UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2017-01-25 Suomen vankiloissa kymmeniä ääriajattelua kannattavia islamisteja  (Luettu 30525 kertaa)

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 397
  • Liked: 4789
  • Understanding is a three-edged sword.
Lainaus
Suomen vankiloissa juhlittu terrori-iskuja, muslimivangit pahoinpidelleet uskonnollisin perustein

Rikosseuraamuslaitoksen tiedotteen mukaan Suomen vankiloissa on tehty väkivaltaiseen ekstremismiin ja radikalisoitumiseen liittyvä havainto 84 henkilöstä. Heistä 45 on yhä vankilassa ja 39 henkilöä on vapautettu tai poistettu maasta. Osa havainnoista on vakavia.

Tiedot selviävät Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen tunnistamisprojektin väliraportista.

"Havaintoja liittyen ekstremismiin on tehty projektin aikana useita. Suomen vankiloissa on tapahtunut muun muassa muslimitaustaisten vankien tekemiä pahoinpitelyjä, joilla epäillään olleen uskonnollinen peruste. Lisäksi on havaittu, että ääri-islamiin liitettäviä terrori-iskuja on juhlittu vankiloissa", rikosseuraamuslaitoksen tiedotteessa todetaan.

"Havaintoja on tullut lähes aina iskun tapahduttua. Havaintojen perusteella voi todeta, että vankien joukossa on henkilöitä, jotka suhtautuvat myönteisesti länsimaalaisiin ihmisiin kohdistuvaan terrorismiin".

Tiedotteen mukaan väkivaltaiselle radikalisoitumiselle vankilassa altistuminen tapahtuu yleisimmin toisen vangin tai vankilajengin vaikutuksesta. Karismaattiset johtohahmot vankien joukossa radikalisoivat johdonmukaisesti muita.

"Internetin ollessa rajoitettu ekstremistinen materiaali löytyy kirjojen tai cd-levyjen muodossa tai se on itse tuotettua".

"Myös vankilan ulkopuoliset asiat voivat ruokkia vangin radikalisoitumista. Yhteydenpito ekstremistisiin verkostoihin, tuttavapiiriin, auktoriteetteihin ja saman ajatusmaailman jakaviin sukulaisiin voi toimia polttoaineena katkeroitumiselle ja vihan lisääntymiselle", rikosseuraamusvirasto toteaa.

Ilmiö koskee pääosin ulkomaalaistaustaisia vankeja ja radikalisoituminen liittyy uskonnolla perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin.

VU: Suomen vankiloissa juhlittu terrori-iskuja, muslimivangit pahoinpidelleet uskonnollisin perustein

Jutun perusteella jäi vähän epäselväksi, että mihin uskontoon jutussa viitataan. Uskonto, jolla perustellaan väkivaltaista ekstremismiä, mikä kumma se voisi olla.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 130
  • Liked: 25632
En tiedä mihin porukkaan viitataan, mutta niitä pitää lyödä turpaan että oppivat. Onko Suomen vankilat täynnä nyrkittömiä maitoja? Opettakaa niille käytöstapoja siellä kiven sisässä. Jokaiselle uskontonsa ja kulttuurinsa mukaista kulttuurisensitiivistä kohtelua. Muu on rasismia. Ja vihaa välttäen, muistakaa, vain opetustarkoituksessa.

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 812
  • Liked: 17484
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto


Jutun perusteella jäi vähän epäselväksi, että mihin uskontoon jutussa viitataan. Uskonto, jolla perustellaan väkivaltaista ekstremismiä, mikä kumma se voisi olla.
Siinä todennäköisesti puhutaan buddhalaisista tai lestadiolaisten äärisiivestä...ehkä.

Lainaus
https://www.aamulehti.fi/uutiset/raportti-paljastaa-suomen-vankiloissa-juhlitaan-terrori-iskuja-ja-pahoinpidellaan-muslimitaustaisia-200380179
monikulttuurisen henkilökunnan palkkaamista ehdotetaan yhtenä asiana, joka voisi helpottaa tilannetta.
Kenellekkään ei muuten varmaan tule yllätyksenä että vankiloiden ongelmiin(eli muslimeihin) tarjotaan lääkkeeksi "monikulttuurista henkikökuntaa". Kukapa olisi ikinä arvannut. Tarkoittavatkohan ne esim kiinalaisia, intialaisia tai venäläisiä vartijoita?  :roll:

Laajempi juttu, jossa otsikointi aiheutti pientä hymyilyä...
Lainaus
Rankka raportti Suomen vankiloista: Gangsteri-islamismia, vanki-imaameja, väkivaltaan kiihotusta
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/2vankilat-69851
« Viimeksi muokattu: 08.09.2017, 11:31:53 kirjoittanut Blanc73 »
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

nutsy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 248
  • Liked: 3341
  • ihminen
Verkko uutisten toinen juttu aiheesta,

Lainaus
Rankka raportti Suomen vankiloista: Gangsteri-islamismia, vanki-imaameja, väkivaltaan kiihotusta

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/2vankilat-69851

"Vankilat ovat otollinen maaperä radikaaleille ajatuksille. Euroopassa viimeisten kuuden vuoden aikana tapahtuneet terrori-iskut ovat vahvistaneet käsitystä vankiloiden roolista radikalisoitumisen taustalla. Lähes jokaisessa vakavassa iskussa tekijöiden tai suunnittelijoiden joukossa on rikollistaustainen henkilö tai entinen vanki", väliraportin alkusanoissa todetaan.

Islaminuskoisten vankien kasvanut määrä, ryhmäytyminen ja valta-aseman tavoittelu vankihierarkiassa on väliraportin mukaan lisääntynyt nopeasti.

"Ryhmät rakentuvat vahvojen persoonien läheisyyteen ja tämä aiheuttaa ilmiön, jossa heikommassa asemassa olevat vangit pyrkivät hakemaan turvaa ryhmistä. Siviilimaailmassa yhteiskunnasta ja sen normeista vieraantuneet henkilöt löytävät vankilassaoloajalleen sisältöä ryhmistä. Myös vankilaan päätyneet turvapaikanhakijat ovat löytäneet paikkansa ryhmistä".

Havaituissa ryhmissä on väliraportin mukaan esiintynyt osittain väkivaltaan yllyttävän ideologian hyväksymistä.

"Tilanteet ovat olleet fyysistä väkivaltaa sekä väkivallalla uhkaamista. Uskonnolla perusteltu väkivalta on väkivaltaisen ekstremismin muoto ja merkki radikalisoitumisesta. Vankilassa harjoitettavaa islamistista ääri-ideologiaa voisi ryhmien kohdalla kuvailla 'salafi-jihadistiseksi gangsteri-islamiksi', joka tasapainottelee ideologisen ja rikollisen ajatusmaailman välillä, jossa tietty tarkoitus pyhittää keinot", väliraportissa kirjoitetaan.

Projekti kertoo tapauksista, joissa vankien joukosta on noussut niin sanottu vanki-imaami johtamaan muita muslimivankeja.

Tällainen tilanne kirjoittajan mukaan havaintojen perusteella altistaa radikalisoitumiselle ja aiheuttaa ongelmia vankiloissa:

"Vanki-imaamit eivät välttämättä tulkitse islamia maltillisesti, tai tavoittele henkistä tasapainoa, vaan tuovat omalla tulkinnallaan henkisen, sekä fyysisen väkivallan käytön tai hyväksynnän, mukaan kuvioon. Näissä tapauksissa ideologia ja rikollinen käyttäytyminen fuusioituu vaarallisesti".

"Vankiloissa on ilmennyt, että maailmalla tapahtuneita ääri-islamiin liitettäviä terrori-iskuja on juhlittu suljettujen vankiloiden osastoilla, sekä myös avolaitoksissa. Havaintoja tulee lähes aina jostain päin Suomen vankiloita, iskun tapahtuessa. Useiden havaintojen perusteella voisi yleisesti todeta, että vankien joukossa on henkilöitä, jotka suhtautuvat myönteisesti länsimaalaisiin ihmisiin kohdistettuun terrorismiin. Saatujen tietojen mukaan vankiloissa tapahtuu myös paljon islamin uskoon käännyttämistä, jonka tavoite ei ole maltillinen, sekä pidetään väkivaltaan kiihottavia puheita, joissa ihannoidaan terroritekoja".

Vankien laaja verkostoituminen on raportin mukaan noussut esiin useissa vankiloissa. Esille on tullut myös viitteitä ulkomaalaistaustaisten vankien jengiytymisestä sekä ääri-ryhmiin liittyvästä rekrytoinnista.

Väliraportin mukaan Suomen vankiloissa on havaittu radikalisoituneiksi epäiltyjen vankien kohdalla yhteydenpitoa ja suhteiden luomista järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien vankien kanssa.

"Huolestuttavan toimijan tilanteeseen tuo myös vasta Suomeen kerhonsa perustanut Satudarah MC. Satudarah MC -jengiin kuuluvat jäsenet ovat pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia ja on todennäköistä, että he erityisesti tulevat tekemään jengeihin liittyvää rekrytointia ulkomaalaisten vankien keskuudessa", väliraportissa todetaan.

"Vakavasti radikalisoituneet ja väkivaltaisen ekstremismin omaksuneet henkilöt voivat pahimmassa tapauksessa suunnitella terrorismirikosta. Laittomiin aseisiin pääsee käsiksi Suomessa parhaiten rikollisten kautta. Yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on jo luotu sekä pyritään luomaan, ja vankiloissa näitä yhteyksiä on luonnollisesti runsaasti tarjolla".


Koko raportti luettavissa täällä tai siis sen raportin julkinen osuus

Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen projekti väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen tunnistamiseksi
 http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-muut/P1OStj1c7/ESRA_VERAD_PROJEKTI_valiraportin_julkinen_versio.pdf
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

chacha2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 234
  • Liked: 1271
Suomi nopeasti menossa suohon.
Odotettasissa lisää toimenpiteitä mutta nekään ei tule riittämään , se on jo huomattu muualla.

Kirjoitin yli vuosi sitten tämän:

The Local on listannut mitä kaikkea Ranska on jo tehnyt estääkseen terrorismia.
Lista on tosi pitkä:

Lainaus
What has France actually done to fight terrorism?

Published: 19 Jul 2016

The French government has come in for stinging criticism for not doing more to fight terrorism after the latest massacre in Nice brought the death toll from jihadist attacks since January 2015 to 234.

 Are the French public and opposition parties right to lay blame at the feet of the government and call for ministers to resign in the light of the latest terrorist attack in Nice?

France has certainly taken action, but has it been the right measures? And have they been effective?

Here's a look at what the government has done to battle terrorism.

 Soldiers on the streets

In response to the January 2015 attacks on Charlie Hebdo and the Jewish Kosher store, the government decided to deploy some 10,000 soldiers to the streets to guard sensitive sites like synagogues and other places of worship as well as tourist sites and shopping centres.

The main aim was to reassure the public and to send a message to France’s Jewish community the government was protecting them.

The operation was due to come to an end in the coming months, but the Nice attack will see soldiers redeployed to monitor festivals during the summer months.

Call up reservists

Immediately after the Nice truck attack the government said it would call up thousands of reservists to boost security, including French citizens with no military experience and former soldiers. The volunteers will boost the ranks of police, soldiers, gendarmes whose capabilities and resources have been stretched to the limit. The government wants to be able to call on 40,000 reservists by 2018 so it can deploy 1,000 a day.

State of emergency

Perhaps the standout measure introduced in response to terrorism was to declare a state of emergency in the hours after the Paris attacks in November 2015. This move, which was backed by opposition parties, enabled authorities to ban protests for a short while as well as carry out raids on homes and put suspects under house arrest, without requiring the necessary judicial oversight. The emergency powers were only set to last 12 days, but have since been extended several times and will be again perhaps until 2017.

While the state of emergency is popular among right wing politicians, those on the left have criticised it for being ineffectual and counterproductive. Has it prevented any real terror plots or just alienated more young French men of North African origin who have been placed under suspicion and seen their homes raided?

Police allowed to carry arms


Police are on the frontline in the fight against terrorism in France and have been specifically targeted in certain attacks. As a result of the threat they face, the government has changed the rules to allow officers to carry their guns at all times, even when off duty. The measure was only meant to last during the state of emergency but the interior minister said it will now be in place permanently.

Another measure taken by the government is to loosen the rules around when police can open fire on suspects by protecting them from legal action when they do pull the trigger.

More security on public transport

 Transport is considered to be a target for terrorists and as a result several measures have been introduced including allowing transport police to search passengers and their bags if suspicion is aroused.

Metal detector gates were also installed on the platforms at Gare du Nord for trains to Amsterdam, Brussels and Cologne. However this measure was widely dismissed as “security theatre", given that the same security measure was not introduced at the other end of the line.

More spies...

After the Charlie Hebdo attacks Prime Minister Manuel Valls announced that 2,680 people were to be recruited to work in intelligence and surveillance with some €425 million invested in new equipment.

New spying powers

In the light of the Charlie Hebdo attacks the French government introduced a bill that granted the state sweeping powers to spy on its citizens. While rights groups blasted the bill, it won support from all political parties.

The new law, described as "French Patriot Act" allowed authorities to spy on the digital and mobile communications of anyone linked to a "terrorist" inquiry without prior authorisation from a judge, and forces Internet service providers and phone companies to give up data upon request.

Intelligence services will have the right to place cameras and recording devices in private dwellings and install "keylogger" devices that record every key stroke on a targeted computer in real time.

Amnesty International has also protested against the legislation, warning it will take France "a step closer to a surveillance state".

Reinforce values secularism in schools

After the Charlie Hebdo attacks the French government was concerned at reports of pupils refusing to accept a minute’s silence for the victims so unveiled a wide-ranging plan to reinforce the country’s secular values in schools.

The aim was essentially to encourage France's pupils from immigrant backgrounds to understand and adhere to the values of the French Republic. A National Secularism Day was announced, but as The Local reported it largely fell flat.

Cooperation with other countries

One of the major criticisms following the November terror attacks was the lack of cooperation between Belgium and French intelligence services. It emerged that many of the jihadists who took part in the attacks were known to either one of the country’s security services but information was not transferred between the two. Following the attack the two countries presented a united front and vowed to boost cooperation.

Legal powers increased

France has taken various measures to toughen its laws to boost the fight against terrorism.

It is now possible prevent suspected jihadists from leaving the country and a new offence was created to target so-called “lone wolves” who radicalize on their own separate to any network.

It was also made easier to target French nationals who have been involved in terrorist groups abroad. According to Le Monde newspaper the government says that 300 cases have been opened up targeting 1,200 French nationals.

Those convicted of terror offences can now be sentenced to life imprisonment without any possibility of early release.

And police are now able to detain anyone whose behaviour they suspect is related to terrorist activities for four hours without the need for a lawyer.

Closing jihadist websites

One of the battles against terrorism has been fought online. In November 2014 the government passed a law enabling it close down websites promoting the jihadist cause without needing permission of a judge. Within months it announced it had blocked five sites accused of having links to Isis or for promoting terrorism. By April this year some 60 sites had been blocked.

The banning order was given to Internet service providers, who had 24 hours to take "all necessary measures to block the listing of these addresses" under the new rules.

Jail for checking jihadist websites

A new law that has been contested and must be given the green light by France’s top constitutional court, before it comes into power will allow judges to sentence those who consult jihadist websites to two years in prison and a €30,000 fine.

Fighting radicalization

France has introduced various measures aimed at tackling radicalization either before it occurs or after.

It launched its own “Stop Jihadism” campaign following the January 2015 terror attacks which was aimed at battling the powerful propaganda by Islamic state. In a powerful video it warned those tempted to join Jihad that they would “die alone far from home”.

Other campaigns included videos with the families of those who had been radicalized and left for Syria.

An emergency number was also created to allow friends and family to signal to authorities any signs that someone had been radicalized. It has since received thousands of calls.

In the autumn France will open up its first national centre for deradicalization.

Tackling radicalization in prisons

One major front in the battle against terrorism has taken place in prisons.

 Many of those who have launched attacks in France were found to have been petty criminals in the past and may have fallen under the influence of radical Islam while in prison. France currently has several prisons that are trialing keeping radicalized inmates in separate wings to protect vulnerable prisoners.

The inmates are kept in their own cell and they must undergo a kind of de-radicalization course with psychologists and repentant former jihadists. Around 100 out of some 1,400 radicalized prisoners are subject to the trial. However while the plan sounds sensible, many have criticised it for helping jihadist networks grow.


The number of Muslim clerics working in prisons to deal with militants was also increased.

Surveillance in prisons

The government intends to increase the number of “prison spies” to keep closer tabs on jihadists. There are currently 72 but this year that number should rise to 185. A recent parliamentary inquiry into the November attacks criticised the lack of resources for intelligence services working in prisons.

 Mosques closed, preachers expelled

Since 2012 the government says it has expelled 80 “preachers of hate” and closed 10 mosques or Muslim prayer rooms that were considered to be under the influence of extremists.

Border controls reintroduced

After the November attacks President François Hollande took to the air waves to announce “France’s borders are closed”.

That wasn’t quite what he meant but France has restored border checks and as a result millions of people have been stopped and checked, mostly at random, whereas before November they were free to cross borders under the Schengen agreement.

Bombing raids in Syria and Iraq

The French government has also taken the war on terrorism to the Middle East, where it has launched bombing raids on Isis targets in both Syria and Iraq. It is also believed to have carried out missions in Libya.

After the Nice truck attack Hollande announced missions would be increased. However many may argue that the bombing missions have only encouraged Isis to call for attacks on France soil.

Terrorists NOT stripped of French nationality

The one measure the right were staunchly in favour of had to be scrapped because Hollande did not have enough support among his own party. Most experts however believe it would have had little impact on the war on terror.

With the government under pressure to do more to fight terrorism, we can expect more measures to be taken in the months to come.

Do you judge these measures to have been enough? What more can be done?
http://www.thelocal.fr/20160719/what-has-france-done-to-fight-terrorism oma boldaus/alleviivaus


Luettuani koululaisten reaktioista niin mieleeni juolahti tämä:
 ¨Mr Merah also recalls visiting his mother's house for a wake for Mohamed . There were whoops of joy, he said. People were congratulating his mother and saying "Be proud. Your son brought France to its knees". "I screamed: 'My brother is not a hero. He is a common assassin.'" http://www.independent.co.uk/news/world/europe/how-my-hate-filled-family-spawned-merah-the-monster-8307341.html

Joten:

Kannattaisi kenties harjoittaa toisenlaista maahanmuuttopolitiikka nyt ja tulevaisuudessa.
Niin Ranskssa kuin Suomessa, jotta ongelmat eivät tästä syystä pääse kasvamaan entisestään.
Ranska on toki jo tosi syvällä suossa sillä mitkään toimenpiteet eivät enää tunnu riittävän siellä.

Entäs Suomi nyt ja kymmenen vuoden kuluttua?
Arkiturvallisuus tallella - vaiko ollutta/mennyttä?

Arkiturvallisuus -  rikkaus.
Jota olisi kannattanut vaalia.
Paljon enemmän.

« Viimeksi muokattu: 08.09.2017, 12:16:17 kirjoittanut chacha2 »
¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 346
  • Liked: 11369
  • Faktantarkistaja, toimittaja.
Tuore raportti: Suomen vankiloissa kehittyy ekstremistisiä jengejä - juhlintaa terrori-iskujen jälkeen
Perjantai 8.9.2017 klo 12.06


Suurin radikalisoitumisen uhka liittyy vankeihin, jotka altistuvat ääri-islamistiselle tai äärioikeistolaiselle aatteelle.

-Suomen vankiloissa lähes sata henkilöä on osoittanut kiinnostusta väkivaltaiseen ääriliikehdintään ja radikalisoitumiseen.
-Vankiloissa on muun muassa juhlittu länsimaihin kohdistuneita terrori-iskuja ja tehty mahdollisesti uskonnollisperusteisia pahoinpitelyjä.
-Suurin radikalisoitumisen uhka liittyy vankeihin, jotka altistuvat ääri-islamistiselle tai äärioikeistolaiselle aatteelle.


Suomen vankiloissa on havaittu kymmeniä henkilöitä, jotka ovat osoittaneet eriasteista kiinnostusta väkivaltaiseen ääriliikehdintään ja radikalisoitumiseen.

Suomen vankiloissa on muun muassa juhlittu ääri-islamiin liitettyjä terrori-iskuja, jotka ovat kohdistuneet länsimaiden ihmisiin. Iloitsemisesta on tehty havaintoja eri puolilta Suomea lähes aina iskun tapahduttua.

Lisäksi muslimitaustaiset vangit ovat tehneet pahoinpitelyjä, joilla epäillään olleen uskonnollinen peruste. Vankiloissa myös tapahtuu paljon islamin uskoon käännyttämistä, jonka tavoite ei ole maltillinen, ja pidetään väkivaltaan kiihottavia, terrorismia ihannoivia puheita.

Tiedot käyvät ilmi Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen tunnistamisprojektin väliraportista.

Lähes sata havaintoa

Havaintoja on projektin aikana kirjattu yhteensä 84 henkilöstä. Heistä 45 on edelleen vankilassa ja 39 on joko vapautettu tai poistettu maasta.

Havainnot ovat eriasteisia ja -laatuisia, ja niitä kertyy raportin mukaan jatkuvasti eri puolilta Suomea. Osa havainnoista on rikosseuraamusalalla toimivien viranomaisten mukaan vakavia.

Havaintojen perusteella suurin radikalisoitumisen uhka liittyy vankeihin, jotka altistuvat ääri-islamistiselle tai äärioikeistolaiselle aatteelle.

Raportin mukaan yleensä vaikuttajina ovat toiset vangit tai vankilajengit, joiden karismaattiset johtohahmot radikalisoivat johdonmukaisesti muita. Koska vankiloissa internetin käyttö on rajoitettua, ääritoimintaan yllyttävää materiaalia levitetään esimerkiksi kirjojen tai cd-levyjen avulla.

Vankien radikalisoitumista ruokitaan raportin perusteella myös vankilamuurien ulkopuolelta. Yhteydenpito ekstremistisiin verkostoihin, tuttavapiiriin, auktoriteetteihin ja saman ajatusmaailman jakaviin sukulaisiin voi toimia polttoaineena katkeroitumiselle ja vihan lisääntymiselle, raportista todetaan.

Jengeissä suunnitellaan terrori-iskuja?

Radikalisoituneiksi epäiltyjen vankien osalta on huomattu yhteydenpitoa ja suhteiden luomista myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien vankien kanssa.

Raportissa mainitaan erikseen nimeltä Suomeen vasta kerhonsa perustanut Satudarah MC, jonka arvioidaan todennäköisesti rekrytoivan jäseniä ulkomaalaisten vankien keskuudesta.

- Vakavasti radikalisoituneet, väkivaltaisen ekstremismin omaksuneet henkilöt voivat pahimmassa tapauksessa suunnitella terrorismirikosta ja sulautumalla rikollisjengin toimintaan he voivat näin peitellä todellista päämääräänsä ja lopullista tavoitettaan, raportissa varoitetaan.

Raportin mukaan tällä hetkellä tehokkain tapa hallita radikalismin ja väkivaltaisen ekstremismin aiheuttamia ongelmia on turvallinen laitossijoittelu, henkilökunnan kouluttaminen ja tiedonhankinta.

KRISTIINA TIIPPANA
kristiina.tiippana@iltalehti.fi


http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709082200380521_u0.shtml





Jutussa mainittiin äärioikeisto useaan kertaan mutta ei yhtään esimerkkiä tällaisesta radikalisoitumisesta?

-Juhlittu ääri-islamiin liitettyjä terrori-iskuja.
-Muslimitaustaiset vangit ovat tehneet pahoinpitelyjä uskonnollisin perustein.
-Islamin uskoon käännyttämistä.
-Väkivaltaan kiihottavia, terrorismia ihannoivia puheita.
-Satudarah MC rekrytoi jäseniä ulkomaalaisten vankien keskuudesta.

Mikä näistä on sitä äärioikeistolaista radikalismia?
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 298
  • Liked: 19682
  • Persuhtava keskustelija
Mitäs tuossa on ihmeellistä, että vankilat on täynnä uskonnollista ääriajattelua.

Onhan meillä pääministerinäkin sipilän juha joka kannattaa uskonnollista ääriajattelua nimeltään lestadiolaisuus.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 130
  • Liked: 25632
Mitäs tuossa on ihmeellistä, että vankilat on täynnä uskonnollista ääriajattelua.

Onhan meillä pääministerinäkin sipilän juha joka kannattaa uskonnollista ääriajattelua nimeltään lestadiolaisuus.

Takoitatko, että Sipilänkin paikka olisi oikeastaan vankilassa ääriajattelemassa?

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 12 021
  • Liked: 15893
"Voi voi sinua moniosaajaa! Tuossa on sinulle taas lisää rahaa jotta et vain radikalisoituisi!"

Millä tähän readikalisaation vankilassa muka puututtaisiin, kun ei siihen puututa vankilan ulkopuolellakaan, ellei sitten toteuta sitä haaveilemaansa terroristi-iskua? Johan täällä oikeusoppineet ja hallitus ovat signaloineet muutenkin, että mitään ei saa tehdä, ellei ole toteuttanut terrori-iskua eikä terrorismin yhteyttä muslimien maahanmuuttoon ja islamiin saa millään tavalla tunnustaa ja tehdä riskiä minimoivaa politiikkaa.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Jepulis

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 223
  • Liked: 8540
Kuulin tämän juuri radiosta. Joka kerta kun kuulee Ylen uutisen, mokutuntokarvat värähtää. Tämmöiseen uutiseen ei oikein minkään mittaluokan osalta kuulu sana "äärioikeisto". "Äärioikeisto" on vähemmän vaarallinen uhkatekijänä kuin äärivasemmisto, jota ei oltu taaskaan mainittu. Äärivasemmiston riskeistä näyte tullaan näkemään taas ihan kohta Suomi 100 itsenäisyyspäivänäkin. Noh, "mielenosoituksen" nimellä sytytetyt vaaralliset palot, poliisia kohtaan suunnatut metallikuulat ja omaisuudentuhoaminen ei tietenkään paremman aatteen takia aiheuta vaaraa tai harmia. 

Muslimisaatio etenee vauhdilla ja sen tulokset on kaikenkattava yhteiskunnallinen romahdus ja kansan täydellinen jakautuminen suvakkeihin & muslimeihin ja niitä kritisoivaan järkevistöön. Riskit mitä tässä muhii maltillisenakin versiona on äärimmäisiä mihinkään äärimuuhun tahansa jopa anarkoihin verrattuna.   
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Spesialisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 024
  • Liked: 2634
  • Intelligent blue eyes!
Lainaus
Muslimisaatio etenee vauhdilla ja sen tulokset on kaikenkattava yhteiskunnallinen romahdus ja kansan täydellinen jakautuminen suvakkeihin & muslimeihin ja niitä kritisoivaan järkevistöön. Riskit mitä tässä muhii maltillisenakin versiona on äärimmäisiä mihinkään äärimuuhun tahansa jopa anarkoihin verrattuna.   

Kannattaa kunkin jo nyt alkaa varautua jonkin sortin sisällisnahisteluun, mikä alkaa 2020-luvulla EU:n romahdettua. Tämä ei ole ennustus vaan maailmanhistorian sota-rauha -sykleihin perustuva perstuntumanäkökanta. Itsellä on jo hyvä kotivara ja itsepuolustukseen jämeriä keinoja joista ei tässä sen enempää.
"Viranomaisilla on erittäin hyvä tilannekuva siitä, mitä tässä maassa tapahtuu. Se on hämmentävän hyvä" -Päivi Nerg

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 6 205
  • Liked: 23351
  • antikomintern
Samasta aiheesta Helsingin Uutiset, joka tosin löysi juttuunsa reilusti enemmän islamiin liittyvää väkivaltaista ekstremismiä kuin äärioikeistolaista tai muuten poliittisesti motivoitua radikalismia.

Lainaus käyttäjältä: Helsingin uutiset
Raportti: Vangit hakkaavat toisia uskonnon takia – islamistien iskuille hurrataan

Yhä useammalla Suomen vankiloissa istuvalla vangilla on yhteyksiä väkivaltaiseen ekstremismiin ja radikalisoitumiseen.

Vankiloissa on tunnistettu 84 radikalisoitunutta vankia, joista 45 kärsii edelleen rangaistustaan. 39 vankia on vapautettu tai poistettu maasta.

Tedot selviävät Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen tunnistamisprojektin väliraportista.

Raportin mukaan havainnot ovat eriasteisia ja -laatuisia. Osa havainnoista on viranomaisten mukaan vakavia.

Vankiloissa on tapahtunut muun muassa muslimitaustaisten vankien tekemiä pahoinpitelyjä, joilla epäillään olleen uskonnollinen peruste.

Lisäksi on havaittu, että ääri-islamiin liitettäviä terrori-iskuja on juhlittu vankiloissa. Havaintoja on tullut lähes aina iskun tapahduttua.

Havaintojen perusteella voi todeta, että vankien joukossa on henkilöitä, jotka suhtautuvat myönteisesti länsimaalaisiin ihmisiin kohdistuvaan terrorismiin.

...

Suomessa ilmiö koskettaa pääosin ulkomaalaistaustaisia vankeja ja radikalisoituminen liittyy uskonnolla perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin.

Etelä-Suomen alueella on tehty myös useita havaintoja, jotka liittyvät poliittisesti perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin.

Havaintojen perusteella suurin radikalisoitumisen uhka liittyy vankeihin, jotka altistuvat ääri-islamistiselle tai äärioikeistolaiselle aatteelle.

...

Tehokkaista kuntoutusmenetelmistä ei vielä ole saatu näyttöä.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/557921-raportti-vangit-hakkaavat-toisia-uskonnon-takia-islamistien-iskuille-hurrataan

Kulttuurirealisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 525
  • Liked: 5190
Samasta aiheesta Helsingin Uutiset, joka tosin löysi juttuunsa reilusti enemmän islamiin liittyvää väkivaltaista ekstremismiä kuin äärioikeistolaista tai muuten poliittisesti motivoitua radikalismia.

Lainaus käyttäjältä: Helsingin uutiset
Raportti: Vangit hakkaavat toisia uskonnon takia – islamistien iskuille hurrataan
Suomessa ilmiö koskettaa pääosin ulkomaalaistaustaisia vankeja ja radikalisoituminen liittyy uskonnolla perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin. ...

Päivi Nergin kommentti kantaväestön suurimmasta radikalisoitumisuhasta näyttää aika puhtaalta propagandalta tämänkin luettuani. Miten se edes kehtaa? Virkamiehiä ei taida saada puheistaan mitenkään viralta?
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. … tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata.” - Chomsky

guest1783

  • Vieras
...
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709082200380521_u0.shtml

Jutussa mainittiin äärioikeisto useaan kertaan mutta ei yhtään esimerkkiä tällaisesta radikalisoitumisesta?

-Juhlittu ääri-islamiin liitettyjä terrori-iskuja.
-Muslimitaustaiset vangit ovat tehneet pahoinpitelyjä uskonnollisin perustein.
-Islamin uskoon käännyttämistä.
-Väkivaltaan kiihottavia, terrorismia ihannoivia puheita.
-Satudarah MC rekrytoi jäseniä ulkomaalaisten vankien keskuudesta.

Mikä näistä on sitä äärioikeistolaista radikalismia?

Tuossa lehtijutussa on IL:n toimittaja kyllä pannut parastaan. Kun käy lukemassa Risen väliraportin (julkinen versio on vain 12 sivua pitkä), niin siinä mainitaan äärioikeisto tasan yhden kerran, raportin alkusanoissa. Muualla koko raportissa ei kertaakaan, mutta islamismista, radikaali-imaameista jne. puhutaan kyllä, ja paljon. Ei voikaan välttyä vaikutelmalta, että maininta äärioikeistosta on lisätty raporttiin poliittisen korrektiuden pakottamana.

hullu1234

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 280
  • Liked: 126

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 23 365
  • Liked: 57779
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Hiukan lisää tietoa aiheesta, mm. viranomaisten mahdollisista toimenpiteistä eli jihadistit pois avovankiloista, ääriajattelijoiden keskittämisen tai hajauttaminen jne. Jutussa on haastateltu Risen projektipäällikkö Juha Erikssonia.

Huolestuttavan lisän tilanteeseen tuo vasta Suomeen kerhonsa perustanut ulkomaalaistaustaisten rikollisjärjestö Satudarah MC, joka tulee todennäköisesti tekemään rekrytointia ulkomaalaisten vankien keskuudessa. Radikalisoituneelle henkilölle rikollisjengistä voi olla paljon hyötyä esim. aseiden hankinnassa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229615-vankiloiden-gangsteri-jihadistit-halutaan-pois-avovankiloista-eristaminen-esilla (8.9.2017)

Lainaus
Suomen ”gangsteri-jihadistit” halutaan pois avovankiloista, eristäminen esillä – ”Euroopan virheitä ei tarvitse toistaa”

Rikosseuraamuslaitoksessa on käynnistymässä pohdinta siitä, miten Suomen vankiloihin syntyneeseen ääri-islamistiseen radikalisoitumisilmiöön tulisi puuttua. Yksi vaihtoehto on radikaalivankien keskittäminen tiettyihin vankiloihin, toinen heidän hajauttamisensa.

Rikosseuraamuslaitoksen projektissa löydettiin kaikkiaan 84 vankia, joista oli tehty väkivaltaiseen ekstremismiin ja radikalisoitumiseen liittyviä havaintoja. Käytännössä kyse on laajamittaisena ilmiönä ääri-islamisteista, joita on valtaosa radikalisoituneiksi määritellyistä. Raportissa puhutaan ”salafi-jihadistisesta gangsteri-islamista”, jollaista vankiloissa on havaittu esiintyvän.

Risen projektissa opeteltiin tunnistamaan radikalisoitumista, ja kymmenet havainnot saatiin ”huomattavan pienillä resursseilla”.

Nyt viranomaiset alkavat kehittää keinoja puuttua tilanteeseen. Ensimmäisenä toimenpiteenä se tarkoittaa sitä, että ”ongelmallisimmat tapaukset sijoitettaisiin ensinnäkin suljettuihin vankiloihin”, projektipäällikkö Juha Eriksson kertoo Uudelle Suomelle. Esimerkiksi ääri-islamistisia terrori-iskuja on juhlittu niin suljetuissa vankiloissa kuin avolaitoksissakin.

Erikssonin mukaan vankeuslaki lähtee siitä, ettei vankia sijoiteta suljetumpaan vankilaan kuin mitä on tarvetta. Radikalisoituneiden ryhmän suhteen ”katsotaan olevan tarvetta vähän suljetumpaan” vankilaan avo-osastojen sijaan, Eriksson sanoo.

– Ettei nyt ainakaan ihan avonaisimpaan avolaitokseen sijoiteta.

Toisekseen pohditaan valintaa ääriajattelijoiden keskittämisen tai hajauttamisen välillä.

– Täytyy pohtia, tai pohditaankin työryhmässä tulevaisuudessa, että ruvetaanko hajauttamaan näitä radikalisoituneita toisistaan vai aloitetaanko keskittäminen, että keskitetään heidät tietylle osastolle, jossa he eivät voi sitten tavallaan muita radikalisoida, Eriksson sanoo.

– Näin yritetään puuttua siihen rekrytointiin, ettei yksi radikalisoinut radikalisoi muita.

Keskittämisvaihtoehto ei tarkoittaisi radikaalivankien säilömistä yhteen yksittäiseen vankilaan, vaan tiettyjen vankiloiden tietyille osastoille.

Raportissa arvioidaan, että tehokkain tapa hallita radikalismin leviämistä voi olla ”turvallinen laitossijoittelu”. Haavoittuvassa asemassa olevat eli radikalisoitumiselle alttiit vangit halutaan erilleen potentiaalisista vaikuttajista.

Suomessa ei toistaiseksi ole ryhdytty laajamittaisiin toimiin esimerkiksi sellaisten vankien eristämiseksi, jotka pyrkivät aktiivisesti radikalisoimaan muita vankeja. Tällaisia radikalismin levittäjiä on tunnistettu ”joitakin”.

– Suomessa ei ole tehty mitään linjapäätöstä, Eriksson sanoo.

– Euroopan maissa, missä on asiasta enemmän kokemusta, on tehty molempia. Molemmissa tavoissa on hyvät ja huonot puolensa. Meillä ongelmana on se, että vankilat ovat aika täynnä, eikä pelivaraa hirveästi ole.

Voiko yksittäisen vangin eristää muista, jos hän aktiivisesti pyrkii radikalisoimaan muita vankeja?

– Toki siihen on omat keinonsa. Ankarin keino on varmuusosasto, joita on vain yksi koko Suomessa. Mutta se vaatii tietysti perusteet, että hän suunnittelee pakoa tai rikosta – perusteet mainitaan laissa. Ja kyllähän meillä on avoimempia tai suljetumpia osastoja myös kaikissa suljetuissa vankiloissa. Toisissa ollaan hyvinkin vähän ovet auki.

Radikaalipuheen määrittely voi olla hankalaa. Mahtuisiko tällainen toiminta mainittuihin perusteisiin?

– Se on arvioitava tapauskohtaisesti. Siinä voi olla ongelmiakin, ja voi tulla tarve lainmuutoksiin.

Raportissa todetaan, että lisäresurssien kohdistaminen tiedonhankintaan on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä, joka Rikosseuraamuslaitoksen tulisi tehdä ilmiöön puuttumiseksi. Tiedonhankintaa tulee pystyä tekemään kaikissa suljetuissa vankiloissa sekä avolaitoksissa.

– Tiedonvaihto eri viranomaisten välillä on tärkeää yhteiskuntaturvallisuuden ja vankilaturvallisuuden ylläpitämiseksi. Viranomaisilta ja Rikosseuraamuslaitoksen yksiköistä saatua ja kerättyä tietoa tulee analysoida ja välittää edelleen tarvittaville tahoille, raportti jatkuu.

Erikssonin mukaan Rise toimittaa tietoa vapautuvista vangeista esimerkiksi poliisiviranomaisille siinä määrin kuin laki sallii. Yhteistyötä pyritään yhä kehittämään.

– Tiedonvaihto on erittäin tärkeässä asemassa radikalisoituneen vangin vapautuessa. Suomen ei tarvitse toistaa muualla Euroopassa jo tehtyjä virheitä, että terrori-iskujen tekijät, jotka ovat juuri vapautuneet vankilasta, pääsevät yllättämään viranomaiset täysin, raportissa todetaan.

Raportti: Ääri-islamismi kytkeytyy jengirikollisuuteen

Rikosseuraamuslaitoksen raportin mukaan islaminuskoisten vankien kasvanut määrä, ryhmäytyminen ja valta-aseman tavoittelu vankihierarkiassa on lisääntynyt nopeasti vankilaympäristössä. Samalla vankiloissa on havaittu niin sanottuja ”vanki-imaameja”, jotka usein ovat osoittautuneet ongelmien aiheuttajiksi. Myös vankilaan päätyneet turvapaikanhakijat ovat löytäneet paikkansa ryhmistä.

Vankien laaja verkostoituminen on noussut esiin useissa vankiloissa, ja raportin mukaan esille on tullut myös viitteitä ulkomaalaistaustaisten vankien erillisestä jengiytymisestä. Huolestuttavan lisän tilanteeseen tuo vasta Suomeen kerhonsa perustanut rikollisjärjestö Satudarah MC.

– Satudarah MC jengiin kuuluvat jäsenet ovat pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia ja on todennäköistä, että he erityisesti tulevat tekemään jengeihin liittyvää rekrytointia ulkomaalaisten vankien keskuudessa. Radikalisoituneelle henkilölle rikollisjengistä voi olla paljon hyötyä.

Raportissa uskotaan, että väkivaltaisen ekstremismin omaksuneet henkilöt voivat edistää tavoitteitaan sulautumalla rikollisjengin toimintaan. Saatavilla on tätä kautta muun muassa aseita.

– Tämänkaltaisia toimintaohjeita esiintyy mm. terroristien laatimissa ohjekirjoissa, joita voi kuka tahansa ladata internetistä. Laittomiin aseisiin pääsee käsiksi Suomessa todella helposti rikollisten kautta. Radikalisoituneiden vankien osalta yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on jo luotu sekä pyritään luomaan, ja vankiloissa näitä yhteyksiä on luonnollisesti runsaasti tarjolla, raportissa todetaan.
« Viimeksi muokattu: 08.09.2017, 16:56:39 kirjoittanut Alaric »
Äänestys: Etnonationalismi, kyllä vai ei? Eli kannatatko vai etkö? Käy antamassa äänesi!

https://hommaforum.org/index.php/topic,129465.0.html

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 171
  • Liked: 17563
  • covfefe
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005341418.html

Toistaiseksi rikosseuraumusvirasto on kyennyt havaitsemaan n 80+ henkilöä joiden mielestä suomalaisten tappaminen edistää omaa poliittista tai uskonnollista vakaumusta. Noin 40 kpl on poistettu maasta jatkamaan radikalisoitumistaan muualla. Mitä tämä pikku-uutinen ja naurettavat korjaustoimet kertovat?

Risen johto kertoo valvonnan, vankien uudelleensijoittelun sekä koulutuksen lisääntymisestä. Mitä viranomaiset jättävät kertomatta?
-40+ radikaalia uskontopoliittista vankia toimivat tyhmien ja helposti käskytettävien 200-400 vangin ideologisena esikuvana.
- 40+ radikaalia vankia saavat nauttia toimintavapauksia sekä jatkaa mm värväys- ja rikostoimintaa.
-itsetuhoinen ja elämänsä tuhonnut massa on 24/7 kosketuksissa värväys- ja yllytysrikollisen johtajansa armoilla ja käskettävänä.

-> jos tämän seurauksena ei Suomeen tuoteta maamme tuntevaa itsemurhaterroriin valmista massaa, ei sitten millään.  Sisäministeriön ja valhemedian hillitön nettisyyttely ja tiedustelulakien vääntäminen on suuri sumutus jolla pyritään siirtämään huomio pois oikeusministeriön valvomasta ja takaamasta vankiloiden muuttumisesta uskontopoliittisten terroristisolujen rekrytointikoneistoksi.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Tunkki

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 684
  • Liked: 7368
Siirtäkää jihadistit vankimielisairaaloihin joissa heidät pidetään hiljaisina, bentsoja paljon että jäävät koukkuun ja muut makiat perään, kuten neuroleptit.
Muutaman vuoden jälkeen ovat tutisevia, avuttomia narkkareita kun heiltä lääkitys poistuu vapauden koittaessa.

Teaparty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 310
  • Liked: 4507
  • I will stand my ground
Lainaus
muslimitaustaisten

No nyt on mennyt uuskieli jo ihan uusiin sfääreihin.

Ei saa enää kirjoittaa 'muslimi', koska se olisi vihapuhetta.

Sipilä lie sitten runkkutaustainen pääministeri?

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 655
  • Liked: 76125
Lainaus
muslimitaustaisten

No nyt on mennyt uuskieli jo ihan uusiin sfääreihin.

Ei saa enää kirjoittaa 'muslimi', koska se olisi vihapuhetta.

Muslimipahoinpitelijä kuten muslimiterroristikaan ei ole oikea muslimi, korkeintaan muslimitaustainen.

Tämäkin oli hauska: "Vankiloissa myös tapahtuu paljon islamin uskoon käännyttämistä, jonka tavoite ei ole maltillinen"
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nimetönkeskustelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 943
  • Liked: 1860
Ei voi olla koska maahamme ei ole koskaan päässyt sellaisia. Pakolaisvyöryn huippuaikoina sisäministeriö vakuutti että maahamme tulevat radikaali terroristit ovat pelkkää satua.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Java

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 333
  • Liked: 5603
Ei voi olla koska maahamme ei ole koskaan päässyt sellaisia. Pakolaisvyöryn huippuaikoina sisäministeriö vakuutti että maahamme tulevat radikaali terroristit ovat pelkkää satua.
juu, ja kaikkien taustat tiedetään, fakenews, taas kerran :flowerhat:
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 081
  • Liked: 6128
Kymmeniä, satoja, tuhansia, satoja tuhansia...

Vielä ei voi tietää romahtaako Suomi vaiko Ruotsi ensin. Suomella kun ei oikein ole aitoa vaurautta siinä mittakaavassa kuin Ruotsilla. Lisäksi Ruotsissa on tälläkin hetkellä useita asuinalueita, jotka eivät ole niin monikulttuurisia kuin Suomen sekoitetut asuinalueet.

Ruotsissa ei liene käsittääkseni mahdollisuutta vapautua vankilasta asumaan sossun rahoilla "eliittialueelta" vuokrattuun huoneistoon kuten Suomessa.

Jotenkin tuntuu, että tulemme elämään vielä varsin hurjia aikoja. Joskus voi vielä tulla aika, jolloin Turun tapahtumia vastaavia yksittäistapauksia tapahtuu päivittäin jopa useilla paikkakunnilla samanaikaisesti. Mihin se sitten johtaa...
 

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 521
  • Liked: 7518
  • Nato-haukka
On outoa, ettei tämän kaltainen käytös vankilassa tiettävästi vaikuta millään tavalla lusimisen olosuhteisiin. Punavihreän ajattelun mukaan puukotuksia juhlineet pitäisi varmaan siirtää mukavampiin olosuhteisiin, jotta viha ei vankilassa ainakaan pahenisi.  Minä olisin valmis siirtämään ne Pohjanmaalle. Siellä on lopetettuja turkistarhoja, joissa on vapaata majoitustilaa.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 397
  • Liked: 4789
  • Understanding is a three-edged sword.
Huoli ja murhe pois, ongelman ratkaisemiseen on löytynyt rahaa:

Lainaus
Vankilassa radikalisoitumisen ehkäisyyn lähes 400 000 euroa

Rahoituksella saadaan vakinaistettua kokeilu väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Hallitus esittää ensi vuoden talousarvioissaan kehyspäätöksen mukaisesti rikosseuraamuslaitoksen toimintakyvyn turvaamiseen ja vankilaverkoston ylläpitoon 5,1 miljoonan euroa lisää kuluvaan vuoteen verrattuna.

Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ääriliikkeiden toiminnan ennaltaehkäisyyn vankiloissa esitetään 378 000 euron lisärahoitusta. Vankilaradikalisoitumisen ehkäisytoimintaa on tarkoitus laajentaa. Rahoituksella saadaan vakinaistettua Vantaan vankilassa toteutettu kokeilu väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Terrorististen rikosten torjuntaan ja rikosvastuun toteuttamiseen esitetään syyttäjälaitokselle 400 000 euron lisämäärärahaa. Rahalla lisätään muun muassa syyttäjien koulutusta terrorismirikosten hoitamiseen.
-----
VU: Vankilassa radikalisoitumisen ehkäisyyn lähes 400 000 euroa

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 936
  • Liked: 10411
  • Anyone?
^Miten syyttäjien koulutus vaikuttaa yhtään mitenkään vankilassa radikalisoitumiseen? En kai ole tarpeeksi tiedostava, mutta kuulostaa samalle, kuin jos luonnonsuojeluun annettaisi rahaa, niin se menisi luontotauluja kerrostaloyksiössään maalaavan taitelijan maaleihin ja pensseleihin.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 812
  • Liked: 17484
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ankeus-voi-radikalisoida-vankien-oloja-halutaan-parantaa-tuoreessa-eu-mietinnossa/771840/
Ankeus voi radikalisoida - Vankien oloja halutaan parantaa tuoreessa EU-mietinnössä
Lainaus
Euroopan parlamentti haluaa jäsenmaidensa parantavan vankiloidensa oloja entistä inhimillisemmiksi.

Ensi viikolla Strasbourgin täysistuntoviikolla käsittelyssä on parlamentin vankilajärjestelmiä ja -oloja käsittelevä mietintö, jossa kritisoidaan Euroopan vankiloiden lisääntyvän ahtautta, vanhentuneita tiloja ja vankien poikkeuksellisen suuria itsemurhalukuja.

Heikkokuntoiset tilat ja ankeat olot voivat edesauttaa radikalisoitumista vankiloissa, mikä on myös huolenaihe, joka mietinnön luonnostekstissä paistaa.
Mielipuolista. Mitä helv*** Euroopassa parhaillaan on tekeillä? Tämä on kuin huonoa komediaa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 475
  • Liked: 25217
  • Kiihottavat vieraslajit
Matujen radikalisoitumisen tehokkain torjuntatapa on karkotukset. Vankilaan tuomittu matu pitäisi mielestäni karkottaa välittömästi kun pääsee vapaaksi jolloin yhteiskunnalle ei ole kummemmin haittaa siitä vaikka matu olisi kuinka radikalisoitunut.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Tuulenhenki

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 526
  • Liked: 5472
  • The Phosphorescent
Parodiahorisontin yli mentiin taas jotta hujahti.

Jos ankeat olot radikalisoivat, niin miksi ihmeessä meidän vanhainkodeissa elävät vanhukset eivät ajele rekalla väkijoukkoon ja räjäyttele itseään kappaleiksi? Eiköhän sen radikalisoitumisen syyt löydy ihan jostain muualta kuin ankeista oloista.
Don't despair
Show no fear
Life your life without regrets

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 142
  • Liked: 4201
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Kymmenkertaistetaan verot ja kustannetaan niillä matuille yltäkylläinen elämä, niin kukaan ei radikalisoidu, aurinko paistaa ja linnut laulavat.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015