Kirjoittaja Aihe: Sanna Antikainen / Outokumpu  (Luettu 9667 kertaa)

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Sanna Antikainen / Outokumpu
« : 15.04.2017, 19:28:54 »
Heippa kaikille pitkästä aikaa.

Joskus aikoinaan Hommalla oli keskustelua tästä blogistani, josta sainkin valtavasti huono ja hyvää palautetta: http://sannaantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198268-maalaistollo-itakeskuksessa

Uudessa Suomessa on enemmänkin tavaraa. Palautetta otetaan vastaan, hyvää ja huonoa :)

www.antikainensanna.fi on nettisivut, joista myös otetaan palautetta!

Ja minusta itsestäni: maahanmuuttokriittinen olen itsestäänselvästi ;) Feministi en ole ;) Asun siis Outokummussa Pohjois-Karjalassa. Vuonna 2012 pääsin 67 äänellä kaupunginvaltuustoon. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sain yhteensä 1540 ääntä, jolla jäin kauas edustajan paikasta. Tämän vuoden kuntavaaleissa sain 136 ääntä. Työtaustani olen hankkinut hoitoalalta, nyt opiskelen sairaanhoitajaksi. Hommaforumia olen lukenut jo vuosia ja 2015 rekisteröidyin tänne. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa minulta kysyttiin, mitä mieltä olen Hommasta. Sanoin, että hyvä foorumi ja ja kysyjän reaktio:  :flowerhat:

Facebookissa minut löytää https://www.facebook.com/antikainensanna/



Ps. Kiitos vielä tätäkin kautta bannerini tekijöille kuntavaaleissa.
« Viimeksi muokattu: 16.04.2017, 23:16:46 kirjoittanut Sanna Antikainen »

KJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 540
  • Liked: 3181
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #1 : 15.04.2017, 20:28:30 »
Viime EK-vaaleissa Homman suosikki Savo-Karjalassa oli Kari Kulmala. Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että olipas huono valinta: kaverin maahanmuuttokriittisyys katosi sillä samalla sekunnilla kun portit Arkadianmäelle aukesivat.

En panisi pahakseni, vaikka rääkkyläläinen poliisi vaihtuisi outokumpulaiseen hoitajaan.

Homman vaikutusta ei kannata yliarvioida, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi.

What would Gösta Sundqvist do?

MrOldSchool

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 84
  • Liked: 166
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #2 : 15.04.2017, 21:35:28 »
^Saastamoisen Esko Lieksasta varoitteli kyseisestä kaverista ennen v. 2015 vaaleja, kun pähkäilin kumpaa kannattaisi äänestää. On kuulemma näennäisen maahanmuuttokriittinen vaalien alla mutta muuten ei aihepiiri pahemmin kiinnosta. Tietysti Rääkkylässä ei kauhean rikasta vielä ole, että jotenkin pystyy ehkä ymmärtämään. Mutta kyllä itse lähden siitä, että haittamaahanmuuton vastustaminen pitäisi jokaisella perussuomalaisella olla ykkösasioita.

Näillä kahdella oli muuten ilmeisesti ollut jonkinlaista kärhämää maakuntahallituksessa, että Eskon käsitys Kulmalasta ei ehkä kaikkein objektiivisin ole, mutta enpä lähde moittimaan ;D

Länsimainen kulttuuri ja elämäntyyli ovat kuin terveys, niitä arvostaa kunnolla vasta sitten, kun ne on menetetty.

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #3 : 15.04.2017, 21:51:52 »
KJ : Kiitos paljon. Pelkästään hommaforumilla ei päästä eduskuntaan, mutta täältä saa hyvin tietoa asioista :) Lisäksi täällä on aika fiksua porukkaa ja toivonkin saavani rehellistä palautetta esimerkiksi kirjoituksistani.

Oldschoolboy: Jätetäänhän Saastamoinen-Kulmala kiemurat pois täältä :) Tunnen molemmat henkilökohtaisesti ja kunnioitan molempia. Toivon, että ainoa, jota mahdollisesti tässä ketjussa haukutaan, olen minä ;) Kiitos!

MrOldSchool

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 84
  • Liked: 166
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #4 : 15.04.2017, 22:07:58 »
Nöyrimmät pahoittelut. Tuli tarve avautua, kun aihetta sivuttiin, vaikka väärä ketju olikin.

