Kirjoittaja Aihe: Työvoimapulan paluu ja kosto  (Luettu 490360 kertaa)

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 318
  • Liked: 5117
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2880 : 01.04.2022, 19:13:55 »
Täysin järjetöntä tuo jatkuva ahneus palkkojen suhteen. Tämä on varmasti jonkinlainen periaatekysymys vasemmistolaisittain ajatteleville ihmisille. Vaikka saisivatkin tuon vaatimansa lisän, niin pettymys on varmasti suuri, kun käteen jäävä raha ei sitten lopulta kuitenkaan ole lähellekään tuota vaadittua korotusta jo pelkästään progressiivisesti nousevan veroasteen vuoksi. Valtavat kustannukset työnanantajalle eli tässä tapauksessa veronmaksajille vain siitä ilosta, että pääsee sitten ilolla kertomaan tienaavansa enemmän. Paljon enemmän järkeä olisi puuttua Suomen sekopäisiin elämiskustannuksiin, mistä PS onkin melko paljon puhunut. Se ihan ihan yksi ja sama paskan maku vaikka tienaisi miten paljon, jos elämiskustannukset ja verot syövät lähes koko palkan eikä käteen juurikaan jää enää mitään.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 444
  • Liked: 37363
  • Ego sum Spartacus
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2881 : 01.04.2022, 20:28:33 »
Lainaus
X

Hoitajajärjestöt Super ja Tehy ovat vaatineet hoitajapulan korjaamiseksi monivuotista palkkaratkaisua, jota järjestöt kutsuvat pelastusohjelmaksi. Järjestöt vaativat peruskorotusten lisäksi vuosittain 3,6 prosentin palkankorotukset seuraavan viiden vuoden ajan.

X

Kuntasektorilla lähihoitajan ammattinimikkeellä työskentelevän mediaani kokonaisansiot olivat vuonna 2020 yhteensä 2 902 euroa kuukaudessa. Jos ajatellaan summan olevan kokonaan palkkaohjelman piiriin kuuluvaa, nousisi lähihoitajan tulot 3 811 euroon kuukaudessa.

Laskelmissa on oletettu, että peruskorotusten taso olisi kunakin vuonna 2 prosenttia. Sen päälle tulisi palkkaohjelman mukainen 3,6 prosenttia. Tämä toistuisi viiden vuoden ajan. Korotus koskisi koko palkkatuloa.

X

Mikäli hoitajien palkkavaade tulisi käyttöön koko kuntasektorilla, olisi sen hintalappu viiden vuoden ohjelman päätyttyä valtiovarainministeriön arvion mukaan 3,7 miljardia euroa. Työnantajapuoli on taas arvioinut hinnaksi 4,2 miljardia euroa.

X

Erityisen suureksi palkankorotus nousisi terveydenhuollon erityisasiantuntijoilla, kuten lääkäreillä, osastonhoitajilla ja hammaslääkäreillä. Heidän keskimääräinen kuukausiansio nousisi 6 625 eurosta jopa 8 700 euroon eli 2 075 eurolla.


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1a5ea127-4b40-439a-afc4-b36c69a9026f

Lainaus

vasemmistoliitto puoltaa hoitajien palkkaohjelmaa, Saramon mukaan valtiolta löytyy "pelivaraa"
Vasemmistoliiton ryhmäjohtajan mukaan puolueilla oli aluevaaleissa laaja konsensus, että sote-alan palkkoja on korotettava. Nyt on aika lunastaa lupaukset.

X

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan he ovat olleet koko ajan sitä mieltä, että julkisen sektorin työntekijöille tarvitaan laaja palkkaohjelma.

X

Saramo ei usko, että asiasta riidellään kehysriihessä.

Hän huomauttaa, että ennen aluevaaleja muutkin puolueet olivat sote-alan palkankorotusten tarpeesta samaa mieltä.

– Toivottavasti ei tule riitaa. Ennen aluevaaleja tuntui, että tästä oli aika laaja konsensus. Tämä on myös poliitikkojen asia budjettien kautta. Nyt puolueiden pitäisi lunastaa lupauksiaan. Tuntuu, että on aina väärä aika, mutta minusta nyt on juuri oikea aika aloittaa. Toivon, että nyt niistä puheista siirretään tekoihin.

Poliitikot eivät ole halunneet perinteisesti sekaantua mitenkään työmarkkinaneuvotteluihin. Kun hoitajalakko on nyt päällä, onko viisasta kertoa, että vasemmistoliitto kannattaa palkka-ohjelmaa?

– Poliitikkojen tehtävä on luoda sinne pelivaraa, että näistä asioista voidaan aidosti neuvotella.

Laajan palkkaohjelman kustannusarviot ovat laskijasta riippuen satoja miljoonia euroja tai useita miljardeja. Onko valtiolla varaa kunnon palkankorotukseen palkkakuopassa oleville työntekijäryhmille?

– Jos ajatellaan vaikkapa oikeistopuolueiden veronalennuspuheita, niihin nähden nämä summat ovat ihan maltillisia ja toteuttamiskelpoisia.

