HOMMAN KESKUSTELU > Tupa

Hommahomma - mitä Hommaforumista kirjoitetaan (lue ohjeet alusta)

<< < (32/32)

duc:
Koska tuossa julkaisussa nostettiin esiin esimerkkinä eräs seikka, josta olen kirjoittanut paljon tällä foorumilla ja joka leimattiin suoraan valheeksi (pseudo-science), kertaan lähteet ja oman positioni tiedeyhteisössä.

Olen koulutukseltani uskonnollisten tekstien tutkija ja lähtökohtanani uskonnon selittämiselle on, että pyhinä pidätetyt tekstit, jotka uskonto määrittelee lain kaltaisiksi, ellei suoranaisesti laiksi, vaikuttavat myös lain tavoin uskonnon harjoittajaan. Kaikkia tuohon liittyviä yksityiskohtia on tässä mahdotonta käydä läpi, mutta alla on mainittu esimerkki muslimien raiskausinnosta tieteellisesti valheellisena väitteenä on itse valheellinen väite.

Todisteena olen käyttänyt muslimien omaa juridista aineistoa ja erityisesti perinteistä oikeuskäytäntöä edustavaa teosta ('Umdat al-Salik / Reliance of the Traveller), joka on englanninkieltä ymmärtävälle helpommin aukeava kuin keskiajan arabian kieli. Tilastodatan, joka kertoo huomattavasta yliedustuksesta seksuaalirikoksista noiden am. henkilöiden osalta, selittäjänä käyttämäni metodi on validi, eikä falsifioidu pelkästään perustelemattomalla väitteellä sen epätieteellisyydestä (pseudotiede).

En lähde yksilöimään argumenttejani tässä, koska olen ne tehnyt toisaalla hyvin yksityiskohtaisesti. Sen toki oletan, että henkilö, jolla ei ole juuri ymmärrystä islamin juridisesta luonteesta ja moraalin merkityksestä uskonnoissa ylipäänsä, ei korvaansa lotkauta vastaväitteilleni. En oleta tätä luettavan tämän palstan ulkopuolella, enkä ole kiinnostunut akateemisesta mutapainista valtamediassa. Korostan että alla alleviivaamani väite yhdestä perusarvoista (a core value), jonka väitetään artikkelissa olevan väärä, on vain ja ainoastaan minun näkemykseni niistä lähtökohdista, jotka tieteelliset resurssini minulle ovat antaneet, ei millään muotoa tämän forumin konsensus. Joku saattaa hyväksyä argumenttini. Toinen joka näkee geenit ihmisen käyttäytymisen määrittäjänä, näkee argumenttini toissijaisena, jos välittää siitä laisinkaan. Henkilölle, jolle uskonto tai genetiikka ei voi olla esim. raiskausinnon selittäjä, on turha selittää mitään. Ei hän argumenttia kuitenkaan "ostaisi", vaan on itse oman ideologiansa sanoisinko uskonnon kahleissa. Siihen asiaintilaan viittaa tämän palstan käsittely monoliittina, jossa muka yhteen ääneen huudettaisiin ideologisia mantroja. Täällä on toki väkeä, jotka mantroja hokevat kuten siellä ulkopuolella. Minulle sopii että "kuristatte" toisenne oppeihinne. Minä olen kiinnostunut, mitä teksteissä lukee ja miten ihmiset tulkitsevat niitä ja mitä seurauksia niillä näyttää olevan elävässä elämässä. Valitettavasti raiskausilmiö kuten moni muu näyttää olevan ideologisesti orientoitunut, jos sitä katsoo islamin näkökulmasta.


--- Lainaus käyttäjältä: Roope - 30.06.2022, 12:25:11 ---^Kuten sanottu, Hommaforumia ei väitetty alkuperäisessä artikkelissa Venäjän soluttamaksi, eikä liitetty mihinkään tapaukseen.

Cambridge Review of International Affairs 33, January 2020: Corneliu Bjola and Krysianna Papadakis: Digital propaganda, counterpublics and the disruption of the public sphere: the Finnish approach to building digital resilience

- -

Artikkelin Hommaforum-osuus, jossa se mainitaan yhdeksi aktiivisimmista ja vakuuttavimmista vaihtoehtomedioista Suomessa:


--- Lainaus ---Case study 4: Finnish ‘alternative media’: MV-Lehti and hommaforum
- -

Information about the opinions, identity and ideology of these two exam-
ples, MV-Lehti and Hommaforum, has been analysed in two recent studies con-
ducted by researchers at the University of Tampere. One quantitative
discourse analysis has used topic modelling to analyse large data sets drawn
from MV-Lehti and Hommaforum in order to gauge the most commonly dis-
cussed topics and commonly used arguments on the websites (Ylä-Anttila
2018). The other study is a qualitative investigation of Finnish media users
who follow counter-media. The team interviewed 20 counter-media followers,
who mostly followed MV-Lehti but also populist media sites, whose defining
trait is a mistrust of mainstream media (Elina Noppari et al 2019).

The core values of these ‘countermedia’ communities are rather easy to
identify. They contain a base layer of typical ‘alternative,’ socially conservative
views that mirror many trends in the American ‘alt-right’; for example, they
spread pseudoscientific views about how “Muslims and Somalis are prone to
commit rape and avoid paid work”and blame women, religious minorities
and mainstream media and elites for social decay (Ylä-Anttila 2018). However,
the research on the followers of these sites reveals some interesting novel
traits. Rather than being directly fascist, sexist, racist or anti-Semitic, these
counter-media communities are making an epistemic argument: they seek out
and promote alternative media because they believe mainstream media is
biased in favour of groups they dislike. This provides support for the third
proposition regarding the role of actively outward-oriented counterpublics in
enabling disinformation infiltrations from the micro- to the macro-sphere. The
way they do it is by seeking out and promoting alternative media with a kind
of ideological urgency: they see themselves as becoming activists out of a sense
of injustice, and claim to be exposing the ‘corrupt’ political environment in a
way that mainstream media does not (Hiltunen 2018).

- -
--- Lainaus päättyy ---

--- Lainaus päättyy ---
Lihavointi alkuperäinen ja alleviivaus minun.

Aimo Räkä:

--- Lainaus käyttäjältä: duc - 30.06.2022, 14:30:23 ---pyhinä pidätetyt tekstit, jotka uskonto määrittelee lain kaltaisiksi, ellei suoranaisesti laiksi, vaikuttavat myös lain tavoin uskonnon harjoittajaan
--- Lainaus päättyy ---
Tätä jotkut uskonnoista täysin irrallaan olevat pässit eivät suostu uskomaan todeksi kun heille itselleen uskontojen pyhät tekstit ovat pelkkiä vanhoja satuja niin he sitten yleistävät tuon näkökulmansa muihin vaikka se on harhaista optimismia. Miljardi ihmistä lukee niitä satuja kuin lakia mutta pässi ei sitä usko ennen kuin veitsi kihnuttaa pässin kaulaa auki.

Lalli IsoTalo:
Ketjun taiteellisena johtajana huomauttaisin, että ketjun ideana on havainnoida mitä valtamedia tai jokin merkittävä tekijä kirjoittaa Hommasta, eikä mitään muuta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta