Kirjoittaja Aihe: 2018-01-19: Ylen juontajaa kyykytettiin rasistisesti asuntolainaneuvottelussa  (Luettu 19328 kertaa)

Pyhä Olavi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 496
  • Liked: 444
Oman asuntolainan lisäksi olen kilpailluttanut ja neuvottelut kavereiden lainoja. Noin 2008 jälkeen pankkien lainahanat tiukkenivat, ehkä siksi, että asuntolaina ei ole enää kilpailtu tuote. Se johti "mort subite"en eli joko lainaa saa paljon tai ei yhtään. Nuorilla pareilla se tarkoittaa, että pitää olla pätäkkää tai takaajia. Tässä tapauksessa näyttää puuttuneen kumpikin. Pankeilla ei ole monikulttuurisuus-linjaa erikseen.

Kaarin M

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 915
  • Liked: 1596
^Juontajalle tiedoksi että ihan kantapotuillekin saatetaan puhua englantia vastaavassa tilanteessa. Kauppatorilla, kahvilassa, baarissa myyjä/tarjoilija aloittaa haastelun englanniksi kun ei ole varma onko suomalainen vai ei.
Lisäksi nyky-Suomessa ei voida olettaa (varsinkaan Helsingissä tätä nykyä) että palveluammatissa oleva henkilö, esim taksikuski, osaa suomea.
Se on sitä monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä mitä ilmeisesti ainakin juontajan työnantaja todella vahvasti ajaa.

Vielä palveluammatissa toimiessani aloitin kaikkien asiakkaiden kanssa aina suomeksi riippumatta siitä että näyttivät vaikka marssilaisilta. Voi sitä pöyristyksen ja tyrmistyksen määrää jota sain osakseni kun en heti tajunnut asiakkaan olevan ulkomaan elävä. Sanoin aina etten voi tietää mistä henkilö on kotoisin joten Suomessa aloitan aina suomenkielellä. Sitten jo esiteltiin tummaa ihoa tms. ja tivattiin että näyttävätkö suomalaiset tältä. Johon aina vastasin että mikä ettei, miltä se suomalainen hänestä näyttää?

Ja tämän tein ihan tarkoituksella sillä niin paljon kimittävät ulkonäöstään johtuvasta rasismista. Minä laitoin kaikki samalle viivalle mutta tässä tapauksessa olisikin pitänyt ulkoisen habituksen mukaan kohdella.
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Oto Hascak

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 685
  • Liked: 1820
Sitä jäin miettimään, että minkä takia tämmöinen tapahtuma yleensäkkään läpäisee valtakunnallisen uutisseulan?

Kertoo aika paljon aikakaudesta, jossa elämme ja ennen kaikkea tämän aikakauden mediasta.

Sivuhuomautuksena totean, että luvalla sanoen vajavaisilla tiedoillani tästä tapauksesta totean, että tämä kyseinen rasismin uhri antaa itsestään helkkarin hankalan ihmisen kuvan. Hankalat ihmiset ovat hankalia ja tekevät kokemukseni mukaan mielellään tikusta asiaa. Hankalan ihmisen näkökulmasta ei ole tärkeää, että mitä todella tapahtui, vaan miltä asia näyttää ulospäin.

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
Jotain tuosta keskustelusta puuttuu.

Virkailija: "Kauanko olette asuneet Suomessa?"

Asiakas: "Varmasti tarpeeksi kauan, 25 vuotta."

Virkailija: (hymyillen, vaikka se on kiellettyä. Muistanette vielä Lauran haastattelun: monikulttuurisessa yhteiskunnassa ei saa hymyillä!) "Sitten takaisin kotimaahan."

Keskustelu on aivan varmasti rönsyillyt välillä johonkin muuhun, ja käsitellyt ehkä matkailua tms.

