Kirjoittaja Aihe: Matti Asikainen ja "Rajat kiinni" -ryhmän sulkeminen.  (Luettu 1033 kertaa)

Pekka Kemppainen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 462
  • Liked: 299
    • Profiili
Blogisti Matti Asikainen reagoi Facebookin päätökseen sensuroida ”Rajat kiinni! -kansanliike” fb-ryhmä:

Lainaus
”Facebookin ylläpito päätti varhain tänään sulkea kiistellyn Rajat Kiinni -kansanliikkeen julkisen ryhmän. Päätös ei ole täysin ongelmaton. Hyvin lukuisat entiset jäsenet ovat ilmoittaneet jättävänsä yhteisöpalvelun protestina sulkemista kohtaan. …

Periaatteessa Rajat kiinni -ryhmän sulkeminen on hyvä ja huono uutinen. Toisinaan sivusilmällä vakoilemani yhteisö on selvästi ollut avoimen vihamielinen maahanmuuttajia sekä tiettyjä poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin koen, että tällaiset julkisen tilan puhdistukset, joissa kolmas osapuoli päättää sen, mistä saa puhua ja mistä ei, ovat luonteeltaan varsin kyseenalaisia.

Keskustelut etsivät vain toisen kanavan, jossa meno voi äityä entistä villimmäksi, kun valvovat silmät puuttuvat kokonaan. Tämä puolestaan johtaa entistä syvempään vastakkainasetteluun ja poteroitumiseen. …”
Asiakaisen bloggaus linkissä: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236563-facebook-sulki-kiistellyn-rajat-kiinni-ryhman

Rajat kiinni! -kansanliike -ryhmän perustajan, Pekka Kemppaisen, kommentti:

”Rajat kiinni! -kansanliike -fb-ryhmä on sallinut myös vähän karkeampiakin kirjoittajia. Politiikkana on ollut antaa heidän pysyä ryhmässä, poistella liian kärkeviä t. jotakuta loukkaavia viestejä, ja opettaa kirjoittajia näin kirjoittamaan niin että viestit jäävät näkyviin. Tuolla joku väitti, että jyrkkien mielipiteiden avoimilla foorumeilla esittämisen vaihtoehtona on niiden siirtyminen suljetuille alustoille. -Todellisuudessa vaihtoehto on jotakin muuta kuin mielipidekirjoittelu.

Teimme tietoisen valinnan antaa kiukkuisten, kirjoittamaan-tottumattomien ja karkeasanaistenkin henkilöiden pysyä ryhmässä. Jossakin elitistisessä kuplassa olevilla saattaa olla mielikuva, että po. kirjoittajat ovat ”kaljupää-skinejä”. Eivät ole. He ovat näitä ruokajonoissa seisovia, ja meluavien erityisryhmien kerrostalonaapureita.

Valtio ja kunnat ovat mokanneet. Ne ovat antaneet tavallisten ihmisten arkipäivään muodostua sietämättömiä ärsykkeitä, jopa väkivallan uhkaa. Lapsilta viedään puhelimet koulumatkalla, tytär tulee itkien kotiin uskaltamatta mennä kouluun kun ”tumma mies” seurasi. Tästä nousee ärtymys joka kasvaa vihaksi, kun ketään ei kiinnosta eikä missään voi julkisesti kertoa asioista. Mitä saavutamme sillä, että jätämme maahanmuuton haitoista kärsivät yksin kokemuksineen?

Olen seurannut joitain vuosia netin keskustelupalstoja, joille on tullut silloin tällöin joku purkamaan em. kokemuksiaan: Yleensä epäilijöiden ja vastasyyttelijöiden kuoro on tullut räksyttämään purkautujalle. Ei näin, jos emme halua nähdä jotain ikävää.

Toki olisimme voineet pitää keskustelualustaa vain sivistyneesti argumentoiville, ja välttää ongelmat. Päätimme kuitenkin toimia toisin, eräistä hyvin painavista syistä.

Minun ei tarvinne erikseen kertoa, mikä on verbaalisten purkausten vaihtoehto? Kun kiukku siirtyy virtuaalista reaalimaailmaan, silloin tarvitaan poliisia ja oikeusviranomaisia. No, EU ja Fb ovat tehneet valintansa, ja siirtäneet vastuun itselleen. Vastaavat sitten ymmärryksensä mukaan.

