UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: YK:n Global Compact for Migration häivyttää valtioiden rajoja  (Luettu 96367 kertaa)

ÄmTeeAa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 537
  • Liked: 2001
Joo, EU:n virallisten itku kieltäytyvistä EU maista paljastaa sen, että tarkoituksena todellakin on puskea jotain lävitse ihmisoikeusdiipadaapaan varjottuna. Nyt ilmeisesti sitten olisi kansainvälisiä sopimuksia allekirjoitettuna, joissa sanotaan mitä sanotaan, riippuen siitä kuka tulkitsee.

En rehellisesti sanottuna ole kauhean yllättynyt, että Suomen taulapäät menevät kirjottelemaan kirjoihin nimiään. Ongelmahan sopimuksen mukaan vaikuttaisi olevan se, että porukka tulee EU:n alueelle järjestäytymättä. Kun laitetaan porukka järjestykseen sopimuksen avulla, niin kaikki on selkeästikin kunnossa :D Sopimuksella velvoitetaan ählyt käyttäytymään kunnolla, niin kyllähän ne käyttäytyvät, eikä tartte enää poliisiakaan.

Ja sitten ihmetellään että mitä oikein tapahtui, kun löytävät itsensä tuomittuna maanpetturuudesta. Siihen ei välttämättä mene edes kauaa.

Jos itse olen ikinä ruorissa, laajentaisin nuo vähemmistökysymykset tarkasteltavaksi globaalilla tasolla, jonka jälkeen suomalaiset ovatkin sitten omassakin maassaan myös globaali vähemmistö. Sen jälkeen näiden kansainvälisten sopimuksien tulkinnat voivat hieman muuttua...

Tomatoface

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 440
  • Liked: 1286
  • Sovittelemassa VHM:n loputtomia syntejä
Lainaus käyttäjältä: Ilta-Sanomat
GCM kattaa koko siirtolaisuussyklin aina lähtösyistä palautuksiin. Hyötyjiksi Klinge luettelee niin lähtö-, kauttakulku- kuin vastaanottajamaat sekä siirtolaiset itse.

– Tavoitteena on, ettei laitonta ja epäjärjestäytynyttä siirtolaisuutta enää olisi. Asiakirjassa on myös toimia, joilla pyritään helpottamaan tilannetta lähtömaissa.

Tuo onkin jotain aivan ilmiömäistä ongelmanratkaisun saralla :). Päästetään vangitkin vapaaksi antamalla niille armahdus niin enää ei ole rikollisia. Ja poistetaan raiskaus rikoksena niin raiskauksiakaan ei enää ole. Aina kun luulee että on kuullut sen idioottimaisimman aivopierun niin joku tulee ja yllättää  :facepalm:
O tempora, o mores!

kivimies

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 755
  • Liked: 3725
Lainaus
GCM kattaa koko siirtolaisuussyklin aina lähtösyistä palautuksiin. Hyötyjiksi Klinge luettelee niin lähtö-, kauttakulku- kuin vastaanottajamaat sekä siirtolaiset itse.

– Tavoitteena on, ettei laitonta ja epäjärjestäytynyttä siirtolaisuutta enää olisi. Asiakirjassa on myös toimia, joilla pyritään helpottamaan tilannetta lähtömaissa.

Jos UM haluaa edistää palautuksien toimivuutta ja vähentää laitonta maahanmuuttoa, niin GCM on täysin vääränlainen työkalu siihen.  Se muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa löysemmäksi.

UM:n olisi syytä laittaa resurssinsa vaikka palautussopimuksien neuvottelemiseen Irakin kanssa.

Myös EU-tason palautussopimuksia voi tukea, kunhan niihin ei sisälly mitään kylkiäisiä GCM:n malliin.
Lähtömailla on velvollisuus ottaa kansalaisensa vastaan tai niihin kohdistuva apu on lopetettava.

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 023
  • Liked: 8387
Tämän velvoittavan ei-sopimuksen piru on yksityiskohdissa niinkuin odottaa saattaa. Paprussa on useita viittauksia YK:n 2030 kestävän kasvun ohjelmaan ja sen mittaristoihin. Ohjelma on eräs näistä kauniista köyhyyden poistamiseen pyrkivistä diipadaapoista. YK:n näkemyksen mukaan yksi tapa poistaa köyhyyttä on siirtää ihmisiä köyhistä maista rikkaisiin maihin ja näin köyhyys maailmassa vähenee.

Maali 10 alakohta 7:
Lainaus
10.7
Facilitate orderly, safe, regular and responsible migration and mobility of people, including through the implementation of planned and well-managed migration policies

https://sustainabledevelopment.un.org/sdg10

GCM on vaan yksi kiihdytin jolla väestönvaihtoon pyritään. Meiltä vaihdettavilta vaan on unohdettu kysyä että halutaanko me tulla vaihdetuiksi.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 815
  • Liked: 12621
----
GCM on vaan yksi kiihdytin jolla väestönvaihtoon pyritään. Meiltä vaihdettavilta vaan on unohdettu kysyä että halutaanko me tulla vaihdetuiksi.

^No mutta, eihän meitä suinkaan mihinkään pois olla ajamassa. Pakkaudutaan vain hieman tiiviimmin ja otetaan kapeampi siivu sitä kakkua. Kyllä sopu sijaa antaa jne.  :flowerhat:

Jorma Teräsrautela

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 398
  • Liked: 1518
  • Somen sakeinta osastoa
Näin on, eikö EU:ssa taannoin tehty laskelma, että Suomeenkin mahtuisi noin 60 miljoonaa siirtolaista?
Älkää työ pojat säästelkö niit sokerloitanne! Myö uijjaan koht.

Eurooppa on muuttunut värikkäämmäksi. Menet minne vain ja tilaat taksin, niin saat pakistanilaisen kuskin.

ismolento

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 865
  • Liked: 4577
EU-komission pj. Juncker toivoo, että EU-maat pysyisivät sopimuksessa "yhteisenä rintamana", sillä muuten EU ei voi puolustaa omaa etuaan.   :facepalm:

Mjooh, mutta eihän sen sopimuksen pitänyt ketään mihinkään velvoittaa, joten mitä väliä? Ja sopimuksen ulkopuolelle jäävät maathan voivat toteuttaa sopimuksen listaamia asioita ihan yhtä hyvin sopimuksen ulkopuolellakin -koska vapaaehtoisiahan niiden toimenpiteiden implementointi oli sopimuksen sisälläkin...?  :o

Leikki sikseen. Kyllähän tuostakin reaktiosta taas näkee, millaista kusetusta koko sopimus on, ja minkälainen valehtelijoiden ja huijareiden STASI-organisaatio tuo Euvostoliitto on..

Onkohan kertaakaan maailmansotien jälkeen eurooppalaisille syötetty poliitikkojen toimesta niin paljon selkeitä valheita; suoraan sanottuna paskaa, kuin muutaman viime vuoden aikana. Ja kaiken huippu on tämä YK:n Global Compact for Migration.

Zilakka

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 110
  • Liked: 222
Näin on, eikö EU:ssa taannoin tehty laskelma, että Suomeenkin mahtuisi noin 60 miljoonaa siirtolaista?

Vähän aiheen vierestä, mutta Petelius Yömyöhässä spekuloi 18 miljoonalla pakolaisella jo vuonna 89.
https://www.youtube.com/watch?v=DzutEYQ2qYo

Ketäköhän olleet tämän Orvo Muusi -hahmon esikuvina? Tuon aikainen parodia on vaan kokoajan lähempänä muuttua todeksi.

rooster

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • Liked: 2094
Ei ole omaan silmään pistänyt, että suomalaisessa valtamediassa oltaisiin mitenkään uutisoitu noista maista, jotka eivät aio liittyä tuohon sopimukseen. Jos en ole vain missanut, niin ei kyllä edusta mitään kovinkaan objektiivista journalismia, jos asiasta halutaan olla hiljaa ja toistetaan vain virallista liturgiaa. Mielestäni median pitäisi käsitellä ketkä ja miksi jäävät sopimuksen ulkopuolelle ja mihin Suomi haluaa liittyä, etenkin kun se ei muka sido mihinkään.

Kohta ilmeisesti jo puolet EU:n jäsenmaista on ulkona + muut isot teollisuusmaat.

Riukulehto

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 206
  • Liked: 4133
Suomenkielinen versio GCM-sopimuksesta ja havainnot sen sisällöstä valmistumassa linkissä. Tekijänä Risto Kantonen.

https://docs.google.com/document/d/1njgW7-aWbPsm2tDa579k-VyT4F6GmM3ol0XfY2IKFsE/edit?fbclid=IwAR2_1tK9-whjeFKPjrZdEjAGCyH1VIbojrjIO_CwMr8xZojHEh4BNAKT6FQ

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 023
  • Liked: 8387
Ei ole omaan silmään pistänyt, että suomalaisessa valtamediassa oltaisiin mitenkään uutisoitu noista maista, jotka eivät aio liittyä tuohon sopimukseen.

En ole minäkään ja vielä enemmän kaipaisin vaikutusarviota. Eli mitä tapahtuu jos tai ei. Kai tällainen siellä UM:ssä on virkamiestyönä tehty ja tarpeellisiin valiokuntiinkin jaettu ? Ei nämä meidän verrokkimaat huvikseen sano ei ko. paperille. Vaikutusarviot on tehty.

Toimittelijoiden pitäisi vaan kysyä niitä asioita poliitikoilta mutta se nyt vissiin on vaan liikaa vaadittu.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

ÄmTeeAa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 537
  • Liked: 2001
Ei ole omaan silmään pistänyt, että suomalaisessa valtamediassa oltaisiin mitenkään uutisoitu noista maista, jotka eivät aio liittyä tuohon sopimukseen. Jos en ole vain missanut, niin ei kyllä edusta mitään kovinkaan objektiivista journalismia, jos asiasta halutaan olla hiljaa ja toistetaan vain virallista liturgiaa. Mielestäni median pitäisi käsitellä ketkä ja miksi jäävät sopimuksen ulkopuolelle ja mihin Suomi haluaa liittyä, etenkin kun se ei muka sido mihinkään.

Kohta ilmeisesti jo puolet EU:n jäsenmaista on ulkona + muut isot teollisuusmaat.

Mutta tokihan meiltä löytyy ikiomat desantit, jotka ratkiriemukkasti kirjottavat kaikenlaista. Hyvällä tuurilla saavat kaikilta YK:n edustajilta hörähtelevät naurut ja hyväksynnät kaveruuden merkiksi. Vai mitä, Jutta ja Jygä?

Jos suuntaa ei saada käännettyä Suomessa tuon sopimuksen kirjottelun osalta parlamentaarisin konstein - tai ihan siksi että meidän edustajia alkaa hävettämään olla ainoita EU:sta, jotka kirjoittavat - tuon seurauksena pakolaisia virtaa suhteessa suurempia määriä Suomeen. Mikäli muut EU:n maat ovat siitä kieltäytyneet, silloin aletaan täälläkin kyselemään, että kenellä on vastuu?

Pitänee nyt ainakin huolehtia siitä, että GCM:n osalta pidetään meteliä. Ollaan silloin tehty oma osamme. Tasavallan presidentti Niinistöä olen pitänyt pitkän aikaa nilkkinä, lähtien toiminnasta 90-luvun lamassa. Ainoa positiivinen juttu on, että hän on herännyt heikkoon syntyvyyteen ja yrittää korjata edes sitä, kylläkin ymmärtämättä sen varsinaisia juurisyitä. Samalla sitä mennään pää märkänä kirjottelemaan kaikenlaisia sopimuksia, jonka tulkinta tulee muuttumaan YK:ssa vielä niin moneen kertaan, että siinä on Suomi-pojalla sormi suussa. Ja jos niinkin arvovaltainen järjestö kuin YK (hah!) sanoo, niin tokihan sitä täällä pitää noudattaa.

Monesko kerta tämä muuten on, kun Suomi on mukana sopimuksissa, jotka heikentävät selkeästi maan omaa etua, ja maailman johtavat valtiot jättäytyvät sen ulkopuolelle?

idiot_narcissist

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 390
  • Liked: 884
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005897276.html (12.11.2018)

Lainaus
YK:n siirtolaisuus­asia­kirjasta leviää vääriä väitteitä – UM: ”Meneillään on vale­uutis­kampanja”

Uskomatonta paskaa tuo valeuutisiin vetoaminen. Nykyään kaikki väärät mielipiteet ovat valeuutisia.

Lisäksi "kompaktin" teksti suhtautuu siirtolaisuuteen kovin ymmärtäväisesti, tulkinnasta riippuen jopa hyväksyvästi. Ehkä tekstissä ei suoraan käsketä poistamaan rajoja, mutta tulkinnanvaraisuuden takia lopputulosta ei tiedetä.

Olisi paljon parempi, jos paperi olisi selvästi kirjoitettu ja sitova. Nykyisellään sillä voi perustella lähes mitä tahansa punavihreää suvakointia ja maailmanhalailua.

N. O. Hääppönen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 740
  • Liked: 1698
Kiinnittää huomiota se, mitä julkisuudessa ei sanota.

Tällä sopimuksella tehtäisiin siirtolaisuudesta järjestäytynyttä ja laillista. Mutta entä pakolaiset ja turvapaikanhakijat, ne ilmeisesti saavat jatkaa asyylin vonkaamisesta rajoilla kuten ennenkin, eihän sitä varmaan voida mitenkään estää?
- Mitä enemmän maahanmuuttajia, sen parempi.
Vasemmistointellektuelli Tiina Rosenberg

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 765
  • Liked: 33172
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
60 miljoonaa perustuu Saksan väestötiheyteen, ei Suomen vastaanottokykyyn. Tänne pitäisi rakentaa asunnot 10-kertaiselle väestömäärälle, verrattuna siihen joka tänne nyt on asetettu.

Mutta onhan meillä varaa. Eikä se ole keneltäkään pois.
"Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan."
- Mikhail Gorbachev

”Kun minä olin nuori toope vasemmistolainen luulin skaalaedun ja suunnitelmallisuuden vievän yhteiskuntaa eteenpäin. Se oli luonnollista, koska meidät kasvatettiin siihen.”
- Björn Wahlroos 2019

idiot_narcissist

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 390
  • Liked: 884
Mutta entä pakolaiset ja turvapaikanhakijat, ne ilmeisesti saavat jatkaa asyylin vonkaamisesta rajoilla kuten ennenkin, eihän sitä varmaan voida mitenkään estää?

Tekstin epäselvyyden takia en voi sanoa tätä varmasti, mutta oman lukemisen perusteella tuolla ei-sopimuksella nykyiset "pakolaiset" luokitellaan siirtolaisiksi. Eli voivat tulla ilman asyylin huutamista. Eikä voi pakkopalauttaa ja täytyy antaa Kela Gold.

guest14935

  • Vieras
60 miljoonaa perustuu Saksan väestötiheyteen, ei Suomen vastaanottokykyyn. Tänne pitäisi rakentaa asunnot 10-kertaiselle väestömäärälle, verrattuna siihen joka tänne nyt on asetettu.

Mutta onhan meillä varaa. Eikä se ole keneltäkään pois.
Tarvitaan uusia ratkaisuja. Esim. jokainen majoittaa pari yhteisöllistä rikkautta, luonto säästyy ja ilmastonmuutos väistyy kun asutaan hieman tiheämmin.
Koulut voidaan muuttaa heimoasunnoiksi kunhan tänne saadaan oma boko haram.

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 815
  • Liked: 12621
Pertti Rönkön FB-seinältä:

Väitteestä 'valeuutiskampanjasta':

Lainaus
Kyllä tässä jutussa olisi tarvittu edes hitusen verran sitä kuuluisaa vastuullista journalismia. Jutusta puuttuvat kaikki oleelliset pointit.
https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10156170447978542

Saksan vihreiden johtohahmon lausunnosta:

Lainaus
„YK:n siirtolaissopimukseen liittyvät epäilyt ovat perusteltuja“ - Saksan tunnetuimpiin vihreisiin johtohahmoihin kuuluva Tübingenin pormestari Boris Palmer vaatii Saksan hallitusta pitäytymään YK:n siirtolaissopimuksesta ennen kuin on selvitetty mm sen asettamat velvoitteet, rajoitukset mielipiteenvapauteen sekä vaikutukset työmarkkinoille. Palmer muistuttaa Die Welt-lehden mukaan, että kansainvälisessä laissa toimivat monet asiat ns „Soft Law“ -periaatteella, eli vaikka teksti ei ole oikeudellisesti sitovaa, niin käytännössä poliittinen paine ja oikeuksien päätökset tekevä siitä vähitellen sellaisen. Palmer ihmettelee, miksi sopimus ei sisällä lainkaan velvoitteita siirtolaisille.
https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10156170490308542

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 815
  • Liked: 12621

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 815
  • Liked: 12621
^Kovin epäuskottava on UM:n Renne Klingen väite siitä, että valeuutiskampanja olisi syynä siihen, että noin moni maa on päätynyt tai päätymässä olemaan allekirjoittamatta GCM-'kompaktia'.

Klingen väite on naurettava ja suorastaan loukkaava aliarvioidessaan yllämainittujen maiden johtavien päättäjien arvostelu- ja päätöksentekokykyä. Useista lähteistä on luettavissa perusteluita, miksi ko. maat eivät ole lähdössä mukaan kompaktiin, eikä niissä perusteluissa ole mitään valheisiin viittaavaa vaan selkeää asiaa.

Klingen horinat asettuvat entistä oudompaan valoon, kun ottaa huomioon sen, että hänellä itsellään ja edustamallaan taholla ei ole tarjota mitään konkreettista sen selittämiseksi, miten Suomi hyötyy kompaktista ja millä tavalla se on linjassa Suomen tavoitteiden kanssa. Epämääräiset heitot maahanmuuttopolitiikan "yhtenäistämisestä" ja "parantamisesta" eivät riitä.


Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 20 890
  • Liked: 45852
  • Kui on must, näita ust!
^^ Sama varmistamaton lista noista kieltäytyvistä maista kiertää näköjään nyt ympäri nettiä, tällä kertaa Suomen Uutisissa. Minä en ainakaan löydä tietoa siitä, että esim. Kreikka, Italia, Norja ja Sveitsi olisivat vielä kieltäytyneet GCM:stä ja tätä aihetta on kuitenkin tullut seurattua melkoisen tiiviisti. Eikä ole tässäkään ketjussa mainintoja.

Sveitsissä on kyllä vaadittu parlamenttikäsittelyä ja kansanäänestystä, muttei silti kieltäydytty toistaiseksi.

https://www.swissinfo.ch/eng/politics/international-agreement_swiss-ambassador-defends-un-migration-pact/44537846 (12.11.2018)

Lainaus
Swiss ambassador defends UN migration pact

Swiss Ambassador Pietro Mona has defended the UN migration pact despite fierce criticism from parliament. He says it will enable small Switzerland to better assert its interests in the future. He also has concerns about the country’s credibility.

The pactexternal link gives Switzerland an additional instrument that will help in negotiations on readmission agreements with countries such as Eritrea, said the ambassador for development, forced displacement and migration in an interview with newspaper Blickexternal link on Monday. Mona was the Swiss delegation leader in the negotiations on the 34-page Global Compact for Migration in New York.

(...)

After some hesitation, the Swiss government said last month it would sign the pact while clarifying its position on detaining minors from the age of 15 pending deportation, which Swiss law allows but the migration pact discourages.

Since then, committees in both parliamentary chambers have called for delaying the Swiss signature and giving parliament – and perhaps voters in a referendum – the chance to decide the matter.

Some politicians, especially from the right, complain that the pact could blur the line between legal and illegal migration and undermine countries' sovereignty.

(...)
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Leijona78

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 044
  • Liked: 5636
  • Nuiva suomenruotsalainen. En ikniä typtoa.
^^ Sama varmistamaton lista noista kieltäytyvistä maista kiertää näköjään nyt ympäri nettiä, tällä kertaa Suomen Uutisissa. Minä en ainakaan löydä tietoa siitä, että esim. Kreikka, Italia, Norja ja Sveitsi olisivat vielä kieltäytyneet GCM:stä ja tätä aihetta on kuitenkin tullut seurattua melkoisen tiiviisti. Eikä ole tässäkään ketjussa mainintoja.

Sveitsissä on kyllä vaadittu parlamenttikäsittelyä ja kansanäänestystä, muttei silti kieltäydytty toistaiseksi.


Tämä on hyvä pointti, ja koska se on uutisoitu Suomen Uutisissa, niin voisiko @Matias Turkkila kommentoida jotakin noista maista mistä emme vielä tiedä varmuudella?
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

IS: "Välilliseen toimintaan lasketaan mukaan jotkut ihmissuhteet, joiden perusteella suomalaiset naiset ovat tuoneet terrorismiin sekaantuneita ihmisiä

Vellamo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 815
  • Liked: 12621
^^Hyvä että täsmensit @Alaric . "Valekampanjaan" päätöksessään nojanneita maita ja päättäjiä ei siis välttämättä ole (vielä) niin monia, kuin SU:n listassa on esitetty.

Muutamia unelmapuolen twitter-poimintoja aiheen ympäriltä:




« Viimeksi muokattu: 13.11.2018, 12:17:12 kirjoittanut Vellamo »

K.L.O

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 474
  • Liked: 4148
  • Ei pettureita takaisin, ikinä!
Täältä voi allekirjoittaa GCM-asiaa vastustavan adressin.
On luotettava palvelu, nimensä voi ruksata ei-näkyväksi. Ei pankkitunnistusta vaan toimiva sähköpostiosoite riittää.
Näytetään niille!

Terhi Kiemunki aloittajana.
Nyt yli 25.000 allekirjoitusta.

https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi?a=2&uv=11590080
“If anyone runs into St Mark's Square shouting 'Allahu Akhbar', we will take him down. A year ago I said after four steps, now after three.
I will say it in Venetian: 'Ghe Sparemo' (We will shoot him).” Luigi Brugnaro, Venetsian pormestari

Lumiukko Jeti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 023
  • Liked: 8387
^^ Sama varmistamaton lista noista kieltäytyvistä maista kiertää näköjään nyt ympäri nettiä, tällä kertaa Suomen Uutisissa. Minä en ainakaan löydä tietoa siitä, että esim. Kreikka, Italia, Norja ja Sveitsi olisivat vielä kieltäytyneet GCM:stä ja tätä aihetta on kuitenkin tullut seurattua melkoisen tiiviisti. Eikä ole tässäkään ketjussa mainintoja.

Italian ilmoituksen puuttuminen sopimuksesta irtautumisesta onkin kumma juttu. Sopimuksessa määrätään mm. laittomien siirtolaisten pelastaminen mereltä (meritaksipalvelu) ja järjestämään näille perusylläpito riippumatta statuksesta (laiton, hylsy, pakolainen).

Lainaus
Objective 8:

24. We commit to cooperate internationally to save lives and prevent migrant deaths and injuries
through individual or joint search and rescue operations, standardized collection and exchange
of relevant information, assuming collective responsibility to preserve the lives of all migrants,
in accordance with international law. We further commit to identify those who have died or gone
missing, and to facilitate communication with affected families.

ja

Lainaus
Objective 15:

We commit to ensure that all migrants, regardless of their migration status, can exercise their
human rights through safe access to basic services.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

nutsy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 248
  • Liked: 3317
  • ihminen
Jukka Hankamäki US blogissaan,

Lainaus
Mikä GCM? – Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

Global Compact for Migration (GCM) on YK-maiden kesken hyväksyttäväksi tuleva asiakirja. Sen mukaan maahanmuuttajien yhteenkuuluvuuden tunnetta on lisättävä maahanmuuttajia vastaanottaneissa maissa ja heidän positiivisia vaikutuksiaan on korostettava julkisessa sanassa. GCM:ssä toivotaan myös uusien ja joustavien muuttoreittien avaamista ja perheenyhdistämisten helpottamista maahanmuuttajille.

Asiakirja on tarkoitus hyväksyä ensi joulukuussa Marokossa järjestettävässä hallitusten välisessä konferenssissa. GCM:llä yritetään puuttua maahanmuuton ongelmiin, joista on tullut maailmanlaajuinen ilmiö.

Myös Yhdistyneissä kansakunnissa on siis havahduttu tarpeeseen säädellä maahanmuuttoa globaalisti. Raja-aitojen madaltaminen ei ole kuitenkaan oikea tapa puuttua ongelmaan, joka johtuu kehitysmaiden väestöräjähdyksestä.

Länsimaiden velkaantuminen, yhteiskunnallisen tehokkuuden heikkeneminen, ekologinen eroosio ja länsimaiden kulttuurieroosio ovat sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton kerrannaisongelmia. Pysyvää ratkaisua asiaan ei saada ilman väestönkasvun rajoittamista ongelmamaissa.

Jos GCM:llä rajoitettaisiin kehitysmaista ja etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä läntisiin teollisuusmaihin suuntautuvaa maahanmuuttoa, se olisi perusteltu. Hanke olisi oikean suuntainen, mikäli sillä tavoiteltaisiin perheiden yhdistämistä takaisin lähtömaihin.

Mutta kun ei. Tavoitteena on vain helpottaa kehitysmaista tulevaa massamaahanmuuttoa ja ”siirtolaisuudeksi” sanottua halpatyövoiman juoksutusta sekä vaikeuttaa länsimaiden julkisen talouden tilannetta, kantaväestöjen asemaa ja poliittisen maahanmuuttokritiikin esittämistä.

Suomen ei pidä hyväksyä kyseistä asiakirjaa. Ainakin Yhdysvallat, Itävalta ja Unkari ovat jo päättäneet jättäytyä sopimuksen ulkopuolelle, sillä sopimus voisi rajoittaa valtioiden itsemääräämisoikeutta maahanmuutto- ja väestöpoliittisissa asioissa. Puola, Australia, Tshekki ja Kroatia ovat ilmaisseet aikeensa vetäytyä sopimuksesta.

Kansainvälisoikeudellisesti katsoen GCM voisi vaarantaa valtioiden itsemäärämisoikeuden ja suvereniteetin. Esimerkiksi kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on ottanut (sinänsä harvinaislaatuisen) kannan Donald Trumpin maahanmuuttopoliittisten rajoitusten puolesta Helsingin Sanomien viimevuotisessa jutussa ”Asiantuntija arvioi Trumpin aikeita suitsia muslimien tuloa Yhdysvaltoihin: Pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Niiden ei pitäisi ajaa myöskään muiden kansallisten etujen eikä kantaväestöjen omien oikeuksien edelle. On vääristynyttä, että entinen perussuomalainen, ulkoministeri Timo Soini on puhunut hyväksymisen puolesta vetomalla tulkintaan, jonka mukaan GCM ”ei ole sopimus” (aiheesta täällä).

Miksi kyseistä asiakirjaa hyväksyttäisiin, jos sillä ei olisi sitovia vaikutuksia, jos siihen ei olisi tarkoitus vedota ja jos sitä ei aiota noudattaa? Soinin tapa viitata käsitekoreografiaan on merkki ministerin juoksemisesta globalistien ja internationalistien virittämään lankaan.

Sanakirjan mukaan englannin kielen sana ”compact” merkitsee ’sopimusta’, eikä sanallinen saivartelu siitä, että kyseessä olisi ”vain asiakirja”, auta mitään. Tietenkin myös sopimus on asiakirja.

Myös kysymys sopimuksen hyväksymisen tavasta sisältää kiertelyä. Soini on väittänyt, että sopimusta ei varsinaisesti allekirjoiteta. Se, että asiakirja menee ”normaalin YK:n menettelytavan mukaan YK:n yleiskokouksessa päätöslauselmamenettelyllä äänestykseen”, merkitsee kuitenkin, että se tulee voimaan, vaikka siihen ei kerätäkään allekirjoituksia eri maiden valtuuskunnilta. Räpäytä siis silmää, jos suostut.

Suomen maahanmuuttopolitiikassa tarvittaisiin kokonaan toisenlaisia toimia kuin GCM:ssä esitettyjä. Akuutin pakolaiskriisin aikana EU-maista Suomi otti Saksan, Itävallan ja Ruotsin ohella eniten pakolaisia ja turvapaikanhakijoita väkilukuunsa suhteutettuna. Liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa aiemmin vetäneet muut pohjoismaat ovat sittemmin tiukentaneet maahanmuuttopolitiikkansa kansainvälisten sopimusten velvoittamalle minimitasolle.

Näin olisi pitänyt toimia myös Suomessa. Sen sijaan Suomi on tehnyt vain vähäisiä ja merkityksettömiä tarkennuksia etuisuus-, oleskelulupa- ja perheenyhdistämiskäytäntöihin eikä ottanut käyttöön sisärajatarkastuksia, vaikka olisi voitu.

Samanaikaisesti EU:n omat säädösneuvottelut kansainvälisen suojelun myöntämisestä, turvapaikkamenettelystä ja Dublin-asetuksesta ovat täysin auki eri tahojen välillä. On toivottavaa, että ensi vuoden europarlamenttivaaleissa EU-maiden kansalaiset ilmaisevat poliittisen tahtonsa, jolla pakolaisten vastaanottaminen ja ”taakanjakosopimusten” mukainen lähettely maasta toiseen saadaan loppumaan tai ainakin vähenemään tasolle, joka vastaa lähinnä Geneven pakolaissopimuksessa tarkoitettua yksittäisten poliittisten turvapaikkojen myöntämistä.

Seuraavat europarlamenttivaalit ovat ensimmäiset vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeiset EU-vaalit, joten odotan äänestysvilkkauden kasvua ja suunnanmuutosta vaativaa tulosta. Sillä kriisi ei ole mihinkään kadonnut eikä ratkennut.

Viime vuonna EU:n alueelle tuli noin 700 000 turvapaikanhakijaa, joten kyse on edelleen väestöpoliittisesta mullistuksesta ja Euroopan kansakuntien väestölliseen rakenteeseen vaikuttavasta kumouksesta, jolla on poliittisiin ja uskonnollisiin voimasuhteisiin liittyviä vaikutuksia.

Kyse on vieraiden kansakuntien ja uskontojen ekspansiivisesta valloituspolitiikasta, joka pitäisi pysäyttää Euroopan kansakuntien ja valtioiden oman sekä yhteisen edun nimissä.

Suomen itsenäisyyttä ei saa kaventaa Global Compact for Migration -sopimuksella.

---------------------------------------------
Linkki -> http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264050-mika-gcm-vahemman-on-enemman-myos-maahanmuuttopolitiikassa

(boldaukset omat)

Erittäin hyvä kysymys, "Miksi kyseistä asiakirjaa hyväksyttäisiin, jos sillä ei olisi sitovia vaikutuksia, jos siihen ei olisi tarkoitus vedota ja jos sitä ei aiota noudattaa?" Bloggauksen ensimmäisenä kommenttina on hyvä huomio tähän kysymykseen,

Lainaus
(...) YK:n ihmisoikeusjulistuksesta näin:

"Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja. Sen poliittinen ja moraalinen vaikutusvalta on kuitenkin huomattavan suuri."
GCM:stä voi tulla helposti samanlainen.  (...)

http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264050-mika-gcm-vahemman-on-enemman-myos-maahanmuuttopolitiikassa#comment-4014271

Sopimus tai ei, miksi allekirjoittaa/osallistua jos siitä ei ole Suomelle mitään hyötyä vaan päinvastoin?
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 802
  • Liked: 21150
Kovin epäuskottava on UM:n Renne Klingen väite siitä, että valeuutiskampanja olisi syynä siihen, että noin moni maa on päätynyt tai päätymässä olemaan allekirjoittamatta GCM-'kompaktia'.

Mahtaako asiaan vaikuttaa se, että UM:n johdossa on tunnettu emävalehtelija? Mitä isot edellä sitä pienet perässä? Enää puuttuu se, että joku tungetaan takakonttiiin. Uusin sopimus näyttää siellä jo lojuvan, piilossa uteliailta katseilta.

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 808
  • Liked: 14022
Myös kokkelista kuuluu soraääniä:

Lainaus
YK:n pakolaissopimus hylättävä

Keskustelu on vihdoin alkanut jopa valtamediassa. Iltasanomat kirjoittaa, että kyseessä olisi valeuutiskampanja. Valtamedia selkeästi kirjoittaa kaiken, mitä ulkoministeriö sille syöttää. Samaan aikaan kun muut maat kieltäytyvät allekirjoittamasta sopimusta, Suomi yrittää tehdä kaikkensa, jotta sopimus allekirjoitettaisiin. Vaikuttaa aika uskomattomalta, mutta totta se on!

IS kirjoittaa seuraavasti:

”Yhdysvallat tosin ilmoitti jo ennen neuvottelujen alkua, ettei se hyväksy kompaktia. Lisäksi Itävalta ja Unkari ovat ilmoittaneet, etteivät ne lähde mukaan.

Puola, Australia, Tshekki ja Kroatia ovat sanoneet korkealla poliittisella tasolla, etteivät ne hyväksy kompaktia, mutta virallista tietoa ei ole toistaiseksi tullut.” (Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005897276.html?fbclid=IwAR3sjtg1lxs5nz...)

Merkelin omasta puolueesta kerätään nyt myös adressiin nimiä ja tämän seurauksena Saksalle voi tulla tiukat paikat jättäytyä sopimuksen ulkopuolelle. Ruotsissa samanlainen adressi kiertää, kuten Suomessakin. Olethan sinä myös allekirjoittanut adressin jo? Minä olen.

Ulkoministeriö yrittää harhauttaa ihmisiä, että kyseessä ei olisi sopimus vaan kompakti. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa sanakirjasta, mitä sana tarkoittaa ja se tarkoittaa nimenomaan suomeksi sopimusta. Miksi tällainen paperi sitten allekirjoitetaan jos ei sillä ole mitään väliä?

Sopimusta ei tulisi missään tapauksessa allekirjoittaa, koska siitä ei tule olemaan Suomelle mitään hyötyä vaan päinvastoin haittaa. Suomessa ja erityisesti Ulkoministeriössä tulisi käsitellä kaikki ne eteen tulleet kysymykset ja epäkohdat, jotka ovat nousseet esiin, kun maat ovat sopimusta tutkineet ja päättäneet kieltäytyä.

Tehdään kaikkemme, jotta tätä hullua sopimusta ei allekirjoitettaisi!
http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264105-ykn-pakolaissopimus-hylattava

Tuli mieleen sellainen pointti, että mahtaako Soinin hillotolppa olla YK:ssa ja siksi takinkääntäjä yrittäisi tämän asian viedä läpi tapansa mukaan pettäen ja salaten.

Lisään vielä kirjoittajan esittelyn, jos joku ei halua klikata Usaria:

Lainaus
Helsingin kaupungin nuorisojaoston jäsen ja pelastuslautakunnan varajäsen. Herttoniemen Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Kokoomus Helsinki.

Täällä esitetyt mielipiteet ovat omiani eivätkä edusta työnantajani tai edustamieni yhdistysten kantoja. Verkkosivut osoitteessa www.sebastianf.fi.

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 681
  • Liked: 5219
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Myös kokkelista kuuluu soraääniä:

Lainaus
Helsingin kaupungin nuorisojaoston jäsen ja pelastuslautakunnan varajäsen. Herttoniemen Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Kokoomus Helsinki.

Täällä esitetyt mielipiteet ovat omiani eivätkä edusta työnantajani tai edustamieni yhdistysten kantoja. Verkkosivut osoitteessa www.sebastianf.fi.


OT: Ja sattumalta hänelläkään ei ole tavissuomalainen tai tavissuomenruotsalainen nimi. Maahanmuuttokritiiikki mainstream-perussuomalaisuuden ulkopuolella on jäänyt ulkomaalaistaustaisenoloisten tehtäväksi. Sillä arvelen maahanmuuttokritiikin tämän päivän Kokoomuksessa marginaali-ilmiöksi, vaikuttavuudeltaan jotain Junes Lokan ja De Wittin luokkaa olevaksi.
And madness and despair are a force.

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 477
  • Liked: 2723
  • junior koodari
hesari vastaa,olkaa huoleti veroalamaiset.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005898058.html

"Suomi on hyväksymässä YK:n siirtolaisuus­sopimuksen, joka perus­suomalaisten Huhtasaaren mukaan sitoo Suomen kädet – Tosiasiassa kyseessä on löyhä sopimus, joka ei sido ketään
HS vastaa keskeisiin kysymyksiin siirtolaisuussopimuksesta, jonka Yhdysvallat, Australia ja joukko Euroopan maita ovat jo valmiiksi lytänneet.

Onkohan sopimus yhtä löyhä,kun ne löyhät kaveriporukat jotka keppostelevat kampin kulmilla?

Uutisen sisällöstä en tiedä,koska en maksa erkko-median lukemisesta nyt,enkä ikinä.

« Viimeksi muokattu: 13.11.2018, 14:33:04 kirjoittanut simppali »