Henkilökohtaisesti en arvosta Enqvistiä yhtään.
Helppohan se on puhua sitä mitä media haluaa toitottaa, mutta Enqvistin osalta yhteiskuntaa hyödyttäviä tekoja ei oikeasti juurikaan ole. Pikkasen alkaa nyppiä, millä eväillä kyseinen hemmo on maan pääfilosofi aihealueelta, jota hän ei edes oikeasti tunne. Tai edes omalta alueeltaan, fysiikkaan on luennoitu, mutta onko tullut mitään keksittyä, siis jotain oikeasti omaa, joka vaatisi itsenäistä tekemistä ja ennen kaikkea sinnikkyyttä? Tämän puute alkaa näkyä noista kirjotuksista, olkoon persvakoäijät sitten missä ovat. En oikein usko, että Enqvistiä on koskaan erityisemmin edes haastettu työelämän puolelta.
Tässä ollaan jokusen työkaverin kanssa luotu jokunen sata työpaikkaa tähänkin maahan keksinnöillämme ja muilla tuotekehityksen jipoilla. Meitä ei kukaan tunne, eikä meidän mielipiteitä kysellä virallisesti missään. Edes sen yksikön toimintaa, joka oikeasti loi tähänkin kaupunkiin 500 työpaikkaa 50 tyypin sakilla, ei tueta millään tavalla - siitä halutaan lähinnä eroon, koska se toimi liian hyvin. Kyseinen yksikkö on myös ollut erittäin merkittävä esimerkiksi sen osalta, että paperiteollisuuden mittalaitteiden markkinat ovat pitkälti suomalaisten hallinnassa. Ollaan nähtävästi niitä yhteiskunnallisen kehityksen näkymättömiä käsiä, ja mielenkiintoista tässä on se, että sielläkin suunnalla ollaan melko isänmaallista sakkia. Ehkäpä meiltä ei kysytäkään juuri tästä syystä?
Ja sitten tulee joku halvatun proffa luennoimaan jostain mielikuvien hyvästä yhteiskunnasta, jonka rakentamiseen hän on osallistunut pitkälti minimiefortilla, ja jonka toimintaa hän itse heikentää tajuamatta asiaa ollenkaan. Haistahan Kari kukkanen jonka lehmä eilen söi. Olet itse osa ongelmaa ja nykytilanteen mahdollistaja, et ongelmien ratkaisija.