Sitten enempi asiaa. Onko Sinisellä Ristillä lipaskeräystoimintaa Itä-Suomessa? Oon vähän laiska tekemään tilisiirtoja mutta muutaman roposen voisin lippaaseen pudottaa hyvän asian puolesta. Verenpunaiselle Ristille jos lahjoittaa, rahat eivät välttämättä mene kotimaisille avuntarvitsijoille.
Länsimainen kulttuuri ja elämäntyyli ovat kuin terveys, niitä arvostaa kunnolla vasta sitten, kun ne on menetetty.

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #5 : 15.04.2017, 22:34:24 »
Ei mitään, ei tarvitse pyydellä anteeksi :)

Ei ole meillä vielä näköpiirissä lipaskeräyksiä. Mutta harkitsethan vielä tilisiirtoa :) Eurostakin olisimme kiitollisia. Tilinumero löytyy www.rakkaudestakotimaahan.fi

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 449
  • Liked: 32314
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #6 : 15.04.2017, 22:45:45 »
"Siinäpä se sitten on juuri se "saatana joka tekeytyy valkeuden enkeliksi". Sitä meille tuputetaan, ettemme vain näkisi todellisuutta. Euforia -aikamme sairaus."
- Vaniljaihminen

"You can be full of kindness and love, but you cannot sleep next to a mad dog. If we are weak, our land will become Muslim"
- Ashin Wirathu

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 608
  • Liked: 21660
  • Quid est veritas?
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #7 : 16.04.2017, 14:26:05 »
Äänestin Sannaa eduskuntavaaleissa. Vaikka äänimäärä ei läpimenoon riittänytkään, ei se Pohjois-Karjalan olosuhteissa ollut yhtään hullumpi potti ensikertalaiselle.

Kannattaa pitää tiukasti kiinni hyvistä näkemyksistä ja pyrkiä seuraavalla kerralla uudelleen. Persuilla ei nimittäin ole Pohjois-Karjalassa ainakaan liikaa kunnollisia ehdokkaita.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #9 : 17.04.2017, 14:34:33 »
Äänestin Sannaa eduskuntavaaleissa. Vaikka äänimäärä ei läpimenoon riittänytkään, ei se Pohjois-Karjalan olosuhteissa ollut yhtään hullumpi potti ensikertalaiselle.

Kannattaa pitää tiukasti kiinni hyvistä näkemyksistä ja pyrkiä seuraavalla kerralla uudelleen. Persuilla ei nimittäin ole Pohjois-Karjalassa ainakaan liikaa kunnollisia ehdokkaita.

Eisernes: KIITOS :)

Näkemykset maahanmuuton suhteen eivät tule muuttumaan. Teema on erittäin tärkeä koko tämän kansakunnan ja sen turvallisuuden kannalta. Tiukalla maahanmuuttopolitiikalla voidaan estää ääri-islamistiset terroristi-iskut Suomessa. Naisena tietenkin kaikki nämä seksuaalirikokset koskettavat myös. Mitä näihin teemoihin tulee, niin olen jo tottunut ja hyväksynyt sen, että niin kauan kun kritisoin mainitsemiani asioita, tulee aina olemaan tahoja, jotka leimaavat minut ja muut kaltaisemme. Aiemmin se leima ehkä pelotti, mutta enää ei :)
« Viimeksi muokattu: 17.04.2017, 14:36:48 kirjoittanut Sanna Antikainen »

Leickmann

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 29
  • Liked: 133
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #10 : 17.04.2017, 15:47:47 »

Satunnaisen sivustaseuraajan kommenttina:

1. Aktivoiduit Hommalla nyt kuntavaalien jälkeen (ja tultuasi valituksi), etkä yleisempään tapaan juuri vaalien alla. Piste siitä.

2. Olet rakentanut settiäsi (poliittista uraasi) pitkään ja määrätietoisen nousujohteisesti. Esim. muistan lukeneeni maahanmuuttojärkeviä kirjoituksiasi Puheenvuorossa jo vuosia sitten. Piste tästäkin.

3. Toimit suomalaisten vähäosaisten hyväksi (Sininen Risti). Kolmas piste.

Yhteenvetona: Äänestäisin sinua tolkun ihmistä, jos voisin. Ja kehotan vaalipiirissäsi asuvia laittamaan nimesi korvan taakse.
"Minä työstän aina täysillä, olin sitten sängyssä tai sahalla." - Teuvo Hakkarainen, 2015

"Timbelle vielä jälkikäteen vinkkinä: Jos tuijottelet tarpeeksi kottaraisenpönttöön, se alkaa tuijottaa takaisin sinuun - ja saattaa osallistua Puoluekokoukseenkin äänestysoikeudella." - Kokoliha

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #11 : 17.04.2017, 17:59:56 »

Satunnaisen sivustaseuraajan kommenttina:

1. Aktivoiduit Hommalla nyt kuntavaalien jälkeen (ja tultuasi valituksi), etkä yleisempään tapaan juuri vaalien alla. Piste siitä.

2. Olet rakentanut settiäsi (poliittista uraasi) pitkään ja määrätietoisen nousujohteisesti. Esim. muistan lukeneeni maahanmuuttojärkeviä kirjoituksiasi Puheenvuorossa jo vuosia sitten. Piste tästäkin.

3. Toimit suomalaisten vähäosaisten hyväksi (Sininen Risti). Kolmas piste.

Yhteenvetona: Äänestäisin sinua tolkun ihmistä, jos voisin. Ja kehotan vaalipiirissäsi asuvia laittamaan nimesi korvan taakse.

Mykäksi vetää tämmöiset kehut. Kiitos!  Itselle vaikuttaminen (inhoan sanaa politiikka) on ennen kaikkea myös tapa purkaa itseäni. On erittäin tyydyttävää saada kirjalliseen muotoon ne asiat, jotka itseä ottaa päähän ja ne asiat, jotka omasta mielestä pitäisi muuttaa. Mieheni on sanonut, että huudan nykyisin vähemmän televisiolle ;) Toki tässä vuosien saatossa nälkä on kasvanut ja suunsoiton lisäksi olisi mukava saada myös jotain aikaiseksi. Onneksi sain jatkaa tätä työtä vieläkin kaupunginvaltuustossa :)



Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #12 : 29.04.2017, 22:27:48 »
Se näyttää nyt sille, että suomalainen vappu ja muut juhlapäivät ovat tehty vanhojen perinteiden lisäksi myös rekkaesteistä. Touhu on sama kuin yrittäisi sammuttaa maastopaloa ämpärein. Ensiksi hehkutetaan, miten meillä terapoidaan palanneita isis-taistelijoita ja sitten kuitenkin annetaan pelolle valta ja pystytetään rekkaesteet ettei vain tulisi yksittäistapaus.  :facepalm: Välillä en vain tajua tätä touhua, mutta en olekaan vihervasemmistolainen...

No,  :facepalm: -olosta huolimatta:

Hyvää vappua hommalaiset

J. Lannan haamu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 993
  • Liked: 7360
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #13 : 29.04.2017, 22:35:09 »
Sulla on Sanna hyvät jutut ja erityisen hyvä luonne. Muistan kun joskus jo hyvän aikaa sitten kirjoitit blogiin jotain joka sai näkyvyyttä, sittemmin taisit olla vähän aikaa poissa. Muista aina, jos tarvitse neuvoa ja jeesiä Persuihin liittyvissä strategisissa asioissa, viestintätyylissä, kilpailija-analyysissä tms. niin aina voit kysyä täällä. Vaikka Hommaforum on äärimmäisen heterogeeninen joukko, niin täällä on myös koko Suomen kovimmat strategistit ja visionäärit liittyen suomalaiseen ja eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja identiteettiin. Ja tämän kerran en tarkoita itseäni :D

Edit. Tärkeä lisäys: Seuraa Torssosta ja pyri mahdollisesti poliittiseen kimppaan hänen kanssa. Meillä on niin älyttömän vähän järkeviä kansallismielisiä että on tärkeää olla tässä kuviossa mukana ryhmänä, poolina, eräänlaisena kollektiivina. Yhteistyössä kaikki vaikuttaminen on paljon toimivampaa ja järkevämpää.
« Viimeksi muokattu: 29.04.2017, 22:38:35 kirjoittanut J. Lannan haamu »
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 367
  • Liked: 8574
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #14 : 29.04.2017, 23:22:46 »
Sulla on Sanna hyvät jutut ja erityisen hyvä luonne. Muistan kun joskus jo hyvän aikaa sitten kirjoitit blogiin jotain joka sai näkyvyyttä, sittemmin taisit olla vähän aikaa poissa. Muista aina, jos tarvitse neuvoa ja jeesiä Persuihin liittyvissä strategisissa asioissa, viestintätyylissä, kilpailija-analyysissä tms. niin aina voit kysyä täällä. Vaikka Hommaforum on äärimmäisen heterogeeninen joukko, niin täällä on myös koko Suomen kovimmat strategistit ja visionäärit liittyen suomalaiseen ja eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja identiteettiin. Ja tämän kerran en tarkoita itseäni :D

Edit. Tärkeä lisäys: Seuraa Torssosta ja pyri mahdollisesti poliittiseen kimppaan hänen kanssa. Meillä on niin älyttömän vähän järkeviä kansallismielisiä että on tärkeää olla tässä kuviossa mukana ryhmänä, poolina, eräänlaisena kollektiivina. Yhteistyössä kaikki vaikuttaminen on paljon toimivampaa ja järkevämpää.

