Kirjoittaja Aihe: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa  (Luettu 173312 kertaa)

J.M

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 098
  • Liked: 5371
  • Inhorealisti ja paatunut pessimisti
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1230 : 13.04.2017, 16:48:42 »
Otanpa toisenlaisen, ehkä jonkun mielestä esineellistävän näkökulman tähän asiaan (en ainakaan ole huomannut muilta vastaavaa).

Nykyään puhutaan tauotta kikystä ja sotesta ja syrjäytymisestä ja kuinka paljon mikäkin maksaa yhteiskunnalle. On laskettu yhden syrjäytyneen nuoren hinta, oliko se noin miljoona euroa elinkaaressa. Tämän iskun "saldo" oli siis elottomien objektien suhteen x määrä kukkaruukkuja ynnä muuta mitä nyt sattui kuorkin tielle osumaan sekä särkynyt Åhlensin seinä, ja totta kai lienee lunastukseen mennyt M-B-kuorkki. Elollisten murheellinen saldo oli 4 kuollutta. 11- ja 69-vuotiaat svenssonit, 11-vuotiaalla oli koko elämä edessä, ja ruotsalainen yhteiskunta oli jo kuluttanut vinon pinon kruunuja tähän ihmistaimeen koulutuksen ja terveydenhoidon yms. muodossa, ja kaikki haihtui nyt kuin savuna ilmaan eikä häneltä saada enää koskaan työpanosta takaisin. 69-v oli luultavasti tehnyt elämäntyönsä Ruotsissa ja sai ehkä eläkettä, joten oli jo yhteiskunnan saamapuolella, mutta kuitenkin kuluttaja hänkin. 41-v britti, joka työskenteli ja maksoi verot (ilmeisesti?) Ruotsiin, varmaankin suhteellisen kovapalkkainen tyyppi. Sitten oli se 31-v suvakkinainen, joka ainakin turistina toi rahaa Ruotsiin, vaan ei tuo enää.

Kun ynnää nuo yllä olevat inhimilliset tragediat ja niihin liittyvät taloudelliset seikat yhteen ja lisää tähän vielä esimerkiksi kuolleiden läheisten mahdolliset sairauspoissaolot töistä psyyken järkkymisen takia, kuorkin omistaneen yhtiön tappiot kuorkin romuttumisesta (Suomessa kuljetusyrittäjät joutuvat ajoneuvon vahingoittuessa onnettomuudessa tai tällaisessa Tukholman kaltaisessa tilanteessa maksamaan ALV-osuuden korjauksesta, oli millainen vakuutus tahansa, en tiedä onko sama systeemi Ruotsissa), kävelykadulla olleet rojut, jotka olivat kuorkin tiellä, Åhlensin seinän korjaus ja tappiot vahingoittuneista tuotteista joita ei voi myydä eteenpäin, alkaa monikulttuurille tulla jo tässä yhdessä keississä aika saatananmoinen hinta.

Mutta eihän tuollaisia voi laskea ainakaan ääneen, koska se olisi natsismia ja ties mitä epäinhimillisyyttä. Mutta kyllä lasketaan joka saakelin vaippa ja ruokamurunen, joka vanhukselle annetaan, ettei vaan tule liian kalliiksi!

Jaa että miten Suomen kikyt ja sotet ja syrjäytyneet liittyvät tähän Tukholman keissiin? No, jos joku ei ymmärrä, niin jäsen valla_vallan allekirjoitus valaisee asiaa; SE MITÄ TAPAHTUU TÄNÄÄN RUOTSISSA, TAPAHTUU HUOMENNA SUOMESSA!!
Punavihreäthän tunnistaa jo siitä, että heidän toimintansa ja heidän toimintansa tulokset saavat kenen tahansa kasvot joko punoittamaan tai vihertämään. - jäsen Veikko

Rap is like scissors, it always loses to rock

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 695
  • Liked: 9453
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1231 : 14.04.2017, 10:51:21 »
Jihad-kärpäsen purema pantiin merkille jo Uzbekistanissa ja tieto siitä on annettu länteenkin.

Lainaus
Uzbekistan’s Foreign Ministry has confirmed that the suspect in the Stockholm truck attack, an Uzbek citizen, had been investigated for having terrorist sympathies. He apparently had called on his fellow Uzbeks to go to Syria and join Islamic State.

The statement said Rakhmad Akilov, 39, who is now in Swedish police custody, was flagged as a potential threat. Uzbekistan had given information about the man to a western security service partnered with Sweden, it added.

https://www.rt.com/news/384694-suspect-stockholm-attack-isis/

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 745
  • Liked: 9782
  • Anyone?
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1232 : 14.04.2017, 12:05:13 »
^Iltalehti on uskaltautunut kertomaan saman. Liekö Leinosta rankaistu parin päivän takaisesta RHC tuotetusta nyyhkytarinasta, että joutunut tekemään alkuperäisen uutisen käännöksen, jossa lemmikki näytetään huonossa valossa.
Lainaus
Uzbekistanin ulkoministeri sanoi perjantaina, että Uzbekistanin turvallisuuspalvelu oli välittänyt Ruotsiin tietoa iskusta syytetystä Rakhmat Akilovista. Tieto olisi mennyt Ruotsiin jonkin toisen länsimaan kautta. Ministeri ei nimennyt maata, jonka kautta tiedon olisi Ruotsiin pitänyt mennä.

Tukholmassa väkijoukkoon kuorma-autolla ajanut Akilov on kotoisin Uzbekistanista.

Ministeri Abdulaziz Kamilov kertoi toimittajille, että terroristijärjestö Isis on rekrytoinut Akilovin riveihinsä sen jälkeen, kun tämä lähti Keski-Aasiasta Ruotsiin vuonna 2014.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704142200103086_ul.shtml

Uskon, että tieto on mennyt perille, mutta dialogipoliisi on heittänyt paperin dialogiroskiin rasistisena propagandana.
« Viimeksi muokattu: 14.04.2017, 12:09:48 kirjoittanut Mr.Reese »
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 184
  • Liked: 17534
  • covfefe
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1233 : 14.04.2017, 20:09:02 »
^Iltalehti on uskaltautunut kertomaan saman. Liekö Leinosta rankaistu parin päivän takaisesta RHC tuotetusta nyyhkytarinasta, että joutunut tekemään alkuperäisen uutisen käännöksen, jossa lemmikki näytetään huonossa valossa.
Lainaus
Uzbekistanin ulkoministeri sanoi perjantaina, että Uzbekistanin turvallisuuspalvelu oli välittänyt Ruotsiin tietoa iskusta syytetystä Rakhmat Akilovista. Tieto olisi mennyt Ruotsiin jonkin toisen länsimaan kautta. Ministeri ei nimennyt maata, jonka kautta ...

Uskon, että tieto on mennyt perille, mutta dialogipoliisi on heittänyt paperin dialogiroskiin rasistisena propagandana.

Ihan varmasti ovat saaneet tiedon mutta tietoja on niin paljon etteivät ehdi eikä viitisi käydä niitä läpi. Tätä valtiollinen valhemedia ei kerro ja vielä vähemmän itse säpo.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 540
  • Liked: 8988
  • Puhekin on teko
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1234 : 17.04.2017, 23:22:50 »
En ole niin tarkkaan seurannut onko tätä kerrottu missään, mutta Ruotsin terrori-iskun tekijä olisi kuulunut terroristijärjestöön, jolla on Paavo Tajukankaan mukaan vahva asema Tanskassa.

PT: Ruotsin terrori-iskun tekijän taustoista

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 028
  • Liked: 62403
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1235 : 19.04.2017, 21:05:43 »
Lainaus
Ylen uhkakuvakysely: Tukholman isku lisäsi selvästi suomalaisten väkivallan ja terrorismin pelkoa

Tukholman terrori-isku vaikutti selvästi suomalaisten käsityksiin uhkista, selviää Ylen Taloustutkimukselta tilaamasta kyselystä. Yle teetti kyselyn sekä ennen iskua että iskun jälkeen.

Naapurimaassa tehty terroriteko lisäsi suomalaisten satunnaisen väkivallan ja terrorismin pelkoa. Ne nousivat suurimmiksi henkilökohtaiselle turvallisuudelle koetuiksi uhkiksi.

Suomen turvallisuudelle suurimpana uhkana vastaajat pitävät Venäjän sotilaallista aktivoitumista.

Vastaajia pyydettiin valitsemaan kaksi suurinta uhkaa annetuista vaihtoehdoista.

[...]

Ääriliikkeiden voimistumisen vastaajat arvioivat Tukholman iskun jälkeen Suomelle aiempaa suuremmaksi uhkaksi. Sitä piti vaihtoehdoista vähintään toisena suurena riskinä 31 prosenttia vastaajista, kun aikaisemmin näin ajatteli 28 prosenttia.

Terrori-iskuja toisena kärkiuhkana Suomen turvallisuudelle pitää 29 prosenttia vastaajista. Ennen Tukholman iskua tehdyssä kyselyssä samoin ajatteli huomattavasti harvempi eli 21 prosenttia vastaajista.

[...]

Henkilökohtaisen turvallisuutensa kannalta satunnaisen väkivallan lisääntymisen, terrori-iskujen ja huono-osaisuuden lisääntymisen jälkeen vastaajia huolestuttavat ääriliikkeiden vahvistuminen Suomessa (27 % vastaajista), turvapaikanhakijoiden määrän kasvu (20 %), Venäjän sotilaallinen aktivoituminen (20 %), valeuutisten levittäminen (17 %) ja Yhdysvaltojen America First- eli Amerikka ensin -politiikka (8 %).

[...]

Suomea koskevissa uhkissa Venäjän sotilaallisen aktivoitumisen, ääriliikkeiden globaalin voimistumisen ja terrorismin jälkeen seurasivat: Pakolaisvirtojen voimakas kasvu (28 % vastaajista valitsi kahden suurimman uhkan joukkoon), Suomen talouden taantuminen (25 %), valeuutisten levittäminen (22 %), EU:n hajoaminen (17 %) ja Yhdysvaltojen Amerikka ensin -politiikka (7 %).

[...]

Yle teetti uhkakuvakyselyn Taloustutkimuksella ensin 29.3.–4.4.2017 eli ennen Tukholman tapahtumia. Kysely uusittiin terrori-iskun takia 10.–12.4. Ensimmäisen kyselyn otanta oli 1 009 ja toisen 500 haastattelua. Tutkimuksen virhemarginaali on noin +/– 3 prosenttiyksikköä.
Yle 18.4.2017

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg tietää kertoa, että terrorismin vaara lähenee Suomea, mutta ei paljasta, mistä vaara on tulossa ja keiden mukana.

Nerg on tähän liittyen tai liittymättä huolissaan myös "monisukupolvisesta syrjäytymisestä", joka on jo "aiheuttanut väkivaltaisia tekoja". Jos kyse olisi kantaväestöstä, sen varmaan voisi sanoa ääneen, joten veikkaan Nergin tarkoittavan toisen sukupolven somaleja.

Lainaus
“Eihän tässä nyt sota ole syttymässä Euroopassa” – asiantuntijat rauhoittelevat kansalaisten tuntoja

Ylen uhkakuvatutkimukseen vastanneet turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ymmärtävät suomalaisten kasvaneen huolen terrori-iskusta Tukholman tapahtumien jälkeen.

Useimmat heistä eivät pidä iskua erityisen todennäköisenä Suomessa. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on toista mieltä.

Hänen mielestään Suomessa on onneksi alettu ymmärtämään, että emme elä lintukodossa. Hän on myös huolissaan monisukupolvisesta syrjäytymisestä, joka äärimmillään on aiheuttanut väkivaltaisia tekoja. Tukholman kaltaisia iskuja on meillä pystytty ennaltaehkäisemään, mutta Nergin mukaan vaara lähenee Suomea.

[...]

Tuomioja sanoo, että ihan pelkän todennäköisyyden perusteella liikenneonnettomuus on jokaiselle suomalaiselle sata kertaa suurempi riski kuin terrori-iskun kohteeksi joutuminen.

– Terrori-iskujen uhka on todellinen, mutta Suomessa erittäin vähäinen, Tuomioja sanoo ja muistuttaa, että iskut ovat päivittäisiä Afganistanissa ja Irakissa.

Tuomiojan mielestä on myös huolestuttavaa, että kriisit ja vastakkainasettelut vievät huomion pois yhteistyöstä. Ilmastonmuutoksen ja kestämättömän kehityksen torjunta maailmanlaajuisesti kuitenkin sitä vaatii.

[...]

Valeuutisten levittäminen tuntuu huolestuttavan Päivi Nergiä ja René Nybergiä.

– Se, että emme voisi luottaa tiedonvälitykseen, joka on meidän länsimaisen yhteiskunnan ja suomalaisen yhteiskunnan perusta, on asia, josta on syytä olla huolissaan, Nyberg sanoo.

Nergin mielestä me emme ole riittävästi huomanneet, että on erilaisia kanavia ja tahoja, jotka haluavat systemaattisesti tuottaa väärää viestiä ja vaikuttaa sillä päättäjiin ja kansalaisiin.

– Se on asia, joka tulee haastamaan suomalaisen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tilannekuvan, Nerg sanoo painokkaasti.
Yle 18.4.2017

Erkki Tuomiojan logiikkaa soveltamalla voidaankin lopettaa turvapaikkojen jakaminen, sillä todennäköisyyden perusteella liikenneonnettomuus on myös afganistanilais- ja irakilaissiviileille suurempi riski kuin terrori-iskun kohteeksi joutuminen.

Tuomiojan mielestä suurin uhka hänen omalle turvallisuudelleen on liikenneonnettomuus, kun taas Päivi Nerg, René Nyberg ja Teija Tiilikainen pitivät suurimpana uhkana "satunnaisen väkivallan lisääntymistä". Satunnaisen väkivallan todennäköisyyteen voi onneksi vaikuttaa. Poliisin tilastojen mukaan esimerkiksi raiskaus- ja seksuaalirikosten lisääntymisestä ovat nimittäin olleet vastuussa ulkomaalaiset, käytännössä luultavasti vuonna 2015 saapuneet turvapaikanhakijat, kun taas kantaväestön rikollisuus on ollut laskusuunnassa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 345
  • Liked: 3621
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1236 : 20.04.2017, 02:51:18 »
…väärä viesti...

on etnisyys, koska niin voidaan

...vaikuttaa sillä päättäjiin ja kansalaisiin...

Defend Finland!

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 412
  • Liked: 1155
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1237 : 23.04.2017, 12:33:01 »
Pari kommenttia tähän keskusteluun. Ensinnäkin yksi linkki:https://nyheteridag.se/plus/centerpartiets-riksdagsledamot-till-attack-mot-dn-de-sprider-fejknyheter/
On kyllä kummallista miten herkkänahkaisia nämä isot lehdet DN ja Svd ovat! Itse asiassa tämä Danielssonin huomautus "kuorma-auto teosta" ei ole mikään iso juttu, mutta DN lataa heti kovilla. Sama tapahtui kun oli kerrottu, että poliisiauto oli joutunut kivisateeseen Tenstassa heti terroriteon jälkeen. Svd väitti heti, että se ei ole totta - vaikka poliisien kivittäminen on jokapäiväistä lähiöissä - mutta onneksi keskustelu päivystävän poliisin kanssa oli nauhoitettu, joten Svd:n väitteet kumottiin heti.
Eli yllättävän pienet asiat saavat valtamedian lentämään kattoon ja samalla ne kertoivat vaihtoehtomediasta aivan kummallisia tarinoita. Flashbackin ja muiden ylläpitäjät tienaavat muka valtavasti rahaa ja ne rahat siirretään veroparatiiseihin.
Eli kummalliseksi on tilanne mennyt.

rähmis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 016
  • Liked: 4657
  • luihuileva ketku
    • rähmiksen sikolätti
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1238 : 23.04.2017, 12:51:32 »
Pari kommenttia tähän keskusteluun. Ensinnäkin yksi linkki:https://nyheteridag.se/plus/centerpartiets-riksdagsledamot-till-attack-mot-dn-de-sprider-fejknyheter/
On kyllä kummallista miten herkkänahkaisia nämä isot lehdet DN ja Svd ovat! Itse asiassa tämä Danielssonin huomautus "kuorma-auto teosta" ei ole mikään iso juttu, mutta DN lataa heti kovilla. Sama tapahtui kun oli kerrottu, että poliisiauto oli joutunut kivisateeseen Tenstassa heti terroriteon jälkeen. Svd väitti heti, että se ei ole totta - vaikka poliisien kivittäminen on jokapäiväistä lähiöissä - mutta onneksi keskustelu päivystävän poliisin kanssa oli nauhoitettu, joten Svd:n väitteet kumottiin heti.
Eli yllättävän pienet asiat saavat valtamedian lentämään kattoon ja samalla ne kertoivat vaihtoehtomediasta aivan kummallisia tarinoita. Flashbackin ja muiden ylläpitäjät tienaavat muka valtavasti rahaa ja ne rahat siirretään veroparatiiseihin.
Eli kummalliseksi on tilanne mennyt.

Staffan Danielsson on kyllä monessa käänteessä osoittanut olevansa yllättävän suoraselkäinen kepuliksi. Ihme, ettei sitä ole suljettu pois puolueesta natsirasistifascistina.
Kiva Homma^^^ - rähmiksen sikolätti

oOoOoOoOoOoOoOoOoO

(http://raehmis.files.wordpress.com/2011/04/etiopianbee.gif)

John Doe

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 948
  • Liked: 293
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1239 : 27.04.2017, 12:02:11 »
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tukholman-terrori-iskusta-sai-laskea-leikkia-jo-seuraavana-paivana-24440282/

"Tukholman terrori-iskusta sai laskea leikkiä jo seuraavana päivänä

No mistä maahanmuuttajan ruotsalaisiin iskevä komiikka oikein syntyy? Kuinka pian Drottninggatanin iskun jälkeen siitä saattoi laskea jonkinlaista leikkiä?

- Seuraavana päivänä. Se on ihmisen tapa helpottaa ahdistustaan. Miten hän ajoikin niin kehnosti... vähän sellaista. Ei se ole hauskaa, mutta niin se kääntyi.
- Sisareni asianajotoimisto sijaitsee vain sadan metrin päässä tapahtumapaikasta. Samoin hyvän ystäväni lapsi oli myymässä tapahtumahetkellä vappukukkia Drottninggatanilla. Että oli se kyllä pelottavaa. Mutta ei se Ruotsia muuttanut. Tukholmasta saattoi vain olla ylpeä noina päivinä"

Boldaus oma.

HMV

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 806
  • Liked: 780
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1240 : 28.04.2017, 11:34:28 »
Lainaus
Tukholman iskun kuolonuhrien määrä nousi viiteen

Rekkaiskussa loukkaantunut nainen kuoli aamulla sairaalassa.

Tukholman rekkaiskussa kuolleiden määrä on noussut viiteen. Ruotsin poliisi kertoo verkkosivuillaan, että rekkaiskussa loukkaantunut noin 60-vuotias nainen on kuollut perjantaiaamuna.

Tukholman isku tehtiin kolme viikkoa sitten Drottninggattanilla. Teosta epäilty 39-vuotias uzbekistanilaismies on vangittu.

http://yle.fi/uutiset/3-9587000
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Tosiasiallinen Nuiva

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 916
  • Liked: 9558
  • On a mission from God
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1241 : 28.04.2017, 18:38:02 »
Lainaus
Tukholman iskun kuolonuhrien määrä nousi viiteen

Rekkaiskussa loukkaantunut nainen kuoli aamulla sairaalassa.

Tukholman rekkaiskussa kuolleiden määrä on noussut viiteen. Ruotsin poliisi kertoo verkkosivuillaan, että rekkaiskussa loukkaantunut noin 60-vuotias nainen on kuollut perjantaiaamuna.

Tukholman isku tehtiin kolme viikkoa sitten Drottninggattanilla. Teosta epäilty 39-vuotias uzbekistanilaismies on vangittu.

http://yle.fi/uutiset/3-9587000

Kyseinen kuolonuhri oli vihreä poliitikko: http://www.gp.se/nyheter/sverige/ytterligare-en-d%C3%B6d-efter-terrord%C3%A5det-i-stockholm-1.4255050
Ceterum censeo Multiculturam esse delendam

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 142
  • Liked: 3606
  • hamsteri-nationalisti hamsteri
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1242 : 28.04.2017, 18:42:57 »
^

Jos Jumala on olemassa, niin buddhalaiset pääsevät todennäköisesti lähelle. Kaksi selkeää mokua meni. Mikähän Spotifyi miehen synti oli? Varmaan äänestänyt Vihreitä.

Ranskassa taasen yksi ammutuista poliiseista oli suvakki.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 898
  • Liked: 13024
  • ELAGU VABA EESTI!
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1243 : 28.04.2017, 21:59:48 »
Tekisi mieli sanoa, että Tukholmabadin rekkakeppostelussa tuli kolme ihmisuhria ja yksi koirauhri. Belgialainen matujen hyysääjä ja ympäristötuhopuolueen poliitikko eivät olleet uhreja vaan nauttivat vain monikulttuurisuuden hedelmistä. Ikään kuin he olivat työtapaturmaisesti kuolleita sen järjestelmän johdosta, minkä he itse olivat luoneet.

Hieman sama asia, jos intohimoisesti teknisiin laitteisiin suhtautuva keksijä kehittelee tehokasta oksasilppuria, mutta sitten itse liukastuu banaaninkuoreen, putoaa silppuriinsa ja kuolee. Muistokirjoituksissa olisi, että hän kuoli rakastamansa työn ääressä. Hieman sama homma näillä kahdella vajakkiuhrilla.

