Kirjoittaja Aihe: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä  (Luettu 26379 kertaa)

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Tämä on kova kolaus joillekin kuntavaaliehdokkaille, mutta eihän asiasta ole enää epäselvyyttä. Tällä foorumilla ovat muutamat kansanedustajat sanoneet olevansa tukematta EU:n määräämiä pakkokiintiöitä ja maahanmuuttopolitiikan siirtämistä EU:lle, mutta samaan aikaan samat kansanedustajat ovat äänestäneet ehdotuksen puolesta ja hallitus on suunnittelemassa yhdessä Perussuomalaisten kanssa ehdotuksen hyväksymistä ja käyttöönottoa.

Kristillisdemokraattien Essayah vastustaa turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisiä siirtoja
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/essayh_kd_pakolaiset-37365
Ylläoleva on siis toissa vuoden kesäkuulta. Seuraava taas toissa vuoden heinäkuulta.
Kun ei tunnu kaikki tietävän, niin sanotaanpa vielä:
Perussuomalaisten ministerien lisäksi perussuomalaiset suuren valiokunnan jäsenet äänestivät tätä esitystä vastaan.

Tuu hei @Simon Elo selittään että miksi tänään meni näin?

Pöytäkirja SuVP 12/2017 vp
Suuri valiokunta
Perjantai 24.3.2017 klo 13.33—14.51
Lainaus
Ed. Essayah teki seuraavan ehdotuksen eduskunnan kannaksi: Suomen tulee vastustaa komission esittämää automaattista jakomekanismia turvapaikanhakijoiden siirtämisestä EU-jäsenmaasta toiseen ja siitä johtuvaa Dublin-järjestelmään esitettävää muutosta. Automaattisen jakomekanismin hyväksyminen on toimivallan siirto maahanmuuttopolitiikassa jäsenmailta komissiolle. Lisäksi esitetyn mukaan komissio antaisi täytäntöönpanosäädöksen, jossa täsmennettäisiin solidaarisuusmekanismin käytön käytännön yksityiskohdat. Esitetty malli on omiaan heikentämään velvoitteita ja kannusteita hallita maahantulijoiden virtaa siirtämällä painetta muille jäsenvaltioille. Erityisesti tämä koskettaa tilannetta, jolloin laskennallisen viitearvon täyttyminen lähestyy. Automaattisen jakomekanismin toimenpiteiden oikeusperustaa ja oikeasuhtaisuutta sekä menettelyn synnyttämän mahdollisen riskin ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan ja vakavan rikollisuuden lisääntymisen suhteen ei myöskään ole riittävästi selvitetty. Esitykseen sisältyy lisäksi mahdollisuus jäsenvaltiolle olla osallistumatta korjausmekanismiin 12 kuukauden ajan, jos se suorittaa ns. 250 000 euron solidaarisuusmaksun yhtä hakijaa kohden niille jäsenvaltioille, jotka määritettiin vastuullisiksi käsittelemään siirretyt hakemukset. Kyseinen esitys on erittäin merkillinen, koska jäsenmaa maksaisi tulevaisuudessa siitä, etteivät kaikki maat kykene noudattamaan Dublin-säännöstön perusperiaatetta. Esitys raukesi kannattamattomana.
Lainaus
Läsnä

puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen kok
2. varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen sd
jäsen Eva Biaudet r
jäsen Sari Essayah kd
jäsen Timo Harakka sd
jäsen Emma Kari virh
jäsen Johanna Karimäki virh
jäsen Simon Elo ps
jäsen Ville Tavio ps
jäsen Sampo Terho ps

seuraavien kohdalla on merkintä 15 osittain. Kieroa taktikointia. Nyt heidän kanta jää pimentoon.

jäsen Jukka Gustafsson sd
jäsen Mika Niikko ps
jäsen Sari Raassina kok
jäsen Sinuhe Wallinheimo kok
jäsen Juhana Vartiainen kok
jäsen Sanna Marin sd
varajäsen Riitta Myller sd
varajäsen Juha Pylväs kesk
varajäsen Annika Saarikko kesk
varajäsen Eero Suutari kok
varajäsen Ben Zyskowicz kok
edit: Lisätty Harakka läsnäolleeksi ja Marin osittain läsnäolleeksi
Jos osaan tulkita eduskunnan sivuja oikein, niin asia menee vielä hallintovaliokuntaan. Ennenkuin se nuijitaan läpi isossa salissa.
Valiokunta hyväksyi eduskunnan kannan: Valiokunnalla ei ole huomauttamista valtioneuvoston toimintalinjaan asiassa U 36/2016 vp
Lainaus
U 36/2016 vp HaV 22.09.2016 oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen, Amnesty International, Suomen osasto ry Asiantuntijalausunto
U 36/2016 vp HaV 22.09.2016 Suomen Punainen Risti Asiantuntijalausunto
U 36/2016 vp HaV 22.09.2016 Pelastakaa Lapset ry Asiantuntijalausunto 
Heidän lausuntojen pohjalta onkin helppo tehdä päätös asiasta. Yhtään asiaan nuivasti suhtautuvaa tahoa ei viitsitty kuulla. Tosin eipä sellaisella rahastavia järjestöjä taida olla olemassakaan.
-------
U 36/2016 vp
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (asetus uudelleensijoittamisesta)
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/U_36+2016.aspx

Itse en ymmärrä sitä että kuinka vihervasemmisto muka olisi voinut ryssiä tämän vielä pahemmin.   ???
Eipä oikein mitenkään, sillä jos hallituksen tukema komission esitys menee läpi, se tarkoittaa käytännössä omasta turvapaikkapolitiikasta luopumista. Huonoiksi havaitut kansalliset päätökset voidaan sentään muuttaa myöhemmin, mutta EU ei ikinä luovuta päätösvaltaa takaisin taistelutta.

Editoitu
« Viimeksi muokattu: 27.03.2017, 06:37:53 kirjoittanut nollatoleranssi »

Kyklooppi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 524
  • Liked: 6619
  • Musertunut Suomen kansalainen.
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #1 : 26.03.2017, 11:24:53 »
Että mitähän vttua? Tässä alkaa huumori loppua.
Ihmisjäte.

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #2 : 26.03.2017, 13:12:00 »
Nostan esiin vielä yhden lainauksen.

Jos turvapaikkapolitiikan päätösvalta nyt menetetään, sen päätöksen kanssa eletään, kunnes EU jostain syystä päättää (= Saksa päättää) itse hajota. Tarkoittaa myös sitä, ettei suomalaiselle maahanmuuttokriittiselle puolueelle ole enää käyttöä, sillä ei ole enää sellaista kansallista maahanmuuttopolitiikkaa, jolla voisi vaikuttaa tulijoiden määrään ja laatuun.

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 260
  • Liked: 10722
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #3 : 26.03.2017, 13:16:53 »
Nostan esiin vielä yhden lainauksen.

Jos turvapaikkapolitiikan päätösvalta nyt menetetään, sen päätöksen kanssa eletään, kunnes EU jostain syystä päättää (= Saksa päättää) itse hajota. Tarkoittaa myös sitä, ettei suomalaiselle maahanmuuttokriittiselle puolueelle ole enää käyttöä, sillä ei ole enää sellaista kansallista maahanmuuttopolitiikkaa, jolla voisi vaikuttaa tulijoiden määrään ja laatuun.

Eikös rahan jakaminen ole omissa käsissä jos tarjotaan  kerrossänky parakista ja työlupa jolla voi tienata discorahaa niin eiköhän paluu takaisin kotiin rupea maistumaan.

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #4 : 26.03.2017, 13:19:31 »
Eikös rahan jakaminen ole omissa käsissä jos tarjotaan  kerrossänky parakista ja työlupa jolla voi tienata discorahaa niin eiköhän paluu takaisin kotiin rupea maistumaan.

Tarkoitatko leirielämää?

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 173
  • Liked: 7670
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #5 : 26.03.2017, 21:33:57 »
Mistäs tuossa nyt on kysymys? Eli osaako joku sanoa, mitä tarkoittaa se, että Valiokunta hyväksyy eduskunnan kannan? Olisiko joku noista jäsenistä, esim. Elo tai Tavio tai Terho voinut olla hyväksymättä sitä ja silloinko asia ei olisi mennyt eteenpäin, vai kuinka tuo toimii?

Edit. Eli toisin sanoen kukaan persu ei kannattanut Essayahin ehdotusta jakomekanismin vastustamisesta? Jos olisi edes yksi kannattanut, niin olisiko se riittänyt vai?
« Viimeksi muokattu: 26.03.2017, 21:35:30 kirjoittanut J. Lannan haamu »
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Java

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 390
  • Liked: 5810
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #6 : 26.03.2017, 22:29:22 »
Mistäs tuossa nyt on kysymys? Eli osaako joku sanoa, mitä tarkoittaa se, että Valiokunta hyväksyy eduskunnan kannan? Olisiko joku noista jäsenistä, esim. Elo tai Tavio tai Terho voinut olla hyväksymättä sitä ja silloinko asia ei olisi mennyt eteenpäin, vai kuinka tuo toimii?

Edit. Eli toisin sanoen kukaan persu ei kannattanut Essayahin ehdotusta jakomekanismin vastustamisesta? Jos olisi edes yksi kannattanut, niin olisiko se riittänyt vai?
En tiedä muuta kuin että herrat perussuomalaiset eivät kannattaneet erittäin järkevää ehdotusta, kysymys kuuluu miksi helvetissä ei!! Taviota pidin fiksuna, en enää :(
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 621
  • Liked: 15749
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #7 : 27.03.2017, 05:04:09 »
Osaako joku sanoa, mitä tarkoittaa se, että valiokunta hyväksyy eduskunnan kannan

Lainaus
Valtioneuvoston U-kirjelmä

​Valtioneuvoston kirjelmä, jolla valtioneuvosto saattaa eduskunnan käsittelyyn eduskunnan toimivaltaan kuuluvan Euroopan unionissa päätettäväksi tulevan asian (U-asian)

Valtioneuvosto toimittaa eduskunnalle kirjelmällään eduskunnan kannan määrittelyä varten ehdotuksen sellaiseksi säädökseksi, sopimukseksi tai muuksi toimeksi, josta päätetään Euroopan unionissa ja joka perustuslain mukaan kuuluisi eduskunnan toimivaltaan, jos Suomi ei olisi Euroopan unionin jäsen.

Ehdotus käsitellään suuressa valiokunnassa, jolle asianomaiset erikoisvaliokunnat antavat lausuntonsa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva ehdotus käsitellään ulkoasiainvalio-kunnassa. (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, 96 §)
Lainaus
26.08.2016 Puhemies lähetti asian suureen valiokuntaan, jolle hallintovaliokunnan on annettava lausunto.
07.10.2016 Valiokunnan lausunto HaVL 38 2016 vp - U 36/2016 vp
24.03.2017 Pöytäkirja SuVP 12/2017 vp

U 36/2016 vp
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (asetus uudelleensijoittamisesta)

Eurooppa-neuvoston ja EUn neuvostojen kokoukset
EUN 15/2017 vp
Sisäministeriön ja oikeusministeriön muistio 22.3.2017
Lainaus
Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 27.-28.3.2017

Sisäministerit keskustelevat neuvostossa palauttamispolitiikan tehostamisesta.
Toisena keskeisenä aiheena sisäministereillä on muuttoliikepolitiikan täytäntöönpano.

Suomea kokouksessa edustaa EU-suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve.
Lainaus
Suomen kanta

Uudelleensijoittamisasetus

Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ehdotukseen ja sen tavoitteisiin, kuten siihen, että EU:n alueelle kohdistuva laittomien maahantulijoiden paineen tulee vähentyä ja että on päästävä hallitumpaan, ennakoitavampaan sekä humanitaarisempaan maahantuloon. Samalla autetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pakolaisia ja vähennetään heidän tarvettaan turvautua salakuljettajien ja rikollisjärjestöjen apuun EU:n alueelle pääsemiseksi.

Uudelleensijoittamisen lisäämistä unionin alueella ja sen vakiinnuttamista myös niihin jäsenvaltioihin, joissa sitä ei ole perinteisesti harjoitettu, kannatetaan. Samoin komission pyrkimystä kannustaa uudelleensijoittamispolitiikallaan kolmansia maita yhteistyöhön turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä.

On tärkeää, että Suomi voi jatkossakin päättää itse vuosittain uudelleen sijoittamiensa henkilöiden määrästä eikä jäsenvaltioita velvoiteta uudelleen sijoittamaan tiettyä osuutta EU:n alueelle uudelleensijoitettavien määrästä.
Lainaus
Pääasiallinen sisältö

Uudelleensijoittaminen

Uudelleensijoittamista on tarkoitus säännellä ensimmäistä kertaa Euroopan tasolla luomalla toiminnalle yhteiset säännöt. Tavoitteena on parantaa EU:n alueelle kohdistuva laittomien maahantulijoiden painetta sekä päästä hallitumpaan, ennakoitavampaan ja humanitaarisempaan maahantuloon lisäten uudelleensijoittamista EU:n alueella ja kannustaen (myös taloudellisesti) yhä useampia maita osallistumaan tähän vapaaehtoiseen toimintaan. Uudelleensijoittamisella pyritään suojelemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja myös osaltaan vähentämään rikollisten, kuten salakuljettajien epäinhimillistä toimintaa.
Lainaus
Käsittely Euroopan parlamentissa

