Kirjoittaja Aihe: Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin kirjoitteluun  (Luettu 3694 kertaa)

Rauno Murju

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 436
  • Liked: 624
Kokoomussosialismi etenee liittovaltion ja totalitarismin suuntaan suunnitelman mukaan.

Lainaus
Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin nettikirjoitteluun EU-tasolla – "Sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun"
Ministerin mukaan yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit, joiden kautta levitetään vihaviestejä sosiaalisessa mediassa.
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ehdotti viime viikolla Integration 2018 -tapahtumassa, että anonyymiin nettikirjoitteluun pitäisi puuttua Euroopan unionin tasolla vihapuheen torjumiseksi.

Intergration 2018 (siirryt toiseen palveluun) oli kotouttamisen suurtapahtuma, joka järjestettiin 18.–19. syyskuuta Helsingin Kulttuuritalolla.

Mykkänen sanoi tapahtuman yhteydessä järjestetyssä päättäjien keskustelupaneelissa, että yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit Facebookissa ja Twitterissä.

Mykkänen sanoi, että aika iso osa kohtuuttomasta vihaisesta mouhuamisesta tapahtuu anonyymien profiilien kautta.

– Minusta se ehkä tuo huonoja puolia meissä ihmisissä esiin, että purat vihaasi esiin ilman, että laitat kasvosi siihen ja siihen ehkä pitäisi eurooppalaisella tasolla puuttua, että tietyllä tavalla sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun, Mykkänen sanoi paneelissa.

Keskustelupaneeliin osallistui myös työministeri Jari Lindström (sin.). Voit katsoa Mykkäsen kommentit (siirryt toiseen palveluun) paneelista tallennetulta videolta kohdasta 25:19 alkaen.
Ministeri tarkentaa ehdotustaan

Sisäministeri Mykkänen kertoi torstai-iltana Ylelle puhelimitse, että hän halusi ehdotuksellaan herättää keskustelua siitä, että koululaisia kiusataan ja etnisten ryhmien välisiä riitoja käydään yhä useammin anonyymien nettiprofiilien kautta keskusteluryhmissä.

Mykkäsen mukaan ehdotus anonyymiin nettikirjoitteluun puuttumisesta EU-tasolla ei ole hänen yksityisajatteluaan, vaan sitä on suunniteltu kokoomuksen ministereiden perustamassa vihapuheen vastaisessa hankkeessa.

Sisäministeri painottaa, että hän ei ole ajamassa kieltoa kaikelle anonyymille nettikeskustelulle. Sen sijaan hän haluaisi selvittää, voitaisiinko sosiaalisen median yleispalveluissa kuten Facebookissa, Twitterissä ja vastaavissa edellyttää käyttäjien toimivan omilla nimillään, ja olisiko se kohtuullista.

– Korostan, ettei tässä ole mitään lakiehdotusta suinkaan eikä ratkaisuakaan vielä kädessä. Mutta tässä on ongelman määrittely, Mykkänen sanoo.
"Kymmenettuhannet pelkäävät"

Ministerin mukaan anonyymin nettikirjoittelun rajoittamisella saataisiin aikaan se hyöty, että tuhannet koululaiset ja kymmenettuhannet aikuiset eivät joutuisi pelkäämään, kun heidän some-profiilinsa täyttyvät feikkiprofiilien kautta lähetetyistä lähellä laitonta uhkausta olevista viesteistä.

– Tämä on kulttuurin muutos. Tietenkään ei pidä estää keskustelukulttuuria netissä. Mutta meidän pitää katsoa, löytyykö tapoja, joilla me voimme ohjata meidän keskustelukulttuuria vähän sivistyneemmälle tolalle.

Mykkänen toteaa, että asiassa pitäisi toimia eurooppalaisella tasolla, koska yksittäinen Suomi on liian pieni esittämään standardeja sosiaaliseen mediaan. Hän katsoo, että EU sen sijaan pystyisi näyttämään suuntaan.

– En missään nimessä halua sananvapautta kieltää, mutta esimerkiksi nuorten nettikiusaamiseen pitää pystyä puuttumaan nykyistä tehokkaammin. Se on hyvin tarkkaa tasapainottelua, mitä tässä voidaan tai kannattaa tehdä.

https://yle.fi/uutiset/3-10426756


Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 757
  • Liked: 28441
  • Populismia ja äärioikeistolaisuutta jo v:sta 2010
Valitseekohan Kokoomuksen kurjistuva keskiluokka tuon nuoren neron taas uudestaan eduskuntaan? Varmaankin, mutta miksi ihmeessä?  ???  ???  :-\

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 29 320
  • Liked: 29339
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Hesarin nimettömistä pääkirjoituksista voisi aloittaa.
Euroopan parlamentin … "strategia" on ollut kutsua maailma kylään. Se on 3. maailmansodan jälkeen nopein tapa tuhota … koko Eurooppa.
- Jäsen Roope

Ketään ei saa laittaa takaisin, eikä kenenkään tuloa estää ja tulijoille on annettava samat edut kuin maan kansalaisille - Merkelin politiikka pähkinänkuoressa.
- Akez

Kim Evil-666

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 872
  • Liked: 38519
  • Saatanalliset säkeet Tervetuloa!
Mykkänen on kuin todeksi tullut puhuva pää, jonka kovalevylle syötetään ulkopuoliselta taholta milloin mitäkin soopaa. Huulet liikkuu ja suu sopertaa, oma ajatus ei kulje.

Kokkareiden törkypolitikointiin pitäisi puuttua ihmisten- tasolla. Katainen, Stubb, Orpo, Mykkänen. Siinä sellainen nelikko Suomen syöjiä, että heikompaa hirvittää. Mykkäsestä tulee mieleen sininen tulevaisuus. Samaa sönkötystä ajasta ikuisuuteen. Kokoomus on ilmeisesti tyytyväinen vasta sitten, kun valtio nimeltä Suomi on historiaa. Kokoomus on Isänmaan vastakohta. Näätiä kaikki tyynni.
Sävytteisviritteinen ja erittäin Nuiva!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!

kivimies

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 243
  • Liked: 2268
Oli kyse turvapaikanhakijoista, tai sananvapauden rajoituksista, Mykkäsen ratkaisu kaikkiin asioihin on päätösvallan siirtäminen EU:lle.  :facepalm:


Lainaus käyttäjältä: HS
JOTTA kenellekään ei nyt jäisi kuvaa lepsusta sisäministeristä, Mykkänen puhuu pitkään ja antaumuksella myös EU:n yhteisestä pakolaispolitiikasta.

Hän haluaa EU:n ulkorajoille keskuksia, joilla on resurssit tutkia turvapaikanhakijoiden taustat ja myös tehdä lupapäätökset. Turvapaikan saaneet jaettaisiin sitten kiintiöittäin jäsenmaihin.

Ajatus EU:n turvapaikanhakukeskuksista ja jäsenmaiden pakollisista vastaanottokiintiöistä ei tosiaankaan ole lepsuutta vaan maanpetoksellista. Mykkänen haluaa riistää Suomelta turvapaikkapoliittisen päätösvallan ja pakottaa meidät vastaanottamaan rajattoman määrän EU:n ulkorajoilta lennättämiä turvapaikanhakijoita.


Larry

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 16
  • Liked: 67
On tuo EU-federaatio globalisti Mykkänen vaan yksi helvetin idiootti. Millä tavalla tuo kyseinen anonyymin kirjoittelun lopettaminen ajateltiin toteuttaa? Mikäli some-alusta X velvoitetaan keräämään käyttäjiensä oikeat henkilötiedot, käyttäjät, jotka eivät niitä halua antaa, siirtyvät käyttämään some-alusta Y:tä. Mikäli some-alusta Y sijaitsee EU:n ulkopuolella, miten ajattelivat lakia soveltaa tässä? Kiinasta mallia ja oma great firewall of Eurostoliitto käyttöön? Kallis ja typerä netin käyttöä hidastava systeemi, jonka kuitenkin voi VPN-palveluilla kiertää? Hienoa, hienoa.

Anonyymi nettikirjoittelu on koko sananvapauden perusta, väitteet siitä, ettei tässä muka haluta rajoittaa sananvapautta ovat naurettavia. Netissä sananvapauteen tottuneet eurooppalaiset eivät tällaista systeemiä hyväksyisi ja varmasti kapinoisivat tätä vastaan, joka johtaisi varmaankin koko EU:n hajoamiseen. Mistä tulikin mieleen, ehkäpä Mykkänen on sittenkin "meidän puolella" ajaessaan tällaisia täysin absurdeja hankkeita, jotka toteutuessaan tulisivat romauttamaan koko federaation.  ;D

Eisernes Kreuz

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 251
  • Liked: 19777
Ehdotuksena tämä on logiikaltaan vähän samanlainen kuin jos joku vaatisi, että kaikki miehet on kastroitava, koska jotkut heistä syyllistyvät raiskauksiin.

Tiettyä ironiaa on kyllä siinä, että suureen ääneen liberaalien arvojen puolesta saarnaava ylikansallinen kokoomus on kaikkien tällaisten totalitarismilta haiskahtavien hankkeiden taustalla.
There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
- Idi Amin, diktaattori
Hyvää oppi tekee terroristillekin!
- Jari Taponen, ylikomisario

Pakkanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 944
  • Liked: 2613
Mykkänen estäisi anonyymin keskustelun, koska joku anonyymeistä vihapuhuu. Kieltäisikö Mykkänen autoilunkin, koska liikennerikkomukset. Entä maahanmuutto? Kieltääkö Mykkänen senkin, koska osa maahanmuutajista tekee rikoksia?

Ettei vaan Mykkänen olisi ottanut anonyymiä kirjoittelua silmätikukseen, koska anonyymisti on niin helppo olla erimieltä Mykkäsen viranhoidosta ja muutenkin nykypolitikasta. Vihapuhe keppihevosena.

Mykkäselle terveisiä. Jos haluat lopettaa eriävät mielipiteet nykyisestä p###kapokitiikasta, niin anonyymin nettikirjoittelun sijaan joudut lopettamaan omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset.
'Ruotsin ongelma-alueita yhdistää maahanmuuttajavaltaisuus.' Lähde: MTV3 24.1.2018 

'Joukkoraiskauksen tekijä on yleensä nuori ulkomaalaistaustainen mies' Lähde: IL 10.5.2018

'Valtaosa suomalaisista ajattelee islaminuskon olevan ristiriidassa suomalaisen kulttuurin ja arvojen kanssa.' Lähde: HS 29.5.2018

BarkAtTheMoon

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 736
  • Liked: 986
Voice of Europessa oli juttua että Merkel on YK:n uusimman siirtolaissopimuksen todellinen taustapiru. Tällöin ei yllätä Suomen jo kauan jatkunut Saksan puudelimainen seuraaminen aiheessa.
Jos pitäisi arvata Merkeliä ohjaa vanha kunnon KGP eli Venäjä, ja koko "pakolais/siirtolaiskriisi" on suoraan KGP:n oppikirjasta. Suomen eduskunnassa olevista poliitikoissa, erityisesti puolueista viher/vas + kok/kepu, sdp lienee varsin paljon ex-Neuvostoliiton asiamiehiä ja varma on että nykykokoomukselle vain maan myöminen on osoitus kuulumisesta kokoomukseen.

Se että suomalaiset äänestävät perkeleitä edustajikseen on mysteeri, mutta onhan monikin eläinlaji seurannut johtajiaan kuolemaan varauksettomasti, muistaakseni mm sopulit.

Mikäli Suomessa olisi rehellinen media, todennäköisesti Mykäsen totaalisen hämmästyttävä toiminta, YK-sopimus, ja ylipäätään poliitikkojen kiero toiminta saisi vähintään samanlaista huomiota kuten Saksassa.

Suomessa ei ole enää luotettavaa/puolueetonta media joten kunnes vanhemmat ikäluokat väistyvät luonnollisesti pois voi valhe mm Ylellä huoletta jatkua

Rauno Murju

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 436
  • Liked: 624
Laitan tähän väliin, että olin muksuna 80-luvulla partiossa, koska se oli vielä silloin vastavoimaa sosialistien nuorille kotkille.

Sudenpennusta lopulta vartiolaiseksi ja vanhan järjestelmän mukaan olen nykyään vaeltaja. Partiolupaustani en ole unohtanut, koska vannnoin sen kirkossa.


Niihin aikoihin nuotiolla puhuessa kokoomus oli vielä isänmaallinen oikeistopuolue.


VeePee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 531
  • Liked: 4541
Itse siirtäisin vastuun enimmäkseen lukijalle. Jos jokin netissä oleva teksti pahoittaa mielen niin lopettaa sen lukemisen. Mielipiteiden ilmaisun tulisi olla mielestäni täysin vapaata. Netissä olevat mielipiteet ja sanat ei ketään vahingoita jos ei varta vasten mene niitä mieltä pahoittaakseen lukemaan.

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 527
  • Liked: 2911
Tämä voi olla sellainen kysymys, jossa myös kommarit eli punavirheät yhtyvät kokoomukseen, joten poliittisella enemmistöllä tämä vaarallinen muutos voi mennä läpi.


Ihan puhdasta DDR:ää.



WinstonSmith

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 36
  • Liked: 126
Kallis ja typerä netin käyttöä hidastava systeemi, jonka kuitenkin voi VPN-palveluilla kiertää? Hienoa, hienoa.

Kaikki VPN:t voi kieltää. Kaikki IP osoitteet voidaan jakaa sillä perusteella, että ne ovat ns. laillisten tahojen käsissä, jotka varmistavat, että IP-osoitetta ei käytetä VPN-toimintaan. VPN:n käytöstä voidaan antaa elinkautinen rangaistus, jos sitä käyätään sananvapuden väärinkäyttöön (maahanmuuton kritisointiin). Kyllä Mykkäset ratkaisut keksii ongelmiin (maahanmuutto on ongelma, koska suomalaiset vastustavat suomalaisten kansanmurhaa).

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 299
  • Liked: 17776
Anonyymi nettikirjoittelu on koko sananvapauden perusta, väitteet siitä, ettei tässä muka haluta rajoittaa sananvapautta ovat naurettavia.

Niinpä. Netissä kaikki ovat tasa-arvoisia. Etenkin jos voit virkaan, asemaan ja toimeen katsomatta vapaasti kertoa anonyymisti mielipiteesi. Mykkäsen vaade pyrkii tukkimaan suut ja poistamaan kaiken epämieluisan kritiikin sillä varjolla, että jotakin on joskus kiusattu netissä tms. 

Netissä kukaan ei voi voittaa väittelyä, sillä joku voi aina vängätä vastaan hamaan tappiin, mutta uskoisin, että perustelluilla ja järkevillä mielipiteillä on merkitystä. Tämä vuorostaan potuttaa poliitikkoja ja muita johtajia, sillä heidän näkemyksiään haastetaan nyt ennennäkemättömällä tavalla. Jos puhut tolloja, niin sinulle sanotaan suoraan siitä (= vihapuhe). Palaute on välitöntä. Sekös kenkuttaa, koska aiemmin selvisi älyttömiä ja pelkkää puuta heinää puhumalla. Anonyymiä kirjoittelua pystyi harjoittamaan ainoastaan yliopiston vessan seinällä. Mielipidekirjoitus sanomalehdissäkin julkaistiin vasta esisensuurin jälkeen ja sekin vain poikkeustapauksissa nimettömänä.

Poliitikolla on periaatteessa vain kaksi vaihtoehtoa. Joko pois netistä, tai alat puhua järkevämpiä. Tähän Mykkänen ja kokoomusministerit eivät halua taipua, vaan he haluavat taantua ja palata vanhaan, jossa poliitikkoja ja johtajia ei voinut arvostella ja kritisoida. Parhaiten tämä onnistuu tietenkin lakkauttamalla koko netti. Printtimediakin olisi sen jälkeen entistäkin kiitollisempi ja uskollisempi palvelija.

Larry

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 16
  • Liked: 67
Kallis ja typerä netin käyttöä hidastava systeemi, jonka kuitenkin voi VPN-palveluilla kiertää? Hienoa, hienoa.

Kaikki VPN:t voi kieltää. Kaikki IP osoitteet voidaan jakaa sillä perusteella, että ne ovat ns. laillisten tahojen käsissä, jotka varmistavat, että IP-osoitetta ei käytetä VPN-toimintaan. VPN:n käytöstä voidaan antaa elinkautinen rangaistus, jos sitä käyätään sananvapuden väärinkäyttöön (maahanmuuton kritisointiin). Kyllä Mykkäset ratkaisut keksii ongelmiin (maahanmuutto on ongelma, koska suomalaiset vastustavat suomalaisten kansanmurhaa).

Periaatteessa kyllä, mutta eipä Kiinakaan ole kyennyt täysin kitkemään kansalaistensa vierailuja kielletyillä sivustoilla. Kiina voisi toki halutessaan käyttää vielä järeämpiä menetelmiä VPN-palveluiden kitkemiseen, mutta ei sitä tee koska se mm. lamauttaisi maan talouden. Mikäli VPN:t ja TOR-verkot halutaan kitkeä täysin, EU:n tulisi siirtyä Pohjois-Korean tapaan omaan intranettiin. Ei millään tasolla realistinen skenaario. Kannattaa muistaa myös, että EU:ta pyörittää joukko ikivanhoja kääkkiä, joilla ei ole kunnollista käsitystä siitä, miten netti toimii. Mykkäsen epärealistiset orwellmaiset totalitarismifantasiat saattavat resonoida näisen keskuudessa hyvinkin voimakkaasti. Mykkänen tietää miten federaatiota nuollaan ja miten omaa uraa sen rataksissa ajetaan.

Toisaalla taas ihmetellään, miksi maanpuolustustahto on romahtanut. Voisiko paskalla johtamisella olla osuutta? Ei riitä se, että maa paskotaan kehitysmaalaisilla. Oman maan kansalaisten asioiden ajamisen sijaan politiikot keskittyvät oman uransa ajamiseen ja EU:n nuolemiseen. Nykyinen hallinto on läpeensä mätä.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 29 320
  • Liked: 29339
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
"Toveri Mykkänen, keskustelisin kivessyövästäni mielummin paljastamatta henkilöllisyyttäni kaikille, kuten anonyymit kohtalontoverinikin. Mutta jos koet, että minun vertaistukeni on vähemmän tärkeää kuin sinun tarpeesi olla totalitaristien juoksupoika, niin eipä kai siinä sitten mitään. Lopetetaan sitten anonyymi keskustelu."

Tuo oli fiktionaalista dialogia fiktionaalisesta kirjasta.

Mykkänen, kannattaisiko ihan pikkasen miettiä ennen kuin avaa leipäläpensä?
« Viimeksi muokattu: 30.11.2018, 22:53:44 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
Euroopan parlamentin … "strategia" on ollut kutsua maailma kylään. Se on 3. maailmansodan jälkeen nopein tapa tuhota … koko Eurooppa.
- Jäsen Roope

Ketään ei saa laittaa takaisin, eikä kenenkään tuloa estää ja tulijoille on annettava samat edut kuin maan kansalaisille - Merkelin politiikka pähkinänkuoressa.
- Akez

törö

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 20 726
  • Liked: 8312
Olisi aika luopua vaalisalaisuudestakin, koska jopa eduskuntaan voi äänestää ihan mitä tahansa ilman kiinni jäämisen riskiä. Mitään itsekritiikkiä ei tarvitse olla ja se näkyy kyllä politiikassa.

Lasse

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 686
  • Liked: 5250
  • Tempus edax rerum
Matkustin menneellä viikolla ensi kertaa lähijunassa tänä vuonna. Hemmetti, siellähän ihmiset puhuvat kaikenlaista, eivätkä nimet ole selvillä. Ravitsemusliikkeessä joku jopa vitsaili. Henkilötunnus rinnuksiin ja selkään, plus viivakoodilla sama, niin ajatusrikolliset saadaan helpommin edesvastuuseen.

Sanan vapaus, sananvastuuta unohtamatta.
NOVUS ORDO HOMMARUM
Vive la France! Vive la liberté! Vive la résistance! #GiletsJaunes #MacronDemission

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 29 320
  • Liked: 29339
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Mykkäseen muutama badikamera ja mikki ja niistä suora nettilähetys 24/7. Ei kai tätä kukaan voi vastustaa? Mitä piiloteltavaa rehellisellä ministerillä muka voisi olla?

Kysynpä vaan.
« Viimeksi muokattu: 30.11.2018, 23:35:03 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
Euroopan parlamentin … "strategia" on ollut kutsua maailma kylään. Se on 3. maailmansodan jälkeen nopein tapa tuhota … koko Eurooppa.
- Jäsen Roope

Ketään ei saa laittaa takaisin, eikä kenenkään tuloa estää ja tulijoille on annettava samat edut kuin maan kansalaisille - Merkelin politiikka pähkinänkuoressa.
- Akez

Uuno Nuivanen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 19 757
  • Liked: 28441
  • Populismia ja äärioikeistolaisuutta jo v:sta 2010
Mykkänen, kannattaisiko ihan pikkasen miettiä ennen kuin avaa leipäläpensä?

Ei sen tarvitse, koska millään ei ole enää mitään väliä.

Kokoomuksen patenttilääke ja käärmeöljy mihin tahansa ongelmaan on joka tapauksessa ja aina maahanuuton lisääminen, ja yhä vain lisääminen kolmansista maista. Unohtamatta Saksan johtaman liittovaltion muutamaa hillotolppapaikkaa kouralliselle eliittiä vain isänmaan hinnalla. Äänestäkäämme!!1! Kuten itsekin tein vuosia, vuosia stten monesti.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 299
  • Liked: 17776
Sattuipa silmiin, että Soroskin operoi Facebookin parissa.

Lainaus
Facebook selvittää: Puhuuko Soros kurssia alas hyötymistarkoituksessa?

Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg on pyytänyt alaisiaan selvittämään, onko miljardöörisijoittaja George Sorosilla lyhyttä positiota yhtiössä.


Arvopaperi 30.11.2018 linkki juttuun

Facebook kertoo tiedotteessaan käyneensä läpi Sorosin omsituksia ja viime aikaista kaupankäyntiä. Asiasta kertovat muun muassa Bloomberg ja Financial Times. Tarkoituksena on selvittää, onko Soros kritisoinut yhtiönä taloudellinen hyöty mielessään.

”Selvitys oli jo käynnissä, kun Sheryl lähetti sähköpostia tiedustellakseen, onko herra Soros shortannut Facebookin osaketta”, Facebookin tiedotteessa sanotaan.

Sandberg on joutunut kritiikin kohteeksi, kun New York Times kertoi Facebookin palkanneen pr-toimisto Definersin kohentamaan yhtiön julkisuuskuvaa. Definers tunnetaan kyseenalaisista vaikutuskeinoista, kuten kriitikoiden mustamaalaamisesta. Bloombergin mukaan Sandberg kielsi välittömästi tienneensä, että Facebook on ostanut palveluja Definersilta.

Facebookin julkisuuskampanjaan liittyi myös väitteitä, joiden mukaan Soros olisi Facebookin vastaisten mieliosoitusten takana. Financial Timesin mukaan jotkut ”Freedom from Facebook” -ryhmittymän jäsenorganisaatioista ovat saaneet rahoitusta Sorosin Open Society Foundation -säätiöltä.

Tabula Rasa

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 22 100
  • Liked: 12291
  • Kuka jos en minä
Meidän toivotaan puhuvan omilla nimillämme, ei ajatuksillamme.

- Eikkapee.
Hedelmistään puu tunnetaan.


Veikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 427
  • Liked: 10866
  • "Ich bin Jude"
Sellaista valtiota ja sellaista poliittista järjestelmää, jossa selvän opposition edustajaan ei olisi kohdannut jotain painostusta ei ole ollut eikä ole tälläkään hetkellä olemassa.

Tämä parhaissakin tapauksissa - eli vapaammissakin maissa ja järjestelmissä.

Mutta vain niissä huonommissa tapauksissa - järjestelmissä - ollaan sairaalloisen kiinnostuneita opposition edustajien nimistä.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Kari Kinnunen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 5 716
  • Liked: 5273
  • Antaa olla. Ei jaksa enää
Tämmöistä se sitten on kun autohuijarin näköinen kokkare pääsee ministeröimään. Tukka takana ja kello näkyen juppipoju puuhaa hillotolppaansa.

On muuten melkoisen huvittavaa kun kokkare vakavalla naamalla selittää olevansa huolissaan kiusatuista.

Tauno-yksi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 300
  • Liked: 413
Mykkäsen höpötys kuvastaa TÄYDELLISTÄ ymmärtämättömyyttä yhteiskunnasta ja historiasta. Kautta aikojen ovat nimettömät toisinajattelijat kritisoineet valtaa pitäviä. Jos sen merkitystä ei tiedä tai ymmärrä, voi poistua kansanedustuslaitoksesta.
Harvoin, mutta asiaa.

Nanfung

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 022
  • Liked: 504
Lainaus
Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin nettikirjoitteluun EU-tasolla – "Sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun"
Ministerin mukaan yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit, joiden kautta levitetään vihaviestejä sosiaalisessa mediassa.

Mykkäsen kannattaisi ottaa oppia toimittajista, jotka mieluummin esittelevät persettään kuin kasvojaan?
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 793
  • Liked: 8322
Tämä voi olla sellainen kysymys, jossa myös kommarit eli punavirheät yhtyvät kokoomukseen, joten poliittisella enemmistöllä tämä vaarallinen muutos voi mennä läpi.

Ihan puhdasta DDR:ää.

Kokoomus on kylläkin jo ainakin 90-luvulta asti kuulunut politiikkaansa puolesta punavihreään blokkiin, vassareiden ja vihreiden kanssa. Siinä mielessä mitään yhtymistä ei enää tarvita.
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 902
  • Liked: 15625
Mykkäsen höpötys kuvastaa TÄYDELLISTÄ ymmärtämättömyyttä yhteiskunnasta ja historiasta. Kautta aikojen ovat nimettömät toisinajattelijat kritisoineet valtaa pitäviä. Jos sen merkitystä ei tiedä tai ymmärrä, voi poistua kansanedustuslaitoksesta.

Eiköhän Mykkänen ulostuloillaan etsikin EU:sta virkaa jossa valtaa toteuttaa dystooppisia fantasioita on enemmän, kannusteena on suurempi palkka ja kansan mandaatin puutteesta ei tarvitse välittää.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Sakari

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 1 766
  • Liked: 2690
Huomio ystävät! Kun kokoomuslainen avaa suunsa kuulette lyhentämättömänä EU eliitin sinua halveksivan äänen.

Muutenkin Kokoomus, sdp ja keskusta on bottipuolueita, jotka suoltavat ja tekevät sitä mitä isäntä käskee.
Ooh lalaa...