Äänestys

Haluatko lapsia?

Minulla on jo lapsia
196 (49%)
Minulla ei ole lapsia, haluan niitä joskus
73 (18.3%)
En halua lapsia koskaan
76 (19%)
En ole vielä ratkaissut asiaa
55 (13.8%)

Äänestäjiä yhteensä: 386

Kirjoittaja Aihe: Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)  (Luettu 242712 kertaa)

Tragedian synty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 043
  • Liked: 4527
  • "Leb' wohl, du kühnes, herrliches Kind!"
    • Tragedian synty – blogi kaikille eikä kenellekään
Vs: Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)
« Vastaus #2100 : 02.06.2021, 09:32:49 »
Vastaan tähän vanhaan viestiin, sillä mieleeni juolahti eräs filosofisluonteinen ajatus.

Tietenkin joillakin suomalaisillakin on [parisuhde ja lapsia], mutta entistä useampi suomalainen näyttää ajattelevan, että lapset ovat jotain utopiaa jotka eivät kuulu missään tapauksessa heidän elämäänsä. Naisia kiinnostavat koirat ja matkustelu, miehiä tietokoneet. Entistä harvempaa kai kiinnostaa vastakkainen sukupuolikaan.

Surullista on aikanaan seurata näitä rappiokulttuurin geneettisiä päätepisteitä. Vanhana sitten mietitään, että miksi käytinkään parhaat vuoteni liikuttamalla nettipanssarivaunua tai siirtämällä koiraa paikasta toiseen. Monella tämänkin viestin lukijoista olisi vielä tilaisuus muuttaa asioiden laitaa. Hyödyttömät koirat ja tietokoneet parvekkeelta alas ja ihmisten ilmoille tai edes Tinderiin.

Kaikkina aikakausina on ollut paljon yksilöitä, jotka eivät ole pariutuneet ja saaneet lapsia. Modernina aikana vain on standardisoitu se "normaali elämä", jota edellytetään yhteiskunnan jäseniltä, ja nykyaikana standardin rikkojat paljon helpommin saavat näkyvyyttä kuin aikoinaan. Varmasti heitä on enemmän kuin joskus, mutta en usko, että kovin merkittävästi enemmän. Ajatus, että joskus oli wanha hyvä aika, jolloin jokainen meni naimisiin viimeistään 25 vuoden iässä, sai lapsia ja eli onnellisesti tasapainoisessa ydinperheessä, on modernin aikakauden luoma stereotypia. Minä olen yhdysvaltalaisittain sanoen paleokonservatiivi, joten en arvosta modernismin kulttuurista vaikutusta.

Nyt anekdootti omasta lähipiiristäni. Isäni isä oli erittäin introvertti ihminen. Hän solmi noin 25-vuotiaana järkiavioliiton isoäitini kanssa, he tekivät kaksi lasta ja erosivat siinä vaiheessa, kun lapset olivat sen ikäisiä, että kaksi vanhempaa perheessä ei ollut enää välttämätöntä. Sen jälkeen hän eli loput 48 vuottaan yksin ja oli sinä aikana tietääkseni vain yhdessä etäisessä parisuhteessa. Ymmärtääkseni jälkeläiset eivät olleet hänen elämässään erityisen merkittäviä. Varmasti hän meitä omalla tavallaan rakasti, mutta hän ei esimerkiksi ollut aloitteellinen yhteydenpidossa meihin. Isäni koki velvollisuudekseen järjestää säännöllisesti vierailuja puolin ja toisin. En usko, että isoisäni olisi elänyt oleellisesti onnettomampaa elämää, jos hän ei olisi luonteensa vastaisesti taipunut noudattamaan ihmiselämän modernia standardia.

Jos isoisäni olisi syntynyt 60 vuotta myöhemmin, hän olisi todennäköisesti jäänyt lapsettomaksi. Olen tästä melko varma, sillä minä synnyin 60 vuotta hänen jälkeensä, minulla on varsin samanlainen luonne kuin hänellä enkä nyt 29 vuoden iässä ole koskaan ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Ihmisten seura ei kerta kaikkiaan kiinnosta minua, joten en jaksa nähdä vaivaa parisuhteen eteen. (Mutta minä en käytä elämääni liikuttamalla nettipanssarivaunua, matkustelemalla tai siirtämällä koiraa paikasta toiseen, vaan kirjoittamalla kaunokirjallisuutta. En tiedä, onko se kenenkään mielestä yhtään parempi tapa, mutta minä arvostan hengentuotosta kovasti.) Lisäksi parisuhdemarkkinoilta minua pitää ulkona se, että luonteessani, ulkonäössäni tai molemmissa on ilmeisesti jotain naisväen mielestä luotaantyöntävää, sillä en ole koskaan kohdannut naista, joka olisi ilmaissut kiinnostusta minua kohtaan ainakaan niin selvästi tai toistuvasti, että olisin asian ymmärtänyt. Ja sentään lukiossani ja yliopiston pääaineessani oli noin kaksi kertaa enemmän tyttöjä kuin poikia, joten markkina-arvoni epäilemättä sai ihan sitä kautta ansaitsematonta lisää. Eli miksi tuhlata aikaa, vaivaa ja rahaa epäonnistuakseni saamaan jotain, jota en oikeastaan edes halua?

Homman demografiahysteerikot (en nyt väitä, että Ant. olisi heitä) epäilemättä sanovat, että lasten tuottaminen tähän kuihtuvaan kansakuntaan on kansallinen velvollisuus. Onko siis niin, että kansallisen velvollisuuden vuoksi ihmisen on ryhdyttävä elämään sellaista elämää, jota hän ei pidä itselleen sopivana? Pitäisikö minun pariutua ja tehdä vähintään kaksi lasta vain suuremman hyvän vuoksi?

Jos vastaus on kyllä, vastakysymykseni kuuluu: eikö myös parisuhdetta ja perhe-elämää arvostavien ihmisten tulisi uhrata oma elämänsä tuon suuremman hyvän vuoksi? Ajattelepa seuraavaa, arvon demografiahysteerikko. Jos sinä ryhtyisit paiskimaan töitä 80 tuntia viikossa lomia pitämättä, elämään äärimmäisen askeettisesti ja käyttämään lähes kaikki tulosi rahastipendien antamiseen suomalaisille pareille siitä hyvästä, että he tekevät yhden lapsen enemmän kuin muuten tekisivät, saattaisit omalla vaikutuksellasi tuottaa tähän kansakuntaan kymmeniä tai (jos palkkatasosi on korkea) jopa satoja suomalaisia lapsia lisää. Se on valtavan paljon enemmän kuin se vähintään kaksi, mitä modernin elämästandardin mukaisesti edellytät minun kaltaisiltani erakoilta. Miksi et tekisi niin? Ehkä kansallinen velvollisuus on jotain, jonka täyttäminen henkilökohtaisilla uhrauksilla on muiden homma eikä juuri sinun.
"That which can be destroyed by the truth should be."

– P. C. Hodgell, Seeker's Mask

Tavan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 820
  • Liked: 10025
Vs: Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)
« Vastaus #2101 : 02.06.2021, 10:35:43 »
^ Kansakunnan vakaaseen uusiutumiseen ja terveeseen väestönkasvuun riittää se kaksi-kolme lasta. Ei ole mitään tarvetta vetää tuota lisääntymisvelvollisuutta tuollaisiin äärimmäisyyksiin, niin että suomalaisista tulisi jokin heinäsirkkaparvi, joka vain keskittyy generoimaan maksimimäärän lapsia. Se pari-kolme per pariskunta riittää hyvin, ja mukavaa jos joku innostuu vielä enempäänkin.

Se että ihminen isoisäsi tavoin hankkii sen pari lasta ei sulje ulos edes sitä, etteikö hän voisi viettää rauhallista, introverttiä elämää. Isoisäsi oli siitä äärimmäinen esimerkki. Ihan perheellinenkin ihminen voi olla introvertti ja järjestää elämäänsä siten että siihen mahtuu yksinäisyyttä perhe-elämän puitteissakin.

Isoisäsi oli todennäköisesti poikkeuksellisen älykäs mies, ja ilman hänen lisääntymispanostaan olisi seuraava sukupolvi ollut pykälän verran vähemmän lahjakas, ja meillä olisi joukossamme ainakin yksi lupaava kaunokirjailija ja luovasti ajatteleva nationalisti vähemmän.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 516
  • Liked: 10626
Vs: Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)
« Vastaus #2102 : 02.06.2021, 10:44:55 »
Itsekin ole lukenut jotain sellaista että muinaisissa yhteisöissä lähinnä yhteisön alfaurokset tuottivat runsaasti jälkeläisiä. Jollakin heimopäälliköllä saattoi olla useita vaimoja ja se tietenkin johti siihen että monet tai jopa useimmat miehet jäivät ilman. Ilmeisesti vasta kristinusko kitki tuon tavan.

Tilannehan on edelleen sama islamin moniavioisuuden kanssa. Jos jollakin johtomiehellä on 10 vaimoa niin yhdeksällä miehellä ei ole ainuttakaan.

jetsku

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 362
  • Liked: 1023
Vs: Suomalaisten alhainen syntyvyys (yhdistetty)
« Vastaus #2103 : 02.06.2021, 10:57:11 »
Vastaan, kun filosofointi kiinnostaa.

Mutta minä en käytä elämääni liikuttamalla nettipanssarivaunua, matkustelemalla tai siirtämällä koiraa paikasta toiseen, vaan kirjoittamalla kaunokirjallisuutta. En tiedä, onko se kenenkään mielestä yhtään parempi tapa, mutta minä arvostan hengentuotosta kovasti.

On ilman muuta parempi tapa. Yksi syy myös lasten tekemiseen ja tekemättä jättämiseen on merkityksellisyys tai sen puute. Ajanviete on korvannut merkityksen, tai kuten Pasila-sarjassa ilmaistiin: "Tapat aikaa, kunnes aika tappaa sinut." Pysyvät ja yhteisölliset asiat eivät ole ainakaan täysin turhia.

Lainaus
Homman demografiahysteerikot (en nyt väitä, että Ant. olisi heitä) epäilemättä sanovat, että lasten tuottaminen tähän kuihtuvaan kansakuntaan on kansallinen velvollisuus. Onko siis niin, että kansallisen velvollisuuden vuoksi ihmisen on ryhdyttävä elämään sellaista elämää, jota hän ei pidä itselleen sopivana? Pitäisikö minun pariutua ja tehdä vähintään kaksi lasta vain suuremman hyvän vuoksi?

Vastaan, että kyllä ja ei. Kyllä, yhteisön ja "kuvitellun yhteisön" eli kansan puolesta on syytä tehdä myönnytyksiä. Toisaalta: ei kaikkien tarvitse tehdä samoja uhrauksia.

Yleisesti elektiivinen lapsettomuus ei minun nähdäkseni ole valtakunnan suurin ongelma. Lapsettomuus on huomattavasti yleisempää kuin 20 vuotta sitten, mutta jo 10 vuotta ollaan pyöritty samoissa luvuissa. Väitän, että riittää oikein hyvin, että nykyinen 80% naisista saa lapsia. Isompi ongelma on lapsiperheiden pieni lapsiluku, etenkin ylemmissä sosioekonomisissa luokissa. Lapsi(a) tehdään myöhään, ja usein (ja siksi) vain se yksi, korkeintaan kaksi. Sen seurauksena keskiluokka kutistuu.

Lainaus
Jos vastaus on kyllä, vastakysymykseni kuuluu: eikö myös parisuhdetta ja perhe-elämää arvostavien ihmisten tulisi uhrata oma elämänsä tuon suuremman hyvän vuoksi? Ajattelepa seuraavaa, arvon demografiahysteerikko. Jos sinä ryhtyisit paiskimaan töitä 80 tuntia viikossa lomia pitämättä, elämään äärimmäisen askeettisesti ja käyttämään lähes kaikki tulosi rahastipendien antamiseen suomalaisille pareille siitä hyvästä, että he tekevät yhden lapsen enemmän kuin muuten tekisivät, saattaisit omalla vaikutuksellasi tuottaa tähän kansakuntaan kymmeniä tai (jos palkkatasosi on korkea) jopa satoja suomalaisia lapsia lisää. Se on valtavan paljon enemmän kuin se vähintään kaksi, mitä modernin elämästandardin mukaisesti edellytät minun kaltaisiltani erakoilta. Miksi et tekisi niin? Ehkä kansallinen velvollisuus on jotain, jonka täyttäminen henkilökohtaisilla uhrauksilla on muiden homma eikä juuri sinun.

Tämä menee vähän absurdin puolelle sikäli, että kyse on aina aste-eroista eikä absoluuteista. Ei vanhemmuudesta niin paljoa vaivaa ole kuin kahden ja puolen työn tekemisestä. Ymmärrän toki, että joillekin kokemus on sikäli eri, että vaiva pariutumisesta, parisuhteen ylläpitämisestä, lasten hankinnasta ja kasvattamisesta koetaan huomattavasti raskaammaksi kuin vaikka 50 viikkotunnin tekeminen 37,5:n sijaan. Ja itse asiassa tällaiset ihmiset myös maksavat verojen kautta sitä stipendiä kelle tahansa, joka lapsia tekee - myös itselleen. Tunnen moniakin sellaisia, joilla ei ole lapsia tai ehkä edes parisuhdetta, mutta tekevät paljon ja menestyksekkäästi töitä, joten saavat siitä myös hyvän palkkion.

Kansallisia velvollisuuksia voi täyttää monin tavoin. Yksi on lasten tekeminen ja niiden hyvä kasvattaminen, mutta yhtä lailla voi tehdä enemmän palkkatyötä, vapaaehtoishommia, politiikkaa, taidetta ja kulttuuria, mitä ikinä. Olennaista kansan näkökulmasta on se, että yhteisöä hyödyttäviä asioita tehtäisiin muutenkin kuin maksamalla verot. Vastakkaista, nihilististä ajattelutapaa tuntuu edustavan niin sosialisti kuin porvarikin.

Itsekin ole lukenut jotain sellaista että muinaisissa yhteisöissä lähinnä yhteisön alfaurokset tuottivat runsaasti jälkeläisiä. Jollakin heimopäälliköllä saattoi olla useita vaimoja ja se tietenkin johti siihen että monet tai jopa useimmat miehet jäivät ilman. Ilmeisesti vasta kristinusko kitki tuon tavan.

Tilannehan on edelleen sama islamin moniavioisuuden kanssa. Jos jollakin johtomiehellä on 10 vaimoa niin yhdeksällä miehellä ei ole ainuttakaan.

Pienessä mittakaavassa sama on totta myös Suomessa: naisista lapsettomia on vain 20%, miehistä 30%.

Tagit: