UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"  (Luettu 220811 kertaa)

Uimakoulutettava

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 631
  • Liked: 3678
  • Kukkahattubingoava kristitty eli väärämielinen VHM
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2880 : 13.09.2017, 14:20:10 »
En keksi samanaikaisesti soutavan ja huopaavan Uuvatti-Juvosen sietämiseen muuta selitystä kuin puheenjohtaja on viisaudessaan sitä mieltä, että Persullaikin täytyy olla oma Tättähäärä. No, onhan siellä se Kike jo valmiina.

Halla-aho pyrkii Juvosen avulla edelleen "vaalimaan puolueen yhtenäisyyttä" ja tekemään "taitavaa sovinnollista yleispolitiikkaa" huolimatta puheenjohtajavaalien karvaasti havainnollistamista riskeistä ja "hallitusneuvottelujen" pyytämättömän arvopohjallisesta yllätyksestä.

Uuvattien ja Perussuomalaisten eron tulisi olla selkeä: Perussuomalaiset vaativat pienen ihmisen puolustamisen asiassa sitoutumista nuivuuteen eli turvapaikanhakukriittisyyttä.

Arja Juvosen ja Kike Elomaan ero on merkittävä, sillä Elomaa ei itse esittäydy antinuivaksi vihapuheen vastustajaksi Juvosen tapaan - mihin osa hompansseista suhtautuu autuaan aktiivisen unohtavaisesti. Ei, en esitä innokkaille linkkejä, koska ne eivät esitetyiksi tultuaan kiinnostaneet aiemmissakaan ketjuissa ja jokainen voi itse etsiä, jos oikeasti kiinnostaa. :roll:

Kike Elomaa ei siis äänestystilanteessa toivoakseni vastustane Perussuomalaisten nuivien murojen nauttimista, kun taas Arja Juvonen saattaa hyvinkin omaksua käänteisen toimintamallin.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Risto A.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 272
  • Liked: 3862
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2881 : 13.09.2017, 14:47:14 »
En tiedä, ehkä kysymykseni oli enimmäkseen psykologinen - pohdin vaan että saatteko te jotain tyydytystä poliittisten vastustajien solvaamisesta nimimerkin takaa netissä. Pahoittelen, mutta itselleni on tosi vaikeaa ymmärtää mihin tuolla jatkuvalla solvaamisella pyritään.

Kysymyksesi ei ole psykologinen, se on vain löysästi peitelty yritys vastustajiesi solvaamiseksi. Löysän miehen löysää vittuilua. Taidat olla sinisiä? Ehkä jopa ministeri, tuosta lipevästä kielenkäytöstä päätellen.

Et muuten usko, mitä kaikkea minä pystyn sanomaan suoraan päin naamaa. Yleensä kun niin on tapahtunut, vastaanottaja on tiennyt varsin hyvin mistä se on johtunut ja tiennyt ansaitsevansa sen 'palautteen'.
if I must wear the name, maybe I should start playing the game.

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 664
  • Liked: 11336
  • I just want my money.
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2882 : 13.09.2017, 15:02:50 »
Jos ihminen loikkaa puolueesta toiseen on loikkari, sen ääneen sanominen ei ole solvaamista.

Jos tuo samainen ihminen on itse aiemmin sanonut että loikkarit on pettureita, niin tuon ihmisen kutsuminen loikkaamisen jälkeen petturiksi ei ole solvaamista, eikä se sitä muutenkaan olis.

Jos kansanedustaja käyttäytyy ja kommentoi aivan idioottimaisia kommentteja, niin että kaikkein hurjin vastapuoli kiittää ja sanoo että hyvää työtä, niin kansanedustajan kommentoiminen idiootiksi ei ole solvaamista, se on vaan todellisuuden toteamista.

Poliitikon pitää kestää että tulee palautetta, jos loikkaa ja on siis petturi, ei voi mitenkään olettaa ettei palautetta tulis.

Siitä uhriutuminen ei auta omaa asiaa ollenkaan, se vaan pahentaa sitä.

Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 347
  • Liked: 7020
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2883 : 13.09.2017, 15:07:29 »
Poliittinen "liikenneraivo" on oiva tapa päästellä paineita sinne suuntaan minne "virtuaalinen keskisormi" kuuluu. Korrektiuden samentamat kritiikit laskevat kritisoijan samalle tasolle kritisoitavien kanssa.

Jos korrektiuden takana henkilö käyttäytyy mulkusti, päästelee mulkkuja lausuntoja, niin hän on mulkku ja ansaitsee kuulla sen. Sen sanoja on rehellisempi kuin solvauksen kohde.

Poliitikoille vittuilu on kansalaisoikeus ja velvollisuus. Siitä pidättäytyvä mielistelee kohdetta ja varmistelee asemaansa, jos hänkin sattuisi pääsemään joskus mulkun paikalle, niin ei ole "luurankoja" kaapissa.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Goman

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 225
  • Liked: 953
  • Sol lucet omnibus
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2884 : 13.09.2017, 15:46:10 »
Olen ajatellut tuota uuvattien kannatusta, toteutuuko demokratia, jos ollaan noin tärkeillä paikoilla noin ohuella kannatuksella. Hehän ovat pettäneet heitä äänestäneet, varastaneet ne äänet.

En sanoisi että kukaan on varastanut kenenkään ääniä. Vaaleissa äänestäjä äänestää Ihmistä, joku enemmän, joku vähemmän ensisijaisesti.
Vaaleissa ehdolla olevien ehdokkaiden monet eri ominaisuudet ja kannanotot lukuisiin politiikan piiriin kuuluviin asioihin ratkaisevat äänestäjän valinnan. Joku haluaa valita talousmiehen, joku sosiaalipoliitikon, joku järjestysvallan erikoisosaajan.
Sinisten "joukkueen" saama äänimäärä on huomattava, se on muistaakseni jopa enemmän kuin halla-aholaisten persujen saama äänimäärä. Eli kyllä heillä mandaattia ek/hallitustyöhön riittää!

Kokonaan toinen juttu on sitten seuraavien ek-vaalien jälkeen. Sitten taas kannatus mitataan, ja jotkut saavat enemmän luottamusta kuin toiset. Siksikin likasankojen heittely täällä palstoilla on turhaa, vastenmielistä ja koko perussuomalaista genreä vahingoittavaa.
Kyllä äänestäjä sitten aikanaan sanoo 'kenelle kellot soivat'. 

Itse olen äänestänyt kaksissa viime vaaleissa kahta eri henkilöä halla-ahon listalta, eli he ovat saaneet luottamuksen, toistaiseksi. Jatko on nyt auki. Jos politiikan teko menee heidän kohdallaan pääasiassa pettureiden etsimiseen, heidän rankaisemiseen, sinisten kaikenlaiseen haukkumiseen etc. , niin eipä hyvältä näytä jatko.
Nähdäkseni kaikki, siis KAIKKI kansanedustajat pyrkivät ajamaan äänestäjiltään saamaan asialistaa. Kuka milläkin keinoin. Sinisten
keinot ovat nyt poikkeukselliset, mutta he ovat 'niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään'. Halla-aholaiset ovat pihalla.  Se on tyly totuus, eikä se  rähjäämällä muuksi muutu.

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 193
  • Liked: 4668
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2885 : 13.09.2017, 16:59:24 »
Kyllä ihmiset äänestävät ensisijaisesti puoluetta ja sitten listalta jotain henkilöä. Sen perusteella miten loikkaajille yleensä on käynyt äänestäjät myös pitävät loikkaamista petoksena. Mitä se tietysti onkin.
qui non est mecum adversum me est

Impivaaran tiikeri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 226
  • Liked: 1829
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2886 : 13.09.2017, 17:28:57 »
Varsin sekaisin on Soini. Julistaa nyt, että persuissa ei olekaan mikään muuttunut.


Lainaus
ONKO MIKÄÄN MUUTTUNUT?
11.9.2017 TIMO SOINI

Perussuomalaisten voimassa olevat ohjelmat ovat edelleen Timo Soinin ja Vesa-Matti Saarakkalan johdolla kirjoitetut.

Perussuomalaisten säännöt ovat Raimo Vistbackan johdolla laaditut.

Perussuomalaisten logo on Jukka Jusulan sunnittelema.

Perussuomalaiset ovat vuokralla Tukisäätiön omistamissa tiloissa.

Onko mikään muuttunut?

http://timosoini.fi/2017/09/onko-mikaan-muuttunut/

Risto A.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 272
  • Liked: 3862
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2887 : 13.09.2017, 17:51:36 »
Varsin sekaisin on Soini. Julistaa nyt, että persuissa ei olekaan mikään muuttunut.


Lainaus
ONKO MIKÄÄN MUUTTUNUT?
11.9.2017 TIMO SOINI

Perussuomalaisten voimassa olevat ohjelmat ovat edelleen Timo Soinin ja Vesa-Matti Saarakkalan johdolla kirjoitetut.

Perussuomalaisten säännöt ovat Raimo Vistbackan johdolla laaditut.

Perussuomalaisten logo on Jukka Jusulan sunnittelema.

Perussuomalaiset ovat vuokralla Tukisäätiön omistamissa tiloissa.

Onko mikään muuttunut?

http://timosoini.fi/2017/09/onko-mikaan-muuttunut/

Niiiin, jos mikään ei ole muuttunut, eihän tässä sitten mikään muu auta Soinille ja muille uuvateille kuin polvistuminen Sipilän ja Sauli Niinistön eteen, oikein kunnon katumusharjoituksilla. Mitä peliä ja pelleilyä tämä tämmöinen on, että ei ole vielä yhtään julkista rituaalia suoritettu katumuksen osoittamiseksi erityisen tehokkaasti!

Minä vaan kysyn. Ei mulla muuta ja heitän tämän vain ilmaan.

(julkisuudelta piilossa on voinut olla vaikka minkälaiset "the deliverance" bakkanaalit.. näistä miehistä kun voi uskoa mitä tahansa)
if I must wear the name, maybe I should start playing the game.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 881
  • Liked: 22290
  • Opetelkaa uimaan, sanottiin
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2888 : 13.09.2017, 17:54:37 »
Lainaus
Perussuomalaiset ovat vuokralla Tukisäätiön omistamissa tiloissa.

Tuo taitaa olla Halliksen ensimmäiseksi korjattavien asioiden listalla, kunhan kiireisin hulina alkaa olla ohi. Jos siis kelmien kerho onnistuu jotenkin puijaamaan tukisäätiön rahat itselleen.

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 870
  • Liked: 6813
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2889 : 13.09.2017, 18:01:13 »
Varsin sekaisin on Soini. Julistaa nyt, että persuissa ei olekaan mikään muuttunut.


Lainaus
ONKO MIKÄÄN MUUTTUNUT?
11.9.2017 TIMO SOINI

Perussuomalaisten voimassa olevat ohjelmat ovat edelleen Timo Soinin ja Vesa-Matti Saarakkalan johdolla kirjoitetut.

Perussuomalaisten säännöt ovat Raimo Vistbackan johdolla laaditut.

Perussuomalaisten logo on Jukka Jusulan sunnittelema.

Perussuomalaiset ovat vuokralla Tukisäätiön omistamissa tiloissa.

Onko mikään muuttunut?

http://timosoini.fi/2017/09/onko-mikaan-muuttunut/

Sen verran on muuttunut, että Soini kikkailee nyt omiaan tyhjän päällä.

Kumminkin kirjoituksessa on vähän asian tynkääkin, sillä puolueen imago edustaa sitä kikkailua, joka lähti puolueesta. Uuden nimen harkitseminen olisi paikallaan ja logo on typerä, kuten moni onkin jo todennut.

Mun mielestä karhu olisi hyvä symboli, koska se luultavasti ei tule häiritsemään muita ja muiden ehdottomasti ei kannata mennä häiritsemään sitä. Samaa asennetta löytyy tällä foorumilla pyörivistä persuista.
Suomalaisuuden taudinkuva yksissä kansissa.
https://pohjolangalapagos.wordpress.com/

Uutisia meiltä ja muualta
https://uusisuoli.wordpress.com/

Brandis

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 839
  • Liked: 1932
  • Villasukkainen, Silkkihansikkainen
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2890 : 13.09.2017, 18:17:12 »
@Uuno

En tahtonut vastata sinulle hätäisesti, vaan annoin ajatuksille aikaa kypsyä.

Koskeeko mainitsemani periaate ylipäätään netissä kovinkaan montaa alustaa/henkilöä? Mielestäni tuo on yleinen trendi nettikirjoittelussa eikä sitä voi niputtaa yksinomaan Homman ongelmaksi - tai maahanmuuttokritiikkiin. Siitäkin aiheesta keskustellaan monelta eri tasolta. Kasvottomuuden suojaa käytetään väärin toisinajattelijoiden toimesta vastamielenosoituksissa ja anonyymeillä keskustelualustoilla.

Aiempi kirjoitukseni ei ollut varaukseton puolustuspuhe poliittisille toimijoille, vaikka siinä karkeasta poliittisesta siirrosta toista osapuolta kritisoitiinkin. Uuvattien temppu oli sen verran härski kokonaisuudessaan, että se ansaitsee erityishuomiota ja arvostelua - ja kyllä minä väitän, ettei aivan kaikista ole vastaavanlaiseen suoritukseen, vaikka tilaisuus tarjottaisiin.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on minustakin muuttunut kriittisempään suuntaan, valtamedia on vastannut omalta osaltaan tähän muuttuneeseen tarpeeseen. Mutta on meillä vielä matkaa valovuosia avoimuuteen ja tabuaiheiden kovalla kädellä karsimiseen - tuntuu siltä kuin tietyt osa-alueet maahanmuuton ongelmallisuudesta olisivat tabuaiheita, joihin julkista keskustelua ei oikeastaan koskaan päästetä. Kun ei ymmärretä täysin ongelmaa, sen syitä ja seurauksia, tehdään vääriä korjausliikkeitä.

Hommaa todella tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa tarvitaan nostamaan esiin epäkohtia. Mielelläni näkisin sen päivän kun olemme tehneet itsestämme tarpeettomia, mutta pelkään, ettei se aika koita riittävän nopeasti.

Hommahan on sitä, mitä me teemme tästä - me kirjoittajat tuotamme tänne sisällön.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2017, 18:19:19 kirjoittanut Brandis »
~ Bred dina vida vingar ~

Aimo Räkä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 735
  • Liked: 580
  • Rakin roulin män
    • Profiili
    • Rocker
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2891 : 13.09.2017, 18:17:42 »
@törö Puolueen nimeä ei saa vaihtaa. Siitähän riemu repeäisi kun uuvatit nappaisivat nimen omalle puolueelleen.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2017, 18:20:08 kirjoittanut Aimo Räkä »
Got slicked black hair
Skin tight jeans
Cadillac car
And a teenage dream

https://www.youtube.com/watch?v=silJlZZGO3s

Alaric

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 13 821
  • Liked: 26312
  • Ilon ja toivon mode
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2892 : 13.09.2017, 18:20:30 »
Keskustelua keskustelusta voi sitten jatkaa vaikka siellä Hommakritiikkiketjussa. Ei kuitenkaan täällä.
"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön." - Timo Soini, 3.6.2017

We all float down here...

Aimo Räkä

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 735
  • Liked: 580
  • Rakin roulin män
    • Profiili
    • Rocker
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2893 : 13.09.2017, 18:25:08 »
Timo Soini kyselee onko mikään muuttunut. Paska putosi rattailta kesäkuussa. Eipä kummempaa.
Got slicked black hair
Skin tight jeans
Cadillac car
And a teenage dream

https://www.youtube.com/watch?v=silJlZZGO3s

mökkihöperö

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 58
  • Liked: 73
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2894 : 13.09.2017, 18:46:19 »
Kysymyshän kuuluu että miksi ihmeessä piti loikata kun kerran mikään ei ole muuttunut? Samat tavoitteet, samat äänestäjät ja sama kenttä. Vain puheenjohtajisto vaihdettiin toiseen puheenjohtajistoon joka ajaa samoja tavoitteita ehkä linjastaan vähän tiukemmin kiinnipitäen. Minä ihmettelen kyllä ihan aidosti mitä näiden uuvattien päissä oikein liikkuu.  Kaikesta päätellen he ihan tosissaan uskovat liriseen puoluehankkeeseensa. Kaikesta päätellen Timo Soini luuli/luulee ihan oikeasti olevansa kansan keskuudessa niin rakastettu että kannatus pysyy/siirtyy Soinin henkilön mukana tekipä hän sitten mitä tahansa

Mehud

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 347
  • Liked: 7020
  • Parempi kuin muslimi! Aina! Oi! Oi! Oi!
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2895 : 13.09.2017, 18:50:41 »
Vastaan Soinille:

Perussuomalaisten puheenjohtajan painoindeksi on laskenut ja älykkyysosamäärä kohonnut. Narsimi laskenut ja moniäänisyys kohonnut. Omaan pesään kusijat vähentyneet ja yhtenäisyys lisääntynyt.

Siinä Timolle aluksi vähän muutoksia!
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Skeptikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 607
  • Liked: 7714
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2896 : 13.09.2017, 19:08:49 »
Kumminkin kirjoituksessa on vähän asian tynkääkin, sillä puolueen imago edustaa sitä kikkailua, joka lähti puolueesta. Uuden nimen harkitseminen olisi paikallaan ja logo on typerä, kuten moni onkin jo todennut.

Minusta tuollaisia muutoksia ei kovin helpolla, etenkään samanaikaisesti, pitäisi tehdä, vaikkei nimeen tai logoon täysin tyytyväinen olisikaan. Tuollaiset muutokset voivat karkottaa osan äänestäjistä pois vieraannuttamalla henkisesti jne.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2017, 20:21:28 kirjoittanut Alaric »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Ant.v2

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 362
  • Liked: 1220
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2897 : 13.09.2017, 19:32:26 »
Lainaus käyttäjältä: törö link=topic=121517.msg2728712#msg2728712
Kumminkin kirjoituksessa on vähän asian tynkääkin, sillä puolueen imago edustaa sitä kikkailua, joka lähti puolueesta. Uuden nimen harkitseminen olisi paikallaan ja logo on typerä, kuten moni onkin jo todennut.

Minusta tuollaisia muutoksia ei kovin helpolla, etenkään samanaikaisesti, pitäisi tehdä, vaikkei nimeen tai logoon täysin tyytyväinen olisikaan. Tuollaiset muutokset voivat karkottaa osan äänestäjistä pois vieraannuttamalla henkisesti jne.

Ei muutoksia ainakaan nyt kaiken kaaoksen keskellä kun perussuomalaisten äänestäjät eivät muutenkaan tiedä miten päin maailma makaa ja kenen joukoissa seisotaan.

Joskus tulevaisuudessa logon uusimista voi miettiä. Visuaalisella kikkailuilla harvoin kuitenkaan päästään kovin kummoiseen tulokseen. Esimerkiksi KD ei lähtenyt lentoon, vaikka teetätti itselleen oikein hienon logon ja iskulauseen. Samoin PS ei menestynyt aikanaan kun vaalimainokset olivat oivaltavia, mutta annas kun lyötiin vaalimainoksiin petturi-Soinin naama kusenkeltaisella taustalla niin johan ääniä rapisi.

Hämeenlinnan Oraakkeli

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 136
  • Liked: 2453
  • لا يوجد إله غيره من الشيطان والنبي محمدا أو خادمته
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2898 : 13.09.2017, 19:37:12 »
Kumminkin kirjoituksessa on vähän asian tynkääkin, sillä puolueen imago edustaa sitä kikkailua, joka lähti puolueesta. Uuden nimen harkitseminen olisi paikallaan ja logo on typerä, kuten moni onkin jo todennut.

Minusta tuollaisia muutoksia ei kovin helpolla, etenkään samanaikaisesti, pitäisi tehdä, vaikkei nimeen tai logoon täysin tyytyväinen olisikaan. Tuollaiset muutokset voivat karkottaa osan äänestäjistä pois vieraannuttamalla henkisesti jne.

Ei muutoksia ainakaan nyt kaiken kaaoksen keskellä kun perussuomalaisten äänestäjät eivät muutenkaan tiedä miten päin maailma makaa ja kenen joukoissa seisotaan.

Joskus tulevaisuudessa logon uusimista voi miettiä. Visuaalisella kikkailuilla harvoin kuitenkaan päästään kovin kummoiseen tulokseen. Esimerkiksi KD ei lähtenyt lentoon, vaikka teetätti itselleen oikein hienon logon ja iskulauseen. Samoin PS ei menestynyt aikanaan kun vaalimainokset olivat oivaltavia, mutta annas kun lyötiin vaalimainoksiin petturi-Soinin naama kusenkeltaisella taustalla niin johan ääniä rapisi.

Olet väärässä Logo pitäisi uusia mutta puolueen nimeä ei. Logon uusimminen ja selkeämpi uusi sanoma että emme ole soinilaisia takinkääntäjiä olisi paikallaan. Politiikassa ratkaisee aina loppujen lopuksi politiikka ja se kuinka sanoma saadaan perille. Jabbalaisuuteen olisi hyvä tehdä selkkeä pesäero.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2017, 20:21:39 kirjoittanut Alaric »

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 842
  • Liked: 3042
  • Kirvelee.
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2899 : 13.09.2017, 20:08:38 »
Timo Soini kyselee onko mikään muuttunut. Paska putosi rattailta kesäkuussa. Eipä kummempaa.

Paska putosi rattailta ja osui suoraan tuulettimeen, ainakin jos katselee uuvattien gallup-kannatusta.
"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön.

Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät.

Pidän loikkareita luusereina."
-Timo Soini, Plogi 3.6.2017-

Bona

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 917
  • Liked: 1576
  • Rutinuiva.
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2900 : 13.09.2017, 20:13:02 »
Kyllä ihmiset äänestävät ensisijaisesti puoluetta ja sitten listalta jotain henkilöä. Sen perusteella miten loikkaajille yleensä on käynyt äänestäjät myös pitävät loikkaamista petoksena. Mitä se tietysti onkin.

Meillähän on suhteellinen vaalitapa, joka aiheuttaa sen, että äänestäjä äänestää aina ensisijaisesti puoluetta, vaikkei itse tietäisikään niin tekevänsä.
"Der Ansatz für Multikulti ist gescheitert, absolut gescheitert!" - Angela Merkel

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 901
  • Liked: 14217
  • Parodiahorisontti ylitetty!
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2901 : 13.09.2017, 23:01:33 »
Voisi tietysti joku näsäviisas kysyä, että jos koko puolue ei olekaan muuttunut täysin toiseksi, niin kannattiko siitä loikata pois ja perustaa uusi eduskuntaryhmä?  :roll:

There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 664
  • Liked: 11336
  • I just want my money.
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2902 : 13.09.2017, 23:06:55 »
Perussuomalaisten seuraavassa vaalimainoksessa vois olla soinin timpan naama jonka päällä on ruksi ja alla teksti, ei enää tätä.

Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Nikolas Ojala

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 362
  • Liked: 3090
  • Gyraattori
    • Profiili
    • Kirjoitelmia
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2903 : 14.09.2017, 00:01:24 »

Kumminkin kirjoituksessa on vähän asian tynkääkin, sillä puolueen imago edustaa sitä kikkailua, joka lähti puolueesta. Uuden nimen harkitseminen olisi paikallaan ja logo on typerä, kuten moni onkin jo todennut.


Puolueen logo on vain grafiikkaa. Grafiikkaa voi uudistaa ja ehostaa kuin Maon muotokuvaa.

