Kirjoittaja Aihe: Pekka Haavisto vihreiden väliaikaiseksi puheenjohtajaksi 2018-2019  (Luettu 28806 kertaa)

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 780
  • Liked: 16568
  • antikomintern
Aloitan Touko Aallon puheenjohtajan tehtävästä eroamisen vuoksi tämän ketjun, jossa voi pohtia vihreiden tulevaa väliaikaista puheenjohtajaa, joka valitaan lauantaina 3.11.2018 ja joka johtaa puoluetta ensi viikosta eduskunta- ja eurovaalien (ja mahd. maakuntavaalien) yli ensi kesään. Valittava puheenjohtaja saa oman ketjunsa (tästä tai muualta), jossa tehtävää seurataan.

Nythän väliaikaisen puheenjohtajan valitsee todella pieni porukka, puoluevaltuuskunta[1], johon kuuluu vain 43 henkilöä, kun taas kesällä kaikki puolueen jäsenet ovat äänioikeutettuja pj-vaalissa. Puoluevaltuuskunnan kokoonpanoa kannattaa vilkaista linkistä.

Varmasti vihreiden sisäpiiri on jo valinnut väliaikaisen puheenjohtajan, mutta se pitää vielä saada tuon porukan hyväksymäksi. Vihreillä on nyt 15 kansanedustajaa, joista kolme ei tule kysymykseen väliaikaista puheenjohtajaa valittaessa: Touko Aalto itse sekä kaksi, jotka eivät ole ehdolla kevään ek-vaaleissa: Antero Vartia ja Jani Toivola.

Nyt tehtävää hoitanut Maria Ohisalo, puolueen 1. vpj ei ole kansanedustaja, mutta on ehdolla ensi kevään ek-vaalissa. Hän on silti mukana veikkauksissa (e: Ohisalo EI ole käytettävissä). On vihreillä meppikin, Heidi Hautala, joka on myös puoleen entinen puheenjohtaja, mutta tuskin mukana tässä kisassa.

Tein taulukon, johon otin vain vihreiden 15 kansanedustajaa, joiden joukosta puheenjohtaja todennäköisesti valitaan (paitsi kolmen viimeisen). Taulukon nimien järjestys osin mielivaltainen: alkuun ek-ryhmän pj ja vpj:t sekä edellisen kerran ehdolla puheenjohtajaksi olleet ja loppuun luopuvat kansanedustajat. 2017 pj-vaalissa ehdolla olleet merkitty (paitsi Aalto). Alle puolet on tähän mennessä ilmoittanut ensi kevään ek-vaaliehdokkuudestaan. Korjataan ja lisätään, jos on parempaa tietoa. Jos tuntuu tarpeelliselta, niin voihan tähän lisätä äänestyksenkin ja siihen tarvittaessa mustia hevosia ek-ryhmän ulkopuolelta.

kansanedustajaehdolla ek/2019       muutaehdolla nyt väliaikaiseksi pj:ksi
Krista Mikkonen?ek-ryhmän pj, pj ehd. 2017EI
Olli-Poika Parviainen   ONek-ryhmän 1. vpj, pj ehd. 2017    EI
Heli Järvinen?ek-ryhmän 2. vpj
Emma KariONpj ehd. 2017EI
Outi Alanko-Kahiluoto    ONKYLLÄ
Ville NiinistöEIex-pjEI
Johanna KarimäkiON
Hanna Halmeenpää?EI
Jyrki KasviON
Ozan YanarONEI
Pekka HaavistoONex-pjKYLLÄ
Satu Hassi?ex-pj
Touko Aalto?(ex-pj)EI
Antero VartiaEIEI
Jani ToivolaEIEI

[1] https://www.vihreat.fi/puoluejohto/puoluevaltuuskunta

e: päivitetty tilannetta viimeksi 4.11. Koska lista oli tehty väliaikaisen puheenjohtajan valintaspekulointia varten, en aktiivisesti päivitä sitä enää ek-vaaliehdokkkuuksien osalta. Ketju on nyt Pekka Haaviston puheenjohtajaketju.
« Viimeksi muokattu: 04.11.2018, 14:37:31 kirjoittanut Pullervo »
Kun allah saapuu kaupunkiin
Turkuun, Barcelonaan, Berliiniin,
Brysseliin, Tukholmaan, Pariisiin,
Madridiin, Nizzaan, Manchesteriin,
Pietariin, Lontooseen, New Yorkin World Trade Centeriin...

JT

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 876
  • Liked: 6353
  • Sameiden vesien sukeltaja
Nähdäkseni vihreiden sisällä on monenlaista vääntöä tällä hetkellä, kun pakka on niin pahasti sekaisin. Siellä on paineita valita väliaikaiseksi puheenjohtajaksi
1) Nuori nainen (koska tasa-arvo, koska Li Andersson, koska Feministipuolue)
2) Joka on kansanedustaja (jotta on esillä pelipaikoilla)
3) Ja joka on kotoisin suuresta kaupungista, mieluiten Helsingistä tai Uudeltamaalta (koska silloin samassa imussa saattaa nousta joku muukin vihreä eduskuntaan ja koska Antero Vartia ja Jani Toivola eivät asetu ehdolle).

Outi Alanko-Kahiluoto ei ole enää nuori, mutta koska kaikki muut kohdat hänen kohdallaan täyttyvät, veikkaan hänestä Touko Aallon väliaikaista seuraajaa. Alanko-Kahiluodolla on lisäksi bonusetuna se, että hänen nimensä ei ole Emma Kari.
Vihreätkään eivät sentään niin hulluja ole, että laittaisivat Emma Karin tässä tilanteessa Aallon seuraajaksi vaaleihin asti.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

You can be full of kindness and love, but you cannot sleep next to a mad dog.
-Ashin Wirathu

guest14935

  • Vieras
Nähdäkseni vihreiden sisällä on monenlaista vääntöä tällä hetkellä, kun pakka on niin pahasti sekaisin. Siellä on paineita valita väliaikaiseksi puheenjohtajaksi
1) Nuori nainen (koska tasa-arvo, koska Li Andersson, koska Feministipuolue)
2) Joka on kansanedustaja (jotta on esillä pelipaikoilla)
3) Ja joka on kotoisin suuresta kaupungista, mieluiten Helsingistä tai Uudeltamaalta (koska silloin samassa imussa saattaa nousta joku muukin vihreä eduskuntaan ja koska Antero Vartia ja Jani Toivola eivät asetu ehdolle).

Outi Alanko-Kahiluoto ei ole enää nuori, mutta koska kaikki muut kohdat hänen kohdallaan täyttyvät, veikkaan hänestä Touko Aallon väliaikaista seuraajaa. Alanko-Kahiluodolla on lisäksi bonusetuna se, että hänen nimensä ei ole Emma Kari.
Vihreätkään eivät sentään niin hulluja ole, että laittaisivat Emma Karin tässä tilanteessa Aallon seuraajaksi vaaleihin asti.
Jos keski-ikäsen naisen ovat valikoimassa niin lehdethän tuota vaihtoa on ajaneet, eivät esim. kertoneet miten rohkea touko on kun ihkulla homoklubilla kävi vaan enempi paheksuvaan sävyyn ja siellä olisi näköjään aito valhemedian toimittajakin tarjolla:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heli_J%C3%A4rvinen
Toivotaan etteivät karia laita, liiaksi nousisi kannatus.

Sinänsä trendejä vastaan tuo toukon paheksunta, olisiko touko jättänyt antamati jollekin toiselle vihreälle naiselle ja tämä aktivoinut vaihtokampanjan.

Bona

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 222
  • Liked: 2572
  • Rutinuiva.
Omat veikkaukseni menevät aina pieleen. Uskallan kuitenkin nyt veikata Ville Niinistöä. Vaaleihin on niin lyhyt aika, että on pakko ottaa joku, jolla on kokemusta ja joka on suht'koht' varma tekijä. En usko heidän toisaalta kaivavan mistään vahakabinetin naftaliinistakaan pj:aa, vaan sen täytyy olla viime vuosien vaikuttaja. 
Se ei sittenkään pyöri. Lisäksi se on litteä.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 279
  • Liked: 16972
Haavisto olisi muiden kannalta kaikista vaarallisin vaihtoehto. Toisaalta luotan siihen että Haavisto on Vihreiden jäsenkunnan mielestä riittämätön koska ei ole aina ja kaikkialla hieromassa paskaa hiukankin viherstalinistisen ydinjoukon kanssa eri mieltä olevien kasvoihin.

Niinistö saattaa hyvinkin olla todennäköisin valinta. Vaikka kyseessä ei olekaan kaikist hulluin kusipää joka puolueesta löytyy, hänen käytöksensä on äärimmäisen ärsyttävää, ja hän on menestyneesti harjoittanut sitä puolueen johdossa jo aiemmin. Toki useimmat vihreät päättäjät haluaisivat johtoonsa esim. Emma Karin joka on joka tasolla umpihullu, mutta epävarmuus kyvystä harjoittaa hulluutta menestyksekkäästi vaaleihin asti saattaa kalvata juuri nyt. Toki Niinistön suuri synti nykyisessä ihonväri-, sukupuoli- ja vähemmistöneutraalissa maailmassa on olla mies ilman suojaväriä tai muita kortteja. Saa nähdä miten käy.
« Viimeksi muokattu: 25.10.2018, 08:00:32 kirjoittanut foobar »
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 516
  • Liked: 16349
  • No ei todellakaan nousta... Niin.
Vihreät valitsee todenäköisesti niinistön villen, se on sikäli hyvä juttu, että ville-poika on populismillaan ja idioottimaisilla some-päivityksillään suututtanut kaikkien muitten puolueitten edustajat.

Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Julleht

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 232
  • Liked: 370
Omat markat ovat edelleen Ohisalon puolesta: on virkaatekevänä hoitanut jonkin aikaa ja näin ns. sisäänajettu sekä tietää missä mennään. Kun vaaleihin on vain muutama kuukausi, on se eduksi ettei tässä kohtaa tarvitse lähteä lankoja keräilemään käsiinsä. Uusi ja tarkemmin mietitty pj joka tapauksessa valitaan ensi kesän puoluekokouksessa, joten nyt kaivataan lähinnä lähestyviä vaaleja silmällä pitäen vihreiden kannalta asian osaava ja ajan tasalla oleva ehdokas.

Ainoa mikä tätä vastaan sotii on se, ettei Ohisalo tosiaan ole kansanedustaja. Sitä en tiedä, onko se liian suuri rasite. Jos on, Niinistön paluu näyttää ehkä siltikin liian nukkemestaroinnilta. Joka tapauksessa tuleva pj valitaan vain ja ainoastaan väliaikaiseksi lähellä olevia vaaleja silmällä pitäen. Tämän takia en usko mihinkään kovin raflaaviin ja yllättäviin nimiin tässä vaiheessa.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur?

Kni

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 591
  • Liked: 13490

Olen kanssasi samaa mieltä. Lisäksi itselleni tuli mieleen se, kuinka paljon kannatuksen alentumisesta vihreät laittavat Toukon syyksi ja kuinka paljon vihreän liikkeen yleisen näivettymisen syyksi.

Jos Niinistö tai Haavisto kokevat, että kannatus laskee siksi että se laskee kaikkialla Euroopassa, voi olla iso kynnys lähteä puheenjohtajaksi peläten että tulee vaalitappio, vaikka johdossa olisi minkälainen kokenut stara. Oman uran uskottavuus voi olla vaarassa.

Jos Ohisalon johdolla tulee vaalitappio, se on kuitenkin suureksi osaksi Aallon syy. Ohisalo olisi vain kriisijohtaja jolta loppui aika kesken. 

Tai sitten kuten Puskistahuutelija eilen kirjoitti:

Käytännössä vihreät voivat pelata turvallisesti kiekon maalin taakse ja välttää vielä suuremman selkäsaunan valitsemalla Ohisalon, tai ottamalla maalivahdin pois ja pelaamalla upporikasta ja rutiköyhää valitsemalla Karin/Yanarin.

 ;D

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 30 042
  • Liked: 31319
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Turkkilainen Kilahtaja! :D

Mutta oups-noups! Hän-hän-kin on heteromies.  :(
« Viimeksi muokattu: 25.10.2018, 13:10:58 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
"Siinäpä se sitten on juuri se "saatana joka tekeytyy valkeuden enkeliksi". Sitä meille tuputetaan, ettemme vain näkisi todellisuutta. Euforia -aikamme sairaus."
- Vaniljaihminen https://hommaforum.org/index.php/topic,63580.msg2995717.html#msg2995717

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 548
  • Liked: 2147
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Pennit likoon Maria Ohisalon puolesta - kuvittelin, että hän on joku 45+ nainen, vaan ei, hän on vasta 33-vuotias.  Marialla on sellainen tuhannen jaardin katse, että on katsottu pimeyteen ja sieltä on joku katsonut takaisin, kauan. Köyhyyden tutkiminen selvästi jättänyt jälkensä häneen. Siinä on todennäköisesti hänen piilevä voimavara.

Kaikki on nähty, siksi Marian pokka pitää. Vaaleihin tuo puolue seilaa hänen kipparoimana ilman Aaltoja. Jos vaaleissa tulee turpaan, niin ekomodernistit kaappaavat puolueen itselleen seuraavissa PJ. vaaleissa. Sitten on persut ja viherpersut.

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 731
  • Liked: 8287
  • Faktantarkistaja, toimittaja.
Toivottavasti Emma tai Yanari. Pahoin pelkään että pätkäpestiin valitaan kuitenkin itku-Ville.
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

guest14935

  • Vieras
Köyhyyden tutkiminen selvästi jättänyt jälkensä häneen. Siinä on todennäköisesti hänen piilevä voimavara.
Vihreät vain on enempi sellanen tippainssipuolue, elitistinen, ei erikoisemmin köyhät kiinnosta heitä. Saati suomalaiset.

Luotsi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 675
  • Liked: 2202
Omat veikkaukseni menevät aina pieleen. Uskallan kuitenkin nyt veikata Ville Niinistöä. Vaaleihin on niin lyhyt aika, että on pakko ottaa joku, jolla on kokemusta ja joka on suht'koht' varma tekijä. En usko heidän toisaalta kaivavan mistään vahakabinetin naftaliinistakaan pj:aa, vaan sen täytyy olla viime vuosien vaikuttaja.

Juuri näin. Vähääkään peliteoriaa tuntevat ymmärtävät että nyt ei ole riskien oton aika. Tällöin ei muita vaihtoehtoja oikeastaan jää.

Puskistahuutelija

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 730
  • Liked: 2049
  • Vastustan ääriaatteita yleisesti.
Pennit likoon Maria Ohisalon puolesta - kuvittelin, että hän on joku 45+ nainen, vaan ei, hän on vasta 33-vuotias.  Marialla on sellainen tuhannen jaardin katse, että on katsottu pimeyteen ja sieltä on joku katsonut takaisin, kauan. Köyhyyden tutkiminen selvästi jättänyt jälkensä häneen. Siinä on todennäköisesti hänen piilevä voimavara.

Kaikki on nähty, siksi Marian pokka pitää. Vaaleihin tuo puolue seilaa hänen kipparoimana ilman Aaltoja. Jos vaaleissa tulee turpaan, niin ekomodernistit kaappaavat puolueen itselleen seuraavissa PJ. vaaleissa. Sitten on persut ja viherpersut.

Muuten Ohisalo olisi vihreille nykytilanteeseen oiva valinta, mutta hän ei ole kansanedustaja. Ja ennen kuin joku vinoilee Halla-ahosta, Ohisalo ei ole edes europarlamentaarikko. Hän on "vain" Helsingin kaupunginvaltuutettu. Ei ole samanlainen valovoimaa hehkuva nimi kuin muut ehdokkaat. Hän joutuisi hakemaan medianäkyvyytensä itselleen ja puolueelle mutkan kautta, kun kansanedustajan tai europarlamentaarikon johtamalle puolueelle se tulisi kysymättäkin.

Siitä samaa mieltä kun joku ketjussa jo mainitsi, että nyt on vihreillä paineita valita tehtävään nainen. Identiteettipolitikointi puree tällä kertaa todennäköisesti heitä itseään kankkuun, kun joutuvat siivoamaan esimerkiksi Pekka Haaviston ehdokaslistalta pois. Hän olisi iso
ja valovoimainen nimi ja asioissa pitäytyvä poliitikko, joka jättää räikeät kannanotot ja sirkustemput vähemmälle. Se tosin ei ole ollenkaan varmaa, että haluaako puoluevaltuusto sellaista ehdokasta ensinkään. Varsinkaan, kun kyse on vihreistä.
"Only resolute and urgent action will avert it even now. Whether there will be the public will to demand and obtain that action, I do not know. All I know is that to see, and not to speak, would be the great betrayal."

- Enoch Powell

Oppipoika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 250
  • Liked: 2345
Toivottavasti Emma tai Yanari. Pahoin pelkään että pätkäpestiin valitaan kuitenkin itku-Ville.

Toivotaan. Kaikki näistä ovat ns. pihalla, mutta Niinistön kohdalla kyse on sellaisesta pihallaolosta, jota suuri yleisö ei välttämättä huomaa.

arpi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 566
  • Liked: 1067
Vihreiden älykkyyttä ei kannata aliarvioida. Siellä on runsaasti korkeasti koulutettua ja korkeissa viroissa olevaa porukkaa jotka ymmärtää rahan ja vallan päälle. Kyllä ydinryhmä nyt miettii kuumeisesti millä puheenjohtajalla tulisi paras vaalitulos. Kaikkein hönöimmät fanatistit tuskin kuuluu tuohon porukkaan.

anatall

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 731
  • Liked: 8287
  • Faktantarkistaja, toimittaja.
Toivottavasti Emma tai Yanari. Pahoin pelkään että pätkäpestiin valitaan kuitenkin itku-Ville.

Toivotaan. Kaikki näistä ovat ns. pihalla, mutta Niinistön kohdalla kyse on sellaisesta pihallaolosta, jota suuri yleisö ei välttämättä huomaa.

Niinpä. Ja Ville osaa esiintyä, esimerkiksi julkinen uhriutuminen on Hollywood-tasoa.
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Julleht

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 232
  • Liked: 370
Lainaus
Ozan Yanar
13 tuntia ·
Vihreiden johtaminen on minulle iso haave ja unelma. Rakastan ja uskon tähän puolueeseen koko sydämestäni. Ja olisi hienoa tehdä historiaa – näyttää, että minunkin näköiseni ihmiset voivat nousta puolueen puheenjohtajaksi Suomessa.

Minulle on tullut kyselyitä siitä, asetunko ehdolle ensi viikon valintakokouksessa. Siksi totean, että en aio nyt pyrkiä Vihreiden puheenjohtajaksi.

Syy on henkilökohtainen. Saan ensimmäisen lapseni ihan pian. Haluan olla lapselleni läsnä ja opetella hyväksi isäksi. Ja haluan myös tehdä nykyisen työni kansanedustajana mahdollisimman hyvin. Olen vihreiden valtiovarainvaliokunnan vastaava ja siellä riittää töitä ennen tulevia eduskuntavaaleja.

Uusien haasteiden aika on sitten, kun olemme saaneet rauhaa oppia isoon muutokseen arjessa ja tutustua uuden perheenjäsenemme kanssa.

Vihreissä on valtavasti lahjakkaita ihmisiä. Olen varma, että löydämme hyvän puheenjohtajan viemään puolueen vaaleihin. Suomalaiset haluavat muutosta hallituksen politiikkaan. Me tarjoamme muutosta, jossa talouspolitiikkaa tehdään inhimillisesti, koulutus saa kunnianpalautuksen ja ilmastonmuutos otetaan vakavasti. Sen puolesta tulemme tekemään yhdessä töitä kaikkemme antaen.

https://www.facebook.com/ozan.yanar1/posts/2188526464491816

Vähän hakuammuntaa Yanarin valinta olisi ollutkin. Pelannevat edelleen varman päälle näin lyhyessä ja vaaleihin nähden tärkeässä pestissä.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur?

skyuu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 567
  • Liked: 1043
Melko toksista toi Yanarin maskuliinisuus. Tollain vain ilmoittaa että tahtoo olla hyvä isä ja vähän niinku vihjaa siinä että miessukupuoli ja sillain.

Omasta mielesta Yanari olis just paras pj. Virheille koska sitten saataisiin nähdä kuohahtelevaa johtamista... Noo toivotaan että edes Emma K. pääsee puikkoihin, Yanari voi sitten parin vuoden kuluttua alkaa luotsaamaan, toivattavasti uppoavaa, laivaa.

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 780
  • Liked: 16568
  • antikomintern
Tätä ehdokasta odotin itsekin, koska Alanko-Kahiluoto niin näyttävästi jättäytyi toissa kesän pj-ehdokkuudesta syyttäen silloista puheenjohtaja Ville Niinistöä Emma Karin suosimisesta puoluekokouksen alla. Sukupuolikin voi olla etu nyt.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263070-odotettu-nimi-ilmoittautui-vihreiden-puheenjohtajakisaan-olen-ollut-mukana-melkein

Lainaus käyttäjältä: US
Odotettu nimi ilmoittautui vihreiden puheenjohtajakisaan: ”Olen ollut mukana melkein kaikissa tilanteissa” (28.10.2018)

Vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoittaa olevansa käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi.

 ”Olen päättänyt olla käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Minulla on puheenjohtajana tarvittavaa kokemusta ja osaamista juuri sen verran kuin on mahdollista hankkia olematta vielä puheenjohtaja”, hän sanoo tiedotteessaan.

Alanko-Kahiluoto korostaa, että vihreät tarvitsevat puheenjohtajakseen kokoneen poliitikon, koska ensi keväänä edessä ovat sekä EU- että eduskuntavaalit ja tärkeät hallitusneuvottelut.

”Puheenjohtaja pitää voida heittää turvallisin mielin neuvotteluihin ja vaalipaneeleihin. Hänen on tunnettava meidän ja muiden politiikka läpikotaisin”, Alanko-Kahiluoto toteaa.

”Olen ollut mukana melkein kaikissa tilanteissa, joihin oletan puheenjohtajan joutuvan. Kolmannen kauden kansanedustajana ja vihreän eduskuntaryhmän 2013-16 puheenjohtajana tunnen vihreän politiikan läpikotaisin.

(...)

Alanko-Kahiluoto kertoi jo aikaisemmin, että häntä on pyydetty harkitsemaan asettumista ehdolla hänen kokemuksensa vuoksi.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden puheenjohtajan ensi lauantaina. Valinta on ainakin aluksi lyhytaikainen, sillä uuden puheenjohtajan kausi kestäisi lähtökohtaisesti vain seuraavaan puoluekokoukseen eli kesäkuuhun 2019 asti.
Kun allah saapuu kaupunkiin
Turkuun, Barcelonaan, Berliiniin,
Brysseliin, Tukholmaan, Pariisiin,
Madridiin, Nizzaan, Manchesteriin,
Pietariin, Lontooseen, New Yorkin World Trade Centeriin...

Profeetta Kekikkad

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 91
  • Liked: 299
  • Sargoninen liberalisti ja ylpeä kekistanilainen
Pentele. Alanko-Kahiluoto on sen verta vähän tärähtänyt, että saattaisi jopa pelastaa Virheet alle 10% kannatukselta. Tämä on, televisio-ohjelmaa lainatakseni, erittäin huono uutinen.

Srsly, Yanarin poisjäänti oli valtava tappio. Maahanmuuttaja puheenjohtajana olisi jotain niin vihreää, että oksat pois. Tosin, eikös Feminatseilla ollut yksi kolmesta puheenjohtajistaan mamu?
Shadilay, veljet!
Ylistetty olkoon Kek, sillä hänen meeminsä ovat moninaisia ja alati sopimattomia!

Nuiva kansalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 952
  • Liked: 3304
  • Sivistynyt maahanmuuttokriitikko.
Valtava pettymys kyllä tuo Yanarin poisjäänti puheenjohtajavaaleista :'( Se on sitten pakko tyytyä toiseksi parhaaseen ehdokkaaseen eli Emma Kariin. Kannustetaan joukolla Emma voittoon!

Edit: typo
« Viimeksi muokattu: 28.10.2018, 20:16:56 kirjoittanut Nuiva kansalainen »
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Julleht

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 232
  • Liked: 370
Lainaus käyttäjältä:  Vihreä Lanka
Ohisalo ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi: ”Tarvitaan koko Suomen tuntema vihreä kasvo”
29.10.2018 10.35

MARIA OHISALO EI OLE käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Hän kertoi asiasta Vihreälle Langalle maanantaiaamuna.

Hän on jo kertonut puoluevaltuuskunnalle päätöksestään.

Ohisalo sanoo pohtineensa, mikä on parasta vihreälle liikkeelle. Hän painottaa, että kyseessä ei ole tavallinen puheenjohtajakilpailu vaan todella poikkeuksellinen tilanne.

”Puheenjohtajan pitää hypätä nopeasti liikkuvaan junaan ja  alkaa heti nostattaa vaalitunnelmaa. Tarvitaan luotettava vihreä kasvo. Henkilö, jonka koko Suomi tuntee”, Ohisalo sanoo Vihreälle Langalle.

Ohisalo oli ehdolla puheenjohtajaksi kesällä 2017, jolloin Touko Aalto tuli valituksi.

”Silloin minulla olisi ollu kaksi vuotta aikaa osoittaa, että puoluetta voi johtaa eduskunnan ulkopuolelta. Nyt minun pitäisi todistella liikaa johtajuuttani. Siihen meillä ei ole aikaa.”

Ohisalo on vihreiden varapuheenjohtaja ja toiminut Touko Aallon sijaisena reilun kuukauden. Ylen kyselyssä Ohisalo oli puoluevaltuuskunnan suosikki pätkäpuheenjohtajaksi.

Ohisalo sanoo, että pätkäpuheenjohtaja ei muuta puolueen linjaa.

”Meillä on viime kesänä hyväksytty poliittinen ohjelma, jota yhdessä toteutetaan.”

Ohisalo kertoo myöhemmin tällä viikolla, ketä hän tukee pätkäpuheenjohtajaksi. Toistaiseksi puolueen puheenjohtajaksi halukkaaksi on ilmoittautunut vain kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Ohisalo ei vielä ota kantaa, aikooko hän olla ehdolla kesäkuussa, kun vihreät valitsee uuden puheenjohtajan kaksivuotiskaudelle.

”Se riippuu siitä, miten vaalit menevät puolueella ja Helsingissä. Tavoitteeni on tehdä Helsingin kovin eduskuntavaalikampanja.”

Tavoitteeksi hän sanoo, että vihreät saisivat eduskuntavaaleissa noin viidentoista prosentin kannatuksen. Tulos lähes tuplaisi nykyisen kansanedustajien lukumäärän.

Ohisalo uskoo, että tavoitteeseen päästään, koska kenttä on sisuuntunut vaikeasta tilanteesta. Myös IPCC:n tuore ilmastoraportti on muuttanut tilannetta.

”Useampi ihminen, joka oli aiemmin kieltäytynyt ehdokkuudesta, on soittanut takaisin ja sanonut, että lähteekin eduskuntavaaleihin.”
https://www.vihrealanka.fi/juttu/ohisalo-ei-pyri-vihreiden-puheenjohtajaksi-%E2%80%9Dtarvitaan-koko-suomen-tuntema-vihre%C3%A4-kasvo%E2%80%9D

Ohhoh. Niinköhän sieltä sitten Alanko-Kahiluodon vastaehdokkaaksi puskee Niinistö tai Kari. Toki voi olla että sopimuksella vain yksi tunnetumpi asettuu ehdolle.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur?

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 148
  • Liked: 16935
  • Soon korkeemmas käres!
Tätä ehdokasta odotin itsekin, koska Alanko-Kahiluoto niin näyttävästi jättäytyi toissa kesän pj-ehdokkuudesta syyttäen silloista puheenjohtaja Ville Niinistöä Emma Karin suosimisesta puoluekokouksen alla. Sukupuolikin voi olla etu nyt.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263070-odotettu-nimi-ilmoittautui-vihreiden-puheenjohtajakisaan-olen-ollut-mukana-melkein

Lainaus käyttäjältä: US

Vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoittaa olevansa käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi.

 ”Olen päättänyt olla käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Minulla on puheenjohtajana tarvittavaa kokemusta ja osaamista juuri sen verran kuin on mahdollista hankkia olematta vielä puheenjohtaja”, hän sanoo tiedotteessaan.

Alanko-Kahiluoto korostaa, että vihreät tarvitsevat puheenjohtajakseen kokoneen poliitikon, koska ensi keväänä edessä ovat sekä EU- että eduskuntavaalit ja tärkeät hallitusneuvottelut.

”Puheenjohtaja pitää voida heittää turvallisin mielin neuvotteluihin ja vaalipaneeleihin. Hänen on tunnettava meidän ja muiden politiikka läpikotaisin”, Alanko-Kahiluoto toteaa.

Olen ollut mukana melkein kaikissa tilanteissa, joihin oletan puheenjohtajan joutuvan. Kolmannen kauden kansanedustajana ja vihreän eduskuntaryhmän 2013-16 puheenjohtajana tunnen vihreän politiikan läpikotaisin.

Kenelle tuo tiedote on suunnattu? Ihme vaalimainos. "Olen puheenjohtaja ilman puheenjohtajan viittaa, tiedän kaiken, tunnen kaikki, valitkaa minut."

Luulisin, että valinnan tekevän pienen puoluevaltuuskunnan sisällä tällaista julkista "vaalimainontaa" tiedotteen muodossa ei tarvittaisi. Luulisin, että "olen käytettävissä ja valinnan osuessa minuun otan pestin vastaan mielelläni" riittäisi. Varmaan tuosta porukasta kaikki tuntevat Alanko-Kahiluodon ja hänen ansionsa. No, taitaa käydä ensi kevään eduskuntavaaleja näillä tiedotteillaan. Jos ei pääsekään puheenjohtajaksi, niin äänestäjät muistavat mikä moniosaaja onkaan tarjolla seuraavissakin vaaleissa.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Don Nachos

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 210
  • Liked: 457
Haaviston valinta voisi nostaa kannatusta jopa 5% mutta en usko että Haavistoa pesti kiinnostaa. Hölmöjä ovat jos eivät maanittele Niinistöä takaisin puikkoihin.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

”Wheel is older invention than a wall”
- Donald Trump

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 264
  • Liked: 16493
  • Blues for Allah
Haaviston valinta voisi nostaa kannatusta jopa 5% mutta en usko että Haavistoa pesti kiinnostaa. Hölmöjä ovat jos eivät maanittele Niinistöä takaisin puikkoihin.

Tästä olen samaa mieltä. Haavistolla on paremmat liksat ja haluaa tehdä vielä kansainvälisiä projekteja vakavissaan(Ehkä maailman ensimmäinen gau-presidentti on tähtäimessä vielä ja nyt on huono aika ryvettää vihreissä puhdasta paitaa)..
Mutta olen varma, että Niinistö tarttuu hetkeen. Viimehetken hurmos saattaisi tuoda punaisista vielä ison palasen takaisin, kukaan muu ei.

Ovat tosi toooosi hölmöjä, jos eivät valitsepuolueen parasta /kyvykkäintä populistia, joka nosti puoluetta moninaisuuskulttuurin puolesta
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Punaniska

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 717
  • Liked: 6345
  • patataantumuksellinen arkkikonservatiivi pimeästä
Ohisalo ei ehdolle. Tämä on hyvä uutinen maalaisjärkisille.

Nyt kaikki yhdessä kannustamaan Emmaa!

Emma!Emma!Emma!Emma!Emma!Emma!
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Kova luu

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 104
  • Liked: 193
Tästä Emma Karistako tulee ehkä vihreiden uusi pj.?

Tämä ja seitsemän seuraavaa viestiä siirretty Ilkka Karin (kok) tuomiota käsittelevästä ketjusta tänne spekuloimaan.
« Viimeksi muokattu: 29.10.2018, 21:38:06 kirjoittanut Pullervo »

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 131
  • Liked: 6080
  • Nato-haukka
Tästä Emma Karistako tulee ehkä vihreiden uusi pj.?

Tuskinpa edes Vihreät ovat niin tyhmiä ja arvostelukyvyttömiä, että valitsisivat puheenjohtajakseen Emma Karin.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

ämpee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 839
  • Liked: 13048
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."