Kirjoittaja Aihe: Ammattikoulut valmiita helpottamaan mamujen kielitaitovaatimuksia  (Luettu 11050 kertaa)

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 712
  • Liked: 37926
  • Ego sum Spartacus
Lainaus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ohjausryhmä on esittänyt, että maahanmuuttajien ei enää tarvitsisi läpäistä yleistä kielikoetta päästäkseen ammatillisiin opintoihin.

Jyväskylän ammattiopiston koulutuspäällikkö Auli Mäkinen pitää hyvänä, että maahanmuuttajien siirtymistä eteenpäin sujuvoitetaan.

– Mutta pelkään, että ilman kielitaitoa ammatilliseen koulutukseen siirtyminen ei ole kyseisen ihmisen kannalta ollenkaan sujuva siirtymä, Uutissuomalaiselle.

Mäkinen vastaa ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavasta Valma-koulutuksesta ja aikuisten perusopetuksesta Oksasta.

– Jos maahanmuuttajalla ei ole kielitaitoa ja hänet ohjataan ammatilliseen koulutukseen, tukitoimien pitäisi olla todella massiiviset, koska kieli on opiskelun väline. Mutta varsinkin tilanteessa, jossa valtakunnallisesti leikataan ammatillisesta koulutuksesta valtavat määrät, sellaisiin tukitoimiin ei ole mitään mahdollisuuksia, hän sanoo.

Koulutuskeskus Salpauksen rehtori Päivi Saarelainen toteaa, että asialla on kaksi puolta.

– Varmasti vähempikin kielitaitovaatimus riittäisi kuin nyt on tutkinnon perusteissa. Mutta toki ainakin auttavasti pitää osata kommunikoida, hän sanoo.

Samoilla linjoilla on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän opettaja Sari Härkönen, joka työskentelee Valma-koulutuksessa.

– Jos valituksi tulee sellainen, jolla onkin nollakielitaso, siinä menee kaikilla sormi suuhun.

Vaadittu kielitaidon taso on monen opettajan mielestä ollut turhankin tiukka. Sen onkin saavuttanut kotoutumiskoulutuksen päättävistä vain noin joka neljäs.

Kielikoetta tuskin lakkautettaisiin täysin, arvioi ohjausryhmän sihteeri, ylitarkastaja Kaisu Piiroinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Testi voisi seuloa opiskelijoista ne, jotka tarvitsevat erityistukea.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/usu_maahmuut_kielitaito_ammattikoulu-62138

Saturoitunut

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 987
  • Liked: 2333
  • Ilmeisesti
Ja nämä kielitaidottomat luonnollisesti laitetaan samoihin opetusryhmiin suomalaisten kanssa. Siellä tapaillaan jo nyt tunnilla sanastoa, koska joko valmistava koulutus ei ole riittävää tai siitä on päästetty läpi sellaisia, joiden ei olisi tullut päästä läpi. Voi vain kuvitella, mitä tämä tekee opetuksen laadulle.

Tämä on yksiselitteisesti typerä päätös. Sillä ei ole minkään valtakunnan hopeareunusta. Yhdessäkään jutussa haastatellussa naisessa ei luonnollisestikaan ole miestä myöntämään asiaa.

Fiftari

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 866
  • Liked: 9704
  • "Hallitus koostuu ihmisistä joita ei hallita"
Seuraavaksi sitten kai helpotetaan tutkintovaatimuksia, vain matujen osalta tietenkin. Elämän realiteetit tulevat vastaan työelämässä kun kukaan ei palkkaa asentajaa joka osaa käyttää ruuvimeisseliä mutta ei juuri muuta ja kielitaitokin on vähän niin ja näin.

Tämän jälkeen ihmetellään lehdissä miksi eivät työllisty -> ennakkoluulot. Ja kun työllistyy -> hirveä menestystarina kuinka voitti ennakkoluulot.
Mitä eroa on mielisairaalalla ja Suomen valtiolla? Mielisairaalassa johtoporras on yleensä ihan terve

Jouko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 824
  • Liked: 888
  • Jouko Lilja
Ei tämä työllisyyttä ainakaan varmista! Pikemminkin päinvastoin. Tietenkin se helpottaa niitä tutkintojen saamista ja täten rahaa oppilaitoksille. Mutta onko se itsetarkoitus?  :facepalm:
“Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä.”

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

kilohauli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 883
  • Liked: 2176
  • tiedeuskovainen
Upeaa koittaa elekielellä kertoa kieltä osaamattomalle moniosaajalle, kuinka tämä seinä on kantava, putket pitäisi uusia ja pihavalojen ohjaus saattaa automatiikan piiriin. Taas oletetaan, että se on se suomalainen joka sopeutuu, eli elehtii ja vahtii timpuria koko ajan tai opettelee jotain sähläm-kieltä. Moniosaajan palvelut lienevät kuitenkin samanhintaiset.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2017, 12:02:08 kirjoittanut kilohauli »
"Minusta Suomi on autettu, onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen."
"Syö paskaa ja kuole pois!”
”En kokenut siinä hetkessä valehtelevani.”
-Abdirahim Hussein

"Vuoden 2015 pakolaiset tilastoitu Ruotsissa: 163 000 tuli – 4 500 käy töissä"

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 920
  • Liked: 44807
  • Kompostitarkastaja
Upeaa koittaa elekielellä kertoa kieltä osaamattomalle moniosaajalle, kuinka tämä seinä on kantava, putket pitäisi uusia ja pihavalojen ohjaus saattaa automatiikan piiriin. Taas se on suomalainen joka sopeutuu, eli elehtii ja vahtii timpuria koko ajan tai opettelee jotain sähläm-kieltä. Moniosaajan palvelut lienevät kuitenkin samanhintaiset.

Huoli on turha, eihän noita joka suunnalta helpotettuja kukaan oikeasti palkkaa, ainakaan yksityinen firma.

Oikeasti jotain osaavat matut tietenkin kärsivät tästä.
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Vastaanotin

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 252
  • Liked: 566
Tämäkö on sitä hyvää kotouttamista? Tehdään taas kaikki sen eteen, että ollaan mahdollisimman kaukana suomalaisesta kulttuurista kielineen. Eikö sen kielitaidon pitänyt olla yksi tärkeimmistä kotouttamista ja yhteiskuntaan sopeutumista edistävistä asioista?

Saatanan tunarit! Ei tätä hanskata edelleenkään.

kilohauli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 883
  • Liked: 2176
  • tiedeuskovainen
Upeaa koittaa elekielellä kertoa kieltä osaamattomalle moniosaajalle, kuinka tämä seinä on kantava, putket pitäisi uusia ja pihavalojen ohjaus saattaa automatiikan piiriin. Taas se on suomalainen joka sopeutuu, eli elehtii ja vahtii timpuria koko ajan tai opettelee jotain sähläm-kieltä. Moniosaajan palvelut lienevät kuitenkin samanhintaiset.

Huoli on turha, eihän noita joka suunnalta helpotettuja kukaan oikeasti palkkaa, ainakaan yksityinen firma.

Oikeasti jotain osaavat matut tietenkin kärsivät tästä.

Näinhän se on. Eihän kieltä osaamatonta remppamiestä kukaan yksityinenkään palkkaa. Paitsi vihervasuri, joka sitten nauttii kognitiivisessa dissonanssissaan siitä vahinkokattoikkunastaan. Koitin lähinnä simuloidan tilanteen absurdiutta.

Tämä on taas sitä hiton käsien heiluttelua. Ollaan tekevinään jotain ja pärisee helvetin lujaa, mutta lopputulos on pitkälti miinuksella.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2017, 09:14:34 kirjoittanut kilohauli »
"Minusta Suomi on autettu, onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen."
"Syö paskaa ja kuole pois!”
”En kokenut siinä hetkessä valehtelevani.”
-Abdirahim Hussein

"Vuoden 2015 pakolaiset tilastoitu Ruotsissa: 163 000 tuli – 4 500 käy töissä"

Alapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 893
  • Liked: 1880
Että pitäisi vielä helpottaa kielitaitovaatimuksia. Vaikka bussikuskikurssillekin on se kielitaitovaatimus, siellä törmäsi sellaisiin jotka ei pystynyt lukemaan edes riviä tekstiä, jossa ei montaa sanaa ole, ilman suuria vaikeuksia. Saati että nekin jotka puhui kohtalaista suomen kieltä, niillekin piti kertoa mitä joku asia tarkoitti, siis jos tuli ns.ammattisanastoa.