Dublin-ehdotuksen osalta parlamentin raportöörinä on Cecilia Wikström, ALDE. Raporttiluonnos on valmistunut 24.2.2017.
Vastaanottodirektiiviä koskevalle ehdotukselle raportoijaksi on nimetty Sophia in `t Veld, ALDE. Raporttiluonnoksen käsittely on aloitettu.
Määritelmä-ehdotuksen raportöörinä on Tanja Fajon (S&D). Raporttiluonnos valmistui 2.3.2017
Uudelleensijoittamisehdotuksen osalta parlamentti on nimennyt raportööriksi Malin Björkin, GUE/NGL :( :facepalm: >:(
Ei jumalauta ;D 
Lainaus
MutuPedia - In April 2014, Björk refused to buckle her seat belt on board in a Swedish plane after she became aware that the plane would transport a failed asylum seeker from Iran who was about to get deported. As a result, the man was transferred to another place.

Lainaus
Valiokunta hyväksyi eduskunnan kannan: Valiokunnalla ei ole huomauttamista valtioneuvoston toimintalinjaan asioissa U 29/2016 vp, U 30/2016, U 31/2016 vp, U 34/2016 vp, U 35/2016 vp, U 36/2016 vp ja U 37/2016 vp.
U 29/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (EUAA, Euroopan unionin turvapaikkavirasto)
U 30/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Eurodac-rekisteri)
U 31/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Dublin-järjestelmä)
U 34/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (menettelyasetus)
U 35/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (määritelmäasetus)
U 37/2016 vp Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (vastaanottodirektiivi)
"Healthy free speech is when someone says something you don't like" - Elon Musk 04/2022

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #8 : 27.03.2017, 06:40:39 »
Pitäisikö Perussuomalaiset laittaa Kokoomuksen apupuolueeksi? Yksi hyvä johtaja olisi tiedossa: Petteri Orpo. Hieman turhaa pitää omaa puoluetta, jos sen ainoa tehtävä on hyväksyä kaikki toisen puolueen ehdotukset.
« Viimeksi muokattu: 27.03.2017, 06:48:31 kirjoittanut nollatoleranssi »

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 667
  • Liked: 15335
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #9 : 27.03.2017, 06:53:05 »
Tuossa näyttäisi edelleen olevan se, että jokainen maa päättää itse määrästä. Käytännössä, jos tuosta pidetään kiinni, ei EU:n suunnitelma taakanjaosta toteudu.
qui non est mecum adversum me est

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #10 : 27.03.2017, 08:00:16 »
Mielestäni perussuomalaisten aktiivien pitäisi nostaa tämä asia näyttävästi päivänvaloon, jos he haluavat oikeasti ajaa mamukritiikkiä puolueessa. Toinen vaihtoehto on olla nyt hiljaa ja hyväksyä seuraukset. Aihe pitäisi saada siis kunnallisvaaliteemaksi tai vaihtoehtoisesti voidaan unohtaa maahanmuuttokriittisen puolueen olemassa oleminen.

Kulttuurirealisti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 525
  • Liked: 5202
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #11 : 27.03.2017, 08:08:32 »
Tuossa näyttäisi edelleen olevan se, että jokainen maa päättää itse määrästä. Käytännössä, jos tuosta pidetään kiinni, ei EU:n suunnitelma taakanjaosta toteudu.

Miten nuo sakkomaksut maille istuvat tuohon ajatukseen? Jos maa päättää itse, mistä se voidaan laittaa maksamaan sakkoa?

Persujen kannattaisi informoida tästä aiheesta nasevasti, riittävän kattavasti ja totuudenmukaisesti. Monen persuja äänestäneen silmissä tämä näyttää aika ikävältä. Ja suuri osa äänestäjistä ei jaksa tai ehdi kahlata läpi pitkiä pätkiä valmisteluasiakirjoja.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. … tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata.” - Chomsky

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #12 : 27.03.2017, 08:12:03 »
Lainaus
Suomen kanta

Uudelleensijoittamisasetus

Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ehdotukseen ja sen tavoitteisiin, kuten siihen, että EU:n alueelle kohdistuva laittomien maahantulijoiden paineen tulee vähentyä ja että on päästävä hallitumpaan, ennakoitavampaan sekä humanitaarisempaan maahantuloon. Samalla autetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pakolaisia ja vähennetään heidän tarvettaan turvautua salakuljettajien ja rikollisjärjestöjen apuun EU:n alueelle pääsemiseksi.

Uudelleensijoittamisen lisäämistä unionin alueella ja sen vakiinnuttamista myös niihin jäsenvaltioihin, joissa sitä ei ole perinteisesti harjoitettu, kannatetaan. Samoin komission pyrkimystä kannustaa uudelleensijoittamispolitiikallaan kolmansia maita yhteistyöhön turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä.

On tärkeää, että Suomi voi jatkossakin päättää itse vuosittain uudelleen sijoittamiensa henkilöiden määrästä eikä jäsenvaltioita velvoiteta uudelleen sijoittamaan tiettyä osuutta EU:n alueelle uudelleensijoitettavien määrästä.
Lainaus
Pääasiallinen sisältö

Uudelleensijoittaminen

Uudelleensijoittamista on tarkoitus säännellä ensimmäistä kertaa Euroopan tasolla luomalla toiminnalle yhteiset säännöt. Tavoitteena on parantaa EU:n alueelle kohdistuva laittomien maahantulijoiden painetta sekä päästä hallitumpaan, ennakoitavampaan ja humanitaarisempaan maahantuloon lisäten uudelleensijoittamista EU:n alueella ja kannustaen (myös taloudellisesti) yhä useampia maita osallistumaan tähän vapaaehtoiseen toimintaan. Uudelleensijoittamisella pyritään suojelemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja myös osaltaan vähentämään rikollisten, kuten salakuljettajien epäinhimillistä toimintaa.

Nuo kuullostavat periaatteen tasolla ihan järkeviltä ajatuksilta, mutta siitä kyydistä ei ole enää pois hyppäämistä, jos kerran on lähtenyt mukaan. Kiintiöt ovat pelkkä muodollinen lisä koko ideaan. Tavallaan Ruotsin lahjoittamat 32.000 irakilaistakin oli tuollaista EU:n sisäistä turvapaikanhakijoiden siirtämistä ja se hyväksyttiin Timo Soinin ja koko hallituksen kautta.

Aihetta voidaan puolustaa niin EU:n yhtenäisyydellä, turvallisuudella ja heikompien auttamisella yms. Mutta käytännössä siinä annetaan päätösvalta muualle ja tämän jälkeen globalistit ja EU:n virkatahot pitävät huolen siitä, että sääntöjä noudatetaan ja korkeintaan lisätään entisestään.

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 973
  • Liked: 13235
  • Puhekin on teko
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #13 : 27.03.2017, 08:16:32 »
Persujen kannattaisi informoida tästä aiheesta nasevasti, riittävän kattavasti ja totuudenmukaisesti. Monen persuja äänestäneen silmissä tämä näyttää aika ikävältä. Ja suuri osa äänestäjistä ei jaksa tai ehdi kahlata läpi pitkiä pätkiä valmisteluasiakirjoja.

Suomeksi sanoen Jussi Halla-ahon pitäisi ottaa näyttävästi asiaa kantaan, koska kaikki ns. soinilaiset ovat olleet siitä päättämässä. Puolueväki taas voisi kysyä kansanedustajilta, että mikäs se tälläinen juttu on ja kannatetaanko vai ei. Tai eikö koko asia ole hyväksymistä vaille valmis?

Histon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 820
  • Liked: 5237
  • Puolinuiva
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #14 : 27.03.2017, 09:53:17 »
.....Eli ainoa toivonkipinä on siinä että muista EU -maista löytyy riittäväi vastustus komission hulluuden torppaamiseen. EU:n hajoamista odotellessa....

Ei suinkaan. Riittää, että PS vaatii hallitussopimuksen noudattamista ja kieltäytyy jatkamasta hallituksessa, mikäli se ei välittömästi vedä tukeaan komission esitykseltä. Hallituskumppaneilla ei nimittäin ole missään nimessä varaa hallituksen hajoamiseen.

Kun näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, niin kyselkääpä vaalikojuilla, miksi ei.

Jos PS ei ole torpannut EU:n pakollista (tai "vapaaehtoista") taakanjakoa tai esittänyt julkisesti suunnitelmaa sen torppaamiseksi ennen kuntavaaleja, yhtäkään kansanedustajapersua ei tule äänestää. Nyt olisi viimeinen hetki kasvattaa selkäranka, kun Soinin harjaakaan ei enää tarvitse niin pelätä. Erityisesti Sampo Terholla on todella ison ryhtiliikkeen paikka julkisesti vastustettuaan Sari Essayahin taakanjaon hylkäysesitystä.
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

kgb

  • Globaali kulttuurimarksisti
  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 8 504
  • Liked: 7507
  • A spherical bastard
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #15 : 27.03.2017, 09:55:09 »
Tuossa näyttäisi edelleen olevan se, että jokainen maa päättää itse määrästä. Käytännössä, jos tuosta pidetään kiinni, ei EU:n suunnitelma taakanjaosta toteudu.
Miten nuo sakkomaksut maille istuvat tuohon ajatukseen? Jos maa päättää itse, mistä se voidaan laittaa maksamaan sakkoa?

