On kai vain pakko luottaa siihen, että puolustusvoimat tiesi tarkkaan, mikä mies Alafuzoff oli ja on. Kenraalikuntaan kuuluva tuntee asiat liikekannallepanosta sodanajan kokoonpanoihin ja niiden sijoitteluun, yhteistyökuviota, teknisiä suorituskykyjä ja teknologian yksityiskohtia sekä kirsikkana kakun päällä hän oli Tiedustelupäällikkö. Tiedustelu on rauhan aikanakin hyvin herkkää hommaa, jossa tehdään yhteistyötä eri maiden kanssa.
Muistaakseni hän vietti aikaa myös Yhdysvalloissa ja oli jonkun operaation aikaan jonkinlainen Suomen yhteysmies USAssa. Eli amerikkalaiset briifasivat lähes päivittäin halukkaita yhteistyömaita, mitä oli tehty ja miksi. Tieto tuskin oli salaisista salaisinta, mutta ihmettelen, jos amerikkalaiset eivät olisi hiukan selvittäneet keitä heillä oli kylässä. Tiedustelupäällikkö nyt tietysti on muutenkin vieraillut Yhdysvalloissa useita kertoja. No on kai teoriassa mahdollista, että tuollaiseen peliin kuuluu se, että leikitään tietämätöntä ja jopa käytetään tilannetta hyväksi. Mutta olisi megalomaaninen zyssiminen Suomelta, jos mieheen liittyisi jotain hämärää. Sellaisessa tilanteessa Suomelta olisi taatusti jäänyt saamatta jotain tärkeää ja oikeaa tietoa ja olisi outoa, jos sitä ei olisi hiffattu.
Korjatkaa, jos olen väärässä. Epäilyt tietovuodossa liittyvät asiakirjan juridiseen asemaan. Eli salainen on salainen juridisessa mielessä, vaikka sama tieto käytännössä olisi saatavilla ei salaisista lähteistä.