YLE:n jutusta:
https://yle.fi/uutiset/3-10606555Makuuhuoneessa on vanhempien sänky ja televisio, keittiössä suuri ruokapöytä, olohuoneessa kerrossänkyjä lapsille.
Kuulostaa siltä, että kaikki tarvittava löytyy. Todennäköisesti asunto on myös lämmin, hanasta ja suihkusta tulee puhdasta ja juomakelpoista vettä, lapset näpräävät kuvassa älypuhelimiaan, ja tosiaan kunta antaa 45 eur rahaa per päivä ruokaan. Ja perheen puolesta on huolehdittu kaikesta yli kolmen vuoden ajan. Tämä kaikki on enemmän kuin 98% pakolaisleireillä asuvista todellisista hädänalaisista osaisi edes haaveilla.
Isä ei kiittele Suomea avusta. Hän haluaisi tienata omat rahansa.
– Kuin olisimme karjaa, jolle heitetään ruokaa. Ja lapset tarvitsevat paljon muutakin.
Kerran ruokamarketin myyjä ei jostain syystä hyväksynyt Kelan lappua maksuvälineeksi. Imad vaati palvelua huonolla suomellaan, kauppias pyysi paikalle vartijan taluttamaan Imadin ulos. Isänsä mukana ollut perheen vanhin poika Muhammad alkoi itkeä. Imad kutsui paikalle poliisin, joka totesi kaiken olevan kunnossa. Kauppias pahoitteli asiaa. Se oli laiha lohtu kasvonsa menettäneelle isälle.
----
Aineellinen puute ja ylpeyden nieleminen ei ole ainoa asia, mikä pitää vanhempia öisin hereillä. On ikävää tiedostaa olevansa ei-toivottu. – Emme ole tervetulleita, meitä ei hyväksytä. Emme oikeasti elä, olemme kuin puolikuolleita, Imad kuvailee.
Onko joku oikeasti kutsunut Imadin perhettä karjaksi? Todennäköisesti ei ole, vaan termi kuuluu Imadin tarinankerrontaan.
Yllä kuvattu yksittäinen väärinkäsitys hoidettiin kaikinpuolin asiallisesti ja tilannetta myös pahoiteltiin.
Eikä Imadin toki tarvitse mistään kiittää, jos tuntuu että aihetta ei ole yli kolmen vuoden aikana ilmennyt.
Onkohan Imad tullut koskaan ajatelleeksi sitä, että Suomessa on satojatuhansia köyhyysrajalla tai sen alle eläviä ihmisiä, joista myös usein tuntuu siltä, että heitä kohdellaan kuin karjaa? Suomalaisista nuorista miehistä joka viides on ilman työtä tai koulutuspaikkaa, ja moni heistä tuntee olonsa ei-toivotuksi ja hyljeksityksi. Monilla suomalaisilla köyhillä tai syrjäytyneillä on myös lapsia ja henkisen taakan lisäksi jatkuvaa puutetta aineellisista asioista.
Onko Imadin ja Safian mieleen juolahtanut lainkaan, että Suomessa on paljon tämänkaltaisia ongelmia ilman irakilaisia kahdeksan hengen perheitäkin?
Perhe haki turvapaikkaa Suomesta yli kolme vuotta sitten. Päätös oli kielteinen, eikä muuttunut oikeudessa.
----
Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan uskonut, että isku johtui varmuudella enon tappajien ilmiannosta, tai että Imad olisi merkitty mies koko Mahdin armeijan silmissä. Maahanmuuttovirasto totesi Imadille, että hänen kokemansa pelko oli kenties tosiasia, mutta perusteetonta, ja että perhe voisi muuttaa turvallisesti muualle Irakiin.
Imad valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että jos aseellinen ryhmittymä uhkaisi perheen turvallisuutta, ongelmien olisi pitänyt alkaa ennen kuin enon murhaajat vapautuivat vankilasta. Käännytyspäätös pysyi voimassa.
Eli perheen tilanne on punnittu Suomessa eri oikeusasteissa kaikella sillä tiedolla, todistusaineistolla ja ammattitaidolla, mitä käytössä on ollut. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kuulostavat järkeenkäyviltä ja oikeudenmukaisilta sekä Imadin perheen että suomalaisten kannalta. Huom. tästäkään perusteellisesta prosessista Imadin ja Safian ei ole tarvinnut maksaa penniäkään, sen ovat kustantaneet suomalaiset veronmaksajat.
Tilanteen ollessa nyt tosiasiallisesti se, että ko. perheellä on mahdollisuus rakentaa itselleen elämä ja tulevaisuus kotimaassaan, luulisi tarjouksen 7500-15 000 euron 'starttirahasta' lentolippujen lisäksi olevan houkutteleva. Etenkin perheenisälle, jolla on elätettävänään kuusi lasta ja joka on omien sanojensa mukaan vahva ja työhaluinen.
Imad alkoi pelätä. Hän oli varma, että häntä vainottiin. Perhe lähti Irakista kolme kuukautta iskun jälkeen. – Olo helpotti heti kun saavuimme Turkkiin. Olimme kaukana ongelmista, Imad kertoo.
----
Imad katuu Suomeen tuloa syvästi. – En halua olla Suomessa, mutta en voi olla muuallakaan.
Miksi ihmeessä Imad & co. ei sitten jäänyt Turkkiin?
Ei voi myöskään olla ihmettelemättä, miksi ennestään jo suureen, nelilapsiseen perheeseen on Suomessa oloaikana pykätty kaksi lasta lisää? Tilanteessa, jossa kumpikin vanhemmista on työtön, tulevaisuus täydellisen epävarma, ja perhe on sanojensa mukaan keikkunut selviytymisen rajamailla? Täysin irrationaalista ja vastuutonta toimintaa.
ps. Vaikka Eero Mäntymaa ei sitä unelmalasiensa läpi näekään, niin onhan tuo nyt todella epäkohteliasta, että pitkän jutun perheestä valtakunnalliseen mediaan tekevälle toimittajalle ei kolmituntisen vierailun aikana tarjota edes kupillista teetä.