En tiedä onko tämä oikein ajateltu, että ihmisuhreja oli kolme ja koirauhreja yksi, sekä lisäksi kaksi työtapaturmaa, mutta sellainen tulee väkisinkin mieleen.
Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kui kaunis oled sa!
Ei leia mina iial teal, see suure, laia ilma peal,
mis mul nii armas oleks ka, kui sa, mu isamaa!

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 988
  • Liked: 7774
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1244 : 28.04.2017, 22:05:32 »

Minusta ulosantisi on mautonta.

Mr.Reese

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 745
  • Liked: 9782
  • Anyone?
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1245 : 28.04.2017, 22:07:50 »
^Vähemmän mautonta kuin 2015 lähtien päällä ollut mocusirkus, joka vaan jatkuu ja jatkuu.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään.” - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 898
  • Liked: 13024
  • ELAGU VABA EESTI!
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1246 : 28.04.2017, 22:10:47 »
Niin se taitaa olla, mautonta. Mutta tuollainen nyt tulee väkisinkin mieleen.

Ja tulee mieleen Jussin ikiaikainen vertaus, että jos joku kannattaa promillerajan poistamista autoilijoilta, niin toivottavasti juuri hän jää kaahaavan rattijuopon alle suojatiellä. Tämä oli verrattu silloin, kun räyhänomaisilla musuilla ei ollut muodissa autoilla suoritettavat islamliiskaukset. Nykypäivänä tämäkin vertaus näyttäytyy eri tavalla, kiitos islamin.
Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kui kaunis oled sa!
Ei leia mina iial teal, see suure, laia ilma peal,
mis mul nii armas oleks ka, kui sa, mu isamaa!

Veikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 165
  • Liked: 13123
  • "Ich bin Jude"
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1247 : 28.04.2017, 22:25:37 »
Vaikka tuon kanssa olisikin ollut enemmän niin kuin näin, niin yleisen uhreja kohtaan soveliaan kunnioituksen lisäksi kannnattaa muistaa Runebergin Kuolevan soturin loppusäkeet:

"mut unhoita, mit' ollut lie,
vain veljeskättä suo!
Eloa koskee koston lait,
mut haudalla on vaino vait."
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 028
  • Liked: 62403
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1248 : 29.04.2017, 11:58:46 »
A-teema: Terrorismin uhka (87 min) 26.4.2017

Yle: Minkälainen on terrorismin uhka Suomessa? – A-teema keskustelee aiheesta TV1:ssä klo 21.05, katso vieraat tästä

Yle: A-teema: Terrorismin uhka – Kysymyksiä ja pohdintaa klubeilla läpi Suomen

Yle: Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo terrori-iskuun Suomessa vuoden sisällä

Yle: Tukholman iskussa olleet A-teemassa: "Kirkumista, kaatuilua ja kauhua"

Ohjelmasta keskusteltiin jo jossain ketjussa, mutta kun forumin haku on rikki, en sitä löytänyt.

Aika jäätävä alku, kun keskustelun alussa (4:45) toimittaja Markus Liimatainen väittää vastaan Suojelupoliisin edustajalle, että "jos me ajatellaan Suomea nyt, niin kyllähän meillä [islamistiterrorismia] suurempi uhka on nyt, ja missä oikeasti on esimerkiksi polttopullot lentäneet, on äärioikeiston iskut esimerkiksi vastaanottokeskuksia kohtaan".

Vaikka Vihreä Lanka, Kansan Uutiset ja nyt Yleisradio ovat kaikenlaista väittäneet, Suomessa ei ole viime vuosina vahvistettu tietoa yhdestäkään äärioikeiston iskusta vastaanottokeskuksiin.

Ajassa 38:40 tutkija Olli Ruohomäen ihmettely, kuinka Thaimaasta, Vietnamista, Intiasta, Nepalista ja Filippiineiltä tulevat maahanmuuttajat välttyvät radikalisoitumiselta Euroopassa, mutta muslimit eivät.

Ajassa 46:35 Vihreiden kansanedustaja Touko Aallon jeesustelu, kuinka jalkapannat olisivat epäinhimillinen epäluottamuksen osoitus laittomasti maassa oleskeleville.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Impi Waara

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 6 381
  • Liked: 7904
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1249 : 29.04.2017, 15:09:39 »
Olihan mielenkiintoinen nuo toimittelijoiden jakamat puheenvuorot. Kaapuakat saivat jaaritella liirum laarumia piiitkät pätkät, mutta itse asiasta puhuttaessa Alan Salehzadeh vaiennettiin kerta toisensa jälkeen hyvin lyhyeen jääneiden kommentteineen.

Ohjelman parasta antia oli toimittelijoiden kakominen, kun suoraan sanottiin islam ja terrori.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 428
  • Liked: 18308
  • Easter Worshipper
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1250 : 29.04.2017, 15:29:16 »
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tukholman-terrori-iskusta-sai-laskea-leikkia-jo-seuraavana-paivana-24440282/

"- Sisareni asianajotoimisto sijaitsee vain sadan metrin päässä tapahtumapaikasta. Samoin hyvän ystäväni lapsi oli myymässä tapahtumahetkellä vappukukkia Drottninggatanilla. Että oli se kyllä pelottavaa. Mutta ei se Ruotsia muuttanut. Tukholmasta saattoi vain olla ylpeä noina päivinä"

Boldaus oma.

Emme saa antaa pelolle valtaa. Meidän pitää olla ylpeitä Nizzasta, Pariisista, Pietarista, Tukholmasta...

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Nuivake

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 443
  • Liked: 9292
  • Arvo Pohjalla
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1251 : 29.04.2017, 15:34:31 »
Pitää olla ylpeä siitä, että sulkee todellisuuden ulkopuolelleen, eikä hyväksy tosiasioita?
Siitä on Unelma todellakin tehty, rakennettu puhtaasti valheelle ja täydelliselle paolle todellsuudesta.
Miten nämä ihmiset pystyvät elämään itsensä kanssa ja etenkin valehtelemaan itselleen päivästä toiseen, sattumuksesta seuraavaan?
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Heikki Luoto

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 319
  • Liked: 2824
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1252 : 30.04.2017, 15:19:14 »
Lainaus
Tukholman iskun kuolonuhrien määrä nousi viiteen

Rekkaiskussa loukkaantunut nainen kuoli aamulla sairaalassa.

Tukholman rekkaiskussa kuolleiden määrä on noussut viiteen. Ruotsin poliisi kertoo verkkosivuillaan, että rekkaiskussa loukkaantunut noin 60-vuotias nainen on kuollut perjantaiaamuna.

Tukholman isku tehtiin kolme viikkoa sitten Drottninggattanilla. Teosta epäilty 39-vuotias uzbekistanilaismies on vangittu.

http://yle.fi/uutiset/3-9587000

Kyseinen kuolonuhri oli vihreä poliitikko: http://www.gp.se/nyheter/sverige/ytterligare-en-d%C3%B6d-efter-terrord%C3%A5det-i-stockholm-1.4255050

Iskua edeltävänä päivänä kyseinen vihreä kunnallispoliitikko oli jakanut Facebookissa pilakuvan, jossa tiukempaa rajavalvontaa kaipaava pelkää, ettei voisi enää jatkossa ostaa riistohinnalla kotimaista keittiövälineistöä.
Lähde: https://www.nyatider.nu/mp-ledamoten-blev-terroristens-femte-offer/
https://www.nyatider.nu/mp-ledamoten-blev-terroristens-femte-offer/
Sananvapauden vastaiselle Facebookille korvaava vaihtoehto: MeWe
mewe.com/i/heikkiluoto

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 26 677
  • Liked: 18411
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1253 : 01.05.2017, 07:31:06 »

Ajassa 46:35 Vihreiden kansanedustaja Touko Aallon jeesustelu, kuinka jalkapannat olisivat epäinhimillinen epäluottamuksen osoitus laittomasti maassa oleskeleville.

Pantoja ei tarvita, jos luottamus.

Inhimillisyydestä: vangit eivät pidä pantoja epäinhimillisinä, kun saavat suorittaa osan tuomiosta kotioloissaan valvottuina.
Meillä oli peli käynnissä, mustavalkoinen peli ja niistä oli mukava leikkiä. Boyer tuli luokseni, kosketti minua käsivarteen ja sanoi:
-"Veli, jos minulla olisi sinun väritys niin minä olisin miljonääri".
-"Takuulla olisit Boyer. Valkoinen nahkahan siihen vaan vaaditaan.

Charles Bukowski: Postitoimisto

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 265
  • Liked: 13440
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1254 : 10.05.2017, 15:04:53 »
Terrorismista epäilty ei kärsinyt mielenterveysongelmista - tai ainakaan ollut psyykkisesti sairas:

Ruotsin terroristiepäilty ei oikeuslääkärin mukaan ole psyykkisesti sairas
http://yle.fi/uutiset/3-9604746
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 534
  • Liked: 6634
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1255 : 10.05.2017, 15:24:44 »
Iskua edeltävänä päivänä kyseinen vihreä kunnallispoliitikko oli jakanut Facebookissa pilakuvan, jossa tiukempaa rajavalvontaa kaipaava pelkää, ettei voisi enää jatkossa ostaa riistohinnalla kotimaista keittiövälineistöä.
Lähde: https://www.nyatider.nu/mp-ledamoten-blev-terroristens-femte-offer/
https://www.nyatider.nu/mp-ledamoten-blev-terroristens-femte-offer/

Viimeiseksi jaoksi jäi nuoren tiedostavan toimittajan kirjoitus siitä, kuinka TVn ajankohtaisohjelman juttu esikaupunkien "moraalipoliiseista" oli täysin ymmärtänyt väärin ongelman luonteen. Vika on tietenkin *miehissä*.

Ilman enempiä kommentteja.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 721
  • Liked: 17495
  • Blues for Allah
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1256 : 14.05.2017, 13:41:26 »
Ruotsissa on alettu varustautumaan tonnien painoisilla betoniesteillä terrorismiin.
http://yle.fi/uutiset/3-9612365?origin=rss
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 21 695
  • Liked: 9453
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1257 : 14.05.2017, 13:49:36 »
Mulla on visio seuraavasta suuresta innovaatiosta, joka leviää pohjoismaissa kuin kännykkä.

Se on kolmisen metriä korkea ja parisen metriä leveä betonimuurin palanen, jossa on pyörät alla ja hydrauliikka, jolla pyörät voi vetää sisään. Tällaisista palikoista olisi helppo koota tehokas suoja kuorma-autoja vastaan minne tahansa.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 333
  • Liked: 20887
  • Monikulttuurisuutta vastaan rokotettu
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1258 : 14.05.2017, 14:07:55 »
Terrorismista epäilty ei kärsinyt mielenterveysongelmista - tai ainakaan ollut psyykkisesti sairas:

Ruotsin terroristiepäilty ei oikeuslääkärin mukaan ole psyykkisesti sairas
http://yle.fi/uutiset/3-9604746
Terroristi ei ole psyykkisesti sairas eikä islamilla ole asian kanssa mitään tekemistä.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 218
  • Liked: 47113
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Vs: 2017-04-07 Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholmassa
« Vastaus #1259 : 16.05.2017, 16:23:12 »
Sveriges Radio on esittänyt väitteen, että Tukholman terroristilla ja Pietarin metroiskun epäillyllä tilaajalla olisi yhteys sosiaalisen median kautta, sillä he kuuluvat toistensa ystäviin venäläisellä Odnoklassniki-sivustolla. Mitään konkreettisia todisteita yhteydenpidosta ei kuitenkaan ainakaan vielä ole.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705162200141024_ul.shtml (16.5.2017)

Lainaus
Ruotsalaismedia: Pietarin ja Tukholman terrori-iskujen välillä selvä yhteys

Ruotsalainen Sveriges Radio uutisoi, että Tukholman terrori-iskusta epäillyn Uzbekistanin kansalaisen Rakhmat Akilovin ja Pietarin metroiskun epäillyn tilaajan Abu Salohin välillä on yhteys. Abu Saloh on ruotsalaismedian mukaan Syyriassa taistelevan uzbekistanilaisryhmän korkein johtaja. Ryhmä kuuluu al-Qaidaan.

Sveriges Radion mukaan Saloh kuuluu Akilovin ystäviin sosiaalisessa mediassa venäläisellä Odnoklassniki-sivustolla, joka on verrattavissa länsimaiseen Facebookiin.

Medialla ei ole todisteita siitä, että Salah olisi ollut henkilökohtaisesti yhteydessä Akiloviin sosiaalisessa mediassa, mutta niiden välinen yhteys näyttää selvältä.

- Se on mielenkiintoista, koska se osoittaa paitsi sen, että on mahdollista yhdistää nämä ihmiset toisiinsa, myös sen, että asiaa pitää tutkia, sanoo terroristitutkija Magnus Ranstorp.

Tukholman ja Pietarin terrori-iskut tapahtuivat vain neljän päivän päässä toisistaan. 3. huhtikuuta Pietarissa metroasemien Tehnologicheskii Institut ja Sennaja Ploshad välillä tapahtui metroräjähdys, jossa kuoli 16 ihmistä ja loukkaantui yli sata. 7. huhtikuuta kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholman keskustassa. Iskussa kuoli viisi ja loukkaantui 14 ihmistä.
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Tagit: