Kirjoittaja Aihe: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi  (Luettu 8585 kertaa)

Ägräs

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 299
  • Liked: 585
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #30 : 23.06.2017, 11:25:02 »
Jjohanneksella on pointti ja olen siitä samaa mieltä, ettei Kokoomus koskaan ole ollut isänmaallinen puolue. 1918 myivät Suomen Saksan siirtomaaksi. Siinä tuntuu olevan puolue, jonka kihot todennäköisesti omien sukujensa varhaisen saksalaistaustansa (suomenruotsalaiset aateliset ja vanhat porvarit) vuoksi ovat tahtoneet aina myydä Suomen Saksalle ja asettua nuolemaan jonkun suuren sakemannin takapuolta suurta suojatyöpaikkapalkkaa vastaan. Neuvostoliittonuivuus sitä vastaan asetettuna on vähän kuin ensin ryöstettäisiin satanen ja saa takaisin sentin, ottaen huomioon, että Kokoomus alkoi muuntua N-liitto-myönteiseksi hallituskiimassaan, ja sitten myivät taas Suomen Saksalle EU:n muodossa.

Enemmän kyse on siis Kokoomukseen jopa äärimmäisen nuivasti suhtautuvien mielestä siinä, että Kokoomuksen omissa kannattajissa ja puolueväessä on tapahtunut muutos, jossa ne eivät enää itsekään tunnista puoluettaan miksikään, millä sitä mainostettiin. Puolueen sisällä on avointa halveksuntaa puoluejohtoa kohtaan - kuten Persuissa oli Soinin viimeisinä vuosina - mutta se halveksunta ei pääse purkautumaan, koska kokoomusjohdolla on fantastiset suhteet mediaan, paljon pääkallonpaikkoja siellä, jonka panttivankeja ne toisaalta ovat juuri pahan ihmisen leiman pelon vuoksi. Vain stubbilais-kataiset ovat siellä kotonaan kaikkine eurofederalismi-vastuunkantoineen ja muine höpöjuttuineen.

Miksi taas Kekkonen tiesi Kokoomuksen tuhoavan Suomen, kun se pääsee valtaan? Koska Kokoomuksen track recordissa on Suomen myyminen jo aiemmin, ja Kekkonen punamullalla rakensi kokonaan asutetun Suomen bilateraalikaupoilla ulkomaiden kanssa. Valtiolla oli tukevaa omistusta ja intressejä eri elinkeinoissa. Kokoomuspuolue ihailee yövartijavaltiota, jossa rikkaimmat kumuloivat omistustaan, ja rikkautta saa helpoimmin myymällä yhteistä omaisuutta tai toisten työtä. Kokoomuksen päästyä valtaan kaikki pakotetaan asumaan suurimpien kaupunkien lähistöllä, yrityskaupoilla tehdään omaisuuksia (lähinnä wanhan rahan suvuille) ja Suomessa rehottaa massatyöttömyys, koska EU on väline suuromistajien veronkiertoon ja työn viemiseen ulkomaille halvempaan hintaan.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Ägräs

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 299
  • Liked: 585
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #31 : 23.06.2017, 11:32:14 »
Luonnehdintani kokoomuspuolueesta ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin puolueen kannattajia automaattisesti minään suomensyöjinä, vaan että joukossa on monia aidosti isänmaallisuuteen ja myös rehtiin yrittäjyyteen uskovia kunniallisia kansalaisia. Siksi jonkinlainen kokoomuksen likapyykki Hommalla on hyvästä, että olisiko nyt mahdollisuus haukata Halla-ahon kaudella kunnolla kannatusta sieltä suunnasta.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

siviilitarkkailija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 519
  • Liked: 16454
  • covfefe
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #32 : 23.06.2017, 11:34:50 »
Oliko Kekkosen kokkari-antipatiassa kyse muustakin kuin Venäjä-politiikasta? Liittyikö kokkareihin jo tuolloin nykyisen kaltainen silmitön vallanhimo ja koko kansan kaljuksi kynivä opportunismi?

Ainakaan kokoomuksen valmius lyöttäytyä YYA-hymistelijöiden joukkoon ei kerro hyvää heidän periaatteellisuudestaan.

Ei silloin liittynyt. Kekkonen teki vain niin, kuten Moskovasta käskettiin. Nyt Sipilä ja Orpo tekevät niin kuin Brysselistä käsketään. Silloin oli käsky pitää Kokoomus ulkona hallituksesta. Nyt käsky on pitää Perussuomalaiset ulkona hallituksesta.

...tämä voidaan liittää ihan nuijasotaan, kaarle-herttuaan sekä suomen aateliin. Tuolloin kävi käsky että talonpojat on pidettävä ulkona hallituksesta ja heidän riesakseen tuli sotajoukkojen pakkoleiritys. Kun ajattelee mm Hirviö-Risikon ja Orvon kiinteistöbisneksiä verovaroilla että isis-daesh taistelijat voidaan majoittaa ilahduttaakseen Bryssiä, niin mitä eroa tällä on mm nuijasodan aikana hevonkuusessa olevan muodollisen Sigismund kuninkaan kanssa.

Toivottavasti nykypäivän talonpojat ovat viisastuneet niin paljon etteivät erehdy edes houkuteltuna metsien suojasta "tasaselle taistelemaan mies miestä vastaan" kun panssaroidut nihdit hevosineen (lue korporaatiokommunistipoliisin mielipidevainoajavirkahenkilöt sisäministeriön hallinnonalalta) houkuttelivat ja haastoivat nämä loukkauksin sekä lakia että ihmisarvoaan vastaan täysin epäoikeudenmukaiseen ja epätasa-arvoiseen taisteluun. Ihan vain omaa aatelia palvellakseen.

Historiaa kannattaa lukea mutta erityisesti siitä kannattaa oppia...
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Kyuu Eturautti

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 629
  • Liked: 976
  • Pörrökorvaryhmä
    • Profiili
    • Kotisivu
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #33 : 23.06.2017, 12:41:32 »
Luin Hamilon jutun pariinkin kertaan mutta en ihan kritiikittömästi. Aina, kun puolueen A mediassa kirjoitetaan tietoa siitä miksi kilpaileva puolue B on paha, on syytä suhtautua skeptisesti. Ei siinä, tässä oli paljon asiaa eikä varmaan savua ilman tulta.

Vaan otetaanpa tuo median pelko. Ei ole mielestäni mitenkään uniikkia puolueelle. Persuissa on suhtautunut aika nihkeä kuva mediaan, Sipiläkään ei oikein siinä suhteessa ole voittanut enää viime aikoina ja Rinne ei voi mediaa sietää. Median pelon voi sanoa kuuluvan kaikkiin suuriin puolueisiin. Jatkokysymys on, onko se hyvä vai paha. Pitäisikö median olla se jota pelätään, vai olisiko parempi että sen kanssa voisi toimia? Media synnyttää kausteja ja paniikkeja, lietsoo vihakampanjoita, irrottaa lauseen puolikkaita kontekstista eikä anna puolustukselle puheenvuoroa. Ei median pidä olla päättäjien sätkynukke, mutta onko tämäkään sen oikea tila? Tätä pitäisi mielestäni pohtia muuallakin kun persuissa, etsiä ehkä joku terveempi yhteistyön malli.

Ei se ole mikään uusi juttu, että Suomen sisäpolitiikka heijastuu ulkopolitiikasta. Milloin seurattiin Ruotsia, milloin Saksaa, milloin Neuvostoliittoa. Joskus se on osoittautunut paremmaksi ideaksi, joskus huonommaksi. Kokoomus on katsonut, että yhteistyö Merkelin kanssa on hyväksi. Se epäilemättä sujuvoittaa monia asioita ja suuri Saksa voi aina joskus tällöin vipata pari leivänmurua Suomeenkin päin. Ei pelkoa että mitään sen suurempaa voisimmekaan saada. Tosiasia on että huomattava enemmistö suomalaisista pitää EU:sta tai ainakin sietää sitä, joten siinä kelkassa matkaaminen heijastaa kansan tahtoa. Ja koska tiedän Kokoomuksessa olevan halua kehittää EU:ta myös fiksuilla tavoilla, selvähän se on että sisältä asia onnistuu paremmin kun ulkoa. Terveessä demokratiassa olisi EU-myönteisiä ja EU-kriittisiä puolueita jotka käyvät debattia.

Sitten vielä tämä hiljaiseksi pelottelu. Eikös tämä ole juuri se sama mistä Soinia haukuttiin? On haukuttu myös erinäisten muiden puolueiden osalta erinäisiä persoonia. Joskus he ovat vallassa, joskus eivät. Jos, jonkun subjektiivisen mielipiteen mukaan on nyt linja mennyt väärään suuntaan, on saumat että se menee joskus myös toiseen. Kieltämättä Kokoomuksessa on jonkin verran, mielestäni hyvin kohtuullisesti jäsenten julkisten mielipiteiden perään katsomista. Ehkä se on jossain piireissä liian kovaa tarkkailua. Ehkä se voi muuttua.

Kaiken kaikkiaan on tervettä lukea omasta puolueestaan myös kärkästä kritiikkiä - kunhan sitä ei lue herran sanana. Tässä on kivoja ajatuksia, mutta toinen puoli tekstiä on persujen mainosta. Vaan hyvä on muistaa, että täydellistä puoluetta ei olekaan ja se, että huipulla tuulee. Kun perustellulle kritiikille on tilaa, kuten mielestäni Kokoomuksen sisällä on, ei tilanne ole toivoton.

Ja jos linjasta ei pidä, on kaksi optiota vaikuttaa: äänestämällä tai puolueeseen liittymällä.
"Natseja puolustava yrittäjä" - sometotuus.
Blogini Pirkan blogeissa

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 429
  • Liked: 10420
  • Kuka jos en minä
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #34 : 23.06.2017, 14:33:24 »
Niin, ne ennen kuuluisat 'koti, uskonto ja isänmaa' kaikuvat nykyään muodossa 'kestävä kehitys, ihmisoikeudet ja monikulttuurisuus'.

Ja niistä puolestaan tulee mieleen lähinnä 'federalismi, sateenkaariperheet ja islamismi'.

Nykyään muodossa, vokki, islam ja eu.
Hedelmistään puu tunnetaan.

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 246
  • Liked: 1271
  • Sus siunatkoon
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #35 : 24.06.2017, 09:59:02 »
Verkkouutisten juttu sopinee hyvin tähän ketjuun.

Lainaus
Elina Lepomäki omasta leimastaan: Miksei Emmanuel Macronia haukuta äärioikeistolaiseksi?

Kansanedustaja sanoo olevansa esimerkiksi eduskuntaryhmässään kaikkea muuta kuin perinteinen oikeistolainen.

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) harmittelee, että hänet leimataan toistuvasti "piinkovaan oikeistoon" kuuluvaksi, vaikka hän itse lukee itsensä klassiseksi liberaaliksi.

Hänen mielestään oikeistolaisuudella tarkoitetaan milloin mitäkin.

– Olen niin keskellä kuin voi olla, hän toteaa Nykypäivä-lehden haastattelussa.

Lepomäki sanoo, että hänen poliittiset tavoitteensa ovat hyvin lähellä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin tavoitteita: paikallinen sopiminen, yritysveron keventäminen, perustuloa muistuttava sosiaaliturva, vapaakauppa, julkisten menojen leikkaaminen.

Macron – joka on entinen investointipankkiiri kuten Lepomäkikin – olisi melkein voinut kopioida ideansa Lepomäeltä.

– En myönnä yhteyttä, hän naurahtaa.

Lepomäki ihmettelee, miten eri tavalla Macroniin suhtaudutaan.

– Hänet on otettu Suomessa vastaan innostavana ja tuoreena. Häntä on vähemmän haukuttu äärioikeistolaiseksi.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/elina_lepomaki-67073

Juttu kokonaisuudessaan linkistä.

Ja jottei totuus Elina Lepomäestä unohtuisi niin nostan jutusta vielä kappaleen.

Lainaus
Oman poliittisen linjansa Lepomäki tiivisti ohjelmaansa Kokoomuslainen visio 2030, kun hän osallistui puolueen puheenjohtajavaaliin vuosi sitten. Siihen kuuluivat muun muassa yritystukien karsiminen, yritysveron kevennys, ravintolasääntelyn purku, apteekkilisenssien poistaminen ja maahanmuuton helpottaminen.

Korostukset minulta.

Olen tähän asti pitänyt Lepomäestä, mutta alan kyllästyä myös tämän tädin politikointiin. Tämä Verkkouutisten juttu vahvistaa ketjualustuksessa Marko Hamilon Suomen Uutiset jutussa esiin nostettua kokoomuslaisten poliitikkojen pelkoa mediakuvastaan.
"Tyhmyys ja tietämättömyys lisääntyisivät rajusti, jos kansalaiset joutuisivat netin tiedonjakelun varaan." -- jäsen Takinravistaja

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 7104
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #36 : 24.06.2017, 21:29:14 »
Verkkouutisten juttu sopinee hyvin tähän ketjuun.

Lainaus
Elina Lepomäki omasta leimastaan: Miksei Emmanuel Macronia haukuta äärioikeistolaiseksi?

Kansanedustaja sanoo olevansa esimerkiksi eduskuntaryhmässään kaikkea muuta kuin perinteinen oikeistolainen.

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) harmittelee, että hänet leimataan toistuvasti "piinkovaan oikeistoon" kuuluvaksi, vaikka hän itse lukee itsensä klassiseksi liberaaliksi.

Hänen mielestään oikeistolaisuudella tarkoitetaan milloin mitäkin.

– Olen niin keskellä kuin voi olla, hän toteaa Nykypäivä-lehden haastattelussa.

Lepomäki sanoo, että hänen poliittiset tavoitteensa ovat hyvin lähellä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin tavoitteita: paikallinen sopiminen, yritysveron keventäminen, perustuloa muistuttava sosiaaliturva, vapaakauppa, julkisten menojen leikkaaminen.

Macron – joka on entinen investointipankkiiri kuten Lepomäkikin – olisi melkein voinut kopioida ideansa Lepomäeltä.

– En myönnä yhteyttä, hän naurahtaa.

Lepomäki ihmettelee, miten eri tavalla Macroniin suhtaudutaan.

– Hänet on otettu Suomessa vastaan innostavana ja tuoreena. Häntä on vähemmän haukuttu äärioikeistolaiseksi.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/elina_lepomaki-67073

Juttu kokonaisuudessaan linkistä.

Ja jottei totuus Elina Lepomäestä unohtuisi niin nostan jutusta vielä kappaleen.

Lainaus
Oman poliittisen linjansa Lepomäki tiivisti ohjelmaansa Kokoomuslainen visio 2030, kun hän osallistui puolueen puheenjohtajavaaliin vuosi sitten. Siihen kuuluivat muun muassa yritystukien karsiminen, yritysveron kevennys, ravintolasääntelyn purku, apteekkilisenssien poistaminen ja maahanmuuton helpottaminen.

Korostukset minulta.

Olen tähän asti pitänyt Lepomäestä, mutta alan kyllästyä myös tämän tädin politikointiin. Tämä Verkkouutisten juttu vahvistaa ketjualustuksessa Marko Hamilon Suomen Uutiset jutussa esiin nostettua kokoomuslaisten poliitikkojen pelkoa mediakuvastaan.

Elina Lepomäki on kritisoinut humanitaarista maahanmuuttoa.

Työperäisen maahanmuuton osalta hän on kiiluvasilmäinen palkkojen polkija ja kannustinloukkujen pahentaja ja suomalaisten työttömäksi kannustinloukkuun syrjäyttäjä sillä Elina Lepomäki VAATII että tarveharkinta EU:n ulkopuolelta tulevalle työvoimalla pitää poistaa HETI ja KOKONAAN.

EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkintaa on jo vuosien ajan murennettu Uudenmaan ELY-keskuksen suojatyöpaikkalaisten virkamiespäätöksillä:

-ensin tarveharkinta poistettiin siivousalalta Uudenmaan osalta ELY-keskuksen päätöksellä koska "työvoimapula" eli työehtosopimuksen minimi-tuntipalkalla ja sinne-tänne silputuilla tunneilla ei löytynyt enää työntekijöitä kaikkiin siivoustöihin joten siivousalan yritykset itkivät ja valittivat viranomaisille "työvoimapulaa".
Huvittavinta ja surullisinta asiassa on että kyseiset yritykset olivat ITSE aiheuttaneet tuon työvoimapulan pilkkomalla tunnit sinne-tänne ja kilpailemalla raivokkaasti hinnalla jolloin työntekijöille maksettava palkka oli työehtosopimuksen minimi ja tunteja sai vain sen verran että tienasi 1000-1400 euroa kuussa ja tehokkuuden nimissä kaikki kohteet oli minimi aikataulutettu niin että niiden läpi piti juosta ja jos oli joku isompi sotku niin kaikki meni sekaisin.
Lisäksi "työvoimapulaa" edeltävissä neuvotteluissa siivousala oli poistanut kaikki erilliskorvaukset järkyttävien sotkujen siivoamisesta työehtosopimuksesta eli jos mielisairas ihminen oli paskonut keskelle lattiaa ja sitten hieronut paskaa ympäriinsä niin tätä siivottiin ihan minimi-tuntipalkalla ja sama juttu jos vessan lavuaari ja lattiat ja seinät oksennusta täynnä niin ihan minimi-tuntipalkalla mennään ja aikataulutuksella joka olettaa että siivottavia kohteita pitää vain pikkuisen hipaista.

Se että tarveharkinta poistettiin siivouslalalta johti sitten siihen että ylläkuvattu meininki on nykyäänkin siivousalan arkipäivää eli jos haluat Uudellamaalla töihin niin siivoustyö on tuota ja niissä paremmissakin kohteissa aikataulutus on kiristetty äärimmilleen.
Suomeen on tullut jatkuvasti siivoojia ympäri maailman joiden pääasiallinen motivaatio on saada pysyvä oleskelulupa suomesta ja saada sitten kansalaisuus ja tuoda kansalaisuuden saamisen jälkeen perheensä Suomeen tai hakea vaimo kotimaastaan "rikkaana eurooppalaisena".
Kun on Suomen kansalaisuus taskussa niin voikin tulevaisuudessa jäyttäytyä työttömäksi jos siivoaminen alkaa tuntumaan raskaalta kun se suurin motivaation kohde on jo saavutettu.

Sanomattakin on selvää että tällainen maahanmuutto on aivan helvetin typerää politiikkaa Suomelta.
Kertaan kuitenkin seuraukset:
-tällainen maahanmuutto pahentaa siivousalan kannustinloukkua eli työttömyyskorvauksesta, asumistuesta ja toimeentulotuesta saa saman kuin duunista.
-tällainen maahanmuutto pitää palkat työehtosopimuksen minimissä ja mahdollistaa huonot työolot ja tuntien sinne-tänne pilkkomisen kun työntekijöitä löytyy aina
-tällainen maahanmuutto SYRJÄYTTÄÄ suomalaisia työttömiä, suomalaisia nuoria, humanitaarisen maahanmuuton kautta tulleita maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia nuoria pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle
-tällaiset maahanmuuttajat ovat nettosaajia koska heidän maksamansa verot eivät kata edes heidän käyttämiään terveyspalveluja puhumattakaan heidän saamastaan asumistuesta ja muista yhteiskunnan palveluista.
Kun he saavat Suomen kansalaisuuden ja hakevat perheensä suomeen niin todennäköisesti muuttuvat super-nettosaajiksi.
-koska he lähettävät osan palkastaan ulkomaille niin he vähentävät Suomen kotimaan markkinoille kiertoon jäävän rahan määrää ja siten vähentävät kulutuskysyntää.
-koska tällaiset maahanmuutajat ovat nettosaajia, lähettävät rahaa ulkomaille ja syrjäyttävät aina käytännössä yhden suomalaisen tai suomessa humanitaarisen maahanmuuton kautta asuvan maahanmuuttajan pois työmarkkinoilta niin tällainen maahanmuutto lisää valtion velkaantumista, lisää kuntien velkaantumista ja vähentää verotuloja.
-koska palkat siivousalalla kehnot niin melkein kaikki siivousalalla työskentelevät saavat yhteiskunnan etuuksia eli vähintään asumistukea eli koska tällainen maahanmuutto polkee palkat työehtosopimuksen minimiin niin koko ala on täynnä nettosaajia sen sijaan että palkkojen annettaisiin nousta markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti jos alalla on "työvoimapulaa" työehtosopimuksen minimillä ja silputuilla tunneilla työtä tekevistä jolloin yhteiskunnan maksamat tuet poistuisivat kun "työvoimapula" ratkaistaisiin markkinatalouden mukaisesti korottamalla palkkoja kunnes työvoimaa löytyy ja parantamalla työtuntien suunnittelua ja loiventamalla työn raskautta,

