Saattaa tulla Veera Ruoholle yllätyksenä, että myös mukavasti käyttäytyvät ihmiset osaavat puukottaa selkään, etenkin jos henkilöstä ei ole enää hyötyä. Nyt hänestä oli, vahvistamaan hallituspuolue kokoomuksen rivejä. Mutta onko enää silloin, kun mietitään seuraavien eduskuntavaalien ehdokaslistoja?
En pidä Ruohoa kovin osaavana poliitikkona, kun saapuu mullistavaan ryhmäkokoukseen myöhässä tietämättä mitä on tapahtunut ja touhottaen vain omaa erinomaisen tärkeää asiaansa. Se tuntuu vähän omahyväiseltä. Lisäksi hän ei tiedä kokoomuksen (eikä varmaan muidenkaan puolueiden) ohjelmasta ja päätyy sitten kokoomukseen vahingossa, sen jälkeen kun on keskustellut itsensä Petteri Orpon kanssa. Ruohosta välittyy minulle vähän sellainen itseään tärkeänä pitävä, mutta samalla auktoriteettiuskovainen ja ulkokultainen kuva. Olisi halunnut uuteen vaihtoehtoon, mutta kun ei pyydetty eikä päässyt noin vain (ja se kai loukkasi ylpeyttä). Kokoomukseen menoon riitti kohtelias keskustelu puolueen nokkamiehen, eli riittävän tärkeän ihmisen (=auktoriteetti) kanssa.
Hän ilmeisesti halveksuu artikkelin mukaan paskanpuhumista (ja ihailee nyt kokoomusta, kun siellä oikeasti tehdään asioita), mutta minun nähdäkseni hän puhuu sitä kyllä herkeämättä itse. Melko kohteliain sanakääntein tietenkin, ja tällä kertaa vähän selkeämmin kuin Päivärinnan haastattelussa, mutta sitä itseään se on kivasta ulkokuoresta huolimatta. Myös hänen minä-minä-minä paistaa kovasti läpi. Jos kokoomuksessa on tärkeä tehdä asioita, miksei hän tuo mitään poliittista esille, vaan omia kokemuksiaan, joilla ei poliittisissa päätöksissä ole mitään väliä.
Muoks: muutama lause korjattu kieliopillisesti luettavampaan muotoon.