Kansan kahtiajakautuminen maahanmuuttokysymyksessä on ainakin meillä nähty ongelmaksi. Siihenhän auttaa keskustelun pakottaminen suljettuihin ryhmiin, tai peräti venäläiselle palvelimelle? Olen tästä asiasta erimieltä, mutta muuthan tässä päättävät.

Dialogia #mahanmuuttokriittisten ja #suvakkkien välillä ei ole tapahtunut. Koen tämän vakavaksi ongelmaksi. Jos vaatimus Dublinin sopimuksen noudattamisesta, mikä on ollut Rajat kiinni! -kansanliikkeen mielenosoitusten vaatimus, kuitataan ”rasismina”, käsitettä on venytetty äärimmilleen, ja suljettu tie rakentavaan keskusteluun.

Mitä ovat nämä ääliöt, jotka leimaavat, paitsi Jussi Halla-ahon, myös Sampo Terhon ”rasistiksi”? Kun ”rasismi”-leimalla pyritään sulkemaan henkilöt ja ryhmät sekä julkisen että some-keskustelun ulkopuolelle, on kuin joku istuisi varoventtiilin päällä, ja lisäisai samalla halkoja pannun alle.

Rajat kiinni! -kansanliike -fb-ryhmässä jakoivat julkaisujaan myös islamismia vastustavat maahanmuuttajat. Heitä on ollut puhumassa järjestämissämme tilaisuuksissa. Äskettäin annoimme näkyvyyttä Suomessa asuvien muslimitaustaisten uskonnon poliittista väärinkäyttöä vastustavalle projektille, ja tilaisuudessa 10.09.2016 oli pääpuhujana Ruotsissa asuva somalisyntyinen Mona Walter, teemanaan islamismin vaarat. Tilaisuudessa käväisi peräti ”dokumentti”filmi-ryhmä, joka etsi kameroillaan vain kaljupäisiä nuoriamiehiä.

Ymmärrämme toki, ettei Pohjois-Euroopan tunnetuimman somali-naispoliitikon esiintyminen mielenosoituksessa Suomessa ylitä uutiskynnystä, kun siitä ei saa tietyn mission mukaista uutista.

Rajat kiinni! -projekti tähtäsi ulkoparlamentaarisen tuen antamiseen samanaikaisesti eduskunta- ja hallitustasolla edenneeseen pyrkimykseen sulkea länsiraja turvallisesta Ruotsista tulevilta turvapaikanhakijoilta syksyn 2015 aikana. Valitettavasti hallituksen päätökseksi tuli joulukuussa jotakin muuta.

Keskustelin vuosi sitten toisen perustajan, Susanna Kaukisen, kanssa siitä mitä teemme jos hallitsematonta maahanmuuttoa ei saada aisoihin poliittisin keinoin, mihin me ja monet henkilöt politiikan tasolla olemme pyrkineet. Totesimme, että ongelma saattaa siirtyä silloin aivan toiselle levellille, kuin missä me olemme valmiit toimimaan. -Ja että me emme ole silloin mukana.

On kuultu sanottavan, että maahanmuuttopolitiikan herättämää vastustusta kalastelevat poliittiset onnenonkijat ja peräti vihan lietsojat. Pitänee paikkansa. Nyt estradi on annettu heille, ja ne vastaa jotka päätöksiä tekee. Me emme tätä halunneet.

P.S.
Olettehan perehtyneet Ranskan DGSI:n johtajan Patrick Calvarin huhtikuussa 2016 parlamenttivaliokunnalle antamaan selontekoon maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta seuraavasta #sisällissodan vaarasta? Asian on uutisoinut mm. Daily Mail ja suomalaiset nettijulkaisut suomeksi.”

Asiasta toisaalla: http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/05/04/facebook-sulki-rajat-kiinni-ryhman-facebook-tiukentanut-ryhmien-linjaa/

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 722
  • Liked: 5942
  • Oi! Oi! Oi! Keep your country tidy!
    • Profiili
Vs: Matti Asikainen ja "Rajat kiinni" -ryhmän sulkeminen.
« Vastaus #1 : 11.05.2017, 17:45:02 »
Hienoa, että Rajat Kiinni-ryhmä palautettiin faceen. Se on hyvä ryhmä missä voi keskustella hieman rennommin ja sanoa asiat suoraan.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

talous ja muutos

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 917
  • Liked: 164
    • Profiili
Vs: Matti Asikainen ja "Rajat kiinni" -ryhmän sulkeminen.
« Vastaus #2 : 23.05.2017, 04:00:12 »

Rajat kiinni! -kansanliike -ryhmän perustajan, Pekka Kemppaisen, kommentti:


...

Kansan kahtiajakautuminen maahanmuuttokysymyksessä on ainakin meillä nähty ongelmaksi. Siihenhän auttaa keskustelun pakottaminen suljettuihin ryhmiin, tai peräti venäläiselle palvelimelle? Olen tästä asiasta erimieltä, mutta muuthan tässä päättävät.

Dialogia #mahanmuuttokriittisten ja #suvakkkien välillä ei ole tapahtunut. Koen tämän vakavaksi ongelmaksi. Jos vaatimus Dublinin sopimuksen noudattamisesta, mikä on ollut Rajat kiinni! -kansanliikkeen mielenosoitusten vaatimus, kuitataan ”rasismina”, käsitettä on venytetty äärimmilleen, ja suljettu tie rakentavaan keskusteluun.

Mitä ovat nämä ääliöt, jotka leimaavat, paitsi Jussi Halla-ahon, myös Sampo Terhon ”rasistiksi”? Kun ”rasismi”-leimalla pyritään sulkemaan henkilöt ja ryhmät sekä julkisen että some-keskustelun ulkopuolelle, on kuin joku istuisi varoventtiilin päällä, ja lisäisai samalla halkoja pannun alle.

...

P.S.
Olettehan perehtyneet Ranskan DGSI:n johtajan Patrick Calvarin huhtikuussa 2016 parlamenttivaliokunnalle antamaan selontekoon maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta seuraavasta #sisällissodan vaarasta? Asian on uutisoinut mm. Daily Mail ja suomalaiset nettijulkaisut suomeksi.”

Asiasta toisaalla: http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/05/04/facebook-sulki-rajat-kiinni-ryhman-facebook-tiukentanut-ryhmien-linjaa/

Lainaus
LÄHDE: http://yle.fi/uutiset/3-9624830
Pirkko Saisio: Suomessa on liikaa kiellettyjä kysymyksiä

...

Maahanmuutto on kuuma peruna
Pirkko Saision mukaan Suomessa on edelleen valtava määrä tabuja, joista ei voi keskustella sivistyneesti ja rauhallisesti.
– Tosiasiassa maahanmuuttokeskustelu on jumiutunut täysin paikoilleen – argumentit ovat yhdellä puolella yhdenlaisia ja toisella puolella toisenlaisia.
– Maahanmuuttoon liittyy ongelmia kuten monikulttuurisuuteenkin. Näistä ongelmista olisi kiva käydä keskustelua ilman, että se koetaan hyökkäykseksi. Olisi mukava saada punnittua faktaa siitä, kuinka paljon pakolaisia tai maahanmuuttajia on mahdollista ottaa ja onko olemassa jonkinlaisia resurssirajoja. Valitettavasti tämä on kielletty kysymys.

...

Kadonneen keskustelun metsästäjät
Suomalaisen yhteiskunnan mielipideilmapiirin polarisoitumiseen löytyy Saision mukaan selvä syy.
– Maailmaa on helpompi hallita kun kuuluu johonkin leiriin, jossa on humaanit ja hienot ja ryhdikkäät mielipiteet. Tarkentavien kysymysten esittäminen tällaisissa leireissä koetaan uhkaavaksi. Tämä johtuu siitä, että maailman tilanteeseen halutaan yksinkertaisia vastauksia.

...

Väärien termien viidakko
1970-luvulla Pirkko Saisio vaikutti aikakautensa merkittävässä keskusteluilmapiirin luojassa, taistolaisuudessa. Taistolaiset ihailivat Neuvostoliittoa ja halusivat muuttaa yhteiskuntajärjestystä.
– Niin kauan kuin sukupolveni on elossa, ei ilmapiiriä taistolaisuuden suhteen pystytä puhdistamaan. Tämä liittyy pitkälti tabuihin, joista Suomessa ei saa keskustella, ja myös terminologian ongelmallisuuteen.
Saision mukaan taistolaisessa liikkeessä oli käytössä “valtavan tarkka terminologia ja sanoilla oli hirveän tarkat sisällöt”.
– En haluaisi taas yhtä jengiä niskaani, mutta tämä sama ilmiö toistuu etenkin nykyisessä ultrafeminismissä. Terminologia kutistaa ajattelua ja ajatustenvaihtoa, ja sinulle tullaan opettamaan kärkkäästi, että hei, nyt olet käyttänyt ihan väärää termiä.
Militanttia kulttuuriporukkaa
Taistolaisuudessa heilui usein myös leimakirves, ja Saision mielestä tästä voi vetää suoran analogian nyky-Suomeen.
– Kuka tahansa saatettiin leimata mistä tahansa syystä neuvostovastaiseksi. Nyt sana neuvostovastainen on vaihtunut sanaksi rasisti. Ja se leimakirves heiluu tänä päivänä yhtä helposti kuin tuolloinkin.
– Olen miettinyt, että jos näin militantti kulttuuriporukka ilmestyisi nyt kuvioihin, olisin hyvin ahdistunut.
Saisiolta tulee myös rajua kritiikkiä liikkeen ehdottomuudesta. Hän muun muassa näki suomalaisessa taistolaisuudessa mahdollisuuden terrorismiin.
– Muistan ja oletan, että liikkeessä olisi ollut valmiutta silloisessa Saksan liittotasavallassa vaikuttaneen Bader-Meinhof-ryhmän eli Punaisen armeijakunnan kaltaisiin iskuihin. Suomessa tällainen muoto peittyi kuitenkin neuvostouskollisuuden alle, onneksi.

Kannattaa huomata, että Pirkko Saisio on toiminut (ja elänyt) kahden samantyyppisen liikkeen sisällä. Sekä taistolaisuus että punavihreys ovat olleet omasta mielestänsä oikeaoppisia maailmanparannusliikkeitä. Niinpä hän osaa kertoa, millaiselta tuon tyyppinen liike näyttää sisältäpäin - peruskannattajien näkökulmasta.

-----

Mutta Saision puheenvuorosta puuttuu valtapoliittinen näkökulma.

Taistolaisliikkeen lähtökohta oli se, että Neuvostoliitto syrjäytti Tshekkoslovakian kommunistipuolueen johdon.
Wikipedia/Tšekkoslovakian miehitys 1968  ja Wikipedia/Prahan kevät
Alexander Dubček lievensi kommunismia. Lisäksi kulttuuri-ilmasto vapautui, mikä ei välttämättä ollut Dubčekin tavoite.
Neuvostoliiton ylin johto alkoi pelätä, että Tshekkoslovakia siirtyy kommunismista vasemmistososialismiin. Mutta eniten Neuvostoliitton ylin johto huolestui siitä, että se menettäisi Euroopassa aseman, jossa se yksin ja ainoastaan määritteli, mikä on oikeaoppista kommunismia. - Niinpä Neuvostoliiton ylin johto päätteli, että Tshekkoslovakian uudistusmielinen johto pitää syrjäyttää. Tämä tehtiinkin Neuvostoliiton, Itä - Saksan, Puolan, Unkarin ja Bulgarian asevoimien suorittaman Tshekkoslovakian miehityksen avulla.

Neuvostoliitto pelkäsi, että Suomen kommunistinen puolue voisi muuttua aatteeltaan kommunistisesta vasemmistososialistiseksi. Tämän estämiseksi luotiin taistolaisliike. Tosin se jäi vähemmistöksi Suomen kommunistisen puolueen sisällä. Mutta toisaalta taistolaisten radikalismi pakotti enemmistöläiset tiukentamaan omaa kommunismiaan, joten ei enää Neuvostoliiton tarvinnut pelätä, että edes Suomen kommunistipuolueen enemmistö muuttuisi vasemmistososialisteiksi.
Muutama vuosi aiemmin Suomen sosiaalidemokraattinen puolue oli siirtynyt kannattamaan ulkopolitiikassa Paasikiven - Kekkosen linjaa. Neuvostoliitto oli pelännyt, että kilpailussa äänestäjistä demarien kanssa Suomen kommunistinen puolue alkaisi muuttaa linjaansa kohti sosialististen puolueitten ideologiaa, joka on kommunismin ja sosiaalidemokratian puolivälissä.
Neuvostoliitto toivoi, että sosiaalidemokraattinen puolue muuttuisi sosialistiseksi puolueeksi, koska:
- Tshekkoslovakian miehitys pelottaisi.
- Taistolaisliike radikalisoisi Suomen vasemmiston, jolloin sosiaalidemokraattien olisi helpompi siirtyä vasemmalle.

-----

Kannattaisi pohtia, mitkä tahot hyötyvät maahanmuutosta Eurooppaan. - Lisäksi näitten tahojen pitää kyetä vaikuttamaan Eurooppalaisten valtioitten maahanmuuttopolitiikkaan. Eli pitäisi kyetä verkostoitumaan Euroopan poliittisten päättäjien kanssa. Pitää olla riittävästi rahaa, jotta voisi kustantaa vaalikampanjoita (puolueet ja poliitikot), palkata lobbareita ja lobaustoimistoja, voidella mediaa (rivitoimittajat, päällikkötoimittajat, lehtien johdot) jne. Lisäksi pitää rahoittaa maahanmuuttokritiikin ja maahanmuuttokritisoijien vastaista propagandaa.

Euroopassa maahanmuutosta hyötyvät:
* Yhtiömaailma:
- Halpatoimialojen yhtiöt (siivous, rakennusala, sairaanhoitajat jne.).
- Tehdastuotanto voidaan siirtää halpatuotantomaihin. Mutta maahanmuutolla voidaan heikentää tehdastyöläisten ammattiliittoja.
* Sivuhuomautuksena: On hankala saada tuotesuunnittelijoita, pankkiireja ym. ylemmän keskiluokan työntekijöitä, jos lähistöllä on slummeja ja katujengejä pitää pelätä. Myös matkailijoita on vaikea saada tuollaisiin olosuhteisiin.
* Islamismin kannattajat:
- Maahanmuutto Eurooppaan Pohjois - Afrikasta, Lähi-idästä, Pakistanista ja Keski - Aasiasta lisää muslimien osuutta Euroopan väestöstä.
--- Mutta muslimeista iso osa maallistuu.
--- Halpatyöläismuslimit voivat innostua sosialismista ja muista perinteisen vasemmiston aatteista.
* Wahhabilaiset ym. radikaalisunnalaiset haluavat tehdä muslimimaitten uskonnollisen haltuunoton:
- Ei -muslimit (esim. kristityt) siirtolaisiksi Eurooppaan.
- Kerettiläismuslimit (shiialaiset lahkot, sufilaiset sunnalaiset ym.) siirtolaisiksi Eurooppaan.
- Maallistunutta valtiota kannattavat muslimit siirtolaisiksi Eurooppaan.
* Ns. eurooppalaiset muslimimafiat:
- NoGo -vyöhykkeet helpottavat paljon huumebisnestä ja rikollisen rahan pesua.
- Muslimien sosiaalinen maahanmuutto ja halpatyövoimana maahanmuutto luo hitaan talouskasvun Euroopassa tilanteen, jossa muslimimaahanmuuttaneitten lapsilla on vaikea löytää kunnon töitä.
- Niinpä toisen ja kolmannen polven muslimisiirtolaiset radikalisoituvat Euroopassa. Silloin he kyllästyvät länsimaalaiseen kulttuuriin ja arvoihin. Näissä olosuhteissa he ovat alttiita omaksumaan islamilaista puhdasoppisuutta julistavien saarnaajien vaaimuksen, että muslimit eristäytyisivät muusta väestöstä. Näin NoGo -vyöhykkeet syntyvät.