Haluaisin lisätä tuohon J. Lannan haamun sinänsä hyvään tekstiin, että ota suurella varauksella vastaan suorat ohjeet esim. J. Lannan Haamun kehoitus. En tässä tarkoita sitä, että hänen kehoituksensa olisi huono, vaan sitä että monet ehdottelijat ovat mielestään oikeassa, vaikka olisivatkin väärässä. Jokaista kannattaa kuunnella ja tehdä hänestä tuuliviiriprofiili ja miettiä mihin hän keskimääräisesti suuntaa ajatuksiaan, sekä ovatko ne lähellekkään tavoitteidesi mukaisia. Myös hulluimpia ajatuksia kannattaa kuunnella, mutta vain viihteenä ja sitten poimia se rusina pullasta, kun se tulee. Paras idea voi tulla siltä hulluimmalta tyypiltä, siis aistit auki!
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #15 : 30.04.2017, 14:12:46 »
Herroille yllä: kiitos. Pidän muuten siitä, että minulle annetaan palautetta ja varsinkin pidän siitä, jos minulle annetaan rakentavasti kriittistä palautetta, koska se saa minut kehittymään.

Joten laittakaa ihmeessä palautetta tässä ketjussa tai yksityisviestillä ja/tai sähköpostilla. Niin ja soittaakin saa :)


Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #16 : 06.06.2017, 18:13:32 »
Tervehdys hommalaisille pitkästä aikaa.

Kirjoitin blogiini vastineen eräälle Iltasanomien toimittajalle. Ystävämme Börje liittyi mukaan hillittömin kommentein: http://sannaantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238038-ei-minun-kuppi-teeta#new

Mukavaa kesää kaikille.
Itse olen antanut pelolle vallan ja pysyttelemme perheeni kanssa ihan vain koto-Suomessa  :flowerhat:


Kyklooppi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 535
  • Liked: 6599
  • Musertunut Suomen kansalainen.
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #18 : 06.06.2017, 23:48:31 »
Ystävämme Börje on vallasväen vahtikoira joka ei osaa kuin haukkua isäntänsä käskystä yhtä ja samaa mantraa.
Vähän tyhmä mutta näitähän piisaa.
Ihmisjäte.

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #19 : 17.06.2017, 21:58:38 »
Heipä hei kaikille.

Kirjoittelin tekstin siitä, mitä todella puoluekokouksessa tapahtui. On ollut naurettavaa lueskella kulunut viikko näitä satuja kaikenmaailman porukoista. Käykäähän lukemassa, jos kiinnostaa.


http://sannaantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238805-mita-todella-tapahtui-jyvaskylassa?ref=poiminnat

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #20 : 23.12.2017, 16:48:18 »
Jouluevankeljumi 2017

Siihen aikaan antoi pääministeri Sipilä käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava työttömyysturvan aktiivimalli. Tämä heikennys oli yksi monista ja tapahtui Lindströmin ollessa Suomen työministerinä. Kaikki työttömät menivät kirjoittautumaan työkkäriin, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Timo lähti Lada Samaralla landelta, Pönden kaupungista ja meni aktiivimallia varten itäkeskukseen,Vapaavuoren kaupunkiin Helsinkiin, sillä hän kuului Virtasten sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Sirpan kanssa,jolla oli homeallergiaihottuma. Heidän siellä ollessaan tuli Sirpalle aika terveyskeskukseen, ja hän sai lääkkeeksi buranaa ja bepanthenia. Hän kapaloi ihottumansa harsolla ja yhdessä menivät Heikki Hurstille syömään,sillä ei hellä ollut rahaa ruokaan.

Suomen köyhimmillä seuduilla oli yöllä vapaaehtoiset valvomassa laumaansa ja jakamassa ruoka-avustuksia köyhille ja vähävaraisille. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Suomen hallitus ja suuri synkkyys ympäröi heidät. Pelko valtasi nälkäiset, kunnes Juha Sipilä sanoi heille. “Älkää peljätkö! Minä ilmoitan asian, joka on iso ilo meidän puolueille.Tänään on syntynyt päätös eduskunnassa, että teiltä viedään viimeinen suupala kädestänne. Nälkä on merkkinä teille: te löydätte edestänne työttömyysturvan aktiivimallin, jotta tiedätte paikkanne tässä maassa.” Samassa hetkessä hallituksen ympäröi Sinisen tulevaisuuden joukko ylistäen herraa. Kunnia Juhalle korkeuksissa, saammehan olla hallituksessa, saammehan, saammehan. Teemme mitä käsketään mekin halutaan olla herroja.

Kun hallitus palasi ylhäiseen norsunluutorniinsa, nälkäiset sanoivat toisilleen: “Nyt Helsinkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Sipilä meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät saunatontut Antero Vartian ja Juhana Vartiaisen, jotka makasivat pesusoikossa. Antero ja Juhana ilmoittivat yhdestä suusta, että “Duunarin palkalla ei tarvitse tulla toimeen.” Myös yli-niljake kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä todeten “Entiselle puolueelle riittää pieni valhe – Suomen kansalle tarvitaan jo hallitus”

(Jouluevankeljumin on kirjoittanut Sanna Antikainen -sivuston seuraaja, joka ei halua nimeään mainittavan ja joka on antanut luvan tekstin julkaisuun)




« Viimeksi muokattu: 23.12.2017, 16:51:12 kirjoittanut Sanna Antikainen »

Kari Kinnunen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 137
  • Liked: 6427
  • Antaa olla. Ei jaksa enää
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #21 : 23.12.2017, 16:54:53 »
Tirheä jäsen @Tuulenhenki ehti mainion tekstisi jo linkkaamaan. Minä sitten enrmpiä kyselemättä linķkasin etiepäin. Lienee joulun surusanomasi leviämässä jo kaikelle nettikansalle.

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #22 : 12.06.2018, 16:17:29 »
Tervehdys hommalaisille pitkästä aikaa :) Aktiivisuus on ollut aika vähäistä. Mennyt kevät oli aika raskas työn, opintojen ja politiikan kanssa. Nyt onneksi on helpottanut  :o

Ilokseni ilmottelen tännekin, että miut valittiin huhtikuussa Savo-Karjalaan eduskuntavaaliehdokkaaksi. Jos hommalla on aktiivisia apujoukkoja, niin sellaisia otetaan vastaan :) Kampanjan budjetti tulee olemaan pieni, mutta sanoma vahva.

Brandis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 315
  • Liked: 4043
  • Villasukkainen, Silkkihansikkainen
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #23 : 25.06.2018, 18:54:06 »
Viime EK-vaaleissa Homman suosikki Savo-Karjalassa oli Kari Kulmala. Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että olipas huono valinta: kaverin maahanmuuttokriittisyys katosi sillä samalla sekunnilla kun portit Arkadianmäelle aukesivat.

Antaisin sellaisen neuvon jokaiselle äänestäjälle ja ehdokkaaksi pyrkivälle, että puolin ja toisin kumpikin pohtisivat sitä mihin se oma maahanmuuttokriittisyys pohjautuu ja millä tavoin se on ikään kuin 'rakentunutta'. Toivoisin sitä, että ihmiset kautta linjan kyseenalaistaisivat enemmän. Ehdokkaaksi asettuvat miettisivät tätä asiaa omalta kannaltaan, ja äänestäjät orientoituisivat kysymään tämän teeman ympäriltä laajemmin ja enemmän. Mielestäni vastaukset näihin kysymyksiin osoittavat äänestäjälle sen miten ehdokkaan ajattelu on jäsentynyttä ja minkälaisia poliittisia kysymyksiä hän tulee painottamaan työssään eniten.

Homman vaikutusta ei kannata yliarvioida, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi
Täältä on saanut moni ehdokas hyvin nostetta, en tämän merkitystä aliarvioisi! Tärkeää on näkyvyys monella kanavalla. Siitä ei koskaan voi olla haittaa, että altistaa itsensä keskustelulle forumilla.
~ visualize your highest self, then start showing up as her ~

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 204
  • Liked: 3708
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #24 : 25.06.2018, 19:28:25 »
Viime EK-vaaleissa Homman suosikki Savo-Karjalassa oli Kari Kulmala. Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että olipas huono valinta: kaverin maahanmuuttokriittisyys katosi sillä samalla sekunnilla kun portit Arkadianmäelle aukesivat.

