Useita vuosikymmeniä tai yli satakin vuotta taaksepäin, harrastettiin
eugeniikan nimissä* monenmoista pseudotiedettä. Ajoittain se saattoi olla jossain määrin jopa tehokastakin, mutta tuolloin ei vielä tiedetty perintötekijöistä paljoakaan, ja useat asiaan liittyvät biologiset faktat, kuten DNA ja kromosomit, olivat tuolloin yhä tieteelle tuntemattomia. Ominaisuuksien perinnöllisyydestä tiedettiin kyllä jotain, mutta lähinnä tilastojen ja yksilöistä havaittavien ominaisuuksien perusteella. Epätieteellisyydestä huolimatta asiaan suhtauduttiin tuolloin innokkaasti. Tuota innokkuutta ja siitä seuranneita ihmisoikeusloukkauksia ja muita edesottamuksia on sittemmin jälkikäteen pahoiteltu ja tuomittu.
mutta silti esillä on ajatus, että ihmiset on laitettavissa paremmuusjärjestykseen geneettisen perimän perusteella.
Sitten perusasioihin:
Nuoret katsovat ympärilleen löytääkseen itselleen kumppanin, voidakseen sitten hankkia lapsia ja perustaa perheen. Näin tapahtuu kaikkialla. Toki tämä kiinnostaa myös nuorten vanhempia ja isovanhempiakin. Ja miksipä se ei kiinnostaisi laajemminkin koko yhteiskuntaa. Tosin mitä laajempiin viiteryhmiin mennään, näkökulma siinä muuttuu. Pohjimmiltaan asia on kuitenkin sama, sukupolvesta ja katsantokannasta riippumatta: Pitäisi löytää
hyvä puoliso. Tässä puolisoehdokkaan hyvyys määräytyy useiden tekijöiden perusteella. Sellaiset asiat kuin varallisuus, kulttuuri, yhteinen kieli, koulutustausta, nuhteettomuus, yms. ovat tietenkin merkittäviä, mutta niin ovat myös terveys, kauneus, älykkyys, luonne, ja
monet muut selkeästi perinnöllisiksi mielletyt ominaisuudet. Tuskinpa kukaan toivoisi itselleen tai lapselleen oikein huonoa puolisoa. Nimittäin jos huonon puolison hankkii, erinäiset puolison ei-toivotut ominaisuudet saattavat myöhemmin ilmetä omissa lapsissa, biologisten perintötekijöiden kautta. Tässä alkaa maistua sellainen
ajatus, että ihmiset on laitettavissa paremmuusjärjestykseen geneettisen perimän perusteella. Jos nuori haluaa itselleen hyvän puolison, ja taatusti haluaakin (väitän minä), hänen on sitten pakko hylätä joitain, jotka eivät ole hänelle riittävän hyviä. Geneettinen perimä tulee huomioitua prosessissa väistämättä, vaikka yksilö olisi mitä mieltä tahansa perintötekijöistä ja niiden huomioimisesta ideana.
Tuohon edellä selitettyyn hakuprosessiin eugeniikka ja geneettinen nationalismi ovat vain laajennuksia. Kyse on pyrkimyksestä saada villiin ja monimutkaiseen prosessiin jotain järjestystä ja järjestelmällisyyttä. Ehkä siihen saataisiin myös parempaa tarkkuutta ja tehokkuuttakin,
tieteen avulla (
eugeniikan määritelmää mukaillen). Mutta kykeneekö yksilö sellaiseen omin päin? Jotkut kykenevät, mutta ehkä olisi hyvä jos muut kykenisivät myös. Jos yksilön asiat muuttuvat yhteisiksi, niistä tulee väistämättä politiikkaa (ts. yhteisten asioiden hoitoa).
Ihmisillä on hyvin monenlaisia näkemyksiä siitä, missä määrin yhteiskunta saa puuttua yksilöiden asioihin. Ääripäissä jotkut ovat sitä mieltä että ei mihinkään, tai sitten aivan kaikkeen. Mutta useimmat sijoittavat mielipiteensä jonnekin sinne ääripäiden välille. Tämä onkin muuan näkökulma, jonka perusteella eugeniikka ja geneettinen nationalismi keräävät kannatusta ja vastustusta.
* Jos sanot kanaa siaksi, ei se kana siaksi muutu eikä röhki. Sama eugeniikan kohdalla: Jos joku harjoittaa jotain epätieteellistä hömppää eugeniikan nimissä, ei se epätieteellinen hömppä siitä eugeniikaksi muutu, sillä määritelmänsä mukaan eugeniikka on tiedettä, ja tieteeseen kuuluu oleellisena osana tieteen periaatteiden noudattaminen, mihin mikään hömppä ei veny.