Kirjoittaja Aihe: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan  (Luettu 1234013 kertaa)

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4560 : 14.06.2018, 12:26:06 »
Lainaus
Jussi Halla-aho
52 min ·
TIEDOTE

Halla-aho: Suomen passien jakaminen pantava kuriin

Tilastokeskuksen uutisen mukaan Suomen kansalaisuus myönnettiin viime vuonna yli 12 000 Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle. Määrä on suurempi kuin yhtenäkään vuonna Suomen historian aikana. Tärkeimmät kansalaisuusryhmät, joille kansalaisuuksia myönnettiin, olivat venäläiset, somalit, irakilaiset ja virolaiset. Lähes kaikki kansalaisuuden saaneet henkilöt säilyttivät myös vanhan kansalaisuutensa.

- Perussuomalaisten mielestä kansalaisuuden tulee olla tunnustus onnistuneesta kotoutumisesta ja sitoutumisesta Suomeen ja suomalaisuuteen. Sen ei pidä olla helposti saatava lahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan, korostaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

- On muistettava, että Suomen kansalaisuutta ei tällä hetkellä voida peruuttaa ilman asianosaisen omaa pyyntöä, oli hänen myöhempi toimintansa millaista hyvänsä. Lisäksi Suomen kansalaiset voivat tuoda itselleen ulkomailta puolisoita ilman toimeentuloedellytystä, Halla-aho kuvaa.

Kansalaisuuden pikainen saaminen vaikeuttaa myös tilastointia ja maahanmuuttajien kotoutumisen seurantaa, ja sillä voidaan tällä tavoin piilottaa kotoutumisen epäonnistumista ja maahanmuuttopolitiikan virheitä.

Suomen passi on matkustusasiakirjana arvokas. Suomalaiset voivat matkustaa ilman viisumia useimpiin maailman maihin. Tämä johtuu siitä, että näissä maissa suomalaisten arvioidaan olevan matalan riskin tulijoita.

- Viime vuosina on uutisoitu useista tapauksista, joissa Suomen passilla matkustavia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on epäilty tai syytetty terrorismiin liittyvistä rikoksista. Kansalaisuuksien leväperäinen jakaminen vähentää näin ollen myös Suomen passin nauttimaa arvostusta maailmalla, Halla-aho sanoo.

- Somalit ja irakilaiset ovat työllisyys- ja rikollisuuslukujen valossa heikoimmin integroituneita maahanmuuttajia Suomessa. Tämän tosiseikan kanssa on jyrkässä ristiriidassa se, että he ovat kansalaisuuden saajien joukossa kärkisijoilla, Halla-aho toteaa.

Kansalaisuuden saamiseen riittää tällä hetkellä viiden vuoden maassaolo. Suojelun perusteella oleskeluluvan saaneilla odotusaika on vain neljä vuotta. Lähes kaikissa muissa EU-maissa edellytetään pidempää asumisaikaa. Myös muut kansalaisuudelle asetetut edellytykset ovat verrokkimaita löysemmät, etenkin suojelua saaneiden kohdalla.

Perussuomalaiset vaativat, että kansalaisuuden saamiseen vaadittava asumisaika pidennetään kaikilla maahanmuuttajaryhmillä kymmeneen vuoteen; että kansalaisuuden saamisen ehtona on pitkäaikainen riippumattomuus toimeentulotuesta ja työmarkkinatuesta; että mahdollisuudesta kaksoiskansalaisuuteen luovutaan; että jo myönnetty kansalaisuus voidaan peruuttaa vakavien rikosten perusteella tai siksi, että oleskelulupa on myönnetty väärien tietojen perusteella; ja että perheenkokoajan toimeentuloedellytys ulotetaan myös Suomen kansalaisiin.

- Jos perussuomalaiset osallistuvat 2019 hallitusneuvotteluihin, maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikan tuntuva tiukentaminen on puolueelle kynnyskysymys, Halla-aho korostaa.

https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1765301520256701
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4561 : 14.06.2018, 12:30:30 »
Puheenjohtaja tiedottelee nopeammin kuin rivijäsenet ehtivät kopsata. Ei sitä turhaan puheenjohtajaksi päästäkään. Enää.

“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 054
  • Liked: 62559
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4562 : 14.06.2018, 12:43:09 »
- Perussuomalaisten mielestä kansalaisuuden tulee olla tunnustus onnistuneesta kotoutumisesta ja sitoutumisesta Suomeen ja suomalaisuuteen. Sen ei pidä olla helposti saatava lahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan, korostaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Monet suomalaiset pitävät tätä liioitteluna. Siksi tässä yhteydessä olisi ollut syytä siteerata muutaman vuoden takaisia kansalaisuuslain löysentämisen (mm. kielitaitovaatimuksen poistaminen tietyiltä ryhmiltä) typerryttäviä perusteluja, joiden mukaan Suomen kansalaisuuden entistäkin helpompi myöntäminen on nähtävä kotoutumista eli integraatiota edistävänä tekijänä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4563 : 14.06.2018, 13:04:41 »
Lainaus käyttäjältä: Jussi
- On muistettava, että Suomen kansalaisuutta ei tällä hetkellä voida peruuttaa ilman asianosaisen omaa pyyntöä, oli hänen myöhempi toimintansa millaista hyvänsä. Lisäksi Suomen kansalaiset voivat tuoda itselleen ulkomailta puolisoita ilman toimeentuloedellytystä, Halla-aho kuvaa.
...
- Somalit ja irakilaiset ovat työllisyys- ja rikollisuuslukujen valossa heikoimmin integroituneita maahanmuuttajia Suomessa. Tämän tosiseikan kanssa on jyrkässä ristiriidassa se, että he ovat kansalaisuuden saajien joukossa kärkisijoilla, Halla-aho toteaa.

Kun korkki laitetaan kiinni maahanmuutolle ja sosiaalituet pakostakin leikkautuvat nimellisiksi sekä ylimääräiset temppuyhdistysrahat loppuvat, saattaa paluumuutto kiinnostaa.
"Vapaaehtoinen" kansalaisuuden peruuttaminen onnistunee vapaaehtoisesti sopivalla matka-avustuksella.

Asiat pystytään oikaisemaan vielä, kunhan kansalla halua riittää.
Päättäjät eivät maahanmuuton tuomista eduistaan halua vapaaehtoisesti luopua. Siispä vaalityötä tekemään eduskuntavaaleja varten.
Muu maailma näyttää jo tietä, suomalaiset ihmettelevät, mutta uskallamme mennä viiveellä perässä. Pakko.     
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 410
  • Liked: 18933
  • antikomintern
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4564 : 14.06.2018, 16:22:48 »
Suomen Uutisten juttu Halla-ahon tiedotteesta, jonka jäsen @K.L.O jo jakoi.

Lainaus käyttäjältä: Suomen Uutiset
Halla-aho: Suomen passien jakaminen pantava kuriin – kansalaisuuksia myönnetty eniten heikoimmin työllistyville

Tilastokeskuksen uutisen mukaan Suomen kansalaisuus myönnettiin viime vuonna yli 12 000 Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle. Määrä on suurempi kuin yhtenäkään vuonna Suomen historian aikana. Tärkeimmät kansalaisuusryhmät, joille kansalaisuuksia myönnettiin, olivat venäläiset, somalit, irakilaiset ja virolaiset.

Lähes kaikki kansalaisuuden saaneet henkilöt säilyttivät myös vanhan kansalaisuutensa.

– Perussuomalaisten mielestä kansalaisuuden tulee olla tunnustus onnistuneesta kotoutumisesta ja sitoutumisesta Suomeen ja suomalaisuuteen. Sen ei pidä olla helposti saatava lahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan, korostaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

– On muistettava, että Suomen kansalaisuutta ei tällä hetkellä voida peruuttaa ilman asianosaisen omaa pyyntöä, oli hänen myöhempi toimintansa millaista hyvänsä. Lisäksi Suomen kansalaiset voivat tuoda itselleen ulkomailta puolisoita ilman toimeentuloedellytystä, Halla-aho kuvaa.

Suomen passilla tekemään terroritekoja

Kansalaisuuden pikainen saaminen vaikeuttaa myös tilastointia ja maahanmuuttajien kotoutumisen seurantaa, ja sillä voidaan tällä tavoin piilottaa kotoutumisen epäonnistumista ja maahanmuuttopolitiikan virheitä.

Suomen passi on matkustusasiakirjana arvokas. Suomalaiset voivat matkustaa ilman viisumia useimpiin maailman maihin. Tämä johtuu siitä, että näissä maissa suomalaisten arvioidaan olevan matalan riskin tulijoita.

– Viime vuosina on uutisoitu useista tapauksista, joissa Suomen passilla matkustavia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on epäilty tai syytetty terrorismiin liittyvistä rikoksista. Kansalaisuuksien leväperäinen jakaminen vähentää näin ollen myös Suomen passin nauttimaa arvostusta maailmalla, Halla-aho sanoo.

Suomessa muita EU-maita löysempi linja

Halla-aho muistuttaa, että somalit ja irakilaiset ovat työllisyys- ja rikollisuuslukujen valossa heikoimmin integroituneita maahanmuuttajia Suomessa.

– Tämän tosiseikan kanssa on jyrkässä ristiriidassa se, että he ovat kansalaisuuden saajien joukossa kärkisijoilla, Halla-aho toteaa.

Kansalaisuuden saamiseen riittää tällä hetkellä viiden vuoden maassaolo. Suojelun perusteella oleskeluluvan saaneilla odotusaika on vain neljä vuotta. Lähes kaikissa muissa EU-maissa edellytetään pidempää asumisaikaa. Myös muut kansalaisuudelle asetetut edellytykset ovat verrokkimaita löysemmät, etenkin suojelua saaneiden kohdalla.

Kansalaiseksi mielivän on tultava toimeen omillaan

Perussuomalaiset vaativat, että kansalaisuuden saamiseen vaadittava asumisaika pidennetään kaikilla maahanmuuttajaryhmillä kymmeneen vuoteen ja että kansalaisuuden saamisen ehtona on pitkäaikainen riippumattomuus toimeentulotuesta ja työmarkkinatuesta.

– Mahdollisuudesta kaksoiskansalaisuudesta luovutaan ja jo myönnetty kansalaisuus voidaan peruuttaa vakavien rikosten perusteella tai siksi, että oleskelulupa on myönnetty väärien tietojen perusteella. Lisäksi perheenkokoajan toimeentuloedellytys ulotetaan myös Suomen kansalaisiin.

– Jos perussuomalaiset osallistuvat 2019 hallitusneuvotteluihin, maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikan tuntuva tiukentaminen on puolueelle kynnyskysymys, Halla-aho korostaa.


lähde: https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomen-passien-jakaminen-pantava-kuriin-kansalaisuuksia-myonnetty-eniten-heikoimmin-tyollistyville/ (14.6.2018)
Kun allah saapuu kaupunkiin
Turkuun, Barcelonaan, Berliiniin,
Brysseliin, Tukholmaan, Pariisiin,
Madridiin, Nizzaan, Manchesteriin,
Pietariin, Lontooseen, New Yorkin World Trade Centeriin...

Phantasticum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 689
  • Liked: 2438
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4565 : 16.06.2018, 20:07:09 »
Laita Jussille esitetyt kohteliaat ja asialliset kysymyksesi minulle vaikka yksityisviestillä, niin kysyn fb-tunnuksellani ja kerron vastaukset heti ne saatuani. Ei tarvitse muiden sitten menettää mainettaan Jussin silmissä.

Voin laittaa tähän kaikkien nähtäville, ja minähän olen aina kohtelias ja asiallinen, vaikka antaisin suorasanaista palautetta.

Minulle riittää ihan se, että Halla-aho kertoo, miten ja missä perussuomalaiset ovat vastustaneet ja vastustavat tälläkin hetkellä Dublin-järjestelmän uudistamista, kun edustajat ovat kuitenkin allekirjoittaneet valiokuntalausunnot ilman eriäviä näkemyksiä ja vastalauseita. Edustaja Eerola oli hyvillä mielin, jos jokaiseen Euroopan maahan saadaan yhtenäiset käytännöt. Miksi Eerola on hyvillä mielin, jos hän vastustaa Dublin-järjestelmän uudistamista ja taakanjakoa.

Muutenkaan en ole havainnut soraääniä lukuun ottamatta puheenjohtajan hekumointia Facebookissa. Ihmettelin jo puheenjohtajavaalin aikaan, miksi aihe ei noussut esiin, vaan kumpikin kärkiehdokas tuntui jopa välttelevän aihetta. Halla-aho myös väitti, että ECR vastustaa turvapaikkapolitiikan luovuttamista EU:lle, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa (linkki). En enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei.

Pystyn hyvin kuvittelemaan perussuomalaisten kannattavan salaa Dublin-järjestelmää, koska näennäisesti siitä on Suomelle etua. Oma kysymyksensä on se, miksi perussuomalaiset eivät ole avoimesti tätä mieltä vaan yhä edelleen jatkavat toisen jytkyn jälkeistä ja jo sitä ennen alkanutta teeskentelyä, vaikka timokratian (johon Matias Turkkila vetosi heti puolueen jakaantumisen jälkeen) aika on ohi.

Jos joku haluaa muotoilla kysymykset paremmin, se sopii minulle oikein hyvin.

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4566 : 23.06.2018, 19:40:14 »
Halla-aholle laitettu yllä olevan jäsen Phantasticum in postaukseen ja sen linkkeihin liittyvät kysymykset  juuri äsken facebook-viestillä.
En huomannut aikaisemmin asiaa, kun odottelin mahdollisia kysymyksiä yksityisviestillä.

Jatkossa sanansaattamistoimeksiannoista veloitetaan 30€/minuutti. Lasku maksetaan homman määrämälle tilille.
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4567 : 27.06.2018, 11:59:35 »
Jussi opettaa matematiikkaa silmät kiinni pitäville hetki sitten.

Lainaus
Jussi Halla-aho
39 min ·
Birmingham Live
 ·
Yksi suvaitsevaisen ajattelun erikoisuuksista on "vaihtoehtoinen" matematiikka. Vaikka on yleisesti tiedettyä ja tunnettua, että maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa ja kantaväestön kutistuu, puheet siitä, että kantaväestö muuttuisi vähemmistöksi, leimataan lähes aina pelotteluksi, salaliittoteoretisoinniksi ja vastaavaksi.

Kuitenkin on laskennallisesti täysin selvää, että jos kantaväestö vähenee ja maahanmuuttajat lisääntyvät, kantaväestö muuttuu vähemmistöksi. Kyse on vain siitä, milloin tämä tapahtuu.

Britannian toiseksi suurimmassa kaupungissa Birminghamissa ei-eurooppalaiset saavuttavat enemmistön seuraavien kahden vuoden aikana. Alle 18-vuotiaista heitä on jo nyt 60%. Sama kehitys on nähtävissä muuallakin, myös Suomessa, koska tulijat ovat pääsääntöisesti muslimeja, ja heillä on pääsääntöisesti paljon lapsia.

Birminghamin valtuustoon tulevan raportin mukaan kehitykseen liittyy useita haasteita. Suuri osa pääasiassa pakistanilaisista ja bangladeshilaisista maahanmuuttajista on kouluttamattomia. Melkein 50 000 ei osaa englantia. Kaupungin työllisyysaste on 65% (vrt. kansallinen työllisyysaste 74%). Kaupunki on voimakkaasti segregoitunut, ja etnisten vähemmistöjen asuinalueet ovat sosioekonomisesti heikossa jamassa.

Monietnisyyden mainitaan tuovan myös moninaisia hyötyjä. Kuten "kansainvälisiä kauppayhteyksiä" ja "runsaita kulttuurisia resursseja". Tämä kuulostaa vähän samalta kuin syksyn 2015 puheet siitä, miten Suomi saa irakilaisista huippuosaajista hyviä vientimyyjiä.

Suomi on pienellä viiveellä mutta hyvää vauhtia samassa putkessa kuin Britannia, Ruotsi ja muut Länsi-Euroopan maat. Putken päässä on vähemmistöksi jääminen omassa maassa kaikkine siitä seuraavine asioineen. Tämä tapahtuu ensin kaupunginosatasolla, sitten kaupunkien tasolla ja lopulta kansallisella tasolla.

Tämä tosiasia ei mene pois sillä, että pannaan silmät kiinni ja leikitään tyhmää. Kymmenen vuotta sitten lehdet vakuuttelivat, että Ruotsin ongelmat eivät voi toistua Suomessa, koska meillä ei ole mamuenemmistöisiä lähiöitä. No nyt on. Perinteisen matematiikan ystävät osasivat ennustaa tämän jo silloin.


https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1785734311546755

Edit: tunnissa yli 600 tykkäystä, 150 jakoa ja 31 995 henkilöä seuraa sivuja.
« Viimeksi muokattu: 27.06.2018, 13:20:01 kirjoittanut K.L.O »
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 040
  • Liked: 8484
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4568 : 27.06.2018, 12:06:42 »
Ihmeen vähän Halla-aho on halunnut nostaa persujen profiilia Euroopan _akuutin_ poliittisen kiehunnan kärjellä. A-studioonkin oli raahattu aiheesta keskustelemaan Touko Pouko ja Sipilä. Vai eikö Jha:ta edes kysytty (Sipilä ei uskalla lähteä tanssiin) ? Profiilikysymyshän tämä on. Ja tietysti asiantuntemus (jota ei Toukolta tuntunut löytyvän lainkaan). Onko matala profiili tarkoituksellista, ollaanko persujen puoluetoimistossa kesälomilla vai mikä on ? Mediaakaan tästä ei kovin pitkälle voi syyttää kun ei ole näkynyt ihmeemmin täkyjä muissakaan kanavissa.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 252
  • Liked: 20869
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4569 : 27.06.2018, 12:20:15 »
Ihmeen vähän Halla-aho on halunnut nostaa persujen profiilia Euroopan _akuutin_ poliittisen kiehunnan kärjellä. A-studioonkin oli raahattu aiheesta keskustelemaan Touko Pouko ja Sipilä. Vai eikö Jha:ta edes kysytty (Sipilä ei uskalla lähteä tanssiin) ? Profiilikysymyshän tämä on. Ja tietysti asiantuntemus (jota ei Toukolta tuntunut löytyvän lainkaan). Onko matala profiili tarkoituksellista, ollaanko persujen puoluetoimistossa kesälomilla vai mikä on ? Mediaakaan tästä ei kovin pitkälle voi syyttää kun ei ole näkynyt ihmeemmin täkyjä muissakaan kanavissa.

En halua olla ikävä ihminen, mutta voihan tämä olla joku uuvattityyppinen loppukusetus tämä huutava hiljaisuus. Ei-hän Halla-ahon tarvitsisi muuta kuin krjoittaa lyhyt kommentti Hommaforumile, aihe: maahanmuutto, niin varmasti J H-a saisi sen jälkeen palstatilaa myös ns. perinteisessä vastuullisessa valtamediassa.
Leimautumisen pelko ei ole aitoa, koska ei Homma Halla-ahoa leimaa, miehessä on jo kaikki mahdolliset leimat entuudestaan. En käsitä mutta eipä mun tarviikaan kuin vielä yhden kerran äänestää, ja se saattaa sitten olla siinä. Pidän ihan mahdollisena, että PS-puolue on samaa jengiä kuin Uuvatit, sama agenda eli ajaa yhdessä sovitusti ns. maahanmuuttokritiikki hallitusti alas.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 609
  • Liked: 6434
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4570 : 27.06.2018, 12:28:13 »
Pistää miettimään mitä Euroopan nationalistipiolueet tekevät eri tavalla kuin persut. Periaatteessa meillä olisi soinismista puhdistettu Mestarin johtama nationalistipuolue. Märimpien unieni täyttymys. Mestarin skenestatus ja syvyys on puolijumalan luokkaa: joku Åkesson ja Salvini ovat paperilla nappulaliigaa verrattuna Jussiin.

Silti persut ovat jotenkin lamaantuneita ja kannatus matelee, vaikka meillä on Euroopan oloissa poikkeuksellisen suvakki äärihallitus. Missä ovat väri, räväkkyys, tykitys?

Persujen tubekanavaa olen seurannut ja suurin osa videoista sielä on jotain sielutonta numeronikkarointia ja aneemista debunkkausta. Yhdessä videossa Jussi teki pesäeron etnonationalisteihin ja toisessa Turkkila puhui vapaan markkinatalouden puolesta. Mitvit?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 131
  • Liked: 7589
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4571 : 27.06.2018, 12:28:49 »
Yksi ongelma noissa Halla-ahon kirjoituksissa on se, että ne ovat ihan liian kikkaillen kirjoitettu. Ei tavan kansalainen jaksa kryptistä monisäikeistä tekstiä lukea. Niille on oma aikansa kun puhutaan geopolitiikasta, mutta perusmatujutut pitäisi viiltää selkeän terävästi.

En tarkoita että olisi väärin sammutettu, mutta vähän sellaista johtajan otetta kaipaisi myös tuohon ulosantiin.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 451
  • Liked: 43261
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4572 : 27.06.2018, 12:29:15 »
Halla-aho sanoo, että "vaihtoehtoinen matematiikka" (yltiöpäinen maailmanhalaus) johtaa stanioitumiseen. Tämä tulee tapahtumaan joka puolella, missä kyseistä "matematiikkaa" harjoitetaan.

On aivan selvää, että kyseistä "vaihtoehtoista matematiikkaa" laskuoppinaan käyttävät ymmärtävät mikä on laskennallinen lopputulema. Kysymys kuuluukin, miksi tätä laskuoppia halutaan käytettävän. Ollaanko tässä tarkoituksellisesti luomassa uutta maailmanjärjestystä. Sitä en itse osaa varmuudella sanoa, mutta asiat ovat usein juuri niin, millaisilta ne näyttäytyvät, ainakin lopputuleman suhteen.

Maailmassa on kaksi ongelmaa ylitse muiden. Toinen on ylitsevuotava liikakansoitus tietyillä alueilla ja toinen on se, mitä ei saa ääneen sanoa. "Vaihtoehtoisen matematiikan" laskuoppi ilmeisesti tähtää kaiken järjellisen kumoamiseen. Sitä voisi kutsua todelliseksi "harhaopiksi", jossa ynnäyksenä toimii #unelma ja lopputulemana seisoo "kaikkien yllätyksenä" #dystopia.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Ethnos Nation!

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 040
  • Liked: 8484
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4573 : 27.06.2018, 12:32:37 »
Oikeastaan mikä tahansa kannanotto lehdistötiedotteen muodossa, jossa linjataan millaista EU:n yhteisen haittamaahanmuuton torjumislinjan tulisi olla. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Silläkään ei ole mitään väliä onko se toteutettavissa nopeasti vai ei. Linjaus vain ja viitteeksi erilaiset painotukset ala Itävalta, Italia jne. Loppuun tivaukset että miten muut puolueet suhtautuvat näihin persujen ehdotuksiin. Silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. Keskustelua käydään kautta Euroopan juuri nyt, joten medialla riittää seurattavaa ja uutisoitavaa.

"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 054
  • Liked: 62559
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4574 : 27.06.2018, 12:49:00 »
Pistää miettimään mitä Euroopan nationalistipiolueet tekevät eri tavalla kuin persut. Periaatteessa meillä olisi soinismista puhdistettu Mestarin johtama nationalistipuolue. Märimpien unieni täyttymys. Mestarin skenestatus ja syvyys on puolijumalan luokkaa: joku Åkesson ja Salvini ovat paperilla nappulaliigaa verrattuna Jussiin.

Suomessa ei oikein tajuta, miten määrältään ja aikajänteeltään mielettömän duunin Åkesson ja kumppanit ovat itseään säästämättä tehneet SD:n nykyisen aseman eteen. Perussuomalaisilla ei näy vastaavaa pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta juuri lainkaan. Asioihin reagoidaan, jos edes reagoidaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kotivinkki

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 90
  • Liked: 350
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4575 : 27.06.2018, 12:49:17 »
Minäkään en oikein ymmärrä perussuomalaisten hiljaisuutta. Jussin fb-postaukset ja Lauran videot (vaikka hyviä ja nasevia ovatkin!) eivät vain riitä ja nyt on juuri oikea hetki käyttää tiukempaa retoriikkaa ja nousta esiin. Olin onneni kukkuloilla viime kesän puoluekokouksen jälkeen mutta nyt vähän huolettaa. Terävät ulostulot suurelle yleisölle tyyliin Kurz ja Salvini, niitä tarvitaan! Vai eivätkö persut vain pääse valtamediaan?

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4161
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4576 : 27.06.2018, 12:49:31 »
... huutava hiljaisuus. Ei-hän Halla-ahon tarvitsisi muuta kuin krjoittaa lyhyt kommentti Hommaforumile...

Olisi kyllä hyvää PR-työtä käväistä hommaforumilla heittämässä tervehdyksen. Laitoin viestin asiasta Jussille samalla kun toimitin jäsen Phantasticum in monisyisen viestin. En tiedä menikö perille, kun en ole Jussin FB-kaveri.
Jussi ilmoitti aikanaan selkeästi tiedottavansa twitterin ja facebookin kautta, koska aika ei riitä muuhun. Tietysti myös puolueen lehden kautta.
Me voimme tukea Jussia ja puoluetta hankimalla jonkinlaiset fb- tai twittertunnukset ja jakamalla Jussin kirjoituksia.

OT tai ei, itse olen katsonut velvollisuudekseni tuoda Persuja vaihtoehtona esiin kaikissa mahdollisissa tapaamisissa tilaisuuden tullen.

Paras taktiikka ei ole se, että tyrkyttää suoraan asiaa. Liian suuri kynnys kokkari-, kepu- tai demariäänestäjälle.
Jokaisessa keskustelussa, oli tapahtuma tai aihe mikä tahansa, jonkun kritisoidessa mitä tahansa yhteiskuntaa koskevaa asiaa, olen myötäkarvaa puhkunut mukana ja tokaissut naureskellen jotakin "ei tässä taida olla enää vaihtoehtona kuin äänestää Persuja" tms.
Pienen naureskelun jälkeen asiasta on alkanut persuja tukeva vakavamielinen keskustelu.
Melkein on tehnyt mieli tarjota naurua pidätellen kyseiselle porukalle kahvit. No, rajansa kaikella.

Meissä jokaisessa suomalaisessa asuu pieni persu. Harvat uskaltavat sitä kannustamatta tunnustaa.
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 871
  • Liked: 14285
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4577 : 27.06.2018, 12:50:46 »
Halla-aho sanoo, että "vaihtoehtoinen matematiikka" (yltiöpäinen maailmanhalaus) johtaa stanioitumiseen. Tämä tulee tapahtumaan joka puolella, missä kyseistä "matematiikkaa" harjoitetaan.

On aivan selvää, että kyseistä "vaihtoehtoista matematiikkaa" laskuoppinaan käyttävät ymmärtävät mikä on laskennallinen lopputulema. Kysymys kuuluukin, miksi tätä laskuoppia halutaan käytettävän. Ollaanko tässä tarkoituksellisesti luomassa uutta maailmanjärjestystä. Sitä en itse osaa varmuudella sanoa, mutta asiat ovat usein juuri niin, millaisilta ne näyttäytyvät, ainakin lopputuleman suhteen.

Maailmassa on kaksi ongelmaa ylitse muiden. Toinen on ylitsevuotava liikakansoitus tietyillä alueilla ja toinen on se, mitä ei saa ääneen sanoa. "Vaihtoehtoisen matematiikan" laskuoppi ilmeisesti tähtää kaiken järjellisen kumoamiseen. Sitä voisi kutsua todelliseksi "harhaopiksi", jossa ynnäyksenä toimii #unelma ja lopputulemana seisoo "kaikkien yllätyksenä" #dystopia.

Tilanne johtaa väistämättä sotaan, koska jossakin on raja, jonka ylityttyä kantaväestö ryhtyy toimiin oman itsensä puolustamiseksi. Tilanne tulee johtamaan eloonjäämistaisteluun. Valitettavasti, tai onneksi, miten sen haluaa ottaa, me länsimaalaiset olemme tehokkuudessa aivan ylivertaisia lähi-itäläisiin ja afrikkalaiisin verrattuna. Niinpä jälki tulee olemaan todella rumaa.

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 040
  • Liked: 8484
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4578 : 27.06.2018, 12:57:16 »
Terävät ulostulot suurelle yleisölle tyyliin Kurz ja Salvini, niitä tarvitaan! Vai eivätkö persut vain pääse valtamediaan?

Varmaan on valtamedian hyljeksyntää mukana mutta enemmän on sitä että pitäisi olla se uutinen. Media haluaa pääsääntöisesti viedä viestiä mutta sen viestin pitää olla uutta ja jotain sellaista joka kiinnostaa. Akuuttiin EU:n poliittiseen maahantunkeutujakriisiin liittyvät ulostulot ovat uutisia ja kiinnostavat varmasti. Lisäksi ne antavat mahdollisuuden haastaa muita puolueita ja luoda erottautumistekijöitä (myös niille muille puolueille, ei vain persuille). Saahan siinä heitettyä myös kapulaa rattaisiin. Tarpeeksi selvällä viestillä ja konseptilla olisi tarjolla paljon printtimetrejä ja uutisminuutteja.

"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Jochanan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 141
  • Liked: 697
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4579 : 27.06.2018, 13:01:52 »
Minä taisinkin jo tästä Halla-ahosta jotain joskus jossain sanoa:

--- kyllä häneltä siitä huolimatta puuttuu sellainen älykkyys ja vainu, mitä vaaditaan siihen, että voidaan vedota laajoihin kansankerroksiin. Ei riitä, että on markkinointitaitoisia bisnesihmisiä, mediaguruja ja moguleita ympärillä, jos itseltä puuttuu pelisilmä kokonaan. Auttaa toki, mutta vain tiettyyn rajaan asti.   

Lisäksi Halla-aho on aivan liian veltto ja rauhallinen persoonallisuus. Pitäisi löytyä paljon enemmän kiihkoa ja intohimoa oman asiansa puolesta, jos haluaa vaikuttaa massoihin. Ja massoihin vaikuttaminen on kaiken a ja o, jos persut mielii millään tavoin saada tuloksia aikaan.

Duoda, kirjoitit tämän varmasti ymmärryksesi sanelemissa rajoissa. Kiihko-intohimo-massavaikuttaminen
 -->tulokset?

Erittäin hyvät!

Enkä mä nyt yksin mistään Hitleristä puhu, vaan sellaisesta sisäisestä intohimosta ja tunteenpalosta, mikä paistaa ihmisestä ulospäin, vaikka retoriikka säilyisi maltillisena ja sävyisänä. Ei tarvi mihinkään vihaan kiihottaa.

Halla-aho on kerta kaikkiaan aivan liian lattea! Olenkin jo monessa yhteydessä sanonut, että häneltä puuttuu tyystin karisma, jota tarvitaan persujen saamiseksi valtakunnallisesti merkittäväksi puolueeksi.

Ounasteluni ovat osoittautuneet oikeiksi. Euroopassa mennään jo kovaa vauhtia ohi oikealta ja vasemmalta! Persuista ei ole tullut yhtään mitään. Eikö Halla-aholle kerta kaikkiaan ole korvaajia? Kyllähän Suomessa MIEHIÄ riittää! Vai riittääkö?

kotivinkki

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 90
  • Liked: 350
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4580 : 27.06.2018, 13:08:34 »
Terävät ulostulot suurelle yleisölle tyyliin Kurz ja Salvini, niitä tarvitaan! Vai eivätkö persut vain pääse valtamediaan?

Varmaan on valtamedian hyljeksyntää mukana mutta enemmän on sitä että pitäisi olla se uutinen. Media haluaa pääsääntöisesti viedä viestiä mutta sen viestin pitää olla uutta ja jotain sellaista joka kiinnostaa. Akuuttiin EU:n poliittiseen maahantunkeutujakriisiin liittyvät ulostulot ovat uutisia ja kiinnostavat varmasti. Lisäksi ne antavat mahdollisuuden haastaa muita puolueita ja luoda erottautumistekijöitä (myös niille muille puolueille, ei vain persuille). Saahan siinä heitettyä myös kapulaa rattaisiin. Tarpeeksi selvällä viestillä ja konseptilla olisi tarjolla paljon printtimetrejä ja uutisminuutteja.

Juurikin näin! Nyt olisi paljon hyvää materiaalia Euroopan lehdistössä Merkelistä, maahanmuuttokriisistä, "maihinnousukeskuksista", NGO-laivojen ahdingosta ym. Näistä pitäisi kaikista nostaa iso haloo Suomen mediassa jolloin tilanne Euroopassa tulisi useampien tietoisuuteen. Tuntuu että hirveän moni on vielä pimennossa siitä miten vaakalaudalla EU:n tulevaisuuskin on. Toki kaikkia ei edes kiinnosta yhtään.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 609
  • Liked: 6434
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4581 : 27.06.2018, 13:10:37 »
Ei näitä karismaattisia kansanjohtajia nouse kuin ehkä kerran sukupolvessa.

Ehkä Timo Soini oli se Suomen tilaisuus pelastua? Häneen henkilöityi Suomen kansan kapina. Hän oli todellinen kansankiihoittaja ja populismin suurmestari. Jos hän olisi ollut oikea nationalisti niin Suomi olisi nykyään Unkari. Sellainen voima oli Timon takana. Timon lauetessa purkautui myös voima hänen takanaan.

Miehessä ei vain ollut kanttia ja selkärankaa ja nyt vaikuttaa että hänen petoksensa puski koko kansakunnan tuuliajolle.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 030
  • Liked: 32659
  • Kammottava roiskaisija
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4582 : 27.06.2018, 13:32:56 »
Lainaus
Tilanne johtaa väistämättä sotaan, koska jossakin on raja, jonka ylityttyä kantaväestö ryhtyy toimiin oman itsensä puolustamiseksi. Tilanne tulee johtamaan eloonjäämistaisteluun.

Mitenhäs taistelet, jos valtakunnan ase- ja poliisivoimat on suunnattu kantaväestöä vastaan?   ???

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 045
  • Liked: 2637
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4583 : 27.06.2018, 13:36:35 »
Ihmeen vähän Halla-aho on halunnut nostaa persujen profiilia Euroopan _akuutin_ poliittisen kiehunnan kärjellä. A-studioonkin oli raahattu aiheesta keskustelemaan Touko Pouko ja Sipilä. Vai eikö Jha:ta edes kysytty (Sipilä ei uskalla lähteä tanssiin) ? Profiilikysymyshän tämä on. Ja tietysti asiantuntemus (jota ei Toukolta tuntunut löytyvän lainkaan). Onko matala profiili tarkoituksellista, ollaanko persujen puoluetoimistossa kesälomilla vai mikä on ? Mediaakaan tästä ei kovin pitkälle voi syyttää kun ei ole näkynyt ihmeemmin täkyjä muissakaan kanavissa.

En halua olla ikävä ihminen, mutta voihan tämä olla joku uuvattityyppinen loppukusetus tämä huutava hiljaisuus. Ei-hän Halla-ahon tarvitsisi muuta kuin krjoittaa lyhyt kommentti Hommaforumile, aihe: maahanmuutto, niin varmasti J H-a saisi sen jälkeen palstatilaa myös ns. perinteisessä vastuullisessa valtamediassa.
Leimautumisen pelko ei ole aitoa, koska ei Homma Halla-ahoa leimaa, miehessä on jo kaikki mahdolliset leimat entuudestaan. En käsitä mutta eipä mun tarviikaan kuin vielä yhden kerran äänestää, ja se saattaa sitten olla siinä. Pidän ihan mahdollisena, että PS-puolue on samaa jengiä kuin Uuvatit, sama agenda eli ajaa yhdessä sovitusti ns. maahanmuuttokritiikki hallitusti alas.

Halla-aho kirjoittaa nyt varsin hyvällä tahdilla viestiä Facebookiin ja Twitteriin, jotka molemmat ovat alustana paljon laajalevikkisempiä kuin Homma.

Eivät ne toimittajat halua lähteä näihin enää. Saksankin kriisistä halutaan vaieta tehokkaasti kaikilla kielillä. Ei tästä asiasta voi perussuomalaisia syyttää.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 609
  • Liked: 6434
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4584 : 27.06.2018, 13:41:26 »
Ei tästä asiasta voi perussuomalaisia syyttää.

Mistä sitten johtuvat paikalliset erot?

Englantilainen nationalismi makaa henkitoreissaan, kun taas Ranskassa ja Saksassa on vahvat nationalistipuolueet. Italiassa on nähty nationalismin kiivas nousu, kun taas Espanja äänestää sosialismia ja hyysää pää märkänä.

Ruotsissa SD nousee nousuaan, Tanskan nationalistit painostavat hallituksen omalle linjalleen, ja samaan aikaan Suomen persut ovat ihan koomassa.

Itse selittäisin paikallisia eroja paikallisten nationalistitoimijoiden laatueroilla.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 045
  • Liked: 2637
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4585 : 27.06.2018, 13:43:36 »
Ihmeen vähän Halla-aho on halunnut nostaa persujen profiilia Euroopan _akuutin_ poliittisen kiehunnan kärjellä. A-studioonkin oli raahattu aiheesta keskustelemaan Touko Pouko ja Sipilä. Vai eikö Jha:ta edes kysytty (Sipilä ei uskalla lähteä tanssiin) ? Profiilikysymyshän tämä on. Ja tietysti asiantuntemus (jota ei Toukolta tuntunut löytyvän lainkaan). Onko matala profiili tarkoituksellista, ollaanko persujen puoluetoimistossa kesälomilla vai mikä on ? Mediaakaan tästä ei kovin pitkälle voi syyttää kun ei ole näkynyt ihmeemmin täkyjä muissakaan kanavissa.

Miten ihmeessä Halla-ahon profiloituminen (joka on ollut viime aikoina hyvällä tasolla FB:ssä, pl. selvä juhannustauko) ja Twitterissä vaikuttaa siihen, minkälaisia henkilövalintoja Ylen toimitukset tekevät propagandaohjelmiinsa? Touko ja Sipilä valintoina kertovat Ylestä kaiken.

FB ja Twitter eivät tosiaan riitä, vaan nyt tarvitaan jotain puoluetuella rahoitettuja, joka kotiin jaettavia tietopaketteja. Perinteiseen mediaan ei juuri ole asiaa, koska he eivät sattumoisin "toimituksellisista syistä" halua juuri perussuomalaisille palstatilaa antaa.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 131
  • Liked: 7589
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4586 : 27.06.2018, 13:46:19 »
Meidän pitää nostaa kovia nuoria Persuja politiikkaan. Aleksi Hernesniemi oli kova nouseva tähti mutta sen jälkeen kun Soini harjasi hänet, Sebu Tynkkysen ja sen naisen niin ei ole oikein miehestä kuulunut.

Huhtasaari ja Riikka Purra ovat paljon kovempia kuin Immonen ja Eerola. Tuntuu oudolta todeta tuo.

Tottakai Halla-ahoa ja persuja voi ja pitää syyttää, ei suoraan siitä että kannatus on alhainen, vaan siitä etteivät ole tehneet tarpeeksi selkeää ja kansallismielistä politiikkaa.
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 045
  • Liked: 2637
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4587 : 27.06.2018, 13:51:36 »
Ei tästä asiasta voi perussuomalaisia syyttää.

Mistä sitten johtuvat paikalliset erot?

Englantilainen nationalismi makaa henkitoreissaan, kun taas Ranskassa ja Saksassa on vahvat nationalistipuolueet. Italiassa on nähty nationalismin kiivas nousu, kun taas Espanja äänestää sosialismia ja hyysää pää märkänä.

Ruotsissa SD nousee nousuaan, Tanskan nationalistit painostavat hallituksen omalle linjalleen, ja samaan aikaan Suomen persut ovat ihan koomassa.

Itse selittäisin paikallisia eroja paikallisten nationalistitoimijoiden laatueroilla.

Hassu leikkaus lainauksessasi. Kerroin, että Yle ja muut toimitukset vaikenevat kaikilla kielillä maahanmuuttoon liittyvistä akuuteista kriiseistä niin paljon kuin vain mahdollista, eikä tästä voi perussuomalaisia syyttää tippaakaan.

Saksassa AfD:tä kohdellaan vieläkin tylymmin median toimesta kuin täällä persuja, mutta paikallinen tilanne ja sitä myötä ihmisten kriisitietoisuus on ihan täysin toisella tasolla kuin lintukoto-Suomessa, jossa asiat ovat vielä pääsääntöisesti varsin mukavasti. Tästä(kin) johtuen AfD:n nykykannatus on persuja suurempi ja nousussa.

Paljon on asioita, joita voisi tehdä paremmin. On kuitenkin asioita, jotka eivät ole omissa käsissä.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

risto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 045
  • Liked: 2637
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4588 : 27.06.2018, 13:55:12 »
Huhtasaari ja Riikka Purra ovat paljon kovempia kuin Immonen ja Eerola. Tuntuu oudolta todeta tuo.

Mitä outoa tässä on? Riikka on ihan timanttia, Immonen nyt vaan ei ole. Hattu päästä Immoselle, että on omalla nimellä ja naamalla lähtenyt hommaan mukaan, mutta ei hän nyt mikään laatikon terävin veitsi ole, jos ei tylsinkään.

Huhtasaari nyt on melkoinen blondi, mutta OK. Paljon kauniimpi kuin Eerola.
"JH-a:n ei suurmoskeijalle oli niin pitkä ja perusteellinen, että tyhmimmät luulivat sen olevan kyllä." -Faidros.

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 609
  • Liked: 6434
Vs: 2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan
« Vastaus #4589 : 27.06.2018, 13:57:21 »

Hassu leikkaus lainauksessasi.

Joo, huolimaton ja harhaanjohtava, anteeksi!

Siltikin on totta, että valtamedialla on hegemonia kaikissa maissa. Samalla tavalla asioita pimitetään ja äärioikestoa tukahdutetaan Euroopan laajuisesti. Miksi joissain maissa nationalistit silti onnistuvat ja toisissa eivät?

Miksi Italian nationalistit nousivat ja Espanjassa nukutaan? Miksi Englannin nationalistit ovat kädettömiä, kun taas AfD nousee? Miksi Tanskassa nationalistit pelaavat kovaa, kun taas persut ovat jo suihkussa?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.