Kirjoittaja Aihe: 2018-11-28 Oulu: 7 ulkomaalaista vangittu tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista  (Luettu 111865 kertaa)

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 8 565
  • Liked: 4053
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Otetaan ajatusleikki, että Suomeen asettuisi joukko upporikkaita sheikkejä. He työllistäisivät suoraan ja välillisesti tuhansia suomalaisia ja vahvistaisivat muutenkin kansantaloutta. Tämän lisäksi heillä kuitenkin olisi vastustamaton kiusaus pahoinpidellä, raiskata ja tappaa suomalaisia, aina silloin tällöin, kulttuurin velvoittamana.

Yllä kuvattu olisi sietämätön asetelma. Sheikkien tuomista hyödyistä huolimatta suomalaisten koskemattomuus ei ole kaupan. Sheikit saisivat painua sinne missä pippuri kasvaa.

Mutta:

Šeikeillä olisi niin paljon rahaa, että he pystyisivät ostamaan poliittista vaikutusvaltaa nykyestablishmenttimme hallusta. Johtava porukkamme ei ole niin tyhmää että sallisi sellaisen ihan heti. Vähäarvoisempi porukka tuo vipinää talouteen järkyttämättä liikaa olemassaoleva rakenteita. Mutta tätä menoa saadaan šeikit ja emiiritkin tänne ennen pitkää.
And madness and despair are a force.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 299
  • Liked: 17779
Vs: 2018-11-28 Oulu: 7 ulkomaalaista vangittu seksuaalirikoksista
« Vastaus #961 : 06.12.2018, 11:49:33 »
Lainaus käyttäjältä: Marjut Ollitervo twiittaa
Miksi ulkomaalaistaustaisen tekemä seksuaalirikos pitää käsitellä Erityisenä?

Lainaus käyttäjältä: Kaarina Hazard twiittaa
Kiinnostaa tää @oulunpoliisi n ahkera hokema seksuaalirikollisten ulkomaalaistaustaisuudesta. Miksi juuri ulkomaalaistaustaisuus on juuri tässä niin tärkeää?

Vastauksena rouville yhteisesti: siksi, koska huma-maahanmuuttajien rikollisuus on sellaista, joka olisi ollut mahdollista välttää. ...

Niinpä.

Samassa yhteydessä arvon leidit olisivat aivan hyvin voineet ihmetellä myös sitä miksi tieteessä tehdään kaikenlaisia luokitteluja, ja annetaan nimityksiä ilmiöille ja asioille. Eikö voitaisi tyytyä vain siihen, että sanotaan siellä "miilussa" pyörivän atomeja? Mitä niitä nyt lähteä tutkimaan ja ihmettelemään sen tarkemmin? Samahan myös sekin, että onko tauti kuumetta vai ebolaa, eikö vain? Syöpää tai joku patti? Tilinpidon luvut tuloa vai menoa?

Jo tällä hyvin suppealla johdannolla hazardilta ja ollitervolta pitäisi onnistua tarvittavien vastausten löytäminen kysymyksiinsä ihan itse. Jos oikeaa vastausta ei silti löydy, niin sitten on aika palata takaisin peruskoulun pulpettiin. Jotakin oleellista on päässyt livahtamaan ohi korvien.

Blanc73

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 11 540
  • Liked: 15669
  • Geenivirhe paholainen, Oulun osasto
Twitteristä poimittua, 2000 re-twiittiä lähestyy..
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Vänkääjä

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 290
  • Liked: 447
Vastuullinen uutissivusto Kansan Uutiset ei ole ollenkaan uutisoinut Oulun tapahtumista. Ilmeisesti uutisoiminen tuosta aiheesta on heille kiusallista.

Vasemmistoliitto on todennut jo jokin aika sitten, että tulevat vaalit ovat "ilmastovaalit". Sitä on nyt harjoiteltu, luettu ja opiskeltu ulkoa tilastoja ja raportteja. On mietitty ja valmistauduttu vasta-argumentteihin jne.
Ei pää-äänenkannattajankaan kannata alkaa nyt sotkemaan suunnitelmaa, jonka toteutumiseen on enää nelisen kuukautta. Harmi (heille) tosin, jos kun Oulun tapaisia kuvottavuuksia tulee esiin muiltakin paikkakunnilta. Siinä keskustelussa eivät ilmastoargumentit enää paina keskikokoisen dieselauton päästöjen vertaa.

kotivinkki

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 60
  • Liked: 192
Ei riitä tosiaan että uhrit joutuvat kärsimään niin hirveällä tavalla, lisäksi me kaikki veronmaksajat käytännössä rahoitetaan tuo raiskailu ja Suomi ottaa velkaakin ihan vaan taatakseen noille hirviöille hyvät mahdollisuudet puuhiinsa.  >:( >:(

Menin muuten eilen illalla kotiin Hgin rautatieaseman kautta ja missään ei näkynyt näitä notkujamiehiä kuten yleensä.  Ihan poikkeuksellista kun oli vain kantiksen näköisiä liikkeellä. Mietin jo että onkohan heidät vihdoinkin häädetty pois asemalta mutta voi olla että ovat nyt päivät piilossa ja tulevat esiin vähän myöhemmin.

Sakaria

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 2
  • Liked: 33
Tervehdys vaan kaikille!

Omatkin silmäni onneksi vihdoin avautuivat tällä viikolla näiden järkyttävien tapahtumien johdosta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toivottavasti ei kuitenkaan liian myöhään. Nyt tarvitaan tiukennuksia ja suunnanmuutos turvapaikkapolitiikkaan. Yhdessä varmasti saamme äänemme kuuluviin. Yksin asioista lässyttäminen ei tunnu johtavan mihinkään. Paitsi turhautumiseen koska päättäjät eivät kuuntele kansaa lainkaan.

Aallokko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 147
  • Liked: 3050
Vasemmistoliitto on todennut jo jokin aika sitten, että tulevat vaalit ovat "ilmastovaalit". Sitä on nyt harjoiteltu, luettu ja opiskeltu ulkoa tilastoja ja raportteja. On mietitty ja valmistauduttu vasta-argumentteihin jne.

Ilmastokysymyksiä ei voida ohittaa tulevissa vaaleissa. Siksi PS:n kannattaakin ottaa argumentikseen (ja aivan perustellusti) se, että massiiviset väestönsiirrot etelästä pohjoiseen ovat huonoin kuviteltavissa oleva asia hiilijalanjäljen kannalta ja ne ovat syytä pysäyttää välittömästi. Napapiirillä kulutusjuhlia viettävät ja hillittömästi lisääntyvät kehitysmaalaiset ovat todellinen ilmastovastuullisen yhteiskunnan irvikuva.

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 299
  • Liked: 17779
Turvapaikanhakijoita oli vähän yli 5000 vuosina 2016-2017. Nämä tehtaili siis 2700 rikosta vuosittain. Vuoden 2018 alkupuoliskolla turvapaikanhakijoita on ollut 1900. Nämä ovat tehtailleet siis 1300 rikosta. Aivan käsittämättömiä lukuja. Pelkästään tänä vuonna jokainen turvapaikanhakija on tuottanut 0.7 rikosta. Eli ei paljon puutu siitä että jokainen turvapaikanhakija tarkoittaa suoraan yhtä uutta rikosta Suomeen joka vuosi.

Tuo ei ole välttämättä niin yksioikoista, sillä myös aiemmin tulleiden hakemuksia haudotaan yhä turvapaikkaprosesseissa (ilmainen valitusoikeus, lakimiesapurit valtion kustannuksella, oikeus uusien hakemusten tekoon jne.). Siellä on edelleen melkoinen määrä vuonna 2015 tulleiden papereita jossakin prosessin vaiheessa maahanmuuttovirastossa, hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, sekä nämä keissit seilaavat vielä edestakaisin näiden instanssien välillä. Kokonaiskuvaa on varsin vaikea muodostaa. Pisimmät prosessit saattavat kestää 10 vuottakin. Saksassa on eräs keissi, jossa afrikkalainen on ketkutellut 30 vuotta asyyliprosesseissa välttäen karkotukset hankkiutumalla aina välillä vankilaan rikoksia tekemällä.

Yksi asia on kuitenkin selvä, lähes kaikki tänne tulleet "ystävämme" ovat edelleenkin täällä, paitsi vapaaehtoisesti itse poistuneet tai IOM:n avustuksella lähteneet, sekä ne varsin harvat saattaen maasta karkotetut. Näiden "poistuneiden" (takaisinkin saa tulla tekemään uutta asyylihakemusta) osuus on kuitenkin pieni verrattuna asylanttien kokonaistulovirtaan. Tämän johdosta nyrkkisääntö: Kaikki mitä tulee myös jää (määrällisesti viimeistään perheenyhdistämisten jälkeen).

Myös prosesseista omatoimisesti poistuneet ovat joko itse lähteneet ulkomaille tai sitten he ovat edelleenkin täällä "maan alle kadonneina". Tarkkoja määriä ei tiedä kukaan. Poliisillakin vain arvioita.

Näiden syiden johdosta eri kategorioiden rikollisuuden laskeminen on varsin hankalaa, mutta hyviä viitteitä on aina saatavilla, jos halua löytyy. Esimerkki Saksasta:

Turvapaikkakeskusten väkivalta

Kun pako Saksaan päättyy kuolemaan

Aggressiot ovat tupaten täysissä pakolaiskeskuksissa arkipäivää - tapahtuu myös murhia. Turvamiehet ovat usein riittämättömästi koulutettuja. Uraa uurtava tutkimus kartoittaa syitä.


Die Welt 6.10.2015 juttu saksaksi

(…)
Tämä ei ollut ensimmäinen veriteko saksilaisessa turvapaikkakeskuksessa. Pelkästään vuoden ensimmäisen puoliskon aikana on Saksin keskuksissa tehty kymmenen ns. henkeen kohdistunutta rikosta, jotka kaikki olivat tappoja tai tapon yrityksiä ja lisäksi yksi murha. Tämä ilmenee Saksin poliisin tietojärjestelmän tietoihin perustuvasta analyysistä "Rikollisuus turvapaikkakeskuksissa", jonka "Welt" on saanut käyttöönsä. Lisäksi ajanjaksolla tammi-kesäkuu kirjattiin 164 törkeää pahoinpitelyä ja 184 pahoinpitelyä, sekä yksi raiskaus. Vuodesta 2010 lähtien Saksin poliisi on tutkinut yhteensä 1630 turvapaikkakeskuksissa tapahtunutta rikosta, näistä 39 tapauksessa tekijänä on ollut saksalainen.

Kasvavien pakolaismäärien johdosta keskusten, parakkien ja telttojen väkivaltatapausten lista pitenee jatkuvasti. Mm. tänä vuonna on turvapaikanhakija tapettu Wiesbadenin, Teltowin, Wismarin, Haldenslebenin ja Gelsenkirchenin keskuksissa. ...   
(…)

Jonkinlaista tilannearviota pyrkii tekemään ensimmäinen turvapaikkakeskuksien väkivaltaa koskeva tieteellinen tutkimus. Sen toimeksiantajana on Brandenburgin sisäministeriö ja se on myös "Weltin" hallussa. Siinä todetaan, että eskalaatioiden ja konfliktien todennäköisyys ja yleisyys kasvaa lisääntyvän majoitustiheyden, vähäisten toimintamahdollisuuksien ja lähtöalueiden kasvavan moninaisuuden [monikulttuurin] myötä.

