Kirjoittaja Aihe: Riikka Purra – valtiovarainministeri 2023-, kansanedustaja, kunnanvaltuutettu ja PS:n pj 2021-  (Luettu 457575 kertaa)

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 25 670
  • Liked: 61778
  • Kekkosen re-inkarnaatio
Tulipa mieleen, että Riikan mahdollista scriptahistoriaa kaivellut Jussi Jalonen on myös Hommalla nimellä J.O.Jalonen. Hän ihan itse kertoo kuka on, eli vaikka nimimerkissä ei ole etunimeä, ei ole outtaamista tämän kertominen.

Ja jossain viestissä näkyy mm. vaikuttaneen hommawatchilla (mikä siis oli aikanaan hommalta melko harvalla seulalla asiayhteydestä irrotettuja viestejä keräillyt ja ruotinut foorumi)

Liittynyt 2009, kirjoitellut harvakseen. Viimeksi kirjoittanut 2015 ja ollut kirjautuneena (että pääsee lukemaan vain jäsenille avoimia alueita) viimeksi 2018.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Oliko Riikka omalla nimellä Vieraskirjassa ja Hommalla, vai oliko hänellä nimimerkki?
Kissafani

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 49 271
  • Liked: 88867
  • Homman mediaöyhöttäjä. Emeritus.
^Liikut heikoilla jäillä.

3 § Oikeus yksityisyyteen
Olkoon kullakin kirjoittajalla oikeus yksityisyyteen. Kenenkään ei tarvitse paljastaa henkilötietojaan, ellei näin itse halua tehdä.

Forumilla käytettyjen nimimerkkien "outtaaminen" ts. anonymiteetin murtaminen on kiellettyä ja nimimerkillä kirjoittavan henkilöllisyyden paljastaminen forumilla tai sen ulkopuolella johtaa pysyvään kirjoituskieltoon.
« Viimeksi muokattu: 03.02.2023, 23:26:27 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
“Monikulttuuri ei ole kulttuurien yhteiseloa, vaan niiden sotaa”.
— RushiesBoots

“Maahanmuutto ei ole hopealuoti vaan niskalaukaus.”
— Lucia-pulla

“Muissa EU-maissa on todettu, että maan turvallisuus menee aina EU-hömpötysten edelle.”
— Jäsen Roope

PS. Migri on tuhottava.

Murkula

  • Vihjeettömät
  • Jäsen^^^
  • *
  • Viestejä: 1 634
  • Liked: 2989
-naps-

Suomi on esittänyt joidenkin muiden maiden kanssa vastalauseensa tuille, mutta eiköhän kokoomus lopulta taivu. On vaikea nähdä, miten peräti EU:sta eroamista toivova Purra voisi uskottavasti tehdä kokoomuksen kanssa yhteistä politiikkaa. Kun puhuu kovia puheita ja tavoitteita, edessä on umpikuja.
Niinpä. Mutta ennen kuin ummehtunut "vain hallituksessa vaikutat"-väite edes kaivetaan naftaliinistä, niin muistellaampas vähän että miten se Sipilän hallituksessa "vaikuttaminen" meni niin kuin omasta mielestä? Historialista matuvyöryä katseltiin vain päältä ja sitten jokatapauksessa tultiin pelatuksi sinistelyllä oppositioon, kun vaikuttamista yritettiin. Ettei vain SixPackin persun pelko saanut enemmän aikaan, kuin Persut/Siniset hallituksessa? Voi kun tämä yhtälö olisikin niin yksinketainen, että "hallituksessa pääsee vaikuttamaan".

Toinen ongelma tulee siinä, että pahasti näyttää siltä, että seuraavalla Hallituksella ja EU:lla, tulee olemaan piru merrassa. Tuollaiseen hallitukseen kannattaa viimeiseksi mennä myymällä periaatteitaan. Siinä sitten istutaan seuraavaksi katsomassa, kuinka EU alkaakin hajota käsiin välittömästi sen jällkeen, kun hallitusohjelmassa on luvattu ettei tällä hallituskaudella EU:sta ei erota ja tukipaketteja ei vastusteta.
Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Ignore: Don Nachos, Ajatolloh, Puuha-Pepe, Sir, Justustr, Joutselkä, Vastarannan Kiiski, Hämeenlinnan Oraakkeli, Caucasian.

Scruton

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 82
  • Liked: 411
  • Maltillinen kansalliskonservatiivi
Joillain foorumeilla on syntynyt näkemys, että Purraan on iskenyt rimakauhu, eikä hän tahdo hallitukseen. Kieltämättä tällainen käsitys on syntynyt itsellenikin. Eurooppaan rakennellaan jättimäistä tukihimmeliä, jotta se pystyisi kilpailemaan USAn yrityksilleen antamia tukia vastaan. Näistä tuista hyötyvät EU:n suuret maat. Suomelle jää taas maksajan rooli.

Suomi on esittänyt joidenkin muiden maiden kanssa vastalauseensa tuille, mutta eiköhän kokoomus lopulta taivu. On vaikea nähdä, miten peräti EU:sta eroamista toivova Purra voisi uskottavasti tehdä kokoomuksen kanssa yhteistä politiikkaa. Kun puhuu kovia puheita ja tavoitteita, edessä on umpikuja.

Kyseessä voi myös olla klassinen neuvottelutaktiikka: "Vaadi 10 asiaa ja myönny lopulta saamaan "vain" ne 4 asiaa jotka alunperin halusitkin."

Eli esimerkiksi kun ensin lyö pöytään kovia vaatimuksia maahanmuutosta, EU-politiikkasta ja pakkoruotsista ja neuvottelujen jälkeen tekee Kokoomukselle myönnytykset EU:n ja kielipolitiikan suhteen jotta saadaan se tärkein tavoite läpi eli niskalenkki maahanmuutosta, näin Rydmanin klassista vaalimainosta siteeraten.
"Conservatism starts from a sentiment that all mature people can readily share: the sentiment that good things are easily destroyed, but not easily created."
- Sir Roger Scruton

“Tradition is not the worship of ashes, but the preservation of fire.”
- Gustav Mahler

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Etukäteen ei kannata sanoa mistä voi joustaa ja tinkiä. Ensin pitää maksimoida vaalitulos. Mitä suurempi puolue on, sitä vähemmän sen tarvitsee joustaa tai tinkiä.

Rkp joutaa joka tapauksessa oppositioon.

Taktinen tapa poistaa pakkoruotsi voisi olla se ettei sitä sanota hallitusohjelmassa. Siitä voi tehdä esityksen "keittiön kautta".

Riikka julkaisi blogijutun. Eduskunnassa ollessaan Riikka on suht harvoin bloggannut. Onko someaika yleisesti ottaen näivettänyt blogeja? Muistan kun Riikka bloggasi ahkerammin ja kävi kommentoimassa muissa blogeissa kuten Yrjöperskeles ja Jaska Brown.

Toimintaohje perussuomalaisista kiinnostuneelle kansalaiselle vaalikamppailun virittämässä ympäristössä
https://riikkapurra.net/2023/02/05/toimintaohje-perussuomalaisista-kiinnostuneelle-kansalaiselle-vaalikamppailun-virittamassa-ymparistossa/
Lainaus
Mitä lähemmäksi vaaleja mennään, sitä kovemmaksi tiettyjen tahojen vääristely menee. Perussuomalaisia pelätään. Kun argumentit alkavat olla vähissä, otetaan muut keinot käyttöön. Valitettavasti toimet ovat hyvin tehokkaita. Kun väärää asiaa huutavat muut puolueet yhteen ääneen ja kaikkein suurimmat valtamedian tuutit antavat sille tukea, moni hämmentyy. Me politiikassa toimivat henkilöt olemme tottuneita siihen. Mutta sillä pyritään vaikuttamaan muihin, tavallisiin ihmisiin, äänestäjiin. Kestääkö heidän kanttinsa?





« Viimeksi muokattu: 05.02.2023, 23:50:23 kirjoittanut Pallopääkissa »
Kissafani

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 793
  • Liked: 129817
Kokoomuksen Pia Kauma ratsastaa edelleen lastenvaunukohun kautta jonkinlaisen maahanmuuttokriitikon maineella, vaikka on aina ollut kaikkea muuta. Valehtelukin onnistuu silmää räpäyttämättä haittamaahanmuuton puolustamiseksi:

Lainaus
Perussuomalaiset näkevät työperäisen maahanmuuton hyödyllisenä – "Meidän täytyy säilyttää tarkka harkinta"

Maanantaiaamun Huomenta Suomessa keskusteltiin työperäisestä maahanmuutosta.

Perussuomalaisille kelpaa osaajien ja ammattitaitosen henkilöstön rekrytointi ulkomailta, perusuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto sanoo.

– Suurin kritiikki meillä kohdistuu turvapaikkapoliittiselle puolelle, mutta olemme selvästi sanoneet, että osaajien ja ammattitaitosen henkilöstön rekrytointi voi olla hyödyllistä.

– Peruslähtökohtana on se, että ihmisen pitää tulla toimeen ja pystyä elättämään itsensä ja perheensä.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauman mielestä tämä kuulosti uudelta linjalta työperäiseen maahanmuuttoon.

Puheenjohtaja Riikka Purrahan on puhunut hyvin negatiiviseen sävyyn, että mitään työperäistä maahanmuuttoa ei hyväksytä.

Kauma sanoi yllättyneensä Puiston mielipiteestä positiivisesti.

– Kokoomuksessa lähdemme siitä että meillä väestö ikääntyy. Viime vuonna syntyi vähiten lapsia 150:een vuoteen. Meillä on valtava tarve eri aloilla uudesta työvoimasta.

"Kyllä meidän kasvu tulee sakkaamaan"

130 000 työntekijää tarvitaan yksinomaan teknologiateollisuuden puolelle vuoteen 2030 mennessä. 200 000 työntekijää sotealalle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tällä kuviolla emme yksinkertaisesti pysty vastaamaan tähän, ja maahanmuuttoa tarvitaan.
MTV 6.1.2023

Menee tietysti oikeasti niin päin, että Purra on aikaa sitten asettanut työperäisen maahanmuuton lähtökohdaksi palkkatason, jolla tulee periaatteessa toimeen ilman sosiaaliturvaa, kun taas Orpo ei suostu asettamaan maahanmuutolle mitään laadullisia rajoituksia noilla Kauman kanssa samanlaisilla diibadaabaperusteilla, että "väestö ikääntyy", "valtava tarve eri aloilla uudesta työvoimasta" ja "maahanmuuttoa tarvitaan".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 13 506
  • Liked: 65690
  • 'Hvis lyset tar os'
Aina välistä tulee mieleen- että on suoranainen "rikos" omata kokoomuslainen arwomaailma. Nämä kokoomuksen mantrat ovat niin läpinäkyviä- että on suoranainen "ihme ja kumma"- ettei vellova ihmismassa osaa niitä kyseenalaistaa laajemmin, vaikka Hölmölässä ollaankin.

Pia Kaumakin esittelee tuossa todellista pikkusieluisuutta- ja "henkistä mulkkuutta"- olemalla epärehellinen jopa itselleen, saati kaikille muille. Niin ikään aina välistä tulee mieleen kysymys- kuinka syviin onkaloihin poliitikot ovat valmiita ryömimään kaikessa valehtelussaan. Eihän ne kaikki voi olla niin typeriä kuin miltä kuulostavat- vai voivatko. :o

Ei ole ihme- että maan etua ei pystytä nykyisällään ajamaan juuri missään asiassa. Poliittiset juuret ovat täysin mädäntyneet. Neuvostoliiton kädestä ei pidetä enää kiinni- mutta jutut ovat edelleen samaa tasoa. Ne ovat ainoastaan muuttaneet muotoaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 793
  • Liked: 129817
Aina välistä tulee mieleen- että on suoranainen "rikos" omata kokoomuslainen arwomaailma. Nämä kokoomuksen mantrat ovat niin läpinäkyviä- että on suoranainen "ihme ja kumma"- ettei vellova ihmismassa osaa niitä kyseenalaistaa laajemmin, vaikka Hölmölässä ollaankin.

Pia Kaumakin esittelee tuossa todellista pikkusieluisuutta- ja "henkistä mulkkuutta"- olemalla epärehellinen jopa itselleen, saati kaikille muille. Niin ikään aina välistä tulee mieleen kysymys- kuinka syviin onkaloihin poliitikot ovat valmiita ryömimään kaikessa valehtelussaan. Eihän ne kaikki voi olla niin typeriä kuin miltä kuulostavat- vai voivatko. :o

Mutta kun se toimii.

Asiaa tuntemattomille Sakari Puiston sinänsä asiallisesta mutta Pia Kaumaa haastamattomasta esiintymisestä jäi valju ja flegmaattinen vaikutelma, kun taas Kauma onnistui näppärästi muutamalla sanavalinnalla ja harhautuksella antamaan mielikuvan, että

1) Kokoomus haluaa humanitaarisen maahanmuuton tiukentamista siinä missä PS
2) Kokoomus haluaa työperäisen maahanmuuton rajoittamista niin, että omalla palkalla tulee toimeen

Kumpikaan ei voisi olla kauempana totuudesta, mutta tällaiset mielikuvat ovat kullanarvoisia tulevien vaalien kannalta.

Kauma tosiaan valehteli, että Purra ei olisi aiemmin hyväksynyt mitään työperäistä maahanmuuttoa, mutta lisäksi hän onnistui muun muassa väistämään Kokoomuksen halpatyövoimahaaveet viemällä keskustelun johonkin epämääräiseen "Kanadan malliin", vaikka Kokoomus ajaa avoimesti Ruotsin mallia vaatimalla EU:n ulkopuolista halpatyövoimaa koskevan työlupien saatavuusharkinnan poistamista, jota ei ole toteutettu kuin Ruotsissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Huppupelikaani

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 302
  • Liked: 8923
  • Dirty white boy
Riikka antaa palaa Twitterissä Kaumalle Huomenta Suomen valehtelusta.


https://mobile.twitter.com/ir_rkp/status/1622548621143973890

Lainaus
RP:
Kun argumentit eivät kanna, otetaan vääristely peliin. MOT.
@PiaKauma, missä olen sanonut, että mitään työperäistä ei hyväksytä?
(Maikkarin aamu @ivanpuopolo ja @SakariPuisto)
Se on totta, että PS ei halua veronmaksajan kustantavan kokoomuslaisten palvelusväen palkkoja.

PK:
Olette ilmeisesti saaneet niin paljon negatiivista palautetta hyvin kielteisestä suhtautumisestanne myös työperäiseen maahanmuuttoon, että olettekin nyt muuttamassa kantaanne positiivisempaan suuntaan? Jos kantanne todella on muuttunut, niin olen siitä iloinen.

RP:
Säälittävä yritys.
Yritä seisoa sanojesi takana. Osoita, missä olen linjannut, kuten väität minun tehneen.

Vastuullinen mediahan se on olkiukkoillut vuosia tämän asian kanssa. Todellakin haluaisin nähdä missä nyky-PS ja Purra ovat kieltäneet kaiken työperäisen maahanmuuton. Haitallisen kyllä, mutta siitähän ei ole kyse.

Ja Puiston olisi syytä olla sen verran ärhäkämpi, että laukoisi tällaiset valheet alas saman tien ja selväsanaisesti. Kaiken maailman kaumat tulisivat naurunalaisiksi kaiken kansan edessä ihan vaan toteamalla faktat.
« Viimeksi muokattu: 06.02.2023, 13:50:10 kirjoittanut Huppupelikaani »

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 17 977
  • Liked: 38684
  • Eläkeikää lähestyvä keittiömies
Kaikenlaisia Kaumoja se leipä elättää. Mikähän idea on mennä laukomaan suoranaisia valheita. Tuon Kauman kommentin voisi hieroa Orpon naamaan. Itse asiassa ihan oikeaan työperäiseen maahanmuuttoon ei kenelläkään ole aikoihin ollut negatiivista sanottavaa. Helkinki taitaa olla hyvä esimerkki siitä kokoomuksen haaveilemasta työperäisestä maahanmuutusta. Ei tarvitse kuin laskea sossun maksamat etuudet, asumiskulut, terveyspalveluiden kulut jne ja verrata niitä mamujen maksamiin veroihin. Maahanmuuttajilla kun on eroa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Scruton

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 82
  • Liked: 411
  • Maltillinen kansalliskonservatiivi
Tykkään kyllä Purrasta ja hänen tyylistään todella paljon. Voisin melkeimpä kuvailla itseäni ns. purralaiseksi Persuksi. Toivottavasti Riikka on vielä pitkään puheenjohtaja ja vielä jossain vaiheessa Suomen Pääministeri.
« Viimeksi muokattu: 07.02.2023, 18:44:12 kirjoittanut Scruton »
"Conservatism starts from a sentiment that all mature people can readily share: the sentiment that good things are easily destroyed, but not easily created."
- Sir Roger Scruton

“Tradition is not the worship of ashes, but the preservation of fire.”
- Gustav Mahler

Väestönvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 049
  • Liked: 2480
  • Tolkun ihminen.
Riikka Purra oli Nordnetin rahapodin haastattelussa.

Purra tuo esille, ettei persuille maahanmuuttopoliitikassa ole kyse etnisyydestä, vaan ihmisten kotoutumisesta.

Purra kertoo asuvansa Kirkkonummella Sundsbergin kylässä. Kylä on monikulttuurinen, hyvinvoiva lintukoto. Purra kertoo Sundsbergissä asuvan amerikkalaisia, kiinalaisia, japanilaisia, ranskalaisia, saksalaisia, jne. Työssäkäyvää keskiluokkaa, jotka maksavat veronsa. Monikulttuurisuus ei ole tehnyt Sundsbergin kylästä maanpäällistä helvettiä.

Hyvä Riikka! Persuille tekee hyvää tuoda esille avoimuutensa erilaisia ihmisiä kohtaan.

https://www.youtube.com/watch?v=K6i9Sw9FpkA


Väestönvaihtaja

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 049
  • Liked: 2480
  • Tolkun ihminen.
Perussuomalaiset näkevät työperäisen maahanmuuton hyödyllisenä – "Meidän täytyy säilyttää tarkka harkinta"

MTV 6.1.2023
Puistolta hyviä kommentteja. Persut näkevät työperäisen maahanmuuton hyvänä asiana. On tärkeää, että persut avoimesti tuovat tätä viestiä esille. Sakari Puisto maailmaa nähneenä ihmisenä on juuri oikea mies tuomaan tätä viestiä kansalaisten tietoisuuteen. Kyllä persuilla on vielä toivoa päästä hallitukseen joskus, kunhan etnonationalistinen maine karistetaan.

Puiston pitäisi kuitenkin olla hieman varmempi ja jämäkämpi esiintyjä.

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Tuumaustunti 13.2. - Riikka Purra: Koulu kuntoon!
https://youtu.be/6X1Noonm-ag
Lainaus
Maanantain Tuumaustunnilla puheenjohtaja Riikka Purra kertoo perussuomalaisten ratkaisuista koulujärjestelmän korjaamiseksi. Katso suora lähetys 13.2.2023 klo 10 alkaen.
https://www.suomenuutiset.fi/riikka-purra-maanantain-tuumaustunnilla-klo-10-alkaen-koulu-kuntoon-suora-lahetys/

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-julkaisi-toimenpiteita-peruskoulun-korjaamiseksi-vuonna-2018-esityksillemme-lahinna-tuhahdeltiin-nyt-koulujen-ongelmat-ovat-tulleet-kaikkien-silmille/
Lainaus
Vaatimustaso kuntoon

Kaikkein tärkeintä Purra mukaan on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu.

– Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä eikä amiksessakaan vaadita juuri mitään. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea. Mielestämme jokaisen pitää osata lukea ja kirjoittaa siirtyessään kolmannelle luokalle, Purra painottaa.

– Sääli- tai tsemppinumeroiden antaminen pitää lopettaa. Niitä ei saa antaa maahanmuuttajille eikä kantaväestölle. Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vaativat. Ehdot eivät ole kiusantekoa vaan huolehtimista oppilaan osaamisesta.

https://www.suomenuutiset.fi/purra-ammattikouluihin-oppimistakuu-lisaa-lahiopetusta-ja-opetusta-oikeille-aloille-kolmivuotinen-koulu-jossa-on-paljon-ilmaa-tappaa-monien-motivaation/
Lainaus
Lisää lähiopetusta

Purra huomautti, että ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee nyt suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja joiden on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

– Monet kikkailevat koulun läpi saamatta lainkaan riittävästi lähiopetusta tai ohjausta. Lähiopetustunteja on välttämätöntä lisätä. Opiskelijan pitää käydä fyysisesti koulussa tai opetuspaikalla mieluiten joka päivä. Opiskelijoiden yksilöllinen oppimisen polku on ajatuksena kaunis, mutta opettajille liian työläs, Purra totesi.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-edellyttaa-vaatimustason-palauttamista-kouluihin-saalinumeroiden-antaminen-tulee-lopettaa-purra-pelkka-raha-ei-korjaa-koulun-ongelmia/
Lainaus
Perussuomalaiset katsoo, että sääli- tai tsemppinumeroiden antaminen kouluissa pitää lopettaa.

– Säälinumeroita ei saa antaa maahanmuuttajille eikä kantaväestölle. Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vaativat. Ehdot eivät ole kiusantekoa vaan huolehtimista oppilaan osaamisesta.

– Oleellisin on ysiluokka. Peruskoulun ongelmia ei saa siirtää toiselle asteelle. Peruskoulusta ei saa päästää pois oppilaita, jotka eivät ole saavuttaneet vaadittavaa perusosaamista. Oppivelvollisuuden laajentaminen ei auta eikä korjaa perusongelmaa, Purra sanoo.

https://www.suomenuutiset.fi/on-tullut-aika-palauttaa-ammatillinen-koulutus-ja-duunarialat-arvoonsa-suomi-tarvitsee-osaavia-suomalaisia-ammattimiehia-ja-naisia/
Lainaus
Purra linjaa, että ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen.

– Me tarvitsemme jatkossakin osaavia suomalaisia ammattimiehiä ja -naisia. Oppilaitoksista pitää valmistua osaavia nuoria yritysten tarpeisiin, sillä uusien osaajien kouluttaminen ja työikäisten osaamisen varmistaminen ovat keskeisiä kasvun tekijöitä. Ammatillinen koulutus samalla tukee myös yrittäjyyttä.

Purra korostaa, että myös työvoimapulaa voidaan taklata parhaiten huolehtimalla kotimaisesta ammatillisesta koulutuksesta ja pitämällä oma järjestelmämme kunnossa.
« Viimeksi muokattu: 13.02.2023, 17:52:24 kirjoittanut Pallopääkissa »
Kissafani

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Riikan bloggaus

Peruskoulun arvonpalautus
https://riikkapurra.net/2023/02/13/peruskoulun-arvonpalautus/
Lainaus
---
Sääli- tai tsemppinumeroiden antaminen pitää lopettaa. Niitä ei saa antaa maahanmuuttajille eikä kantaväestölle. Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vaativat. Ehdot eivät ole kiusantekoa vaan huolehtimista oppilaan osaamisesta.

Oleellisin on ysiluokka. Peruskoulun ongelmia ei saa siirtää toiselle asteelle. Peruskoulusta ei saa päästää pois oppilaita, jotka eivät ole saavuttaneet vaadittavaa perusosaamista.

Erityisesti poikien oppimistuloksiin ja syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Miehen malleja ja poikien ymmärtämistä tarvitaan lisää koulumaailmaan. Erityisesti pojat kaipaavat rajoja, ja koulun rajattomuus on ollut etenkin heille vahingoksi.
---


viisitoista

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 091
  • Liked: 5850
Tämä lähestymistapa tulee toivottavasti vaikuttamaan voimakkaasti moneen perheenäitiin:


Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 793
  • Liked: 129817
Apu-lehdessä on vaalien alla sarjana ns. "kohtuuton vaalitentti", jossa esitetään olkiukkoja ja kaikenlaisia ikävästi väänneltyjä kysymyksiä puolueiden puheenjohtajille. Kysymykset ovat suunnilleen tasapuolisen epäreiluja kaikille, mutta Purran vastaus oli yritetty mitätöidä mukamas faktantarkastuksella, joka ei ollut mikään faktantarkastus.

Lainaus
Autatte sodasta pakenevia vain, jos he ovat valkoihoisia ei-muslimeja, Riikka Purra?

Perussuomalaisten puheenjohtaja haluaa päästä hallitukseen, koska on turhautunut häviämiseen. Juttu on neljäs osa Avun kohtuuton vaalitentti -juttusarjassa, jossa esitämme epäreiluja väitteitä puolueitten puheenjohtajille.
Apu 6.2.2023

Lainaus käyttäjältä: Manu Marttinen, Apu
Alle 3 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät ovat mielestäsi Suomelle haitallista maahanmuuttoa.

Riikka Purra
Kaksia tonnia tai sen alle tienaavat maahanmuuttajat ovat veronmaksajalle taakka.* He maksavat vähemmän veroja, käyttävät selvästi enemmän julkisia palveluita ja saavat tulonsiirtoja enemmän kuin maksavat veroja. Meidän pitää korjata omaa järjestelmäämme eikä koittaa laastaroida sitä kehittyvistä maista tulevalla maahanmuutolla.

Toimittaja
*Faktantarkistus: Maahanmuuttajat saavat muuta väestöä yleisemmin erityisesti työttömyysturvaa, asumistukia ja toimeentulotukea (Kela, 2018). Sen sijaan on vaikea sanoa tyhjentävästi, mikä on alle 2000 euroa tienaavien maahanmuuttajien vaikutus veronmaksajille. Vaikka maahanmuuton julkistaloudelliset vaikutukset ovat tutkimusten mukaan pienet, on silti todennäköistä, että maahanmuuton kokonaistaloudelliset vaikutukset ovat positiiviset (Työpoliittinen aikakauskirja 4/2019).

Toimittaja Manu Marttinen vetoaa hämäävästi ja ylimalkaisesti työ- ja elinkeinoministeriön Työpoliittiseen aikakauskirjaan 4/2019, jossa ei tosiaankaan osoiteta, että alle 2000 euroa tienaavien tai muidenkaan maahanmuutto olisi myöskään kokonaistaloudellisilta vaikutuksiltaan (vs. julkistaloudelliset vaikutukset) positiivista. Antti Kaihovaaran ja Liisa Larjan artikkelissa, johon toimittaja ilmeisesti viittaa, todetaan heti kättelyssä, että "kokonaistaloudellisten vaikutusten mallintaminen on käytännössä lähes mahdotonta", eikä siinä muutenkaan tutkita, onko halpatyövoiman maahanmuutto veronmaksajien näkökulmasta hyödyllistä vai ei.

Vastoin toimittajan kiemurtelua on päinvastoin varsin helppo todeta, että alle 2000 euroa tienaavien eli Suomessa selkeiden nettosaajien joukon maahanmuuton vaikutus veronmaksajille on väistämättä negatiivinen. Esimerkiksi elinkaarikustannuksilla mitattuna maahanmuutto on Suomessa ollut kokonaisuutenakin kustannuksia aiheuttavaa, vaikka laskelmissa ovat mukana myös oikeat huippuosaajat ja nettoveronmaksajat. Maahanmuutolla ei kateta edes maahanmuuton kustannuksia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Riikka oli A-Studiossa maanantaina

Lisääntyykö koulushoppailu?
https://areena.yle.fi/1-63937763
Lainaus
Ylen koulukone aiheutti poliittisen kiistan. Kannustaako se koulushoppailuun oppilaiden taustojen perusteella? Studiossa opetusministeri Li Andersson (vas.) ja puheenjohtaja Riikka Purra (ps.). Taistelut Ukrainassa kiihtyvät sodan alkamisen vuosipäivän alla. Mitä sodassa tapahtuu ja miten vankkaa on lännen apu? Vieraina Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö ja Tampereen yliopiston tutkimusjohtaja Hanna Ojanen. Miten ukrainalaiset kestävät pitkittynyttä sotaa? Keskustelemassa Harkovasta kotoisin olevat Marina Govorukha ja Andriy Legeza. Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio
Kissafani

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 765
  • Liked: 5399
  • Merirosvoradio
Riikka on nainen paikallaan. Jussin kanssa semmoinen taistelupari, että vanhoja puolueita hirvittää. Eivät valehtele jatkuvasti tavan politiikkojemme tapaan.
Kaiken maailman tuppuraiset julistavat:”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” .
PS ainoana puolueena on jyrkästi tätä EU-huoraamista vastaan ja isänmaallinen puolue. Maanläheinen pyrkimys järkevään ajatteluun ilman vieraita ideologioita on OK.
Ilahduttava asia tässä  kapitalistien ja kommunistien hallinnoimassa maanpäällisessä helvetissä on tulevien vaalien ensikertalaiset äänestäjät! PS on tutkittu olevan heidän suosikkinsa.
https://u24.gov.ua/
Pojat, kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützin, Leipzigin
Ja Narvan mailla vertaan vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 548
  • Liked: 6428
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Ilolla kyllä on tullut seurattua, miten Riikka on ottanut roolinsa PS:n johdossa. Kuten hyvin moni muu, olin itsekin kieltämättä hieman huolissani puolueen tulevaisuudesta ja erityisesti linjan muuttumisesta/laimentumisesta JHa:n jätettyä puheenjohtajan paikan. Nyt on tosiaan nähty, että nämä huolet olivat täysin turhia. Riikka puolustaa puolueen linjaa JHa:n jalanjäljissä lujasti ja on hänessä toden totta nähtävissä aitoa aatteen paloa sekä tiukkaa taistelijan luonnetta :) Nyt vaaleihin on aikaa enää vajaa pari kuukautta ja puolueen kannatus näyttää jo tässä vaiheessa varsin hyvältä. Pääministeripuolueen paikka on täysin realistinen mahdollisuus eikä minulla ole mitään epäilyksiä, etteikö Riikka hoitaisi pääministerin pestinkin erinomaisesti.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 4 124
  • Liked: 6922
  • Sus siunatkoon
[...] eikä minulla ole mitään epäilyksiä, etteikö Riikka hoitaisi pääministerin pestinkin erinomaisesti.

Hyvin pitkälti samoissa tunnelmissa kuin edellä. Pääministerin pestistä ja Riikan mahdollisuuksista hoitaa tehtävä haluan todeta jotain. Ensinnä jo nyt voinee todeta, että Riikka teki viisaasti vähentäessään itseltään hallintovaliokunnan pj:n hommat ja keskittyessään puolueen pj:n hommiin vaalien lähestyessä.

Silti pääministeristä on tehty sellainen superministeri ja kansakunnan johtaja ettei oikein kenenkään pää näytä kestävän homman hoitamista. Katainen floppasi ja Sipilä jaksoi juuri ja juuri läpi. Marin vetää homman auttavasti läpi suurimmalla avustajakunnalla ikinä. Minusta on typerää, että pääministeristä on tehty liian suuri pomo. En myöskään usko, että Riikka tulisi olemaan poikkeus ellei pääministerin tehtävälle kyetä tekemään jotain. Ainoa teko, minkä itse pystynyt nimeämään heti, on puoluejohtajan tehtävän jättäminen, jos ottaa pääministerin homman. Mielestäni näin on, vaikka todennäköisesti pääministerinä puolueen johtaminen lienee niitä vähäisimmin kuormittavia asioita, onhan puolueella varapuhikset.

Joka tapauksessa, jos vaaleissa käy niin hyvin, että pääministerin tehtävä kutsuu Riikkaa, niin hänestä on turha odottaa mitään super-johtajaa. Ei tullut Halla-ahostakaan puoluejohtajana superia, vaikka hyvin lähellä olikin. Tosin homman jätettyään hänkin näytti aika uupuneelta (oli mm. sairauslomalla).

Perusjuttu on, mistä meidän äänestäjien tulisi olla tietoisia äänestysvalintoja tehtäessä ettei odoteta seuraavasta ja taas seuraavasta poliittisesta johtajasta jotain super-johtajaa. Sen sijaan pitäisi nyt ensin erityisesti pääministerin homma palauttaa jokseenkin tavallisen ihmisen kokoiseksi hommaksi. Tästä toivoisin politiikan tekijöiltä näkemyksiä ja ehdotuksia, mitä voisi muuttaa.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
@repo  Milloin se alkoi että pääministeristä tehtiin superjohtaja joka tekee koko ajan kaikkea eikä päivässä riitä tunnit, ja yöunet jäävät vähäisiksi? Onko syynä presidentin vallan supistaminen ja samaan aikaan tapahtunut pääministerin ja hallituksen vallan kasvu? Auttaisiko tässä presidentin vallan lisääminen jolloin osa pääminsterin tehtävistä palautettaisiin presidentille?

Milloin viimeksi on ollut "normaali" pääministeri? Pitääkö mennä Paavo Lipposen aikoihin? Kaasuputki-Mooses oli pääministerinä kahdeksan vuotta ja neljä päivää 13.4.1995 – 17.4.2003. 54-vuotiaasta 62-vuotiaaksi. Miten hän sitten jaksoi vaikka oli tuon ikäinen? Hänen jälkeen ei ole ollut 60 vuoden ylittäneitä pääminstereitä.

Matti Vanhanen oli pääministeri 24.6.2003 – 22.6.2010. Sitten Lautakasan piti keksi syy jättää pesti kesken kauden.

Jos toisiin maihin vertaa, Ruotsissa hitsari-Löfven oli pääminsteri 3.10.2014 – 30.11.2021. Aikoinaan Tage Erlander oli pääministeri 11.10.1946 – 14.10.1969, siis 23 vuotta ja kolme päivää.

Unkarin Viktor Orban on ollut pääministeri yhtäjaksoisesti 29.5.2010 alkaen. Sitä ennen hän oli pääministeri 6.7.1998 – 27.5.2002.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu oli pääministeri 18.6.1996 – 6.7.1999, 31.3.2009 – 13.6.2021 ja nyt taas 29.12.2022 alkaen.

Miten nämä jaksavat mutta Suomessa joku vähän päälle nelikymppinen Katainen väsyy ja karkaa Brysseliin, ja alle 40 Sanna Marin jaksaa vain lenkkeilyn, biletyksen, ja jauhon turvin? Sannakin on jonkin aikaa katsellut hillotolppia.

Onko niin että pääministerin homma on yleisesti ottaen keski-ikäisten tai jopa eläkeikäisten hommaa? Siis että siihen ei kannattaisi laittaa alle 45 v tai sanotaan ettei alle 50 v? Siis kun ekaa kertaa laitetaan pääministeriksi?

Pääministerin pitäisi priorisoida oma työnkuva ja optimoida oma ajankäyttö. Pääministerin pitäisi mahdollisuuksien mukaan delegoida tehtäviä muille ministereille tai sitten virkamiehille. Pääministeri on valtioneuvoston puheenjohtaja, ei sektoriministeri. Hyvänen aika, pääministerillä on valtaa, joten valtaa voi käyttää siten että laittaa muut tekemään sitä ja tätä. Tyhmää se on itse tehdä jos voi delegoida muille? Eikös. yrityksissä pomot pyri teettämään mahdollisimman paljon hommia alaisilla? Miksei pääministeri tekisi samoin?

Kuvitellaan nelikenttä jossa on ylhäällä ruudut "tyhmä ja ahkera", sekä "älykäs ja ahkera". Alhaalla on "tyhmä ja laiska" sekä "älykäs ja laiska". Veikkaan että huonoin pääministeri olisi  "tyhmä ja ahkera". Hän tekee ahkerasti tyhmiä juttuja. Tyhmä ja laiska ei ole niin huono, koska hän on liian laiska että saisi kaikkia tyhmiä juttuja tehdyksi.

Hyviä pääministereitä ovat "älykäs ja ahkera" sekä "älykäs ja laiska".  Alykkäällä ja ahkeralla on tarmoa tehdä juttujaan. Siinä on se riski ettei osaa priorisoida töitään ja eikä osaa/uskalla/halua delegoida. Älykäs ja laiska osaa priorisoida ja optimoida, ja hänellä on tietty mukavuudenhalu ja itsesuojeluvaisto. Lisäksi hän miettii todella tarkkaan mitä haluaa tehdä itse tai on pakkopakko tehdä itse. Sen sijaan aina kun pystyy, hän nakittaa alaisia eli muita ministereitä sekä virkamiehiä tekemään milloin mitäkin.
« Viimeksi muokattu: 23.02.2023, 20:05:19 kirjoittanut Pallopääkissa »
Kissafani

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Onko tämä talous- tai energia-aiheinen juttu mutta en keksinyt muuta paikkaa tälle kuin tämän ketjun.

Tuumaustunti 23.2.2023 - Purra ja Ranne esittelevät sinivalkoisen siirtymän ohjelman
https://youtu.be/O1OXZjmdCzI
Lainaus
Puheenjohtaja Riikka Purra ja kansanedustaja Lulu Ranne esittelevät energia- ja ilmastopolittisen sinivalkoisen siirtymän. Suora lähetys torstaina 23.3 klo 11 alkaen.
https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2023/02/Sinivalkoinensiirtyma_2023.pdf

Paikalla ei ollut yhtään toimittelijaa. Yleensä tuumaustunnilla on joitakin toimittelijoita mutta nyt ei paikalle vaivautunut ketään.

https://www.suomenuutiset.fi/purra-suomessa-on-ilmastohallitus-jolle-veronmaksajan-raha-on-halpaa/
Lainaus
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kutsuu pääministeri Sanna Marinin (sd) johtamaa hallitusta ilmastohallitukseksi, joka pidäkkeettä siirtelee veronmaksajan rahaa eri asioihin, joita nimitetään ilmastopolitiikaksi tai vihreäksi siirtymäksi. Kansantalouden kannalta ilmastohallitus on kuitenkin saanut tuhoisaa jälkeä aikaan, sillä kun investoinneista suuri osa kohdistuu vihreään siirtymään, se ei paranna tuottavuutta.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-sinivalkoinen-siirtyma-muistuttaa-tosiasioista-hokema-oikeudenmukaisesta-siirtymasta-ja-ilmastopolitiikasta-on-valheellista-rahaa-tallaiseen-ei-ole/
Lainaus
Perussuomalaiset julkaisi tänään Sinivalkoinen siirtymä -ohjelman, joka käsittelee erityisesti energia- ja ilmastokysymyksiä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muisteli esittelypuheessaan, että ilmastopolitiikasta tuli yksi tärkeimmistä viime eduskuntavaalien vaaliteemoista, myös perussuomalaisille. – Erosimme jo silloin näkemyksissämme ja esille ottamissamme aiheissa kaikista muista puolueista, Purra muistutti.

https://www.suomenuutiset.fi/kun-ilmastopolitiikka-vedetaan-overiksi-suomalaisen-elintaso-laskee-pohjois-korean-tasolle/
Lainaus
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra havainnollistaa esimerkkilaskelman kautta, että hokema oikeudenmukaisesta siirtymästä ja oikeudenmukaisesta ilmastopolitiikasta on valheellista. – Kiina, Intia, muu Kaakkois-Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka lisäävät fossiilisilla tuotetun energian kulutustaan vielä pitkään. Suomalaisenko pitäisi siis muuttaa maakuoppaan globaalia ilmastoa pelastaakseen? Purra kysyy.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-vaatii-energiatuotanto-pidettava-kotimaisena-suomesta-ei-saa-tulla-euroopan-energiareservaattia/
Lainaus
Sinivalkoisen siirtymän ohjelmassa perussuomalaiset vaatii Suomen huoltovarmuuden turvaamista ja sähköjärjestelmän uusimista suomalaisia varten. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne osoittaa, kuinka sähkön tarve on lähitulevaisuudessa jopa moninkertaistumassa ja sanoo, että energian viennistä puhujilta puuttuu mittakaavojen taju. – Meidän ei ole varaa menettää sähköä tai vetyä muualle. Energiatuotanto on käytettävä ensisijaisesti omaan tarpeeseen Suomessa.
« Viimeksi muokattu: 23.02.2023, 18:36:06 kirjoittanut Pallopääkissa »
Kissafani

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 793
  • Liked: 129817
– Hän on lahkolainen, halla-aholainen. Ajatusmalli ja toimintatapa ovat hieman yksitoikkoisia, maahanmuuttoa tungetaan joka paikkaan.

Tätä näköjään hoetaan nyt kuin suurtakin oivallusta.

Ikävä kyllä maahanmuuttopolitiikan väärät valinnat vaikuttavat yhä enemmän joka paikkaan yhteiskunnassa, vaikka anderssonit yrittävät vääntää joka paikassa ongelmaksi vain liian pienen rahoituksen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

JoKaGO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 295
  • Liked: 11274
  • Mullaki o kissa
@repo  Milloin se alkoi että pääministeristä tehtiin superjohtaja joka tekee koko ajan kaikkea eikä päivässä riitä tunnit, ja yöunet jäävät vähäisiksi?

En ole repo, mutta vastaan silti. Ei ole tehty mitään superjohtajaa, vaan pölvästit vain kuvittelevat olevansa jotain yli-ihmisiä.

ENNEN oli MIEHET rautaa, siinä syy  8)
Brunein Sulttaani

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 548
  • Liked: 6428
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
-Riikka ottaa sen vastuun, mikä hänelle vaalituloksen perusteella kuuluu.

-Asia on tärkein. Kesärannalla, pääministerin virka-asunnolla tai autonkuljettajalla ei ole hänelle mitään merkitystä.

Siinä tuli lopussa se tärkein asia, mikä erottaa Purran (ja myös Halla-ahon) lähes kaikista muiden puolueiden poliitikoista. Varsinkin Marinille kaikki muu on sitä itse asiaa tärkeämpää ja siksi Sanna onkin oikeastaan Riikan täydellinen vastakohta.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Radio

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 765
  • Liked: 5399
  • Merirosvoradio
Riikka Purra on kasvissyöjä, suotakoon se Hänelle. Härkiksiä mustilla pavuilla, onko kalliitakin? Kunhan ei ala kieltämään meitä luomulihan syöjiä nauttimasta umpeen menneen lehmän "härän sisäfileestä".
https://u24.gov.ua/
Pojat, kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützin, Leipzigin
Ja Narvan mailla vertaan vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

Pallopääkissa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 225
  • Liked: 6962
  • Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi
Riikka kävi Turun yliopistolla, jossa on käynyt muitakin puoluejohtajia vuorollaan.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen vaalisarjassa Riikka Purra (ps.)
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/eduskuntatutkimuksen-keskuksen-vaalisarjassa-riikka-purra-ps
Lainaus
AIKA
10.3.2023 klo 13.00 - 14.00
PAIKKA
PUB 2, PUBLICUM, Assistentinkatu 7, 20500, TURKU
Facebook
Twitter
LinkedIn
Copy Link
Eduskuntatutkimuksen keskuksen vaalisarjassa vierailevat tällä hetkellä eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden puheenjohtajat. Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijan vieraana tällä kertaa Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Tapahtumaa voi seurata myös etänä osoitteessa https://echo360.org.uk/section/ce87f302-0f6a-47b3-92b0-d1b483227839/public .
Riikan vierailu on täällä:
https://echo360.org.uk/lesson/G_a6210f46-e38a-480a-bcdf-fc15225bb101_827f2ffb-2ac4-4ba9-914e-6082d8d3fabe_2023-03-10T12:50:00.000_2023-03-10T14:20:00.000/classroom#sortDirection=desc
Kissafani

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 39 793
  • Liked: 129817
Lauri Nurmi trollailee taas.

Lainaus
Purran polku politiikan huipulle

Riikka Purran johtama perussuomalaiset haluaa nyt tosissaan hallitukseen, ja Purra voi olla Suomen seuraava pääministeri. Kuka hän oikein on?
Iltalehti 17.3.2023  (maksumuuri)

Lainaus käyttäjältä: Iltalehti
Riikka Purran nopea nousu vallan huipulle alkoi äärijärjestön esittämästä kutsusta – Tällainen hän todella on

Suomen Sisun hokeminen äärijärjestöksi ja Supon muka sellaiseksi määrittelemäksi on Lauri Nurmen vanha keppihevonen. Vaalit näköjään tulossa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset