Kirjoittaja Aihe: 2018-05-31 Selvitys: Vihapuhe on suuri yhteiskunnallinen ongelma Suomessa  (Luettu 120542 kertaa)

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 556
  • Liked: 75009
Yle: Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? 20.2.2020

Lainaus käyttäjältä: Merja Niilola, Yle
Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Kouvolan Sanomien haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri.

Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Malkki ei perustele, mitä kautta ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin (esim. Suomen kansalaiset ja muut) perustuisi haluun oikeuttaa poliittinen väkivalta. Väite on tuollaisena lähinnä hölmö.

Jäi vaivaamaan mieltä, kun en muistanut Malkin sanoneen haastattelussa jotain noin älytöntä. Eikä hän sanonutkaan.

Toimittaja Merja Niilola ei lainannut juttuunsa alkuperäistä Malkin haastattelua vaan oman rajummaksi muokatun versionsa Saku "Uuninpankkopoika" Timosen blogissaan esittämästa tulkinnasta Malkin sanomisista. Kohta "ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin" on sanasta sanaan Timosen blogista, kun taas Malkki ei käytä tuollaista ilmaisua Kouvolan Sanomien haastattelussa.

Lainaus käyttäjältä: Kouvolan Sanomat
Väkivallan uhkaa ruokkii muun muassa se suunta, johon julkinen keskustelu on kulkenut. Suomalaiseen nykykeskusteluun kuuluu esimerkiksi entistä enemmän poliittisten vastustajien toiseuttamista ja jyrkästi ulkopuolisiksi esittämistä. Ihmisiä jaotellaan eriarvoisiksi, ja parlamentaarisen politiikan kyky toimia ristiriitojen sovittelijana kyseenalaistetaan jo lähtökohtaisesti.

Ihmisiä myös epäinhimillistetään käyttämällä heistä likaan tai eläimiin liittyviä sanontoja.

– On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Malkki sanoi, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Väkivallan uhkaa ruokkii ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin, ja on puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa.

Toimittaja Merja Niilola yhdisti Malkin haastattelua, Saku Timosen blogikirjoitusta ja omia aivoituksiaan esittäen lopputuloksen asiantuntija-auktoriteetti Malkin kommenttina ja liitti sitten jutussaan perussuomalaiset vihaan ja väkivaltaan.

Tuttu toimiva resepti.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

n.n.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 769
  • Liked: 2683
  • nuivaantunut
Malkki ei perustele, mitä kautta ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin (esim. Suomen kansalaiset ja muut) perustuisi haluun oikeuttaa poliittinen väkivalta. Väite on tuollaisena lähinnä hölmö.
Copypastasin todisteluketjuun, josta on helpommin löydettävissä.
”Feminismin kemiallinen määritelmä: sama kuin linoleenihappoanionin - negatiivisesti varautunut monityydyttämätön rasvahapporadikaali.” -hikipedia

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 377
  • Liked: 2985
  • Misantrooppi. VHM, evoluution harha-askel.
^ poliittisesti oikeutettu väkivalta tuo mieleeni vain yhden legendaarisen heiton. Li Andersson, jonka mukaan vasemmistolainen väkivalta on parempaa väkivaltaa. Siihen tiivistyi koko juttu.

Eli nyt vain yritetään niputtaa oikeistolainen asenne sekä väkivalta yhdeksi asiaksi. Typerää.

Minä voin äänestää persuja ilman fantasioita väkivallasta. Jos ministerin titteliä kantava henkilö avoimesti ilmaisee hyväksyntänsä väkivaltaa kohtaan, on hän auttamattomasti soveltumaton tehtäväänsä. Antifa-tarrat läppärissä vs. Kansallinen vastarinta-tarrat ministerin läppärissä. Onko jälkimmäisiä nähty?

Häpeä, Suomen kansa! Katsokaa, minkälainen hallitus teillä on.

Väkivalta on hyvää, kunhan se tehdään oikein. Sekä natsit että kommunistit ovat tukeutuneen tähän aatokseen. VMP.
Suomi 101

Tämäkin teksti on kirjoitettu pöntöllä istuen. Samaa kummastakin päästä.

Oikeus sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun on keskeinen perusoikeus ja avain yhteiskunnalliseen
keskusteluun.

Helsingissä 15.11.2017 Työministeri Jari Lindström

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 2 756
  • Liked: 3843
  • Je suis Charlie
Yle: Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? 20.2.2020

Lainaus käyttäjältä: Merja Niilola, Yle
Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Kouvolan Sanomien haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri.

Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Malkki ei perustele, mitä kautta ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin (esim. Suomen kansalaiset ja muut) perustuisi haluun oikeuttaa poliittinen väkivalta. Väite on tuollaisena lähinnä hölmö.

Jäi vaivaamaan mieltä, kun en muistanut Malkin sanoneen haastattelussa jotain noin älytöntä. Eikä hän sanonutkaan.

Toimittaja Merja Niilola ei lainannut juttuunsa alkuperäistä Malkin haastattelua vaan oman rajummaksi muokatun versionsa Saku "Uuninpankkopoika" Timosen blogissaan esittämästa tulkinnasta Malkin sanomisista. Kohta "ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin" on sanasta sanaan Timosen blogista, kun taas Malkki ei käytä tuollaista ilmaisua Kouvolan Sanomien haastattelussa.

Lainaus käyttäjältä: Kouvolan Sanomat
Väkivallan uhkaa ruokkii muun muassa se suunta, johon julkinen keskustelu on kulkenut. Suomalaiseen nykykeskusteluun kuuluu esimerkiksi entistä enemmän poliittisten vastustajien toiseuttamista ja jyrkästi ulkopuolisiksi esittämistä. Ihmisiä jaotellaan eriarvoisiksi, ja parlamentaarisen politiikan kyky toimia ristiriitojen sovittelijana kyseenalaistetaan jo lähtökohtaisesti.

Ihmisiä myös epäinhimillistetään käyttämällä heistä likaan tai eläimiin liittyviä sanontoja.

– On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa.

Lainaus käyttäjältä: Saku Timonen
Malkki sanoi, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Väkivallan uhkaa ruokkii ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin, ja on puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa.

Toimittaja Merja Niilola yhdisti Malkin haastattelua, Saku Timosen blogikirjoitusta ja omia aivoituksiaan esittäen lopputuloksen asiantuntija-auktoriteetti Malkin kommenttina ja liitti sitten jutussaan perussuomalaiset vihaan ja väkivaltaan.

Tuttu toimiva resepti.

Hupsista. Juttua on nyt korjailtu vähän.

Lainaus käyttäjältä: Ylen toimitus
23.2.2020 klo 16.13: Malkki sanoo -muotoilu korjattu arvioinniksi ja meihin ja muihin -ilmaisusta poistettu sitaatit.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 556
  • Liked: 75009
Hupsista. Juttua on nyt korjailtu vähän.

Lainaus käyttäjältä: Ylen toimitus
23.2.2020 klo 16.13: Malkki sanoo -muotoilu korjattu arvioinniksi ja meihin ja muihin -ilmaisusta poistettu sitaatit.

Kylläpä ottaa koville puolustaa agendaa.

Lainaus käyttäjältä: Merja Niilola, Yle
Malkki arvioi, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Eli hieman peruttiin sitä, että toimittaja Niilolan ja Saku Timosen muotoilut olisivat tutkija Malkin suusta ("sanoo"=>"arvioi", sitaattimerkkien poisto), mutta muuten tuo kohta on entisellään eli aivan yhtä valheellinen.

Malkki ei sanonut eikä haastattelija antanut ymmärtää Malkin tarkoittaneen tuollaista Kouvolan Sanomien jutussa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kemolitor

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 5 378
  • Liked: 4703
  • Understanding is a three-edged sword.
Jäi vaivaamaan mieltä, kun en muistanut Malkin sanoneen haastattelussa jotain noin älytöntä. Eikä hän sanonutkaan.

Toimittaja Merja Niilola ei lainannut juttuunsa alkuperäistä Malkin haastattelua vaan oman rajummaksi muokatun versionsa Saku "Uuninpankkopoika" Timosen blogissaan esittämästa tulkinnasta Malkin sanomisista. Kohta "ihmisten jaottelu eriarvoisesti meihin ja muihin" on sanasta sanaan Timosen blogista, kun taas Malkki ei käytä tuollaista ilmaisua Kouvolan Sanomien haastattelussa.
-----

Nyt taisi Ylen Hommavahdilla mennä sunnuntaiaamuinen töidenaloitus vähän pitkäksi. Roopen kirjoitus tuli siis julki klo. 11.08, mutta Ylen juttua päivitettiin vasta klo. 16.13. Alunperin siis juttu oli julkaistu kolme päivää sitten, 20.2. Ei kai kukaan vakavissaan usko, että kolme päivää myöhemmin, sunnuntai-iltapäivänä alkaisi journalistinen omatunto toimittelijalla kolkutella niin, että pitää alkaa juttua muuttelemaan.

Eikä tämä ole ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun Yle muuttaa juttuaan sen jälkeen, kun jutun vääristelyjä on täällä osoitettu. Voisivat kyllä edes joskus myöntää päivystävänsä täällä vahtimassa, että milloin pitää juttua alkaa korjaamaan.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 556
  • Liked: 75009
Yle: Psykiatri Hannu Lauerma: ”Höyryjen päästely” netissä ei vähennä riskiä siirtyä sanoista tekoihin – asia on täysin päinvastoin 29.2.2020

Lainaus käyttäjältä: Yle 29.2.2020
Yle uutisoi viime viikolla, että tutkijoiden mukaan vastakkainasettelu ja kärjistyneeksi äitynyt keskustelu ovat turvallisuusuhkia. Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Teemu Tammikon mukaan päivä päivältä kärjekkäämmäksi käyvä puhe on yksi väkivallan muoto.

Jotkut saattavat kuitenkin yhä ajatella, että ”höyryjen päästely” netissä pitää ihmiset poissa fyysisistä väkivallanteoista. Koetaan, että verkossa uhkailu ja solvausten suoltaminen on pienempi paha, koska toiminta pysyy sanallisella asteella.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatri Hannu Lauerma pitää tätä ajatusmallia virheellisenä. Hänen mukaansa vihan ilmaisu ei ole aggressiota estävä tekijä.

Lauerma sanoo, että silloin kun aggressio tuottaa henkilölle tyydytystä, se ruokkii itse itseään.

– Helpotuksen tunne, mikä syntyy joko verbaalisen tai fyysisen aggressiivisen teon yhteydessä, on hyvin hetkellinen. Jos se on tekona tyydyttävä, seuraava aggressiivinen teko, olkoonkin sitten verbaalinen tai fyysinen, on entistä herkemmässä. Näin tapahtuu, koska aggressio ei ole vietti, joka tyydyttyisi samalla tavalla kuten esimerkiksi seksuaalisuus, ylilääkäri selittää.

Lauerma muistuttaa, että esimerkiksi kouluampumisia ja poliittisia terroritekoja edeltää usein verkossa tapahtuva "vellominen ja kierrosten kiihdyttäminen”.

– Samanmieliset vielä kannustavat toisiaan ilmaisemalla toisilleen hyväksyntää, jolloin tämä ei todellakaan ole mikään positiivinen ilmiö.

Lauerma puhuu eri asiasta kuin tutkija Teemu Tammikko ja hänen ja omien mielipiteidensä ympärille valeuutisen kyhännyt toimittaja Merja Niilola.

On hyvinkin uskottavaa, että yksittäisissä tapauksissa esimerkiksi kouluampumisia tai poliittisia terroritekoja edeltää verkossa tapahtuva "vellominen ja kierrosten kiihdyttäminen”.

Sen sijaan ei ole uskottavaa, että valtamedian märehtimä "vihapuheen lisääntyminen", josta toimittaja Niilola nosti esimerkiksi perussuomalaisten politiikkojen puheet, olisi "turvallisuusuhka" tai lisäisi väkivaltaa. Näin ei ole tapahtunut, eikä sellaisesta muutoksesta ole Suomessa mitään merkkejä.

Pidän päinvastoin aika huimana muutoksena vaikkapa sitä, että nyky-Suomessa turvapaikanhakijoiden viime vuosina tekemät murhat ja raiskaukset eivät ole johtaneet some-huutelua kummempiin reaktioihin.

On hyvinkin mahdollista yhtä aikaa, että enemmistöllä Lauerman mainitsema "höyryjen päästely" ehkäisee väkivaltaa, mutta sitten on niitä aggressioistaan nauttivia erityistapauksia, jotka kiihdyttävät itseään raivoon vaikka sitten netissä samanmielisten kesken, kunnes raivo laukeaa kouluampumiseksi tai terroriteoksi.

Lainaus käyttäjältä: Yle 29.2.2020
Lauerma korostaa, että vihapuheen kitkemisessä pitäisi päästä erityisesti vihan takana oleviin motiiveihin.

Ylilääkäri kysyy, onko esimerkiksi syytä vihata kaikkia maahanmuuttajia sen takia, että maahanmuuttajilla on kiistatta vahva yliedustus seksuaalirikoksissa.

– Tällaiset tosiasiat on tunnustettava ja seuraavaksi ajateltava, että jos yksi tuhannesta maahanmuuttajasta tekee seksuaalirikoksen, 999 ei ole sitä tehnyt ja se ei ole mikään erityinen syy halveksia tai inhota koko joukkoa.

En oikein usko, että joku rationalisoi vihansa sillä, että maahanmuuttajilla on vahva yliedustus seksuaalirikoksissa, vaikka kaipa sekin on mahdollista. Tällä ei kuitenkaan ole tekemistä vihapuheen kanssa, sillä yliedustus on fakta.

Lainaus käyttäjältä: Yle 29.2.2020
Lauerma sanoo, että maahanmuuttokeskustelun tulisi silti olla rehellisempää nykytilanteeseen verrattuna. Usein juuri maahanmuuttokeskustelu sisältää vihapuhetta. Hän toivoo, että julkisessa keskustelussa ei kiistettäisi niitä ongelmia, jotka liittyvät maahanmuuttoon.

– Sillä, että ongelmia kiistetään tai peitellään tietyillä tahoilla, saattaa olla pahentava tekijä. Se voi innoittaa ihmisiä vihapuheeseen. Kyllä tässä täytyisi päästä siihen kuuluisaan aitoon dialogiin. Samalla on kuitenkin myönnettävä, että on olemassa henkilöitä, joiden kanssa on kovin vaikea päästä minkäänlaiseen dialogiin.

Hyvin sanottu, mutta ristiriidassa sen virallisen narratiivin kanssa, jonka mukaan ongelmia ei kiistetä eikä peitellä, vaan että sellainen on vain salaliittoteoriaa, ja että esimerkiksi maahanmuuttajien seksuaalirikoksien esiin nostaminen on lähtökohtaisesti vihapuhetta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Totti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 490
  • Liked: 13901
Yle: Psykiatri Hannu Lauerma: ”Höyryjen päästely” netissä ei vähennä riskiä siirtyä sanoista tekoihin – asia on täysin päinvastoin 29.2.2020

(Viher)vasemmistolla on tapana tehdä ilmiöistä tiedettä.

Esimerkiksi vasemmiston tapa selittää rikollisuus pelkästään sosioekonomisilla tekijöillä on ilmiön eräänlaista teiteellistämistä, missä yritetään löytää (pseudo)tieteellinen selitys sille miksi ihminen tekee rikoksia. Logiikan lähtökohta on, että jos ihmisellä on nälkä ja on varaton, hän joutuu varastaa ruokaa, ts. sosioekonominen asema johtaa rikokseen. Tästä tehdään retorinen yleistys jonka seurauksena myös esim. raiskaus on varattomuuden seuraus.

Pohja tälle logiikalle on se, että jos ilmiölle on selitys se voidaan myös ratkaista poliittisin keinoin. Jos siis rikos voidaan selittää sosioekonomisella asemalla, se voidaan myös korjaa sosioekonomisin keinoin, ts. vasemmiston tarjoamalla politiikalla.

Vihapuheretoriikka on samaa sukua rikosretoriikan kanssa. Lähtökohta on, että ikävää tekoa edeltää ikävä puhe. Yleistäen päädytään siis siihen, että ikävä puhe johtaa ikävään tekoon.
Argumentin tueksi käytetään usein Hitleriä (muttei koskaan Stalinia), joka puhui ikävästi ennen ikäviä tekoja. Näin vihapuhe voidaan selittää ja silloin myös korjata poliittisin, eli vasemmiston tarjoamin keinoin, sensuurilla ja rangaistuksilla.

Tosielämässä asiat ovat paljon monimutkaisemmat kun mitä vasemmiston mustavalkoiset teoriat ja selitykset kertovat.

On selvä ettei kukaan raiskaa nälkäänsä. Yhtä selvää on, että ihmisiä välillä vituttaa eliitin valheet, korruptio ja kähmintä ja he haluavat sanoa sen ääneen. Mutta miljoonista kiroiluista, joita Suomessakin tehdään päivittäin, promillen murto-osia päätyvät edes väkivallan harkinnan tasolle, saatikka todelliseen väkivaltaan, puhumattakaan jostain natsien vallankaappauksista, joiden kerrotaan olevan alati läsnä oleva uhka.
KAIKKI mihin vasemmisto koskee muuttuu paskaksi!

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 377
  • Liked: 2985
  • Misantrooppi. VHM, evoluution harha-askel.
Lauerma on sikäli oikeassa, että ärsyyntymisen ilmaiseminen (=natsien vihapuhetta) ruokkii itseään.

No, mitä tapahtuu, jos päivästä toiseen nähdään kasaantuvia ongelmia jotka voidaan suoraan yhdistää johonkin rajattavaan joukkoon? Ongelma on olemassa, tässä maassa on ongelmat hoidettu. Nyt ongelmien olemassaolo halutaan kiistää ja haudataan pää pensaaseen.

Mitä tekee persvakojuntti? Harmistuu, kun ei mitään tehdä. Miten hänen tulisi toimia? Istua hiljaa sohvalla ja kehittää painetta sisällään niin kauan että suoni ratkeaa. Niinkö?

Josko saataisiin konkreettisia toimia hallituksen puolelta, että "kyllä, meillä on ongelma ja teemme tällaisia toimenpiteitä." Sen sijaan pönötetään ja näytetään nätiltä.

Lauermaa ei tarvittaisi, jos hallitus oikeasti tekisi jotain sen sijaan, että haalisi lisää ongelmia. Yksi erittäin yksinkertainen ja selvä viesti olisi palauttaa rajatarkastukset. Se ei olisi laitonta, ihmisoikeuksien vastaista, eikä yleisen oikeustajun vastaista.
Suomi 101

Tämäkin teksti on kirjoitettu pöntöllä istuen. Samaa kummastakin päästä.

Oikeus sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun on keskeinen perusoikeus ja avain yhteiskunnalliseen
keskusteluun.

Helsingissä 15.11.2017 Työministeri Jari Lindström

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 593
  • Liked: 11835
  • Puhekin on teko
Raija Toiviaisen kommentointi Mäenpään tapaukseen oli naurettava, kun hän vaati perustuslain sivuuttamista voidakseen toimia ylimpänä tuomarina.

Mielenkiintoista on samalla Päivi Räsäsen tilanne eli vuosikymmeniä vanhoja tekstejä ja suoria lainauksia pidetään rikoksen arvoisena tekona. Poliisi ei nähnyt rikosta, vaan Toiviainen lähti viemään itse tapausta oikeuteen.

Samaan aikaan Suomessa on nykyisen hallituspuolueen tärkeässä virassa ollut henkilö Misha Dellinger, joka on jaellut tappouhkauksia vuosikausia eri tahoille ja puolue-edustajille. Toiviaisen kommentit tähän tapaukseen olisi kiva kuulla?

al-Taeen kohdalla ei tunnu myöskään tapahtuvan mitään.

Nämä kaikki episodit osoittaa miten naurettavalla tasolla vihapuhetuomiot ovat eli ne tuntuvat liittyvän lähinnä poliittiseen taustaan, eivät puheiden vakavuuteen.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 556
  • Liked: 75009
Lainaus
Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa murentaa lasten hyvinvointia ja oikeuksia

Vihapuhe vaikuttaa negatiivisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen. Pelastakaa Lapset on julkaissut selvityksen väkivaltaisesta ääriajattelusta verkossa.

Väkivaltainen ääriajattelu vaikuttaa lapsiin ja nuoriin monin tavoin. Vihapuhe murentaa kohteensa hyvinvointia, turvallisuudentunnetta ja luottamusta viranomaisiin, erityisesti lapsilla, jotka jo ennestään ovat haavoittavassa asemassa. Häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuminen tai sen todistaminen ovat lapsille ja nuorille erityisen traumaattisia kokemuksia. Nuoret ovat myös kohderyhmä, johon kaikki väkivaltaiset ääriliikkeet kohdistavat propagandaa ja rekrytointia.

Pelastakaa Lapset on julkaissut selvityksen väkivaltaisesta ääriajattelusta verkossa. Selvitys perustuu laajaan tutkimuskirjallisuuteen sekä Pelastakaa Lasten omaan tutkimukseen verkon vihailmiön parissa. Julkaisu on osa RadicalWeb-hanketta, jonka tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä verkkoympäristöissä ilmenevää nuorten hyvinvointia ja oikeuksia uhkaavaa ääriajattelua ja väkivaltaista radikalisoitumista. 

Verkon merkitys väkivaltaisen ääriajattelun leviämisessä ja juurtumisessa on suuri. Ääriryhmät käyttävät verkkoa taitavasti hyväkseen, ja sosiaalinen media vahvistaa omalla toimintalogiikallaan radikaalien viestien nopeaa välittymistä. Lapset ovat usein viharikosten sijaiskärsijöitä, toisinaan myös uhreja”, sanoo Antti Järventaus, kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry:stä.

Väkivaltainen ääriajattelu murentaa lasten hyvinvointia ja oikeuksia. Jokaisella lapsella ja nuorella on lähtökohdistaan ja taustastaan riippumatta yhtäläinen oikeus turvalliseen elämään ja hyvinvointia tukevaan kasvuympäristöön. Aikaamme värittävät uudenlaiset yhteiskunnalliset ja kansainväliset jännitteet. Kärjistynyt keskusteluilmapiiri ja vihapuheen lisääntyminen luovat pohjaa lasten oikeuksia ja hyvinvointia uhkaavalle aatteelliselle väkivallalle”, Järventaus sanoo.

Suomen valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen nojalla sitoutunut suojelemaan lapsia kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta. Väkivaltaista ääriajattelua vastustetaan parhaiten rakentamalla mahdollisimman tasa-arvoista ja osallistavaa yhteiskuntaa ja puuttumalla määrätietoisesti ääri-ilmiöihin.

Uusi julkaisu on suunnattu nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille ja vanhemmille. Se sisältää tietoa väkivaltaisesta radikalisoitumisesta ja ääriajattelusta sekä siitä, millaisia vaikutuksia sillä on lapsen ja nuoren hyvinvoinnille, ja mikä suojaa haitallisten ajatusmallien omaksumiselta. Materiaalissa paneudutaan etenkin siihen, miten nämä monimutkaiset ilmiöt ilmenevät verkossa. Tarjolla on myös välineitä ymmärtää ja kohdata nuoria.
Pelastakaa Lapset 23.2.2020

Helsingin Sanomat: Pelastakaa Lapset: Vihapuhe murentaa lasten hyvinvointia, verkossa väkivaltaiset ääriliikkeet kohdistavat propagandaa nuoriin

Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa (pdf, 32 sivua)

Niinhän siinä kävi, että tärkeimmäksi esimerkiksi väkivaltaisesta, Suomen perustuslakia rikkovasta vihapuheesta on nostettu lainattujen viestien määrällä mitaten Hommaforum:

Lainaus
Ääriliikkeiden retoriikka on joka tapauksessa jyrkkää ja vahvasti polarisoivaa ja sisältää usein väkivaltaa oikeuttavia piirteitä. Sosiaalisen median nopean kasvun ja muun verkkoviestinnän yleistymisen myötä myös verkkoviha ja vihapuhe ovat huomattavasti toistuvampi ilmiö. Tämä näkyy myös esimerkiksi poliisin viharikostilastoissa: vuonna 2015 poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi yli 50 % edelliseen vuoteen verrattuna eikä verkkokeskusteluiden aktiivisuus ainakaan viittaa siihen, että ilmiö olisi vähentymässä.

Ne ovat viharikosilmoituksia, eivät todettuja viharikoksia, joista muut kuin sananvapausrikokset eivät sitä paitsi ole lisääntyneet. Selvitykseen valikoitiin vanhat vuoden 2015 luvut, vaikka viime syksynä julkaistiin jo vuoden 2018 luvut, joiden mukaan viharikosilmoitusten määrä on laskenut vuoden 2015 tason alle.

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Yksi tämän katsauksen päämääristä on ollut tarkastella verkkoon suunnatun selvitystyön kautta, miten väkivaltainen ääriajattelu ilmenee ja leviää suomenkielisissä verkkoympäristöissä. Tiedonkeruun apuna on käytetty crawler-työkalua, jonka avulla avointa verkkodataa on voitu tarkastella systemaattisemmin. Selvitystyössä on tarkasteltu suomenkielisiä verkkokeskustelufoorumeja, blogeja ja uutissivustojen kommenttipalstoja. Lisäksi tiedonkeruu on ulotettu sellaisiin globaaleihin sosiaalisen median alustoihin, joilla keskustelua käydään myös suomeksi.

Tarkasteltu verkkodata on julkaistu vuosien 2015–2018 sekä vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon aikana. Dataa on haettu sekä yksittäisten sanojen ja termien tarkkuudella, että muutamilla erilaisilla sanaryhmillä, joiden on havaittu usein esiintyvän yhdessä. Fokusoinnissa on hyödynnetty valtioneuvoston vihapuhetta koskevan julkaisun ja äärioikeiston retoriikkaa tarkastelevien tutkimusten tekemiä havaintoja. Lisäksi kriteerinä on ollut esiintyvyys: huomio on kohdistettu sellaisiin keskusteluaiheisiin, jotka ovat olleet jokseenkin toistuvia.

Tavoitteena on ollut pureutua siihen, minkälaista keskustelua verkkoympäristössä käydään ja miten tämä keskustelu suhteutuu muuhun yhteiskunnalliseen kommentointiin. Lähtökohtana on ollut väkivaltaiseen ääriajatteluun liittyvä tutkimustieto ja pyrkimyksenä tarkastella, pätevätkö tutkimuksen osoittamat lainalaisuudet myös suomalaisessa verkkoympäristössä.

Tämän osion kappaleet sisältävät otteita avoimesta verkosta löytyneistä keskusteluista. Esitetyillä lainauksilla on tarkoitus osoittaa, minkälaista loukkaavaa, dehumanisoivaa ja väkivaltaan kannustavaa sisältöä verkosta löytyy. Lainaukset on liitetty tekstiin sellaisenaan ja sisältävät paikoin loukkaavaa ja väkivaltaista retoriikkaa, mutta ne myös tekevät näkyväksi sen, minkälaista keskustelua suomalaisilla verkkofoorumeilla käydään. Lainausten tarkoitus ei ole antaa avoimen rasistisille ja ihmisarvoa loukkaaville kommenteille näkyvyyttä, vaan havainnollistaa verkossa käytävän keskustelun luonnetta esimerkkien avulla.

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Tiettyjen aihepiirien ympärille (kuten maahanmuutto, monikulttuurisuus ja naisviha) vaikuttaa muodostuneen verkkoyhteisöjä, joissa samanmielisyys on hyvin ilmeistä. Keskustelu keskittyy usein yhteen näkökulmaan, eikä siitä poikkeavan mielipiteen esittänyttä päästetä helpolla, vaan tätä vastaan saatetaan hyökätä useamman keskustelijan voimin rajua ja alentavaakin kieltä käyttäen. Vaikuttaa siltä, että näissä verkkoyhteisöissä vallitsee tietyt ajattelemisen ja ilmaisun tavat, ja niihin on muodostunut omanlaisensa keskustelukulttuuri (esim. Ylilauta, jolla oma slanginsa).

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Keskustelija 1. ”Naistutkimus aloitti asemoimalla itsensä vain aktivisteiksi. Ala jossa ei ole mitään mielekästä tutkimusta, mutta vain tarkoitus tuottaa mahdollisemman paljon mahdollisemman radikaaleja aktivisteja. Muut alat seuraavat perässä. Ensimmäisenä tietenkin ilmasto”tiede”.”

Keskustelija 2. ”Sitäpaitsi pelko väestönvaihdosta ja Euroopan islamisoinnista on paljon konkreettisempi ja ajankohtaisempi kuin joku ilmastonmuutos, josta kukaan ei tiedä mitään varmaa voiko ihminen yleensä siihen mitenkään edes vaikuttaa. Luonnonvoimia vastaan on turha tapella.”

Keskustelija 3. ”Totta. Väestöräjähdykseen verrattuna ilmastonmuutos on Ö-luokan ongelma, jota vasemmistovihreä media toitottaa, että ei tarvitsisi puhua siitä varsinaisesta ongelmasta.”

Keskustelija 1. ”Olemme sysänneet maapallon ilmaston punavihreällä politiikalla peruuttamattomasti muutoksen tilaan, johon ei ole pikaisia korjauksia. Eikä varsinkaan jonkun 16-vuotiaan asperger + fetaali alkoholisyndrooma -potilaan johtamana. Voi yökötys mikä tapaus Greta on, hän on hyväksikäytetty kehitysvammainen lapsi.”

Keskustelija 4. ”Jujuhan on juuri siinä, että Greta on vihreiden profeetta, koska vammaisen pikkutytön julistusten haastaminen ne kumoavilla asia-argumenteilla on vihapuhetta.”

Keskustelija 3. ”Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tuon ikäinen tyttö olisi itse kehitellyt noita ajatuksia, tai omaisi riittävää sivistystä ja ymmärrystä, saati kokemusta kyetäkseen edes puolustamaan
horinoitaan.”

Keskustelija 5. ”Kun ne ongelmat eivät johdu OIKEASTI siitä väestönkasvusta. Se, että tänne kelluu neekereitä on se meidän ongelmamme. Afrikan ongelmat ovat täysin eri asia, jonka oheisilmiö kelluvat neekerit ovat riippumatta siitä, kuinka paljon heitä on kotimaissaan.”

Keskustelija 1. ”[…] Oikea ongelma, kansainvaellus ja uskonsota, uhkaavat välittömästi.”

Keskustelija 6. ”Greta on aivan täysi paholaisen ruumiillistuma, kun hän luo pelkoa ja ahdistusta tyhjästä. Häntä ei pitäisi olla olemassakaan.”

Keskustelija 3. ”[…] Ilmastouskovaisille maailmanlopun ennustajille suosittelen joukkoitsemurhaa. Paras ympäristöteko heille.”

Hommaforumilla käytyä keskustelua 03.02.2019

Tuo ei ole käytyä keskustelua mainittuna päivänä vaan melkein vuotta myöhemmin kuukauden aikana käydyistä keskusteluista mielivaltaisesti ja mielivaltaisessa järjestyksessä peräkkäin pantuja irrallisia kommenttien osia ilman kontekstia.

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Verkkokeskusteluissa tehdään erityisen paljon hyvin pieniä ja hienovaraisia erontekoja, jotka isommassa mittakaavassa voidaan nähdä ääri-ideologian ja väkivaltapuheen normalisointina. Esimerkiksi se, että keskusteluissa puhutaan maahanmuuttajien sijaan maahantunkeutujista, luo jo täysin erilaisen sävyn keskustelun luonteeseen ja vaikuttaa myös sen sisältöön.

”Geelitukat ja muut maahantunkijat ovatkin nyt siivottu pois näyttämöltä ja media on kääntänyt yleisönsä katseen ilmastonmuutokseen. […] Eli koko ilmastovouhotuksen perimmäinen motiivi on kääntää huomioi pois haittamaahanmuuton kielteisistä vaikutuksista.”
keskustelija Hommaforumilla, 21.9.2019

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Kuten todettua, sosiaalinen media ei ole irrallinen muusta sosiaalisesta todellisuudesta, minkä vuoksi kuvatun kaltaisen keskustelukulttuurin muodostuminen ei ole lainkaan yhdentekevää. Askel verkkomaailmasta reaalimaailmaan on verrattain pieni, mikä on tullut todistettua monen traagisen tapahtuman myötä.

Selvityksessä ei todisteta tai edes perustella tämän askeleen suuruutta. Siinä ei mainita edes muodon vuoksi Suomesta yhtään esimerkkiä, jossa väitetty vihapuhe olisi johtanut reaalimaailman väkivaltaan. Turun terrori-isku olisi tästä ainoa mieleen tuleva esimerkki, mutta tapaus kuitataan ohimennen parilla lauseella, eikä islamistista kiihotusta käsitellä muuten kuin toteamalla, että se on siirtynyt pois näkyvistä anonyymiverkkoihin.

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Tämän selvitystyön pohjalta verkon vihapuhe näyttäytyy hyvin yksipuolisena ilmiönä: sitä harjoitetaan lähinnä yhteiskunnan enemmistöryhmien toimesta. Näkyvintä se vaikuttaa olevan äärioikeistomielisillä foorumeilla, joissa keskustelukulttuuri vaikuttaa suosivan äärimmäisiä ulostuloja ja normikoodiston mahdollistavan ennakkoluuloisten ja suvaitsemattomien mielipiteiden ilmaisemisen. Säännönmukaista vaikuttaa olevan myös se, että vihapuhe rinnastetaan toistuvasti sananvapauteen.

”Suomalaiset työttömät ja realistiset laskelmat unohdetaan johdonmukaisesti väestönvaihtoon tähtäävässä propagandassa. Totuus ei ole vihapuhetta. Se on totuus.”
keskustelija Hommaforumilla, 24.11.2018

Mikäli vihapuhe kielletään, verkkokeskusteluissa se nähdään tyypillisesti sananvapauden kaventamisena ja rikkomisena. Verkkokeskusteluissa vaikuttaa monesti unohtuvan se, että sananvapauteen kuuluu myös vastuu sanoista, eikä sen varjolla saa loukata esimerkiksi toisen ihmisen ihmisarvoa tai kunniaa. Verkkokeskustelujen sensuroimattomuus vaikuttaakin olevan keskustelijoille erityisen tärkeä aspekti. Mikäli keskustelusta on poistettu jokin kommentti, monella palstalla siitä seuraa kritiikkiaalto, jossa sananvapauden toteutuminen kyseenalaistetaan kärkkäästi ja äänekkäästi. Sananvapauteen ja vihapuheeseen liittyvissä kysymyksissä verkkokeskustelijat näkivät itsensä monesti totuuden sanansaattajina, joita vastassa on valtamedia ja niin sanottu eliitti.

”Projekti on siis täydellinen menestys. Kaikki muut asiat ovat nyt toissijaisia. Teoreettiset ja potentiaaliset
ilmastouhat ovat työntäneet taka-alalle ja pois mielistä konkreettisen ja akuutin väestönvaihto- ja islamisaatiouhan.”

keskustelija Hommaforumilla, 21.9.2019

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Väkivaltainen ja toista ihmistä tai kokonaista ihmisryhmää halventava puhe on siis jo itsessään tuhoisaa, koska se normalisoi tällaista puhetta ja sen taustalla vaikuttavia asenteita. Muun muassa tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää nähdä sekä tehdä ero vihapuheen ja sananvapauden välillä/e. Toimivaan demokratiaan kuuluu oikeus ilmaista myös sellaisia mielipiteitä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjen normien valossa epämiellyttäviä tai häiritseviä. Sellaiset mielipiteet, jotka loukkaavat toisen ihmisen perusoikeuksia ja ihmisarvoa, eivät kuitenkaan kuulu toimivaan demokratiaan, vaan yleisiä ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa myös yhteiskunnallista kritiikkiä esitettäessä. Yhdenvertaisia ihmisoikeuksia vastustava puhe rikkoo myös Suomen perustuslakia ja näin ollen laskeutuu viharikoksen, ei sananvapauden, maaperälle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 593
  • Liked: 11835
  • Puhekin on teko
^
Tämä osoittaa hyvin, että yhteiskunnalla on loputon määrä rahaa kulutettavaksi propagandan tuottoon, vaikka samaan aikaan tapahtuu oikeita lasten raiskauksia ja kuolemia tietyistä syistä johtuen. Noita tekoja vähätellään viimeiseen asti ja jopa myöhemmin, kuten höpöhanke Turvallinen Oulu-osoittaa.

Sekin on naurettavaa miten noihin höpöjuttuihin otetaan aina esimerkkejä sieltä täältä sopivasti valikoiden, jotka tukevat propagandaa, mutta ei oteta kantaa silloin jos seuraavien vuosien tilastot ei vahvista propagandan merkitystä.

Vihapuherikokset on yleinen vitsi. Sellaisena ne pitää käsitellä.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 532
  • Liked: 26543
... sanoo Antti Järventaus, kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry:stä.

Olisi mielenkiintoista tietää minkä verran tällainen kehittämispäällikkö saa palkkaa kuukaudessa (ja kuka maksaa) tuollaisen hölynpölyn tuottamisesta, jonka konekin kykenisi laatimaan puppugenerointina kunhan sille on ensin syötetty sopivaa raakatekstiä. Tuollaisilta teksteiltä ei vaadita edes sisäistä koherenssia tai logiikkaa, eikä edes sitä, että ne olisivat jossakin konkreettisessa yhteydessä reaalimaailmaan. Riittää, että teksti vilisee abstraktioita, joiden käytännön sovellus jää kaikille hämäräksi. Ehkä työn tilaajalla ei ole mitään laatuvaateita tuollaisille? Riittää, että voidaan sanoa käytetyn kaikki määrärahat hyvään tarkoitukseen? Opaskin saatiin vielä aikaan. Ehkä jopa videokin.

Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Yksi tämän katsauksen päämääristä on ollut tarkastella verkkoon suunnatun selvitystyön kautta, miten väkivaltainen ääriajattelu ilmenee ja leviää suomenkielisissä verkkoympäristöissä. Tiedonkeruun apuna on käytetty crawler-työkalua, jonka avulla avointa verkkodataa on voitu tarkastella systemaattisemmin. Selvitystyössä on tarkasteltu suomenkielisiä verkkokeskustelufoorumeja, blogeja ja uutissivustojen kommenttipalstoja. Lisäksi tiedonkeruu on ulotettu sellaisiin globaaleihin sosiaalisen median alustoihin, joilla keskustelua käydään myös suomeksi.

Annas kun arvaan, että käytössä on ollut nettirobotti, joka käyttää ennalta laadittua kiellettyjen sanojen vihapuhelistaa, jossa sanoja kuten "neekeri, maahantunkeutuja, matu, geelitukka jne." ja aina kun tulee sopivalta saitilta hitti, niin "pim" ja laskuri rekisteröi tapauksen. Kontekstilla ei väliä. Joskus olen nähnyt tuollaisia listoja ja ne herättävät lähinnä hilpeyttä alkeellisuudellaan ja relevanssin puutteella. Aivan sama tarkasteli niitä mistä tahansa näkökulmasta. Ne kelpaavat vain politisoituneeseen tai politisoituun "tieteelliseen tutkimukseen".

Siksi tuollaisessa toiminnassa on varsin usein kyse kokopäiväisestä palkallisesta propagandan tuottamisesta tilaajalle, joka luuraa itse mieluummin jossakin kulisseissa.

Juffe

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 132
  • Liked: 2455
Lainaus
Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa murentaa lasten hyvinvointia ja oikeuksia


Olen epäillyt, että minulla ja kenties monella muulla hommafoorumilaisella saattaa olla hieman vääristynyt käsitys vihapuheen rajoittamispyrkimysten polttoaineesta ja siitä, mihin rajoittamiskeskustelun kärki kohdistuu. Itsehän tulen kiinnittäneeksi aiheeseen huomiota yleeensä silloin, kun joku tuo sen Hommalla esille ja sehän tuodaan esille yleensä silloin kun joku kontrollihenkinen on sanonut jotain typerää tai epäilyttävää mitä sopii arvostella tai kun nämä sanomiset koskevat maahanmuuttokriittisiä. Mutta tuolla muualla verkossa lienee suuri määrä kaikenlaista sontaa, joka on paljon törkeämpää kuin pahimmat hommaheitot tai persumöläytykset koskaan. Sellaista oikeaa vihapuhetta. Enkä oikeastaan tiedä, mikä on tällaisen keskustelun volyymi ja miten paljon se eri tahoja koskettaa. Onko kenties tämä se mitä vihapuherajoittelijat yleensä ajattelevat kun he saarnaavat vihapuheen vahingollisuudesta ja tätä he haluavat hillitä? Ja Hommalla heidän pyrkimyksensä näyttäytyvät hyökkäyksenä omaa keskusteluamme kohtaan, koska näemme vain osan kokonaisuudesta?

No, tämä selvitys osaltaan valottaa asiaa. Siellä on lukuisilta keskustelualustoilta esimerkkejä niistä oikeista, väkivallalla fantasioivista ja halventavista törkeyksistä. Ja sitten puolet esimerkeistä on Hommaforumilta poimittuja kontekstistaan irrallisia lainauksia, jotka sellaisinaankin ovat lähinnä tylysti esitettyjä mutta sinänsä ihan valideja keskustelupointteja. Se, että Hommafoorumi on noin laajasti valittu edustamaan vahingollista vihapuhetta viittaa siihen, että ainakin tässä tapauksessa taustamotivaationa on rajoittaa pikemminkin vääriä ajatuksia kuin vahingolliseksi koettua törkypuhetta.

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 304
  • Liked: 25026
Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Keskustelija 1. ”Naistutkimus aloitti asemoimalla itsensä vain aktivisteiksi. Ala jossa ei ole mitään mielekästä tutkimusta, mutta vain tarkoitus tuottaa mahdollisemman paljon mahdollisemman radikaaleja aktivisteja. Muut alat seuraavat perässä. Ensimmäisenä tietenkin ilmasto”tiede”.”

Keskustelija 2. ”Sitäpaitsi pelko väestönvaihdosta ja Euroopan islamisoinnista on paljon konkreettisempi ja ajankohtaisempi kuin joku ilmastonmuutos, josta kukaan ei tiedä mitään varmaa voiko ihminen yleensä siihen mitenkään edes vaikuttaa. Luonnonvoimia vastaan on turha tapella.”

Keskustelija 3. ”Totta. Väestöräjähdykseen verrattuna ilmastonmuutos on Ö-luokan ongelma, jota vasemmistovihreä media toitottaa, että ei tarvitsisi puhua siitä varsinaisesta ongelmasta.”

Keskustelija 1. ”Olemme sysänneet maapallon ilmaston punavihreällä politiikalla peruuttamattomasti muutoksen tilaan, johon ei ole pikaisia korjauksia. Eikä varsinkaan jonkun 16-vuotiaan asperger + fetaali alkoholisyndrooma -potilaan johtamana. Voi yökötys mikä tapaus Greta on, hän on hyväksikäytetty kehitysvammainen lapsi.”

Keskustelija 4. ”Jujuhan on juuri siinä, että Greta on vihreiden profeetta, koska vammaisen pikkutytön julistusten haastaminen ne kumoavilla asia-argumenteilla on vihapuhetta.”

Keskustelija 3. ”Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tuon ikäinen tyttö olisi itse kehitellyt noita ajatuksia, tai omaisi riittävää sivistystä ja ymmärrystä, saati kokemusta kyetäkseen edes puolustamaan
horinoitaan.”

Keskustelija 5. ”Kun ne ongelmat eivät johdu OIKEASTI siitä väestönkasvusta. Se, että tänne kelluu neekereitä on se meidän ongelmamme. Afrikan ongelmat ovat täysin eri asia, jonka oheisilmiö kelluvat neekerit ovat riippumatta siitä, kuinka paljon heitä on kotimaissaan.”

Keskustelija 1. ”[…] Oikea ongelma, kansainvaellus ja uskonsota, uhkaavat välittömästi.”

Keskustelija 6. ”Greta on aivan täysi paholaisen ruumiillistuma, kun hän luo pelkoa ja ahdistusta tyhjästä. Häntä ei pitäisi olla olemassakaan.”

Keskustelija 3. ”[…] Ilmastouskovaisille maailmanlopun ennustajille suosittelen joukkoitsemurhaa. Paras ympäristöteko heille.”

Hommaforumilla käytyä keskustelua 03.02.2019

Mitkä näistä olivat Pelastakaa Lapset -intressipuulaakin mielestä oikeudessa tuomittavaa vihapuhetta ja millä perusteella? Jos ajatus on se että kaikki, on tilanne melko selvä. Edes ilmastonmuutosta ja väestöräjähdystä ei saa laittaa tämän organisaation mielestä vertailtaviksi seuraamuksiltaan keskenään... koska, vihapuhe?

Ja niin, vähintään kymmenten painettujen sivujen mittaisista keskusteluista yksittäisten virkkeiden satunnaisessa järjestyksessä poimiminen esimerkiksi vihapuheesta keskustelussa on vähintäänkin moraalisesti kyseenalaista. Taitaa tosin olla niin että näiden tutkijoiden mielestä jo tämän toteaminen on vihapuhetta, se kun kyseenalaistaa ainoan oikean doktriinipaketin joka oikeastaan määrittelee kaiken ulkopuolellaan olevan vihapuheeksi.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 377
  • Liked: 2985
  • Misantrooppi. VHM, evoluution harha-askel.
Tällaisten selvityksien tekijät voisivat nähdä sen verran vaivaa, että oikeasti kaivaisivat niitä todellisia vihapuhesivustoja esiin. Hommaforum on julkinen, tiukasti moderoitu sivusto. Todellinen viha on ihan jossain muualla, syvällä darknetissä.

Miksi ihmeessä nostetaan esiin kriittisyyttä, kun hiukankin pienellä vaivannäöllä löytyy ihan todellista törkyä. Jos toimittelija oikeasti haluaisi avata silmänsä, niin hän löytäisi rauhanuskonnon edustajien keskusteluista huomattavasti rajumpaa tekstiä. Mutta kun ei. Helpompi on löysäillä ja kuukkeloida "vihapuhe", siitä yksi klikkaus ja ollaan hommassa.

Anarkomarkojen vihapuheesta media on kumman hiljainen, taas kerran näytän kuutamoa tasapuoliselle tiedonvälityksen periaatteelle.

Journalismi sellaisena, kuin sen pitäisi olla, on tänäpäivänä täysi vitsi.
Suomi 101

Tämäkin teksti on kirjoitettu pöntöllä istuen. Samaa kummastakin päästä.

Oikeus sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun on keskeinen perusoikeus ja avain yhteiskunnalliseen
keskusteluun.

Helsingissä 15.11.2017 Työministeri Jari Lindström

foobar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 16 304
  • Liked: 25026
Tällaisten selvityksien tekijät voisivat nähdä sen verran vaivaa, että oikeasti kaivaisivat niitä todellisia vihapuhesivustoja esiin. Hommaforum on julkinen, tiukasti moderoitu sivusto. Todellinen viha on ihan jossain muualla, syvällä darknetissä.

Miksi ihmeessä nostetaan esiin kriittisyyttä, kun hiukankin pienellä vaivannäöllä löytyy ihan todellista törkyä. Jos toimittelija oikeasti haluaisi avata silmänsä, niin hän löytäisi rauhanuskonnon edustajien keskusteluista huomattavasti rajumpaa tekstiä. Mutta kun ei. Helpompi on löysäillä ja kuukkeloida "vihapuhe", siitä yksi klikkaus ja ollaan hommassa.

Anarkomarkojen vihapuheesta media on kumman hiljainen, taas kerran näytän kuutamoa tasapuoliselle tiedonvälityksen periaatteelle.

Journalismi sellaisena, kuin sen pitäisi olla, on tänäpäivänä täysi vitsi.

Ei näiden ole edes tarkoitus vähentää hankalien ja oman ideologisen viitekehyksen kannalta ikävien vihapuheiden määrää, edes niiden joissa videoissa roikotetaan irtopäitä ja kehotetaan suoraan tekemään samaa taivaspaikan saamiseksi. Ei, tavoitteena on hyökätä vaarattomiksi tunnettuja virallisia vihollisia vastaan jotta saadaan seuraavaankin projektiin rahaa. Ja ilmeisesti ei oikeastaan haluta vihollistakaan hävittää, koska silloin seuraavassakin projektissa voidaan toistaa sama temppu samojen valittujen vihollisten kanssa, kehitetään vaan vähän retoriikkaa eteenpäin viitaten edellisiin omiin ja kavereiden virhetulkintoihin johtavana tutkimusmateriaalina.

Se kun vielä selviäisi millä tapaa Hommaa vastaan hyökkääminen edesauttaa lasten fyysistä tai henkistä turvallisuutta kustannustehokkaimmalla tavalla. Voin vain olettaa ettei se olekaan tavoite, tavoite on hankkia seuraavan lasten fyysistä ja henkistä turvallisuutta edesauttamattoman tutkimuksen rahoitus kustannustehokkaimmalla tavalla.
"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi" - Rändöm

Waldseemüller

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 551
  • Liked: 6517
Lainaus
"Projekti on siis täydellinen menestys. Kaikki muut asiat ovat nyt toissijaisia. Teoreettiset ja potentiaaliset
ilmastouhat ovat työntäneet taka-alalle ja pois mielistä konkreettisen ja akuutin väestönvaihto- ja islamisaatiouhan.”
keskustelija Hommaforumilla, 21.9.2019

Eilisissä Ylen uutisissa oli Saksasta mielenkiintoinen tieto: ilmastovouhotus on nyt ihmisten mielissä se kaikkein tärkein asia ja ongelma.

Projekti on siis täydellinen menestys. Kaikki muut asiat ovat nyt toissijaisia. Teoreettiset ja potentiaaliset ilmastouhat ovat työntäneet taka-alalle ja pois mielistä konkreettisen ja akuutin väestönvaihto- ja islamisaatiouhan.

Miljoonat kanakit haistattavat paskat ilmastolle, he haluavat Mersun ja kymmenen lasta. Ilmaston nimissä saarnaava itsemurhakultti tasoittaa tietä tulevalle kalerginruskealle Saksalle.

Äiti äiti, pelastakaalapset on huomannut mut!

Missä tuossa sitä väkivaltaa ja äärtä oli? Ei sillä että kiinnostaisi suvakin näkemys allekirjoittaneen ajatuksista.
Jos olisimme väärässä, meitä ei yritettäisi vaientaa.

Charlie

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 342
  • Liked: 1086
  • UROS
Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Keskustelija 1. ”Naistutkimus aloitti asemoimalla itsensä vain aktivisteiksi. Ala jossa ei ole mitään mielekästä tutkimusta, mutta vain tarkoitus tuottaa mahdollisemman paljon mahdollisemman radikaaleja aktivisteja. Muut alat seuraavat perässä. Ensimmäisenä tietenkin ilmasto”tiede”.”

Keskustelija 2. ”Sitäpaitsi pelko väestönvaihdosta ja Euroopan islamisoinnista on paljon konkreettisempi ja ajankohtaisempi kuin joku ilmastonmuutos, josta kukaan ei tiedä mitään varmaa voiko ihminen yleensä siihen mitenkään edes vaikuttaa. Luonnonvoimia vastaan on turha tapella.”

Keskustelija 3. ”Totta. Väestöräjähdykseen verrattuna ilmastonmuutos on Ö-luokan ongelma, jota vasemmistovihreä media toitottaa, että ei tarvitsisi puhua siitä varsinaisesta ongelmasta.”

Keskustelija 1. ”Olemme sysänneet maapallon ilmaston punavihreällä politiikalla peruuttamattomasti muutoksen tilaan, johon ei ole pikaisia korjauksia. Eikä varsinkaan jonkun 16-vuotiaan asperger + fetaali alkoholisyndrooma -potilaan johtamana. Voi yökötys mikä tapaus Greta on, hän on hyväksikäytetty kehitysvammainen lapsi.”

Keskustelija 4. ”Jujuhan on juuri siinä, että Greta on vihreiden profeetta, koska vammaisen pikkutytön julistusten haastaminen ne kumoavilla asia-argumenteilla on vihapuhetta.”

Keskustelija 3. ”Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tuon ikäinen tyttö olisi itse kehitellyt noita ajatuksia, tai omaisi riittävää sivistystä ja ymmärrystä, saati kokemusta kyetäkseen edes puolustamaan
horinoitaan.”

Keskustelija 5. ”Kun ne ongelmat eivät johdu OIKEASTI siitä väestönkasvusta. Se, että tänne kelluu neekereitä on se meidän ongelmamme. Afrikan ongelmat ovat täysin eri asia, jonka oheisilmiö kelluvat neekerit ovat riippumatta siitä, kuinka paljon heitä on kotimaissaan.”

Keskustelija 1. ”[…] Oikea ongelma, kansainvaellus ja uskonsota, uhkaavat välittömästi.”

Keskustelija 6. ”Greta on aivan täysi paholaisen ruumiillistuma, kun hän luo pelkoa ja ahdistusta tyhjästä. Häntä ei pitäisi olla olemassakaan.”

Keskustelija 3. ”[…] Ilmastouskovaisille maailmanlopun ennustajille suosittelen joukkoitsemurhaa. Paras ympäristöteko heille.”

Hommaforumilla käytyä keskustelua 03.02.2019

Tuo ei ole käytyä keskustelua mainittuna päivänä vaan melkein vuotta myöhemmin kuukauden aikana käydyistä keskusteluista mielivaltaisesti ja mielivaltaisessa järjestyksessä peräkkäin pantuja irrallisia kommenttien osia ilman kontekstia.
Lainataas nuo kaikki tähän. Boldasin jokaisesta sen osan, jota raportti lainaa. Kaikki viestit on Greta Thunberg -ketjusta.

"Keskustelijan 1" ensimmäisen lainauksen on kirjoittanut @ApuaHommmaan.

Suureksi mysteerioksi jää se miten tämä kurssi edesauttaa sivistystä tai tieteen kehitystä. Taitaa olla niin että ne ovat täysin toissijaisia tavoitteita ainakin niiden määritelmäviitekehysten piirissä jotka minä tunnen...

Naistutkimus aloitti asemoimalla itsensä vain aktivisteiksi. Ala jossa ei ole mitään mielekästä tutkimusta, mutta vain tarkoitus tuottaa mahdollisemman paljon mahdollisemman radikaaleja aktivisteja. Muut alat seuraavat perässä. Ensimmäisenä tietenkin ilmasto"tiede".

"Keskustelija 2" on @ismolento samaisessa Greta-ketjussa muutamaa päivää aiemmin.

Ilmastoilkivalta on parempaa ilkivaltaa. Bristolissa nainen vandalisoi kunnan rakennusta spraymaalilla. Oikeus totesi syytetyn syyttömäksi, koska tällä oli oikeuden mukaan laillinen oikeutus tekoonsa eli välitön pelko ilmastonmuutoksen aihettamasta tuhosta.

Mulla on oikea ja perusteltu pelko väestönvaihdosta. Saisinkohan mä rikkoa lakia, vai onko vain ympäristöahdistus laillinen tekosyy?

Aika kalteva pinta. Seuraavaksi vedetään turpaan "ilmastodenialistia" ja vedotaan tähän päätökseen.

Sitäpaitsi pelko väestönvaihdosta ja Euroopan islamisoinnista on paljon konkreettisempi ja ajankohtaisempi kuin joku ilmastonmuutos, josta kukaan ei tiedä mitään varmaa voiko ihminen yleensä siihen mitenkään edes vaikuttaa. Luonnonvoimia vastaan on turha tapella.

"Keskustelija 3" on myöskin @ismolento, lokakuussa eli muutamaa viikkoa aiemmin. Myöhemmätkin lainaukset on aivan satunnaisessa järjestyksessä, joten en jaksa päivitellä niitä jokaisen kohdalla.

Missä ne tuhot ja katastrofit ovat, jotka oikeuttaisivat linkolalaisen näkemyksen? Sinä aikana kun Linkola on julistanut tuhoa ja brutaaleja ratkaisukeinoja, on ihmiskunnan elintaso ja elämänlaatu parantunut huimasti monella mittarilla mitattuna. Ennätyksellinen väkimääräkin kertoo lähinnä siitä, että ihmiskunnalla menee hyvin.

Sinänsä ymmärtäisin sen, että Linkola ei "tapa itseään", jos hän sattuisi olemaan niitä harvoja kirkkaasti ajattelevia ja kokonaisuuden näkeviä, joita tarvittaisiin paremman maailman luomiseen, mutta kun hän on lähinnä öyhöttävä pessimisti joka näkee tuhon mahdollisuuden kaikkialla, kun on päättänyt sen  nähdä.

Milloin Linkola on sanonut päämääräkseen ihmiskunnan elintason ja elämänlaadun parantamisen? Hänen ydinsanomansahan on, kuinka juuri se väestönkasvuun yhdistettynä tuhoaa luontoa peruuttamattomalla tavalla.

Luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen ihmiskunnan takia on tosiasia, ei vain jonkun pessimistin öyhötystä. On sitten eri asia, mitä asialle pitäisi tehdä ja millä perusteilla.

Mitä ennätykselliseen väkimäärään eli väestöräjähdykseen tulee, suomalaisten poliitikkojen typeryyteen yhdistettynä se on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin uhka suomalaisten tulevaisuudelle.

Totta. Väestöräjähdykseen verrattuna ilmastonmuutos on Ö-luokan ongelma, jota vasemmistovihreä media toitottaa, että ei tarvitsisi puhua siitä varsinaisesta ongelmasta.

"Keskustelija 1" on toisessa lainauksessa @toumasho.

Mielestäni tässä on kyse "maalitolppien siirto"-operaatiosta, jonka taustavoimina toimivat punavihreät aikuiset. Päätökset maailman lämpenemisen suhteen tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla. Niiden syntymiseen vaikutti olennaisesti ydinvoiman vastainen liike, jonka tausta hyvin tunnetaan. Kun ydinsodan uhka vähitellen alkoi hiipua suurvaltojen liennytyksen myötä, niin ympäristö- ja vasemmistoihmiset käänsivät tykit kohti ydinvoimaa.

Pintamotivaationa heillä oli irrationaalinen pelko, että ydinvoima olisi jollakin tavalla ydinaseiden olemassaolon mahdollistaja, pohjamotiivina ymmärrys siitä, että täys-ydinvoimaistetut länsimaat muuttuvat täysin itseriittoisiksi, jolloin mm. Neuvostoliitto ja muutama muu paskavaltio romahtavat liki välittömästi. Näinhän silti kävikin - Neuvostoliiton osalta. Muutama viheliäinen arabimaa vielä on elävien kirjoissa ja Neuvostoliiton ruumiilla on selkeä pulssi, koska me haluamme tankata bensaa tankkiin ja polttaa öljyä. Tämä on kohta ohi, kun sähköinen liikenteen vallankumous tekee öljystä pelkän kemianteollisuuden raaka-aineen, jota kulutetaan murto-osa nykyisestä.

No, palataan maalitolppien siirtämiseen - miksi Gretaa ja muita lapsia hyväksikäytetään nyt armotta? No tietenkin siksi, että kukaan ei kykenisi näkemään todellisuutta, eli sitä, että se sama porukka, joka aiheutti omilla toimillaan massiivisen fossiilisten käytön ja CO2-tasojen nousun, yrittää nyt vierittää syytä tapahtuneesta nykyisten päättäjien niskoille. Nyt on aivan liian myöhäistä. Voimme toki edelleen rakentaa sen puuttuvan ydinvoiman tänne, joka alunalkujaankin olisi kuulunut 70-00 -lukujen aikana rakentaa, mutta se ei enää palauta ilmastoa mihinkään. Kuten ei myöskään sekään, että kaikki kulutus lopetettaisiin.

Olemme sysänneet maapallon ilmaston punavihreällä politiikalla peruuttamattomasti muutoksen tilaan, johon ei ole pikaisia korjauksia. Eikä varsinkaan jonkun 16-vuotiaan asperger + fetaali alkoholisyndrooma -potilaan johtamana. Voi yökötys mikä tapaus Greta on, hän on hyväksikäytetty kehitysvammainen lapsi.

Tältä setämieheltä ei heru muuta kuin sääliä Gretalle ja vihaa hänen "kaitsijoilleen", jotka törkeästi vajaavaltaista nuorta ohjailevat omiin tarkoituksiinsa.

"Keskustelija 4" on @Roope itse.

Kukahan ilmastoskeptikko haastaisi tuon Gretan rehelliseen väittelyyn, jossa katsottaisiin, kumpi tietää ilmastosta ja sen luonnollisista sykleistä enemmän? Mitkä ovat Gretan argumentit, tietääkö hän mistä puhuu?

Jujuhan on juuri siinä, että Greta on vihreiden profeetta, koska vammaisen pikkutytön julistusten haastaminen ne kumoavilla asia-argumenteilla on vihapuhetta. Greta on koskematon.

"Keskustelija 3" on toisella kertaa @alussaolisana.

^

Eli jos joku on vielä ihmetellyt, mistä Greta-ilmiössä on kyse, niin tuossahan se on täydellisen selvästi kerrottu: kommunistisesta maailmanvallankumouksesta, jossa ilmaston nimissä orjuutetaan koko ihmiskunta. Tietenkin superrikasta aate-eliittiä lukuunottamatta.

Lisäksi tuo kertoo selkeästi, että Greta on pelkkä sätkynukke. Ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tuon ikäinen tyttö olisi itse kehitellyt noita ajatuksia, tai omaisi riittävää sivistystä ja ymmärrystä, saati kokemusta kyetäkseen edes puolustamaan horinoitaan.

"Keskustelija 5" on foorumilta poistunut/poistettu @newspeak.

Sieltähän kelluu jo. Ihmisalakuljettajat voivat luvata uimataidottomillekin turvallista matkaa. Pelastusalukset (voisivatko olla salakuljettajien "lahjoituksilla" tuettuja?) odottavat melkein rannassa halpaa työvoimaa Eurostoliiton kapitalistien tilauksesta.

Kun ne ongelmat eivät johdu OIKEASTI siitä väestönkasvusta.

Se, että tänne kelluu neekereitä, on se meidän ongelmamme.

Afrikan ongelmat ovat täysin eri asia, jonka oheisilmiö kelluvat neekerit ovat riippumatta siitä, kuinka paljon heitä on kotimaissaan.


- - -

Kaupungistuminen. Se ongelma myös täällä Suomessa. Ihmiset muuttavat työn perässä kaupunkeihin.

Tärkeämpää olisi kehittää infraa sinne, missä sitä tarvitaan. Se ei onnistu, jos kaikki haluavat asua kilometrin korkeassa neukkukuutiohökkelissä.

Kolmas "Keskustelijan 1" lainaus on kolmannelta eri nimimerkiltä @Radio. Hitto kun kyseisellä keskustelijalla onkin nimimerkkejä! Luulisi modejenkin kiinnostuvan! ;D

Voi voi näitä ahdistuneita ja tyhmistyneitä nykynuoria. Suurten ikäluokkien edustajana on pakko revetä huutonauruun kun nämä kurittomat kakarat möykkäävät ja neuvovat suuressa viisaudessaan vanhempiaan ikiaiaikaiseen tapaan.
Ilmastoöyhötys on suuri huijaus. Maailman nykyjohtajat on syyllistetty pahiksiksi. Kuinka ovatkaan kehdanneet kaasuttaa maapallon. Reetta lähetettäköön Kiinaan, suurimpaan ilmastoa pilaavaan maahan. Opettavat hiukan ehkä...
Kymmenien vuosien päästä todennäköisesti tieteen keinoin hoidettu ilmasto-ongelma varmaan naurattaa silloin eläviä. Kukaan ei kuitenkaan vielä naureskele meille ydinsodan uhkan alla kasvaneille. Kommunismin aave oli häädetty, tuntuu nyt nousevan punavihreänä kummituksena.
Oikea ongelma, kansainvaellus ja uskonsota, uhkaavat välittömästi.

"Keskusteilja 6" on @Hiilivety.

Greta on aivan täysi paholaisen ruumiillistuma, kun hän luo pelkoa ja ahdistusta tyhjästä. Häntä ei pitäisi olla olemassakaan. Ihmiset kyllä voivat vähentää kulutustaan, mikä sinänsä ei ole edes tarpeen koska luonnonvarat eivät ehdy, vaan talous ja teknologia huolehtivat niistäkin, mutta tällä kaikella ahdistuksella on tuhoisia vaikutuksia ihmisille ja toiminnan vähentäminen on tuhoisaa sosiaalisesti ja yhteiskunnan kannalta.

Lopuksi "Keskustelija 3" on myös @Radio, joka aiemmin oli yksi "Keskustelija 1":n monista nimimerkeistä.

Meillähän on jo ilmastopuolue, PS. Kaikista muista puolueista poiketen suhtautuminen ilmaston muuttumiseen halutaan pitää jossain terveen järjen rajoissa. Ilmastouskovaisille maailmanlopun ennustajille suosittelen joukkoitsemurhaa. Paras ympäristöteko heille.



Eli lista havaitsemistani puutteista lainauskäytännöissä näiden osalta:

  • Yksikään viesteistä ei ollut kirjoitettu 3.2.2019, jolloin raportti väittää keskustelun käydyn. Viestit oli pääosin kirjoitettu syys-joulukuussa 2019. Yksi viesti oli kirjoitettu maaliskuussa 2019.
  • Mikään viesteistä ei liittynyt toisiinsa, joten kyseessä ei todellakaan ollut mikään keskustelu. Tai edes kolme erillistä keskustelua, kuten tarkkasilmäinen voisi aistia raportin puhekuplien asennoista.
  • Peitenimiä sekoitetaan täysin raportissa mielivaltaisesti. Osa raportin eri keskustelijoista on sama kirjoittaja, ja monen keskustelijan suuhun oli laitettu useiden käyttäjien kirjoituksia.
  • Vain kahdeksanteen ja kymmenenteen lainaukseen on merkitty katkelman merkiksi [...]. Vaikka siis monessa muussakin lainauksessa on pätkäisty alkuperäistekstistä tylysti virke tai pari.

Bonus: Raportin seuraavalta sivulta löytyy suorastaan legendaarinen katkolainaus.

Lainaus käyttäjältä: Raportin s. 23
” […] kun matut joka tapauksessa raiskaavat, niin olisi oikein, jos se raiskaus osuisi niiden kohdalle, jotka matuja maahan haluavat.”
keskustelija Hommaforumilla, 19.9.2019

Mitä oikeasti sanottiin? Joku arvanneekin jo, että tuo oli referaatti Halla-ahon sanomisista.

^^ Tuokin väsynyt paskanjauhaminen saisi loppua. Jos idiootit eivät ymmärtäneet Halla-ahoa, niin häpeäisivät ennemmin. Iiriskin itkee, ettei haluaisi tulla työpaikkaan, jossa työkaveri haluaa, että hänet raiskattaisiin. Sanoutuisi sitten irti saatanan idiootti.

Halla-ahohan haluaisi, että yhtäkään naista ei raiskattaisi Suomessa. Mutta hän esitti toiveen, jonka minäkin kavereille sanoin jo ennen Halla-ahon kirjoitusta, että kun matut joka tapauksessa raiskaavat, niin olisi oikein, jos se raiskaus osuisi niiden kohdalle, jotka matuja maahan haluavat. On se niin vaikea ymmärtää suomenkieltä.

Tämän informaatiopläjäyksen meille tuotti Rosa Haavisto Pelastakaa Lapset ry:stä, opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Haavisto on julkisen Linkedin-profiilinsa kuvauksen perusteella kiinnostunut sosiaalisesta vaikuttamisesta ja disinformaatiosta, minkä huomaa! Ensiluokkaista työtä.

Lainaus
Soon-to-be social psychologist interested in matters of equality, social influencing and disinformation.

Currently writing my thesis about violent extremism in social media.

Matias Turkkila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 519
  • Liked: 3151
  • Päätoimittaja, Suomen Uutiset
Lainaus käyttäjältä: Pelastakaa Lapset: Väkivaltainen ääriajattelu verkossa
Yksi tämän katsauksen päämääristä on ollut tarkastella verkkoon suunnatun selvitystyön kautta, miten väkivaltainen ääriajattelu ilmenee ja leviää suomenkielisissä verkkoympäristöissä. Tiedonkeruun apuna on käytetty crawler-työkalua, jonka avulla avointa verkkodataa on voitu tarkastella systemaattisemmin. Selvitystyössä on tarkasteltu suomenkielisiä verkkokeskustelufoorumeja, blogeja ja uutissivustojen kommenttipalstoja. Lisäksi tiedonkeruu on ulotettu sellaisiin globaaleihin sosiaalisen median alustoihin, joilla keskustelua käydään myös suomeksi.

Verkossa olevien tietokantojen laajamittainen kopiointi on itse asiassa tekijänoikeuslainsäädännön nojalla kiellettyä. Koskee myös kopion valmistamista yksityiseen käyttöön.

Ernst

  • Asiantuntija
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 27 064
  • Liked: 20080
Mt:lla on pointti. Tuollaista aineistoa, dataa, voisi hyvinkin käyttää väärin. Tekijänoikeus on selvä, mutta tietosuojalainsäädäntö on sekin olemassa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

toumasho

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 699
  • Liked: 2894
  • ..and when the machine breaks down, we break down
Tämä aamu: "Mut on mainittu Hommafoorumilla!" - menee n. 5 sekuntia - "Enkai mä nyt saatana oo taas revitellyt liikaa ja tullut adminilta noottia?" - lukee ketjun - "Ahahahahah! Olen SERTIFIOITU vihapuhuja!"

No okei, Rosa vähän veteli mutkia suoraksi ja irroitteli konteksteja, mutta hyväksytään, hänellä oli selkeästi jalo tarkoitus pelastaa lapset! :D :D :D Suurinta mahdollista tuhoa tekisi varmaankin Hommaforumin virallinen vastaus jäsen @Charlie hyvää tutkimusta käyttäen, niin kyseisen "vihapuheen" konteksti avautuisi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Ps. "You FOOLS! ALL the pills are RED!" :D - täältä Hommaforumilta ei sinisiä pillereitä saa, joten lukijat varokoon.


Niobium

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 377
  • Liked: 2985
  • Misantrooppi. VHM, evoluution harha-askel.
Rosa Haavisto on tullut julkisesti jauhotetuksi.

Arvelen, että häneltä ei tule vastinetta tahi minkäänlaista oikaisuvaatimusta perusteluineen. Jos perusteet löytyvät, olen ihan valmis arvioimaan selvityksen avoimin ajatuksin. Hyvä Rosa, astu esiin ja puolusta selvitystäsi.

E, ja vielä, Rosa hyvä, luuletko, etteivätkö tätä foorumia seuraisi ihan tavan kansa? Vaikkeivat olisi nuivia nimellään tahi muuten nimimerkin takaa huutelevia vellipöksyjä kuten minäkin?

Kun Sinä, Rosa, seuraavan kerran teet "selvityksiä", niin voisitko olla hieman tarkempi tekemisissäsi?
« Viimeksi muokattu: 27.03.2020, 19:04:43 kirjoittanut Niobium »
Suomi 101

Tämäkin teksti on kirjoitettu pöntöllä istuen. Samaa kummastakin päästä.

Oikeus sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisuun on keskeinen perusoikeus ja avain yhteiskunnalliseen
keskusteluun.

Helsingissä 15.11.2017 Työministeri Jari Lindström

Alapo

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 772
  • Liked: 1538
Kun Sinä, Rosa, seuraavan kerran teet "selvityksiä", niin voisitko olla hieman tarkempi tekemisissäsi?

Miksi olisi? Kun pääasia, että kaikki tälläiset missä hommaforum mainitaan, varsinkin negatiivisessa valossa, menee kuin väärä raha toisiin piireihin. Ei ole väliä, vaikka niitä täällä oikaistaisi, vaan pitäisi saada jossain aivan muualla oikaistuiksi. Jolloin saataisiin ehkä joku tolkku siihen, miten näitä kaikenlaisia tutkimuksia ja väitöksiä tehdään ja julkaistaan. Nyt kun ei ole edes tarvetta tehdä totuudenmukaista mistään, kun hommalaisia ei uskota. Eikä kukaan ei hommalainen uskalla muuraihaispesään sohaista.

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 556
  • Liked: 75009
Lainaus
Esitys: Laiton uhkaus muuttuu virallisen syytteen alaiseksi, jos uhri hoitaa työtään

Laiton uhkaus on nykyisin asianomistajarikos eli syyttäjä ei voi nostaa siitä syytettä ilman uhrin toimintaa. Uudella lakiesityksellä on tarkoitus ehkäistä vihapuhetta, järjestelmällistä häirintää ja niin sanottua maalittamista.

OIKEUSMINISTERIÖ esittää tuoreessa lakiesityksessään, että laiton uhkaus muuttuu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, jos rikos kohdistuu työtään tai julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön.

Lakiesityksen valmistelusta kertoi keskiviikkona oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r).

Lakiesitys on osa isompaa kokonaisuutta, jolla on tarkoitus ehkäistä vihapuhetta, järjestelmällistä häirintää ja niin sanottua maalittamista.

”Lainsäädäntöhän ei tunne sellaista sanaa ollenkaan. Siksi yksi tapa parantaa tätä asiaa on se, että tehdään laittomasta uhkauksesta virallisen syytteen alainen rikos”, oikeusministeri Henriksson sanoo.

Maalittamisessa voi olla kyse esimerkiksi suorasta tai epäsuorasta uhkailusta tai yksityiselämään liittyvien tietojen kaivelemisesta ja vääristelemisestä.

[...]

Laittomasta uhkauksesta on rikoslain mukaan tuomittava henkilö, joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa.

Virkamiehen vastustaminen ja väkivaltainen vastustaminen ovat jo rikoslaissa virallisen syytteen alla, mutta lakiesitys veisi sinne myös muun virkamiesten laittoman uhkailun, joka ei sovellu kyseisiin syytekohtiin.

LAKIESITYS koskee tasaisesti eri ammattiryhmien edustajia. Henrikssonin mukaan sen on tarkoitus vahvistaa esimerkiksi lastensuojelussa, kaupallisessa työssä, opetustyössä olevien henkilöiden sekä toimittajien asemaa.

Julkista luottamustehtävää hoitavien soveltamisalaan kuuluisivat puolestaan esimerkiksi kunnanvaltuustojen jäsenet ja muut kunnalliset luottamushenkilöt.
Helsingin Sanomat 27.5.2020

Lakimuutoksella ei olisi sinällään juuri vaikutusta, mutta on pelättävissä, että laittoman uhkauksen tulkintaa ryhdytään samalla muuttamaan uhriutujan fiiliksiin perustuvaksi, sillä juuri sitähän viime aikojen maalituskeskustelussa on ajettu takaa (vrt. Rebekka Härkösen tapaus).

edit:
Kertasin tuota Härkösen tapausta ja miten se on esitetty valtamediassa jälkikäteen:

Kansan Uutiset: Vihankylväjät verkossa – mitä edustajat edellä, sitä kansa perässä 13.5.2018

Lainaus käyttäjältä: Kansan Uutiset
Rasismin, fasismin ja naisvihan tulkitseminen asiallisiksi poliittisiksi näkökulmiksi on saanut pontta myös kansanedustajien ja muiden näkyvien politiikan toimijoiden kokonaisia ihmisryhmiä leimaavista julkisista kannanotoista. Kun kohde on dehumanisoitu, hänellä ei nähdä ihmisarvoa, vaan ihmisestä on tullut suvakkien, homojen, islalmisaation kannattajien, feministien, venäjänvihaajien tai jonkun muun inhotun ryhmän edustaja.

– Ei ole olemassa suurta taustavoimaa toimintaa organisoimassa, Pajari sanoo.

– Jonkinlaisia kellokkaita kyllä löytyy. Aiemmin hyökkäyksiin jaettiin ohjeita, nyt riittää, kun joku nostaa kohteen nimen esiin seinällään.

Toki kyseinen maalittamiseksi kutsuttu toiminta saa lisäpuhtia, jos ensimmäisen kiven heittää esimerkiksi puolueen puheenjohtaja. Sen sai Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen kokea joutuessaan Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja Jussi Halla-ahon Facebook-seuraajien häiriköinnin kohteeksi.

Härköstä ei Pajarin ja Sovijärven kirjaan ole haastateltu, mutta tapausta on käsitelty julkisuudessa muutoin. Härkönen kirjoitti Turun Sanomiin Hassan Zubierista, joka auttoi Abderrahman Bouananen puukkohyökkäyksessä loukkaantuneita. Halla-aho jakoi Facebook-seinällään MV-lehden videon, jossa Zubierin toiminta ja sen myötä Härkösen juttu pyrittiin kyseenalaistamaan.

Halla-aho poisti linkin, mutta Härkönen ehti päätyä häiriköinnin ja uhkailujen kohteeksi. Härkönen pyysi valtakunnansyyttäjää linjaamaan, oliko hänen tapauksessaan kyse yleisestä edusta, jolloin asia olisi voitu tutkia ja syyttää ilman hänen itsensä tekemää rangaistusvaatimusta. Valtakunnansyyttäjä ei tulkinnut syyterajan ylittyneen. Ylen haastattelussa Härkönen toteaa ongelman olevan lainsäädännössä, ei syyttäjän tulkinnassa.

Valtakunnansyyttäjän linjauksen jälkeen Härkönen perui periaatepäätöksensä ja teki poliisille rikosilmoituksen, jossa vaati tutkimaan, oliko Jussi Halla-aho syyllistynyt viestissään laittomaan uhkaukseen. Halla-ahoon kohdistuva syytös ja rangaistusvaatimus oli absurdi, etenkin kun Härkönen ei toisaalta edelleenkään suostunut tekemään rikosilmoituksia saamistaan tappouhkauksista, joita kertoi yhdessä vaiheessa saavansa parikymmentä päivässä.

Lain muuttamista "maalittamisen" estäväksi vaadittiin jopa kymmenien päätoimittajien julkisessa vetoomuksessa, mutta yksikään vaatija ei koskaan täsmentänyt, miten lakia pitäisi muuttaa. Jupakasta jäi käteen se, että pitäisi olla laki Jussi Halla-ahon sanomisten tuomitsemiseksi.

Tämäkin vielä:
Lainaus käyttäjältä: Kansan Uutiset
Toinenkin arveluttava kunnia lankeaa Halla-aholle. Esittämällä aikoinaan toiveen, jonka mukaan oikeudenmukaista olisi, että maahanmuuttaja raiskaisi Rosa Meriläisen hän väyläsi tietä väkivaltaisilla seksuaalifantasioilla kohteitaan pommittaville nais- ja maahanmuuttovastaisille vihaviestijöille.

Tuon Jussi Halla-ahon blogikirjoituksen kohdan ehti näkemään vuonna 2006 ehkä muutama sata ihmistä ennen sen poistamista muistaakseni jo samana päivänä. Sen sijaan valtavasti suuremmalle joukolle tuli tutuksi valtamediassa ja somessa vielä nykyäänkin toistettava perätön väite, että Halla-aho olisi kirjoituksessaan kehottanut ihmisiä raiskaamaan Meriläisen. Jos jollekin, niin kunnia kuuluu siis etenkin Rosa Meriläiselle itselleen, joka tuota valhetta on aktiivisesti levittänyt.
« Viimeksi muokattu: 27.05.2020, 16:45:42 kirjoittanut Roope »
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

DuPont

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 048
  • Liked: 3230
Sananvapautta uhataan. Ei suoraan. Pikkuhiljaa... :silakka: