Kirjoittaja Aihe: Työvoimapulan paluu ja kosto  (Luettu 514967 kertaa)

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 224
  • Liked: 10300
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3030 : 14.09.2022, 20:58:27 »
Itse lisäisin, että monille korkeakoulutetuille,näiden työllistymisestä huolimatta, ei välttämättä ole edes todellista tarvetta. Paljonhan on puhuttu "naisen eurosta" ja siitä, että sen pitäisi olla yhtä suuri kuin miesten. Tuosta syystä naisille on luotu poliittisista syistä julkiselle sektorille ja kolmannelle sektorille hyväpalkkaisia töitä, mille ei edes ole todellista kysyntää.

On syntynyt ikään kuin oma "teollisuuden ala", jossa luodaa verovaroin naisille suojatöitä. "Työteollisuuden ministeriö" luo töitä julkisen ja kolmmannen sektorin naisille.

Pitää täsmälleen paikkansa. Suuri osa näistä on puuhastelupaikkoja, jotka voisi lopettaa saman tien. Työmarkkinoilla vaaka on kääntynyt naisten hyväksi jo aikaa sitten.  Jossain vaiheessa oli uudenaikaista ja ennakkoluuiotonta palkata naisia johtotehtäviin, sitten vaaka keikahti siihen asentoon, että siitä tuli normi.   Kehitys alkoi julkiselta sektorllta, mutta leviää nyt kovaa vauhtia myös yksityiselle sektorille. Tulevaisuus on jakkukalkkunoiden.   
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Mikke70

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 037
  • Liked: 638
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3031 : 14.09.2022, 22:20:07 »
Lainaus
Veikkauksella työskentelee yli 300 tekniikan alan osaajaa pelien ja alustojen kehityksessä.

– Tarvitsemme heitä vuoteen 2025 mennessä jopa 130 lisää, sanoo Veikkauksen ICT-kehityksestä vastaava johtaja Janne Vuorenmaa.

– Osaajapula näkyy päivittäisessä työssä, ja yhä enenevässä määrin rekrytoidaan myös ulkomailta, sanoo puolestaan Talent Aquisition Lead Emmi Matvejeff Silo AI:sta.

Veikkauksella tai Silo AI:lla ei ole yhtäkään työpaikkailmoitusta TE-palveluiden Avoimet työpaikat -sivuilla.

No eipä liene ollenkaan ullatus, että TE:n kautta eivät hae työn tekijöitä. Hakijoita aivan liikaa ja taso ei kummoinen
Donald—I appreciate the free publicity for Borat! I admit, I don’t find you funny either. But yet the whole world laughs at you.

totuuspuheasiamies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 187
  • Liked: 699
  • MC Narcissus
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3032 : 20.09.2022, 16:09:31 »
Lainaus
Työllisten määrä kasvanut, mutta työttömiä on yhä enemmän – ”Tilastot maalaavat ristiriitaista kuvaa"

[...]

Avointen työpaikkojen määrä on tänä vuonna lyönyt kaikki ennätykset ja on edelleen hurjissa lukemissa. Työpaikkojen avoinna olon kesto on myös noussut keskimäärin. TEMin arvion mukaan kaikkiaan noin 130 000 työsuhdetta on jäänyt syntymättä työvoimapulan tai työn ja työvoiman kohtaamattomuuden vuoksi. [Alivaltiosihteeri Elina] Pylkkänen kysyy, voisiko siis olla hyvä uutinen se, että työvoimaa on saatavilla entistä enemmän.

[...]

Puolestaan Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kommentoi, että aamun ”työllisyystilastot maalaavat ristiriitaista kuvaa Suomen työllisyyskehityksestä” talvea kohti edettäessä.

– Työllisyys ei enää parane, mutta ei ole toistaiseksi merkkiä myöskään heikentymisestä, vaan työllisyys on hyvällä tasolla. Sen sijaan työttömyysaste on heikentynyt tuntuvasti suhteessa kevääseen. Tilanne on huolestuttava, koska ei ole todennäköistä, että työttömyyden kasvu olisi lähikuukausina pysähtymässä, kun yleinen suhdannetilanne heikkenee, Appelqvist kommentoi medialle lähetetyssä kommentissaan.

– Talvesta on suurella todennäköisyydellä tulossa talouden suhdanteen osalta kylmä, Appelqvist kommentoi.

[...]
https://www.iltalehti.fi/talous/a/620a7161-6910-41d0-a77b-9507f702bda1

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 064
  • Liked: 8647
  • Hummeriälykkö
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3033 : 20.09.2022, 18:07:06 »
Lainaus
”Tilastot maalaavat ristiriitaista kuvaa"

Kun niitä tilastoja ei osata tai haluta tulkita oikein, niin siinä sitten käy.

Tälläinen tilastotieteeseen sen kummemmin perehtymätön setämieskin selittää tilanteen yhdellä lauseella:

"Pätkätöiden ja epätyypillisten työsuhteiden, nollasopimusten ja yhdenkin viikkotunnin töitä tehnyt lasketaan...ta-daa...työlliseksi!"

Siinä se. Mistä saan tikkarin? Ohimennen muuten, kaupan alan työnantajat tekevät nyt töitä hartiavoimin lopettaakseen sunnuntain lisätyökorvaukset. Siinä kiva lahja paskahommissa oleville hyllyntäyttäjille. S -ketjukin kun antaa maksimi sen 20 tuntia viikossa vältelläkseen yhdessä toimipisteessä, jottei vaan tarvitse niitä työnantajan lisävelvoitteita täyttää. Moni kaupan kassa juoksee kahden työpisteen väliä tuossa mukamas niin vastuullisessa ketjussa.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 41 802
  • Liked: 65548
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Push back!
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3034 : 20.09.2022, 18:26:13 »
S -ketjukin kun antaa maksimi sen 20 tuntia viikossa vältelläkseen yhdessä toimipisteessä, jottei vaan tarvitse niitä työnantajan lisävelvoitteita täyttää.

Googlen kapulakieliset linkit eivät selventäneet minulle mitä nämä lisävelvoitteet ovat.  :P @Pentecost
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Punavihreä siirtymä on paskanruskea!”
— Tri. Eero Paloheimo

“Vasemmistolaisuus on vamma, johon kuuluu vielä tarve näyttää se.”
— Kari Suomalainen

“...kaiken luonnonjärjestyksen kumoamista vaativa kulttuurimarxismi...”
— Jorma M.

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 064
  • Liked: 8647
  • Hummeriälykkö
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3035 : 21.09.2022, 14:00:44 »
Googlen kapulakieliset linkit eivät selventäneet minulle mitä nämä lisävelvoitteet ovat.  :P

En itsekään tiedä tarkasti, mutta ystäväni joka noiden asioiden kanssa puuhastelee, kertoi työnantajan vastuiden kasvavan kun tuntimäärä viikossa kasvoi jonkin maagisen noin 20 tunnin määrän jälkeen.

Näissähän hommissa on paljon "tehostettavaa" eli muistaakseni, jos työpäivä oli maksimissaan 5 tunnin mittainen, niin ei tarvinnut tarjota lounasta. Vastaavia melko kyseenalaisia säästötoimenpiteitä on vaikka kuinka paljon.

Surullisinta on, että ne säästöt revitään aina työntekijän selästä, vaikka firma itsessään tekisi kuinka hyvää tulosta tahansa.

Tuoltahan noita voi tavata. Liian raskasta tekstiä itselleni, mutta osatyöllistetty ei saa esimerkiksi pekkasia ja muita vapaita yhtä paljon eli niissä saattaa tulla isokin säästö, jos porukkaa on paljon. Linkin lopussa tiivistelmiä.

https://www.pam.fi/media/liite-1-sovitut-tekstimuutokset-kaupan-tyoehtosopimukseen_puhdas.pdf
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

haermae

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 863
  • Liked: 1973
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3036 : 23.09.2022, 07:18:18 »
Työvoimapula karjuu aina vaan ja -- arvasitte aivan oikein -- maahanmuuttoa lisäämällähän se halutaan hiljentää. Tällä kertaa sanotaan melko suoraan, että halpatyövoimaa pitäisi saada: ulkomaisia osaajia duunari-hommiin.

Jos työvoimapulaa on, työ- ja elinkeinoministeriö voisi päivittää nettisivunsa luvut kohdalleen. Nuo ao. 239100 on jo työllistetty, jos lisää tarvitaan ulkomailta. Voi toki olla, että kaikilla on väärä koulutus kaikkiin tarjolla oleviin töihin, ja firmat siksi eivät voi palkata ketään edes duunari-tason tehtäviin.

239100 ei taida olla edes koko totuus työttömien määrästä. Eikös jo 1h/vk työssäkäyvä poistu tuolta listalta.

https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm
Lainaus
TIEDOTE 20.9.2022
Työttömiä työnhakijoita elokuussa 239 100


https://www.verkkouutiset.fi/a/kauppakamarin-mukaan-osaajapula-on-levinnyt-kaikille-toimialoille/
Lainaus
Osaajapula on levinnyt kaikille toimialoille
..
Keskuskauppakamarin mukaan maahanmuuton saatavuusharkinnasta olisi luovuttava, sillä kyselyiden mukaan suurin osa ulkomaisia osaajia rekrytoivista yrityksistä hakee tekijöitä nimenomaan työntekijätason tehtäviin.
...
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ... käyvän keskusteluja Maahanmuuttoviraston uudistamisesta. Tavoitteena on lisätä työperäistä maahanmuuttoa.

Keskuskauppakamarin mukaan työhön ja opiskeluun perustuvan maahanmuuton ohjaus pitäisi siirtää kokonaan työ- ja elinkeinoministeriölle. Maahanmuuttovirastoa voitaisiin uudistaa tiukasta portinvartijasta kansainvälisiä osaajia [noihin työntekijätason tehtäviin?] Suomeen houkuttelevaksi sisäänheittäjäksi.
...
« Viimeksi muokattu: 23.09.2022, 13:49:35 kirjoittanut haermae »

aged

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 168
  • Liked: 649
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3037 : 24.09.2022, 23:34:01 »
Olen luullut, että se työvoimapula on sitä, että ei löydetä ilmaisia Sann hyllyntäyttäjiä. Mutta on se muutakin. Tämä työpaikkailmoitus kyllä tyhjentää koko 'työvoimapulan' pajatson:
Lainaus
Suomalainen 3D-biotulostusalan yritys Brinter Oy hakee asiantuntijatehtävään solubiologia tohtoritason tutkinnolla palkattoman työvoimakoulutuksen (rekrykoulutus) kautta.

Hakemuksen mukaan ”tavoitteena on työsopimus 4 kuukauden ohjelman jälkeen”.

Duunitori.fi:ssä julkaistun hakemuksen mukaan työpesti on englanninkielinen, ja hakijalta toivontaan tohtoritason tutkinnon lisäksi kokemusta yrityssektorilla työskentelystä ja ennen kaikkea kiinnostusta 3D-biotulostukseen.
+++
– Tämä ei ole mielestäni mitenkään realistista, koska meidän tilastojemme mukaan solubiologien työttömyys on hyvin pientä, enkä esimerkiksi löytänyt yhtään tohtoritason solubiologia, joka olisi työtön.

Liikkasen mukaan paikkaan haetaan sen tason osaajaa, jonka palkkataso on keskimääräisesti noin 5 000 euroa kuukaudessa.
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/bd3022ad-87b0-4f00-8118-984181c873f8
« Viimeksi muokattu: 24.09.2022, 23:38:20 kirjoittanut aged »

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 064
  • Liked: 8647
  • Hummeriälykkö
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3038 : 27.09.2022, 10:59:04 »
Erityisen hauska on tuossa työilmoituksessa seuraava lause:

Lainaus
Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti.

 ;D ;D ;D

No, tätähän tämä on. Kilpailua pohjalle, kun edes tohtorismiehelle solubiologian alueelta ei haluta maksaa palkkaa vaan tavoitteena on sitten ehkä 4 kuukauden päästä tehdä jokin soppari...tai todennäköisesti ei.

Sama koskee kaikkia aloja. Joskus työttömänä etsiskelin oman alani ulkopuolisia mahdollisuuksia, mutta kaikkiin olisi pitänyt hankkia jos jonkinlaista osaamista osoittavaa koulutusta eli kortteja, joilla sitten osoittaisi olevansa työkykyinen kait. Minusta tuollaiset kortit pitää työnantajan maksaa, jos kerran laki niitä edellyttää.

Työssä oppiminen ei kai nykyisin tule enää kyseeseen vaan kuivaharjoitellaan jossain valtion instituutissa sitä, kuinka pora otetaan esille laatikosta työturvallisesti. Itse olen kuitenkin parhaiten oppinut juuri tekemällä niiden vanhojen partojen touhua ja esimerkkiä seuraamalla. Ja kun elämässä on tullut kaikenlaista harrastettua aina talojen rakennuttamisesta urakkamaalaamiseen, niin en nyt ihan kädetön ole. Mutta elämänkoulussa hankittu osaaminen on Suomessa nollan arvoista, jos ei ole jotain saatanan korttia esittää.

Jätän väliin moiset nöyryytykset, vaikka sitten ruokaa varastamalla, jos ei muu auta.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

totuuspuheasiamies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 187
  • Liked: 699
  • MC Narcissus
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3039 : 28.09.2022, 15:10:25 »
Lainaus
Historiallinen muutos Prismoissa ja S-marketeissa – kaikilta työntekijöiltä ei vaadita enää suomen kielen taitoa: "Tämä on tulevaisuutta"

Prismoissa ja S-marketeissa voi törmätä vuoden vaihteen jälkeen työntekijöihin, jotka puhuvat vain englantia. HOK-Elanto on höllentämässä henkilökunnan kielivaatimuksia. Aiemmin ruokakauppoihin ei ole päässyt töihin ilman riittävää suomen kielen taitoa.

– Kyllähän tämä on tulevaisuutta. Kun pohdimme työvoiman saatavuutta, niin pitää miettiä onko suomen kieli välttämättömyys. Ei välttämättä ole. Emme ole nytkään vaatineet täydellistä suomen kieltä, sanoo S-marketien henkilöstöpäällikkö Tiia Pitko.

Alussa on tarkoitus työllistää vain Ukrainasta sotaa paenneita ihmisiä. Kansainvälistä rekrytointia voidaan myöhemmin laajentaa. Mukana on alkuvaiheessa yhteensä kymmenkunta Prismaa ja S-marketia.

– Yksiköiden valinnassa kiinnitetään huomiota julkisen liikenteen saavutettavuuteen. Ei voi olettaa, että kaikilla on autoa. Päätöksiä paikoista ja aikataulusta ei ole vielä tehty, Tiia Pitko kertoo.

[...]
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5370971
« Viimeksi muokattu: 28.09.2022, 15:13:39 kirjoittanut totuuspuheasiamies »

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 41 802
  • Liked: 65548
  • Takaisinviskaaja ja -työntäjä. Push back!
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3040 : 28.09.2022, 15:12:32 »
Lainaus
... Prismoissa ja S-marketeissa – kaikilta työntekijöiltä ei vaadita enää suomen kielen taitoa....

Noi ovatkin jo boikotissa kalliiden hintojensa vuoksi.
“Tavoitteemme on pakolaisten suojelu. Rajat ovat sille este.”
— Soros

“Punavihreä siirtymä on paskanruskea!”
— Tri. Eero Paloheimo

“Vasemmistolaisuus on vamma, johon kuuluu vielä tarve näyttää se.”
— Kari Suomalainen

“...kaiken luonnonjärjestyksen kumoamista vaativa kulttuurimarxismi...”
— Jorma M.

Kallan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 446
  • Liked: 4153
  • Panda nimeltä Kallan.
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #3041 : tänään kello 07:17:05 »
Lainaus
Historiallinen muutos Prismoissa ja S-marketeissa – kaikilta työntekijöiltä ei vaadita enää suomen kielen taitoa: "Tämä on tulevaisuutta"

Prismoissa ja S-marketeissa voi törmätä vuoden vaihteen jälkeen työntekijöihin, jotka puhuvat vain englantia. HOK-Elanto on höllentämässä henkilökunnan kielivaatimuksia. Aiemmin ruokakauppoihin ei ole päässyt töihin ilman riittävää suomen kielen taitoa.

– Kyllähän tämä on tulevaisuutta. Kun pohdimme työvoiman saatavuutta, niin pitää miettiä onko suomen kieli välttämättömyys. Ei välttämättä ole. Emme ole nytkään vaatineet täydellistä suomen kieltä, sanoo S-marketien henkilöstöpäällikkö Tiia Pitko.

Alussa on tarkoitus työllistää vain Ukrainasta sotaa paenneita ihmisiä. Kansainvälistä rekrytointia voidaan myöhemmin laajentaa. Mukana on alkuvaiheessa yhteensä kymmenkunta Prismaa ja S-marketia.

– Yksiköiden valinnassa kiinnitetään huomiota julkisen liikenteen saavutettavuuteen. Ei voi olettaa, että kaikilla on autoa. Päätöksiä paikoista ja aikataulusta ei ole vielä tehty, Tiia Pitko kertoo.

[...]
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5370971

Olenkin viimeaikoina ihmetellyt, miksi eräässä prismassa on ihmeen vähän suomalaisia töissä ja töissä olevat suomalaisetkin tuntuvat olevan vähemmistöläisiä. Myös muutenkin yleinen into palkata henkilöitä, jotka eivät osaa jompaa kumpaa kotimaista, on eriskummallista. Tämä on jo nähtävissä kehityksenä, missä suomea ja/tai ruotsia ei vaivauduta opettelemaan, kun tiedetään että isäntämaan edustaja osaa kuitenkin lontoota. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tällaisiin utopistisiin päätöksiin on päädytty näillä työttömyyslukemilla.

Viimeaikoina olen tarkoituksella esittänyt olevani kielitaidoton, mikä on pakottanut joissakin paikoissa henkilöstön puhumaan kommunikoimaan äidinkielelläni. Ymmärrän, jos lontoota pitää jutella ulkomailla ja joskus täällä turisteja auttaessa randomisti kesällä, mutta kyllä sitä asioidessa pitää nyt odottaa henkilökunnan osaavan puhua suomea ja/tai ruotsia. Ei uskoisi, että kielitaidosta olisi haittaakin. :/ No, saa nähdä, kuinka kauan tuo "tulevaisuuden visio" on voimassa ja luovutaanko siitä joskus kaikessa hiljaisuudessa.

Lisäyksenä aiheeseen liittyen: olen kieltämättä myös ihmetellyt sitä, kuinka koronatekosyyn loppuessa kaupat oikeasti haluavat käteisestä eroon; kassalla luki isolla jotain tyyliin "vältäthän käteisellä maksamista".

Muoks: normaaleihin, "wanhan ajan kassamyyjiin" törmää vielä jos menee aivan aamutuimaan ostoksille. Vielä. Mutta ai että, niitä sentään arvostaa.
Korona ei oo enää trendikästä joten sitä ei kukaan pelkää näön vuoksi enää eikä siitä kukaan siis hyvesignaloi. Massamedian uusi käsky: unohtakaa korona ja sen varjolla tehty valtaisa omaisuuden uusjako. / Putin ja Zelensky, lopettakaa nyt se nahistelu ja palatkaa päiväjärjestykseen.