Antaisin sellaisen neuvon jokaiselle äänestäjälle ja ehdokkaaksi pyrkivälle, että puolin ja toisin kumpikin pohtisivat sitä mihin se oma maahanmuuttokriittisyys pohjautuu ja millä tavoin se on ikään kuin 'rakentunutta'. Toivoisin sitä, että ihmiset kautta linjan kyseenalaistaisivat enemmän. Ehdokkaaksi asettuvat miettisivät tätä asiaa omalta kannaltaan, ja äänestäjät orientoituisivat kysymään tämän teeman ympäriltä laajemmin ja enemmän. Mielestäni vastaukset näihin kysymyksiin osoittavat äänestäjälle sen miten ehdokkaan ajattelu on jäsentynyttä ja minkälaisia poliittisia kysymyksiä hän tulee painottamaan työssään eniten.


Ehdokkaaksi asettuvat haluavat usein ainoastaan tulla valituiksi, ja sitten puheet valitaan sen mukaan.

Hyvin monien maahanmuuttokriittisyys perustuu vain ja ainoastaan laskelmoidusti siihen ajatukseen, että otetaan puheilla nuivien äänet pois kuljeksimasta. Kun näin tehdään tarpeeksi monta kertaa, ei pidä enää ihmetellä miksi perussuomalaisten kannatus laskee.

Asiallisten puoluetoimijoiden tulisi heittää puolueen ehdokaslistoilta ulos ne tyhjäntoimittajat, jotka eivät ole toimineet valituksi tultuaan edes yrittäneet saada toteutettua vaalilupauksiaan.

Ongelma ei rajoitu vain siihen yhteen "mätä omenaan", vaan ongelma alkaa koskettaa jossain vaiheessa koko puoluetta kannatuspotentiaalin tavoittamisen vaikeutumisen kautta.

Ville Jaako

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 656
  • Liked: 918
  • Nuiva ex-hippi
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #25 : 25.06.2018, 20:07:36 »
Sampo Terhon maahanmuuttokriittisyys vuonna 2017. Kymmenes kesäkuuta hän oli ultranuiva, yhdestoista hän oli ultrasuvakki.

Voihan se ehdokkaaksi pyrkivä sanoa mitä tahansa.

Brandis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 315
  • Liked: 4043
  • Villasukkainen, Silkkihansikkainen
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #26 : 26.06.2018, 07:18:24 »
Hyvin monien maahanmuuttokriittisyys perustuu vain ja ainoastaan laskelmoidusti siihen ajatukseen, että otetaan puheilla nuivien äänet pois..

Olen aina uskonut lujasti kysymyksiin, kysymyksenasettelussa jokin on mennyt pieleen, jos tällainen ehdokas pääsee läpi ja tulee valituksi.

Jokin suoraselkäisyys, rehellisyys ja 'oikeanlainen' / totuudenmukainen toiminta on jäänyt yllättävän monelta, ja onkin varmaa, että tulevissa ek-vaaleissa nähdään paljon tyhjää puhetta nuiviin kohdistuen.

Tämä kritiikki yleisesti, jotta ihmiset osaisivat olla hereillä, ei mitenkään nyt Sannaan kohdistuen. Paitsi kun ehkä siltä osin, että tämä ilmiö vain korottaa niiden ihmisten arvoa, jotka ovat suhteessa toisiinsa tosissaan ja todellisia.
~ visualize your highest self, then start showing up as her ~

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #27 : 12.01.2019, 20:58:13 »
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa.

Ajattelin tuoda teille terveisiä Outokummusta, jossa ollaan ihan yhtä sekaisin kuin muuallakin Suomessa. Outokumpu hyväksyi pakolaispohjausta yhdelle perheelle, joka tullut tänne 2016:

http://sannaantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267230-outoa-paatoksentekoa-outokummussa

Ja ehdollahan sitä tosiaan ollaan eduskuntavaaleissa. Enpä viitti sen enempää alkaa kerjäämään, kun tulin jo kerjänneeksi omalla facebook sivullani :)  https://www.facebook.com/antikainensanna/photos/a.488552137889814/1967102076701472/?type=3&theater

Menestystä hommalaisille tähän vuoteen. t. Sanna

ps: Tukitiimiin Savo-Karjalasta kaipaillaan porukkaa, ota yhteyttä, jos kiinnostaapi :)


wjp

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 672
  • Liked: 396
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #28 : 12.01.2019, 21:08:52 »
Ompa kiva Sanna, että taas pitkästä aikaan lähestyt meitä. Kirjoittele taas puolenvuoden päästä vaalien jälkeen ja kerro mitä kuuluu. WanhaP
I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism.

VeePee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 568
  • Liked: 4723
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #29 : 12.01.2019, 21:26:31 »
Kovin moni Persuehdokas on viimeaikoina taas aktivoitunut kirjoittelemaan Hommafoorumille. Jotenkin tulee vähän ääntenkalastelun maku kun sitten vaalien jälkeen kirjoitteluinto tyrehtyy. No, toivottavasti tukitiimi Hommalaisista löytyy.
:facepalm:

Vilmariina Mesivirta

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 012
  • Liked: 975
  • Moikka.
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #30 : 12.01.2019, 21:33:48 »
Mukava nähdä täällä Sanna. Kiva tukka. :)
Sydänmesi kuuluu minulle.

Röyhkeä peli.

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #31 : 12.01.2019, 21:50:34 »
Mä olen opiskellut, tehnyt töitä,politikoinut ja koettanut olla siinä  välissä äiti viimeiset 3 vuotta. Aikani on ollut valitettavasti rajallinen ja Facebook helppoudessaan parempi viestintäväline. Ymmärrän, kyllä jos vituttaa! Mutta en vain ole pystynyt parempaan. Mikäli tarpeeksi monta tämä edellinen viestini käy hermoon, poistukoon tämä ketju kokonaan :) Poistan siis tämän koko ketjun, jos tarpeeksi moni ilmaisee ärtymyksensä, koska palautteeseen pitää reagoida. Kiitos ja anteeksi kaikille. T. Sanna

« Viimeksi muokattu: 12.01.2019, 21:57:05 kirjoittanut Sanna Antikainen »

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 608
  • Liked: 21660
  • Quid est veritas?
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #32 : 12.01.2019, 21:58:35 »
Eipä täällä ruuhkaksi asti poliitikkoja pyöri, tai ei ainakaan omalla nimellään.

Kaikki eivät myöskään käytä Facebookia (esim. minä), joten minusta on pelkästään hyväksi, jos joku ehdokas käy välillä Hommallakin näyttäytymässä.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 204
  • Liked: 3708
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #33 : 12.01.2019, 22:14:01 »
Facebook helppoudessaan parempi viestintäväline.

Tiedä tuota...

Väittäisin kuitenkin, että Homma on hyvin paljon helpompi käyttää kuin FB. Jo yksin FB:n loputtomat asetukset asettavat omat haasteensa, joita kovin monet eivät hallitse ainakaan liian hyvin. Tässä yhteydessä ei pidä olla myöskään unohtamatta sitä, että hyvin iso osa nuivista ei ole FB:ssä.

KJ

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 540
  • Liked: 3181
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #34 : 12.01.2019, 22:56:05 »
Kovin moni Persuehdokas on viimeaikoina taas aktivoitunut kirjoittelemaan Hommafoorumille. Jotenkin tulee vähän ääntenkalastelun maku kun sitten vaalien jälkeen kirjoitteluinto tyrehtyy. No, toivottavasti tukitiimi Hommalaisista löytyy.

Mitäs ihmeellistä siinä on, että aktivoituu vaalien alla? Ja onhan Sanna ollut täällä muulloinkin. Älä Sanna välitä; jotkut vaan valittavat kaikesta, eikä mikään mene koskaan oikein.
What would Gösta Sundqvist do?

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #35 : 13.01.2019, 12:36:36 »
Facebook helppoudessaan parempi viestintäväline.

Tiedä tuota...

Väittäisin kuitenkin, että Homma on hyvin paljon helpompi käyttää kuin FB. Jo yksin FB:n loputtomat asetukset asettavat omat haasteensa, joita kovin monet eivät hallitse ainakaan liian hyvin. Tässä yhteydessä ei pidä olla myöskään unohtamatta sitä, että hyvin iso osa nuivista ei ole FB:ssä.

Suurin osa äänestäjistä on facebookissa. Näin se valitettavasti on ja politiikassa on ajateltava sitä, miten saa yhteyden ihmisiin, mikäli aikoo edetä yhtään minnekään. Ja itselläni rajallisen ajan takia olen keskittynyt lähinnä facebookiin. Homma on muutoin aivan loistava tiedonvälityksen kanava ja olen useasti hankkinut täältä tietoa :) Kiitos siis kaikille nuiville tiedonvälittäjille!

Sanna Antikainen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^
  • ***
  • Viestejä: 65
  • Liked: 272
  • Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja, sh- opiskelija
    • Sannan kotisivut
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #36 : 13.01.2019, 12:39:13 »
Kiva, jos ihan kaikkia ei ärsyttänyt tämä vaalien alla aktivoitumiseni. Ymmärrän kyllä toisaalta sen. Ihmettelin ennen itsekin, miksi helvetissä poliitikot olivat aina enne  vaaleja huolissaan joka asiasta, mutta vaalien välissä suu pysyi kiinni. Puolustukseni haluaisin sanoa, että olen ollut aktiivinen muualla, mutta en valitettavasti täällä.

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 608
  • Liked: 21660
  • Quid est veritas?
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #37 : 14.04.2019, 23:24:15 »
Onnittelut Sannalle hienosta vaalityöstä. 5793 ääntä on kiitettävä saavutus Savo-Karjalan vaalipiirissä.

Toivottavasti jatkat samalla linjalla myös eduskunnassa.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 844
  • Liked: 8814
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #38 : 15.04.2019, 18:07:22 »
Onnittelut uudelle hommanedustajalle täältäkin 8)
Lainaus
Iltalehti

Yksi perussuomalaisten nuorimmista läpimenijöistä on 30-vuotias Sanna Antikainen. Iltalehti tavoitti hänet heti maanantaina aamutuimaan.

– Nöyrä olo. Tämä tulos vetää hiljaiseksi. Tuli yllätyksenä, Antikainen kertoi maanantaiaamuna.

Antikainen on ollut perussuomalaisten jäsen jo pitkään, sillä hän liittyi puolueeseen 18-vuotiaana - vuosia ennen puolueen suursuosion hetkiä.

– Olen vanhempieni alkoholismin takia asunut lastensuojelulaitoksessa nuorena. Löysin perussuomalaiset silloin. He tekivät vaikutuksen sillä, että he puhuivat asioista suoraan ja niin, että tavallinen ihminenkin ymmärsi. Tuli voimakas olo, että tämä puolue ajaa myös minun, päähänpotkitun lastenkotinuoren asiaa.

...

Antikainen on sanonut olevansa myös ”110-prosenttisesti maahanmuuttokriitinen”.

– Se tarkoittaa sitä, että olen oman puolueeni kanssa samoilla linjoilla maahanmuuttopolitiikasta. Nykyinen malli ei toimi.

Hallitusneuvotteluista on tulossa kimurantit, sillä kolme puoluetta oli hyvin lähellä toisiaan.

Pitäisikö perussuomalaisten olla hallituksessa?

– Ei hinnalla millä hyvänsä. Se riippuu ihan siitä, saammeko meille tärkeitä asioita läpi siellä.

Missä asioissa ei saa peruutella?

– Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka. Se ei voi jatkua nykyisellään tällä lailla.

Eiliset vaalit olivat nimenomaan nuorten ja naisten esiinmarssi. Antikainen sanoo olevansa siitä erittäin iloinen.

Tänään maanantaina mielessä ovat erityisesti isä ja äiti. Antikainen oli lähdössä heti aamulla viemään heidän haudoilleen kukkia.

– Kun olin lapsi, äiti opetti äänestämisen tärkeyden. Hän sanoi itse, että äänestää aina naista. Tämä on tunteellinen hetki.
Askel 2/12: Minulla on voimia itseni uudelleenohjelmoitiin vuosikausia jatkuneen härskin aivopesun korjaamiseksi

Ratilka

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 4
  • Liked: 7
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #39 : 17.04.2019, 06:58:12 »
Onnea läpimenosta, Harmasalossa kesäisin paljon oleskelleena iloinen nähdä että Outokummusta kajahti hieno tulos.  Eikun eteenpäin ja voimia uuteen työhön

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 20 563
  • Liked: 44514
  • Kui on must, näita ust!
Vs: Sanna Antikainen / Outokumpu
« Vastaus #40 : 17.04.2019, 08:16:05 »
Jees, onnittelut täältäkin Sannalle, upea äänisaalis!

Suomi on siitä hieno maa, että hieman heikommistakin olosuhteista voi ponnistaa lopulta maan huipulle päättäjäksi, jos vain sisua löytyy :)

On myös mainiota, että meillä on nyt nuorille naisille muunkinlaisia poliittisia esikuvia, kuin pelkkiä punavihreitä mokuttajia. Vaikka se meille nuiville onkin selvää, niin on hyvä näyttää, että naisetkin voivat ja saavat olla kansallismielisiä ja maahanmuuttokriittisiä. Se ei ole häpeällistä, vaan ylpeyden aihe.
Hommaforumille kirjoittaminen - käytännön ohjeita ja vinkkejä: https://hommaforum.org/index.php/topic,123992.0.html

Tagit: sanna antikainen