Kirjoittaja Aihe: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja  (Luettu 3138 kertaa)

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 312
  • Liked: 17040
  • Ego sum Spartacus
Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« : 16.05.2018, 11:11:29 »
Lainaus
Sosialidemokraatit haluavat siirtää verotuksen painopistettä omistamisen verotukseen.

SDP haluaa kiristää muun muassa listaamattomien yritysten verotusta. Keskiviikkona julkistetun vero-ohjelman mukaan puolue siirtäisi verotuksen painopistetta työn ja kulutuksen verotuksesta omistamisen verotukseen.

– Veroilla rahoitetaan hyvinvoinnin takaavat julkiset palvelut ja etuudet. Sillä myös vähennetään eriarvoisuutta ja taataan kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa.

Kauppalehden mukaan vero-ohjelma on ennakkoarvioihin verrattuna sovittelevampi. Se sisältää vähemmän yksityiskohtaisia esityksiä verojen korottamiseksi kuin esimerkiksi viime syksyn varjobudjetti tai keväällä julkistettu eriarvoisuusohjelma.

Kansanedustaja Timo Harakan mukaan progressiivisen verotuksen tarve vain korostuu tulevaisuudessa.

– Veropohjaa tiivistämällä voimme keventää pieni- ja keskituloisten palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten verotusta. Uudella työtulotuella kohdentaisimme veronkevennykset myös kaikkein pienituloisimmille palkansaajille ja näin tuettaisiin myös osa-aikaisten työllistymistä, Harakka sanoo.

– Tällä hetkellä veropohjassa on lukuisia aukkoja, joita hyödyntämällä verot voidaan joissain tilanteissa välttää jopa kokonaan. Laittaisimme esimerkiksi ulkomaiset eläke- ja sijoitusrahastot verolle perimällä niiden saamista osingoista lähdeveroa.

SDP korottaisi pienten pääomatulojen verotusta kahdella prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin. Yli 30 000 euron pääomatuloja verotettaisiin nykyisen 32 prosentin sijasta 35 prosentilla.

Ohjelman mukaan omistamisen verotus on perusteltua, sillä siihen liittyvien verojen osuus on Suomessa EU:n keskiarvon alapuolella.

Perintö- ja lahjaverotuksessa SDP puuttuisi muun muassa sukupolvenvaihdosten matalaan verotukseen.

Asteittain toteutetut veromuutokset käynnistyisivät seuraavan hallituskauden aikana.

https://www.verkkouutiset.fi/ohjelma-julki-naita-veroja-sdp-kiristaisi/

Micke90

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 19 629
  • Liked: 14687
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #1 : 16.05.2018, 11:26:56 »
Lainaus
SDP haluaa kiristää muun muassa listaamattomien yritysten verotusta. Keskiviikkona julkistetun vero-ohjelman mukaan puolue siirtäisi verotuksen painopistetta työn ja kulutuksen verotuksesta omistamisen verotukseen.

Eli loputkin pienyrittäjät ja pienomistajat ahtaalle? Sitten ihmetellään, kun Suomessa ei kannata yrittää ja vaurastua.  :facepalm:

Kattomies

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 109
  • Liked: 146
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #2 : 16.05.2018, 11:35:07 »
Lainaus
SDP haluaa kiristää muun muassa listaamattomien yritysten verotusta. Keskiviikkona julkistetun vero-ohjelman mukaan puolue siirtäisi verotuksen painopistetta työn ja kulutuksen verotuksesta omistamisen verotukseen.

Eli loputkin pienyrittäjät ja pienomistajat ahtaalle? Sitten ihmetellään, kun Suomessa ei kannata yrittää ja vaurastua.  :facepalm:

Tämä on pahinta myrkkyä ja tätä verolinjausta kyllä noudattavat jo kaikki puolueet, esim. kiinteistövero on noussut aivan tolkuttomasti, sitä ja sen vaikutusta asumismenoihin ei vaan useimmat huomaa. Toivottavasti ihmiset tämän tajuavat, eniten tämä kurmoottaa pienituloisia (eläkeläisiä), jotka ovat ahkeroineet itselle velattoman okt:n

lurkkeri

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 143
  • Liked: 120
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #3 : 16.05.2018, 12:17:28 »
Sitten valitetaan sitä, että yrityksiä myydään ulkomaille, ja tuotot valuvat sinne. Suomesta kun ei löydy sellaisia pääomia, joilla voitaisiin yrityksiä kotimaisin voimin ostaa, siitä on SDP:n himoverotus pitänyt huolen.

