Halla-ahon presidenttitiellä on yksi lähes ylitsepääsemätön ongelma. Vaikka hän saisikin paljon ääniä, liian moni äänestäjistä ei äänestä häntä vaikka mikä olisi. Presidentiksi valittavan pitää olla siedettävä vaihtoehto yli puolelle äänestäjistä. Hänen on ensiksi saatava tarpeeksi ääniä varsinaisilta kannattajilta päästäkseen toiselle kierrokselle, ja sen jälkeen hänen pitää saada ääniä niiltä, joiden mielestä hän on kahdesta pahasta vähemmän huono vaihtoehto. Ja tähän kysymykseen Halla-ahon yritys mahdollisesti tökkäisi, ellei hän pystyisi täydellisesti uudistumaan.
Tietenkin voidaan spekuloida erilaisilla epätodennäköisillä vaihtoehdoilla kuten sillä, että vastakkain olisivat Arhinmäki ja Halla-aho. Antaisiko yli puolet äänestäjistä todellakin äänensä Vasemmistoliiton ehdokkaalle, eli pidettäisiinkö Halla-ahoa niin pahana, vai voittaisiko Halla-aho sentään tällaisessa lähes mahdottomassa tilanteessa.
Presidenttiehdokkuutta voidaan tietysti ajatella myös siltä kannalta, että sen kautta saa tehokkaasti poliittisia kantojaan julkisuuteen, ja muutkin ehdokkaat joutuvat käsittelemään niitä. Tämä kai lienee peruste sille, miksi pienpuolueetkin nimittävät joskus omia ehdokkaitaan, vaikka heillä ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi.