Kirjoittaja Aihe: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.  (Luettu 1485 kertaa)

U-käännös

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 76
  • Liked: 351
SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« : 09.02.2019, 09:13:42 »
Nyt olisi Homman väellä mainio päivä suorittaa kansalaisvaikuttamista: SDP aloittaa oman eduskuntavaalikampanjansa valtakunnallisesti lauantaina 9.2. eri puolilla Suomea. Luvassa vaalitelttoja, pullaa, kahvia, karkkeja, makkaraa, mustekyniä sekä tapahtumapaikoilla kiertäviä kansanedustajaehdokkaita ja nykyisiä SDP:n kansanedustajia. Tapahtumapisteitä on kaikkiaan yli 50 kpl.

Käykäähän kertomassa omia mietteitä, minkä seikkojen vuoksi ette tänä vuonna aio äänestää SDP:tä. Ajattelin itse jalkautua oman kaupungin vaaliteltalle ja kehua Tanskan SDP:n rohkeita avauksia siirtolaisongelman ratkaisemiseksi. Puolueiden kehitys vaatii, että ne saavat palautetta äänestäjiltä. :flowerhat:

SDP:n kotisivuilla on lista eri puolilla Suomea järjestettävistä tapahtumista. Tapahtumat alkavat aikaisimmillaan jo klo 9:00, joten olkaahan ajoissa liikkeellä. SDP toivoisi vaihtavan ajatuksia 5000 äänestäjän kanssa päivän aikana. Ollaan siis mukana auttamassa tavoitteen toteutumisessa!

https://sdp.fi/fi/blog/sdpn-valtakunnallinen-kampanjapaiva-9-2-tule-mukaan/

[Edit: pari lisäystä]
« Viimeksi muokattu: 09.02.2019, 09:20:21 kirjoittanut U-käännös »

skyuu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 609
  • Liked: 1121
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #1 : 09.02.2019, 10:14:13 »
No mutta... nyt on laitettu tarkat ohjeet ESDEEPEEN-vaalitelttailuun.
Lainaus käyttäjältä: SSDP
HELSINKI, Itä-Helsinki, 11.00-13.00, Tuula Haatainen.
Siinä saa kyllä Haatainen pari vaalimakkaraa, nakkimukia ja hillotolppaa imaista jos meinaa itsensä venyttää yli koko Itä-Tsadin. Tietty on mahdollista että projisoi itsensä jollain PSIO-laitteella suoraan kansalaisten mieliin!  :o

Taidanpa lisätä varmuuden vuoksi pari kerrosta foliota pipon vuoraukseen.

U-käännös

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 76
  • Liked: 351
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #2 : 09.02.2019, 16:16:33 »
Tuli nyt käytyä SDP:n teltalla. Keskustelu SDP:n tätien kanssa eteni, kuten Homman väki olisi saattanut arvailla... Korostettuna asiasanat. Jos joku muu hommalainen kokeili jutella SDP:n väen kanssa, niin kertokaa toki kokemuksistanne.

SDP:n kansanedustajaehdokas tuli teltan nurkalta hymyillen kohti ja tarjosi omalla naamalla koristeltua tulitikkuaskia sekä SDP:n Marianne-karkkeja. Keskustelussa liikkeelle lähdettiin Oulun ja Helsingin tapauksista. Ehdokas oli sitä mieltä, että seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia pitää ehdottamasti korottaa. Yritin kysyä, että olisiko hän korottamassa tuomioiden ala- vaiko ylärajoja, mutta siihen en saanut selkeää vastausta. Vastaukseksi sain, että tässä ollaan usean muun puolueen kanssa samaa mieltä asioista ja tilanne tulee kyllä korjautumaan.

Seuraavaksi kyselin talouspolitiikasta. Ehdokas oli sitä mieltä, että talouden laskusuhdanteessa pitää valtion lisätä menoja, jotta taloutta saadaan elvytettyä. Sanoin, että tässä ollaan nyt nousukauden huipuilla ja valtion budjetti on edelleen alijäämäinen. Lisäksi valtion velka on kohonnut 100 miljardiin euroon. Miten seuraavalla laskusuhdanteella enää velkaelvytetään? Vastaukseksi tuli, että jätetään hävittäjät hankkimatta ja satsataan vanhuspalveluihin. Rikkailta voidaan periä myös enemmän veroja. Leikata ei ehdokkaan mukaan oikein voida, kun se on epäsuosittua. Mahdollisia leikkauskohteita ehdokas ei halunnut nimetä. Hyvinvointivaltio oli ehdokkaan mukaan jo tuhottu joka tapauksessa. Tästä jouduin olemaan jokseenkin samaa mieltä ehdokkaan kanssa. Ehdokkaan piti tässä vaiheessa jatkaa matkaa.

Jäin vielä juttelemaan teltan vaalikampanjatiimin kanssa. Tädit painottivat keskenään, että aina pitää naista äänestää. Toin heidän tietoonsa oman näkemykseni, että ajettavat asiat ovat ehdokkaan sukupuolta tärkeämpiä. Näkemykseni ei herättänyt vastakaikua SDP:n neideissä.

Kysyin, onko Suomen SDP ottamassa Tanskan SDP:ltä mallia toimintaansa. Tädit kysyi heti, että tarkoitanko maahanmuuttajien [sic] internointileirejä? Ne ei kuulemma koskaan istu Suomen SDP:n arvomaailmaan, koska ne mustamaalaavat kansanryhmiä. Painotin, että kyseisille leireille ja aikoinaan kotimatkalleen laitetaan vain ne yksilöt, jotka eivät täytä turvapaikan saantikriteerejä eli jokainen yksilö arvioidaan erikseen. Tämä oli tädeistä sitten jo flirttailua rasismilla. Yksi täti tässä vaiheessa painotti, että maahanmuuttajien [sic] keskuudessa on paljon mielenterveysongelmaisia, seksuaalirikollisia sekä väkivaltaisen taustan omaavia ihmisiä, joita ei saa laittaa leirille. :o Jäi epäselväksi, minne hän olisi heidät sitten sijoittanut.

Kerroin seuraavaksi omakohtaisen kokemukseni muslimikaveristani (mies), jonka perheessä noudatetaan vanhoillisia arvoja. Kun käyn kylässä, kaverini lukitsee vaimonsa aina makuuhuoneeseen vierailuni ajaksi. Kerran yritin kaverin vaimoa tervehtiä, mutta kaveri sanoi ponnekkaasti, että täällä ei vieraat puhu naisille. SDP:n neidit olivat aluksi tyrmistyneitä asiasta, mutta muistuttivat että kohtelivathan suomalaisetkin naisia ala-arvoisesti sata vuotta sitten. Kysyin, oikeuttaako suomalaisnaisten kohtelu sata vuotta sitten muslimimiehiä kohtelemaan naisia vastoin nykyajan Suomen arvoja. Tässä kohtaa tädeiltä tuli ymmärryskelvotonta jupinaa ja hiljaisuutta. Hetken päästä tädit painottivat kotouttamisen tärkeyttä ja sanoivat kannattavansa kotoutustoiminnan lisäämistä. Suomalaislapsia ja ulkomaalaisten lapsia olisi myös saatava aiempaa tehokkaammin sekaisin kouluissa, jotta suomalaiset arvot välittyisivät hitaasti uusien tulijoiden perheisiin. Tätien mukaan perheiden sisäisiin asioihin ja arvoihin ei saa puuttua. Vaikeaa oli...

Yritin lopuksi kysyä, kuinka Suomen SDP pyrkii estämään asuinalueiden segrekaation ja Ruotsin no-go-lähiöiden synnyn. Yksi SDP:n täti sanoi heti, että hän tuntee suomalaistaustaisen huumeiden välittäjän Ruotsista ja että ruotsalaisilla on sanonta "en finne igen". Lopuksi yksi henkilö sanoi, että onhan savolaisten ja turkulaistenkin välillä eroja ja että suomalaisetkin segrekoituvat omiksi kuppikunniksi. Segrekaation todettiin olevan luonnollista.

Kiitin tässä vaiheessa SDP:n väkeä ajatusten vaihdosta ja suuntasin kohti kotia. SDP:n poppoo toivotti myös minulle hyvää jatkoa ja alkoi purkaa vaalitelttaa. Katsotaan 2023 sitten uudestaan, olisiko SDP:n arvopohjassa ehtinyt tapahtua muutoksia, vai jatketaanko vanhoilla metodeilla.

newspeak

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 995
  • Liked: 4776
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #3 : 09.02.2019, 16:29:05 »
Lopuksi yksi henkilö sanoi, että onhan savolaisten ja turkulaistenkin välillä eroja ja että suomalaisetkin segrekoituvat omiksi kuppikunniksi.

Mites se maantieteellinen tasa-arvo nyt taas menikään? Ehkä jotkut kunnat vaan ovat pelkkiä p****kasoja ja toiset lapsiperheiden elinvoimaisia onneloita, eikä tälle tarvitse tehdä mitään? Puuttuminen olisi rasistista elämäntapaintiaaneja kohtaan.
Katso Borderless (2019) ja pakota muutkin katsomaan.

Pois pakkoruotsi: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4633

Taikakaulin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 134
  • Liked: 3594
    • The Rainforest Site
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #4 : 16.03.2019, 14:10:53 »
Ei *ittu. Kävi äsken pari nuorta jehov... siis demaria pimpottamassa ovikelloa ja kyselemässä kiinnostaako politiikasta puhua. Sanoin, ettei kiinnosta ja vedin oven kiinni. Haha, sama vastaanotto kuulosti olevan muillakin ovilla. Tän rapun asukkaista noin 80 prosenttia on vieraskielisiä, joten eivät taida demarit saada edes mamuista hamuamaansa vaalikarjaa. Tämä tapahtui Helsingin Pihlajistossa, onko muiden ovien takana käynyt solisaliratteja?

Sen mää vaan sanon, että jatkakaa samaan malliin idiootit. Ei kukaan äänestä kotirauhan rikkojia.
Tehokkainta ja helpointa kehitysapua mitä voit antaa ja saat vielä rahasikin takaisin - http://www.kiva.org/

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 635
  • Liked: 4234
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #5 : 16.03.2019, 20:36:29 »
Ei *ittu. Kävi äsken pari nuorta jehov... siis demaria pimpottamassa ovikelloa ja kyselemässä kiinnostaako politiikasta puhua. Sanoin, ettei kiinnosta ja vedin oven kiinni.

Niillä on ilmiselvästi hätä kannatuksen puolesta. Et kuitenkaan sitten kysynyt heidän kommentteja mokutukseen, sananvapauteen ja muuhun nuiville ajankohtaiseen asiaan?

(Onko Helsingissä vielä sellaisia kerrostaloja, joiden porraskäytäviin pääsee päiväsaikaan kuka tahansa?)

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 663
  • Liked: 5213
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #6 : 16.03.2019, 20:46:20 »
Ei *ittu. Kävi äsken pari nuorta jehov... siis demaria pimpottamassa ovikelloa ja kyselemässä kiinnostaako politiikasta puhua. Sanoin, ettei kiinnosta ja vedin oven kiinni. Haha, sama vastaanotto kuulosti olevan muillakin ovilla. Tän rapun asukkaista noin 80 prosenttia on vieraskielisiä, joten eivät taida demarit saada edes mamuista hamuamaansa vaalikarjaa. ...

Ruotsista kopioitu tapa, siellä demareilla taitaa olla maahanmuuttajista koottuja kiertuepartioita maahanmuuttajalähiöissä.
And madness and despair are a force.

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 173
  • Liked: 13243
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #7 : 16.03.2019, 22:25:57 »
Ei *ittu. Kävi äsken pari nuorta jehov... siis demaria pimpottamassa ovikelloa ja kyselemässä kiinnostaako politiikasta puhua. Sanoin, ettei kiinnosta ja vedin oven kiinni.

Minusta kannattaisi harkita niiden päästämistä sisään ja sen jälkeen alkaa oikein olan takaa haukkumaan demareitten sekopääpolitiikkaa ja sitä millaiseen täystuhoon se tulee johtamaan ja haastaa näitä keskustelemaan aiheesta ja yrittämään epätoivoisesti puolustaa jotain mitä ei voi puolustaa. Samaa voi tehdä katufeissareille ja etenkin vaalien alla kannattaa tehdä tällaista kovaan ääneen vaalikojulla, että saadaan potentiaalisia äänestäjiäkin kuuloetäisyydellä tavoitettua.
« Viimeksi muokattu: 19.03.2019, 15:41:16 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Taikakaulin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 134
  • Liked: 3594
    • The Rainforest Site
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #8 : 19.03.2019, 15:01:13 »
(Onko Helsingissä vielä sellaisia kerrostaloja, joiden porraskäytäviin pääsee päiväsaikaan kuka tahansa?)

Ainakin HEKA:lla (kaupungin asunnot) on.


Minusta kannattaisi harkita niiden päästämistä sisään ja sen jälkeen alkaa oikein olan takaa haukkumaan demareitten sokapääpolitiikkaa ja sitä millaiseen täystuhoon se tulee johtamaan ja haastaa näitä keskustelemaan aiheesta ja yrittämään epätoivoisesti puolustaa jotain mitä ei voi puolustaa. Samaa voi tehdä katufeissareille ja etenkin vaalien alla kannattaa tehdä tällaista kovaan ääneen vaalikojulla, että saadaan potentiaalisia äänestäjiäkin kuuloetäisyydellä tavoitettua.

Minusta ei kyllä ole ottamaan kahta demaria sisälle, enkä toisaalta tiedä ovatko valmiita edes tulemaan sisälle, vai onko tarkoitus vain ovelle jauhaa. Toisaalta, jos haluaa tehdä heille karhunpalveluksen, niin esittää hieman kiinnostunutta ja pulisee niiden kanssa monta tuntia politiikasta, jolloin eivät ehdi käännyttää mahdollisesti ketään helppoa ihmistä niitä äänestämään koko päivän aikana.


Liiteenä kuva, josta selviää kuka suunnittelee demareiden puolueohjelmat.

Tämä vain kevennyksenä: Raikku laittaa urut solmuun
« Viimeksi muokattu: 19.03.2019, 15:04:56 kirjoittanut Taikakaulin »
Tehokkainta ja helpointa kehitysapua mitä voit antaa ja saat vielä rahasikin takaisin - http://www.kiva.org/

hulaq

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 3 461
  • Liked: 4305
  • The sloganist
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #9 : 22.03.2019, 08:27:29 »
Nää on kyl hyvii helmii aina välil tulee vastaan.
Iudex illius ero

pienivalkeapupu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 384
  • Liked: 1547
  • Pupu nimeltä Winston
Vs: SDP:n valtakunnallinen kampanjapäivä 9.2.
« Vastaus #10 : 22.03.2019, 15:08:55 »
^   Sos. demari goes priceless  ;D
What I struggle with are the very painful, very depressing, and very bleak narratives of hopelessness

Jos jo pelkkä sukkiesi värisävy saa mielesi levottomaksi, soita psykiatrille!