Sota on herätellyt isänmaallisuuttani, mutta sen sanominen hävettää
Liitän isämaallisuuden ja sitä edustavat symbolit aatteisiin ja ryhmiin, joiden kanssa en halua kuulua edes samaan lauseeseen, kirjoittaa toimittaja Inkeri Harju.
UKRAINAN sota ja mahdollinen uhka Suomenkin koskemattomuudelle on tehnyt minusta aiempaa isänmaallisemman – ja sitä on hyvin vaikea myöntää.
[...]
Isänmaallisuus tuntuu aiheena kiusalliselta, koska liitän sen mielessäni uusnatsien katupartoihin, rasistisiin Twitter-tileihin ja huonosti käyttäytyviin setämiehiin. Isänmaallisuus yhdistetään Suomessa arvokonservatismiin, suvaitsemattomuuteen ja äärioikeistoon.
Ryhmiin ja aatteisiin, joiden kanssa en halua kuulua edes samaan ajatukseen.
SAMAAN kiusallisuuden koriin menevät myös koti, uskonto ja isänmaa. Nuo kolme sanaa peräkkäin kirjoitettuna saavat niskavillani nousemaan.
Liitän ne ajatusmaailmaan, jossa minun paikkani on kotona pyyhkimässä pölyjä. Ajatusmaailmaan, jossa esimerkiksi kahden miehen keskinäinen rakkaus on kiellettyä. Maailman, jossa isänmaamme seisoo tällaisten ajatusten takana.
Sanojen lisäksi myös kansallissymbolimme tuntuvat olevan nykyään vain tiettyjen porukoiden yksinoikeus. Kokemukseni mukaan suomenlippua Helsingin torilla heiluttava ihminen on hyvin harvoin levittämässä rakkauden ilosanomaa. MM-kultajuhlissa ehkä, mutta ei muulloin.
Ja se on suuri sääli.
EIKÖ nyt joku viestintäekspertti Ellun Kanoissa tai Milttonissa voisi laittaa hihoja heilumaan ja brändätä isänmaallisuuden uusiksi?
Eikö se voitaisi Suomessa liittää ilmaiseen ja laadukkaaseen koulutukseen, Minna Canthin ja Yeboyahin kaltaisiin päällikkömuijiin, vapaaseen lehdistöön tai vaikka niihin tuhansiin järviin?
Eikö olisi hienoa, jos voisi julkisesti kertoa olevansa isänmaallinen ilman, että saa välittömästi kutsun Suomineitojen uudelle kaudelle?
[...]
Tarvitaan esimerkkejä isänmaallisuudesta, johon yhä useampi suomalainen voisi halutessaan liittyä mukaan.
Helsingin Sanomat 22.4.2022
Ei toimittaja ole yhtään sen isänmaallisempi kuin ennenkään. Hän vain haluaa määritellä isänmaallisuuden uusiksi, koska siihen liittyy Ukrainan sodan myötä positiivinen klangi. Näin siitä huolimatta, että toimittaja on ajattelultaan lähempänä uusnatseja ja äärioikeistoa vastaan sotivan Putinin denatsifikaatiopyrkimyksiä kuin isänmaataan puolustavien ukrainalaisten perinteistä arvokonservatismia.
On osuvaa, että toimittaja puhuu "isänmaallisuuden brändäyksestä" ja vetoaa isänmaata nakertaviin viestintätoimistoihin Ellun Kanoihin ja Milttoniin, ikään kuin isänmaallisuuden sisällön voisi halutessa vaihtaa nurin kuin paidan.
Sekään ei ole sattumaa, että Harju mainitsee "vapaan lehdistön", mutta ei sananvapautta, koska Suomessa "vapaa lehdistö" vastustaa sananvapautta. Aivan kuten isänmaallisuus, myös sananvapaus liittyy näiden toimittajien mielissä "uusnatsien katupartioihin, rasistisiin Twitter-tileihin ja huonosti käyttäytyviin setämiehiin" sekä "arvokonservatismiin, suvaitsemattomuuteen ja äärioikeistoon". Siksi sananvapaus on brändätty uusiksi julkisessa keskustelussa ja oikeuslaitoksessa. Uutta sananvapautta ja sananvapauden puolustamista on sananvapauden rajoittaminen ja sen käyttämisestä rankaiseminen.