UmmaGumma

Äänestys

Maahanmuuttajat/pakolaiset:

Eri puolille maata/kaupunkia hajautettuna
12 (17.9%)
Yhteen kaupunginosaan keskitettynä
55 (82.1%)

Äänestäjiä yhteensä: 66

Kirjoittaja Aihe: Maahanmuuttajat hajautettuna eri puolille vai yhdelle alueelle keskitettynä?  (Luettu 3032 kertaa)

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • Liked: 3307
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia

Maahanmuutto kaikissa muodoissaan on pääasiassa pahasta.


Tämä on aivan kelvollinen lähtökohta. Tästä on hyvä jatkaa.

Jaetaan maahanmuutto karkeasti kolmeen kategoriaan:
  • Siirtolaisuus eli työperustainen maahanmuutto

    Työperäinen maahanmuutto on vähiten ongelmallista. Kuitenkin myös työperäinen maahanmuutto voidaan nähdä ongelmallisena, jos Suomea ajatellaan suomalaisten niukkana elintilana tällä planeetalla. Ei ole suomalaisille edullista, jos maahan tulee työperäistä halpatyövoimaa samaan aikaan kun maassa vallitsee suurtyöttömyys.

    Tähän ongelmaan ei kuitenkaan pitäisi puuttua ensisijaisesti ulkomaalaispolitiikan keinoin, vaikka silläkin on osansa, esimerkiksi maahanmuuttajien pisteytyksissä. Pääasia ongelman hoidossa olisi Suomen muun sisäpolitiikan kunnostaminen, esimerkiksi koulutuspolitiikan, työvoimapolitiikan, veropolitiikan ja sosiaalipolitiikan alueilla. Voidaan olettaa, että kun Suomen sisäpolitiikka saadaan muilta osin kuntoon, ulkomailta tulevan työvoiman kysyntä ja siten myös työperäinen maahanmuutto vähenevät nollaan.

    Muuan työperäisiin maahanmuuttajiin liittyvä käytäntö voitaisiin opetella Sveitsiltä. Maahan muuttaneiden ulkomaalaisten oikeuksien asiallisesta toteuttamisesta voidaan huolehtia muilla keinoin kuin jakamalla kansalaisuuksia. Voidaan esimerkiksi luoda ja määritellä erityinen arvostetun muukalaisen status, joka sisältää pääosin samat oikeudet ja velvollisuudet kuin Suomen kansalaisillakin on, muutamin poikkeuksin. Maassa asuvilla arvostetuilla muukalaisilla ei tarvitsisi olla a) poliittisia oikeuksia, joihin sisältyvät oikeus äänestää ja asettua ehdolle valtiollisissa vaaleissa, mahdollisuus päästä eräisiin korkeisiin virkoihin (esimerkiksi Valtioneuvostossa), b) asevelvollisuutta eikä maanpuolustusvelvollisuutta.

  • Lailliset turvapaikanhakijat

    Lailliset turvapaikanhakijat ovat niitä, joiden turvapaikanhakuprosessissa ei ole moitittavaa. Heidän oikeuksistaan ja tarpeistaan tulee huolehtia, mutta heidän määräänsä ei saa päästää vapaasti kasvamaan. Lisäksi heidän oleskelunsa Suomessa oletetaan väliaikaiseksi. Joko he onnistuvat oma-aloitteisesti ja omin voimin muuttamaan oman statuksensa työperäisiksi maahanmuuttajiksi tai he muuttavat Suomesta pois. Turvapaikanhakijoiden täytyy ymmärtää, että he oleskelevat maassa ulkomaalaisina vieraina ja he saavat tyytyä niihin oikeuksiin ja palvelujen tasoon, jotka heille osoitetaan. Korkeampi status täytyy itse ansaita. *

  • Maahantunkeutujat

    Maahantunkeutujat eli kutsumattomat ja paperittomat maahantulijat ovat ongelmaporukkaa. Heidän varalleen pitäisi kehittää joko kansallinen tai eurooppalainen ratkaisu. Ratkaisuun kuuluisi välivarastointi suljetuille leireille ja myöhemmissä vaiheissa poistaminen Euroopan ulkopuolelle. Esimerkiksi Välimeren yli Eurooppaan suuntautuva meritaksiliikenne pitäisi keskeyttää jo merellä ja viimeistään Euroopan rannikolla. Kaikki laittomilla menetelmillä saapuneet pitäisi lyhyen leirielämän jälkeen siirtää esimerkiksi eteläisen Afrikan maihin. Sopimukseen kuuluisi, että laittomasti Eurooppaan pyrkineet voisivat oleskella laillisesti vastaanottajamaissa. Kotouttamisessa ne voisivat käyttää vaikkapa Ugandan mallia (pala viljelyskelpoista maata ja mökintekotarpeet). Riippuu vastaanottajamaista, minkälaisiin sopimuksiin päästäisiin. Menetelmän tärkein hyöty olisi se, että järjestelmällinen toteutus pysäyttäisi kansainvaelluksen Eurooppaan. Ketään elintasopakolaista ei kiinnosta yrittää Eurooppaan laittomia reittejä, jos seurauksena on pieni viljelypalsta ja itse rakennettu mökki eteläisessä Afrikassa.

Lisäys 2017-04-22 kello 12:42:

* Tietysti laillisissakin turvapaikanhakijoissa on eroja. Jotkut pakenevat kotimaistaan aidosti vainoa, toiset vain yleisesti ottaen ikävää yhteiskuntaa ja huonoja oloja. Laillisia reittejä saapuneissa turvapaikanhakijoissa on molempia laatuja. Turvapaikanhaun aitous ja turvapaikanhakijan sopeutuvuus Suomeen on selvitettävä joka tapauksessa, vaikka turvapaikanhakija olisikin saapunut täysin moitteettomasti laillisia reittejä.
« Viimeksi muokattu: 27.04.2017, 17:48:06 kirjoittanut Nikolas Ojala »
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa: Kirjoitelmia

Tappivanukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 361
  • Liked: 3733
  • Suicide by immigration
    • Profiili
Lisään vielä tarkennuksen kantaani. Suomen ulkopuolelta on odotettavissa vain väestöä joka on luonut Suomea epävakaampia yhteiskuntia, vähemmän tai epätasaisempaa hyvinvointia, sisäisiä konflikteja ja haitallisia ideologioita. Sitten on vielä se kiusallinen tosiasia että innokkaimmat tulijat ovat äo:ltaan alempia, oppimattomampia ja vieläpä usein hyvin rumia.

Millä ihmeellä Suomi voisi hyötyä tulijoista? Vaikka jokainen tulija toisi tullessaan tukun rahaa eikä nostaisi eläissään sossun tukia, saldo olisi silti negatiivinen.

Vain sellaisia tulijoita joilla on työpaikka valmiina, ja työnantaja takaa elinkustannukset, tai puolisoksi tulevia, jolloin vastuu on suomalaisella puoliskolla, eikä koskaan kansallisuutta ja poliittisia oikeuksia muuten kuin syntymäoikeutena. Siinä hyväksymäni maahanmuuttolinja. Turvapaikkamenettely pitää romuttaa kokonaan, ei automaatiota, jokainen tapaus päätetään erikseen, ei hakumahdollisuutta rajalla, ja pakolaiskiintiöksi nolla.
Li Andersson: Ikätestit loukkaavat turvapaikanhakijoita.
Petteri Orpo: Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.
Alexander Stubb: Monikulttuurisuus on rikkaus.
Husu Hussein: He ovat käveleviä pommeja.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • Liked: 3307
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia

eikä koskaan kansallisuutta ja poliittisia oikeuksia muuten kuin syntymäoikeutena.


Uskoakseni tarkoitit sanoa "kansalaisuutta" eikä "kansallisuutta".

Sveitsissä lapsi saa Sveitsin kansalaisuuden syntymälahjaksi, jos hänen vanhempansa ovat sveitsiläisiä. Muissa tapauksissa kansalaisuuden saamisesta tulee vaikeampaa. Aivan äskettäin sveitsiläiset päättivät helpottaa kolmannen polven maahanmuuttajien mahdollisuuksia saada Sveitsin kansalaisuus.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa: Kirjoitelmia

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 024
  • Liked: 4212
    • Profiili
HUMA-maahanmuuttajat tietenkin yhteen paikkaan keskitettynä. Eihän mitään vaarallista jätettäkään levitetä ympäriinsä, vaan kootaan yhteen paikkaan valvonnan mahdollistamiseksi, haittojen minimoimiseksi, ja jatkokäsittelyn helpottamiseksi. Omalla työllään (ei tulkki, kulttuurikoordinaattori, poliitikko, tms. loinen) itsensä elättävät ja normaalia kanavia pitkin muuttaneet tavalliset maahanmuuttajat saavat valita asuinpaikkansa itse.

Sopiva loppusijoituspaikka löytyisi varmaankin helpoiten pääkaupunkiseudulta, koska sinne tätä materiaalia on jo muutenkin keskittynyt. Jo ehdotettu Kallio, ehkä Kauniainen, tai miksei jopa suoraan semmoinen "BROWN ZONE" heti siihen eduskuntatalon ympärille, jotta arvoisat kansanedustajat pääsisivät joka päivä ihastelemaan kättensä jälkiä ja monikulttuurisuuden ihanuuksia.
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 09:59:09 kirjoittanut MiljonääriPlayboy »
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes les collaborateurs

Tappivanukas

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 361
  • Liked: 3733
  • Suicide by immigration
    • Profiili
Pöh, tietysti kansalaisuus eikä kansallisuus. Helppohan näitä fantasioita on maalailla kun kuitenkin passeja jaetaan kuin karkkia ja ollaan kiitollisia jokaisesta kameli-insinööristä jolle ilmainen sossun kämppä ja kelagold kelpaa.

Ruskea raita Arkadianmäen ympärille kuulostaa hyvältä. Musiikkitalon aukio on oivallinen tila kehitysmaamalliselle avoviemäri/kaatopaikka/äbäläwäbäläteemapuistolle.
Li Andersson: Ikätestit loukkaavat turvapaikanhakijoita.
Petteri Orpo: Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.
Alexander Stubb: Monikulttuurisuus on rikkaus.
Husu Hussein: He ovat käveleviä pommeja.

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 962
  • Liked: 2409
  • Pan-turanisti hamsteri-bei
    • Profiili
Jengi puhuu edelleen turvapaikanhakijoista, kun oikea termi on nyt ja aina ollut kansainvaeltaja. Kaikki ns. oikeat pakolaiset ovat edelleen Turkissa, Libanonissa jne.

Paras kohde on laittaa kansainvaeltajat suoraan suvakkien kotiin ja niiden maksettaviksi tai suvakkien vanhempien kotiin, koska eivät kasvattaneet tyttäristään rasisteja.

Toinen hyvä kohde laittaa suvakit ja kansainvaeltajat omaan kaupunkiin, josta ei pääse pois.

Hajasijoittaminen kaikista paskinta. Vatuttaa aina kun näkee somalin. Muistutus siitä, että länkkärisivilisaatio mennyt pilalle.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 316
  • Liked: 2564
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
    • Profiili
Jos olisin diktaattori niin keskittäisin haittamamut yhdelle leirille. Tosielämässä vaikka haittamamut hajautettaisiin niin ajanmyötä he muuttaisivat yhdelle alueelle, ja muodostaisivat siitä slummin. Helsingin matulähiöt kerävät koko maan somput samaan läjään. Esim Hämeenlinnaan 90- luvuilla asutetut somput ovat muuttaneet hesaan. Toivottavasti uudemmat matut tekevät samoin.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • Liked: 3307
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia

Jengi puhuu edelleen turvapaikanhakijoista, kun oikea termi on nyt ja aina ollut kansainvaeltaja.


Jotenkin nämä on pakko jaotella, koska maahanmuuttajat eivät ole homogeenista massaa.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa: Kirjoitelmia

Ville Jaako

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 514
  • Liked: 663
  • Nuiva ex-hippi
    • Profiili
Humanitaarista maahanmuuttoa ei tulisi päästää maahan ollenkaan. Jos kuitenkin päästetään, niin ne tulisi sijoittaa pakolaisleirille. Ei ole mitään syytä, miksi heidät tarvitsisi päästää kansan pariin. He voisivat itse valita haluavatko olla pakolaislleirillä suomessa, vai haluavatko lähtä takaisin mistä ovat tulleetkin.
« Viimeksi muokattu: 22.04.2017, 13:09:54 kirjoittanut VilleJ »

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 499
  • Liked: 2080
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
    • Profiili
Parasta olisi tosiaan keskittää haittaporukka yhteen paikaan ja jättää muu maa paskomatta. Sijoituspaikaksi voisi ehdottaa Helsinkiä, koska siellä suurin osa unelmaporukastakin asuu. Unelmaporukka pääsisi nauttimaan monikulttuurisesta unelmasta ja me muut turvallisesta kotiseudusta.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • Liked: 3307
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia
Nyt, kun kirjoitusta uudelleen katson, käyttäisin sanan "välivarastointi" sijasta ilmaisua "väliaikainen sijoitus". Se olisi parempaa suomen kieltä. Samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa: Kirjoitelmia

Viljami

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 233
  • Liked: 3528
  • Uuvattivastainen
    • Profiili
Haittamaahanmuuttajat ympäri Afrikkaa ja Lähi-itää asumaan samoihin ghettoihin, kun heitä nyt vastoin tahtoani täällä on. Ollessaan yhdessä ja samassa paikassa, voidaan ghetto eristää/piirittää aina tarpeen tullen. Mikäli ghetossa perseillään tai muuten tuhotaan paikkoja, voidaan infra katkaista täsmäohjuksen lailla. Periaate on, yksi munaa, kaikki kärsii. Shiioilla ja sunneilla ei ole erivapauksia asua erillään.

Ghetto-asujalla on milloin tahansa vapaus lähteä kotimaahansa, kunhan tekee töitä lentolipun hinnan verran. Halvin lento riittää. Itseäni ei tässä asiassa kiinnosta ihmisoikeusaspekti ja muu sellainen sonta vähääkään, koska ei vastapuoltakaan kiinnosta maahan tunkeutumiseen syyttömien suomalaisten oikeudet.
"Turvapaikanhakijoiden joukossa ensin oli paljon korkeasti koulutettuja, ei ollut, paljon atk-ammattilaisia, ei ollut, paljon sitä sun tätä, mutta kun ei vaan ole ollut." - ämpee

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 512
  • Liked: 3307
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia
Innostuin kirjoittamaan parannellun ja hieman lyhyemmän version: Maahanmuutto lyhyesti
Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.

Luettavaa: Kirjoitelmia

Alligaattori

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 759
  • Liked: 759
    • Profiili
Takaisin Ruotsiin mistä tulivatkin.

Jos jostain ihmeen syystä niitä täällä pidettävänä niin erilleen. Erilleen muista.

Äänestyksen vaihtoehdot oli aika kehnot:
Yhteen kaupunginosaan keskitettynä
tarkoittaa että pääsevät sieltä kätevästi muihin kaupunginosiin. Jos niitä lähiöihin sijoitellaan, ei tule olla julkista liikennettä tms. joka kuljettelee keskustoihin.
Bussilakko seuraavan kerran kun tulee, katselkaapa miten keskustat siistiytyy.

Lappi olisi sopivan vilpoinen, ei houkuttaisi niin lisää tulijoita, Rovaniemikin vain liian pieni. Ehkä Kemi-Torniosta voisi tehdä sijoituspaikan, vaikka joutuisikin rakentamaan lisää. Ahvenanmaa taasen olisi sopivasti merellä sijaitseva saari. Kuvan lähde: https://ylilauta.org/maahanmuutto/41884475#no41885721
Saarella ei olisi haittaa muille. Varakkaimpana alueena ei pitäisi olla nokankoputtamista sijoituspaikasta.

Aimo Räkä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 750
  • Liked: 609
  • Rakin roulin män
    • Profiili
    • Rocker
Tuo Ahvenanmaan mainos on hyvä.
Got slicked black hair
Skin tight jeans
Cadillac car
And a teenage dream

https://www.youtube.com/watch?v=silJlZZGO3s