Brandis

  • Vieras
Lainaus
Vaadittu kielitaidon taso on monen opettajan mielestä ollut turhankin tiukka. Sen onkin saavuttanut kotoutumiskoulutuksen päättävistä vain noin joka neljäs.

Vaaditun kielitaidon taso on muodostunut tarpeesta aiemmin, mikä tässä nyt olisi oleellisesti muuttunut?

Se, että asetettuihin vaatimuksiin noustaan ja ne saavutetaan, kertoo pyrkijän motivaatiosta - tilanteessa, jossa vain joka neljännes suoriutuu annetuista vaatimuksista, on jotakin vinossa. Tukitoimia ja tukea voi lisätä vain niin paljon, lopulta tulos on kiinni pyrkijän omasta työstä ja motivoituneisuudesta.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2017, 09:33:14 kirjoittanut Brandis »

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 34 823
  • Liked: 38261
Mihin suomalainen työelämä tarvitsee älykääpiöitä, jotka eivät opi puhumaan ja kirjoittamaan? Onko tämä joku maatalousyhteiskunta vai mikä?

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 144
  • Liked: 6014
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
"Tervtuloa kouluumme. Sinun ei tarvitse osata niitä kieliä joilla opetamme."

Kuulostaapa tasokkaalta opetukselta.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

ämpee

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 16 395
  • Liked: 23145
Seuraava johdonmukainen askel on helpottaa mamujen ammattitaitovaatimuksia, työvaatimuksiahan heillä ei ole.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Pölhökustaa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 363
  • Liked: 5211
Sekään ei olisi tosiasiassa ongelma, jos olisi maahanmuuttajille esim. englanninkielistä opetusta, ja koulutus sujuisi sillä tavoin. Ei Suomi ole kielenä välttämätön työmarkkinoilla. On monia työpaikkoja joissa pärjää hyvin englanninkielelläkin, jos vain muuten on osaaminen, ammattitaito ja työnteon halu normaalia länsimaista tasoa.

Hankalaksi asian tosiasiassa tekee sen, että kun viranomaiset ja media puhuvat maahanmuuttajista, ei tarkoiteta työperäisiä, peruskoulutuksen ja jonkinlaisen kielitaidon omaavia maahanmuuttajia, vaan puhutaan afrikansarven ja lähi-idän nuorukaisista. He osaavat vain omaa äidinkieltään - oli se sitten somali, urdu, pashtu, arabia, farsi, kurdi tai dari - tai ehkä useampaakin noista.

Joillakin heistä, kuten esim. irakilaisilla, on myös oman kielensä luku- ja kirjoitustaito ja alla yleensä vähintään meikäläistä ala-astetta vastaava koulu, eli esim. jonkinlaiset matematiikan perustaidot. Mutta hypätä siitä englanninkaankieliseen ammatilliseen opiskeluun vaikkapa insinööriksi, tradenomiksi, sairaanhoitajaksi, tms....huh-huh.  :roll:

Eli siis mitähän ihmeen tilastojenkaunistusjippoa ministeriöissä nyt siis kaavaillaan? Mistään oikeasta parannuksesta ei ole kyse. Ei kananpaskasta voi oikeasti kanasalaattia tehdä, vaikka kuinka yritettäisiin reseptiä näennäisesti muokkailla.

Viljami

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 817
  • Liked: 5853
Jaaha. Ja sitten on se pienen pieni asia, että Suomessa et saa minkään asteen tutkintoa suorittamatta ruotsin kielen opintoja. Eli miten kansalaisten yhdenvertaisuuden kanssa käy, kun toisten on suoritettava sekä suomen, että ruotsinkielen opinnot hyväksytysti ja sitten on kielelliseti ja muutenkin haasteelliset, joiden ei tarvitse suorittaa kumpaakaan? Ai niin, tuplastandardejahan ei ole.
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

Luotsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 298
  • Liked: 3811
Jaaha. Ja sitten on se pienen pieni asia, että Suomessa et saa minkään asteen tutkintoa suorittamatta ruotsin kielen opintoja.