Uhrin tyypin tuntien, luulisin, että YLEn juontaja vastasi ylimielisesti ja halveksivasti "tarpeeksi kauan" antaen ymmärtää kuinka tylsä maa Suomi on, johon toimihenkilö on vastannut mielestäni asiaankuuluvasti.
« Viimeksi muokattu: 20.01.2018, 11:52:56 kirjoittanut ismolento »

rätkä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 196
  • Liked: 364
Tapaus ei ole kovinkaan uskottava. Vaikka sillä pankkivirkailijalla olisi kotona valkoinen koira ja aatu-alttari olohuoneessaan, ei ole mitenkään uskottavaa että asiakkaan todettua asuneensa jo 25 vuotta suomessa, toteaisi tylysti että sitten takaisin vaan. Umpirasisti olisi ennakkotietojen perusteella siirtänyt asiakkaan jonkun toisen virkailijan vastuulle.

Toinen puoli asiassa on se ettei Nordea voi suojata itseään mitenkään muutoin kuin pyytämällä anteeksi ja pahoittelemalla. Eri lehdissä on asia uutisoitu vähän eri tavalla ja ainakin yhdessä artikkelissa esimiehen kerrottiin sanoneen että asiakaspalvelijalla on vähän erilainen näkemys tapahtuneesta. Lienee jo siivottu pois.

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 356
  • Liked: 3625
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
No hupsista!

On jäänyt vähiin yle-kanavien seuranta, enkä Özberkanista ollut kuullutkaan. Autoradion pikavallinnoissakin vain ylen klassinen liikenneraivoa hillitsemässä. Luulin jopa miespuoliseksi toimittelijaksi. Facebook-sivuja katsoessa näytti paneutuvan rasistimölinän lisäksi vain tyttöystäväänsä/työkaveriinsa. Samoin toisin päin.

https://www.facebook.com/yagmur.ozberkan

Rassismin uhri näyttää toimivan vuoden vanhalla toiminimellä, samoin ystävänsä yksityisenä elinkeinonharjoittajana, joten mikään pankki ei antane yli kolmenumeroista lainaa, koska säännöllisiä ja jatkuviksi luokiteltavia tuloja ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2655518&tarkiste=2605C43B4BE8EA3EB1821E2F00A9329426FA6AB9
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2657086&tarkiste=654602CF27F3C9956FFE97E0709F3F261DC76601

Ulkoisesta olemuksestaan päätellen katselee kyllä paljon peiliin, mutta itseään maallistuneeksi muslimiksi kutsuva bimbo etsii taas syytä rasismista.

Elemosina

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 838
  • Liked: 9842
  • - - - - -z z z - - - - -
Jätän tämän vain tähän:

Lainaus
- Esimies pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, ettei heillä ole tapana toimia näin. Heillä ei ole käytäntönä kysyä asiakkailta, kauanko he ovat asuneet Suomessa. Hän toi esiin myös sen, ettei tosin voi tietää, millä tavalla virkailija oli kommenttinsa esittänyt.

Nostan uudestaan tämän esiin.
Toisto on tylsää mutta hyvä huomata mitä Nordealta onkaan kommentoitu uutisen mukaan.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
Karkea ilmaisu, mutta epäilen rasismin kohteeksi joutuneella mediapersoonalla nousseen jotain päähän. Saa joka viikko valtakunnallisessa radiokanavassa laukoa omia totuuksiaan ilman sen kummempaa sensuuria, koska muuten rasismi.

Tahallinen väärinymmärrys ja toinen toimittaja tarttuu klikkitäkyyn. Taas kerran osoitus siitä alennustilasta, mihin journalismi on vajonnut. Neljäs valtiomahti my ass.

Sori vähän ooteetä, mutta eikö YLEssä ole jo riittävästi kotimaisiakin suvakkeja suomalaisia haukkumassa, että täytyy oikein ulkomaalaisiakin toimeen palkata?

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 656
  • Liked: 36563
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Sitä jäin miettimään, että minkä takia tämmöinen tapahtuma yleensäkkään läpäisee valtakunnallisen uutisseulan?

Eurostoliittolaisessa hurmoksessa, missä ajatusta ohjaa sulanut, tai näkökulmasta riippuen jäätynyt järki, tämänkaltaiset tarkoitushakuiset propagandapläjäykset ovat omiaan lisäämään ihmisten itseinhoa suvaitsevaiston keskuudessa.

Itseinhon lisääntyminen taas johtaa itsesensuuriin, joka johtaa vihapuhesäädösten (sananvapauden) mielivaltaisiin kiristyksiin.

Kaikella on tarkoituksensa. Vallan sylikoirat, eli valtakunnallinen media tuottaa isäntänsä sanomaa luun toivossa. Tätä sietäisi useammankin ihmisen miettiä noin Euroopan tasolla.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
No hupsista!

On jäänyt vähiin yle-kanavien seuranta, enkä Özberkanista ollut kuullutkaan. Autoradion pikavallinnoissakin vain ylen klassinen liikenneraivoa hillitsemässä. Luulin jopa miespuoliseksi toimittelijaksi. Facebook-sivuja katsoessa näytti paneutuvan rasistimölinän lisäksi vain tyttöystäväänsä/työkaveriinsa. Samoin toisin päin.

https://www.facebook.com/yagmur.ozberkan

Rassismin uhri näyttää toimivan vuoden vanhalla toiminimellä, samoin ystävänsä yksityisenä elinkeinonharjoittajana, joten mikään pankki ei antane yli kolmenumeroista lainaa, koska säännöllisiä ja jatkuviksi luokiteltavia tuloja ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2655518&tarkiste=2605C43B4BE8EA3EB1821E2F00A9329426FA6AB9
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2657086&tarkiste=654602CF27F3C9956FFE97E0709F3F261DC76601

Ulkoisesta olemuksestaan päätellen katselee kyllä paljon peiliin, mutta itseään maallistuneeksi muslimiksi kutsuva bimbo etsii taas syytä rasismista.

Näyttää verosuunnittelukin olevan hallussa.

Heppu Dille

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 245
  • Liked: 620
Toinen puoli asiassa on se ettei Nordea voi suojata itseään mitenkään muutoin kuin pyytämällä anteeksi ja pahoittelemalla. Eri lehdissä on asia uutisoitu vähän eri tavalla ja ainakin yhdessä artikkelissa esimiehen kerrottiin sanoneen että asiakaspalvelijalla on vähän erilainen näkemys tapahtuneesta. Lienee jo siivottu pois.

Nykyisten kaksoisstandardien vallitessa sillä ei tietenkään ole merkitystä, mitä asiakaspalvelija kertoo tapahtuneesta. Joitakin päiviä sitten esillä olleessa kuorma-autokuskin tapauksessa itse vihreä neitittipoliisi Hokkanen riensi valistamaan, ettei BMW:n kuljettajan lavastuksesta ollut minkäänlaista näyttöä. Nyt täydeksi näytöksi syrjivästä kohtelusta riittää omassa asiassaan puhuvan ihmisen kertomus.

En usko, että tällaisesta syrjintävouhkaamisesta seuraa aidon tasavertaisuuden lisääntyminen, vaan päinvastoin pelon ilmapiiri, jossa eri ammateissa toimivat ihmiset joutuvat oman oikeusturvansa varmistamiseksi kohtelemaan uhriutumisalttiisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä eri tavalla kuin muita. Jatkossa varmaankin pankit harkitsevat asiakastapaamisten videotallentamista, jotta voidaan jälkeenpäin varmistaa, onko asiakastapaamisessa ollut syrjivää puhetta/puhumattomuutta tai syrjiviä eleitä/eleettömyyttä.

Eino P. Keravalta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 360
  • Liked: 2511
  • We are The Many, They are The Few
Enää pitäisi tietää, missä se rasismi on.

Rasismihan on rotusortoa ja nyt kaivataan tietoa siitä, miten Özberkanin rotua sorrettiin. Väitteensä tukemisen nainen voisi aloittaa kertomalla, mitä rotua hän on.

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
Lainahaastattelussa yleensä kysytään asioita joista ei ole niin mukavaa jutella ventovieraan kanssa, kysymysten tarkoituksena on selvittää että saako pankki varmasti omansa takaisin, ja vieläpä ilman sen suurempia ongelmia.

Sen jälkeen kun rikoksilla hankitun rahan pesusta on tullut yleinen ongelma, on säädetty lait, joiden mukaan pankin on tunnettava asiakkaansa. Eli sen takia niitä tietoja kysellään enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin ennen. Myös suuremmat rahan siirrot antavat aiheen kysymyksiin rahojen alkuperästä.

Pyhä Olavi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 496
  • Liked: 444
Sauli Niinistöhän voisi nyt antaa "polkupyörän" toimittajalle ison henk. koht. lainan muodossa. Onhan vaalitkin tulossa. Pekka Haavisto voisi nyt toimia sovittelijana Nordea ja toimittajan välillä.

Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 800
  • Liked: 2145
  • Totuuden Suurlähettiläs
Naamakirjassa tällä multitalentilla on kauhea ongelma ihonväristään.

Yagmur Özberkan
14. tammikuuta kello 14:35
Lainaus
Tammikuussa meillä tulee Suomen kanssa tasan 25 vuotta täyteen. ❤️ Olen elänyt pikkutytöstä asti vahvasti kahden kulttuurin välissä. Onko ollut kivaa? Ei aina. " Monikulttuurisuus on rikkautta " Paskan marjat sanon minä.

Suomessa minua muistutetaan
siitä, kuinka kuulostan tosi suomalaiselta mutta en näytä täysin suomalaiselta, koska ulkonäköni. Turkissa puolestaan näytän turkkilaiselta, mutta en kuulosta täysin turkkilaiselta, koska turkin kieleni tökkii. Mikä siis olen?

Haasteellisinta minulle itselleni on kuitenkin ollut kasvaa Naiseksi kahden kulttuurin välissä. En voi täysin elää kuin suomalaiset naiset, en myöskään kuin turkkilaiset naiset. Niin. 30 vuotta kolkuttaa ovella ja kapinointi jatkuu - bosslady pystyy mihin vaan!

Mahtaako kyseinen henkilö kohdata rasismia myös Turkissa? Vai onko se Suomeen verrattuna tasa-arvoisuuden ja ihanuuden tyyssija?

Yagmur Özberkan on käyttäjän Susani Mahadura seurassa.
24. helmikuuta 2017 ·
Lainaus
Kristitty Mahadura ja maallistunut muslimi Özberkan täällä moi! 🙋🏻 Kuultiin huhua, että ollaan Kirkko ja kaupunki lehden kannessa maaliskuussa! Jutun voit tsekata etukäteen täältä!

Lainaus
Radio-ohjelmaa Mahadura & Özberkan vetävät Susani Mahadura ja Yagmur Özberkan ovat hyvällä tuulella. Päivän ohjelman aiheena oli ollut "Romanit, Suomen syrjityin vähemmistö"
...
– Oma radio-ohjelma oli meille nuorille ja kokemattomille tekijöille muutenkin hurja juttu. Hoimme, että tämä on varmasti merkki Jumalalta.
...
Özberkan puolestaan on maallistunut muslimi ja koulutukseltaan medianomi.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/radio-tuo-sisaltoa-monen-paivaan

Minusta olisi uutinen, jos Värisevä Toiseus ei koko aikaa tarinoisi syrjinnästä ja erilaisuudesta. Mikä on muuten maallistunut muslimi? Onko sellaisia? Miten toimittelika kokee Turkin ihmisoikeustilanteen tai naisten aseman ko. yhteiskunnassa? Onko Suomeen verrattuna ihkua menoa?

Ja tälläiseen sitä rahaa riittää. V*tutus elinvoimaksi! Sitä kun riittää.  >:(

Peräkontissa saa matkustaa, jos katsoo sen parhaaksi vaihtoehdoksi tilanteen huomioon ottaen.

Alapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 619
  • Liked: 1223
Oman asuntolainan lisäksi olen kilpailluttanut ja neuvottelut kavereiden lainoja. Noin 2008 jälkeen pankkien lainahanat tiukkenivat, ehkä siksi, että asuntolaina ei ole enää kilpailtu tuote. Se johti "mort subite"en eli joko lainaa saa paljon tai ei yhtään. Nuorilla pareilla se tarkoittaa, että pitää olla pätäkkää tai takaajia. Tässä tapauksessa näyttää puuttuneen kumpikin. Pankeilla ei ole monikulttuurisuus-linjaa erikseen.

Huutokaupat.commista näkee kyllä miksi ne asuntolainakriteerit kiristyi, monet maksoi tolkutonta ylihintaa asunnoista ja kuukausittaiset lainalyhennykset oli aika isoja, eikä niitä kaikki pystyneet maksamaan kun tuli taloudellisia vaikeuksia. Kun täysin persaukisillekin myönnettiin pari sataa tuhatta lainaa, huonokuntoisten asuntojen ostoon. Nyt ei enää myönnet aivan tolkuttomia lainoja ja hyvä niin.

Nereus

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 52
  • Liked: 14
Hiekkamaiden pankit voisivat perustaa Suomeen islamilaisen pankin. Bank of islam.
Rahaa nollakorolla koska isokirja sen kieltää.

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 292
  • Liked: 4849
  • Tecumseh
Epäily ja epäluuloisuus eivät ole rasismia, ei myöskään ennakkoluuloisuus, vaikka se perustuisi virheelle. Väärinkäsitykset ovat monikulttuurisuuden arkipäivää kuten rasismin näkeminen kaikkialla, missä varsinaisettm liikkuvat. He näkevät itsensä uhreina, syrjinnän kohteena, lähes aina kun mahdollista, eivätkä ensimmäisenä katso itse tehneensä virhettä omissa teoissaan tai käsittäneensä väärin keskustelukumppanin sanoja. Vain toisen osapuolen kertomuksen perusteella on uskalista varmasti väittää, mitä on sanottu, tehty tai tarkoitettu. Rasismia olisi evätä asuntolaina ulkonäön perusteella. Kulttuurisin perustein epääminen olisi yleisesti paheksuttua, muttei rasismia. Rasismia tungetaan lähes kaikkeen, missä varsinainentm kokee suomalaisen kohdelleen häntä väärin. Sana on menettänyt alkuperäisen merkityksen tiedostavassa kielenkäytössä.

Mikä on muuten maallistunut muslimi? Onko sellaisia?

Mikä on maallistunut kristitty, mikä maallistunut juutalainen? Juutalainen on parempi vertailukohta, koska islam on uskontona luonteeltaan lähempänä juutalaisuutta kuin kristinuskoa. Muslimi (tai juutalainen) voidaan määritellä maallistuneeksi, jos hän on luopunut uskonnollisen lain noudattamisesta uskonnollisena velvollisuutena, ylläpitää mielivaltaisesti valikoituja perinteitä ja tapoja sekä uskoo ns. omalla tavallaan jumalaansa, joka enemmän tai vähemmän on uskontonsa kautta määritelty. Länsimaissa nämä maallistuneet taitavat pitää länsimaista valtiota ja yhteiskuntaa parempana kuin oman uskontonsa määrittelemää ihanneyhteiskuntaa, eli maallinen laki asetetaan uskonnollisen lain yläpuolelle. Tarkkaa määritelmää maallistuneesta, mutta itseään uskonnollisena pitämästä, muslimista (tai juutalaisesta) on mahdotonta ulkopuolisen kertoa. Uskonnollinen identiteetti koetaan hyvin monin tavoin. Pitäisi kysyä jokaiselta itsensä maallistuneeksi mieltävältä, miten hän uskonnollisuutensa määrittelee. Maallistunut kristitty yleensä nähdään uskonsa (Jeesuksen kuoleman merkitykseen) menettäneenä, mutta koska kristinusko ei ole ns. lakiuskonto eli muslimin uskonsisältö on toissijainen uskonnollisen lain noudattamiseen verrattuna, ei maallistunut tarkoita samaa islamin ja kristinuskon sisällä.
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

Goman

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 301
  • Liked: 1003
  • Sol lucet omnibus
JOS pankkivirkailija on todellakin käyttänyt noita sanoja kuin tämä juontaja väittää, niin todella tyhmästi tehty.
Pankkivirkailijan tehtävä ja valtuudet eivät riitä kenenkään maasta ulos ohjaamiseen.

Jos taas puolestaan lainaneuvottelut eivät ole edenneet juontajan toivomalla tavalla, vaikka siksi että hakija ei ole suomalainen, tai ei ole ollut tarpeeksi kauan Suomessa, niin se on eri asia. Rahaa lainaavalla taholla on täysi oikeus päättää millä ehdoilla rahaa lainataan ja kenelle.  Tosin pelkästään ihonväri tai uskonto eivät saa olla ratkaisevana tekijänä lainapäätöstä tehtäessä (jos perusteita ylipäätänsä on pakko tuoda julki?).

Maija Poppanen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 760
  • Liked: 7609
  • white trash
"- Hän tokaisi, että takaisin kotimaahan sitten, ja naurahti, Özberkan kertoo."

Eli oliko pahimmillaankin kyseessä epäonnistunut vitsi, siis yritys olla hauska? Useita neuvottelujakin kävivät yms., joten ei tämä rasismilta tai muulta syrjinnältä haiskahda. Tyyppiä loukkasi jo lainan kannalta olennaisten perustietojen kysyminen, vaikka onhan sillä merkitystä, annetaanko iso summa rahaa tänne juurtuneelle ihmiselle vai jollekin ihan muulle. Ehkä asiakaspalvelija vain törmäsi näissä asioissa tosikkoon? Sellainen kuva tuosta minulle eniten tuli, mutta tietenkään noin ei pitäisi sanoa, koska eihän se asiakaspalvelutehtävään sovi.

Mä uskon, että tässä on nimenomaan ollut kyse jostain kemioiden/huumorin/ymmärryksen yhteensopimattomuudesta. Asiakaspalvelu on hyvin vähälle arvostettu laji, jota kuitenkin tehdään persoonalla. Parhaimmillekin sattuu väärinarviointeja tai suoranaisia mokia.

Mulle ehkä surkeimpana muistona jäi mieleen, kun eräs henkilö ohi kulkiessaan vilkaisi jotain lasten rukkasia, ja sanoi palaavansa takaisin, jahka on käyttänyt poikansa ensin puheterapiassa.

Mä sanoin työkaverille lähtönsä jälkeen, et kuulin, että vie ensin koiransa puheterapiaan. Sit me naureskeltiin sille - ja hän kuuli vain sen naurun, ja arveli sitä pilkaksi.

Myöhemmin mun jossain poissaollessa rouva huikkas kollegalle jotain, et ei ikinä vois ostaa meiltä mitään, kun vammaa noin pilkattiin.

Surullisinta, et työkaverin muksu oli aktiivisesti puheterapiassa samanaikaisesti - ja mullakin hiukan kokemusta itsellä samasta asiasta - ja lasten kautta muistakin eritystarpeista lapsilla.

nimetönkeskustelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 943
  • Liked: 1853
Lievästi tässä haiskahtaa perus uhriutuminen. Jos ei lainaa heru, niin paukautetaan rasistikortti pöytään ja pankkineiti saa fudut. Toimivaa ja kätevää varsinkin toimittajalle. Keskustelusta ei ole julkisuudessa nauhoitetta, joten emme tiedä mitä toimittaja itse on sanonut ja että onko lainaneuvottelija ylipäätään edes sanonut noin. Ehkä vaan on tiukasti kieltäytynyt myöntämään lainan, josta prinsessa on vetänyt maapallon nenään. Uhannut tehdä siitä jutun, johon lainaneuvottelija on todennut että senkus teet ei voi mitään.

Lainaneuvottelut voi olla aika tylyä menoa, mikäli ei speksit täyty vaikka olisi perunanenä. Se on kiitos ja näkemiin eikä pullakahvia tarjota, vaikka olisikin vakkarityö. Tuskin toimittajan palkalla tarvii muutenkaan paljon taloja PK-seudulta ostella.

Tässä eniten ärsyttää juuri se, että kaikki on ihan skeidat housussa, jos jotain mamua täällä kiusataan. Mikäli syy olisi mikä tahansa muu kuin rasismi, niin ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos nyt vaikka lainaneuvottelija haukkuisi vammaista, niin ei käynnistyisi mitään mediamyllyä ja uhri saisi mennä kotiinsa nielemään nöyryytyksen. Nyt juoksee pankin maajohtaja julistamassa että tämmöstä ei meillä hyväksytä.

Wahlroos sanoi aikoinaan, että eläkeläiset tuo vaan hiekkaa pankin lattialle. Mitä jos samaa sanoisi mamuista?
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

-PPT-

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 691
  • Liked: 6874
Mitkäs alueet Turussa on niitä joihin ei ylen toimittajan palkalla ole mitään asiaa? Aivan Aurajoen rannassa olevat vanhat talot, uskoisin.

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 424
  • Liked: 11725
Keskustelusta ei ole julkisuudessa nauhoitetta, joten emme tiedä mitä toimittaja itse on sanonut ja että onko lainaneuvottelija ylipäätään edes sanonut noin.

Tässä kaiketi on käännetty todistustaakka jonka perusteella pankin pitää todistaa ettei mitään rassisstista ole päässyt tapahtumaan.
Asian tekee mielenkiintoiseksi se tosiseikka ettei olemattomasta asiasta voi antaa negatiivista todistetta.
Omalla tavallaan länsimaisen oikeusjärjestelmän polkeminenkin on mielenkiintoista, mutta se lienee jo nykyään arkea.

Kun rassissmihuutelijat ja pankki ovat vastakkain on vaikeaa asennoitua kenenkään puolesta.
Jäseneltä ISO: "Kotouttaminen on hölmöläisten puuhaa, kotiutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen on maahantulijoiden omalla vastuulla."

Dick Ursby

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 470
  • Liked: 1502
  • Etnonationalisti
Tummatukkaisilla koukkunokilla nyt vaan on Suomessa vaikeaa, mutta täältähän pääsee pois. Suurin haava sieluun on tietysti se kun ne eivät tiedä kuka on Özbörk, vaikka tämä on pönöttänyt näköjään kaikissa mahdollisissa medioissa jotka kirjoittavat medioista. Ja poseerannut Husun kanssa.

Rasismitoteemin jutut ovat lukematta paskaa. Tietysti monikulttuurinen pyhä lehmä kuvittelee että pankin dirika tulee kukkapuskan ja rahasäkin kanssa anelemaan anteeksi, kun tyttö paskantaa julkisesti hänen firmansa päälle. Dream on sistah!
Olisit profiloinut etnisesti!

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
Tummatukkaisilla koukkunokilla nyt vaan on Suomessa vaikeaa, mutta täältähän pääsee pois. Suurin haava sieluun on tietysti se kun ne eivät tiedä kuka on Özbörk, vaikka tämä on pönöttänyt näköjään kaikissa mahdollisissa medioissa jotka kirjoittavat medioista. Ja poseerannut Husun kanssa.

Rasismitoteemin jutut ovat lukematta paskaa. Tietysti monikulttuurinen pyhä lehmä kuvittelee että pankin dirika tulee kukkapuskan ja rahasäkin kanssa anelemaan anteeksi, kun tyttö paskantaa julkisesti hänen firmansa päälle. Dream on sistah!

Todennäköisesti YLEn ns. toimittaja saa nyt Nordeasta erikoispalvelua, vaikkapa nyt hakemansa lainan nollakorolla. Tästä ei tietenkään media kerro vaikka tietäisikin. Vaaranahan tietysti olisi, että pottunokatkin alkaisivat vaatia tasa-arvoista kohtelua tässä suhteessa.

Pyhä Olavi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 496
  • Liked: 444
Nollakorko ei enää onnistu, Finanssivalvonta kyttää, mutta lainan saanti yleensä noinkin persaukisella suht nuorelta parilta lienee hyvä lohdutuspalkinto. Sauli N:kin voi "ilmestyä" pankkiin ja tuoda polkupyörän.

Outo olio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 805
  • Liked: 5441
  • Manner-Suomen Tasavalta
Eikös muuten ollut tapaus että joku otti kaikki pikavipit mitä sai ja lähti Islamilaiseen Valtioon parempaa huomista rakentamaan? Ja toisessa tapauksessa taas matkarahat hankittiin veropetoksella. Muistaakseni nämä olivat kaikki varsinaisia, mutta Suomesta on lähtenyt myös kantasuomalaisia käännynnäisiä ulkomaille sotimaan. Oikeastaan uusi normaali on sellainen että ihan kaikilta pitäisi kysyä ihan kaikki kysymykset, ei pelkästään etnisiltä vähemmistöiltä. Sori vaan jos se jotakuta häiritsee, mutta tätähän enemmistö on äänestänyt.

Ottaen huomioon, että saan "up to 50 000" lainatarjouksia päivittäin, ei huono. Toivottavasti otti, kuoli, eikä maksanut takaisin.

Ikävä kyllä kumpikaan tarina ei päättynyt onnellisesti, vaan seikkailijat pääsivät takaisin Suomeen. Veropetostyypit joutuivat tempustaan käräjille, ja saivat kai ehdollista plus rahat piti maksaa takaisin korkoineen, ja lisäksi sakkoja. Pikavippihenkilöstä en muista tarkasti mutta ulosottoon hän kai joutui, ja luottotiedot menivät, mutta asunee hänkin yhä Suomessa.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Mikko pa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 601
  • Liked: 3280
    • Ei hyssyttelyä pedofiileille-Kaikki tiedot julkisiksi
Kuka on tämä poikaystävä? Minkä alan miehiä?
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

sattuma

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 986
  • Liked: 280
Kuka on tämä poikaystävä? Minkä alan miehiä?

Tässä oli kaksi ihmistä hakemassa lainaa, netissä olevien valkokuvien perusteella myös miesystävä näyttää olevan maailman lahja Suomelle.

Tähtitoimittaja kertoi, etteivät he olleet Nordean asiakkaita.

Tällöin on ennen asiakkuuden avaamista täytettävä "perustietolomake" / KYC.

Lomakkeen yksi vakiokysymys on kansalaisuus ja synnyinmaa.

Tiedostava vihervasemmistolainen tietenkin pitää tätä kysymystä rasistisena, vaikka se on pakollinen.

Jos synnyinmaa on USA, niin olet todennäköisesti maan kansalainen ja tästä sitten seuraa pakollisia lisäpiruetteja.

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 244
  • Liked: 3285
Herää kysymys, kumpi osapuoli tässä oli se rasisti? Pakolaisavut, SPR, ynnä muut näitä maahanmuuttajia hyysäävät yhteisöt antavat ymmärtää asiakkailleen, että suomalaiset ovat hiljaisia ja nöyriä teidän vanhojen ja parempien kulttuurien uskovien edessä. Eipä ihme, että mamut esiintyvät ja käyttäytyvät kuin Euroopan omistajat (johon ne itse asiassa pyrkivätkin).

Nordean toimihenkilöparka tässä on se, jota nyt varsinaisesti kyykytetään sekä median että mahdollisesti vielä työnantajankin taholta.
« Viimeksi muokattu: 21.01.2018, 17:37:48 kirjoittanut ismolento »

Tagit: