Miten siis voimme olla 99.99999% geneettisesti samanlaisia kun kerran vähän joka porukasta löytyy jotain omaa sekoitusta jostakin toisesta muinaisesta ihmislajista ? Nyky-ihmiset onkin siis jotain korkeintaan 90% homo sapiens sapiens ja se muuttuva 10% on se mikä tekee meistä erilaisia. Itse olen ylpeästi neandertaali 
Afrikasta poistunut h.sapiens sapiens -migraatio kulki pääosin rantareittiä Persianlahden suulle, jossa kohtasi vahvan h.sapiens neanderthalensis -alalajin asutuksen. Kun muuttoliike jatkui vastaa seuraavissa sukupolvissa, kaikki eteenpäin jatkaneet ihmistyhmät olivat hybridejä.
Afrikkaan jääneet levittivät asutustaan länteen, Kongon altaaseen. Jossain he kohtasivat "Kongon ihmisen", ja parittelivat. Tämä ihmislaji oli eronnut homo-suvun päähaarasta merkittävän aikaisin. Johtopäätös on tehty nykyafrikkalaisilla säilynyttä kongon-ihmisen perimää tutkittaessa.
Kaikista h.sapiensiin sulautuneista ihmislajeista Kongon ihminen oli erilaisin. En ole tarkistanut, mutta saattaa olla ettei Etelä-Afrikkaan (rantaa pitkin) nopeasti edenneillä khoisaneilla oli kongo-tekijää.
Ihmis-lajiperheen ensimmäinen(?) panmigraatio oli homo erectuksen leviäminen Afrikan ulkopuolelle. Tämä jätti jälkeensä populaatioita, jotka olivat maantieteellisesti eristäytyneitä itäisessä Afrikassa tapahtuvasta lajikehityksestä, ja siis jonkinverran etääntyivät geneettisesti homo sapiens sapiensista, joka oli ilmaantumassa nykyisen Kenian yms. seutujen savanneilla.
Noin 100 000 vuotta sitten jokin olosuhteiden muutos ts. suhteellinen ylikansoitus aiheutti toistuvia massa-maastamuuttoja itäisestä Afrikasta a) kohti Euraasiaa, b) muualle Afrikkaan.
Nykyisen Persianlahden paikkeilla muuttajat kohtasivat h.s.neanderthal-asutusta, ja sulautuivat siihen.
Hybridiväestö jatkoi levittäytymistään rannikkoreittiä Itäiseen Aasiaan, saavuttaen 60 000 vuotta sitten Australia-UusiGuinea -mannerkompleksin ja Indonesian erottavan salmen, ylittäen sen.
H.s.neanderthalensiksen geenejä on siten kaikissa Aasian-Oseanian väestöissä, Australian abot mukaanlukien.
Tämä itään suuntautunut rannikkomigraatio kohtasi jossain päin eteläistä Aasiaa nyt löytyneen ”Andamaanien ihminen”, ja sulautti sen itseensä. Tuntemattoman lajin geenejä on mm.Andamaanien saarten viimeisissä alkuasukkaissa, ja melanesialaisissa. Tämän lajin päätellään olevan jäännös homo heidelbergiensis -panmigraatiosta
On epäselvää, kohtasivatko kohti itää levittäytyvät h.s.sapiens+h.s.neanderthalensis+”Andamaanien-ihminen” -hybridit matkallaan Indonesian Floresin saarelta kahdesta luolasta jäännöksinä löydetyn homo florensiksen väkeä. Tätänykyä arvellaan yleisimmin, että florensikset olivat h.erectus-panmigraation jättämää eteläaasialaista ihmislajien t. alalajien kirjoa.
Altain vuorilta, Etelä-Siperiasta, Denisin luolasta (Denisovan-) löytyneistä 40 000 vuotta vanhoista luufragmenteista tunnistettu ihmislaji ”Denisovan ihminen” oli joka tapauksessa jo jättänyt perimänsä po. Euraasian eteläiseen asutusvirtaan.
Meillä on nyt tarkastelussa homo sapiensiksen 100 000 vuotta sitten alkaneen panmigraation kaksi päähaaraa: 1. Pohjoinen, Keski-Aasiaan ja Eurooppaan suuntautunut; 2. Etelä-aasialainen rannikkoreitti, joka asutti Intian tasangot, Kaakkois-Aasian ja Oseanian. H.s.sapiens, h.s.neanderthalensis ja ”Denisovan ihminen” vaikuttivat molemmissa, ”Andamaanien ihminen” vain eteläisessä.
Denisovan ihmisen perimää on runsaimmin Uuden Guinean asukkaissa, mutta merkittävän vähän han-kiinalaisissa. Kiinan nykyistä valtaväestöä edeltänyt väestö on omannut denisova-tekijän, koska sitä esiintyy Oseaniassa, joka asutuksen merkittävin aalto lähti Kiinasta Taiwanin kautta Filippiineille, ja edelleen Polynesiaan. Taiwanin nykyiset vuoristokansat ovat tätä ryhmää.
Espanjasta, Sierra Atapuercasta, löytyneistä luista on tunnistettu Altain denisova-löydön kanssa yhtenevää mtDNA:ta 400 000:n vuoden takaa. Denisovan alkuperän maantieteellinen sijoittaminen on siis hyvin ongelmallista.
H.s.neanderthalensiksen ja denisovan katsotaan periytyvän h.erectus-panmigraatiosta, siis olevan sisarlajeja.
”Out of Africa” -panmigraation kolmas haara, jota emme vielä käsitelleet, kohdistui läntiseen Afrikkaan. Sielläkään ei ollut tyhjää ”nykyihmisen” tullessa: 700 000 vuotta aiemmin ihmislinjan päähaarasta eronnut populaatio oli jo siellä.
35 000 vuotta sitten ”nyky”ihmis-asuttajat kohtasivat jonkin, joka jätti 2%:n jäljen heidän geeneihinsä. Mitään fossiilitodisteista tästä ihmisen serkusta ei ole, vain molekyylinpätkä jokaisen afrikkalaistaustaisen perimässä. Nimitämme tässä tuntematonta afrikkalaista hominidia *Kongon ihmiseksi*. Tässä vaiheessa on tarpeen muistuttaa: ”Olemme kaikki erilaisia, mutta olemme samanarvoisia.” Ettei tule jälkipuheita.
Ihmiskunta koostuu siis seuraavanlaisesta väestä:
Homo sapiens sapiens + homo sapiens neanderthalensis + Denisovan ihminen. => Eurooppalaiset, aasialaiset, ja mm. aussi-abot.
Edelliset + ”Andamaanien ihminen. =>Andamaanilaiset, papulaiset, aussi-abot.
Home sapiens sapiens + ”Kongon ihminen”. => Mustat afrikkalaiset.
https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/10/31/tuntematon-ihmislaji-loydetty-andamaanien-ja-melanesian-asukkaiden-perimasta/Roturunkkaus on mielestäni täysin turhaa, koska asialle ei voida tehdä mitään. Jos jonkun "rodun" ÄO on hiukan kengännumeroa suurempi, on asiaa vaikea korjata ainakaan kovin lyhyessä ajassa. Sen sijaan asian tutkiminen sen pohjalta onko väestönsiirto esim. kehitysmaista kehittyneimpiin maihin kannattavaa, on ihan perusteltu kysymys.
Juuri tästä on kyse, ja tieteellisen tiedon jakamisesta yleisölle, jotta äänestyskäyttäytyminen perustuisi tosiasioihin eikä #unelmahöttöön. Aiheen käsittely on siis eri asia, kuin kokoontua herätysjuhlille palavan ristin ympärille valkoiset piippalakit päässä.