HOMMAN POLIITTINEN SIIPI > Muut puolueet ja poliittiset vaikuttajat

Suomen Kansa Ensin r.p.

(1/303) > >>

Tuomas Tähti:
Aloitan tällä viestillä uuden ketjun, koska osa Suomi Ensin -yhdistyksessä vaikuttaneista henkilöistä on näköjään perustanut uuden puolueeksi pyrkivän yhdistyksen, jonka nimi on Suomen Kansa Ensin ry. Se on lisätty yhdistysrekisteriin 2.11.2017. Kyseessä on eri oikeushenkilö kuin Suomi Ensin, joten uusi ketju lienee paikallaan.

Verkkosivusto-osoite suomenkansaensin.fi on luotu 8.10.2017, mutta sivusto on saanut sisältöä ilmeisesti vasta eilen 5.11.2017.

Perustajat kutsuvat uutta yhdistystään "SKEneksi", mikä on omiaan aiheuttamaan sekaannusta ottaen huomioon, että jo yli kymmenen vuoden ajan sana "skene" on viitannut hyvin laajana kattoterminä kaikkiin kansallismielisiin ryhmiin eikä mihinkään yksittäiseen yhdistykseen.

Sivustonsa mukaan Suomen Kansa Ensin ry vaatii:
1. Suomen poliittista (Fixit), taloudellista (Markka) ja kansallista (rajakontrolli) itsenäisyyttä.
2. Rajan sulkemista luvatta tuleville ja jo tulleiden palauttamista.
3. Auttamisresurssien kohdistamista YK:n pakolaisleireille.
4. Sananvapautta mielipiteen ilmaisuun.
5. Päättäjiltä kansan kuuntelemista ja suoraa demokratiaa sitovine kansanäänestyksineen.
6. Sotilaallista puolueettomuutta.

Pinocchio:
SKE:llä näkyy olevan kansallismielisiä pyrkimyksiä ja sen suhteen moni kansallismielinen voi antaa siunauksensa hankkeelle. Kysymys sitten tuon porukan kyvystä ja ryhdikkyydestä hoitaa yhdistystä /puoluetta?? herättää kyllä aikamoisia epäilyksiä.  Marco on useasti jo haukkunut Persuja maanpettureiksi jne.. Joten SKE EI jatkoon, eikä tulevaisuutta!! :facepalm:   

Vesa Heimo:

--- Lainaus käyttäjältä: Tuomas Tähti - 06.11.2017, 17:21:10 ---
Perustajat kutsuvat uutta yhdistystään "SKEneksi", mikä on omiaan aiheuttamaan sekaannusta ottaen huomioon, että jo yli kymmenen vuoden ajan sana "skene" on viitannut hyvin laajana kattoterminä kaikkiin kansallismielisiin ryhmiin eikä mihinkään yksittäiseen yhdistykseen.


--- Lainaus päättyy ---

No eikä ole, vaan ihan kaikenlaisiin ryhmittymiin/fanijoukkoihin jne."yhteisöihin" jo paljon pidemmän aikaa. 

Maija Poppanen:
Ne vois tosiaan mennä perustaan sen runkkurinkinsä johonkin metsän siimekseen - pois ihmisten ilmoilta. Puhelimet kans pois.

Lahti-Saloranta:
Jos tuo porukka alkaa keräämään kannatuskortteja niin ehdottomasti kannattaa allekirjoittaa. Olisihan se seuraavissa vaaleissa huikea jännitysmomentti kun Sininen tulevaisuus ja SKE kävisivät vaalitaistelua siitä pumpi puolue on suurempi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta