Tämä suomalaisten vieraanvaraisuus ja muslimimamujen "kiitollisuus" muistuttavat minua 400-vuotta sitten alkaneesta kantisten ja englanninkielisten uudisasukkaiden monikulttuurisesta "yhteiselosta" Atlantin länsipuolella.
Kun
Mayflower-niminen purjelaiva ankkuroitui Massachusetts-lahden rantaan syksyllä vuonna 1620, saapuivat ensimmäiset Uuden Englannin asukkaat Pohjois-Amerikkaan. Pokanoket-niminen intiaanikansa auttoi noita puritaanikristittyjä selviytymään ensimmäisestä talvesta, joka olisi tappanut siirtokunnan alkuunsa ilman kantaväestön apua. Seuraavan syksyn sadonkorjuun juhlaa vietetään edelleen Yhdysvalloissa suurena kiitosjuhlana,
Thanksgiving. "Kiitoksi" vieraanvaraisuudesta matut työnsivät Pokanoket-intiaanit asumaan pienelle alueelle, jossa tuon kansan rippeet yhä asuvat reservaatissa. Uusi Englanti laajeni muita intiaanikansoja ja muiden Euroopan maiden siirtokuntia vastaan käydyin sodin sekä maakaupoin kolmeksitoista siirtokunnaksi, jotka julistautuivat itsenäiseksi Yhdysvaltain liittovaltioksi vuonna 1776.
Toistuuko Pohjois-Amerikan intiaanien kohtalo nyt nykyeurooppalaisten kohdalla? Intiaanikansat eivät kyenneet vastustamaan eurooppalaisten etenemistä Pohjois-Amerikassa ja eurooppalaisen kulttuurin murskaavaa voimaa, jonka alla lähes 500 intiaanikansan kulttuurit enemmän tai vähemmän tuhoutuivat. Vain suurimmat kansat, navahot, dakotat ja creet, ovat jotenkin onnistuneet säilyttämään edes osan kulttuuristaan. Pienemmät kansat ovat joko tuhoutuneet sukupuuttoon tai käytännössä assimiloituneet Yhdysvalloissa amerikkalaiseen kulttuuriin. Intiaanit suostuteltiin monenlaisin keinoin hyväksymään ja lopulta pakotettiin omaksumaan eurooppalaiset moraalinormit. Valloittajat eivät suostuneet, poikkeusyksilöitä lukuunottamatta, integroitumaan intiaanikansoihin, vaan elivät omissa yhteisöissään ja vaativat kantaväestöä sopeutumaan kristillisen kulttuurin vaatimuksiin. Nyky-Euroopassa on käynnissä, erityyppinen mutta yhtä kaikki, kantaväestöön kohdistuva elintilan valtaus. Tällä kertaa siirtolaiset eivät sodi suoraan, vaan troijan hevosen tavoin he levittäytyvät kulttuurisin vaatimuksin. Nytkin kantaväestö on ensin ottanut tulijat vieraanvaraisesti vastaan, mutta purtuaan auttavaa kättä matut ovat saaneet yhä useamman kantiksen kääntymään vihoissaan heitä vastaan.
Epilogi:
Kahdeksan vuotta ennen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta oli syntynyt Ohio-jokilaaksossa shawnee-intiaanipoika, jota kutsuttiin nimellä
Tecumseh. Hän näki 1700-luvun lopulla, että shawnee-kansan ja myös kaikkien muiden intiaanikansojen kohtalo tulisi olemaan Pokanoketien kaltainen ja hän tahtoi estää sen. Hän kiersi pohjoisesta etelään Mississippi-joen itäpuolella muiden intiaanikansojen parissa yrittäen muodostaa jonkinlaista intiaanivaltiota estääkseen Yhdysvaltain laajenemisen länteen. Intiaanikansat olivat kuitenkin liian riitaisia sisäisesti ja keskenään, anarkismiin taipuvaisia ja vähälukuisia pärjätäkseen ilman ulkopuolista apua. Englannin julistaessa sodan Yhdysvalloille vuonna 1812 ja yrittäessä valloittaa menettämänsä siirtokunnat takaisin, Tecumseh liittyi sotaan englantilaisten puolelle uskoen Englannin voiton kautta mahdollisuuteen perustaa intiaanivaltio. Tuo usko sammui 5.10.1813, kun hän kaatui taistelussa.
Sen jälkeen Yhdysvaltoja ei enää pysäyttänyt edes sisällissota 50 vuotta myöhemmin, kun Konfederaatio
kaatui totuuden marssiessa jumalan kera sotajoukon mukana.
Allahu Akbar on nykyisten arabiankielisten valloittajien sotahuuto. Jumalien tunkeminen omalle puolelle sotiin on ikiaikainen mutta mielestäni vastenmielinen tapa.