Puolueen nimi onkin kokonaan eri juttu:
  • Kun äänestäjä menee vaalikoppiin etsimään ehdokkaansa numeroa, hän hakee ensin oikean listan. Siinä listassa lukee puolueen nimi.
  • Kun tiedotusväline tekee jutun puolueesta, jutussa mainitaan puolueen nimi.
  • Kun Raimo Vistbacka pohtii, miten saisi säätiön taloudellisen tuen siirrettyä toiseen suuntaan, hänellä on harminaan säätiön tarkoitus, jossa on mainittu täsmälleen puolueen nimi.
  • Jos Siniset saisivat kaiken tahtomansa, he sieppaisivat organisaation, tuet ja mitä tahansa hyödyllistä, mutta kaiken kruunaisi vielä puolueen nimi.

Puolueen nimeä voi pitää vaikka kuinka epäonnistuneena, mutta siltikään sitä ei kannata vaihtaa.

Roope2

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 773
  • Liked: 977
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2904 : 14.09.2017, 04:45:25 »
Jos kokoomus tai vihreät vaihtavat puheenjohtajaa, pitäisikö puolueen muuttua mitä se on ollut siihen asti?

P

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 618
  • Liked: 5775
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2905 : 14.09.2017, 05:53:28 »
Jos kokoomus tai vihreät vaihtavat puheenjohtajaa, pitäisikö puolueen muuttua mitä se on ollut siihen asti?

Piti. Katainen ja Stubb tiputtivat nimestä "kansallinen"...
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 650
  • Liked: 8349
  • Alternative für Deutschland 24.9.2017
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2906 : 14.09.2017, 07:31:02 »
Timppa on Trumplandiassa ja pitää erikoisen tiedotustilaisuuden kello 16.00 Hölmölän aikaa. Onkohan Stubb junaillut jonkun paremman hillotolpan, vai mikä on aiheena? Ehkäpä Soini ilmoittaa, että Suomen länsirajalle rakennetaan muuri ja Sverigestania maksaa sen...
BUNDESTAGSWAHL 24.9.2017: Vote für AfD!

Asylchaos stoppen! Grenzen sichern! Für unser Land - für unsere Werte!

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 442
  • Liked: 1979
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2907 : 14.09.2017, 07:32:50 »
Iltapaskan mukaan Timo Soini pitää kiireellisen lehdistötilaisuuden tänään klo 16 Suomen aikaan.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709142200392242_pi.shtml

Lainaus
Soini pitää arvoituksellisen lehdistötilaisuuden Washingtonissa
Torstai 14.9.2017 klo 07.21

Ulkoministeri Timo Soini (sin) pitää tänään Washingtonissa lehdistötilaisuuden iltapäivällä Suomen aikaa.

Tilaisuuden aihetta ei ole ilmoitettu etukäteen vaan sen kerrottiin tulevan tietoon päivän aikana.

Ulkoministeriö tiedotti eilen Soinin matkasta Washingtoniin. Ohjelman mukaan Soini osallistuu huomenna Yhdysvaltojen ulkoministerin Rex Tillersonin isännöimään Demokratioiden yhteisön ministerikokoukseen. Sen aiheina ovat muun muassa terrorismin torjunta ja Pohjois-Korean tilanne.

Arvauksia, mitä Timolla on kerrottavaa? Itse veikkaan, että sieltä napsahti entistä parempi hillotolppa ja ilmoittaa jättävänsä politiikan.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

internetsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 650
  • Liked: 8349
  • Alternative für Deutschland 24.9.2017
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2908 : 14.09.2017, 07:44:07 »
^Jolloin eduskuntaan nousisi Juha Malmi, entinen kommunisti ja persuista puoluekokouksen jälkeen eronnut uuvatti.
BUNDESTAGSWAHL 24.9.2017: Vote für AfD!

Asylchaos stoppen! Grenzen sichern! Für unser Land - für unsere Werte!

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 18 870
  • Liked: 6813
    • Profiili
Vs: Uuvatit ovat nyt "Sininen tulevaisuus"
« Vastaus #2909 : 14.09.2017, 07:47:28 »
^^ Eiköhän tuo kokoukseen liity. Iltapulujen otsikot ovat aikaisemminkin olleet hämääviä.
Suomalaisuuden taudinkuva yksissä kansissa.
https://pohjolangalapagos.wordpress.com/

Uutisia meiltä ja muualta
https://uusisuoli.wordpress.com/