Sama ilmiö on nyt toistettu rakennusalalla kun Uudenmaan ELY-keskus poisti EU:n ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnan koko rakennusalalta kun joillakin rakennusalan osa-alueilla oli valiteltu työvoimapulaa (joka oli taaskin oikeasti pulaa palkanmaksuhalukkuudesta) ja tämä on nyt johtanut esim.  siihen että vaikka suomessa on satoja työttömiä maalareita ja vaikka suomessa on tuhansia syrjäytyneitä nuoria joiden kyvyt riittäisivät maalarin hommiin jos heidät siihen koulutettaisiin niin rakennusfirmat haalivat uzbekistanilaisia maalareita tekemään töitä ja vielä YLE:n uutisessakin myönnetään että uzbekit tekevät töitä halvemmalla eli vaikka työehtosopimuksen minimi riittää ja samassa uutisessa Uzbekki kertoo että tuo kohta perheensä Suomeen.
Eli siis rakennusyhtiöt polkevat palkkoja työehtosopimuksen minimiin virkamiesten tuella syrjäyttäen suomalaisia työttömiksi ja suunnitelmatalousmaisesti tämä perustuu siihen että tänne tulijat laskevat yhteen kaikki etuudet jotka heidän perheensä saa kun tekevät perheenyhdistämisen tänne ja arvostavat tulevan Suomen kansalaisuuden hyvin korkealle koska se takaa hyvinvointivaltion kautta vaikka ilmaisen asunnon ja ilmaista rahaa loppuelämäksi jos työnteko käy raskaaksi ja rakennusyhtiöt käyttävät hyvinvointiyhteiskuntaa osaltaan palkanmaksajana eli veronmaksajat saavat maksaa ne etuudet joiden avulla maahanmuuttaja suomeen houkuteltiin samalla kun lyhentävät suurta asuntolainaansa ja rakennusyhtiöiden vooittojen maksimointi on ainoa asia josta välitetään.
Toistetaan vielä että EI se ole työperäisten maahanmuuttajien kuten Uzbekki-maalarin vika että ELY-keskus on täynnä virkasyöttiläitä jotka sekoilevat ja että Suomen hallitus on täynnä pihalla olevia peukalonpyörittelijöitä ja että rakennusliikkeet ovat ahneuden huippu ja lobbaavat yhteiskuntaa käytännössä hoitamaan heille työvoimaa kuin neuvostoliittolaisessa kolhoosissa ja vielä maksamaan osan palkasta yhteiskunnan tukien muodossa.

HOK-ELannon ravintolat on sitten myöskin lobannut ELY-keskusta ja kertonut että kokeista on "työvoimapula" ja ELy-keskus on lobbauksen jälkeen tarveharkinnan kokeilta poistanut ja HOK-ELanto on tuonut jo 150 filippiiniläistä kokkia joille maksaa oman vakuutuksensa mukaisesti jonka Filippiinien viranomaisille on antanut noin 1300 euroa kuussa jonka YLE uutisoi.
Hätääntyneenä YLE:n uutisestä HOK-Elanto julkaisi tiedotteen että ihan työehtosopimuksen mukaisesti maksavat ja harhaanjohti tiedotteessa että jos ovat kuukausipalkalla niin
Lainaus
Alle kaksi vuotta alalla olleiden ravintolakokkien TES:n mukainen kuukausipalkka on 1768 euroa ja tuntipalkka 11,12 euroa
mutta koska suuri osa filippiiiniläisistä on osa-aikaisia niin saavat varmaankin sen reilu 1300 euroa kuussa sillä heillehän on luvattu
Lainaus
HOK-Elanto tarjoaa Opteamin kautta omiin ravintoloihinsa saapuville filippiiniläiskokeille töitä vähintään 100 tuntia / 3 viikkoa
eli 3 viikossa tulee se 1100 euroa eli jos tekevät 4 viikon samalla tahdilla niin kuukaudessa saavat noin 1400 euroa.
Kiitos HOK-ELannon täysin moraalittoman palkkojen polkemisen työehtosopimuksen minimiin ja työvuorojen pillkkomisen ja kannustinloukkoujen pahentamisen jonka saivat aikaan lobbaamalla tarveharkintaan poikkeuksen niin nyt myös kaikki kebab-pizzeriat voivat tuoda Uudellemaalle "työvoimapulan" takia kokeiksi maanmiehiään esim. Irakista ja Turkista jne. eli sen sijaan että tulisi suomeen turvapaikanhakijaksi niin nyt voikin tulla "töihin" sukulaismiehen kebab-pitzeriaan kun on työvoimapula.
Jos ihmettelet sitä minkä takia UUdelleemaalle tulee jatkuvasti lisää kebab-pitserioita vaikka entisissäkin istuskelee monta äijää peukaloitaan pyöritellen niin syynä on HOK-elannon "työvoimapula" lobbaus.

Toivon että kaikki maahanmuuttokriittiset julistavat HOK-ELannon ravintolat täys-boikottiin.
Toistetaan vielä että filippiiniläiset ovat varmasti ahkeria ja mukavia mutta HOK-ELannon toiminta, ELY-keskuksen päätös ja Hallituksen peukaloiden pyörittely ovat jälleen käsittämätöntä sekoilua, kannustinloukkujen pahentamista, palkkojen dumpaamista, suomalaisten syrjäyttämistä työttömiksi ja nettosaajien haalintaa Suomeen joilla nämä hölmöläiset Hallituksessa, ELY:ssä ja HOK-ELannossa ja asialla rahastavassa OP-Teamissa ovat lisäämässä valtion velkaantumista ja kurjistamassa Suomen työmarkkinoita ja avaamassa seurannais-vaikutuksena kebab-pizzerioiden suurta työvoimapulaa jolla muutetaan nyt Suomeen kun ELY-byrokraatit sen avasivat

Elina Lepomäki EI ymmärrä markkinatalouden perus-lainalaisuuksia kuten kysyntää ja tarjontaa vaan haluaa suunnitelmatalous-mallisesti poistaa tarveharkinnan jollei työehtosopimuksen minimillä löydy työntekijöitä.
Jos on työvoimapula niin silloin se työvoimapula hoidetaan nostamalla PALKKOJA markkinatalouden ja kysynnän ja tarjonnan mukaisesti kunnes työntekijöitä löytyy.
Yhteiskunta voi tukea asiaa lisäämällä koulutuspaikkoja jos koulutettuja ei ole suurta joukkoa työttöminä.


Jos siivoojille maksettaisiin reilu 2000 euroa kuussa niin tulijoita olisi ihan suomalaisista ja suomessa jo pysyvästi asuvista maahanmuuttajista eikä olisi tietoakaan työvoimapulasta.

Jos kokeille maksettaisiin reilu 2500 euroa kuussa niin tulijoita olisi ihan suomalaisista ja suomessa jo pysyvästi asuvista maahanmuuttajista eikä olisi tietoakaan työvoimapulasta.

Myöskään rakennusala ei ole työvoimapulaa nähnytkään vaan rakennusliikeiden johtajilla on vain palkanmaksuhalukkuuspula ja ahneudenahneus niinkuin siivouslan yrityksilläkin ja HOK-ELannon johtajilla.

Elina Lepomäki ja muut kokoomuslaiset jotka huutavat tarveharkinnan poistoa kokonaan ovat näiden hyödyllisiä idiootteja jotka eivät tajua markkinataloudesta ja kysynnästä ja tarjonnasta ja siitä kuinka suomalaisten työssäkäyntiastetta voisi parantaa ja kuinka kannustinloukkuja voisi poistaa yhtään mitään.


writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 7104
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #37 : 24.06.2017, 21:46:43 »
Pistetäänpä tähän Elina Lepomäen kanta maahanmuuttoon jonka hän esitti jakelemalla kokoomuksen puheenjohtajavaalissa omaa visiotaan Suomesta 2030:
Lainaus käyttäjältä: Kokoomuslainen VISIO 2030
Maahanmuutto.
Suomi toimii avoimena taloutena kansainvälisessä vaihdannassa ja se pätee myös ihmisten liikkumiseen.
Työperäisen maahanmuuton esteet on raivattu: tarveharkinta poistettu ja työmarkkinat on vapautettu.
Suomeen saa tulla paremman elintason perässä, ja silloin vastuu on ensisi-jaisesti tulijalla itsellään.
 Integraatio lähtee koulun, kielen ja työn kautta. Järjestelmä on väärä, jos se passivoi.
Suomeen on mahdollisuus saapua myös pakolaisena.
Silloin noudatetaan YK:n Geneven pakolaissopimusta.
Euroopan lähialueilla on edelleen käynnissä useita sodankaltaisia konflikteja, jotka aiheuttavat muuttoliikettä.
On selvää, ettei ratkaisu ongelmiin ole kymmenien miljoonien ihmisten siirtyminen Eurooppaan lyhyen aikavälin sisällä.
Suomi pyrkii auttamaan ihmisiä turvallisilla lähialueilla; siihen Geneven pakolaissopimuskin ensisijaisesti tähtää.


Samaa fanaattista palkkojen polkemista työehtosopimuksen minimiin ja työvuorojen silppuamista ja nettosaajien suomeen haalimista ja kannustinloukkujen pahentamista ja suomalaisten ja suomessa jo asuvien maahanmuuttajien työttömäksi syrjäyttämistä ja yritysten voittojen maksattamista edellämainitun avulla kaikilla suomalaisilla veronmaksajilla samaan aikaan kun matalapalkkainen työperäinen maahanmuutto tuhoaa edellämainitun kautta valtion ja kuntien talouden kannattavat silmät säkenöiden kaikki kokoomuslaiset.

Viimeksi kun persujen hajoamisistunnossa RKP:n johtaja Anna-Maja Henrikksson vaati tarveharkinnan poistamista kokonaan niin Zyskowicz innostui niin että huusi "juuri näin" tai jotain vastaavaa kannustushuutona.

Nobelistihan kerkesi jo vaatia Sauli Niinistön hyminä-klubissa että maahanmuuttajille on voitava maksaa vähemmän ja kun se että maahanmuuttajille maksettaisiin vähemmän on rasistista niin tarkoitus on siis romauttaa palkkataso poistamalla työehtosopimusten minimipalkat.

Kokoomus-uunot eivät tajua että jos palkkataso romautetaan niin verotulot romahtavat samalla ja yhteiskunnan maksamat etuudet nousevat ja kulutuskysyntä laskee ja heidän 500 000 euron asuntolainansa muuttuvat riippakiviksi kun asuntojen hinnat laskevat Suomen itsetuho-spiraalissa joka olisi verrattavissa siihen mitä Mauno Koivisto/Erkki Liikanen/Harri Holkeri/Esko Aho/Iiro Viinanen saivat aikaan vahvan markan sekoilullaan 90-luvun lamassa.

Viimeisimpänä palkanpolkijoihin liittyi muuten fiksulta vaikuttava Hjallis blogissaan:
Lainaus
Yritetään saada kaikkien talous kuntoon, eikä vain määrättyjen tahojen: siis rakennemuutos eteenpäin, maahanmuuttajien työllistämiseksi minimipalkkaa alas.

http://blogit.iltalehti.fi/hjallis-harkimo/2017/06/22/rikun-ja-jarkon-juhannus-nousun-kynnyksella-kapuloita-rattaisiin/

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 683
  • Liked: 5028
  • Nato-haukka
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #38 : 24.06.2017, 21:52:57 »
Viimeisimpänä palkanpolkijoihin liittyi muuten fiksulta vaikuttava Hjallis blogissaan:
Lainaus
Yritetään saada kaikkien talous kuntoon, eikä vain määrättyjen tahojen: siis rakennemuutos eteenpäin, maahanmuuttajien työllistämiseksi minimipalkkaa alas.

Pidin Hjallista kohtalaisen fiksuna siihen asti, kun hän ilmoitti kannattavansa Orpoa Kokoomuksen puheenjohtajaksi.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 206
  • Liked: 6440
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #39 : 24.06.2017, 22:01:01 »
Nuo muut ovat ymmärrettäviä, mutta olisi kiva tietää tarkalleen mitä kautta EU:lla on valtava vaikutus puolueen identiteettiin, joka aiemmin oli kansallinen - siis kansallismielinen - Kokoomus?

Aiemmin?  Kansallisuus (ja kansallismielisyys) on Kokoomukselle edelleen yhtä keskeinen käyttövoima kun hevoset ovat Kanadan ratsupoliisille.

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 7104
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #40 : 24.06.2017, 22:26:34 »
Viimeisimpänä palkanpolkijoihin liittyi muuten fiksulta vaikuttava Hjallis blogissaan:
Lainaus
Yritetään saada kaikkien talous kuntoon, eikä vain määrättyjen tahojen: siis rakennemuutos eteenpäin, maahanmuuttajien työllistämiseksi minimipalkkaa alas.

Pidin Hjallista kohtalaisen fiksuna siihen asti, kun hän ilmoitti kannattavansa Orpoa Kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Orpo on Stubbia parempi.

Stubb on samanlainen ainaoikeassaoleva super-narsisti kuin Soinikin.
Päälle täysin sekopäinen monikulttuurisuuden hehkutus ja ikävien faktojen kieltäminen ja kivojen faktojen keksiminen omasta päästä esim. hallintarekisterin suhteen ja ruotsin maahanmuuttaja-gettojen tilanteen suhteen.

Orpo oli syksyllä 2015 aivan helvetin pihalla ja osasyynä tähän oli että sisäministeriössä ylintä virkamiesvaltaa käyttää Päivi Räsäsen uskon-sisar ja poliittisten virkanimitysten virkanimitys utare-maisteri Päivi Nerg joka oli niin pihalla että hänelle olisi yksityisestä yrityksestä annettu potkut on-the-spot syksyllä 2015.

Kokoomuksen sisäistä mielipidettä myös ohjailtiin Nykypäivän kautta kritiikittömään suuntaan koska yhdellä Nykypäivän toimittajalla on ilmeisesti fiksaatio kuinka turvapaikanhakijat ovat niin ihania ja kuinka heitä tulee Suomeen loppupeleissä tosi vähän ja kuinka mitään ongelmaa ei ole olemassakaan ja Nykypäivän uutisointi asiassa oli enemmän todellisuudesta irrallaan kuin Vihreässä Langassa syksyllä 2015 koska tämä yksi toimittaja kirjoitti kaikki Nykypäivän asiaa käsitelleet uutiset.

Se että Maahanmuuttoviraston euroopan löysin linja tiukentui ja Suomessa ei enää lätkitä irakilaisille turvapaikkoja 85% ja somaleille noin 100% johtuu siitä että maa-arviot päivitettiin (Lokakuussa 2015 Irak ja Somalia ja Joulukuussa 2015 Afganistan) ja siitä että Maahanmuuttovirastoa vaadittiin alkamaan noudattamaan Suomen ulkomaalaislakia ja kansainvälisiä sopimuksia sisäisen paon mahdollisuuden osalta eli jos sisäinen pako mahdollista niin turvapaikkahakemus hylätään ja tämä tapahtui Toukokuussa 2016 kun kokoomuksen puheenjohtaja-kiertue alkoi.

Sisäministeriön virkamiehissä on Päivi Nergin lisäksi muitakin jotka häpeävät tai joiden pitäisi hävetä toimintansa syksyllä 2015.


Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 683
  • Liked: 5028
  • Nato-haukka
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #41 : 24.06.2017, 22:38:28 »
Orpo on Stubbia parempi.

Tuohon on vaikea väittää vastaan, mutta on jäänyt mieleen, miten Hjallis suorastaan hehkutti Orpoa. Orpo on toki siinä mielessä vähemmän vahingollinen kuin Stubb, että hän on enemmänkin varovainen opportunisti, joka on valmis muuttamaan mielipiteitään nopeastikin, jos se näyttää poliittisesti järkevältä.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Kyuu Eturautti

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 629
  • Liked: 976
  • Pörrökorvaryhmä
    • Profiili
    • Kotisivu
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #42 : 25.06.2017, 17:06:18 »
Näin työnantajana ja sen saatanan saatanan yli-saatanan luparuljanssin maahanmuuttajan työllistämiseen käyneenä totean että tuo tarveharkinta nykymallissaan on itse isästä perkeleestä ja komppaan kyllä Lepomäkeä täysillä sen romuttamiseksi. Sen paremmin SAK kun EK omine linjauksineen ei tee muuta kun lapioi etua omaan kaappiinsa tässä(kin) asiassa.

Tottakai tuo tarvisi kokoelman pelisääntöjä. Tarveharkinnan poiston voisi tarjota optiona, kytkeä esimerkiksi ensimmäisen parin vuoden aktiiviseen jatkuvaan verotustietojen seurantaan ja ns. suddendeath-menettelyyn töiden loppuessa (pitää heti poistua). Jos kevennettyyn käsittelyyn laitetaan myös kovennetut sanktiot sikailusta niin hakijalle kuin työnantajallekin, tämä homma voisi toimia. Vähimmilläänkin se toimisi hitosti nykyistä paremmin ja vähentäisi byrokratiasta aika paljon kuluja. Se paperisota on aivan yhtä helvettiä ja sitä on paljon, jatkuvasti, koko vatun ajan. Parin vuoden aikana yhden henkilön osalta pelkästään tulee iso mapillinen.

Luonnollisesti työperäisen maahanmuuton helpottaminen pitää tarkoittaa laittoman maahantulon vaikeuttamista. Vaikkei se mitenkään ideaalia ole että tänne tulee joku alle tonnin kuukausipalkalla, on se aika perkuleen paljon ideaalimpaa kun tuoda kymmeniä tuhansia kaurapuurokriitikkoja. Sitäpaitsi, työ luo työtä, joten en jaksa nähdä tästä suomalaisillekaan mitään suurta hätää, päinvastoin.

Toki, kaikki tämä edellyttää että on pelisäännöt ja niitä noudatetaan. Moinen ajatus ei Sipilän maailmaan mahdu.
"Natseja puolustava yrittäjä" - sometotuus.
Blogini Pirkan blogeissa

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 568
  • Liked: 22899
  • Nuiva VHM-sillanrakentaja & sananvapauttaja
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #43 : 25.06.2017, 18:12:37 »
Kokoomuspuolue ihailee yövartijavaltiota, jossa rikkaimmat kumuloivat omistustaan, ja rikkautta saa helpoimmin myymällä yhteistä omaisuutta tai toisten työtä.

Muuten olen kanssani monesta asiasta samaa mieltä, mutta mielestäni yhteisen omaisuuden ohivetäminen omaan piikkiin on mahdollista juurikin pöhöttyneessä byrokratiasosialismissa - jota myös korporaatiokommunismiksi kutsutaan - ei läskistä poistrimmatussa yövartijavaltiossa.  Sitten kun yhteistä omaisuutta omaksi hyödykseen realisoivat mafiosot ovat luukuttaneet kaiken mikä menee kaupaksi, hyvinvointivaltiosta saattaa tulla jotain kaukaisesti yövartijavaltiota muistuttavaa (tai sitten ei), mutta siinä ei sitten juurikaan ole yhteistä omaisuutta varastettavaksi.

Toisten työn myynti tietenkin jää jäljelle, mutta sellaista elämä on ollut vähintään vaihdannan kehittymisen myötä.

Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija.
The man of the future will be of mixed race. Today's races and classes will gradually disappear owing to the vanishing of space, time, and prejudice. The Eurasian-Negroid race of the future ...will replace the diversity of peoples with a diversity of individuals.
- Richard_von_Coudenhove-Kalergi
(Lähde: wikipedia)

ApuaHommmaan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 540
  • Liked: 730
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #44 : 25.06.2017, 18:33:54 »
Vaan otetaanpa tuo median pelko. Ei ole mielestäni mitenkään uniikkia puolueelle. Persuissa on suhtautunut aika nihkeä kuva mediaan, Sipiläkään ei oikein siinä suhteessa ole voittanut enää viime aikoina ja Rinne ei voi mediaa sietää. Median pelon voi sanoa kuuluvan kaikkiin suuriin puolueisiin.

Median pelko on suuri syy miksi käytännössä kaikki Suomen puolueet ovat vain ja ainoastaan noloja vitsejä Ja ei millään hyvällä vaan pelkästään pahalla.

Ei kannata kuunnella "johtajia", joista ei työhönsä millään mittareilla ole vaan julkisuudessa tehdään vain pelkästään kansaakosiskelevaa BS:ä, sekä kansalaisten selän takana sitten päivänvaloa kestämätön toiminta.

Ägräs

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 299
  • Liked: 585
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #45 : 25.06.2017, 18:37:45 »
Ihailevathan ne kepulitkin alkiolaisuutta mutta johtajanaan on miljoonia yhteiskunnan varoilla tehnyt lestamafioso, joka sahaa heikompia jalkaan. Maaseudun ne myivät suuruuden ekonomian edessä jo vuosikausia sitten ja heittivät metsät sellukattilaan. Ihanne on se, jolla äänestäjiä saadaan taakseen. Korruptoituneimpia äänestäjiä tietysti puolueen harjoittamalla kähminnällä ja kuormasta syömään laskemisella.

Perussuomalaisten vahvuus voi olla siinä, jos niiden ideaaliin pyrkiminen ei vaadi Suomen muuttumista hillotolppalandiaksi.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 7104
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #46 : 25.06.2017, 20:19:59 »
Näin työnantajana ja sen saatanan saatanan yli-saatanan luparuljanssin maahanmuuttajan työllistämiseen käyneenä totean että tuo tarveharkinta nykymallissaan on itse isästä perkeleestä ja komppaan kyllä Lepomäkeä täysillä sen romuttamiseksi. Sen paremmin SAK kun EK omine linjauksineen ei tee muuta kun lapioi etua omaan kaappiinsa tässä(kin) asiassa.

Tottakai tuo tarvisi kokoelman pelisääntöjä. Tarveharkinnan poiston voisi tarjota optiona, kytkeä esimerkiksi ensimmäisen parin vuoden aktiiviseen jatkuvaan verotustietojen seurantaan ja ns. suddendeath-menettelyyn töiden loppuessa (pitää heti poistua). Jos kevennettyyn käsittelyyn laitetaan myös kovennetut sanktiot sikailusta niin hakijalle kuin työnantajallekin, tämä homma voisi toimia. Vähimmilläänkin se toimisi hitosti nykyistä paremmin ja vähentäisi byrokratiasta aika paljon kuluja. Se paperisota on aivan yhtä helvettiä ja sitä on paljon, jatkuvasti, koko vatun ajan. Parin vuoden aikana yhden henkilön osalta pelkästään tulee iso mapillinen.

Luonnollisesti työperäisen maahanmuuton helpottaminen pitää tarkoittaa laittoman maahantulon vaikeuttamista. Vaikkei se mitenkään ideaalia ole että tänne tulee joku alle tonnin kuukausipalkalla, on se aika perkuleen paljon ideaalimpaa kun tuoda kymmeniä tuhansia kaurapuurokriitikkoja. Sitäpaitsi, työ luo työtä, joten en jaksa nähdä tästä suomalaisillekaan mitään suurta hätää, päinvastoin.

Toki, kaikki tämä edellyttää että on pelisäännöt ja niitä noudatetaan. Moinen ajatus ei Sipilän maailmaan mahdu.

Tuossa sinun ajatusrakennelmassasi ei ole muuta vikaa kuin se että EIVÄT Lepomäki tai Zyskowicz tai muut kokoomuslaiset mitään noita sinun esittämiäsi reunaehtoja aja, he vain hokevat uskonomaisesti "TARVEHARKINTA POIS" ja sitten olisi hyvä heidän mielestään.
Lepomäki nimenomaan on sitä mieltä että mitään sääntöjä EI pitäisi olla eikä osaa katsoa markkinatalous-fundamentalismissaan nenäänsä pidemmälle eikä tajua että vaatii nimenomaan ratkaisua joka estäisi markkinatalouden toimimisen palkan määrityksessä (kysyntää työvoimasta jollain alalla enemmän kuin tarjontaa, palkka nousee kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat) ja tekisi työehtosopimusten minimistä maksimin mitä maksetaan kaikilla aloilla.

Se että sinä olet valmis tuomaan työntekijöitä jopa alle tonnin kuukausipalkalla taas on aivan järjetöntä sekoilua koska tämä syrjäyttäisi pysyvästi pois työmarkkinoilta suomalaisia työttömiä ja suomalaisia nuoria ja suomessa jo pysyvästi asuvia maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia (humanitaariset, heidän perheenyhdistämiset ja seuraavat maahanmuuttajataustaiset sukupolvet), kannustinloukut pahenisivat, työttömyys lisääntyisi, tulijat olisivat nettosaajia eli asumistukea ja terveyskuluja olisi enemmän kuin maksavat veroja eli yhteiskunnan taloustilanne heikkenisi nettosaajuuden ja suomalaisten työttömäksi syrjäyttämisen takia, lisäksi kaikille aloille kävisi sitten kuin siivoukselle on käynyt Uudellamaalla eli työehtosopimuksen minimi ja silputut tunnit ja juosten kustut tiukat aikataulutukset siivouskohteisiin olisivat sitten se sääntö kaikessa työnteossa.
Lisäksi nämä työperäiset maahanmuuttajat kaiken edellä mainitun lisäksi tietenkin lähettävät rahaa kotimaihinsa eli se raha on sitten pois kulutuskysynnästä Suomessa eikä kyseistä tapahtumatonta kulutusta sitten voi verottaakaan.
Jos koulutettuja ihmisiä esim. kokeiksi ei ole työttöminä joskus tulevaisuudessa (tällä hetkellä on) niin sitten lisäkoulutuspaikkoja yhteiskunnan toimesta ja yritykset voivat itse kouluttaa ensi hätään porukkaa tai hankkia muualta EU:sta jollei vaikkapa 2500 euron kuukausipalkalla löytyisi suomesta (kyllä löytyisi).

Markkinatalouden on annettava toimia eli jos jollain alalla on työvoimapulaa niin sitten NOSTETAAN palkkaa kunnes työntekijöitä löytyy markkinaalouden kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti eli jos siivoojille maksettaisiin 2000-2500 euroa kuussa niin ei olisi työvoimapulaa ja jos kokeille maksettaisiin 2500-3000 euroa kuussa niin ei olisi työvoimapulaa.

Veikkaan että sinä olet maksanut omalle tarveharkinnan kautta tulleelle työntekijällesi 4000-5000 euroa palkkaa kuussa jos on asiantuntija ja oikeasti osaamista mitä ei suomessa silloin ollut vapaana.
Se on aivan eri asia kuin työehtosopimuksen minimin siivoojat ja työehtosopimuksen minimin kokit jotka saavat täysiaikaisina 1600-1700 euroa kuussa ja esim. HOK-ELanto maksaa filippiiniläisille kokeilleen YLE:n mukaan noin 1300 euroa kuussa koska illoissa ja viikonlopuissa vain rajattu määrä tunteja.

Kaikille yrityksille jotka itkevät työvoimapulaa pitäisi sanoa:
"Me elämme markkinataloudessa, nostakaa palkkaa kunnes työntekijöitä löytyy"
sen sijaan että suunnitelmatalouden malliin ELY-keskuksen byrokraatti päättää että "työvoimapula" yritysten nyyhkyttely-lobbauksen jälkeen ja sallii matalapalkkaisten työperäisten maahanmuuttajien haalimisen kun esim. HOK-Elannon johto ei halua maksaa työehtosopimuksen minimiä enempää.

Tässä olisi persuille mahdollisuus toimia duunareiden etujen puolesta ja edistää samalla markkinataloutta eli saada sekä duunareiden ääniä jotka nyt äänestävät tottumuksesta demareita että saada markkinatalouteen uskovien kokoomuslaisten ääniä kun kokoomus on sekoillut itsensä markkinatalouden vastaiseen suunnitelmatalous-viritelmään palkkojen alaspäin dumppaamisen kiihkossaan kun kailottavat tarveharkinta pois, tarveharkinta pois kuin hare krishna kulkue hare krishnaansa.


Kyuu Eturautti

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 629
  • Liked: 976
  • Pörrökorvaryhmä
    • Profiili
    • Kotisivu
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #47 : 25.06.2017, 20:29:47 »
Joo, en maksanut tonnin palkkaa maahanmuuttajalle itse. Mutta olen yhä sitä mieltä että ruljanssi on itse isästä perkeleestä. Lepomäki on mielestäni vihjeellisempi tässä asiassa kun Benkku joka ... noh, puhuu vähän höpöjä.

writer, en allekirjoita näkemystäsi siitä mihin tarveharkinnan keventäminen johtaisi, mutta ymmärrän kyllä perusteluja. Tulkitsen niitä vain hieman toisin. Tässä on ehkäpä sekin pointti että työperäistä maahanmuuttoakin on monenlaista. Niinkuin maahanmuuttoa ei voi niputtaa yhden varjon alle, ei työperäistäkään. RKP:n mielipide työperäisestä maahanmuutosta on koneinsinöörejä Saharan tuolta puolen, mielestäni se on "henkilö jolle on työpaikka valmiina ennen maahan saapumista".

Kannustinloukut ovat mielestäni eri asia kun työperäisen maahanmuuton pelisäännöt. Nämä ovat kaksi eri keskustelua. En luota sosiaalidemokraattiseen unelmaan tässä(kään) asiassa että kaikki on hyvin kun valta on SAK:lla ja jokainen ongelma poistuu kun tuplataan palkat.
"Natseja puolustava yrittäjä" - sometotuus.
Blogini Pirkan blogeissa

writer

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 7104
    • Profiili
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #48 : 25.06.2017, 22:36:27 »
Joo, en maksanut tonnin palkkaa maahanmuuttajalle itse. Mutta olen yhä sitä mieltä että ruljanssi on itse isästä perkeleestä. Lepomäki on mielestäni vihjeellisempi tässä asiassa kun Benkku joka ... noh, puhuu vähän höpöjä.

writer, en allekirjoita näkemystäsi siitä mihin tarveharkinnan keventäminen johtaisi, mutta ymmärrän kyllä perusteluja. Tulkitsen niitä vain hieman toisin. Tässä on ehkäpä sekin pointti että työperäistä maahanmuuttoakin on monenlaista. Niinkuin maahanmuuttoa ei voi niputtaa yhden varjon alle, ei työperäistäkään. RKP:n mielipide työperäisestä maahanmuutosta on koneinsinöörejä Saharan tuolta puolen, mielestäni se on "henkilö jolle on työpaikka valmiina ennen maahan saapumista".

Kannustinloukut ovat mielestäni eri asia kun työperäisen maahanmuuton pelisäännöt. Nämä ovat kaksi eri keskustelua. En luota sosiaalidemokraattiseen unelmaan tässä(kään) asiassa että kaikki on hyvin kun valta on SAK:lla ja jokainen ongelma poistuu kun tuplataan palkat.

Eihän palkkoja pidäkään tuplata niin että AY-liike niistä päättäisi.

Markkinatalouden ja kysynnän ja tarjonnan lakien pitää vain antaa toimia palkkojen muodostuksessa (ilman byrokraattista väliituloa tarveharkintaan tehtävillä poikkeuksilla ja ilman poliittista väliintuloa tarveharkinta kokonaan poistamalla) jolloin jos jollain alalla on työvoimapula niin sen alan palkkoja nostetaan kysyntä-tarjonta lähtöisesti vapaassa markkinataloudessa kunnes työvoimaa löytyy Suomesta tai EU/ETA-alueelta niin että työpaikat tulevat täytettyä.

Hallituksen kannustinloukku valitukset ovat yksi suuri vitsi kun ovat kannustinloukkuja suurentamassa ja palkkoja työehtosopimuksen minimiin dumppaamassa sallimalla ELY-keskuksen viillellä tarveharkintaa pikkuhiljaa palasiksi yritysten lobbauksen tahtiin kun halutaan työntekijöitä työehtosopimusten minimillä.


Kyuu Eturautti

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 629
  • Liked: 976
  • Pörrökorvaryhmä
    • Profiili
    • Kotisivu
Vs: Kokoomuksen kehitys Brysselin aisankannattajaksi
« Vastaus #49 : 26.06.2017, 22:20:10 »
Ehkäpä tarveharkinnan voisi ainakin toteuttaa inasen pienemmällä byrokratialla. Viimeistään siinä kohtaa kun vaadittiin minimipituuksinen esseevastaus "miksi et palkkaa työtöntä hoitajaa, miksi haluat palkata koodaajan". Voin muuten todeta että byroslavia tuntui rintakarvoissa vahvasti.
"Natseja puolustava yrittäjä" - sometotuus.
Blogini Pirkan blogeissa