Kirjoittaja Aihe: Vesalan koulukausti  (Luettu 52654 kertaa)

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« : 01.06.2017, 18:55:19 »
Uskonnon ja omantunnon vapaus koulujen tilaisuuksissa

Lainaus
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen kouluissa tehtäviä julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen tähtääviä järjestelyitä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä.
...
Sellaiset uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet (esim. sisällöltään uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset), joita mahdollisesti järjestetään osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa, voivat sen sijaan muodostua etenkin julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta ongelmallisiksi. Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen, ja samalla huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin.

Kyllä tässä aika pahasti ylitettiin raja jonka jo perustuslakivaliokunta on rajannut. Jos ruokarukous menee tämän rajan yli niin totta helvetissä koraanin jollotus kaikille menee vielä enemmän tämän rajan yli.

Kaikki uskonnollinen toiminta kouluissa pitää olla tiedotettu etukäteen ja siihen osallistuminen pitää olla vapaaehtoista. Myös tähän liittyvät aamunavaukset.

Uskontoa pitää saada opettaa vain ja ainoastaan niille dedikoiduilla opetustunneilla suunnitelman mukaan johon kukin oppilas oman vakaumuksensa mukaan osallistuu. Mitään muita "yllättäviä" uskonnollisia vaikutteita ja vaikuttamisyrityksiä ei koulussa saa tapahtua. Yksikään tiettyä uskontoa tunnustava ihminen ei saa opettaa ko. uskontoa ollenkaan. Esim. muslimilta pitää olla kielletty kokonaan islamin opettaminen yleisellä ko. uskonnon opetustunnilla. Asian opettaa joku joka kykenee suhtautumaan siihen neutraalisti. Sama pätee tietysti muihinkin uskontoihin. Pappi ei opeta kristinuskoa. jne. Etenkään lapsia ja oppilaita itseään ei saa käyttää minkäänlaiseen uskonnolliseen opettamiseen eikä vaikuttamiseen. Näillä teeseillä päästäisiin jo pitkälle.

Edelleen keskustelussa suurin ongelma tuntuu olevan mielenosoittamisen tekniset yksityiskohdat jotka poliisin mukaan meni täysin oikein. Koulun rehtori voisi edelleen paskanjauhamisen sijaan vastata vaikka edellämainittuihin asioihin. Myös media voisi ottaa esiin tämän tapauksen oikeat ongelmat. Samoin poliitikot voisi twitterin paskanjauhannan sijaan keskustella oikeista ongelmista.

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #1 : 01.06.2017, 18:59:03 »
Mielestäni ei ole merkitystä sillä, oliko kyseessä tekninen virhe vai ei. Väite enemminkin kertoo siitä, että islaminen tuputtaminen halutaan pitää salassa koulun sisällä. Nyt tuli teknisen virheen kautta esille se, mitä Vesalan koulussa oikein tuputetaan lapsille ja tämä on hyvä asia.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017, 19:00:49 kirjoittanut A. Salminen »

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #2 : 01.06.2017, 19:05:08 »

Kyllä tässä aika pahasti ylitettiin raja jonka jo perustuslakivaliokunta on rajannut. Jos ruokarukous menee tämän rajan yli niin totta helvetissä koraanin jollotus kaikille menee vielä enemmän tämän rajan yli.

No ei tasan ylity, kuten ei mene yksittäinen virsi juhlassakaan tai raamatunkatkelman kuuntelu esimerkkinä Raamatun kirjallisuudesta. Palvontameno ja siihen osallistuttaminen on aivan eri asia kun kulttuuriin tutustuminen.


Lainaus
Uskontoa pitää saada opettaa vain ja ainoastaan niille dedikoiduilla opetustunneilla suunnitelman mukaan johon kukin oppilas oman vakaumuksensa mukaan osallistuu.

Oletko vakavissasi sitä mieltä että esimerkiksi virsilauluun tutustuminen musiikissa tai Raamatun tarinoiden käyttö kirjallisuuden opiskelussa osana kulttuurihistoriaa ei ole sopivaa? Että kun oppilaille kerrotaan että mistä se sanonta Daavid vs. Goljat tulee vaikkapa lätkämatsissa, niin se on uskonnonopetusta ja siitä pitää kertoa kodeille etukäteen jotta siihen saa luvan  :facepalm:

Lainaus
Yksikään tiettyä uskontoa tunnustava ihminen ei saa opettaa ko. uskontoa ollenkaan.

Olsi suomessa melkoinen määrä uskonnonopettajan paikkoja vapaana jos ev.lut-kirkkoon kuuluvilta kiellettäisiin ev.lut-uskonnon opetus.

" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #3 : 01.06.2017, 19:06:47 »
"Perusopetuslaissa ei määrätä päivänavausten sisällöstä. Sen sijaan perustuslakivaliokunta ja Opetushallitus linjasivat asiaa vuosi sitten. Uusissa ohjeissa todetaan, että uskonnollisten päivänavausten pitäminen kouluissa on sallittua, kunhan niistä ilmoitetaan oppilaille ja koteihin etukäteen.
– Lähtökohta on, että ne osallistuvat, jotka haluavat, Iivonen sanoo."

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/opetushallitus-koulujen-aamunavausten-on-syyta-olla-kunnolla-uskonnollisia/712869/

Vesalan koulun vihreä rehtori Juvonen väittää tietenkin tähän, ettei asiasta tarvinnut ilmoittaa etukäteen, koska Koraanin laulaminen aamunavauksessa ei ole uskontoa vaan tapakulttuuria. Seuraavaksi Juvonen varmaankin alkaa laulaa Vihreiden puolueohjelmaa aamunavauksissa ja väittää sitä tapakulttuuriksi.


Kerttu Täti

  • Vieras
Vesalan koulukausti
« Vastaus #4 : 01.06.2017, 19:11:23 »
Uskonnon ja omantunnon vapaus koulujen tilaisuuksissa

Lainaus
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen kouluissa tehtäviä julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen tähtääviä järjestelyitä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä.
...
Sellaiset uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet (esim. sisällöltään uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset), joita mahdollisesti järjestetään osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa, voivat sen sijaan muodostua etenkin julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta ongelmallisiksi. Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen, ja samalla huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin.

Kyllä tässä aika pahasti ylitettiin raja jonka jo perustuslakivaliokunta on rajannut. Jos ruokarukous menee tämän rajan yli niin totta helvetissä koraanin jollotus kaikille menee vielä enemmän tämän rajan yli.

Kaikki uskonnollinen toiminta kouluissa pitää olla tiedotettu etukäteen ja siihen osallistuminen pitää olla vapaaehtoista. Myös tähän liittyvät aamunavaukset.

Uskontoa pitää saada opettaa vain ja ainoastaan niille dedikoiduilla opetustunneilla suunnitelman mukaan johon kukin oppilas oman vakaumuksensa mukaan osallistuu. Mitään muita "yllättäviä" uskonnollisia vaikutteita ja vaikuttamisyrityksiä ei koulussa saa tapahtua. Yksikään tiettyä uskontoa tunnustava ihminen ei saa opettaa ko. uskontoa ollenkaan. Esim. muslimilta pitää olla kielletty kokonaan islamin opettaminen yleisellä ko. uskonnon opetustunnilla. Asian opettaa joku joka kykenee suhtautumaan siihen neutraalisti. Sama pätee tietysti muihinkin uskontoihin. Pappi ei opeta kristinuskoa. jne. Etenkään lapsia ja oppilaita itseään ei saa käyttää minkäänlaiseen uskonnolliseen opettamiseen eikä vaikuttamiseen. Näillä teeseillä päästäisiin jo pitkälle.

Olen tästä aivan samaa mieltä. Mutta mielestäni Suvivirsi esimerkiksi kuitenkin on vain kulttuuria ja se voidaan laulaa kevätjuhlassa. raja menee esimerkiksi joulujuhlassa laulettavan Enkeli taivaan - virren sen säkeistön kohdalla, jossa lauletaan Nyt jumalalle kunniaa. Sekin voidaan joululauluna laulaa, mutta sen aikana ei saa nousta seisomaan kuten kirkossa tehdään. Tätä on tehty suomalaisissa yliopistokoulussa, eli Norssissa ihan viime vuosinakin ja silloin kyse on uskonnonharjoittamisesta, joka ei sovi koulun yhteisiin juhliin. Seimijkuvaelmat ovat kuulttuurisia satuja, sopivat juhliin, enkeli taivaan vain laulu, sopii, mutta jumalalle kunnioituksen osoittaminen ei. Samoin perustein koraaninsäkeitä voidaan esimerkinomaisesti esittää kulttuurista kertovassa aamunavauksessa, jos niitä ei esitetä uskontoa harjoittavassa merkityksessä. Mikään  Vesalan aamunavauksesta kerrottu ei viittaa uskonnonharjoittmaiseen millään lailla.

Edelleen keskustelussa suurin ongelma tuntuu olevan mielenosoittamisen tekniset yksityiskohdat jotka poliisin mukaan meni täysin oikein. Koulun rehtori voisi edelleen paskanjauhamisen sijaan vastata vaikka edellämainittuihin asioihin. Myös media voisi ottaa esiin tämän tapauksen oikeat ongelmat. Samoin poliitikot voisi twitterin paskanjauhannan sijaan keskustella oikeista ongelmista.
Kyse ei ole mielenosoittamisen teknisistä yksityiskohdista, vana periaatteesta, että koulun ja koulunkäynnin tulee olla uskonnonharjoittamiselta vapaata, kuten tuossa perustuslakiblogissa kuvataan, ja sen tulee olal myös muulta ideologiselta agitoinnilta vapaata. Tämä ei toteutunut mielenosoituksen osalta, vaan loukkasi tätä oikeutta käydä koulua rauhassa.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017, 19:13:20 kirjoittanut Kerttu Täti »

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« Vastaus #5 : 01.06.2017, 19:25:16 »
No ei tasan ylity, kuten ei mene yksittäinen virsi juhlassakaan tai raamatunkatkelman kuuntelu esimerkkinä Raamatun kirjallisuudesta. Palvontameno ja siihen osallistuttaminen on aivan eri asia.

Ne juhlat joissa lauletaan virsiä on nimenomaan jo vapaaehtoisia. Virsien laulaminen menee aika helkkaristi rajan yli jos siellä olisi jokaisen pakko istua.


Oletko vakavissasi sitä mieltä että esimerkiksi virsilauluun tutustuminen musiikissa tai Raamatun tarinoiden käyttö kirjallisuuden opiskelussa osana kulttuurihistoriaa ei ole sopivaa? Että kun oppilaille kerrotaan että mistä se sanonta Daavid vs. Goljat tulee vaikkapa lätkämatsissa, niin se on uskonnonopetusta ja siitä pitää kertoa kodeille etukäteen jotta siihen saa luvan

Virsien laulaminen ei liity millän tavalla uskontojen yleistuntemukseen. Uskonnoista ei todellakaan pidä edes opettaa muuta kuin yleistuntemus. Uskonnolliset laulut on jo itseisarvoisesti tehty uskonnon ylistämistä varten. Uskontojen yleisopetukseen tämä ei enää kuulu.

Opetusohjelmaan voi kuulua yksi tunti ko. uskonnon musiikkia, mutta hyvin vähän lisäarvoa tämä tuo yhtään mihinkään. Minä en edes kristittynä hyödy paskaakaan virsilaulun opettamisesta. Miksi ihmeessä sitä pitäisi muslimeille opettaa? Tai vastaavasti minulle koraanijollotusta?


Olsi suomessa melkoinen määrä uskonnonopettajan paikkoja vapaana jos ev.lut-kirkkoon kuuluvilta kiellettäisiin ev.lut-uskonnon opetus.

Tuossa oli pointtina lähinnä uskontoa tunnustava. Suurin osa ev.lut-kirkkoon kuuluvista suomalaisista ei minusta enää kuulu tähän kategoriaan. Vaikkapa tapakristitty historianopettaja soveltuu jo ihan hyvin. Teologisen koulutuksen saanut ei sovellu.

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #6 : 01.06.2017, 19:26:45 »
Samoin perustein koraaninsäkeitä voidaan esimerkinomaisesti esittää kulttuurista kertovassa aamunavauksessa, jos niitä ei esitetä uskontoa harjoittavassa merkityksessä. Mikään  Vesalan aamunavauksesta kerrottu ei viittaa uskonnonharjoittmaiseen millään lailla.

Älä viitsi näsäviisastella juridiikalla. Kyse on siitä, että Suomi on suomalaisten eikä islam ole osa suomalaisuutta eikä Suomi kaipaa kouluihin islamin tuputtamista tai edes monikulturismia missään muodossa sen enempää, kuin Eurooppa kaipaa terrorismia.

Islamia ei tulisi opettaa kouluissa verorahoilla edes muslimeille, kuten nyt tehdään. Näissä asioissa on turha vedota siihen, mikä on juridisesti sallittua ja mikä ei. Suomalaisilla on oikeus puolustaa suomalaisuutta ja oikeus vastustaa islamin ja monikulturismin tuputtamista kouluissa, oli se juridisesti sallittua tai ei.

On älyllistä epärehellisyyttä alkaa verrata islamin ja kristinuskon asemaa Suomen kouluissa ja tämän pohjalta sallia islamin tuputtaminen. Suomen ja Euroopan historia ja arvopohja perustuu hyvin pitkälle kristinuskolle, kun taas islamiin kuuluu mm. ajatus vääräuskoisten tappamisesta. Vaikka Suomen kouluissa opetettaisiin ja jopa tuputettaisiin kristinuskoa, ei tämä tarkoita, että Suomen kouluissa voisi tai pitäsi tuputtaa islamia.

Vaikka islamin tuputtaminen aamunavauksessa olisi juridisesti sallittua, on kyseessä monikulturismin  ajaminen eikä Suomi tarvitse monikulturismia sen enempää kuin vaikkapa suomalaiset naiset tarvitsevat tulla raiskatuiksi.

Suomessa on oikeus puolustaa suomalaisia arvoja, perinteitä ja myös kristinuskoa eikä tätä kumoa se, että joidenkin juristien mielestä islamin tuputtaminen ei ole lainvastaista. Se mikä ei ole lainvastaista, ei välttämättä ole hyvää tai hyväksi Suomelle.

« Viimeksi muokattu: 01.06.2017, 19:37:53 kirjoittanut A. Salminen »

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #7 : 01.06.2017, 19:36:01 »
No ei tasan ylity, kuten ei mene yksittäinen virsi juhlassakaan tai raamatunkatkelman kuuntelu esimerkkinä Raamatun kirjallisuudesta. Palvontameno ja siihen osallistuttaminen on aivan eri asia.

Ne juhlat joissa lauletaan virsiä on nimenomaan jo vapaaehtoisia. Virsien laulaminen menee aika helkkaristi rajan yli jos siellä olisi jokaisen pakko istua.


Oletko vakavissasi sitä mieltä että esimerkiksi virsilauluun tutustuminen musiikissa tai Raamatun tarinoiden käyttö kirjallisuuden opiskelussa osana kulttuurihistoriaa ei ole sopivaa? Että kun oppilaille kerrotaan että mistä se sanonta Daavid vs. Goljat tulee vaikkapa lätkämatsissa, niin se on uskonnonopetusta ja siitä pitää kertoa kodeille etukäteen jotta siihen saa luvan

Virsien laulaminen ei liity millän tavalla uskontojen yleistuntemukseen. Uskonnoista ei todellakaan pidä edes opettaa muuta kuin yleistuntemus. Uskonnolliset laulut on jo itseisarvoisesti tehty uskonnon ylistämistä varten. Uskontojen yleisopetukseen tämä ei enää kuulu.

Opetusohjelmaan voi kuulua yksi tunti ko. uskonnon musiikkia, mutta hyvin vähän lisäarvoa tämä tuo yhtään mihinkään. Minä en edes kristittynä hyödy paskaakaan virsilaulun opettamisesta. Miksi ihmeessä sitä pitäisi muslimeille opettaa? Tai vastaavasti minulle koraanijollotusta?


Olsi suomessa melkoinen määrä uskonnonopettajan paikkoja vapaana jos ev.lut-kirkkoon kuuluvilta kiellettäisiin ev.lut-uskonnon opetus.

Tuossa oli pointtina lähinnä uskontoa tunnustava. Suurin osa ev.lut-kirkkoon kuuluvista suomalaisista ei minusta enää kuulu tähän kategoriaan. Vaikkapa tapakristitty historianopettaja soveltuu jo ihan hyvin. Teologisen koulutuksen saanut ei sovellu.

Yksittäinen virsi ei edelleenkään ole uskonnonharjoittamista eikä itse laulamiseen ole pakko osallistua, jolloin se ei ole uskonnonharjoittamista. Jouluevankeliumikin on kulttuurinen näytelmä eikä sinällään tee joulujuhlasta sellaista mikä menisi "uskonnon harjoittamiseen".

Näistä on jo olemassa opetusviranomaisten kannanotota.

Raamatun yleisimpien kertomusten tuntemus on yleissivistystä, samaten kun voidaan puhua koulussa läpi Thorit, Freyat sun muut. Ja kyllä, katsella, kuunnella ja vaikka tanssia niistä esimerkkejä kertaluontoisina tapahtumina. Täysin ilman että se on uskonnon harjoittamista.

Samaten koulussa voidaan varsin hyvin kertoa mikä on ramadan, ja kuunnella/katsella/leikkiä/pohtia siihen liittyviä elementtejä kertaluontoisena tapahtumana.

Se on sitä yleissivistystä. Uskonnon harjoittamiseksi se muuttuu jos palvontamenoihin pakotetaan osallistumaan, kertaluontoinen sivustaseuraaminen sitä ei ole. Eikä ole tähän mennessä kenenkään mielestä ollutkaan, vaan Hommalaisista tuli kertaheitolla kovan linjan ateisteja kun koulussa olikin mainittu muu uskonto kun kristinusko.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #8 : 01.06.2017, 19:40:59 »
Vesa Heimo,

asia nimenomaan ei ole niin kuin tuot esille, koska islam ei ole kristinusko.

Islamilla ei ole ollut, ei tarvitse olla eikä saa olla mitään asemaa Suomessa, joten on turha vedota siihen, että kouluissa voidaan opettaa vaikkapa skientologiaa sillä perusteella, että kouluissa opetetaan Raamattua.

Oikeassa olet siinä, että Raamatun jonkinasteinen tunteminen kuuluu yleissivistykseen. Koraanin tunteminen ei kuulu Suomessa yleissivistykseen. Tämä perustuu ihan konkreatiaan siitä, miten paljon suomalaiset arvot ja elämä perustuvat kristillisille arvoille ja Raamattuun.

Mitään uskontojen tasa-arvoa ei tarvita. Vai pitääkö kouluissa alkaa myös opettaa saatananpalvojien oppeja tasa-arvon nimissä?
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017, 19:46:39 kirjoittanut A. Salminen »

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« Vastaus #9 : 01.06.2017, 19:42:06 »
Olen tästä aivan samaa mieltä. Mutta mielestäni Suvivirsi esimerkiksi kuitenkin on vain kulttuuria ja se voidaan laulaa kevätjuhlassa. raja menee esimerkiksi joulujuhlassa laulettavan Enkeli taivaan - virren sen säkeistön kohdalla, jossa lauletaan Nyt jumalalle kunniaa. Sekin voidaan joululauluna laulaa, mutta sen aikana ei saa nousta seisomaan kuten kirkossa tehdään. Tätä on tehty suomalaisissa yliopistokoulussa, eli Norssissa ihan viime vuosinakin ja silloin kyse on uskonnonharjoittamisesta, joka ei sovi koulun yhteisiin juhliin. Seimijkuvaelmat ovat kuulttuurisia satuja, sopivat juhliin, enkeli taivaan vain laulu, sopii, mutta jumalalle kunnioituksen osoittaminen ei. Samoin perustein koraaninsäkeitä voidaan esimerkinomaisesti esittää kulttuurista kertovassa aamunavauksessa, jos niitä ei esitetä uskontoa harjoittavassa merkityksessä. Mikään  Vesalan aamunavauksesta kerrottu ei viittaa uskonnonharjoittmaiseen millään lailla.

Nämä kaikki juhlat ovat vapaaehtoisia. Kaikenmaailman virsiä ja seimikuvaelmia voidaan pitää ihan vapaasti kunhan tilaisuus kerrotaan etukäteen ja se on vapaaehtoinen.

Kulttuuria ja uskontoa ei voida varsinkaan islamissa erottaa toisistaan. "Kulttuuriopetuksen" varjolla ei pidä antaa minkänlaista oikeutta uskonnolliseen opetukseen muilla kuin uskonto-opetukseen dedikoiduilla tunneilla joilla noudatetaan tarkkaa opetusohjelmaa.

Tällainen sooloilu että lapset "opettaa" muka kulttuuria aamunavauksissa toisilleen ei käy. Sitä ei voida millään tavalla valvoa että homma menee yhteiskunnan kannalta kokonaishyödyllisen pedagogisen ohjelman mukaan.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 633
  • Liked: 12201
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Vesalan koulukausti
« Vastaus #10 : 01.06.2017, 19:46:00 »
Raamatun yleisimpien kertomusten tuntemus on yleissivistystä, samaten kun voidaan puhua koulussa läpi Thorit, Freyat sun muut.

Siinä tapauksessa voimme vain todeta, että yleissivistys on nykyisin jopa hämmentävän heikko.
qui non est mecum adversum me est

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #11 : 01.06.2017, 19:49:23 »
Siinä tapauksessa voimme vain todeta, että yleissivistys on nykyisin jopa hämmentävän heikko.

Niin on, ateistithan eivät ymmärrä edes sitä, miksi Raamattu jaetaan vanhaan ja uuteen osaan (Vanha ja Uusi Testamentti) ja sitten poimivat tietämättömyyttään Vanhasta Testamentista kohtia, jotka eivät ole enää voimassa, koska niiden tilalle tuli Uusi Testamentti. Edes tämän ymmärtäminen olisi osa yleissivistystä Suomessa.

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #12 : 01.06.2017, 19:51:06 »
Vesa Heimo,

asia nimenomaan ei ole niin kuin tuot esille, koska islam ei ole kristinusko.

Mitään uskontojen tasa-arvoa ei tarvita. Vai pitääkö kouluissa alkaa myös opettaa saatananpalvojien oppeja tasa-arvon nimissä?

Oikeastaan ekassa lauseessa jo paljastat että mistä kenkä puristaa. Sinulle tärkeää asiaa pitää opettaa ja mistään muusta ei saa kertoa.

Ja jälkimmäiseen kyllä; kyllä koulu on se paikka jossa opitaan vaikkapa se mikä se saatananpalvojien ideologia keskeisiltä osilta on. Kyllä minun mielestä myös se että maailman suurimpien uskontojen perusperiaatteet opetetaan peruskoulussa on peruskoulun ydintehtävä. Muttei tietenkään palvontamenojen kautta, vaan tiedonantamisen kautta.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« Vastaus #13 : 01.06.2017, 20:01:35 »
Se on sitä yleissivistystä. Uskonnon harjoittamiseksi se muuttuu jos palvontamenoihin pakotetaan osallistumaan, kertaluontoinen sivustaseuraaminen sitä ei ole. Eikä ole tähän mennessä kenenkään mielestä ollutkaan, vaan Hommalaisista tuli kertaheitolla kovan linjan ateisteja kun koulussa olikin mainittu muu uskonto kun kristinusko.

Kertaluonteinen sivustaseuraaminen ei todellakaan pitäisi kuulua uskonnon opetukseen. Se voi kuulua mutta sitten jälleen kerran vapaaehtoisena.

Uskonnot ja uskontoihin perustuva kulttuuri voidaan opettaa ja pitää opettaa ilman minkäänlaisia menoja, leikkejä, tansseja ja lauluja. Pelkästään toteavasti. Jos joku, varsinkin omaan uskontoonsa hurahtanut, alkaa järjestämään tätä varten jotain leikkejä joihin jokaisen pitää osallistua vaikka vaan sivustaseuraajana niin yhteiskunnalla ei ole mitään kontrollia että homma tehdään oikeasti kokonaishyödyllisesti eikä opettajan henkilökohtaisten motiivien vuoksi.

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #14 : 01.06.2017, 20:02:25 »
Siinä tapauksessa voimme vain todeta, että yleissivistys on nykyisin jopa hämmentävän heikko.

Niin on, ateistithan eivät ymmärrä edes sitä, miksi Raamattu jaetaan vanhaan ja uuteen osaan (Vanha ja Uusi Testamentti) ja sitten poimivat tietämättömyyttään Vanhasta Testamentista kohtia, jotka eivät ole enää voimassa, koska niiden tilalle tuli Uusi Testamentti. Edes tämän ymmärtäminen olisi osa yleissivistystä Suomessa.

No eipäs nyt yleistetä. Ateistit tietävät varsin hyvin tämän jeesuskerholaisten "vapaudu vankilasta"- kortin, mutta kun aina löytyy varttihulluja änkyrähihhuleja jotka vetoavat joissain asioissa vanhaan testamenttiin ja vaikkapa Mooseksen lakiin.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #15 : 01.06.2017, 20:07:32 »

Uskonnot ja uskontoihin perustuva kulttuuri voidaan opettaa ja pitää opettaa ilman minkäänlaisia menoja, leikkejä, tansseja ja lauluja. Pelkästään toteavasti.

Eli jos oppitunnilla kertaluontoisesti elävöitetään viikinkimytologiaa vaikkapa klipillä Marvelin Thor-leffoista, niin opettaja on törkeästi ylittänyt monotonisen paasaamisen rajat?

Entäpä Kalevalalaulut? Herranjestas mitä uskonnonharjoittamista. Ja Kalevalaa kuulemma tarjotaan jo ala-asteelaisille  :flowerhat:

Lisäys; Parastahan tässä DimWititissä ja DimWittiläisyyden kannattajissa on se että he alleviivasivat sen että totaalipöyristyminen esimerkiksi suvivirrestä änkyräateistien taholta on heidän mielestään täysin korrektia ja mielenosoituksen arvoista uskonnonvapauden loukkausta. Minä nimittäin jonkinsortin ateistina en koskaan viitsisi olla niin radikaali että uskonnollisesta tapahtumasta kertominen koulussa olisi lapsille huutelun arvoista.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017, 20:17:13 kirjoittanut Vesa Heimo »
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Kerttu Täti

  • Vieras
Vesalan koulukausti
« Vastaus #16 : 01.06.2017, 20:12:02 »
Siinä tapauksessa voimme vain todeta, että yleissivistys on nykyisin jopa hämmentävän heikko.
Niinhän se on. Kaikenlaiset joukkiot esiintyvät muka suomalisina täysin epäsuomalaisen ja suomalaista kulttuuria loukkaavan jumalhahmon nimen alla otsikolla "Odinin soturit". Tähän päädytään, kun koulussa ei kuunnella. Ja sitten päädytään aivan käsittämättömyyksiin, jos siellä ei voi opettaakaan mitään.

Tällä saitillakin on paljon kommentoijia, jotka halveksivat suomalaista peruskoulua, kyseenalaistavat opettajien ammattipätevyyyden ja hyökkäävät siten suomalaisuutta vastaan.

Suomalainen lapsiasianvaltuutettu totesi, että mielenosoitustoiminnalla on loukattu suomalaisten lasten henkistä koskemattomuutta. Kyse on vakavasta asiasta.

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« Vastaus #17 : 01.06.2017, 20:16:11 »

Uskonnot ja uskontoihin perustuva kulttuuri voidaan opettaa ja pitää opettaa ilman minkäänlaisia menoja, leikkejä, tansseja ja lauluja. Pelkästään toteavasti.

Eli jos oppitunnilla kertaluontoisesti elävöitetään viikinkimytologiaa vaikkapa klipillä Marvelin Thor-leffoista, niin opettaja on törkeästi ylittänyt monotonisen paasaamisen rajat?

Jos opettaja tunnustaa viikinkimytologiaa niin hyvin todennäköisesti kyllä. Kyseessä ei varmaankaan enää olisi toteava viikinkimytologian opetus vaan hyvin todennäköisesti viikinkimytologian ylistys. Jos opettajana on jalat maassa oleva historianopettaja niin sitten ollan paremmilla vesillä.

Mutta edes tässä tilanteessa ongelma ei olisi tietenkään yhteiskunnan kannalta niin suuri kuin valtauskontojen kohdalla koska pahimmatkin vahingolliset seuraukset rajoittuu todennäköisesti aika pieniksi. Eli tuolla esimerkillä ei pahimmassakaan tapauksessa ole relevanssia siihen mitä tässä yritän esittää. Mutta, periaatteessa kyllä. Kaikki uskonnot asetetaan tietysti samalle viivalle tässä suhteessa.

Porcius

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 115
  • Liked: 2963
  • Asiantuntija ilman papereita
Vesalan koulukausti
« Vastaus #18 : 01.06.2017, 20:33:30 »
Koraanin resitoinnin esittely historiantunnilla voi olla hyväksyttävää, mutta tämä aamunavaus oli mädätystä. Tarkoitus on esittää islam ja islamilainen kulttuuri normaalina osana suomalaista yhteiskuntaa. Kyse on siis monikulttuurin edistämisestä eli mädättämisestä.
"On helvetin tyhmää mennä helvettiin, kun taivaaseenkin pääsisi"

-Jouko Piho

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #19 : 01.06.2017, 20:36:02 »

Jos opettaja tunnustaa viikinkimytologiaa niin hyvin todennäköisesti kyllä. Kyseessä ei varmaankaan enää olisi toteava viikinkimytologian opetus vaan hyvin todennäköisesti viikinkimytologian ylistys. Jos opettajana on jalat maassa oleva historianopettaja niin sitten ollan paremmilla vesillä.

Eli tarvitsemme ajatusrikollisuustarkkailijan peruskouluun joka varmistaa että opettajalla ei ole minkäänsortin ideologista sidettä yhtään mihinkään opettamaansa aineeseen. Lisäksi jokaisen opettajan pitäisi kertoa puoluekantansa ja todistaa ketä äänesti jotta ei väärä ajatusmaailma pääse vaikuttamaan opetukseen. Oikeastaan kaikki opettajat jotka äänestävät tai tunnustavat jotakin uskontoa pitäisi erottaa.  :facepalm:
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Impi Waara

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 381
  • Liked: 7919
Vesalan koulukausti
« Vastaus #20 : 01.06.2017, 20:39:17 »
Pitääkö nyt ajatella, että mayojen ja inkojen uskontojen esittelyyn sopii ihmisuhri tai pari? Niiden uskontojen hyvä puoli on se, että niitä ei ole. On vain muuan uskonto,  johon todistettavasti joidenkin uskon ja käsityksen mukaan kuuluu ihmisuhrit. Ikävä kyllä se uskonto ei kuulu menneisyyteen, vaan sitä tuputetaan meille joka tuutista.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Vesa Heimo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 396
  • Liked: 1962
  • Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Vesalan koulukausti
« Vastaus #21 : 01.06.2017, 20:42:56 »
Pitääkö nyt ajatella, että mayojen ja inkojen uskontojen esittelyyn sopii ihmisuhri tai pari?

No ei tietenkään, mutta kyllähän nämäkin pitää voida esitellä niin että oppilaille näytetään vaikka "olipa kerran elämä"-sarjasta jaksoa tms.

En edelleenkään näe että kertaluontoisen aikaan/ajankohtaiseen uskonnollisesta tapahtumasta ei saisi kertoa muutakuin säätiedotukset merenkulkijoille- tyyliin. Miettikää nyt oikeasti joulua/pääsiäistä/vappua/halloweenia jne.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 318
  • Liked: 31974
Vesalan koulukausti
« Vastaus #22 : 01.06.2017, 20:59:03 »
Jos kerran halutaan kertoa lapsille islamin uskosta niin miksi ei sitten kerrota vaan soitetaan kailotus ympäri kyliä. Minusta voisi aivan hyvin kertoa että Irakista ja Afganistanista on meille tullut ihmisiä vainoa pakoon ja hakemaan täältä turvapaikkaa. Osalle on ollut perusteena se että ovat kääntyneet kristityiksi ja joutuisivat kertomansa mukaan kotimaassaan vainotuksi ja surmatuksi koska koraanin opetusten mukaan islamista luopumisesta rankaistaan kuolemalla. Muuten tuo kailotushan loukkaa erityisesti niitä islamista luopuneita ja kristityiksi kääntyneitä lapsia. Kailotus muistuttaa mikä kohtalo odottaa kotimaassa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

jka

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 412
  • Liked: 10168
  • Kuka vei meidän munat?
Vesalan koulukausti
« Vastaus #23 : 01.06.2017, 21:01:06 »

Jos opettaja tunnustaa viikinkimytologiaa niin hyvin todennäköisesti kyllä. Kyseessä ei varmaankaan enää olisi toteava viikinkimytologian opetus vaan hyvin todennäköisesti viikinkimytologian ylistys. Jos opettajana on jalat maassa oleva historianopettaja niin sitten ollan paremmilla vesillä.

Eli tarvitsemme ajatusrikollisuustarkkailijan peruskouluun joka varmistaa että opettajalla ei ole minkäänsortin ideologista sidettä yhtään mihinkään opettamaansa aineeseen. Lisäksi jokaisen opettajan pitäisi kertoa puoluekantansa ja todistaa ketä äänesti jotta ei väärä ajatusmaailma pääse vaikuttamaan opetukseen. Oikeastaan kaikki opettajat jotka äänestävät tai tunnustavat jotakin uskontoa pitäisi erottaa.  :facepalm:

Älä ala lässyttämään.

Uskonto on ainoastaan ihmisen henkilökohtainen asia. Se ei kuulu edes yhteiskunnalle millään tavalla, puhumattakaan muille ihmisille. Näin ollen sitä ei pidä myöskään opettaa millään tavalla kouluissa muuten kuin äärimmäisen yksinkertaisesti ja yleissivistävästi. Sama ei tietenkään päde mihinkään muuhun aineeseen. Matematiikan ja kielten osaaminen ei ole millään tavalla yksilön oma asia. Niiden osaaminen on myös yhteiskunnan ja muiden ihmisten asia. Et voi myöskään opettaa näitä muita aineita "liikaa" tai liian ylistävästi niin että siitä aiheutuu vahinkoa koko yhteiskunnalle tai oppilaille itselleen.

Puhutaan ihan eri asteen ongelmista. Uskonnonopetuksella ei ole mitään vertailukohtaa minkään muun aineen opettamiseen. Olen puhunut pelkästään uskonnosta ja mielestäni äärimmäisen realistisilla vaihtoehdoilla. Mitään ajatuspoliiseja ei tarvita. Ainoastaan uskonnon opetuksen siirtämistä vaikka historian opetuksen yhteyteen. Jos et kykene opettamaan yleishistoriaa olet takuuvarmasti kykenemätön opettamaan uskontoja neutraalisti. Pelkkä uskonnonopettajan vakanssi pitäisi todellakin poistaa joissa on ainakin minun kokemusten mukaan pelkästään omaan uskontoonsa enemmän tai vähemmän hurahtaneita.


Hakkapeliitta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 114
  • Liked: 4155
  • muurinrakentaja
Vesalan koulukausti
« Vastaus #25 : 01.06.2017, 21:22:12 »
Lopettakaa vääntäminen uskonnonopetuksen suhteen! Homma on hyvin yksinkertainen. Opetetaan kouluissa tästä lähtien vain sitä ainoaa oikeaa rauhanuskontoa, eli budhalaisuutta. Aamut avataan meditoinnilla. Sopiiko kaikille?  :)
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Kerttu Täti

  • Vieras
Vesalan koulukausti
« Vastaus #26 : 01.06.2017, 21:37:46 »
Tässä sotketaan asioita. Ja varmasti erittäin tarkoitushakuisesti. Eihän siinä aamunavauksessa ollut kyse uskonnonopetuksesta, vaan siinä kerrottiin mikä ramadan on. Selitettiin miksi osa oppialaista ei osallistu kouturuokailuun. Tämän palstan oppien mukaan asiasta ilmeisesti pitäis vaieta. Se toki onkin hyvin vahvasti suomalaisen kulttuurin myyttien mukaista. Vaikeneminen. Se on sellaista pään pensaaseen laittamista. Ihan turhaan. Tieto ei ole vaarallista.

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #27 : 01.06.2017, 21:40:23 »
Oikeastaan ekassa lauseessa jo paljastat että mistä kenkä puristaa. Sinulle tärkeää asiaa pitää opettaa ja mistään muusta ei saa kertoa.

Ja jälkimmäiseen kyllä; kyllä koulu on se paikka jossa opitaan vaikkapa se mikä se saatananpalvojien ideologia keskeisiltä osilta on. Kyllä minun mielestä myös se että maailman suurimpien uskontojen perusperiaatteet opetetaan peruskoulussa on peruskoulun ydintehtävä. Muttei tietenkään palvontamenojen kautta, vaan tiedonantamisen kautta.

Sorrut virheargumentointiin sekä faktojen kieltämiseen. Virheargumenttisi on se, että vaikka uskontojen ideologiat pitää opettaa koulussa, niin aamunavauksessa ei pidä alkaa laulaa saatanapalvojien lauluja. Nyt on kyse siitä, mikä sopii aamunavaukseen ja mikä on monikulturismin tuputtamista - ei siitä, mitä asioita uskonnon tai ET:n tunneilla pitää käydä läpi.

Toiseksi, kristinuskon asema on Suomessa aivan eri kuin islamin monessakin eri mielessä. En ole vaatimassa sen opettamista, mikä minulle on tärkeää vaan sitä, mikä kuuluu suomalaiseen sivistykseen historian ja realiteettien valossa.

On faktojen kieltämistä väittää, että kristinusko olisi Suomessa vain uskonto muiden uskontojen joukossa siinä missä esim. islam tai saatananpalvonta. Kristinuskon yhteiskunnallisen ja historiallisen erityisaseman myöntäminen on objektiivisuutta. Tämäkään ei kuitenkaan tarkoita, että aamunavauksissa pitäsi alkaa laulaa Raamattua. Mielestäni aamunavaukset voisi lopettaa kokonaan.


Maija Poppanen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 7 600
  • Liked: 10155
  • white trash
Vesalan koulukausti
« Vastaus #28 : 01.06.2017, 21:43:22 »
Selitettiin miksi osa oppialaista ei osallistu kouturuokailuun.

Miks muuten eivät osallistu, kun muiden siihen yleensä pitää - halusivat tai eivät..?

A. Salminen

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 81
  • Liked: 178
Vesalan koulukausti
« Vastaus #29 : 01.06.2017, 21:47:23 »
Suomalainen lapsiasianvaltuutettu totesi, että mielenosoitustoiminnalla on loukattu suomalaisten lasten henkistä koskemattomuutta. Kyse on vakavasta asiasta.

Lapsia on loukattu sillä, että heidät on pakotettu kuuntelemaan Koraania.

Itselläni ei ole mitään tekemistä ko. mielenosoituksen kanssa, mutta on muslimilasten oma etu, että he tietävät, millainen uskonto islam on ja mitä mieltä suurin osa suomalaista on islamista. Yleisellä paikalla mielen osoittaminen ei muutenkaan voi olla mitään "lapsen koskemattomuuteen puuttumista". Ei voisi olla sellaista lakia, että mielenosoitus on sallittu vain, jos yleisössä on vain aikuisia. Mielenosoitushan oli suunnattu koulun rehtorille.