Haastateltuaan keskusten johtajia, työntekijöitä ja satunnaisesti valittuja asukkaita melkein kaikissa Brandenburgin yhteismajoitustiloissa toteavat sosiaalitutkijat: "Kaikkialla kerrottiin jatkuvasti normeja rikkovasta käytöksestä ja aggressiivisista verbaalisista yhteenotoista, uhkauksista ja loukkauksista, sekä myös vakavista omaisuusvahingoista ja ne olivat tutkimuksen mukaan majoituskeskusten arkipäivää." Kaikissa tutkituissa keskuksissa esiintyi väkivaltaa. Alkoholi ja huumeet olivat usein vaikuttaneet kiihdyttävästi konfliktien syntyyn. 

Melkein kaikki asukkaat ja keskusten henkilöstö pitivät konfliktien syynä toisten ryhmien erikoispiirteiden ymmärryksen puutetta. "Yhä uudelleen mainittiin perimmäiseksi syyksi eri kansallisuuksien ja uskontojen välinen viha", raportoivat tutkijat. Haastatellut kristityt valittivat jatkuvasti muslimipakolaisten wc:n käytöstä. Nämä taas kokivat muiden asukkaiden vapaamielisyyden loukkaavana, provosoivana ja jopa hyökkäävänä heidän uskonnollisia tunteitaan kohtaan.
(…)

2015-09-29 Saksa: Vastaanottokeskusten väkivalta-aalto jatkuu

kivimies

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 243
  • Liked: 2268
^
Tällä hetkellä vokeissa on kirjoilla 11 tuhatta turvapaikanhakijaa. Määrä on pysynyt samana viime vuodesta.

Lainaus
Paljon on muuttunut vain reilussa kahdessa vuodessa. Vastaanottokeskuksia on lakkautettu kovalla kädellä, eikä niitä ole enää kuin 43. Määrä todennäköisesti yhä pienenee.

– Nyt vastaanottokeskuksissa on 8 000 petipaikkaa ja 11 000 turvapaikanhakijaa kirjoilla. Vuoden päästä kirjoilla on arviolta 9 000 ja tarvitaan 6 000 petipaikkaa, Nuutinen kertoo.

Kaleva (2.12.2018)

migri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 213
  • Liked: 3174
  • Realismi ja kylmät faktat ovat uutta rasismia.
Pakolaisneuvonnan eilen julkaisema twiitti. Tämä tuo kevyen oksennuksen maun suuhuni.  :facepalm:

Onneksi tuon kuvottavan twiitin vastauksien lukeminen helpottaa ja antaa toivoa, vaikka siellä joku Hellsingin diakonissalaitoksen suvakki välissä kehuukin. Mikä sekin on kummallista kun heillä pitäisi olla lastensuojeluohjelmaa ym...

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 370
  • Liked: 5312
  • Tecumseh
Kesällä uutisoitiin, että egyptiläinen feminististä islamia tutkiva Mulki Al-Sharmani opettaa islamia Helsingin yliopistossa:
Ja suoraan Mulki Al-Sharmanin suusta

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/islamilainen-feminismi-haastaa-patriarkaalisen-koraanin-tulkinnan

Lainaus
– Luennoilla opiskelijoiden on tietenkin mielekästä keskustella raamatuntutkimuksen metodeista, mutta tulevilla islamilaisen teologian kursseilla Koraania ei kuitenkaan opeteta soveltamalla samoja tutkimusmenetelmiä kuin akateemisessa raamatuntutkimuksessa, Al-Sharmani sanoo.
Sitä vastoin Koraania aiotaan opiskella ensisijaisesti sen omista lähtökohdista käsin.
- -

Mainitsin aiemmin tässä ketjussa Al-Sharmanin maannaisen ja kollegan Helsingin yliopistoa huomattavasti arvostetummasta opinahjosta. Hänen käsityksestään länsimaisen uskottoman naisen asemasta muslimivalloittajien käsissä kertoo oman puheenvuoroni lisäksi ao. lainaus.

- -

Lainaan tähän mielikirjoittajaani Forumilla, eli itseäni:

Maailman tunnetuimman ja vaikutusvaltaisimman - ja "maltillisimman" - muslimiyliopiston, Al-Azharin, teologian professori, Suad Saleh, laittaa naisen aseman järjestykseen islamilaisessa maailmassa:

Lainaus käyttäjältä: Suad Saleh
Naisvangit sodassa ovat 'niitä, jotka omistat'[orjia]. Jotta heidät nöyryytettäisiin, heistä tulee sotapäällikön tai muslimin omaisuutta, ja hän voi maata heidän kanssaan kuten vaimojensa kanssa. -- Islam sanoo, että nainen on joko vaimo tai orja. Laillisesti omistettavat orjat tulevat vankien joukosta sodassa, jota muslimit käyvät muslimien vastustajia vastaan, ryöstäjiä vastaan, uskomme vastustajia vastaan ja niin edespäin.

Näin maltillinen muslimioppinut - ja nainen - Suomenkin mediassa usein ylistetyssä Al-Azharin yliopistossa.

https://www.facebook.com/14310874716/videos/10153818622454717/
https://www.youtube.com/watch?time_continue=11&v=5bJJwXHLmYk
- -

Al-Sharmanilla ja muilla marginaalisia tulkintatapoja opettavilla on toivoton tie taistelussaan perinteistä fiqhiä vastaan. Suomalaiseen tietämättömään (suvakki)väkeen hänen opetuksensa uponnee kuin kuuma veitsi voihin. Tätä on taistelu "oikeasta islamista".
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

Sakaria

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 2
  • Liked: 33
Iltalehden pääkirjoitus: Oulun tapaus muistuttaa siitä, että itsenäisen valtion tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/44e5a368-f57e-4e14-b0c4-c86f07928a6e

Turvallisuudesta huolehtiminen on selvästi pettänyt ja poliitikkojen pitäisi mielestäni kantaa vastuu. Missä ovat vastuunkantajat?
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 13:05:05 kirjoittanut Sakaria »

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 583
  • Liked: 15567
  • Soon korkeemmas käres!
Dailymail julkaisee: "grooming gang" mainittu, vaikka Suomen poliisi ei näe mitään yhteyttä tekijöiden välillä.

https://www.dailymail.co.uk/news/article-6466423/Ten-year-old-girl-repeatedly-raped-foreign-grooming-gang-Finland.html
Lainaus
Ten-year-old girl 'was repeatedly raped by foreign grooming gang' in Finland - prompting police to warn of 'foreign men' contacting underage girls on social media

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 2 041
  • Liked: 2072
  • Je suis Charlie
Dailymail julkaisee: "grooming gang" mainittu, vaikka Suomen poliisi ei näe mitään yhteyttä tekijöiden välillä.

https://www.dailymail.co.uk/news/article-6466423/Ten-year-old-girl-repeatedly-raped-foreign-grooming-gang-Finland.html
Lainaus
Ten-year-old girl 'was repeatedly raped by foreign grooming gang' in Finland - prompting police to warn of 'foreign men' contacting underage girls on social media

Taisin kyllä nähdä jonkun uutisen eilen jossa joku poliisi sanoi että tapauksessa on groomingille tyypillisiä piirteitä. En tullut ottaneeksi linkkiä talteen.
Kansallisaarteet: Ibrahim Shkupolli, Abdiqadir Osman Hussein, Ramin Azimi, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, Zakhariya Hassan, Aram Bibani, Abbas Karim Muhammad, Araz Bibani, Mohamed Al-Zubeidi. Lista ei ole kattava.

acc

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 499
  • Liked: 1800
Iltalehdessä 6.12.2018 kiinnitti huomiota otsikko "Näkökulma: Oulun törkeä lapsimetsästys ei olisi saanut tapahtua - järkeä ja apua pakolaisille, nyt!"
Näkökulman kirjoittaja on Solmu Salminen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4966d709-1ac6-48ad-a1d6-6e3dc3c27af3

Otsikon lukija voinee ymmärtää siten, että Oulun seksirikosten syynä olisikin suomalaisten järjettömyys ja haluttomuus auttaa pakolaisina esiintyviä.

Myönnän, suomalaiset keskimäärin ovat toimineet järjettömästi, kun ovat päästäneet maahan matuja.

kivimies

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 243
  • Liked: 2268
Iltalehden pääkirjoitus: Oulun tapaus muistuttaa siitä, että itsenäisen valtion tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/44e5a368-f57e-4e14-b0c4-c86f07928a6e

Turvallisuudesta huolehtiminen on selvästi pettänyt ja poliitikkojen pitäisi mielestäni kantaa vastuu. Missä ovat vastuunkantajat?

Lainaus käyttäjältä: Kreeta Karvala
On syytä esimerkiksi selvittää, ovatko nykyiset rangaistukset, tai karkotuskäytännöt myös toimeenpanoltaan riittävän tehokkaita, jotta ne vaikuttavat rikoksia ehkäisevästi.

Tilastoista tiedetään, että esimerkiksi irakilaisia on raiskaustapauksissa epäiltynä suhteessa huomattavasti enemmän kuin kantaväestön edustajia, mutta toistaiseksi irakilaisten palautukset takaisin kotimaahansa ovat jumissa.

Suomeen pyrkiville ulkomaalaisille täytyy myös tehdä ehdottoman selväksi, että suomalaiset säännöt nojaavat tasa-arvoon ja yksilön koskemattomuuteen, ja jos sääntöjä ei noudata, siitä koituu seurauksia.

Onpas tekopyhää. Pääkirjoitustoimittaja Karvala vaatii viime helmikuussa maahanmuutttopolitiikan muuttamista löysemmäksi nykyisestä.

Hän valitteli Irakiin palautetun Alin kuolemaa ja vaati Migriä päivittämään turvallisuusarvionsa, ettei ketään "lähetettäisi kuolemaan". ja myös vaati, että kielteisen päätöksen saaneet voisivat jäädä "rakentamaan Suomea" työluvilla.

Kuinka raiskaajat voidaan palauttaa, mikäli heitä ei "saa lähettää kuolemaan" tai jos he ovat saaneet löysemmän maahanmuuttopolitiikan snsiosta oleskeluluvan ja sen myötä kansalaisuuden.

Lainaus käyttäjältä: Kreeta Karvala
Pääkirjoitus: Sipilän hallitus kiristi turvapaikkalainsäädäntöä kohtuuttomasti

[...]

Vaikka kuolleen irakilaismiehen surman taustoja ei varmuudella voi tietää, viranomaiset arvioivat, että kyseisen miehen kohdalla turvapaikkaan oikeuttavat perusteet henkilöön kohdistuvasta vainosta eivät toteutuneet, vaan hänen uskottiin olevan Irakin maa-arvion ja turvapaikkaselvityksen perusteella turvassa Bagdadissa - toisin kävi.

[...]

Maahanmuuttovirasto on todennut tapaukseen liittyen, ettei se ole vastuussa yksittäisen turvapaikanhakijan kohtalosta. Totta onkin, että päävastuu on Sipilän hallituksella, joka loi Suomeen aiempaa tiukemman maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädännön sekä "asenneraamit" Migrin ja oikeuslaitoksen toiminalle.

[...]

Hyvinvointi-Suomella on varaa olla inhimillisempi, myös ihmisoikeudet ja ehdottoman palautuskiellon edellytykset pitäa ottaa nykyistä vakavammin, ja maa-arviot päivittää riittävän usein todellista turvallisuustilannetta vastaaviksi.

Toivottavaa on myös, että Suomeen jo kotoutuneille kielteisen päätöksen saaneille järjestyisi työn kautta nykyistä helpompi väylä jäädä rakentamaan Suomea.


Iltalehti (8.2.2018)

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 469
  • Liked: 1777
  • Sus siunatkoon
Iltalehdessä 6.12.2018 kiinnitti huomiota otsikko "Näkökulma: Oulun törkeä lapsimetsästys ei olisi saanut tapahtua - järkeä ja apua pakolaisille, nyt!"
Näkökulman kirjoittaja on Solmu Salminen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4966d709-1ac6-48ad-a1d6-6e3dc3c27af3

Otsikon lukija voinee ymmärtää siten, että Oulun seksirikosten syynä olisikin suomalaisten järjettömyys ja haluttomuus auttaa pakolaisina esiintyviä.

Rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salminen vastuullisesti valkopesee poliitikkoja, jotka ovat vastuussa siitä, että tähän pisteeseen on tultu. Blogisti Heikki Porkka kiinnitti huomiota Solmu Salmisen toimintaan eilen.

https://beta.oikeamedia.com/o1-91000

Lainaus
Blogi: Heikki Porkka, ke 05.12.2018 13:53

Oulun seksuaalirikosvyyhti kertoo myös poliittisen johdon ja valtamedian rappiosta

 

Iltalehden toimittaja vitsikkäänä:

"Oulun rikoskokonaisuus johti nopeasti myös vallankäyttäjien julkisiin ulostuloihin."

Siis nopeasti!!

Vallankäyttäjillä toimittaja tarkoittaa nähtävästi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaista, presidentti Sauli Niinistöä ja sisäministeri Kai Mykkästä, koska heidän nimensä mainitaan vallankäytön ohessa.

Mitä Iltalehden toimittaja tarkoittaa nopeilla ulostuloilla?

Jälleen kerran. Tummapintainen Valtteri kävi äitinsä kanssa kertomassa Ylen lähetyksessä  ilman luotettavan todisteen häivääkään, että linja-auto ei ole pysähtynyt pysäkille. Tapauksen yhteydessä vihjailtiin rasismista.
Presidentti Niinistö reagoi välittömästi kirjoittaen sosiaaliseen mediaan soo, soo -tekstin suomalaisille.

Junes Lokka, oululainen poliittinen aktiivi ja kaupunginvaltuutettu, kertoi omalla fb-seinällään Oulun seksuaalirikoksista, kun oli havainnut sattuman kauppaa Oulun käräjäoikeuden listan, jossa oli useita vangitsemisasioita liittyen lapsiin kohdistuneisiin seksuaalisiin tekoihin.
Kaikki listalla olleet nimet ovat ulkomaalaisia nimiä ja viittaavat islamilaiseen maailmaan.

Lokka julkaisi listan fb-seinällään perjantaina 30.11.2018.

Kommentoiko presidentti kenties samana tai seuraavana päivänä?
Entä sisäministeri? Tai pääministeri?

Ei yksikään heistä, vaikka kyse oli vangitsemisasiasta, jonka päivämäärä oli jo 28.11.2018.

Entä kirjoittiko Iltalehden rikostoimittajaksi mainittu henkilö aiheesta? Hänellä on täytynyt olla tieto jo varhaisessa vaiheessa, jos hän on oikea rikostoimittaja, sillä hyvä rikostoimittaja katsoo päivittäin käräjäoikeuksien listat pysyäkseen kärryillä siitä, mitä Suomessa tapahtuu rikosten saralla. Saamani tiedon mukaan toimittajat saaavat käräjäoikeuksien listat jo edellispäivänä, joka tarkoittaa, että Oulun lista on ollut toimituksissa jo 27.11.2018.

Hyvällä rikostoimittajalla on lisäksi poliisin sisällä tietolähde, joka viestittää, jos jotain erikoisempaa ilmenee.

Näiden tosiasioiden perusteella Suomessa on hyvin vähän avoimesti uutisoivia rikostoimittajia. Oulun tapauksesta en muista yhtään uutisointia ennen Lokan julkaisemaa tietoa.
...


(Porkan blogikirjoitus kokonaan linkistä, lainauksen korotukset minulta.)

Tunnen pakottavaa tarvetta kysyä, kenen puolella seisot toimittaja Solmu Salminen? Minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta yhtään Solmu Salmisen vastaus, mutta toivon yhä useamman suomalaisen kysyvän tämän kysymyksen itseltään ja löytävän kysymykseen saman vastauksen kuin olen itse löytänyt.
"Tätäkö suomalaiset haluavat? Vai olisiko aika äänestyspäätöksellä seuraavissa vaaleissa laittaa muutos vauhtiin meilläkin?" -- jäsen Vellamo

simppali

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 966
  • Liked: 1405
  • junior koodari
Mies feministi Antti Rinne paheksuu...

"https://twitter.com/AnttiRinnepj/status/1070384345163186176?ref_src=twsrc%5Etfw"

"
Persujen lokakampanja on häpeällinen pohjanoteeraus ja osoittaa arvojen eron".

Persutko ovat raiskanneet lapsia, pitäisi ukkeli suunsa,eli twitterinsä kiinni.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 14:01:54 kirjoittanut simppali »

Jorma Teräsrautela

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 212
  • Liked: 697
  • Vihapuheinen pienestä pitäen
Parhaita paloja Iltalehden rikostoimittaja Solmu Salmiselta tänään:

Lainaus
Näkökulma: Oulun törkeä lapsimetsästys ei olisi saanut tapahtua - järkeä ja apua pakolaisille, nyt!

Onko Suomi suhtautunut liian välinpitämättömästi maahanmuuttajien sopeutumiseen ja hyvinvointiin, kun pakolaiskriisi hellitti, kysyy Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salminen
Ulkomaalaisten esiintyvyys ja erityisesti uhrien nuoruus voivat olla viitteitä kulttuurieroista. Tekijät voivat olla kotoisin maasta, jossa on järjestetty lapsiavioliittoja eikä naisilla ole ollut oikeutta ajokorttiin. He eivät osaa noudattaa tasa-arvoa, koska eivät tiedä, mitä se on…

Yksin ja omaan epävarmuuteensa jätettyinä maahanmuuttajat ovat potentiaalisia rikollisia. Voi olla, että niissä tapauksissa juuri kulttuurisiin eroihin pohjautuvat teot, kuten lasten seksuaaliset hyväksikäytöt, korostuvat Suomen rikostilastoissa…

Mitä tilastoista voi päätellä? Ainakin sen, että turvapaikanhakijat eivät syyllisty suurimpaan osaan Suomessa tutkituista seksuaalirikoksista. Pakolaisuus ei oikeuta …. kantasuomalaisten koirapartiointiin ihmisten kävelyreiteillä…

Ellei budjetti riitä, on kysyttävä, mistä rahaa löytyisi lisää…

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4966d709-1ac6-48ad-a1d6-6e3dc3c27af3
[/size]

Kyllähän sitä rahaa löytyy vaikka vanhustenhoidosta leikkaamalla. STEA myös jakoi eilen miljoonia euroja pakolaispalleroisten kotouttamiseen ja leikittämiseen. Projekteja on noussut ympäri maata kuin sieniä sateella, koska varmaa rahaa oli tiedossa. 

http://avustukset.stea.fi/

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Solmu Salmisen kaltaiset toimittajat ovat alkaneet aprikoimaan, löytyisikö maailmasta muitakin viitteitä kulttuurieroista kuin ruokakulttuuri. Voisivatko tekijät olla kotoisin maista missä, noin ihan oletuksena, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö voisi olla yleisempää? Asia ratkeaa toimittajan mielestä helposti: pitää vain kertoa mitä tasa-arvo on. Tätä varten vokkeihin tietysti tarvitaan lisää ystävätoimintaa tai mieluummin ystävätoimintaa ja omat asunnot jokaiselle kaupunkien keskustoista. Ehkä myös suomalaiseen yhteiskuntaan tutustuminen esimerkiksi päiväkotikäyntien merkeissä olisi hedelmällistä?

On myös hienoa ja syytä tuoda esille, että turvapaikanhakijat eivät sentään ole tehneet yli 50 % Suomessa tapahtuvista rikoksista. Siinä meni rasisteille jauhot suuhun!

EDIT. typo
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 15:09:33 kirjoittanut Jorma Teräsrautela »
Kirjoituksia islamista: https://ibnmatti.blogspot.com/

Oliko Muhammedia koskaan olemassa?  http://hiidenlehto.blogspot.com/'

Leostoa

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 231
  • Liked: 583
Rinne on odotetusti osa ongelmaa eikä ratkaisua. SDP ja Vasemmistoliitto tarjoavat haittamatutusta, pedofiliaa ja terrorismia kansalle siinä missä oikean laidan porvaritkin. Rinteen twiitin kommentointi on hyvin nuivaa, lämmin joulumieli tulee kun noita lukee. Lisäys: mitä kotouttamisen epäonnistumiseen tulee, on lapsenraiskaajajengejä ja murhaajia varmasti vaikeaa kotouttaa. Mutta kyllä sitä on yritetty. Ei ole vaikea arvata että Pertti pattijoelta on maksanut Mohammedien kutukämpät jossa rikos tapahtunut.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 14:55:24 kirjoittanut Leostoa »

Pullervo

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 4 352
  • Liked: 15136
  • antikomintern
Tiukka kolumni Turun Sanomissa sikamaisten turvapaikanhakijarikosten poliittisista vaikutuksista.

koko kolumni: https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4407632/Kommentti+Raiskaussarja+toi+maahanmuuton+ongelmat+vaaleihin

Lainaus käyttäjältä: TS/Hannu Miettunen
Kommentti: Raiskaussarja toi maahanmuuton ongelmat vaaleihin (6.12.2018)

Mahtaako Suomen historiassa olla aiempaa tapausta, jossa sekä tasavallan presidentti että pääministeri olisivat antaneet lausunnon yksittäisestä seksuaalirikosten tutkinnasta? Oulun tapaus on inhimillisesti järkyttävä, mutta se taitaa ravistella jo sisäpolitiikkaakin.

Juha Sipilän tomeruuden ymmärtää, kun muistaa Kempeleen talon avoimet ovet syksyltä 2015. Voiko pr-temppu enää pahemmin kostautua?


Ensi kevään vaaleista odotettiin poikkeuksellisen värittömiä ja tylsiä. Molemmat äärilaidat olivat kutistuneet liki normaalimittoihinsa. Keskellä Sdp lupailisi mannaa taivaasta yli 60-vuotiaille, keskusta toivoisi ihmettä ja kokoomus vain myhäilisi.

Voi käydä vielä toisinkin. Seinäjoen ja Espoon kaksi peräkkäistä joukkoraiskausta ja Oulun jopa alakouluikäisiä saalistanut liiga ovat nostaneet keskusteluun maahanmuuton lieveilmiöt muuallakin kuin tosiuskovaisten palstoilla. Tästä hyötyy tasan yksi puolue.

Tarvittaisiin enää terrori-isku, niin helvetti pääsisi irti. Kukaan ei vielä tiedä, millaisin motiivein noin 30-vuotiaat ulkomaalaismiehet kävivät tällä viikolla käsiksi bussin rattiin Loimaalla ja Uuraisissa. Tuskin sillä diesel-veroa protestoitiin.

Silminnäkijän mukaan tarkoitus oli ainakin Loimaalla ohjata bussi päin vastaantulijaa.

(...)

Surullinen esimerkki oli tv-keskustelu, jossa sisäministeri Kai Mykkäsen piti ottaa kantaa Oulun tapahtumiin. Yliopistollisen asiantuntijan avustuksella hän pakeni vatvomaan kotimaista lähisuhdeväkivaltaa.

Minkäänlaista tuomiota tai irtisanoutumista ikävistä ilmiöistä lienee turha odottaa vihreiltä, vasemmistoliitolta tai maahanmuuttajien eri yhteisöiltä. Juuri se olisi kuitenkin keino osoittaa, ettei ole olemassa poliittisesti värittyneitä rikoksia, joista toiset vaikenevat ja toiset pauhaavat. On vain laki kaikille.

Hannu Miettunen

(lihavoinnit omia)
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 15:16:48 kirjoittanut Pullervo »
Kun allah saapuu kaupunkiin
Turkuun, Barcelonaan, Berliiniin,
Brysseliin, Tukholmaan, Pariisiin,
Madridiin, Nizzaan, Manchesteriin,
Pietariin, Lontooseen, New Yorkin World Trade Centeriin...

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 469
  • Liked: 1777
  • Sus siunatkoon
^Tämä on niin tätä samaa paskaa valtamedian kirjoittajilta vai ollaanko asiasta eri mieltä, kun jäsen Pullervon lainaamasta kirjoituksesta nostan yhden kohdan ja  yhden poisjätetyn kappaleen?

Lainaus käyttäjältä: TS/Hannu Miettunen
Seinäjoen ja Espoon kaksi peräkkäistä joukkoraiskausta ja Oulun jopa alakouluikäisiä saalistanut liiga ovat nostaneet keskusteluun maahanmuuton lieveilmiöt muuallakin kuin tosiuskovaisten palstoilla. Tästä hyötyy tasan yksi puolue.

Lainaus käyttäjältä: TS/Hannu Miettunen
Oma järjestelmämme on valitettavasti hauraampi. Kolme suurinta puoluetta kävelevät kuin munan kuorilla aina, kun joutuvat puhumaan maahanmuuton ongelmista. Pelko leimautumisesta rasistiksi syrjäyttää terveen järjen. Lopputuloksena kannatustaan lisäävät ihan oikeat rasistit.

Mitä Hannu Miettunen haluaa sanoa tai lukijan ajattelevan? Ketkä ovat "ihan oikeita rasisteja" kotimaassa?

Miettunen flirttailee oikeilla asioilla, mutta hänen oikeamielisyytensä estää tarttumasta asioiden valtapoliittiseen ratkaisuun. Sen sijaan hän häpeilemättä käyttää tuttua leimakirvestä ja johdattaa lukijansa unelmiin, että nykyisillä valtapuolueilla olisi mitään halua tai kykyä ratkaista maahanmuuton aiheuttamia ongelmia, vaikka Miettunen jopa uskaltaa ongelmista kirjoittaa kuin "tosiuskovaiset palstoillaan".

Ymmärrän kyllä Miettusen harmin ettei hänen mielitietty puolue, jota hän ei kerro lukijalleen, omaa halua eikä kykyä ratkaista maahanmuuton ongelmia ja tällä mielipideakrobatialla hän yrittää potkia omia tosiuskovaisia puhumalla rumia maahanmuutosta.

Ei jatkoon.
"Tätäkö suomalaiset haluavat? Vai olisiko aika äänestyspäätöksellä seuraavissa vaaleissa laittaa muutos vauhtiin meilläkin?" -- jäsen Vellamo

Nuivettunut Han-nenetsi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 489
  • Liked: 761
  • Nuivamaisteri
Oletko Kurpanruikku keski-ikäinen nainen? Vaiko vanhan äidin synnyttämä?

Suomen uutiset:
"Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”"

Niin, että vika on (yllätys yllätys) vain meissä. Emme osaa kotouttaa. Ahdistuuhan siinä.

Ei pidä ahdistua, se on täydellisen väärä reaktio. Pitää tuntea vihaa ja ilmentää vihaa, viha on se tunne mikä ajaa asioihin muutoksen.

Suosittelen järkeä päätöksen teon pohjana. Tulee parempi lopputulos kuin mitään tunneimpulssia seuraamalla.
Minulla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

ocean

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 116
  • Liked: 26
Vihervasemmistolla on aikamoinen kognitiivinen dissonanssi käsissään. Toisaalla muslimi kulttuuri on paljon rikkaampi ja naisia ja lapsia kunnioittavampi kuin tylsä länsimainen kulttuuri, mutta silti muslimeja pitäisi kotouttaa ja opettaa olemaan hyväksikäyttämättä ja raiskaamatta lapsia ja naisia (joissain tapauksissa myös miehiä) ja tähän koulutukseen/kotoutukseen tietenkin pitää saada vielä lisää rahaa. Ja mielellään laittaa kotoutettavat asumaan vielä keskeisemmille paikoille etteivät tunne että heidät eristetään.

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 2 041
  • Liked: 2072
  • Je suis Charlie
Tiukka kolumni Turun Sanomissa sikamaisten turvapaikanhakijarikosten poliittisista vaikutuksista.

koko kolumni: https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4407632/Kommentti+Raiskaussarja+toi+maahanmuuton+ongelmat+vaaleihin

Lainaus käyttäjältä: TS/Hannu Miettunen
Kommentti: Raiskaussarja toi maahanmuuton ongelmat vaaleihin (6.12.2018)
Tästä hyötyy tasan yksi puolue.

Tarvittaisiin enää terrori-isku, niin helvetti pääsisi irti. Kukaan ei vielä tiedä, millaisin motiivein noin 30-vuotiaat ulkomaalaismiehet kävivät tällä viikolla käsiksi bussin rattiin Loimaalla ja Uuraisissa. Tuskin sillä diesel-veroa protestoitiin.

(lihavoinnit omia)

Tuohon Miettusen heittoon "tästä hyötyy tasan yksi puolue" sanoisin näin, etta ainakin itselle perussuomalaisilla on vain utilaristinen arvo; se on ainut puolue joka edes yrittää ylläpitää Suomea ja suomalaisuutta. Minulle on tasan tarkkaan aivan sama onko tuollainen puolue nimeltään vaikka "Vihreä kommunistipuolue" jos se vain tekee sen mitä pitääkin, eli ylläpitää Suomea ja suomalaisuutta. PS on ainut joka näin nykyisellään toimii. Joskus kauan sitten Kokoomus saattoi olla sellainen.

Sitten mitä helvetin irtipääsyyn tulee, niin meinaakos tuo Miettunen että suomalainen yleisö oikeasti tekisi jotain asialle. Sisällissodan jälkeiseltä ajalta minulle ei tule montaakaan sellaista asiaa mieleen, jolloin suomalaiset olisivat jotain tehneet yhdessä tai kahdessa rintamassa. Mäntsälän kapina vuodelta 1932 yleislakko vuodelta 1956 ovat ehkä ainoita juttuja joissa on jotain tehtykkin, mutta kapina kuivui kokoon ja lakko oli SAK:n johdon masinoima. En tiedä mitä Miettunen fantasioi, mutta minun on jotenkin vaikea nähdä että kansa lähtisi tekemään mitään radikaalia spontaanisti tai että esim PS:n johto ryhtyisi masinoimaan jotain radikaalia.

Ehkä Miettunen tarkoittaa "helvetin irtipääsyllä" sitä että PS saa yli 15 % kannatuksen ensikeväänä.
Kansallisaarteet: Ibrahim Shkupolli, Abdiqadir Osman Hussein, Ramin Azimi, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, Zakhariya Hassan, Aram Bibani, Abbas Karim Muhammad, Araz Bibani, Mohamed Al-Zubeidi. Lista ei ole kattava.

kannibaalikani

  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 38
  • Liked: 123
Kerroin siitä mun facebook-päivityksestä. Hetken siinä kesti, mutta kun yksi tuttu tuli mukaan, parin kommentin jälkeen tuli jo rasismisyytökset.  :)

migri

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 213
  • Liked: 3174
  • Realismi ja kylmät faktat ovat uutta rasismia.
Lainaus käyttäjältä: TS/Hannu Miettunen
Seinäjoen ja Espoon kaksi peräkkäistä joukkoraiskausta ja Oulun jopa alakouluikäisiä saalistanut liiga ovat nostaneet keskusteluun maahanmuuton lieveilmiöt muuallakin kuin tosiuskovaisten palstoilla. Tästä hyötyy tasan yksi puolue.
Taas yksi kirjoitus jossa Miettunen vetää mutkat suoriksi ja saa vihan pintaan.

Ei ole mitään maahanmuuton lieveilmiöitä.

On haittamaahanmuuton aiheuttavia vakavia ongelmia joiden takia suomalaiset saavat kärsiä järkyttävistä rikoksista. Päivittäin saamme lukea toinen toistaan kauheammista teoista. Lapsetkin on nyt sitten uhrattu tälle haittamaahanmuuton alttarille. Nyt vain puuttuu enään naapurimaan ammuskelut ja käsikranaatti-iskut.

Maija Poppanen

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 6 841
  • Liked: 7845
  • white trash
^ "Maahanmuuton lieveilmiö" on kauhea ilmaus - mut kyllähän tuo Miettunen kumminkin yritti.

Ne pakolliset persu-rasistiviittaukset kera ryssätrollien nyt tietty oli pakko ujuttaa mukaan  ;D

Kokoliha

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 597
  • Liked: 4171
  • Ei siellä maantiellä mukavaa ole
Uskomattoman absurdia edelleen on se, että suomalaiset vanhemmat ja lapset (veronmaksajat ja tulevat sukupolvet) itse laitetaan maksamaan maahanmuuttajamiesten loppumattomien kotoutus- ja ylläpitokulujen muodossa arkiturvallisuuden menetyksestään, maamme lasten lapsuuden tärväämisestä ja vanhempien huolesta.

Sellainen on kokoomuksen, keskustan, demareiden, vihreiden, vasemmiston ja rkp:n arvopohja.

Ja vielä sitäkin absurdimpaa on, että valitettavan todennäköisesti ne samat suomalaiset äänestävät ensi keväänä The Arvopohjan = demarit, kokkarit tai kepun edelleenkin valtaan. Twitterissä ja muuallakin somessa annetaan kyllä huutia orpoille, rinteille, mykkäsille, sipilöille, oksettaville kaarinahazardeille jne. Nyrkkiä puristellaan taskussa, mutta niin vaan edellä mainittujen Suomen tuhoajien lisäksi vasurit ja vihreätkin keräävät hämmästyttävän paljon ääniä, vaikka vaalikopin sermien takana olisi kaikilla todellinen mahdollisuus. 

Uuvattipettureista puhdistautuneen PS:n pitäisi vähintäänkin olla ensi keväänä maan suurin puolue tai mieluummin saada 51% kannatus, koska Suomessa on nyt kaksipuoluejärjestelmä, jossa myös koko valtamedia on vastustajien puolella. Mokuttavalla, valehtelevalla ja vääristelevällä anti-PS vaalikampanjansa jo aloittaneella valtamedialla on toki asiassa merkittävä rooli, mutta se ei selitä kaikkea.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2018, 17:33:05 kirjoittanut Kokoliha »
Oma mielikuvani uuvateista on se, että kyseessä on Suomen poliittisessa historiassa poikkeuksellisen epärehellinen ja limainen hanke. Se, mitä he ovat tehneet, tukee tätä mielikuvaa.

mikkoellila

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 820
  • Liked: 1318
  • Thybrim multo spumantem sanguine cerno. -Vergilius
    • Sound System-blogi

Kun Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet pedofiilijengit ovat syyllistyneet joukkoraiskauksiin suomalaisia pikkutyttöjä kohtaan, jotkut sellaiset poliitikot, jotka ovat kannattaneet näiden Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden pedofiilijengien päästämistä Suomeen, ovat syyttäneet näillä tapauksilla "ratsastamisesta" sellaisia poliitikkoja, jotka ovat vastustaneet näiden Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden pedofiilijengien päästämistä Suomeen.

Tämä on sama asia kuin jos joku poliitikko X kannattaisi talidomidin syöttämistä raskaana oleville naisille, ja kun poliitikko Y vastustaisi sitä, poliitikko X sanoisi, että poliitikko Y "ratsastaa" talidomidin uhreilla.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.