Saat, anomuksesta. Anomuksen hyväksymisen ehtona on että äidinkielesi ei ole suomi.
*** Patria o muerte! ***

mustikka

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 131
  • Liked: 169
Esimerkiksi lähihoitajaksi opiskellaan näyttötutkintona, eli jokaisen työssäoppimisjakson lopuksi tai aikana opiskelijan tulee antaa näyttö osaamisestaan työelämän edustajalle. Näytöstä voi saada hylätyn myös huonon käytöksen vuoksi, ihan esimerkkinä jos ei osaa vastata hankalalle asiakkaalle/potilaalle ammattimaisesti. Ja tämä siis riippuu ihan siitä näytön vastaanottajasta, joka on työelämän, ei ammattikoulun edustaja, jolloin koulun helpotukset ei merkitse.

Niin tuli vaan mieleen, että mitenkähän siitä sitten selvitään, jos tuleva lähihoitaja (tai mikä muu ihmisläheisen ammatin edustaja) ei osaa suomea niin, että tulee ymmärretyksi puolin ja toisin? Englannilla ei hoitotyössä ole juuri esim. vanhusten kanssa mitään käyttöä.

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 577
  • Liked: 28900
  • Polonia restituta
Kielen osaaminen on kaiken perusta. Jos ei sitä kunnolla hallitse, niin aika vaikea on mitään vähänkään vaativampaa työtä yrittää tehdä tai ylipäätään sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ammattikouluissa opetuksen laatu saattaa olla vähän niin ja näin myös kantisten kohdalla. Nyt jos vielä entisestään lasketaan tasoa, koska halutaan siten olevinaan helpottaa mamujen elämää, niin mennään kyllä pahasti ojasta allikkoon.

Ja noiden ihmisten varassa on kuulemma Suomen tulevaisuus...
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 12 523
  • Liked: 58810
  • Saatanalliset Säkeet Tervetuloa!
Vahva vetovoimatekijä taas siihen suuntaan, että kotoutuminen on vain sivuseikka, jota ei tule ottaa kovinkaan vakavasti.

Tämä on taas yksi suihku lisää suomalaisten niskaan, jotka joutuvat tämän kaiken pelleilyn maksamaan. Kielitaitovaatimus on ensisijaisen tärkeä asia, jossa ei pitäisi antaa tuumaakaan periksi. Jos et osaa suomen kieltä, ei sinusta koskaan tule minkääntasoista suomalaista, eikä sinulla ole mitään edellytyksiä sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä on taas yksi askel lisää Suomen muuttamiseksi monikulttuuriseksi lääväksi, sekä yksi askel suomalaisuuden alasajamiseksi. Saatanan tunarit!
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Ethnos Nation!

"islam on kallon ajettelukeskukset tyhjentävä lobotomia." - Veikko

Impi Waara

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 381
  • Liked: 7919
Esimerkiksi lähihoitajaksi opiskellaan näyttötutkintona, eli jokaisen työssäoppimisjakson lopuksi tai aikana opiskelijan tulee antaa näyttö osaamisestaan työelämän edustajalle. Näytöstä voi saada hylätyn myös huonon käytöksen vuoksi, ihan esimerkkinä jos ei osaa vastata hankalalle asiakkaalle/potilaalle ammattimaisesti. Ja tämä siis riippuu ihan siitä näytön vastaanottajasta, joka on työelämän, ei ammattikoulun edustaja, jolloin koulun helpotukset ei merkitse.

Niin tuli vaan mieleen, että mitenkähän siitä sitten selvitään, jos tuleva lähihoitaja (tai mikä muu ihmisläheisen ammatin edustaja) ei osaa suomea niin, että tulee ymmärretyksi puolin ja toisin? Englannilla ei hoitotyössä ole juuri esim. vanhusten kanssa mitään käyttöä.

Käytännössä on tullut todettua, että hyvin huonoa suomea mongertava ja muistisairas vanhus on täysin toimimaton yhdistelmä. Kotipalvelussa vanhus siis maksaa siitä ilosta, että saa kotiinsa ihmisen, jonka kanssa kommunikaatio ei toimi. Tästä syystä moni muukaan ei toimi hoitotilanteessa.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Tappivanukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 521
  • Liked: 4288
  • Je suis Teukan viinapää
Mihin suomalainen työelämä tarvitsee älykääpiöitä, jotka eivät opi puhumaan ja kirjoittamaan? Onko tämä joku maatalousyhteiskunta vai mikä?

Sellainenhan siitä tulee. Ensin sota, sitten metsästys/keräily, paimentolaisuus ja maatalous.

Suvakki ei tajua koskaan. Maailmassa on ylijäämäihmisiä joille ei ole kenelläkään mitään käyttöä. Suurin osa WW2:n jälkeen syntyneistä kehitysmaalaisista on liikaväestöä. Heillä ei ole mitään annettavaa kulttuurille, tieteelle, kehitykselle, he ovat vain ottamassa. Heillä on arvoa vain niille jotka uskovat ihmisoikeuksiin ja elämän arvokkuuteen itsessään.

Maailmasta saisi kuolla pois 3-4 miljardia ja kaikilla olisi parempi. Tuomalla ne miljardit meille amikseen tapetaan amis, Suomi, planeetta.
Juuri tulleen tiedon mukaan kotoutumisongelmat suomalaiseen yhteiskuntaan saattavat liittyä täällä vellovaan rasismiin.

maltti on valttia

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 907
  • Liked: 634
Mihin suomalainen työelämä tarvitsee älykääpiöitä, jotka eivät opi puhumaan ja kirjoittamaan? Onko tämä joku maatalousyhteiskunta vai mikä?

 Itseasiassa maatalous on hyvin korkeaa amnattitaitoa vaativaa työtä. Kasvit ei muita pilkkaamalla kasva. Esim luomuviljely.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2017, 18:15:38 kirjoittanut maltti on valttia »

JP73

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 327
  • Liked: 923
  • Nuivana syntynyt
Seuraukset voivat olla vakavia, puutteellinen kielitaito ja impulsiivinen sarvelainen tai arabi. Nyt sattui oikohöylä Jussuf-Mustafaa leukaan.

Emo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 34 823
  • Liked: 38261
Mihin suomalainen työelämä tarvitsee älykääpiöitä, jotka eivät opi puhumaan ja kirjoittamaan? Onko tämä joku maatalousyhteiskunta vai mikä?

 Itseasiassa maatalous on hyvin korkeaa amnattitaitoa vaativaa työtä. Kasvit ei muita pilkkaamalla kasva. Esim luomuviljely.

No onpa onpa hyvin korkeaa ammattitaitoa vaativaa, ja sinäkö siis silti meinaat, että sukusiitetyt kielitaidottomat selviävät korkeaa ammattitaitoa vaativasta viljelytyöstä?
Eikö tuossa ole ristiriita? On siinä.

Man in a Suit

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 243
  • Liked: 3596
  • Yskikööt hihoihinsa vaan!
Että mihinkö heitä tarvitaan?

No alihankkijoiksi. Eli tilaat Ävätskönkään Putki- Ja Piippu- firmalta miekkosen rassaamaan piippusi.
Paikalle ei saavukaan Ävätskönkään Putken- ja Piipun tuttu rassaaja- miekkonen vaan joku aivan muu joka on virallinen piippufirman alihankkija. Firmalla ei ole ollut varaa laajentaa orgaanisesti joten työpalvelut ostetaan halvimmalta alihankkijalta.

Maksat siis edelleen hunajaa mutta piippusi rassaa joku jonka ammattitaitovaatimukset on lasketulla tasolla :D
Kukaan ei oikeasti voita paitsi paperilla. Joudut rassaamaan lopulta piippusi omin käsin, pimeässä.

Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Parsifal

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 570
  • Liked: 3232
Että mihinkö heitä tarvitaan?

No alihankkijoiksi. Eli tilaat Ävätskönkään Putki- Ja Piippu- firmalta miekkosen rassaamaan piippusi.
Paikalle ei saavukaan Ävätskönkään Putken- ja Piipun tuttu rassaaja- miekkonen vaan joku aivan muu joka on virallinen piippufirman alihankkija. Firmalla ei ole ollut varaa laajentaa orgaanisesti joten työpalvelut ostetaan halvimmalta alihankkijalta.

Maksat siis edelleen hunajaa mutta piippusi rassaa joku jonka ammattitaitovaatimukset on lasketulla tasolla :D
Kukaan ei oikeasti voita paitsi paperilla. Joudut rassaamaan lopulta piippusi omin käsin, pimeässä.

Paskasta työstä voi Suomessa sentään toistaiseksi vaatia korvauksia, tai sitten sotkun voi vaatia korjaamaan asianmukaisesti. Ellei tässäkin sitten vielä tule lakisääteisiä korvaushelpotuksia kieli- ja ammattitaitorajoitteisille.
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 846
  • Liked: 16649
Lainaus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ohjausryhmä on esittänyt, että maahanmuuttajien ei enää tarvitsisi läpäistä yleistä kielikoetta päästäkseen ammatillisiin opintoihin.

Lainaus
Vaadittu kielitaidon taso on monen opettajan mielestä ollut turhankin tiukka. Sen onkin saavuttanut kotoutumiskoulutuksen päättävistä vain noin joka neljäs.

Siis mitä muumia minä juuri luin? Jatkossa kielitaitoa siis motivoidaan parantamaan LÖYSENTÄMÄLLÄ vaatimustasoa entisestään?? Sekö nyt sitten motivoi villit opiskelemaan kieltä? Ei hyvää päivää taas. Jos uuden ajokortin saaneiden onnettomuudet kääntyisivät kasvuun, niin samalla logiikalla teoriakoetta ja inssiajoa pitäisi helpottaa.  :o

Kielitaito on kuitenkin tärkeimpiä, ellei TÄRKEIN taito, jos edes teoriassa halutaan integroida villit länsimaiseen yhteiskuntaan. Eli näköjään ei edes haluta yrittää sitä.

(Tähän loppuun se Lieksan kaupungin kotouttamisohjelma, "siirtyy sosiaalitoimen asiakkaaksi")  :facepalm:
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Finka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 663
  • Liked: 973
Ajatelkaapa, jos jostain toisesta koulutuksesta vain neljäsosa opiskelijoista pääsisi läpi. Miksi koulutuksen laatua ei tässä jutussa kyseenalaisteta?
“On helppoa olla silmiinpistävän ’myötätuntoinen’, jos muut pakotetaan maksamaan kustannukset.”-Murray Rothbard

Mohammed Al-gazzaz: "Iraqis and Finns have never met in thoughts, culture and religions. There is huge gap between them and it will never go away. I'm talking in general ofcourse there is exception" -FB:RHC

käpyQaarti

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 10 705
  • Liked: 16021
  • Honk honk
Ajatelkaapa, jos jostain toisesta koulutuksesta vain neljäsosa opiskelijoista pääsisi läpi. Miksi koulutuksen laatua ei tässä jutussa kyseenalaisteta?

Koulutuksessa tuskin mitään vikaa, materiaalihan tässä on se joka mättää...

Ja kielitaitovaatimusten alentaminen on juurikin koulutuksen laatuun keskittyvä toimenpide; laatua halutaan laskea opiskelijamateriaalia vastaavaksi. Ennen koulutuksen laatu on määräytynyt työelämän tarpeiden mukaan, nyt heikoimman opiskelija-aineksen.

Kuinka väärin voi asiat tehdä? Monikulttuurisenväärin, eli ihan päin mäntyä palmua.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Finka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 663
  • Liked: 973
^Olen samaa mieltä. Kuitenkin olisi loogista aloittaa parannustoimenpiteet tarkastelemalla esimerkiksi tuon Valma-koulutuksen laatua, eikä alentaa seuraavan koulutuksen alkuvaatimuksia.

Tagit: