Saresma ym.: Verkkoviha: Vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit (pdf)
Jari Taponen määrittelee vihapuheen vähemmistöihin – esimerkiksi etnisiin, suku-puoli- tai ideologisiin vähemmistöihin – kohdistuvaksi puheeksi, joka voi olla rangais-tavaa tai ei mutta tähtää ”toisen” eli vähemmistöön kuuluvan ihmisoikeuksien tai sa-nanvapauden kaventamiseen. Vihapuhe on hänen mielestään sanallinen hyökkäys. Se voi olla osa maalittamiskampanjaa, jolla laukaistaan muidenkin viharyöppy. Se ei ole vain yhden henkilön puhetta, vaan muutkin voivat yhtyä siihen. Viha joukkoiste-taan ja sen avulla pyritään hiljentämään; joskus saatetaan uhata jopa tiettyjen ryh-mien olemassaoloa.
Taponen puhuu siitä, miten valta on keskeinen tekijä vihapuheessa. Vihapuheessa on hänen mielestään kyse vallankäytöstä. Vihapuheen kohde ei Taposen mielestä ole ta-saväkisessä asemassa tekijän kanssa: yleensä kohteet eivät ole valtaväestöä, vaan heikommassa asemassa olevia. Vihapuhe ei ole sama asia kuin vihainen puhe. Tapo-nen korostaa, että jokaisella on oikeus puhua vihaisesti. Vihapuhe eroaa vihaisesta puheesta, sillä vihapuhe liittyy nimenomaan valtaan ja toisen alisteiseen asemaan, sitä voidaan tehdä tietyn aatteen tai ideologian nimissä ja sen tarkoitus on toisen alis-taminen ja hiljentäminen.
Taposen tapa kytkeä vihapuheen ongelmallisuus Saresman lailla valta-asemaan on 60-lukulainen ja itsessään ongelmallinen. Taposelle ei ole ongelma, että Isisiin liittynyt "heikommassa asemassa oleva" islamisti uhkaa suomalaisen poliitikon henkeä, mutta se on, että suomalainen poliitikko arvostelee islamia.
Vihapuhe voi johtaa konkreettisiin tekoihin. Vihapuhe itsessäänkin voi olla (vaikka-kaan ei aina ole) viharikos. Pahimmillaan vihapuhe kuitenkin johtaa viharikoksiin, joi-den taustalla on tietynlainen ajattelutapa tai ideologia, mahdollisesti ekstremismi. Vi-harikos voi olla kunnianloukkaus tai vaikkapa pahoinpitely, jolla on vihamotiivi. Viha-rikoksiakin Taponen on todistanut työnsä kautta, esimerkiksi mielenosoituksissa.
Vihapuheen johtamisesta konkreettisiin tekoihin kuten pahoinpitelyihin on Suomessa vain vähän esimerkkejä. Mieleen tulee Turun islamistinen terrori-isku.
Taposella on selvä käsitys vihapuheen luonteesta ja sen tuottajista. Suomessa suurin ja näkyvin vihapuhujien ryhmä on hänen mukaansa itsensä suomalaisiksi määrittele-vät valtauskonnon edustajat. Vihaviestien tulva tulee tästä suunnasta, ja se kohdistuu muualta tuleviin ja vähemmistöuskontoja harjoittaviin ihmisiin. Vihapuhe liittyy ihmis-ten alkuperään, ihonväriin ja uskontoon. Taponen huomauttaa, että muunkinlaista vi-hapuhetta toki on, mutta selkeästi suurin osa vihapuheen tuottajista kuuluu tähän etu-oikeutettuun ryhmään.
Toisaalta vuodesta 2015 lähtien pelkästään vastaanottokeskuksissa on ollut tuhansia vihamotiiviin perustuvia tappeluita ja pahoinpitelyitä, joita on vain harvoin merkitty viharikostilastoihin. Suurin konkreettinen turvallisuusuhka turvapaikanhakijalle onkin ollut toinen muslimiturvapaikanhakija, ei suomalainen valtauskonnon edustaja.
Vihapuheen vastaista toimintaa arvostelevat tahot sanovat usein, että vihapuheen kä-site ja sen rajoittamiseen pyrkivät toimenpiteet ja tutkimus uhkaavat sananvapautta, ja että jos vihapuhetta kitketään, meillä ei ole ”oikeaa sananvapautta”. Sananvapaus on kuitenkin olennainen osa demokratiaa, sillä se takaa eri ihmisryhmien mahdollisuuden toimia yhteiskunnassa ilman sensuurin pelkoa, saati ennakkosensuuria. Jari Tapo-nen muistuttaa, että Suomessa ei ole ennakkosensuuria ja täällä voi puhua varsin va-paasti, vaikka kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkaus ovat rangais-tavia tekoja. Hän tuo esiin sananvapauden toisen puolen, joka usein unohtuu sanan-vapautta puolustettaessa: vihapuhe rajoittaa kohteen sananvapautta, sillä vihapuheen ja väkivallan pelossa alisteisessa asemassa jo valmiiksi oleva ei uskalla puhua.
Sananvapaus on Suomessa paljon rajoitetumpaa kuin muissa länsimaissa, eikä sille ole esitetty perusteluja.
On melkoisen epätoivoista puolustaa mielivaltaista sananvapauden rajoittamista sillä, että se vähentäisi vihapuhetta, joka estää käyttämästä sananvapautta. Väkivaltaan yllyttäminen on sitten toinen juttu, mutta Taponen itse on tukenut tulkintoja, jotka estävät esimerkiksi kiihottamissyytteet sillä perusteella, että väkivallalla uhkailtu ryhmä (esim. perussuomalaiset) ei ole lain tarkoittamassa mielessä kansanryhmä tai ainakaan alistetussa tai vähemmistöasemassa oleva kansanryhmä.
Taponen korostaa sitä, että yhdellä perusoikeudella (sananvapaus) ei voi loukata toista perusoikeutta (koskemattomuus). Tämä unohdetaan keskustelusta, kun tarkoi-tuksella käytetään sananvapautta poliittisena aseena ja keppihevosena ja aiheutetaan tietoisesti hämmennystä. Ylikomisario katsoo, että poliisin tehtävä on suojella yhtä lailla ihmisten poliittista koskemattomuutta kuin henkeä ja terveyttä. Poliisin velvolli-suus on varmistaa, että perusoikeudet toteutuvat – ja vihapuhe taas vaarantaa ter-veyttä ja pahimmillaan jopa henkeä.
Mikä ihme on "poliittinen koskemattomuus" ja miten se voidaan rinnastaa ihmisten hengen ja terveyden vaarantavaan fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen?
Edelleen, on aivan eri asia uhata väkivaltaisesti ihmisten terveyttä ja henkeä kuin kritisoida ja loukata henkilön poliittisia näkemyksiä.
Vihapuhe on nimittäin laaja ilmiö, joka voi mennä pitkälle: aloitetaan mustamaalaa-malla jotakin tiettyä ihmisryhmää, alennetaan kynnystä sen halventamiseen. Samalla myös väkivallan käytön kynnys laskee. Lopulta saatetaan mennä äärimmäisyyksiin. Vihapuhe voi mahdollisesti johtaa tilanteeseen, joka purkautuu väkivaltana, sillä se toimii mekanismina, joka laukaisee väkivaltaa. Näin kävi Taposen mukaan esimerkiksi vuosina 2015–2016, kun turvapaikanhakijoita tuli Suomeen ennätysmäärä. Silloin ko-konainen ihmisryhmä määriteltiin turvallisuusuhaksi. Tässä prosessissa omaa turvalli-suuden tunnetta lisättiin kaventamalla toisten perusoikeuksia. Turvapaikanhakijoiden oikeusturva heikentyi tapahtuneen johdosta selvästi.
Uskomatonta soopaa.
Ei ole edes yhtä esimerkkiä siitä, että turvapaikanhakijoiden toteaminen turvallisuusuhaksi (joka on tilastollinen fakta) olisi johtanut kantaväestön väkivaltaan turvapaikanhakijoita vastaan. Turvapaikanhakijoiden turvallisuutta uhkasivat poliisin tilastojen mukaan ylivoimaisesti eniten
toiset turvapaikanhakijat.
Turvapaikanhakijoihin kohdistuneet viharikokset olivat määrältään ja vakavuudeltaan mitättömiä verrattuna siihen, millaisia ja kuinka paljon väkivaltarikoksia turvapaikanhakijat kohdistivat kantaväestöön.
Taponen näkee tapahtuneen takana mekanismin, jossa outo ja vieras määritellään vi-holliseksi. Tämä liittyy turvallisuuden käsitteeseen ja siihen, mitä nähdään turvalli-suusuhkina. ”Omia” ei nähdä uhkana samalla tavoin kuin ulkopuolelta tulevat. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Suomessa ei koulusurmia määritellä terrorismiksi, vaikka niiden on tarkoitus luoda pelkoa ja niissä kuolee ihmisiä – koska tekijät ovat ”meitä”. Ideologisesta joukkomurhasta tai akselerationistisen terrori-iskujen suunnittelusta saa-tetaan puhua, että tekijät ovat ”omia poikia”, eikä heitä siksi koeta turvallisuusuhaksi, vaikka esimerkiksi suojelupoliisin vuosikirjoissa on todettu äärioikeistolaisen terrorin mahdollisuuden kohonneen maassamme.
Ottaapa koville. Koulusurmia ei ole määritelty terrorismiksi, koska ne eivät määritelmällisesti ole olleet terrorismia. Terrorismin määritelmä kun ei ole, että "luodaan pelkoa ja ihmisiä kuolee".
Missä on puhuttu, että akselerationististen terrori-iskujen suunnittelijat ovat "omia poikia" eivätkä siksi turvallisuusuhka? Palataan asiaan, kun julkisuudessa esitetään vihdoin konkreettiset todisteet akselerationististen terrori-iskujen valmistelusta. Suojelupoliisin pelottelu äärioikeistolaisella terrorilla perustuu vain tuohon yhteen porukkaan, jota vastaan ei vielä kahden ja puolen vuoden jälkeenkään ole nostettu syytteitä, mistä voi päätellä, että he eivät ole kummoinen turvallisuusuhka.
Vihapuhe on toiseuttamisessa tärkeä väline. Sen avulla määritellään ”meitä” ja ”toisia” ja sitä voidaan käyttää strategisesti. Myös asiaa välttämättä tiedostamatta on mahdol-lista määritellä turvallisuusuhaksi sellaisia tahoja, jotka on mahdollista rajata, tunnis-taa ja voittaa – ja sellaisia, jotka eivät pysty puolustautumaan. Taponen nostaa esi-merkiksi puheen Helsingin katujengeistä, jollaisia on ollut vuosikymmenien ajan, mutta joista nyt puhutaan etnisesti määriteltynä porukkana. Hän näkee tässä jopa or-ganisoitua syrjintää ja huomauttaa, että suoraan USA:sta tuotu keskustelu ghettojen köyhien värillisten rikollisjengeistä ei istu Suomeen. Puheella katujengeistä luodaan jopa tarkoituksellisesti pelkoa ja turvallisuusuhkaa.
Katujengeistä puhuminen on
organisoitua syrjintää, ja
puhe katujengeistä luo pelkoa ja turvallisuusuhkaa...
Katujengikeskustelu ei ole peräisin "suoraan USA:sta" vaan Ruotsista, jossa sikäläiset maahanmuuttajajengit
tappavat ihmisiä.
Jari Taponen toteaa selkeästi vihapuheen olevan turvallisuusuhka. Hän muistuttaa, että vihapuhe on ollut historiallisesti lähtökohta kansanmurhalle, ja samaa tietyn kan-sanryhmän mustamaalaamista tapahtuu nykyisinkin. Vihapuhe uhkaa mustamaalaa-misen kohdetta, mutta myös kaikkia muita yhteiskunnan jäseniä, sillä se jakaa yhteis-kuntaa. Ekstremismi ja terrorismi saavat alkunsa epäoikeudenmukaisuuden kokemuk-sista, joita vihapuhe ruokkii.
Miten Taposen tarkoittama vihapuhe on ihan konkreettisesti turvallisuusuhka? Eivätkö esimerkiksi turvapaikanhakijoiden tekemät tuhannet rikokset ole ihan toisen kertaluokan turvallisuusuhka?
Kansanmurhalla pelotteleminen on törkeää liioittelua ja terrorismin puolustelu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksilla törkeää islamismin puolustelua.
Vihapuheen tuottajilla ja levittäjillä on Taposen näkemyksen mukaan usein poliittiset motiivit. He haluavat sen avulla valtaa. Pelko on hänen mukaansa vallankäytön meka-nismi, jonka avulla luodaan pelkoja ja turvallisuusuhkia. Usein tähän liittyy yksinker-taistava puhe: vihapuhetta lietsotaan esimerkiksi puhumalla pakolaisista raiskaajina. Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijat määriteltiin yleisesti raiskaajiksi some-julkisuu-dessa, mutta myös politiikassa ja jopa poliisiorganisaation sisällä, se tapahtui osittain toiseuden pelon vaikutuksesta. Pelko vaikutti siihen, että turvapaikanhakijat määritel-tiin vihollisiksi ja tämän kautta haettiin turvallisuuden tunnetta.
Mutta pelko muuttuu helposti vihaksi – etenkin kun sitä lietsotaan tarkoituksellisesti. Näin kävi maahanmuuttajiin liittyviin raiskauspuheiden levittämisessä: niillä lietsottiin tieten tahtoen pelkoa ja vihaa, luotiin otollista maaperää muukalaisvihalle.
Niin, ja sitten oli ne turvapaikanhakijoiden tekemät alaikäisten raiskaukset, joista moniin myötävaikutti juuri se, että turvapaikanhakijoita ei saanut leimata turvallisuusuhaksi, vaan nuoret miehet piti kaiken uhallakin tutustuttaa koulutyttöihin.
Vihapuhe ja maalittaminen liittyvät Taposen mielestä kiinteästi yhteen. Vihapuhe voi olla yksittäisen ihmisen yksittäinen teko, mutta se voi olla myös osa maalittamiskam-panjaa. Tällaisessa joukkoistamisessa pyritään vaientamaan kohde. Tähän toimintaan on Taposen mielestä syytä ja aihetta puuttua myös lainvalvontamielessä.
Taponen kannusti tänään
Ylen haastattelussa tekemään enemmän rikosilmoituksia vihapuheesta, mutta kun hänen puheistaan on tehty kanteluja ja rikosilmoituksia, Taponen kuittasi ne maalittamiseksi, jolla yritetään kääntää kansa poliisia vastaan.
