Elsa Saarikkomäki, Nea Oljakka, Johanna Vanto, Elina Pirjatanniemi, Juha Lavapuro, Anne Alvesalo-Kuusi: Kansainvälistä suojelua koskevat päätökset Maahanmuuttovirastossa 2015–2017. Pilottitutkimus 18–34‐vuotiaita Irakin kansalaisia koskevista myönteisistä ja kielteisistä päätöksistä (pdf)
5 Yhteenveto ja johtopäätökset
5.1 Keskeiset tulokset
...
Tutkimuksessa tarkasteltiin ensinnäkin sitä, onko hakijaprofiileissa eli henkilöiden
taustatiedoissa tapahtunut muutoksia ajanjaksojen välillä. Julkisessa keskustelussa on
esitetty, että turvapaikanhakijoiden profiili olisi ollut ajanjaksoilla erilainen (esimerkiksi
nuoret yksin tulevat miehet vs. perheet), mikä selittäisi kielteisten päätösten kasvanutta
määrää. Hakijaprofiilien osalta tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti mer-
kitseviä muutoksia mitä tulee sukupuoleen tai perherakenteeseen (puoliso ja alaikäiset
lapset mukana hakemuksessa).
Tutkimuksessa käsitellään vain tietynikäisten
päätöksiä, kun taas julkisessa keskustelussa muutos näkyi ennen kaikkea
hakijoissa ja motiiveissa. Suomestahan lähti välillä pois tuhansittain irakilaisia kesken turvapaikkaprosessin eli monikymmenkertaisesti enemmän kuin heitä saapui alkuvuodesta ennen kesää 2015. Tätä maailmanlaajuisestikin täysin ainutlaatuista ilmiötä ei edes mainita tutkimuksessa. Osa näistä turvapaikkareilaajista kuitenkin jäi Suomeen, satuili hakemukseen jotain parhaan kykynsä mukaan muilta kopioiden ja sai kielteisen päätöksen.
Hakijoiden uskonnollisessa taustassa ja hakemusten perusteluissa tapahtui tutkimuksenkin mukaan selviä muutoksia.
Toiseksi tutkittiin, onko myönnetyn suojan tasossa tapahtunut muutoksia ajanjaksojen
välillä. Tilastollisesti on selkeästi havaittavissa, että kansainvälistä suojelua myönnettiin
vuonna 2017 huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2015. Turvapaikkoja on myönnetty
paljon vähemmän verrattuna aiempaan ajanjaksoon eikä myöhemmällä ajanjaksolla ole
myönnetty toissijaista suojelua lähes ollenkaan. Tarkastelujaksolla 2015 päätöksistä yh-
teensä 14 prosenttia oli kielteisiä ja jaksolla 2017 puolestaan 79 prosenttia päätöksistä oli
kielteisiä.
Kansainvälistä suojelua myönnettiin myöhemmin selvästi vähemmän, mutta tutkimuksessa esitetyt vuoden 2017 luvut ovat kummallisia, eivätkä tunnu ollenkaan vastaavan Migrin silloisia tilastoja. Tutkimuksesta ei selviä, miksi luvut poikkeavat niin totaalisesti Migrin julkisista tilastoista.
Aineisto ei tukenut ajatusta siitä, että humanitaarisen suojelun poistuminen laista olisi
kielteisten päätösten määrän kasvua selittävä tekijä. Humanitaarista suojelua sovellet-
tiin harvoin jo ennen sen poistumista laista vuonna 2016, eikä vuoden 2015 tarkastelu-
jakson kokonaisaineistoon osunut yhtäkään tällaista tapausta.
Aivan. Silti on toistuvasti vaadittu humanitaarisen suojelun kategorian palauttamista, ikään kuin juuri se lopettaisi huomiota saaneet kielteiset päätökset.
Erot kansainvälisen suojelun myönnetyssä tasossa tai siinä, miten Maahanmuuttovirasto
hyväksyy hakijoiden ilmoituksia, eivät kuitenkaan näytä selittyvän sillä, että hakijoiden
profiilit olisivat erilaiset.
Ne ovat erilaiset, vaikka ulkoiset erot sukupuolessa ja perhesuhteissa eivät muuttuneet päätöksissä niin paljon kuin hakemuksissa.
Todennäköisiä selittäviä tekijöitä
voidaan hakea ainakin poliittisen ja hallinnollisen ohjauksen sekä turvapaikanhakijoiden
oikeusturvan heikentymisen suunnilta. Tällaisia oletuksia tukevat niin valtioneuvoston
oikeuskanslerin 3.2.2017 antamat moitteet Maahanmuuttovirastolle (päätös 3.2.2017,
Dnro OKV/8/50/2016) kuin sekin, että hallintotuomioistuimet ovat palauttaneet suuren
osan Maahanmuuttoviraston päätöksistä uudelleen käsiteltäväksi (n. 32% v. 2017) joko
vasta valitusvaiheessa ilmenneen uuden selvityksen vuoksi taikka menettely- tai laintul-
kintavirheen (4 %) seurauksena.
Mistään
kielletystä poliittisesta ohjauksesta ei ole edelleenkään todisteita tai edes vihjettä, mutta on ilmeistä, että Maahanmuuttovirasto havahtui käsittämättömän löysiin käytäntöihinsä (mm. muissa maissa käytetyn sisäisen paon käyttämättä jättäminen) vasta vuoden 2015 kriisin jälkeen, kun kritiikkiä tuli ministereiltäkin. "Vääriä" myönteisiä päätöksiä kun ei koetella hallinto-oikeuksissa, jotka viime kädessä määrittelevät oleskelulupalinjaukset, ei Migri.
Kiellettyä poliittista ohjausta olisi esimerkiksi puuttua yksittäisiin päätöksiin tai painostaa voimassaolevan lain rikkomiseen. Näin tehtiin Suomessa ns. mummo-casen yhteydessä, kun pääministeri painosti poliisia estämään yksittäiset käännytykset vetoamalla pikavauhdilla läpi menevään lakimuutokseen, jonka tekemistä ei oikeasti koskaan edes aloitettu.
Mainittu hallinto-oikeuden vain neljän (4) virheprosentti menettely- tai laintulkintavirheissä päinvastoin osoittaa, että muutos ei voi johtua väitetystä "turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentymisestä". Silloin virheprosentin täytyisi olla kymmeniä ellei lähemmäs sata, sillä kaikkiin turvapaikkapäätöksiin suhteutettuna neljän virheprosentti hallinto-oikeudessa tarkoittaa prosentin murto-osaa Migrin päätöksissä. Tutkimuksen otannassa (n=118) Migrin menettely- tai laintulkintavirheet eivät siis todennäköisesti ole vaikuttaneet kuin korkeintaan yhteen päätökseen.
Myös Maahanmuuttoviraston maalinjauksilla on ollut turvapaikanhakijan oikeuksien
toteutumisen kannalta keskeinen rooli. Irakilaisten turvapaikanhakijoiden mahdollisuu-
det saada myönteinen turvapaikkapäätös heikentyivät selvästi Maahanmuuttoviraston
lokakuussa 2015 tekemän Irakia koskevan maalinjauksen jälkeen, mikä on ilmennyt
myös viraston omista tilastoista.
Nimenomaan. Silti tämän ilmeisen asian vaikutusta ei käsitellä tutkimuksessa kunnolla.
Tutkimuksessa näkyvää kehitystä voidaankin pitää huolestuttavana sekä perus- ja ih-
misoikeuksien toteutumisen että suomalaisen oikeusvaltion kannalta. Turvapaikanhaki-
jan oikeuksia koskevassa päätöksenteossa on kysymys yksilön kannalta erityisen merkit-
tävistä perus- ja ihmisoikeuksista, viime kädessä oikeudesta elämään ja ihmisarvoiseen
kohteluun. Näin perustavanlaatuisten oikeuksien toteutuminen ei saisi oikeusvaltiossa
riippua puhtaasti viranomaisten yleisistä tulkintalinjauksista ja niiden taustalla mahdol-
lisesti vaikuttavasta poliittisesta ja hallinnollisesta ohjauksesta.
Tutkimuksen puutteet ja tahallisen harhaanjohtamisen unohtaen voin pitkälti yhtyä tuohon viimeiseen. On tämänkin tutkimuksen perusteella ilmeistä, että Migrissa vuosikymmenen jatkunut eurooppalaisittain käsittämättömän löysä linja ei ole perustunut niinkään itse ulkomaalaislakiin tai sen muutoksiin kuin siihen, että Migrissä sallittiin syystä tai toisesta myönteisten päätösten tehtailu. Edelleen Migrissä vaaditaan kielteiseen päätökseen kahden tutkijan yksimielisyys, mutta myönteisen päätöksen voi tehdä yksin.
Vasta nyt hallinto-oikeuksien linjauksien jälkeen Migrin päätökset vastaavat paremmin jo aiemminkin voimassa ollutta lakia. Oikea tutkimuksen kohde olisikin se, miten Migrin päätökset luiskahtivat vuosia sitten laista niin paljon poikkeaviksi.
Edit:
Se vielä, että nähdäkseni tutkimuksessa ei käsitellä edes lauseella sitä, että Migrin nykyiset oleskelulupalinjaukset eivät ole sen itse keksimiä vaan
hallinto-oikeuksien vahvistamia. Kun tutkijat valittavat tänään haastatteluissa, että Migri on muuttanut tulkintojaan laista ilman, että lakia olisi muutettu, niin viime kädessä
kyse on hallinto-oikeuksien paaluttamista linjauksista. En muista, että hallinto-oikeuksia olisi edes mainittu yhdessäkään noin tusinassa lukemassani jutussa. Esimerkiksi Li Andersson keuhkoaa, että
Maahanmuuttoviraston toiminnasta on teetettävä riippumaton, ulkopuolinen selvitys, vaikka Migri vain toteuttaa hallinto-oikeuksien ohjauksessa voimassaolevaa lakia – ja nyt lähempänä lain rajoja kuin aiemmin.