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 296
  • Liked: 30097
  • The Age of Men is over. Time of the Orc has come.
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #4 : 16.05.2018, 12:18:10 »
Kommunistien mielestä pienituloinen duunarikin tai eläkeläinen on tuhottava kulakki, jos sillä on halpakin talo ja/tai auto.

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 516
  • Liked: 16349
  • No ei todellakaan nousta... Niin.
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #5 : 16.05.2018, 12:54:31 »
Sossut kalastelee ääniä, yleensä tuo on muuten tehonnut ja ääniä on tullut.

Ne äänestäjät kylläkin taitaa jo nykyään olla eläkkeellä, ja nuoret on ymmärtäneet että verojen korotus tuntuu omassa kukkarossa keventävänä vaikutuksena.

Aika hoitaa sossut pois pelistä, harmi vaan että ne tuossa vielä muutaman vuoden ehtii tehdä tuhojaan.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

kale vale

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 216
  • Liked: 109
  • n(eg)atiivi
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #6 : 16.05.2018, 14:10:49 »
""Sosialidemokraatit haluavat siirtää verotuksen painopistettä omistamisen verotukseen."" (lainaus ketjun ensimmäisestä gradusta)

Sossuille ei varmaan tule mieleen, että painopistettä voi tässä kuvitteellisessa vaa'assa siirtää myös vähentämällä nyt raskaammasta puolesta.
suomalaistaustainen

Pölhökustaa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 262
  • Liked: 4440
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #7 : 16.05.2018, 14:18:23 »
Lainaus
Sosialidemokraatit haluavat siirtää verotuksen painopistettä omistamisen verotukseen.


Ohjelman mukaan omistamisen verotus on perusteltua, sillä siihen liittyvien verojen osuus on Suomessa EU:n keskiarvon alapuolella.


Mielenkiintoinen perustelu.

Tämän ohjelman mukaanhan sitten tieliikenne-, alkoholi- ja niin monet muut verot laskevat, sillä niihin liittyvien verojen osuushan on Suomessa EU:n keskiarvon yläpuolella.


matti

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 702
  • Liked: 234
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #8 : 16.05.2018, 14:29:05 »
Lainaus
Myös perintö- ja lahjaverotuksessa Sdp tukkisi ensisijaisesti vuotokohtia. Niitä ovat sukupolvenvaihdosten matala verotus ja ulkomaille muuttaneiden lahjan tai perinnön jättäjien mahdollisuus välttyä perintöveron maksamiselta Suomeen.

Tähän Sdp on jo aiemminkin tarjonnut exit-veroa. Verolle halutaan se omaisuuden arvonnousu, joka kertyi henkilön asuessa Suomessa.

Muistuttaa kovasti Natsi-Saksaa, jossa lainsäädäntö salli aluksi juutalaisten maastamuuton. Samassa yhteydessä juutalaiset tosin menettivät kaiken maallisen omaisuutensa, kts. esim. https://en.wikipedia.org/wiki/Central_Office_for_Jewish_Emigration


Pentecost

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 963
  • Liked: 2684
  • Totuuden Suurlähettiläs
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #9 : 16.05.2018, 15:10:08 »
Lainaus
SDP korottaisi pienten pääomatulojen verotusta kahdella prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin. Yli 30 000 euron pääomatuloja verotettaisiin nykyisen 32 prosentin sijasta 35 prosentilla.

Tämä osuisi mm. omistusasunnon vuokratuloihin eli sitten ei saisi enää sitäkään vähää, mitä ennen. Samalla vuokriin kohdistuisi nousupainetta ja samanaikainen "omistamisen" verottaminen nostaisi kiinteistöveroja. WIN-WIN - no ei todella.

Lainaus
Ohjelman mukaan omistamisen verotus on perusteltua, sillä siihen liittyvien verojen osuus on Suomessa EU:n keskiarvon alapuolella.

Hmm...noita verotustasoja on hankala verrata, koska eri maissa vähennykset ja muut muuttavat tilannetta aika paljon. Kuitenkin on olemassa aika monta EU maata, joissa on hemmetin paljon pienemmät verot. Onko SDPn mielestä verohelvetti jotenkin tavoiteltava tila sen asemasta, että kansalaiset saisivat ihan itse päättää mihin rahansa laittaisivat?

Linkistä vertailua, suoraan vaikea verrata.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tax_rates_in_Europe

Lainaus
Perintö- ja lahjaverotuksessa SDP puuttuisi muun muassa sukupolvenvaihdosten matalaan verotukseen.

Vai matalaan? ÄsDeePeelle tuntuu olevan tärkeää ajaa (perhe)yritykset konkkaan tai saada ne lopettamaan. Erityisen viisasta niissä työskenteleville duunareille. Saattaa hommat loppua lopullisesti. Miksi kertaalleen maksettua yrityksen omistamista pitää edes verottaa? Maksakoon yritys ja sen omistajat ne verot, mitkä kuuluvat yritystoimintaan ja pääomatuloihin. Jos yrityksen myy perinnön saamisen jälkeen jonkin ajan sisällä, niin sitä voidaan verottaa myyntivoittona.

Tämä ajattelu on juuri sitä, millä taloudellinen aktiivisuus saadaan tapettua täysin. Mallia kommunismi, missä tuottavuudella ei ollut mitään merkitystä kun valtio omisti kaikki tuotantovälineet. Suoraan menneisyydestä. Pitäisi saada lisää yksinyrittäjiä eikä tappaa hommaa alkuunsa.

Sanomattakin on selvää, etten ÄsDeePeetä ikinä tule äänestämään. En kyllä nykyisiä kokkareitakaan. Olisi ollut aikaa laittaa meidän PK-yrittäjien sosiaaliturva kuntoon, muttei ollut kiinnostusta. Eikä kykyä.
Peräkontissa saa matkustaa, jos katsoo sen parhaaksi vaihtoehdoksi tilanteen huomioon ottaen.

Khalifatta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 695
  • Liked: 2053
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #10 : 16.05.2018, 15:19:51 »
Tästä tuli välittömästi mieleen Harvia-keissi:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harvia

Lainaus
Perustamisestaan lähtien Harvian perhepiirille kuulunut yhtiön osake-enemmistö myytiin vuonna 2014 sijoitusrahasto CapManille verotussyistä. Yhtiön toimitusjohtajan Pertti Harvian mukaan sukupolvenvaihdoksen verotus olisi käynyt liian kalliiksi.

Tätäkö ÄäsDePiilit ajavat takaa?
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 952
  • Liked: 3304
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #11 : 16.05.2018, 18:09:16 »
SDP:n veronkorotushimo on yhtä suuri uutinen kuin, että aurinko nousee. Työtätekevien verotusta kiristetään, että saadaan entistä suurempi joukko pummeja elämään muiden siivellä. Listaamattomien yritysten verojen korottaminen ajaa nekin yritykset tietysti pois maasta ja omistamisen verottaminen saa ihmiset lopettamaan kulutuksen. Jotenkin tuntuu, että pölhösossuilla ei ole mitään aavistusta ajamansa politiikan seurauksista. Näitä älyttömiä heittoja tulee nyt vaan täkyinä seuraavia vaaleja varten.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Huscarl

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 099
  • Liked: 2082
  • Waitu piggu go homu!
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #12 : 16.05.2018, 18:44:00 »
Sitten ihmetellään miksi kryptoraha kasvattaa suosiotaan ja uusia kehitellään koko ajan. Kuka näiden verenimijöiden systeemissä viitsii enää säilyttää varallisuuttaan?

Vaniljaihminen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 537
  • Liked: 4989
  • 白右
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #13 : 16.05.2018, 19:24:58 »
Mitä television uutisissa kuulin, demarit ymmärtääkseni laittaisivat myös kaikki kuukausilahjoituksia nauttivat hyvyyssäteilylahkot verolle? No niitähän nyt ilman muuta pitääkin verottaa.
- Rebel with a cause.

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 952
  • Liked: 3304
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #14 : 16.05.2018, 19:51:16 »
Suomessa olisi tosiaan tilaa järkevää oikeistolaista politiikka ajavalle liikkeelle. Kokkareista ei tähän ole, koska he ovat jo todella pitkään ajaneet itsensä kanssa täysin ristiriitaista politiikkaa esim. maahanmuuttokysymyksissä ja EU-asioissa. Puolueessa tuntuu kuitenkin olevan ihmisiä, jotka ymmärtävät talouden realiteetit ja olisivat valmiita tekemään koviakin päätöksiä Suomen helvetillisen verotuksen keventämiseksi. Vasemmistoon kallellaan oleva media hyökkää näitä ihmisiä vastaan tietysti koko arsenaalillaan, mikä nähtiin tälläkin viikolla case Susanna Kosken yhteydessä. Kun omat puoluetoveritkin puukottavat selkään pelkästään oman moraalisäteilynsä vuoksi, niin on täysin käsittämätöntä, miksi he edelleen roikkuvat kokkareissa mukana.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 605
  • Liked: 8353
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #15 : 16.05.2018, 20:37:08 »
Olisiko aika kypsä sille että sana riistososialisti otettaisiin laajempaan käyttöön? Kuten niin monessa muussakin asiassa, vasemman laidan lanseeraamat hyve- ja nolaussanat tarkoittavat oikeasti heitä itseään. Vrt. riistokapitalisti.

edit: Päivän Sowell

« Viimeksi muokattu: 16.05.2018, 20:39:58 kirjoittanut qwerty »
Suuri osa median käyttämästä argumentaatiosta on täysin ideologista, käsitesisällöiltään määrittelemätöntä ja tyhjäksi jätettyä blanco-argumentaatiota, jossa vahvoja mielleyhtymiä herättävät käsitteet on otettu käyttöön täysin tendenssimäisen manipulaation ja propagandan välineinä.

Jukka Hankamäki 8.2.18

newspeak

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 395
  • Liked: 4019
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #16 : 16.05.2018, 20:58:59 »
En tule ikinä ymmärtämään mitä vikaa omistamisessa on. Mielestäni ihmisiä tulisi kannustaa omavaraisuuteen ja itsenäisyyteen. Omaisuuden kerryttämisessä ei ole mitään vikaa, koska se rohkaisee tuottaviin toimiin. Sen ymmärrän, että olemassa oleva omaisuus voi itsessään tuottaa jotain ja sitä kautta saatavista ansioista on perusteltua ottaa myös yhteiseen hyvään. Suuri osa ihmisten haalimasta omaisuudesta ei vain yksinkertaisesti tuota mitään vaan on päinvastoin kuluerä eli suurella todennäköisyydellä tuottaa kulutusperäisiä verotuloja.

Ns. hyvinvointipalvelut ymmärrän ihan täysin ja sellaisia pitääkin olla olemassa. Ongelma tuleekin mielestäni siitä, että suuri osa hyvinvointipalveluiden tarpeesta syntyy juuri omavaraisuuden puutteesta. Paljon rahaa palaa sellaisiin asioihin, joiden pitäisi olla ihmisten omalla vastuulla ja hoidettavissa. Palveluita kohdentamalla voidaan saada aikaiseksi melkoisia säästöjä julkisessa taloudenpidossa, mutta julkinen talous perustuessaan milloin millekin keksitylle "leikille" luo itse omat ongelmansa.

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 312
  • Liked: 17040
  • Ego sum Spartacus
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #17 : 19.05.2018, 20:21:20 »
Jos en väärin muista niin Hitlerin aikaan Saksassa verotettiin juutalaisia jotka muuttivat pois Saksasta.

Lainaus
SDP:n kaavailemaa maastamuuttoveroa pidetään yritysten kasvun esteenä.

– Ennen sanottiin, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Onko se tulevaisuudessa myös vankilatuomio, kysyvät Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa yrittäjä Kim Väisänen, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.).

Kirjoittajat viittaavaat SDP:n esittämään maastamuuttoveroon, jonka tavoitteena on verottaa maastamuuttajan omaisuutta ennen hänen muuttoaan ­uuteen kotimaahansa. Väisäsen, Häkämiehen ja Lepomäen mukaan todennäköisin seuraus verosta olisi se, että ”veron valmistelun aikana suuri joukko ­ihmisiä ja yrityksiä muuttaisi pois Suomesta.”

– Jo nyt Suomesta muuttaa enemmän korkeakoulutettuja kuin mitä tänne tulee. Toden­näköisesti nuoret yhä kiihtyvässä määrin suuntaavat ulkomaille opintojensa päätteeksi. On helppo muuttaa, kun ei ole vielä kertynyttä pääomaa rajalla verotettavaksi. Nuoren koulutetun henkilön mukana menevät myös hänen tulevaisuuden verotuottonsa ja inhimillinen pääomansa, jotka eivät monissa tapauksissa palaa koskaan takaisin.

Kirjoittajien mukaan maastamuttoveron toimeenpaneminen on haasteellista, koska EU:n perusperiaatteisiin kuuluu varmistaa ihmisten, omaisuuden, palvelujen ja rahan vapaa liikkuvuus unionin alueella.

– Euroopan unionin tuomioistuin on ottanut päätöksissään hyvin kielteisen kannan niissä tapauksissa, joissa EU-maa on yrittänyt säätää vapaata liikkuvuutta rajoittavaa exit-veroa.

Kirjoittajat muistuttavat, että Ruotsin sosiaalidemokraattien vetämä hallitus valmisteli taannoin maastamuuttoveroa. Niin sanotun exit-veron valmistelusta kuitenkin luovuttiin keväällä 2018.

– Maastamuutto­vero ­koettiin selväksi kasvun esteeksi. Lisäksi sen tuottopotentiaali katsottiin aiheutuvaan riskiin verrattuna alhaiseksi.

https://www.verkkouutiset.fi/onko-suomalaiseksi-syntyminen-tulevaisuudessa-vankilatuomio/

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 312
  • Liked: 17040
  • Ego sum Spartacus
Vs: Pummipuolue SDP haluaa taas korottaa veroja
« Vastaus #18 : 08.11.2018, 16:56:20 »
Lainaus
Poliisi tutkii onko Jyväskylän kaupunginhallituksen varajäsen syyllistynyt veropetokseen ja kavallukseen. ARAn tarkastus valtion korkotukilainojen käytöstä toi esiin väärinkäytöksiä, joiden perusteella verottaja teki työväenyhdistyksen entisestä puheenjohtajasta tutkintapyynnön poliisille. Epäilty itse kokee olevansa salaliiton uhri.

”Säynätsalo on demariparatiisi” otsikoi Jyväskylässä ilmestyvä Keskisuomalainen juttunsa vanhasta tehdasyhteisöstä vuonna 2010. Tuohon aikaan paratiisisaaren demareita eli Säynätsalon työväenyhdistystä johti entinen kunnanjohtaja Pentti Tossavainen.

Säynätsalon työväenyhdistys omisti tontin aivan vastapäätä Tossavaisen entistä työpaikkaa, Alvar Aallon piirtämää vanhaa kunnantaloa. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Tossavainen itse omisti Toschi -nimisen kiinteistöalan yrityksen.

Kun työväenyhdistys sitten päätti rakentaa vuokra-asuntoja säynätsalolaisille senioreille, tarvittiin rakennuttajakonsultti. Sopivaa miestä ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Ensimmäiset konsulttipalkkiot Tossavaisen firmalle maksettiin jo vuonna 2011.

Nykyään Tossavainen ei enää johda Säynätsalon työväenyhdistystä, mutta hän on edelleen sosialidemokraattien varavaltuutettu ja Jyväskylän kaupunginhallituksen varajäsen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tarkastusraportti asettaa demarivetoisen taloprojektin erikoiseen valoon. Tarinan ytimessä ovat kahdella tuolilla istuneet kuntapäättäjät, rakennuttamiskonsultointiin käytetyt julkiset rahat, kadonneet kuitit ja monen version laskut.

Kaksoisroolin myötä tuplapalkkio
Säynätsalon senioreille rakennettiin ensin 24 asunnon vuokratalo. Se mukaili tyyliltään Aallon tiilipintaista kunnantaloa. Talo valmistui vuonna 2015.

Toinen, valkoiseksi rapattu senioritalo valmistui viime vuonna. Sen budjetti ylittyi yli puolella miljoonalla eurolla.

Taloja varten perustetun kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalon Iltatuulen rahat olivat lopussa. Kun yhtiö pyysi lisää valtion korkotukilainaa, päätti ARA tarkastaa yhtiön tilit.

Selvisi, että talohankkeessa kahdessa roolissa toiminut työväenyhdistyksen entinen puheenjohtaja ja rakennuttajakonsultti Pentti Tossavainen oli eri reittejä saanut konsulttipalkkioita yhteensä yli 700 000 euroa.

ARAn hyväksymä rakennuttamispalkkio senioritaloista oli vain noin puolet toteutuneesta. Tuplarooli toi työväenyhdistyksen puheenjohtajalle siis tuplapalkkion.

Palkkioita maksettu korkotukilainoilla ja myös henkilökohtaiselle tilille
ARAn arvion mukaan liikaa maksettujen konsulttipalkkioiden on pakko olla pääosin valtion korkotukilainaa. Senioritaloilla ei tarkastuksen aikaan ollut vielä muuta tuloa. Yhtiöstä myös puuttui runsaasti omistajien maksettavaksi kuuluvaa omaa rahoitusosuutta.

Tarkastuksessa löytyi kaksi laskua, jossa maksun saajaksi oli kirjoitettu sopimuskumppani eli Tossavaisen Toschi –yhtiö. Tilinumero oli kuitenkin Tossavaisen henkilökohtainen tili.

Samasta laskusta on ARAlle toimitettu useita erilaisia versioita.
― Säynätsalon Iltatuuli -tarkastuskertomus, ARA 8.4.2018
Lisäksi ARA huomasi, että Toschin kaupparekisteriin vuosina 2015-16 ilmoittamat yhtiön tulot olivat huomattavasti pienemmät kuin yhtiön senioritaloista saamat palkkiot.

– Toschi ei kuitenkaan kuulu ARAn valvonnan piiriin, jonka vuoksi ARA ei ole voinut selvittää asiaa tarkemmin, kirjoitetaan ARAn alkuvuonna julkaistussa tarkastusraportissa.

MOT tavoitti Pentti Tossavaisen kommentoimaan.

Hän ei kiistä palkkioiden tasoa, mutta sanoo, että ne ovat sopimusten mukaisia.

– Iltatuuli-projektin palkkio oli täysin normaalia ARAn hyväksymää tasoa. Siitä Toschille maksettiin 450 000 euroa. Loput tulivat työväenyhdistykseltä kymmenen vuoden työstä.

Poliisille tutkintapyyntö veropetoksesta
ARAn tarkastuksen jälkeen myös verottaja tarkasti Toschi-yhtiön. Pentti Tossavainen myöntää MOT:lle, että tarkastuksesta koitui yhtiölle veroseuraamuksia.

Sisä-Suomen poliisilaitos vahvistaa, että verottaja on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille ja esitutkinta on aloitettu. Tutkinnassa olevat rikosnimikkeet ovat törkeä veropetos, törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä petos tai kavallus.

Myös Säynätsalon Iltatuulen hallitus on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Pentti Tossavaisen konsulttipalkkioista. Tästäkin on esitutkinta käynnissä.

– Asiaa on puoli vuotta tutkittu, eikä ole vielä mitään näyttöä. Ainoastaan "syytä epäillä". Olen joutunut jonkinlaisen salaliiton uhriksi tässä. Siinä yritetään jotain muuta asiaa peitellä, sanoo Tossavainen.

Kiinteistökehittäjinä kaksi työväenyhdistystä ja yksi yleishyödyllinen demarijohtoinen yhdistys
Jo hankkeen alkuvaiheet näyttävät ulkopuolisen silmin mutkikkailta.

Alkujaan Säynätsalon senioritalojen kiinteistökehityksessä oli mukana peräti kaksi jyväskyläläistä demariyhdistystä: Säynätsalon ja Kypärämäen työväenyhdistykset.

Vuonna 2014 Kypärämäen työväenyhdistys vaihtui uuteen pääomistajaan, yleishyödylliseen Jyväskylän hoivapalveluyhdistykseen. Sen omistusosuus hankkeesta nousi 80 prosenttiin.

Tämä yhdistys ei ollut osa puoluetta, mutta sen johto on lähellä paikallisia sosialidemokraatteja.

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistyksen puheenjohtaja oli Keski-Suomen sosialidemokraattisen piirin toiminnanjohtaja Jari Blom.

Nykyään Blom on töissä Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys-konserniin kuuluvassa Jyvässeudun Hoivapalvelut -osakeyhtiössä. Hoivakonsernissa on parisataa työntekijää ja se tuottaa vanhustenpalveluja sekä omistaa päiväkoteja.

Jari Blom on myös Jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

Juuri Jari Blom edusti Säynätsalon Iltatuulen hallituksessa Jyväskylän hoivapalveluyhdistystä. Blom kommentoi ARAn tarkastajille, että hallitus luuli ARAn hyväksyneen konsulttipalkkioiden suuruuden.

Säynätsalon Iltatuulen hallitus aikoo myös vaatia käräjäoikeudessa Tossavaisen Toschi-yhtiötä palauttamaan senioritaloille liikaa maksettuja palkkioita.

Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ei itsekään selvinnyt tarkastuksesta puhtain paperein.

Senioritaloista siirrettiin luvatta korkotukilainaa myös pääomistajalle
ARAn tarkastuksessa ilmeni, että myös pääomistaja eli Jyväskylän hoivapalveluyhdistys on käyttänyt väärin ARAn rahoitusta.

Yhdistys maksoi Säynätsälon Iltatuulelle toisen senioritalon omarahoitusosuutta noin 200 000 euroa pääomalainana. Säynätsalon Iltatuulen hallitus kuitenkin lainasi suunnilleen saman suuruisen summan takaisin konsernin muille yhtiöille.

Tässä oli useitakin ongelmia. Ensinnäkin tilintarkastajan lausunnon mukaan yhtiössä ei ollut jakokelpoisia rahoja vaan laina oli osakeyhtiölain vastainen.

Toisekseen valtion korkotukilainan ehtojen mukaan omarahoitusosuutta ei saa siirtää ulos yhtiöstä.

Kolmanneksi valtion korkotukilainaa ei saa käyttää muiden kuin yleishyödyllisten yhtiöiden rahoitukseen. Säynätsalon Iltatuuli rikkoi tätäkin sääntöä lainatessaan rahaa hoivakonsernin muille yhtiöille.

Jari Blomin johtama Säynätsalon Iltatuulen hallitus on puolustautunut sillä, että kyse oli lyhytaikaisesta lainasta.

– Me yritämme nyt järjestellä rahoja takaisin, sanoo Blom. Konserni lupaa myös korjata muut tarkastuksessa havaitut puutteet.

ARAn laskelmien mukaan yhtiöstä puuttui tarkastuksen aikaan lähes 300 000 euroa omistajilta edellytettyä omarahoitusosuutta.

Eriin saattaa liittyä riski mahdollisesta peitetystä osingonjaosta.
― Säynätsalon Iltatuuli -tarkastuskertomus, ARA 8.4.2018
ARAn tehtävä on valvoa, ettei hyöty valtion korkotukilainasta päädy omistajille vaan jää valtion tukeman talon asukkaille. Tarkastuksessa kävi ilmi, että sekä Säynätsalon Työväenyhdistys että Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ovat nostaneet yhtiöstä palkkioita, joita ARA ei hyväksy.

ARA tekee epäselvyyksien vuoksi uuden tarkastuksen
ARA vaatii hoivapalveluyhdistystä korvaamaan senioritaloille eli Säynätsalon Iltatuuli -kiinteistöosakeyhtiölle 55 000 euroa liikaa maksettuja rahoja, joita se kuvaa rakennuttamispalkkioiden luonteisiksi.

Työväenyhdistyksen pitäisi palauttaa senioritaloille 70 000 euroa palkkioita, jotka se on jo maksanut eteenpäin konsulttipalkkioina entiselle puheenjohtajalleen Pentti Tossavaiselle.

ARAn tarkastusraportissa huomautetaan, että omistajayhdistysten ja valtion tukilainalla rahoitettujen talojen väliseen rahoitusjärjestelyyn on liittynyt riski mahdollisesta peitetystä osingonjaosta.

Havaittujen epäselvyyksien vuoksi ARA ilmoitti raportissaan, että se tarkastaa myös pääomistajan eli Jyväskylän Hoivapalveluyhdistyksen toiminnan.

Rakennuttajakonsultti, entinen kunnanjohtaja ja entinen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Tossavainen sanoo, että hänestä ja hänen yhtiöstään on tehty yksin syntipukki.

– Rahat olisivat riittäneet jos Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ei olisi rahapulassaan jättänyt maksamatta omaa osuuttaan hankkeesta.

Jutun tiedot pohjautuvat ARAn tarkastuskertomukseen sekä kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalon Iltatuulen tilinpäätökseen ja kaupparekisterin asiakirjoihin.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/08/rikostutkinta-keskisuomalaisen-demarivaikuttajan-satojen-tuhansien-eurojen

Tagit: sdp vero veronkorotukset