En tiedä, mutta voisi kuvitella sakkojen tulevan siitä, jos kiintiö ei tule täyteen. Eli matut eivät koe taakanjakomaata riittävän houkuttelevaksi jakautuakseen sinne.
Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 621
  • Liked: 15749
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #16 : 27.03.2017, 10:27:27 »
Kyllä tuosta uudelleensijoittamisehdotuksesta hyvä tulee, onhan raportöörillä selvästi perusteltu näkemys. Näin hän hahmotteli visiota viime vuoden alkupuolella.
Lainaus
2016-02-02 Malin Björk (GUE/NGL ). – Herr talman! Våldet mot flyktingar, migranter och icke-vita människor ökar i Sverige, Tyskland, Frankrike, Grekland, Bulgarien, och listan kan göras längre. Det är många av våra vänner bland våra grannar som är rädda nu. De vågar inte gå ut. När de går ut så tittar de sig omkring och de tar inte sina barn med sig. Det är verklig terror.

Vi vet att rasister och nazister är kapabla till att begå våldsbrott. Men frågan är, vad gör vi andra? Vilket språk använder vi, vilken politik lägger vi på plats? Gör vi saker som legitimerar deras polariserade världsbild, när extremhögern här misstänkliggör flyktingar som terrorister, när Danmark stiftar vidriga lagar som gör det lagligt att plundra flyktingar, när Sverige stänger sina gränser, när nationella politiker och EU-politiker ställer flyktingar mot välfärd i stället för att se till att bygga ut våra åldrande samhällen, ja, då bidrar vi, då krattar vi, eller ni, gången här.

Rasisterna blir en svans av hatare i sociala medier och på gator och torg. Det krävs en annan politik. En politik som välkomnar flyktingar, som räddar liv i Medelhavet och som styr resurser till de länder som tar emot flyktingar så att vi får igång en koalition av flyktingvänliga, europeiska länder som solidariskt samarbetar för ett värdigt mottagnade. Det krävs en ny politik, mina vänner, det krävs inte en EU-supergränspolitik som är arg på Grekland för att de inte stoppar flyktingar – det är refoulement – det krävs en annan politik.

Jos joku voisi kääntää parhaat palat tuosta. Yhdistelmä kehno kouluruotsi ja googlekääntäjä ei riitä tarpeeksi laadukkaasen lopputulokseen.

edit: lisätään linkki
Malin Björk - Puheenvuorot täysistunnossa
Lainaus
2017-03-15 Vuosi Brysselin iskujen jälkeen (keskustelu)
Terrorism is man—made, and we can undo it....  We need to speak about gender equality and we need to counteract racism, xenophobia and Islamophobia.
« Viimeksi muokattu: 27.03.2017, 10:36:01 kirjoittanut qwerty »
"Healthy free speech is when someone says something you don't like" - Elon Musk 04/2022

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 777
  • Liked: 52616
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #17 : 27.03.2017, 10:39:25 »
Mielenkiintoista (ja kauheaa), miten maahanmuuttoasioita ajamaan ja niistä päättämään valitaan aina paatumneimmat kseno- ja islamofiilit. 

Kela_Platinum

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Liked: 2011
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #18 : 27.03.2017, 10:43:15 »
Miten ihmeessä tuohonkin valittiin joku helvetin Martin Björk, jonka kanta nyt on jo täysin tiedossa? Sitten vielä persujen petturuus päälle niin hyvä tulee. Toivottavasti EU esittää mahdollisimman hullun idean ja kaivaa oman hautansa, ei mikään Puola tai Unkari tule koskaan hyväksymään mitään siirtoja, Suomi nyt etunenässä varmaan.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 667
  • Liked: 15335
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #19 : 27.03.2017, 11:37:38 »
Persujen kannattaisi informoida tästä aiheesta nasevasti, riittävän kattavasti ja totuudenmukaisesti. Monen persuja äänestäneen silmissä tämä näyttää aika ikävältä. Ja suuri osa äänestäjistä ei jaksa tai ehdi kahlata läpi pitkiä pätkiä valmisteluasiakirjoja.

Tuosta samaa mieltä. Itse odottaisin, että puoluetoimiston kirjeissä olisi näitä tietoja samoin kuin tietoja siitä montako 2015 tulleista on saanut turvapaikan ja monta ei. Ja kuinka moni on poistunut maasta.

Hallituksen voimattomuutta kuvaa aika hyvin se, että mitään tutkimusta maahanmuuton kustannuksista ei vielä ole. Suomen Perusta on julkaissut hyvän ja pätevän tutkimuksen, mutta vaikuttaa siltä, että puolue ei sitä käytä eikä vetoa siihen julkisuudessa.

Tämä muistaen, että maahanmuuttopolitiikka oli ja on, yksi puolueen keskeisistä teemoista ja eduskuntavaaliohjelmassa se on neljän? kärkiteeman joukossa niistä ehkä tärkeimpänä.
qui non est mecum adversum me est

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 667
  • Liked: 15335
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #20 : 27.03.2017, 11:43:13 »
Kyllä tuosta uudelleensijoittamisehdotuksesta hyvä tulee, onhan raportöörillä selvästi perusteltu näkemys. Näin hän hahmotteli visiota viime vuoden alkupuolella.

Käsittääkseni tuo Malin Björk ei ole Suomen eduskunnan tai hallituksen valinta, vaan ilmeisesti Euroopan parlamentin valinta. Näin luulisin asiasta sen enempää tietämättä. Olisi perin kummallista jos oikeistohallitus valitsisi sosialistin raportoimaan, sanoisi Ahtisaarikin.
qui non est mecum adversum me est

xor_rox

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 673
  • Liked: 9911
  • Päässänne on kontrolleja
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #21 : 27.03.2017, 11:57:31 »

Tämä muistaen, että maahanmuuttopolitiikka oli ja on, yksi puolueen keskeisistä teemoista ja eduskuntavaaliohjelmassa se on neljän? kärkiteeman joukossa niistä ehkä tärkeimpänä.

En tiedä, mitä nämä kärkiteemat ovat, mutta maahanmuuttopolitiikka on listalla vain keräämässä maahanmuuttokriittisten ääniä. Mitään ei ollut tarkoituskaan koskaan tehdä asioiden hyväksi. Sama tilanne on Kreikan bail-outtien kanssa.

On se nyt s**tana jos tuo kusetus onnistuu toisenkin kerran.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 40 353
  • Liked: 134264
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #22 : 27.03.2017, 14:35:44 »
Suomen kanta

Uudelleensijoittamisasetus

Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ehdotukseen ja sen tavoitteisiin, kuten siihen, että EU:n alueelle kohdistuva laittomien maahantulijoiden paineen tulee vähentyä ja että on päästävä hallitumpaan, ennakoitavampaan sekä humanitaarisempaan maahantuloon. Samalla autetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pakolaisia ja vähennetään heidän tarvettaan turvautua salakuljettajien ja rikollisjärjestöjen apuun EU:n alueelle pääsemiseksi.

Uudelleensijoittamisen lisäämistä unionin alueella ja sen vakiinnuttamista myös niihin jäsenvaltioihin, joissa sitä ei ole perinteisesti harjoitettu, kannatetaan. Samoin komission pyrkimystä kannustaa uudelleensijoittamispolitiikallaan kolmansia maita yhteistyöhön turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä.

On tärkeää, että Suomi voi jatkossakin päättää itse vuosittain uudelleen sijoittamiensa henkilöiden määrästä eikä jäsenvaltioita velvoiteta uudelleen sijoittamaan tiettyä osuutta EU:n alueelle uudelleensijoitettavien määrästä.

Ahaa, eli tässä onkin kyse UNHCR:n kiintiöpakolaisista (resettlement, siirrot pakolaisleireiltä EU:n ulkopuolelta), ei turvapaikanhakijoiden EU-pakkosiirroista (relocation, siirrot toisista EU-maista).

Nämä kaksi asiaa sivuavat toisiaan, kun molempia yritetään saada EU:n päätösvaltaan, mutta selvyyden vuoksi olisi parempi käsitellä asioita selvästi erillään. Hallitus voi esimerkiksi pitää kiinni pakolaiskiintiöiden vapaaehtoisuudesta kuten tuossa yllä, vaikka toisaalta on ilmoittanut hyväksyvänsä EU:n komission esityksen pakollisista turvapaikanhakijasiirroista.

Joka tapauksessa sekä kiintiöpakolaisten että turvapaikanhakijoiden siirroissa on syytä vastustaa kaikkia EU-kiintiöitä ja ylipäätään minkäänlaista kansallisesta päätösvallasta luopumista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

JoePoe

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 235
  • Liked: 170
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #23 : 27.03.2017, 14:59:44 »
Jos joku voisi kääntää parhaat palat tuosta. Yhdistelmä kehno kouluruotsi ja googlekääntäjä ei riitä tarpeeksi laadukkaasen lopputulokseen.

edit: lisätään linkki
Malin Björk - Puheenvuorot täysistunnossa

Tässä parhaita paloja:

"...rasistit ja natsit...äärioikeisto..rasistit...vihaajat...

Tarvitaan toisenlainen politiikka. Politiikka, joka toivottaa pakolaiset tervetulleiksi, joka pelastaa henkiä Välimerellä ja joka ohjaa resursseja niihin maihin, jotka ottavat vastaan pakolaisia, jotta saamme käyntiin pakolaismyönteisen eurooppalaisen koalition, joka tekee solidaarisesti yhteistyötä arvokkaan vastaanoton eteen."
”Suvaitsevaiseksi” väitetty yhteiskunta ei ole vapaa, vaan se on yhteiskunta, jossa kantaväestöjä lähestytään vapauksia rajoittava vaatimuslista kädessä.
  - Jukka Hankamäki

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 009
  • Liked: 23415
  • Persuhtava keskustelija
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #24 : 27.03.2017, 15:02:01 »
Minäkin kannatan pakkokiintiöitä.

Suomen kiintiö vois olla vaikkapa 0 (nolla) kiintiöpakolaista.

Se olis just passeli määrä.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 50 966
  • Liked: 94160
  • Emeritus mediaöyhöttäjä
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #25 : 27.03.2017, 15:32:38 »
Minäkin kannatan pakkokiintiöitä.

Suomen kiintiö vois olla vaikkapa 0 (nolla) kiintiöpakolaista.

Se olis just passeli määrä.

-11 111 kuulostaisi hyvältä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Maahanmuutto = Intiaanien kohtalo
— Velka maailmanhalaukseen = Jälkeläiset velkaorjksi
— Ei omaisuutta = Systeemiriippuvainen orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— Lopputulosten tasa-arvo tuhoaa lähtökohtien tasa-arvon
— Missä N, siellä R!

Kyklooppi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 524
  • Liked: 6619
  • Musertunut Suomen kansalainen.
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #26 : 27.03.2017, 17:55:32 »
Eiköhän se kiintiö ole hetkeksi aikaa täytetty, kymmenin tuhansin väkeä seilaa kaupunkien raiteilla, joku roti nyt prkle.
Tollasilla persuilla oo mitään virkaa, ihan lapasia.
Ihmisjäte.

Matias Turkkila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 576
  • Liked: 3494
  • Päätoimittaja, Suomen Uutiset
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #27 : 27.03.2017, 20:32:27 »
Laitoin kyselyn tästä Elolle. Vastausta odotellaan.

Uimakoulutettava

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 132
  • Liked: 4318
  • Kukkahattubingoava kristitty eli väärämielinen VHM
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #28 : 27.03.2017, 21:43:08 »
Laitoin kyselyn tästä Elolle. Vastausta odotellaan.

Oliko Sampo takomassa valtion rahapajalla Suomen markkaa?

Perussuomalaisten kansanedustajien vaalipuheita sopii odottaa samalla innolla kuin ilmaisia ämpäreitä tosin sillä erotuksella, että ilmaiset ämpärit eivät vuoda kuin seula.

JAA-napin painajilla on nyt tekemistä, että vaalikahvitettavat saataisiin hihkumaan innosta JAA!

Voi kun ei.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Uimakoulutettava

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 132
  • Liked: 4318
  • Kukkahattubingoava kristitty eli väärämielinen VHM
Vs: Perussuomalaiset kannattaa EU:n mamupakkokiintiöitä
« Vastaus #29 : 27.03.2017, 21:47:53 »
Olisiko joku noista jäsenistä, esim. Elo tai Tavio tai Terho voinut olla hyväksymättä sitä

Ei, koska he ovat hallitussuomalaisia eli UlkoministerinSalkkulaisia.

ja silloinko asia ei olisi mennyt eteenpäin, vai kuinka tuo toimii?

Edit. Eli toisin sanoen kukaan persu ei kannattanut Essayahin ehdotusta jakomekanismin vastustamisesta? Jos olisi edes yksi kannattanut, niin olisiko se riittänyt vai?

Tietenkin juna menee eteenpäin, on mennyt jo ja mikään ei enää riitä sen pysäyttämiseen.

Siinäpä onkin sitten oiva syy

1. Perussuomalaisilla tehdä mitä tekevät.

2. Äänestäjillä äänestää heitä toiseen kertaan.
'
Takinkääntäjien puolue tarvitsee tuekseen itsensäpettäjien kansanliikkeen.

Tagit: