Kirjoittaja Aihe: Valistuskampanja rasismin olemuksen julkistamiseksi  (Luettu 1061 kertaa)

talous ja muutos

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 929
  • Liked: 171
    • Profiili
Maahanmuuttokritiikin lannistamiseksi on otettu käyttöön orwellilaisen uuskielen (Wikipedia/Uuskieli) opetukset.
"Uuskielen tarkoitus on Orwellin kuvaamassa maailmassa tehdä toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä."


Suvaitsevaiston yms. tärkeänä työkaluna on ollut muuttaa rasismisanan merkitys sellaiseksi, että maahanmuuttokriitikot leimautuisivat rasisteiksi. Esim. islam -kritiikki ja monikulttuurin arvostelu leimataan rasismiksi.
Myös monikulttuurisanalle on annettu uusi merkitys. Vielä kylmän sodan aikaan monikulttuuri tarkoitti oikeutta yksilölliseen monikulttuuriin. Eli henkilö sai vapaasti päättää, millaista kulttuuria hän harrastaa, ja mihin kulttuuriyhteisöihin hän voi liittyä. Hänellä oli myös oikeus vapaasti erota kulttuuriyhteisöstä ja lopettaa valitsemansa kulttuurin harrastaminen.
Nykyään monikulttuurin merkitys on lähellä kulttiin alistumista. Silloin kulttijohtaja tai kulttiorganisaatio pitkälle päättää kultin jäsenten elämän sisällöstä.
Suvaitsevaisto opettaa, että köyhyys ja kurjuus poistuu, kun maahanmuutto vapautetaan Eurooppaan. Todellisuudessa alueellinen talouskasvu nostaa vähitellen köyhät maat keskiluokkaa kohti, kuten on tapahtumassa Aasiassa.

-----

Rasismin synty:

1700 -luvun valistusajan seurauksena ihmisten eriarvoisuutta ei enää pidetty luonnollisena.
Niinpä piti kehittää rasismioppi, jolla perusteltiin:
- Luoteiseurooppalaisten ylintä asemaa ihmiskunnassa.
- Afrikan ja Aasian siirtomaitten asukkaitten alempiarvoista asemaa suhteessa siirtomaaisäntiin eli länsieurooppalaisiin.
- Amerikan alkuasukkaitten alisteista asemaa.
- Amerikan neekeriorjien heikkoa asemaa.

Usko rasismiin hiipui:

- Japanin nousu suurvallaksi 1800 -luvun lopussa. - Erityisesti Venäjän häviö Japanille 1904 - 1905 sodassa. (Wikipedia/Venäjän–Japanin sota)
- Länsi - Euroopan siirtomaitten itsenäistyminen 1950 - 1960 -luvuilla.
- Orjuuden lakkauttaminen Amerikan kaksoismantereella 1800 -luvulla.
- Amerikkojen neekeriorjien jälkeläiset saivat vähitellen tasa-arvoisen aseman 1900 -luvun kuluessa.
- Itä - Aasian pikkutiikerien (Etelä - Korea, Hongkong, Singapore ja Taiwan) taloudellinen, teknologinen ja finanssialan nousu Länsi - Euroopan rinnalle 1900 -luvun lopussa.
- Kiinan ja Intian taloudellinen ja teknologinen nousu vuosituhannen (2000) vaihteen jälkeen.

-----

Tähän keskusteluketjuun voisi panna linkkejä artikkeleihin, joissa kerrotaan:
- Rasismin synty ja nousu
- Rasismin hiipuminen
- Länsi - Euroopan ote kirpoaa Aasiasta ja Afrikasta.
- Länsi - Euroopan aseman heikkeneminen taloudellisesti ja teknologisesti
- Aasian taloudellinen ja teknologinen nousu
- Länsieurooppalaisen väestönosan suhteellisen osuuden pieneneminen USA:ssa, joka on supervalta
- Länsieurooppalaisten poliittisen vallan heikkeneminen USA:ssa

Miniluv

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 30 507
  • Liked: 11438
  • Mode EVP. 1/949jkl #propelipää
    • Profiili
Vs: Valistuskampanja rasismin olemuksen julkistamiseksi
« Vastaus #1 : 11.10.2016, 08:17:39 »
Jos on pakko käydä kisaan näiden vasemmiston rasismisanamaagikoiden kanssa, muistuttaisin kuulijoita ennemmin niistä määritelmistä, joiden mukaan vain valkoinen voi olla rasisti tai seksisti (yhtälö prejudice + power):

"Luulisi että tähän ikään mennessä olisi edes jotain tajunnut elämästä ja yhteiskunnasta." Rosa Meriläinen, HS 30.9.2014

Viestistäsi tulee minulle ilmoitus, jos kirjoitat tekstiin @Miniluv. Tai laita yksityisviesti.

talous ja muutos

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 929
  • Liked: 171
    • Profiili
Vs: Valistuskampanja rasismin olemuksen julkistamiseksi
« Vastaus #2 : 17.10.2016, 09:16:21 »
"Black people CANNOT be racist against White people."

Vaaleaihoisia asuu luonnostaan pohjoisilla alueilla. Länsieurooppalainen rotu muuttuu vähitellen itäisen Aasian mongoliroduksi. Myös Kanadan ja USA:n pohjoisosien alkuasukkaat ovat valkoisia. - Tämä on esimerkki siitä, että sama ihonväri ei todista geneettisestä sukulaisuudesta. - Vielä selvempi esimerkki tuosta saadaan, kun verrataan Uuden Guinean tummaihoisia melanesialaisia Afrikan tummaihoisiin. Melanesialaiset lähtivät ensimmäisten joukossa Afrikasta, joten he vähemmän sukua tummille afrikkalaisille kuin esim. vaaleat eurooppalaiset.

USA:n mustat ihmiset ovat itse asiassa ruskeita ihmisiä, jotkut heistä varsin vaaleita. Tosin joukossa on myös varsin tummaihoisia.

Käyttämällä itsestänsä nimitystä musta afrikkalaista alkuperää olevat usalaiset torjuvat henkisesti valkoiset esivanhempansa. - Aikaisempina vuosikymmeninä valkoiset nimittivät afrikkalaista alkuperää olevia mustiksi korostaakseen sitä, että afrikkalainen geeniaines estää heitä saamasta saman arvon kuin puhtailla eurooppalaisilla on. --- Kumpikin asenne on rasistinen.

-----

USA:n ensimmäinen afrikkalaistaustainen presidentti Barack Obama:
Wikipedia/Barack Obama/Early life and career
Obaman äiti on Ann Dunham ja isä Barack Obama senior.

Wikipedia/Ann Dunham/Early life
"She was of predominantly English ancestry, with some German, Swiss, Scottish, Irish, and Welsh ancestry."

Wikipedia/Barack Obama Sr.
/Early life
Barack Obama Sr. kuului Luo -kansaan. Hänen esivanhempiinsa ei kuulunut Amerikan afrikkalaisia. Sitäpaitsi Luo -kansan jäseniä ei viety orjiksia Amerikkoihin toisin kuin Afrikan länsirannikon asukkaita. Luo -kieli kuuluu niloottisiin kieliin. Amerikan kaksoismantereelle vietyjen orjien kielet kuuluivat bantukieliin tai muihin Niger - Kongo -kielikunnan kieliin, jotka eivät ole sukua niloottisille kielille.
Luo -kansan sukulaisuus Afrikan länsirannikon väestön kanssa on samaa luokkaa kuin turkkilaisten sukulaisuus länsieurooppalaisten kanssa.
/Marriages and family
Obama Sr. opiskeli USA:ssa 1960 - 1964, jonka jälkeen hän palasi Keniaan. Hän oli naimisissa Ann Dunhamin kanssa 1961 - 1964 ja he saivat yhteisen lapsen (Barack Obama junior) 1961.
Presidentti Obamalle hänen isänsä jäi vieraaksi, koska hän tapasi isäänsä vain pikkulapsena. Hänen isänsä kansan kulttuuri jäi presidentti Obamalle tuntemattomaksi. - Presidentti Obaman tilanne oli melkein sama kuin adoptoidun vauvan.

Presidentti Obama on vain ihonvärinsä kautta samaa joukkoa kuin USA:n afrikkalaisperäinen väestö, kun kyseessä on afrikkalaisuus. Sensijaan presidentti Obamaa ja USA:n vanhaa afrikkalaisperäistä väestöä yhdistää USA:n eurooppalaiset esivanhemmat. Kuitenkin USA:n afrikkalaisperäinen väestö äänesti innokkaasti häntä presidentiksi. - Voiko tätä pitää ihonvärirasismina?

-----

Ehkä Adria Richards tarkoittaa mustalla Amerikkojen neekeriorjien jälkeläisiä ja valkoisella kyseisten neekeriorjien isäntien jälkeläisiä? - Mutta nämäkin väestönosat ovat risteytyneet keskenänsä.