X

https://yle.fi/uutiset/3-12387143

Larva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 775
  • Liked: 6757
  • The Phosphorescent
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2882 : 03.04.2022, 15:32:08 »
Olen miettinyt noita sairaanhoitajien palkankorotuksia. Siihen ei kuulemma mitenkään "olisi varaa". (Aivan varmasti on, mutta kun ei haluta leikata mistään turhanpäiväisestä.)

Mutta julkisen puolen palkathan maksetaan verovaroista, eikö vain? No miksi ihmeessä sitten julkisen puolen verovaroista kustannetuista palkoista maksetaan veroa? Tämähän on yhtä tyhmää kuin se, että päivärahat ovat veronalaista tuloa.

Voisiko ratkaisu olla se, että verovaroista maksetuista palkoista maksettaisiin vähemmän tuloveroa kuin yksityisellä puolella? Siten ei tarvitsisi korottaa palkkoja, mutta silti hoitajille (ja lääkäreille, opettajille jne) jäisi enemmän liksaa käteen. Toki verokertymä pienenisi, mutta eihän se periaatteessa haittaisi, koska veroistahan ne palkat alun perinkin maksetaan ja lisäksi se raha palaisi nopeasti takaisin alvin muodossa ja kulutuksen noustessa.

Joku talousnero voisi selittää, voisiko tämä olla mahdollista, ja jos ei niin miksi ei.
Uhrautuminen on suotavaa; uhriutuminen säälittävää.

No one should ask you for the name of the one who tells the story. -Blind Guardian

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 181
  • Liked: 4144
  • Mayday, mayday. Maantievirus matkalla pohjoiseen!
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2883 : 03.04.2022, 16:26:34 »
OECD:n mukaan Suomessa on väestöön suhteutettuna enemmän hoitajia kuin missään toisessa EU-maassa. Tuhatta asukasta kohti täällä on 14 hoitajaa. Se on kolme enemmän kuin Ruotsissa. Ei ainakaan kerro tehokkuudesta.

No shit Sherlock!

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 444
  • Liked: 37363
  • Ego sum Spartacus
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2884 : 03.04.2022, 16:52:49 »

 hoitajille (ja lääkäreille, opettajille jne) jäisi enemmän liksaa käteen.



Muistan vielä lääkärilakon, se oli todella halpamaista ja törkeää toimintaa kun ne sontiaiset olivat osan ajasta lakossa ja osan ajasta töissä mutta eivät tehneet mitään. HS etusivulla oli paskiasten propagandaa jossa ne väittivät tienaavansa 13 000 markkaa kuukaudessa kun todellinen palkka oli alimmillaan kaksinkertainen.

Lainaus
X

Lääkärit olivat ensimmäisen kerran lakossa 1984. Toisen kerran lääkärien työtaistelu oli lähellä 1998. Pärnänen sanoo, että monet jäsenet olivat pettyneitä, koska lakkoa ei silloin tullut.

Vuoden 2000–2001 Lääkärisopimusta koskevasta neuvottelutuloksesta järjestettiin jäsenäänestys, jonka pohjalta sopimus hyväksyttiin. Painetta lakon aloittamiseksi oli sen jälkeen vahvasti ilmassa. Keskeisenä tavoitteena oli nostaa lääkärien palkkaus pohjoismaiselle tasolle.

X

Vuoden 2001 lakkoon valmistauduttiin perusteellisesti. Lakkopäälliköiden organisaatio kehitettiin liiton aluepäällikköjärjestelmän pohjalta.

Pärnäsen mukaan tarkoituksena oli tehdä uudenlainen täsmälakko, jossa avainalat lakkoilisivat vuorotellen kolme viikkoa. Terveydenhuollon toimintaa ei haluttu pysäyttää.

Keskeinen ajatus oli luoda medialakko, joka saisi mahdollisimman suurta näkyvyyttä.

X

Jäsenkunta oli vahvasti lakon takana, koska sen mielestä perusteet olivat oikeat. Pärnäsen mukaan jäsenistö oli todennut lakkomallin niin hyväksi, että lakkoa voitaisiin jatkaa vaikka vuoden loppuun. Tavoitteista ei haluttu tinkiä. Lakosta tulikin pitkä: se päättyi lopulta 16. elokuuta.

X

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/laakarilakossa-puhallettiin-yhteen-hiileen/

https://www.google.com/search?q=l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rilakko&oq=l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rilakko&aqs=chrome..69i57j0i512l6.4197j0j15&sourceid=chrome&ie=UTF-8

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 10 205
  • Liked: 11048
  • Manner-Suomen Tasavalta
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2885 : 03.04.2022, 20:00:23 »
OECD:n mukaan Suomessa on väestöön suhteutettuna enemmän hoitajia kuin missään toisessa EU-maassa. Tuhatta asukasta kohti täällä on 14 hoitajaa. Se on kolme enemmän kuin Ruotsissa. Ei ainakaan kerro tehokkuudesta.

Tuossa oli mainittu yksi mahdollinen selitys ilmiölle:

Omaa mutua, mutta uskoisin osaksi tuota selittävän myös se, että suomessa kun ei ihan oikeasti ole erinäköisissä laitoksissa muuta henkilökuntaa kuin hoitajia. Hoitajilla menee työaikaa helvetisti ei-hoidolliseen työhön kun pitäis samalla keitellä puurot ja lakaista pihat jne jne. Osaksi tähän vaikuttaa se, että kun ihan oikeasti se hoitajan peruspalkka on niin pieni, että se on ihan sama onko sulla sairaanhoitaja vai joku kiinteistöhuollon mies tekemässä noita pihan lakasemisia. (ja ei, tämä ei ole puheenvuoro sen puolesta, että pitäisi hoitajan palkkaa nostaa vaan yleisesti sitä, että lähes kaikki suorittavaa työtä tekevät ovat suomessa samalla palkkatasolla keskenään) mutta sitä kiinteistöhuollon kaveria ei tarvittaessa voi käyttää hoitotyössä. Lähes jokainen hoitolaitoksessa työskentelevä on nykyään jonkunsortin hoitaja ammattinimikkeeltään, vaikka 10:n hoitajan työpanoksesta kahden henkilön työmäärä saattaa olla täysin muuta kuin hoitotyötä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Pyhä Olavi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 739
  • Liked: 921
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2886 : 03.04.2022, 20:40:36 »
Olen ollut julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa töissä 30+ vuotta, joten uskallan kommentoida edelliseen viestiin. Noin 20-25% työntekijöistä on muita kuin lääkäreitä tai hoitajia. Laitoshuoltajia (siivoojia), tekniikaan väkeä, it-porukkaa ja toimistoväkeä. Tarina siitä, että hoitaja tekee 2 tuntia muuta kuin hoitotyötä päivässä (karrikoiden), on TEHY:n tekemästä "tutkimuksesta". Tarinasta on tullutkin tosi, kun sitä toistetaan tarpeeksi. Päivällä siivooja hoitaa sängyn lakanoiden vaihdon, mutta yöllä sen pystyy hoitaja tekemään, ei halua, vaikka laitoshuoltajaa ei ole töissä. Miksi ei ole töissä, tehtävää ei ole tai sen teettäminen yöllä on kallista. Yksityisessä hoitolaitoksessa terveydenhoitoalan yökkö tiskaa, pesee pyykit ja tekee aamiaisen, öisin on aikaa. Julkkarilla tarvitaan kaksi työntekijää lisää samaan työhön.

no future

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 501
  • Liked: 2128
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2887 : 03.04.2022, 20:51:10 »
Ovatko töiden takia ulkomaille muuttavat suomalaiset kolonialismin uhreja?

Millä aloilla suomalaiset työskentelevät kantaväestöä korvaavana halpatyövoimana?
Norjassa hoitoalalla, raksalla ja kalatehtaissa.

Jos suomalaiset nyt haluaa olla kateellisia kun eivät itse pääse halpaduunareiksi minnekään, niin mistähän se johtuisi? Olisiko esim siitä, että Suomen ansio- ja elinkustannustaso on siellä maailman korkeimpien joukossa, kun halpatyöt ongelmineen on yleensä vähän eri maiden elinkeinoja.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 877
  • Liked: 44589
  • It's gotta be PS
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2888 : 05.04.2022, 11:42:09 »
Lainaus
Tyhjänpanttina töissä

Stiinalla oli niin vähän työtehtäviä, että hän tunsi itsensä täysin turhaksi työpaikallaan. Lopulta Stiinan itsetunto mureni ja hän joutui jäämään sairauslomalle. Boreoutista arkaillaan puhua, koska tylsistyminen sekoitetaan helposti laiskuuteen, sanoo tutkija.

Johanna Malinen HS
3:00 | Päivitetty 10:23

Stiinalla oli tapana lähteä heti työpäivän alussa kahvitauolle.

Tunnin aamukahvin jälkeen hän alkoi odottaa pitkää lounasta kollegojen kanssa, sitten iltapäiväkahveja. Valtion hallinnossa työskentelevä Stiina selaili taukojen välillä uutissivustoja ja vahti sähköpostikansiota. ...

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008679758.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi  Muuri.
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 444
  • Liked: 37363
  • Ego sum Spartacus
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2889 : 05.04.2022, 13:51:58 »
Lainaus
X

TYÖVOIMAPULASTA kärsivien ammattien määrä on noussut korona-aikaa edeltäneelle tasolle, selviää työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tänään julkaisemasta ammattibarometrista. Työvoiman ylitarjontaa potevien ammattien määrä puolestaan on laskenut vain loivasti.

Eniten pulaa on edelleen terveys- ja sosiaalialan ammattilaisista, ja näkemys työvoiman saatavuustilanteesta alalla on heikentynyt edelleen viimesyksyisestä. Pula lähi- ja sairaanhoitajista on erityisen suurta, ja työvoimaa kaivataan alalle laajalti koko maassa, TEM arvioi.

Viime vuoden loppupuolella lähihoitajien avoimia työpaikkoja on ollut ministeriön mukaan työnvälityksessä keskimäärin 8 000 kuukaudessa. Sairaanhoitajien paikkoja ilmoitettiin kuukaudessa puolestaan keskimäärin noin 4 600.

Pulaa on sote-alalla myös esimerkiksi sosiaalityön erityisasiantuntijoista, ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä sekä varhaiskasvatuksen opettajista.

X

15 eniten työvoimapulasta kärsivää ammattia:
Lähihoitajat

Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat

Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Ylilääkärit ja erikoislääkärit

Yleislääkärit

Varhaiskasvatuksen opettajat

Kuulontutkijat ja puheterapeutit

Hammaslääkärit

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Psykologit

Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät

Toimisto- ja laitossiivoojat

Erityisopettajat

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Rakennusalan työnjohtajat

15 eniten työvoiman ylitarjonnasta kärsivää ammattia:
Yleissihteerit

Matkatoimistovirkailijat

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät

Toimittajat

Johdon sihteerit ja osastosihteerit

Painajat

Painopinnanvalmistajat

Graafiset ja multimediasuunnittelijat

Tieto- ja viestintäteknologian asentajat, korjaajat

Jälkikäsittelijät ja sitomotyöntekijät

Muut taide- ja kulttuurialan asiantuntijat

Yhteiskunta- ja kulttuuritutkijat

Kirjastotyöntekijät

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat

Kuvataiteilijat


https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008729567.html

Kallan

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 343
  • Liked: 3881
  • Panda nimeltä Kallan.
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2890 : 05.04.2022, 15:48:57 »
Lainaus
Tyhjänpanttina töissä

Stiinalla oli niin vähän työtehtäviä, että hän tunsi itsensä täysin turhaksi työpaikallaan. Lopulta Stiinan itsetunto mureni ja hän joutui jäämään sairauslomalle. Boreoutista arkaillaan puhua, koska tylsistyminen sekoitetaan helposti laiskuuteen, sanoo tutkija.

Johanna Malinen HS
3:00 | Päivitetty 10:23

Stiinalla oli tapana lähteä heti työpäivän alussa kahvitauolle.

Tunnin aamukahvin jälkeen hän alkoi odottaa pitkää lounasta kollegojen kanssa, sitten iltapäiväkahveja. Valtion hallinnossa työskentelevä Stiina selaili taukojen välillä uutissivustoja ja vahti sähköpostikansiota. ...

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008679758.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi  Muuri.

Tästä tulee väistämättä mieleen Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarja. Ehkä Stiinalle tekisi hyvää vaihtaa yksityiselle puolelle yrittäjäksi, niin ei tule tylsää kun pitää hankkia asiakkaat itse ja oikeasti ansaita ne eurot.
Korona ei oo enää trendikästä joten sitä ei kukaan pelkää näön vuoksi enää eikä siitä kukaan siis hyvesignaloi. Massamedian uusi käsky: unohtakaa korona ja sen varjolla tehty valtaisa omaisuuden uusjako. / Putin ja Zelensky, lopettakaa nyt se nahistelu ja palatkaa päiväjärjestykseen.

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 184
  • Liked: 10169
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2891 : 05.04.2022, 18:00:19 »
Lainaus
Tyhjänpanttina töissä

Stiinalla oli niin vähän työtehtäviä, että hän tunsi itsensä täysin turhaksi työpaikallaan. Lopulta Stiinan itsetunto mureni ja hän joutui jäämään sairauslomalle. Boreoutista arkaillaan puhua, koska tylsistyminen sekoitetaan helposti laiskuuteen, sanoo tutkija.

Johanna Malinen HS
3:00 | Päivitetty 10:23

Stiinalla oli tapana lähteä heti työpäivän alussa kahvitauolle.

Tunnin aamukahvin jälkeen hän alkoi odottaa pitkää lounasta kollegojen kanssa, sitten iltapäiväkahveja. Valtion hallinnossa työskentelevä Stiina selaili taukojen välillä uutissivustoja ja vahti sähköpostikansiota. ...

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008679758.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi  Muuri.

Julkishallinnossa tällaisia turhia virkoja riittää.  Pahinta on se, että siellä on paljon myös turhia johtajia ja päälliköitä, joiden on mahdollista ratkaista ongelma perustamalla projekteja joilla joutilaat saadaan "työllistettyä" turhanpäiväisiin hankkeisiin, jotka ovat usein jopa vahingollisia.  Tiedän pk-seudulla yhden kiinteistöviraston, jossa kuntalaisten kiusaaminen omituisilla vaatimuksilla, ylimääräisillä rakennustarkastuksilla yms. tuntuu olevan turhautuneiden virkamisten pääasiallinen tehtävä.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Hamsteri

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 360
  • Liked: 5114
  • Hamster supremacy
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2892 : 05.04.2022, 18:20:45 »
Lainaus
Julkishallinnossa tällaisia turhia virkoja riittää.  Pahinta on se, että siellä on paljon myös turhia johtajia ja päälliköitä, joiden on mahdollista ratkaista ongelma perustamalla projekteja joilla joutilaat saadaan "työllistettyä" turhanpäiväisiin hankkeisiin, jotka ovat usein jopa vahingollisia.  Tiedän pk-seudulla yhden kiinteistöviraston, jossa kuntalaisten kiusaaminen omituisilla vaatimuksilla, ylimääräisillä rakennustarkastuksilla yms. tuntuu olevan turhautuneiden virkamisten pääasiallinen tehtävä.

En ole koskaan ymmärtänyt tuota sairasta pakkotyöllistämis intoa. Jos mitään aitoa positiivista arvoa tuottavaa työtä ei löydy, niin parempi että ihmiset saa jonkun perustulon kuin ovat kunnan/valtion valtuuttamina huonontamassa yhteiskuntaa.
« Viimeksi muokattu: 05.04.2022, 19:17:23 kirjoittanut Hamsteri »
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Hae-won

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 236
  • Liked: 1784
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2893 : 23.04.2022, 16:50:56 »
"Kolonialismi" saa jatkoa. Tällä kertaa filippiiniläisten hoitoalan ammattilaisten sijasta tulee intialaisia.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/barona-palkkaa-satoja-intialaisia-hoitajia-paikkaamaan-pulaa-suomessa-ensimmaiset-saapuvat-pian-kuusamoon-siella-on-kuulemma-hyvin-kylmaa/85450b77-3326-46e6-b9f9-8111257d6a9f

Lainaus
Barona palkkaa satoja intialaisia hoitajia paikkaamaan pulaa Suomessa – Ensimmäiset saapuvat pian Kuusamoon: ”Siellä on kuulemma hyvin kylmää”

Henkilöstöpalveluyhtiö Barona rekrytoi sairaanhoitajia Intiasta vastatakseen kasvaneeseen kysyntään.

Ensimmäinen kahdeksan hengen ryhmä sijoittuu Kuusamon kaupungin ja kuntayhtymä Selänteen tehtäviin. Ryhmä saapuu Suomeen tässä kuussa. Tavoitteena on rekrytoida noin 500 hoitajaa Suomeen vuoden loppuun mennessä.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 877
  • Liked: 44589
  • It's gotta be PS
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2894 : 23.04.2022, 17:11:58 »
Ilmeisesti keharimaa Intiassa ei tarvita sairaanhoitajia.
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Hae-won

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 236
  • Liked: 1784
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2895 : 23.04.2022, 17:13:46 »
Ilmeisesti keharimaa Intiassa ei tarvita sairaanhoitajia.
Heillä on riittävästi itselleen, joten on "varaa" lähetää ulkomaille.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 718
  • Liked: 17546
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2896 : 23.04.2022, 20:03:05 »

Ensin myönnetään 4,5 mrd euroa italialaisille talojensa remppoihin, "koronaelvytystä" nääs,

sitten massiivisesti aliresursoidun hoitoalan työntekijöitä pannaan pyllyyn "ei ole rahaa" -selityksillä.

Sitten kerrotaan että intialaiset kielitaidottomat tulevat pelastamaan hoitoalaa. Siis samaa jengiä joka mm. ulostaa säännöllisesti ulkosalla.

Sitten kokoomusjohtoinen media halaa itseään, kuinka hyvin Suomi hoitaa asiat. Suomi nousuun!

Hae-won

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 236
  • Liked: 1784
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2897 : 23.04.2022, 20:13:26 »
Sitten kerrotaan että intialaiset kielitaidottomat tulevat pelastamaan hoitoalaa. Siis samaa jengiä joka mm. ulostaa säännöllisesti ulkosalla.
Eiköhän nuo tulevat hoitaja ulosta vessassa kuten suomalaiset. Intiassa on suuria elintasoeroja.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 554
  • Liked: 102178
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2898 : 25.04.2022, 21:45:57 »
Nähtävästi sisäministeri Krista Mikkonen aikoo käyttää Ukrainan kriisiä hyväksi poistamalla turvapaikanhakijoiden työlupakarenssin "kestämättömänä".

Lainaus
Sisäministeri Mikkonen: Suomesta hakenut turvaa jo yli 20 000 sota­pakolaista – tarkkaa lukua ei kuitenkaan ole tiedossa

[...]

Mikkonen otti myös kantaa sen puolesta, että kaikki turvapaikkaa Suomesta hakevat saataisiin nopeammin töihin.

Ukrainalaisten työnteko-oikeus alkaa välittömästi hakemuksen jättämisestä, eikä heidän tarvitse odottaa oleskelulupaa tai oleskelulupakorttia. Todistus hakemuksen rekisteröinnistä riittää.

Sama oikeus tulisi laajentaa kaikille kansainvälistä suojaa saaville. On kestämätöntä, että normaalisti turvapaikansaajat pakotetaan usean kuukauden joutilaisuuteen, ennen kuin heillä on oikeus tehdä töitä, Mikkonen sanoi.
Ilta-Sanomat 23.4.2022

Turvapaikanhakijat ja turvapaikansaajat ovat eri asia.

Karenssin poistaminen tarkoittaa, että Suomeen laittomasti tullut pääsisi suoraan töihin, kunhan ilmoittautuu turvapaikanhakijaksi. Oleskeluluvan taas saa nykymallin mukaan viimeistään työn perusteella, vaikka saisi joskus vuosien päästä sen lopullisenkin kielteisen turvapaikkapäätöksen, kun perusteita turvapaikkaan ei koskaan ollut.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 877
  • Liked: 44589
  • It's gotta be PS
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2899 : 30.04.2022, 11:07:03 »
Unelmien työpaikka minimipalkkaisena robotin avustajana menossa monelta.

Lainaus
Valmet Automotivelta synkkä vappu-uutinen: 1 100 työntekijää irtisanomisuhan alla

Valmet Automotiven mukaan sopeutustarve on enintään 1 100 työntekijää.

Valmet Automotive tiedotti perjantaina koko Uudenkaupungin autotehtaan autonvalmistusliiketoimintaa koskevasta vähentämistarpeesta. Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut.

Yhtiön mukaan henkilöstön irtisanomisuhan alla on enintään 1 100 henkilöä. Yhtiön mukaan työnantaja harkitsee toimenpiteeksi lomautuksia, irtisanomisia ja toimenkuvan muutoksia.

Valmet Automotiven syynä on tuotannollinen ja taloudellinen sopeutustarve, joka johtuu autotuotannon määrän merkittävästä vähenemisestä tulevan syksyn aikana. ... 

https://www.iltalehti.fi/talous/a/23cb0350-1833-4ede-905d-67166071239d

"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 27 583
  • Liked: 24148
  • Blues for Allah
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2900 : 30.04.2022, 11:32:35 »
^Onko tietoa kuinka monta noista on ulkomaalaisia ja monelleko niistä alkaa juoksemaan sosiaaliavustukset? @Uuno Nuivanen
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 877
  • Liked: 44589
  • It's gotta be PS
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2901 : 30.04.2022, 16:00:10 »
^Onko tietoa kuinka monta noista on ulkomaalaisia ja monelleko niistä alkaa juoksemaan sosiaaliavustukset? @Uuno Nuivanen

Enhän minä tiedä, kaipa siellä niitä jokunen on, ja toki kaikki saavat kaikki mahdolliset tuet. Jossain netin syövereissä voisi löytyä jotain tilastotietoa, mutta ei näin vappuna jaksa.
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

totuuspuheasiamies

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 49
  • Liked: 202
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2902 : 01.05.2022, 11:19:37 »
Suvakkidemari Tuula Haataisen työllisyystoimenpide: Työkkäriin on palkattu 1 200 nalkuttajaa lisää, jotta saataisiin mahdollisesti puuhallistettua 10 000 henkilöä. Puolesta miljoonasta työttömästä vain 2 % saisi "työpaikan".

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008786033.html

totuuspuheasiamies

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 49
  • Liked: 202
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2903 : 01.05.2022, 11:41:45 »
Unelmien työpaikka minimipalkkaisena robotin avustajana menossa monelta.

Lainaus
Valmet Automotivelta synkkä vappu-uutinen: 1 100 työntekijää irtisanomisuhan alla

Valmet Automotiven mukaan sopeutustarve on enintään 1 100 työntekijää.

Valmet Automotive tiedotti perjantaina koko Uudenkaupungin autotehtaan autonvalmistusliiketoimintaa koskevasta vähentämistarpeesta. Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut.

Yhtiön mukaan henkilöstön irtisanomisuhan alla on enintään 1 100 henkilöä. Yhtiön mukaan työnantaja harkitsee toimenpiteeksi lomautuksia, irtisanomisia ja toimenkuvan muutoksia.

Valmet Automotiven syynä on tuotannollinen ja taloudellinen sopeutustarve, joka johtuu autotuotannon määrän merkittävästä vähenemisestä tulevan syksyn aikana. ... 

https://www.iltalehti.fi/talous/a/23cb0350-1833-4ede-905d-67166071239d

Vielä viime vuonna Valmet Automotive ulvoi ammottavaa työvoimapulaa ja vaati lisää maahanmuuttajia.

Lainaus
Valmet Automotive tarvitsee maahanmuuttajia – monikansallisuus on arkea autotehtaalla

[...]

Ulkomaalaisia työntekijöitä on yli 70 eri kansallisuudesta. Suurin osa heistä on kotoisin Virosta sekä Itä-Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan maista.
https://www.varma.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-artikkelit/artikkelit/2020-q1/valmet-automotive-tarvitsee-maahanmuuttajia/

Lainaus
Valmet Automotiven kasvu on hyvä esimerkki siitä, miksi Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa.
https://www.uudenkaupunginsanomat.fi/2021/08/ulkomaisen-tyovoiman-tarve-kasvaa-ugissa-mietittiin-miten-alue-parjaa-kilpailussa/

Lainaus
Suomen talous on pääsemässä hyvään vauhtiin, mutta jarrumiehen asemaan on noussut työvoimapula. Tästä kärsivät niin pienet kuin suuretkin yritykset.

On kuitenkin yrityksiä, jotka ovat onnistuneet palkkaamaan lisää ammattiosaajia, vaikka tarjolla näyttää olevan lähinnä niukkuutta.

Yksi näistä on uusikaupunkilainen Valmet Automotive, jonka mukaan laajat rekrytoinnit Salon akkutehtaalle jatkuvat edelleen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008243107.html

sancai

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 036
  • Liked: 6466
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2904 : 01.05.2022, 12:55:10 »
^Ajatella, jos meillä olisi oikeaa vasemmistoa jäljellä. Mitä luulette vaikka, että 70 luvun kommari olisi mieltä tästä Suomea rikastuttavasta yritysmallista: Suuryritys liittoutuu Kokoomuksen kanssa ja tuottaa maahan tuhansittain halpatyövoimaa tavoitteena polkea suomalaisen työntekijän palkat. Valtamedia on mukana juonessa ja saa suomalaiset uskomaan, että on työvoimapula, vaikka mitään työvoimapulan merkkejä ei ole, matalaa työttömyyttä tai nousevia palkkoja.

Vuoden päästä korporaatio päättää dumpata työntekijät, koska "finanssi-kapitalismissa" yritys näkee työntekijän kertakäyttöhyödykkeenä ja kaiken määrittävät lyhyen aikavälin pörssikurssit. Kaiken kukkuraksi nämä ulkomaalaiset dumpataan suomalaisten veronmaksajien kustantaman työttömyysturvan varaan ja he jatkavat palkkatason ja työehtojen polkemista paisuttamalla työttömien joukkoa, eli lisäämällä työvoiman tarjontaa lisäämättä työpaikkojen tarjontaa. Kaikki halpatyövoiman kustannukset kasataan suomalaiselle duunarille, palkkataso laskee ja verot nousevat

Jopa Yhdysvalloissa yritys on itse vastuussa ulkomaalaisten työntekijöidensä toimeentulosta niin kauan kuin he saavat kansalaisuuden. Samoin perheenyhdistäjät ovat vastuussa perheenjäseniensä toimeentulosta, eivät veronmaksajat.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 718
  • Liked: 17546
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2905 : 01.05.2022, 15:26:39 »

Vielä viime vuonna Valmet Automotive ulvoi ammottavaa työvoimapulaa ja vaati lisää maahanmuuttajia.

Hyvä puoli tässä on se, että nyt nuo maksimissaan 1100 minimipalkkaista irtisanottavaa voivat mennä paikkaamaan muuta eeääääretöntä työvoimapulaa.

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 184
  • Liked: 10169
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2906 : 10.05.2022, 19:23:39 »
Suomessa tunnutaan olevan kovasti huolissaan siitä, saavatko Ukrainasta tulleet akateemiset koulutustaan vastaavia asiantuntija- ja esimiestehtäviä Suomesta.  Tämä on kummallista, kun Suomessa on omastakin takaa iso määrä ihmisiä, jotka ovat koulutustaan vastaamattomissa tehtävissä tai kokonaan työttöminä.  Ukrainalaiset eivät osaa myöskään suomea, eikä kovinkaan monella ole edes tyydyttävää englanninkielen osaamista. 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 23 877
  • Liked: 44589
  • It's gotta be PS
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2907 : 11.05.2022, 10:02:19 »
Eiväthän ne Lieksan korkeasti koulutetut koneinsinööritkään mitään insinöörin paikkoja saaneet. Jos viitsivät hakeakaan, kun ilmainen elämä kolmeksi vuodeksi tipahti heti syliin kuin kookospähkinä palmusta konsanaan.
"Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa."

Suomen Akatemia on tukenut Anna-Leena Toivasen akatemiatutkijan viisivuotista hanketta 438  874 eurolla.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 718
  • Liked: 17546
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2908 : 13.05.2022, 22:29:02 »


https://www.suomenuutiset.fi/ministerit-hehkuttavat-kilpaa-tyollisyysastetta-samaan-aikaan-tyottomyysturvan-saajien-maara-paisuu-maaliskuussa-jo-350-000-kelan-ja-tyottomyyskassojen-rahojen-piirissa/


Lainaus
Työministeri Tuula Haatainen (sd) hehkutti maaliskuussa ennätyskorkealle kohonnutta työllisyysastetta, joka on lähellä hallituksen tavoitetta 75 prosentin työllisyydestä.


Näennäisesti korkealle kohonnut työllisyysaste ei anna aihetta suuriin riemunkiljahduksiin, kun samanaikaisesti otetaan vertailuun lukuja veronmaksajien kustantamista työttömyysetuuksista sekä etuuksien saajista. Työttömyyden hoito käy veronmaksajille erittäin kalliiksi. Pelkästään maaliskuussa työttömyysetuuksiin hupeni 377 miljoonaa euroa.

Työttömyysturvan eli Kelan ja työttömyyskassojen maksamien päivärahojen saajien määrä on kohonnut huolestuttavan korkealle. Maaliskuussa, jolloin työllisyysaste siis hipoi liki 75:ttä prosenttia, samaan aikaan työttömyysturvaa maksettiin 350 000 ihmiselle. Luvut ovat nähtävissä Kelan ja Finanssivalvonnan yhteisestä kuukausitilastosta.

Tilastollisesti on nähtävissä, että työttömyysetuuksien saajien määrä Suomessa kipuaa kuukausi kuukaudelta yhä korkeammalle. Tammikuussa työttömyysturvan saajia oli 321 726 ja helmikuussa jo 334 472.

Työllisyysaste onkin eräänlainen työllisyystilanteen silmänkääntötemppu, jossa yhden ainoan tunnin työskentely viikossa muuttaa työttömän työlliseksi, ja samalla tuntiduunari singahtaa pois työttömien joukosta. Temppu on kätevä tilastonikkareille ja poliitikoille, mutta keinotekoinen ja harhauttava valtion talouden kannalta. Tilastojen avaaminen ja tosiasioiden kertominen numeroiden takana olisi kaikkien kannalta rehellisempää.

Voidaan myös kysyä, onko työssä olevaksi laskettu työllistynyt ollenkaan, jos hän ei tule toimeen niillä tuloilla, mitä palkasta jää käteen verojen jälkeen.


Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 36 554
  • Liked: 102178
Vs: Työvoimapulan paluu ja kosto
« Vastaus #2909 : 20.05.2022, 21:58:03 »
Lainaus
"Päivänselvä asia" voisi ratkaista ravintoloiden huutavan työvoimapulan Suomessa

Ravintola-alan huutava työntekijäpula puhutti Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Gastro-messuilla. Ratkaisua etsittiin eri puheenvuoroissa muun muassa kansainvälisestä työvoimasta.

Ravintola-alalla on jo pidemmän aikaan kärsitty työntekijäpulasta ja tilanne paheni entisestään koronapandemian myötä. Kun ravintolat olivat suljettuina ja niiden henkilökunta lomautettuna, moni vaihtoi alaa, eikä enää palannut vanhaan työhönsä rajoitusten purkautuessa.

[...]

Johtava asiantuntija Aliisa Hautala kertoi, millaisia haasteita ammattilaiset näkevät alan työmarkkinoissa. Työllistymisen haasteita ovat muun muassa työkyky ja ikä.

– Ravintolatyö on fyysisesti raskasta työtä. Selkä ja kädet saattavat ottaa osumaa, ja siinä vaiheessa lähdetään helposti vaihtamaan alaa, Hautala kertoi.

Haasteita voi muodostua myös kielitaidon suhteen: monet työpaikkailmoitukset ovat suomeksi ja työssä vaaditaan suomen kielen taitoa. Työnkuvaukset saattavat olla lisäksi tulkinnanvaraisia ja monissa paikoissa tarjotaan nollatuntisopimuksia, jotka eivät kaikkia houkuttele.

– Työsopimuksissa on kirjavia käytäntöjä. Välillä ei ole ollut työntekijöillä kirjallisia työsopimuksia ollenkaan, ja se on meidän asiantuntijoiden mukaan iso haaste.

Uudenmaan TE-toimistolla asiantuntijana työskentelevän, aikaisemmin itse ravintola-alalla olleen Turo Sarkiman mukaan alan vetovoima on vuosien saatossa laskenut. Monet kokevat, että palkkaus ja työn vaatimustaso eivät täsmää.

[...]

Baronan Maria Nymanin mukaan työvoimapulaa on mahdotonta ratkaista ilman yhtä tekijää:

– Se nyt on päivänselvä asia, sanoi kuka tahansa mitä tahansa, että yhtälö ei ratkea ilman kansainvälistä työvoimaa.

Tämä vaatii monilta yrityksiltä asennemuutosta ja työyhteisöissä olisi muututtava monikulttuurisiksi. Lisäksi alan kansainvälistyminen edellyttää myös maabrändin kirkastusta ja helpotuksia työvoiman liikkuvuuteen.

Baronalla tartuttiinkin asian suhteen tuumasta toimeen ja yritys toi viime lauantaina Suomeen yhteensä 76 kokkia Filippiineiltä. Maria Nymanin mukaan kyseessä ei ollut mikään pikkuprosessi, vaan asiaa oltiin valmisteltu pari vuotta. Kansainvälisen työvoiman houkuttelu Suomeen ei ole itsestäänselvää.

Heidät pitää houkutella tänne. Jos vaihtoehtona on esimerkiksi lähteä kokiksi Karibian risteilylle, ja sitten meillä on kylmä Suomi, jolla on aika pitkä raja Venäjän kanssa...

Kun työntekijät saadaan sitten kiinnostumaan Suomesta, alkaa Nymanin mukaan valtava lupaprosessi sekä asioiden opettelu. Täytyy hankkia verokortti, opettaa pankkiasiat ja neuvoa, miten käydään kaupassa.

– Mutta tämä kaikki on sen arvoista. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että saamme osaajia Suomeen. Ihmisiä ei voi vain hakea, Nyman muistuttaa.

Tavoitteena moninkertaistaa kansainvälinen rekrytointi

Baronan majoitus- ja ravintola-alan toimialajohtaja Mikael Nuotio muistutti yrityksen tiedotteessa, että Suomessa pitäisi siirtyä saatavuusharkinnasta saatavuuskannustukseen, eli löytää keinoja lisätä Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta.

Me kilpailemme ulkomaisista osaajista käytännössä lähes kaikkien muiden länsimaiden kanssa, ja Suomen kiinnostavuuteen vaikuttaa merkittävästi rekrytointiprosessin nopeus ja sujuvuus, Nuotio toteaa.

Syksyllä Barona tulee rekrytoimaan lisää työvoimaa ulkomailta.

– Nyt Suomeen saapui ensimmäinen joukko todella kaivattuja osaajia keittiöihin ympäri Suomen. Syksyllä tulemme rekrytoimaan toisen, vielä suuremman ryhmän.

Baronan tavoite on moninkertaistaa kansainvälinen rekrytointi niin, että vuonna 2025 yritys rekrytoi ulkomailta Suomeen yli 5 000 työntekijää.
MTV 20.5.2022
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset