UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia  (Luettu 2563 kertaa)

KaTu

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 18
  • Liked: 15
    • Profiili
Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« : 23.02.2017, 22:26:52 »
Kansallinen Turvallisuus on vasta perustettu nettijulkaisu, jonka tarkoitus on valistaa suomalaisia yhteiskunnallisista asioista erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen. Kerromme asioista jotka liittyvät kansallismielisyyteen ja kansalliseen turvallisuuteen. Pyrimme tuomaan julki erityisesti sellaisia asioita jotka vanhamedia kansalaisilta pimittää. Olemme kollektiivi tavallisia, eri aloilla kansainvälisissäkin tehtävissä työskenteleviä suomalaisia. Haluamme kirjoittaa historiaan lastemme luettaviksi ne täysin järjettömät päätökset, joita ulko- ja puolustusministeriössä, valtioneuvostossa sekä presidentinkansliassa tällä hetkellä tehdään.

Toimintamme on lähtenyt hyvin käyntiin ja ihmisten ilmeisen tiedonjanon tyydyttämiseksi KaTu:n toimitus hakee nyt joukkoonsa lisää kirjoittajia. Tehtävänäsi on juttuaiheiden metsästys ja artikkeleiden kirjoittaminen niistä. Saat meiltä opastuksen jolla pääset alkuun. Jos koet että Sinusta olisi apua meille, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi yksityisviestillä. Ansioluettelonasi toimii esimerkiksi Homman viestihistoria, lisäksi voit kertoa muusta kirjoittajakokemuksestasi. Jos et ole rekisteröitynyt Homma-forumille, voit lähettää postia osoitteeseen
[email protected]

https://kansallinenturvallisuus.com

Impi Waara

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 665
  • Liked: 6649
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #1 : 23.02.2017, 22:58:12 »
Kansallisesta turvattomuudesta olisi sananen, jos toinenkin sanottavana.
Totuus kuulostaa vihapuheelta heistä, jotka vihaavat totuutta.

Sananvapaus ei ole oikeutta kertoa ihmisille, mitä he haluavat kuulla. Sananvapaus on vapautta kertoa ihmisille, mitä he eivät halua kuulla.

10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Sydämistynyt

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 230
  • Liked: 4690
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #2 : 23.02.2017, 23:01:13 »
Kumpaan päin ollaan, NATO vai Venäjä? 

Ja paljonko kirjoituksista maksetaan?
"Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat". Luuk. 19:40

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 159
  • Liked: 14339
  • lahtari
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #3 : 23.02.2017, 23:04:00 »
Kuka tai ketkä ovat kansallinen turvallisuus Katu?

Mistä tiedän ettei tämä ole pahantahtoisen vihervasemmistolaisen anarkistiryhmän ns social engineering kusetus hompanssien identiteetin selvittämiseksi ja tyypillisesti toisten ihmisten elämän tuhoamiseksi?

Mitä KaTu haluaa ja kenen ehdoilla?

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Beenari

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 947
  • Liked: 1398
  • Banned
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #4 : 23.02.2017, 23:15:07 »
Mitä KaTu haluaa ja kenen ehdoilla?

Ketä on takana? Kenen trollitehtaasta on kyse? Maksetaanko kirjoituspalkkiot dollareissa, euroissa vaiko ruplilla?
“The fascists of the future will be called anti-fascists.” - Winston Churchill

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 140
  • Liked: 20802
  • "Ilon ja toivon liike"
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #5 : 23.02.2017, 23:33:18 »
Epäilin ensin Polpon juoneksi, mutta taitaakin olla anarkomarkojen hommia.   ???

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 422
  • Liked: 5500
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #6 : 23.02.2017, 23:37:44 »
Kuka tai ketkä ovat kansallinen turvallisuus Katu?

Mistä tiedän ettei tämä ole pahantahtoisen vihervasemmistolaisen anarkistiryhmän ns social engineering kusetus hompanssien identiteetin selvittämiseksi ja tyypillisesti toisten ihmisten elämän tuhoamiseksi?

Mitä KaTu haluaa ja kenen ehdoilla?

Siviilitarkkailija osuu tässä kyllä napakymppiin. Ettei vain ole kotoinen kopio "research Gruppenista".  Kannattaa kommunikoida nimimerkillisten noiden kanssa täysin anonyymistä sähköpostiosoitteesta.

Siis tämän toimijan oma anonymiteetti nostaa epäilykset pintaan..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Skeptikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 659
  • Liked: 6452
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #7 : 23.02.2017, 23:50:06 »
Siviilitarkkailija osuu tässä kyllä napakymppiin. Ettei vain ole kotoinen kopio "research Gruppenista".  Kannattaa kommunikoida nimimerkillisten noiden kanssa täysin anonyymistä sähköpostiosoitteesta.

Siis tämän toimijan oma anonymiteetti nostaa epäilykset pintaan..

Suosittelen myös jokaista harkitsemaan sitä, että onko omalla kohdallasi tämäkään vielä riittävä suoja. Usein nimittäin sähköpostin otsikkokentissä tulee mukana tieto, että mistä IP-osoitteesta viesti on lähetetty. Se voi auttaa monessa tapauksessa henkilöllisyyden selvittämisessä ei-viranomaisiakin.
« Viimeksi muokattu: 24.02.2017, 00:18:46 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Hornsmith

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 009
  • Liked: 6197
  • HC juntti
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #8 : 23.02.2017, 23:53:23 »
Ansioluettelonasi toimii esimerkiksi Homman viestihistoria...

Mikäli kyseessä on puhdas ansa, taisin juuri välttää tämän rimaa hipomatta. ;D
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 769
  • Liked: 10305
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #9 : 24.02.2017, 00:24:25 »
Kuka tai ketkä ovat kansallinen turvallisuus Katu?

Mistä tiedän ettei tämä ole pahantahtoisen vihervasemmistolaisen anarkistiryhmän ns social engineering kusetus hompanssien identiteetin selvittämiseksi ja tyypillisesti toisten ihmisten elämän tuhoamiseksi?

Mitä KaTu haluaa ja kenen ehdoilla?

Minulta kysyttiin yksityisviestillä lupaa käyttää tuolla käännöksiäni ja sehän sopii. En paljasta yhteyttä ottanutta hommalle jo pitkään kirjoitellutta nimimerkkiä, sillä itsekin pysyttelen täällä anonyyminä (suosittelen samaa muillekin). Enempää en sivuston taustoista tiedä. Sopiva varovaisuus on aina paikallaan. Kannattanee seurata noita sivuja ja muodostaa sitten itse omat johtopäätökset.

Pekka Kemppainen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 469
  • Liked: 305
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #10 : 24.02.2017, 11:34:30 »
K.turvallisuus-ukko nähty livenä. Vaikutti ihan ihmiseltä, ei ole lisko. (Tällä en kommentoi ed. keskustelua.)

Skeptikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 659
  • Liked: 6452
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #11 : 24.02.2017, 12:17:37 »
Minulta kysyttiin yksityisviestillä lupaa käyttää tuolla käännöksiäni ja sehän sopii. En paljasta yhteyttä ottanutta hommalle jo pitkään kirjoitellutta nimimerkkiä, sillä itsekin pysyttelen täällä anonyyminä (suosittelen samaa muillekin). Enempää en sivuston taustoista tiedä. Sopiva varovaisuus on aina paikallaan. Kannattanee seurata noita sivuja ja muodostaa sitten itse omat johtopäätökset.

Ylipäätään muutenkin olisi minusta hyvä alkaa itse kunkin siirtää toimintaansa yhä enenevissä määrin pelkästä pseudonyymin käyttämisestä enemmän anonyymiin suuntaan esimerkiksi Tor-verkon, salattujen sähköpostijärjestelmien, koko kovalevyn kryptausta käyttämällä yms. Vaikkei etukäteen tiedäkään, niin jossain vaiheessa voi herätä siihen todellisuuteen, että jotkut polpottajat, vasemmistoanarkistien teloitusryhmä, miehittäjäjoukot tms ovat oven takana. Autonomiset terroristisolutkin pystyvät toimimaan paremmin vihamielisessä ympäristössä kuin tiukan keskusjohtoiset.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

KaTu

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 18
  • Liked: 15
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #12 : 24.02.2017, 13:20:28 »
Kumpaan päin ollaan, NATO vai Venäjä? 

Ja paljonko kirjoituksista maksetaan?

Sydän sykkii itsenäiselle, puolueettomalle Suomelle. Kirjoituksista ei toistaiseksi makseta mitään. Sivusto pyörii vapaaehtoistyöllä.

Kuka tai ketkä ovat kansallinen turvallisuus Katu?

Mistä tiedän ettei tämä ole pahantahtoisen vihervasemmistolaisen anarkistiryhmän ns social engineering kusetus hompanssien identiteetin selvittämiseksi ja tyypillisesti toisten ihmisten elämän tuhoamiseksi?

Mitä KaTu haluaa ja kenen ehdoilla?

Olemme Suomen tilanteesta ja tulevaisuudesta huolissaan olevia suomalaisia tolkun ihmisiä. Identiteettiään ei tarvitse meille paljastaa. Emme itsekään paljasta omiamme. Voimme kertoa omat Homma-nimimerkkimme kunhan luottamusta on parin artikkelin myötä saatu rakennettua.

Haluamme auttaa tekemään Suomesta jälleen itsenäisen. Totuuden ehdoilla.

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 353
  • Liked: 3253
  • Asiam tuntija
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #13 : 24.02.2017, 22:59:09 »
Montako kansallismielistä nettilehteä tarvitaan? Pitääkö jokaisella parin hengen ryhmällä olla omansa? Mistä niille kaikille riittää sisällöntuottajia? Yrittää tietysti saa, mutta kuka jaksaa seurata lehtiä, joissa ei oikein mitään tapahdu alkuinnostuksen jälkeen.

https://kansallinenturvallisuus.com/
http://oikeamedia.fi/
http://www.kansallinenkuriiri.fi/
https://www.kansalainen.fi/
http://www.nykysuomi.com/
https://vastavalkea.fi/

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 769
  • Liked: 10305
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #14 : 24.02.2017, 23:06:10 »
Montako kansallismielistä nettilehteä tarvitaan?

Mun mielestä niin paljon kun ihmisillä riittää mielenkiintoa niitä perustaa. Ei väliä, vaikka osa voi hiipua matkan varrella. Montako lehteä The Puolueella on maassa? Lukemattomia, mutta jo ennalta tiedetään miten niille aikanaan käy. Arvaako kukaan miksi?

Vredesbyrd

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 198
  • Liked: 2378
  • Destroyer of Discourse
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #15 : 24.02.2017, 23:10:55 »
Mikäli kaikkien apajille yrittävien levikki jää samojen ihmisten jaettavaksi kuin ennenkin niin lisäarvoa ei ole.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 769
  • Liked: 10305
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #16 : 24.02.2017, 23:25:14 »
^ Jospa "apajat" ei ole staattinen vakio?

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 739
  • Liked: 4632
  • Country-dwelling, mushroom hunting, night riding
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #17 : 24.02.2017, 23:28:21 »
Heheh, nää vastaukset on ihan huippuja! Sen mitä olen pari kertaa P. Kemppaista miekkareissa tavannut, niin hän kyllä sopisi tuonne kirjoittajaksi. Oli sitten kallellaan amerikan maahan tai neuvostoliittoon. Tosin itse en kyllä ymmärrä yhtään, mitä väliä sillä on mikä tausta milläkin forumilla on, tai miksi ylipäätään pitää tietää kirjoittajista jne. Eikö tässä ole noin sata kertaa tärkeämpiä asioita, kuten sisältö.

Jari Leino ja Hattiwatti tietysti pitäisi saada kirjoittamaan mihin tahansa systeemiin. Taitaa ne kovat kirjoittajat olla enempi facebookkaajia, ja jos Hommaforumilta meinaa rekrytä, niin täällä on sen verran kovaa egoa että äärettömän vaikea päästä yhteisymmärrykseen erityisesti tällaisista asioista.
“The average man is hooked to his fellow men, while the warrior is hooked only to infinity.” CC

bencameron

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 158
  • Liked: 173
  • Etnonationalisti
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #18 : 24.02.2017, 23:37:10 »
Olemme Suomen tilanteesta ja tulevaisuudesta huolissaan olevia suomalaisia tolkun ihmisiä. Identiteettiään ei tarvitse meille paljastaa. Emme itsekään paljasta omiamme. Voimme kertoa omat Homma-nimimerkkimme kunhan luottamusta on parin artikkelin myötä saatu rakennettua.
Kuinka monta hommafoorumilaista teihin sitten kuuluu?




"We can have peace and security only as long as we band together to preserve that most priceless possession, our inheritance of European blood." - Charles A. Lindbergh

sivullinen.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 147
  • Liked: 7876
  • Ahjo on viha. Kosto on kipinä.
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #19 : 25.02.2017, 02:27:57 »
Montako kansallismielistä nettilehteä tarvitaan? Pitääkö jokaisella parin hengen ryhmällä olla omansa? Mistä niille kaikille riittää sisällöntuottajia?

Näitä samoja kysymyksiä pyörittelen aina mielessäni nähdessäni jälleen yhden uuden nettilehden perustettavan. Jokainen uusi yritys syö tavallaan myös muilta uskottavuutta ja menestymisen mahdollisuuksia hajaannuttamalla lukijoita. Se ei ole hyvä. Tarvittaisiin vähemmän, mutta parempia. Vaan kulkeeko tie laatuun määrän kautta markkinataloudessa? Heikot ja huonot karsiutuvat pois ja hyvät jatkavat.

Joten mielestäni on hyvä, että jotain uutta kokeillaan ja pyritään tekemään jotain eikä vain valiteta -- kuten itse pääosin teen --. Hyvin äskettäin perustetut kaksi uutta tulokasta ovat tulleet peliin poikkeuksellisen laadukkain kuvioin. Oikea Media on ammattitoimittajien tekemä julkaisu; se pyrkii nähtävästi tavoittamaan nimenomaan ammattitoimittajien paperisia julkaisuja ennen lukeneita ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet sosialistien valheisiin, toiseuden ihannointiin ja Voittaja-Trumpin haukkumiseen. Tämä Kansallinen Turvallisuus taas on muutaman ihan kiinnostavan jutun esittänyt nimittäin sellaisen käännösjutun, jonka tapaista ei muualta suomen kielisenä löydä. Se iskee lähemmin minun kaltaisiini, jotka eivät enää paperilehtien tyyliä vaadi tai edes kaipaa. Odotan kiinnostuksella jatkoa molempiin -- mutta en itse pelimerkkejäni vielä näillä näytöillä asettaisi kummallekaan --.

Syvällisesemmin selittäen olen sitä mieltä, että Suomen sosialistinen lehdistö on onnistunut pilaamaan koko perinteisen uutisen rakenteen valeuutistensa avulla. Se on pilattu niin täysin, ettei sellaisia enää tee mieli lukea eikä sellaisten varaan voi julkaisua rakentaa -- tai voi niitä lukea, mutta aina yli kriittisesti eli olettaen koko jutun olevan pelkkää valetta alusta loppuun --. Siitä syystä tarvittaisiin mielestäni ihan toisenlaista viestintää; tarvittaisiin rakenteeltaan uskottavaa viestintää. Mutta en tiedä mitä -- enkä usko kenenkään tietävän, ja sitä ei voikaan tietää, koska sitä ei vielä ole vaan se pitää keksiä --. Muutamia vuosia sitten yritin kokeellisesti koostaa Hommaforumin erään ajankohtaista tapahtumaa yleisluontoisesti käsittelevän keskusteluketjun sisällön blogikirjoitukseksi. Se oli se näkemys, johon silloin uskoin. Koe ei onnistunut. Blogikirjoitus oli liian raskas luettavaksi ja muutenkin näitä pitkiä kirjoituksiani lukee hyvin harva -- vielä harvempi lukee pitkiä artikkeleita ja blogikirjoituksia voin väittää omaksi lohdutuksekseni --.

Olisin nyt valmis uuteen kokeiluun. Olen vuosien aikana oppinut jotain uutta -- ja myös kenttä on kehittynyt ja opettanut paljon --. Toimiva viestintätapa omana aikanamme on mielestäni oltava lyhyen iskevä ja asiaan menevä -- ja lisäksi sen on oltava näyttävä --. Voisin yrittää luoda sellaisen kirjoituksen tässä joku päivä -- ja jos kelpaa, niin voisin ehdottaa sen julkaisua --. Ensimmäinen yritys on aina työläs ja usein tuomittu epäonnistumaan. En aio välittää. Muutama seikka olisi kuitenkin syytä saada tietää. Sillä jos yritän kohdistaa kokeiluni nimenomaan teidän julkaisuunne, on minun huomiota sen rajoituksia; en haluaisi jutun kaatuvan niihin. Mitä teknisiä ja sisällöllisiä rajoituksia olette asettaneet jutuillenne? Kirosanojen käyttö olisi kiehtova kokeilu -- mutta en tarkoita sitä --. Shokkikuvien vaikutusteho on hyvä -- mutta sekään ei ole mielessäni oleva asia --. Interaktio eli toiminnallisuus on ajatukseni. Tässä Ylen uutisessa on hyvä interaktio; siinä saa lukija eli kokija etsiä sotilaita. Sellaista kaipaisin. Onko tuollainen mahdollista teidän julkaisussanne?

Jos on, niin voisin yrittää luoda jotain Atalanta Fugiensin, meemitaikuuden ja perinteisen muotoisen uutisen väliltä. Aiheena voisi olla esimerkiksi Voittaja-Trumpin joku linjaus -- jonka pitäisi tietenkin liittyä jotenkin Suomeen ja vaikkapa Suomen turvallisuuteen --. Sanotaan nyt vaikka Nato. Näin sisältö ei olisi uutisointia vaan tilastoa, kieliasu olisi Voittaja-Trumpia ylistävää -- ja tunnelmaltaan sinisen ja keltaisen välillä kulkevaa -- ja tulokulma lukijalle loppupäätelmien tekemisen mahdollisuuden antavaa eli avointa. Ehdotelmani saattaa olla hyvin vaikeasti ymmärrettävä ja sitä se onkin. Se ei ole pelkkää kirjoituksen räiskäisyä totunnaiseen tapaan lukijan eteen. Valitettavasti en osaa lyhyesti tai hyvin edes selventää, mitä tarkalleen ottaen tarkoitan; vasta valmis tuotos olisi arvosteltavaksi kelvollinen. Tein kuitenkin nopeasti suuntaa antavan havainnekuvan. En ole kuvaan täysin tyytyväinen. Varsinkin kaikissa jutuissanne mukana olevat hämmennystä tuovat sivumainokset ärsyttävät minua niin tässä kuin myös muualla. Kaipaisin lineaarisempaa ja zenimäisempää -- Applemaisempaa -- lähestymistapaa jutun esityksessä. On voitava edetä ylhäältä alas ilman sivuille katsomista.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

b_kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 353
  • Liked: 3253
  • Asiam tuntija
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #20 : 25.02.2017, 12:23:29 »
"Oikea Media" näyttää toistaiseksi (valitettavasti) olevan täysin perussuomalaisesta näkökulmasta tehty. Toistaalta, se on viimein sitä, mitä Matias Turkkilalta ja Suomen Uutisilta odotettiin jo vuosia sitten. Kummassakaan tuskin tullaan näkemään kritiikkiä perussuomalaisia kohtaan.

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 159
  • Liked: 14339
  • lahtari
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #21 : 25.02.2017, 12:39:16 »
Suoraan sanottuna, kansallinen turvallisuus, on sana joka pitää paljon sisällä. Salaisen ja julkisen elementin. Netin kautta kannatan lähinnä julkista linjaa. Kansallinen turvallisuus taas pitää ehdottomasti olla salattua. Minulle tulee vähän skitsofreeninen tunne kun luen julkaisua nimeltä "kansallinen turvallisuus". Tulee mieleen maamme virallinen "ulkopolitiikka" julkaisu jossa käsitellään maamme virallista ulkopolitiikkaa niin pienessä piirissä että näennäisesti julkisesta muodostaan huolimatta "ulkopolitiikka" julkaisua voisi pitää salaisena. Jos saatte koskaan räpylään lehdykän nimeltä "ulkopolitiikka" niin ymmärrätte mistä puhun.

Pääasia on että julkaisua tehdään.

DDR:n kaatuminen vs Sananvapauden läpimurto. Kun sosialistinen valhehallinto ja -media kaatuivat DDR:ssä, ensimmäinen ilmiö oli mieletön määrä sanomalehtiä. Ihmiset perustivat satoja lehtiä. Ne toimivat keskimäärin kuukauden tai minkä väki jaksoi tehdä lehteä. Lyhyestä elämästään huolimatta näillä lehdillä oli tehtävä. Tätä on sananvapaus. Oikeus viestiä ja julkaista. Vaikkei juttua edes tehdä ikuisesti.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

KaTu

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 18
  • Liked: 15
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #22 : 25.02.2017, 18:07:41 »
Analyysiä ja villi ehdotus

Ei. Infosotaan ei voi mennä meemirintama edellä. Mahtipontisella julistuksella on oma tärkeä paikkansa sosiaalisen median foorumeilla mutta se ei voi olla hyökkäyksen kärkenä.

Länkytystä ja kysymyksiä tähänkin ketjuun riittää. Eikö 8 vuotta spekulointia riitä? Hommalle kaikki kunnia mikä sille kuuluu, mutta tästä seisovasta tilanteesta pitää päästä eteenpäin. Itsenäistä valtiota ei ole ilman vireää kansalaisyhteiskuntaa, sitä tässä yritetään elvyttää. Tiedonvälityshegemonia on tällä hetkellä valehtelevilla paskiaisilla jotka saavat ohjeensa keskusjohtoisesti, tämä pitää murtaa. Tämä tullaan murtamaan. Ainoa kysymys mikä sinun pitää esittää, on kysyä peilin edessä itseltäsi: Haluanko Suomen saavan itsenäisyytensä takaisin? Jos vastaus on ei, jatka länkytystä ja opettele uimaan. Jos vastaus on kyllä, lopeta spekulointi ja TOIMI!

Voisiko moderaattori sulkea tämän ketjun keskustelulta? Jos on edelleen polttava tarve kysyä jotain, yksityisviestillä tavoittaa. Sivustomme ei ole täydellinen mutta täällä on turha huudella, tulemalla mukaan kritiikillä ja kehitysehdotuksillasi on se painoarvo joka niille kuuluu.

Vredesbyrd

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 198
  • Liked: 2378
  • Destroyer of Discourse
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #23 : 07.03.2017, 18:12:25 »
Kuinka saadaan "itsenäinen valtio vireällä kansalaisyhteiskunnalla" levittämällä tällaisia ideoita, joissa 50 % väestöstä on todettu sukupuolensa perusteella kelvottomiksi kyseisen aatteen edistämisen ja puolesta taistelun kannalta? Tulee mieleen Daily Stormer viiteryhmänä. Siihenkö pyritte? Väitättekö todella, että länsimainen valtaeliitti on jokin all-female panel, joka toimii nimenomaan länsimaisen Hyvän Miehen sivilisaation tuhoamiseksi?

Tuleeko seuraavaksi kirjoituksia vaikkapa yhtä raikkaasti esimerkiksi homoseksuaalien pitämisestä mielisairaina?

https://kansallinenturvallisuus.com/naisvalta-tuhoaa-sivilisaation/

Pistetään vielä mahdollisen imagohaitan vuoksi häviämisen kannalta talteen koko juttu tänne:

Lainaus
Naisvalta tuhoaa sivilisaation
6.3.2017 Identitaari Näkökulma 0

Kirjoitus on käännös vasemmistolaisen journalistin, yhdysvaltalaisen Robert Lindsayn blogikirjoituksesta “Why Female Rule Always Fails in the West”.

Naisvalta ja sen lopputulos länsimaisessa yhteiskunnassa

Hyvien miesten tulee asettaa säännöt ja rajat. Täytyy ymmärtää että kun naiset päästetään Lännessä valtaan ja annetaan heidän muodostaa säännöt tai rajat haluamallaan tavalla, he asettavat kasapäin hullumpia ja toistaan toimimattomampia lakeja, jotka toimivat ja soveltuvat hyvin naisille mutta äärimmäisen huonosti miehille. Nainen kokee edellä mainitun tilanteen reiluna ja oikeudenmukaisena. Näin he ajattelevat.

Siinä vaiheessa kun naisella on mahdollisuus luoda lakeja tai sääntöjä lännessä, ensimmäinen asia mitä hän ajattelee, on kostaminen miehille. Naiset nimittäin kuvittelevat, että me miehet olemme huijanneet heitä koko heidän eliniän, ja nyt on takaisinmaksun aika. Jos näille naisille osoittaa, kuinka käsittämättömiä, toimimattomia, syrjiviä ja hulluja nämä muodostamansa säännöt ovat, he ainoastaan kohottavat olkapäitään todeten: “Se on oikeudenmukaisuutta”. Jonkin onton perusteen jälkeen naiset sitten vaativat kaikkia noudattamaan ja seuraamaan näitä kategorisesti korneja sääntöjä ja politiikkaa.

Länsimaisella naisella on yksi perusteellinen ongelma. Se, pitääkö tämä ongelma paikkaansa muualla, siitä minulla ei ole varmuutta. Mutta tunnen ja olen tuntenut hyvin paljon naisia, tiedän hyvin kuinka he ajattelevat. Itse asiassa, ymmärrän naisia paremmin kuin he itse ymmärtävät itseään, koska naiset eivät ymmärrä edes itseään kovin hyvin. Tämä juontaa juurensa siitä, että naisia sitoo itsepetoksen prinsiippi. Ja tässä itsepetoksen maailmassa nainen elää koko elämänsä. Tätä maailmaa nainen kutsuu paratiisiksi, mutta minä kutsun sitä vankilaksi. Loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystä millä sitä kutsuu.

Tämän itsepetoksen ominaispiirre on se, kuinka naiset näkevät ja kokevat maailman. Nainen nimittäin kokee maailman siten kuinka se ei ole, mutta kuinka sen pitäisi olla. Lähes jokaisella naisella on tämä erheellinen piirre ja ilmeisesti se juontaa juurensa eräänalaisesta sovelletusta puolustusmekanismista. Heitä ei siten voi syyttää ajattelustaan, mutta silti se johtaa tilanteeseen, jossa naiset eivät ymmärrä kuinka maailma toimii. Niin sanotun todellisen maailman lainalaisuudet kuulostavat naisesta painajaismaisilta ja siksi naiset ratkaisevat ongelmansa kieltämällä asian ja toteamalla, että eihän asia voi olla siten ollenkaan. Lisäksi, naiset väittävät miesten luoneen kaikki epäkohdat ja negatiiviset asiat oikeuttaakseen ja manifestoidakseen partriarkaattia tai jotain. Kun naiselle yrittää kertoa, kuinka maailma ja sen lainalaisuudet toimivat, he suuttuvat ja syyttävät sinua valehtelusta.

Maailma on kylmä, julma ja suhteellisen paha paikka elää. Miehet sen sijaan toteavat, että “entä sitten, maailma on paska paikka mutta kyllä siitä selvitään”, “parempi elää siinä kuin kuolla tai märehtiä surussa” tai “täytyy koittaa pärjätä eikä stressata turhia”. Miehet tietävät, että maailmassa asiat mättävät eivätkä ole aina oikeudenmukaisia, mutta he sentään pyrkivät tarpomaan sen läpi jollain tavalla selkä suorana.

Naiset ovat erittäin tunteellisia, kilttejä ja jokseenkin heikkoja sieluja. Heitä ei vain ole yksinkertaisesti varustettu selviämään kylmästä pahasta maailmasta. Useimmat heistä todennäköisesti tappaisivat itsensä koska itsemurha-alttius on tärkeä piirre normatiivista naisen ajattelua. Useimmat naiset eivät koskaan tee sitä kuitenkaan, mutta taipumus on usein läsnä, ja iso osa naisista käy jossain vaiheessa läpi siihen liittyviä vaiheita ja jopa puolivillaisia yrityksiä tappaa itsensä.

Koska naiset näkevät maailman siten, kuinka sen tulisi olla naismaisessa unelmautopiassa, valtaan päästessään he alkavat luoda irrationaalisia sääntöjä ja lakeja, jotka noudattavat ja juontavat juurensa tästä harhaisesta maailmankuvasta. Nämä lait ja säännöt ovat vastoin ihmisluonnetta ja todellisuutta, joten lopputulos on usein kaoottinen. Päätöksenteko on umpimähkäistä ja perustuu vahvasti tunteisiin.

Tämän takia me täällä Lännessä olemme oppineet, että on erittäin huono idea antaa naisten päättää yhteiskunnallisista asioista. Hyvien miesten tulee luoda naisten tuella systeemin säännöt ja raamit. Niiden tulee perustua miesten ajatteluun ja käsitykseen maailmasta, oikeudenmukaisuus huomioon ottaen. Hyvien miesten tulee luoda sääntöjä ja rajoja, jotka huomioivat myös naiset, eikä luoda sääntöjä jotka etuoikeuttavat miehiä ja vahingoittavat naisia.

 

Lisäys 7.3.: Kirjoitus on kirvoittanut joitain kommentteja. Moni niistä on huitonut ilmaa asian vieressä. On yhteiskunnassamme jonkinasteinen tabu että hyvin monilla, ehkä jopa useimmilla naisilla on valta-aseman menestyksekkääseen täyttämiseen nähden liian rajallinen kyky esimerkiksi päättäväisyyteen, johdonmukaisuuteen, vastuunottoon ja isojen kokonaisuuksien käsittelyyn mielessään. Kuten pohtimaan menestyneen sivilisaation edellytyksiä ja miten ne elementit toimivat yhteen. Luontaisesti johtamaan kykenevät naiset ovat vähemmistössä, elleivät jopa poikkeustapauksia. Tähän liittyen naisilta toivoisi itsekritiikkiä ja tosiasioiden tunnustamista.

Kirjoitus ei syyllistä naisia. Se vain toteaa liiallisen naisvallan eli feminiinisten ominaisuuksien ohjaavan roolin tuhoisuuden korkean tason sivilisaatiolle. On samantekevää kuka antoi naisille/naismaisille miehille tämän vallan. Voi olla että siitä voidaankin syyttää miehiä kuten jotkut ovat tehneet. Pointti on se että tällä hetkellä maailmassa on, on aina ollut ja tulee aina olemaan Pahoja Miehiä jotka pyrkivät maksimaaliseen valtaan. Näitä pyrkimyksiä vastaan eivät naiset kykene puolustautumaan, eivät yksilöinä eivätkä yhteisönä. On pääasiassa Hyvien Miesten tehtävä Hyvien Naisten tuella puolustaa sivilisaatiota, kansalaisoikeuksia ja edistystä jonka olemme saavuttaneet. Hyvillä Miehillä ympäri läntisen maailman on viimeinen tilaisuus ryhdistäytyä ja ottaa ohjat käsiinsä. Muussa tapauksessa läntinen sivilisaatio häviää historiaan maskuliinisempien kulttuurien tieltä.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

hulaq

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 1 803
  • Liked: 2258
  • The sloganist
    • Profiili
Vs: Nettijulkaisu rekrytoi uusia kirjoittajia
« Vastaus #24 : 07.03.2017, 18:27:21 »
Katsotaan mihin kyseinen julkaisu jatkossa johtaa. Suljetaan nyt toviksi ainakin alkuperäisen kirjoittajan pyynnöstä.

Kiinnostuneet kirjoittelijat voivat olla suoraan yhteydessä yksärillä.
Iudex illius ero