo valkoisen ihmisen pelkkä katse. Eli jos olet valkoinen ja et ole sokea, niin olet rasifisti. Tulipahan tämäkin selväksi.
Parhaat naiset: Oma kulta, Laura Huhtasaari, Lauren Southern, Riikka Purra, Millie Weaver, K-Kaupan Anna, Giorgia Meloni, Tiina Wiik, Angelika Bengtsson, Auri Siika-aho.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 542
  • Liked: 13029
  • Kuka jos en minä
Millä tavalla se sortaa neekereitä, jos Pekka ja Pätkä esiintyvät kasvot lankattuina?

Ei mitenkään mutta nämä tarvitsevat uhriutumista ja uhripääomaa, näillä ei ole yhtään faktaa puolellaan joten ainoa vaihtoehto on säälin kerjäys sairaille aatteilleen jotka varustettu uusilla kauniilla nimillä on ainoa vaihtoehto. Väestönsiirrot on nimetty ihmisoikeuksiksi, murhaajien puolustaminen rasisminpeloksi jne.
« Viimeksi muokattu: 14.09.2016, 16:45:19 kirjoittanut Tabula Rasa »
Hedelmistään puu tunnetaan.

Käytätkö youtubea? Voit auttaa kansallismielisiä kaatamaan mobiilistriimauseston alle 1000 tilaajan kanavilta, tilaamalla nämä kanavat: https://striimiinfo.blogspot.com/2019/04/tarvii-tuhat-tilaajaa.html

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 054
  • Liked: 20000
  • Takapenkin paha poika
Lainaus
Muun muassa bloggaaja Anna Pöysä otti blogissaan vahvasti kantaa elokuvan esittämistä vastaan.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016091422313365_vi.shtml

Melko pohjamutia kaivellaan kun valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittää bloggaajan närkästyminen.
The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Chew Bacca

  • Vieras
Uutinen on roskaa. Olen ollut koko päivän töissä ja ulkona, enkä ole havainnut minkäänlaista kohua.

Kohuksi ei lasketa jos joku bloggarisuvakki pissaa housuunsa ja iltalehti rabortoi. Iltalehti on muutenkin kunnostautunut neekerikaustien saralla viime päivinä.

Afrikan neekerikään ei usko iltalehteä.

Vredesbyrd

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 198
  • Liked: 2394
  • Destroyer of Discourse
Pitäisikö kyseisen elokuvan filmikelat polttaa roviolla? Mikä riittää sovittamaan jonkun bloggaajan tummaihoisten oletetun sorron puolesta kokeman mielipahan?
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Sydämistynyt

  • Vieras
On se Jari Tervokin vielä v. 2012 uskaltanut veistellä asiasta leikkiä:

Lainaus
Naurattaa vieläkin Jari Tervon kommentti viime lauantain Uutisvuodossa:

"Mikäli elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä tehtäisiin nykypäivänä, sen nimi pitäisi olla Pekka ja Lyhytkasvuinen monikulttuurisina".

http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/mille-naurat-juuri-nyt.28586/page-1021

Hakkapeliitta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 008
  • Liked: 3785
  • muurinrakentaja
Olenko ainoa kenestä tuntuu siltä, että yle näyttää tämän elokuvan juuri siitä syystä, että siitä saadaan kausti aikaan?
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 126
  • Liked: 2363
Ahaa, tuorein kaustimme!  ;D

Tämän osasin odottaa. Toivoin toki jo, että politiikka ei ulottuisi sentään ihan Pekkaan ja Pätkään.

Uskottava se on. Tää maa ei ole terve. :D

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 646
  • Liked: 21893
  • Quid est veritas?
Lainaus
[...] ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta. Ja tietenkin se on yksiselitteisesti loukkaavaa.
Ennen rasifismia oli pitkät ja viipyilevät katseet. Nykyään rasifismia on sitten jo valkoisen ihmisen pelkkä katse. Eli jos olet valkoinen ja et ole sokea, niin olet rasifisti. Tulipahan tämäkin selväksi.

Nuo käsitteet (tässä tapauksessa white gaze) tulevat suoraan USA:n feministi- ym. hörhöpiireistä, joissa koko touhu on saanut aivan käsittämättömän absurdit mittasuhteet viime vuosien aikana. Niitä sitten käännetään joskus suomeksi tai käytetään sellaisenaan. Alun perin suurin osa niistä on kuitenkin kehitetty USA:n afroamerikkalaisesta kulttuurista noissa piireissä käytävää keskustelua varten.

En tiedä, kuinka paljon Suomessa jo yliopistotasolla opetetaan tuollaista, mutta ainakin alan harrastajat seuraavat ahkerasti amerikkalaisia keskustelupalstoja ja omaksuvat niistä käsitteitä ja sopivia ajattelutapoja.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

Arvoton

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 126
  • Liked: 2363
Eiks Hollywood-leffoissakin vielä 40-luvulla lankattu vaaleaihoiset näyttelijät?

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 183
  • Liked: 20323
  • Monikulttuurisuutta vastaan rokotettu
Muistan kaiholla aikaa jolloin näin ensimmäistä kertaa tuon Pekka ja Pätkä neekereinä. En ollut nähnyt eläissäni kuin kuin yhden ainoan neekerin. Sanassa neekeri ei ollut vähääkään rasistista vivahdetta eikä se ollut halventava. Hämmästelin tietysti miehen mustaa ihoa uskoin vilpittömästi että se johtui Afrikassa alati paistavasta auringosta. Oletin että itsestänikin tulisi yhtä musta jos olisin Afrikassa ja että miehen väri muuttuisi vaaleammaksi jos hän olisi talven Suomessa. En ollut lapsena rasisti vaikka käytinkin hänestä ilmaisua neekeri kuten kaikki muutkin enkä ole nytkään.
Pekka ja Pätkä elokuvat on tuolta ajalta ja niitä pitää arvioida sen aikaisten käsitysten valossa. Pekka ja Pätkä olisivat voineet olla vaikka eskimoina jolloin uusintaesitykset puoli vuosisataa myöhemmin eivät olisi herättäneen minkäänlaista närkästymistä, neekereinä oleminen herättää.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 203
  • Liked: 41340
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Michael Jackson se vasta rasisti olikin.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!

MustaLeski

  • Vieras
Eiks Hollywood-leffoissakin vielä 40-luvulla lankattu vaaleaihoiset näyttelijät?

Blackface. Ja tämä järkyttyminen tietenkin kopioitu jenkeistä.

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 117
  • Liked: 2814
  • Ihmis-perse natsi.
Lyödäänkö sheriffin verran vetoa, että kohta ollaan taas Peppi Pitkätossuissa ja Tintti-sarjiksissa?
Jees pox holiray!

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 26 264
  • Liked: 7688
  • The Buddha of Kerava
Lainaus
ylläpitää niin sanottua valkoista katsetta

Mitä on 'valkoinen katse'?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 629
  • Liked: 9436
  • Anyone?
Olenko ainoa kenestä tuntuu siltä, että yle näyttää tämän elokuvan juuri siitä syystä, että siitä saadaan kausti aikaan?
Elokuvataiteen historiasta löytyisi oikeasti taidetta, josta suvakki pierisi verta. Miltä kuulostaa elokuva, jossa kuukerit näyttelee natseja ja ohjaaja oli juutalainen? 70-luvulla tehtiin kipeimmät leffat.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 629
  • Liked: 14688
Kuka on Anna Pöysä?

JulmaJuha

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 364
  • Liked: 1423
  • Laumanvartija
Itse kyllä ymmärrän, että tämä loukkaa. Ei pelkkä musta maali naamassa tee valkoisesta yhtä hienoa ja hyvää Ihmistä, kuin aito musta. Ei pelkkä maali naamassa tee kenestäkään moniosaajaa. Tämä on vähintään yhtä suuri huijaus, kuin se jos blondi värjää hiuksensa tummiksi. Ei sekään lisää blondin kykyjä ja loukkaa siten aitoja tummaverikköjä.

Hienoa, että jostakin asiasta edes tulee suuri haloo. Ihmisiä selvästi kiinnostaa yhteiskunnalliet asiat. Ryöstömurhia nyt aina sattuu, mutta, että oikein SF-filmi kehdataan esittää !
Ei tämä meno voi tästä ainakaan enää hullummaksi mennä!
Eihän? ööh siis, ettäkö voi? ettäkö hulluudella ei ole rajaa?

kummastelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 148
  • Liked: 12565
"Älä turhaan lausu neekerin, sinun jumalasi nimeä"

Olennaistahan tässä on, että historiaamme määritellään uusiksi. Kun vielä 30 vuotta sitten neekeri oli neutraali sana, ovat kulttuurimarksilaiset määritelleet sen uusiksi, ja samalla uudelleen määrittelevät historiaammekin.

Meno on vastaavaa kun muslimi on määritellyt patsaan synniksi, ja ISIS räjäyttelee 2 500 vuotta vanhoja patsaita synnillisinä.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Hohtava Mamma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 054
  • Liked: 20000
  • Takapenkin paha poika
Lyödäänkö sheriffin verran vetoa, että kohta ollaan taas Peppi Pitkätossuissa ja Tintti-sarjiksissa?

No se riippuu ihan siitä, miten raiskuu- ja murhaosastolla tilanne etenee. Jos on rauhallista ja matulauma ei riehu normaalia enempää niin silloin pidetään jotain ammuksia myös reservissä.

Vänskän voi toki ostaa aina jemmaan, se ei pilaannu.
The society that separates its scholars from its warriors will have its thinking done by cowards and its fighting by fools. -Thucydides

Sydämistynyt

  • Vieras
Lyödäänkö sheriffin verran vetoa, että kohta ollaan taas Peppi Pitkätossuissa ja Tintti-sarjiksissa?

Pepin Neekerikuningas on Etelämeren kuningas nykyään.  Tintti Belgian Kongossa on ainakin puheiden tasolla tuomittu.

Ja linkkiä: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/pepin_isa_etelameren_kuningas-32041

Saturnalia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 366
  • Liked: 7222
Pekka ja Pätkä esiintyvät blackface-maalissa
 ;D
Mittee työ höpäjätte? Olisi todennäköisesti sekä Pekan, että Pätkän kommentti tähän.
Saadaan helposti aikaan koominen vaikutelma, kun sata vuotta vanhoja ilmiöitä kritisoidaan päivän terminologialla.
VMP taas kerran Ylelle.

Saturnalia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 366
  • Liked: 7222
Eiks Hollywood-leffoissakin vielä 40-luvulla lankattu vaaleaihoiset näyttelijät?

Blackface. Ja tämä järkyttyminen tietenkin kopioitu jenkeistä.

Just näin. Koko tämä nykyinen kulttuurimarxilainen paska tulee suoraan lännestä nykyään.
Jenkkkien demokraattipuolueen think tankeista. Yle ja meidän vasemmistomme copypeistaa.
Tältä tällainen näyttää tällaisen 70-luvulla lapsuutensa eläneen kundin silmään.
Kulttuurimarxismi on paskaa. Tuli se mistä ilmansuunnasta tahansa.
« Viimeksi muokattu: 14.09.2016, 17:24:48 kirjoittanut Saturnalia »

Bwana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 117
  • Liked: 2814
  • Ihmis-perse natsi.
Lyödäänkö sheriffin verran vetoa, että kohta ollaan taas Peppi Pitkätossuissa ja Tintti-sarjiksissa?

Pepin Neekerikuningas on Etelämeren kuningas nykyään.  Tintti Belgian Kongossa on ainakin puheiden tasolla tuomittu.

Ja linkkiä: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/pepin_isa_etelameren_kuningas-32041

Tämähän kyllä on tiedossa. Kaikkia vanhoja kopioita ei kuitenkaan ole vissiin vielä ehditty polttaa... Ja tuossa uudennimisessä Pepissä on ainakin yhdessä painoksessa, ainakin siinä joka meillä on, päässyt kerran livahtamaan ruma sana kirjan sivuillekin.

"Ussamkussor mussor filibussor!"
Jees pox holiray!

hiljaa_nurkassa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 50
  • Liked: 99
This is why we can't have nice any things.

Valivalivalivali uliuliuliuli joka asiasta. Menee hermo...

Tagit: yle televisio elokuvat