UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: Europarlamenttivaalit 2019 - yleistä keskustelua ja tulosseuranta  (Luettu 97364 kertaa)

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 670
  • Liked: 17350
  • Blues for Allah
Laitetaas tänne, kun on niin tuore ketju. :roll:
Sosiaalidemokraatit häviää eniten ja euroskeptiset voittavat eu-vaaleissa. "Europarlamenttivaalien ensimmäiset ennusteet on julkaistu."
www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.380937

Lainaus
Ennuste: Euroskeptiset voittavat EU-vaaleissa, sosiaalidemokraatit menettävät eniten paikkojaan

Europarlamenttivaalien ensimmäiset ennusteet on julkaistu.

Euroopan parlamentin suurimmat valtapuolueet ovat kärsimässä kevään eurovaaleissa selvän vaalitappion. Näin selviää Euroopan parlamentin ja tutkimusyhtiö Kantar Publicin tekemästä ennusteesta.

Ennuste on tehty uusien paikkamäärien perusteella olettaen, että Britannia poistuu EU:sta maaliskuun lopussa. Uudessa parlamentissa on 705 paikkaa nykyisen 751:n sijaan.

Suurin euroryhmä, keskusta-oikeistolainen EPP olisi ennusteen mukaan menettämässä 34 paikkaa ja toisiksi suurin ryhmä, sosiaalidemokraattinen S&D 51 paikkaa. S&D:n paikkamäärä laskisi siis noin lähes kolmanneksella ja EPP:n 16 prosenttia nykyisestä. Näiden ryhmien osuus kaikista europarlamentin paikoista laskisi siis noin 10 prosenttiyksikköä.

Erityisesti sosiaalidemokraattien uskotaan kokevan tappiota useiden suurimpien jäsenmaiden kansallisilla vaalikentillä.

Euroskeptinen puolue ENF on sen sijaan kasvattamassa paikkojaan merkittävästi ja sen paikkamäärä on kasvamassa 22 hengellä. Maltillisin konservatiiviryhmä ECR menettää brittiedustajansa ja kutistuu 24 paikalla.

(...)


Lainaukset linkkien sisällöstä tulee aina laittaa viesteihin.
« Viimeksi muokattu: 07.04.2019, 15:04:42 kirjoittanut Alaric »
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Dangr

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 373
  • Liked: 2210
  • Vihtaasi on kustu!
Kuvassa Vihreitten paikoista.
"– Me emme halua riisua kansalaisiamme aseista tällaisena aikana, kun Euroopan turvallisuustilanne huononee, sosiaalidemokraattien sisäministeri Milan Chovanec sanoi Tšekin parlamentissa keskiviikkona." Kansalainen.fi
Bhutan: "One Nation, One People"

kannibaalikani

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 187
  • Liked: 592
Näihin liittyen oli huvittavaa katsoa eilistä Maikkarin kympin uutista, kun Helenä Petäjistö pelkäsi populistien tuhoavan EU:n sen sisäpuolelta. On tuo huvittavaa, kun asioista tulee ihmisille uskontojen kaltaisia pyhiä lehmiä.

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 037
  • Liked: 5270
Laitetaan tämäkin nyt vaikka tähän ketjuun, kun en tiedä minne muuten. :(

EPP erotti Fideszin. Kyseessä on kuitenkin tilapäinen erottaminen (suspension), ei pysyvä (expulsion).

Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 911
  • Liked: 61411
EPP erotti Fideszin. Kyseessä on kuitenkin tilapäinen erottaminen (suspension), ei pysyvä (expulsion).

Orbán ilmoitti jo aikaisemmin, että tällainen päätös tarkoittaa, että se on so long suckers.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
PoliticsMeansPolitics

Vote on 25 real decisions that Members of the European Parliament have actually made in the last five years, and see at the end which politicians, national parties and European political groups match your views based on facts (rather than promises/manifestos).

Sain tulokseksi : Koko EU:n osuvin Morten Messerschmidt, ja Suomen Jussi Halla-aho :)

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 895
  • Liked: 21763
EU-komissio ja -parlamentti ovat lähdössä (maksetun) vaalivaikuttamisen tielle. Veikkaanpa, että tästä tulee mielenkiintoista. Tällä kertaa Mueller ja tutkintakomitea tuskin tulee vetämään vesiperää. Linkissä peräkkäin muutama huomaamani EU-vaalijuttu täältä ja muualta. Vilppiä luvassa.

2018-12-28 EU-vaaleissa perinteiset puolueet nationalisteja ja fasisteja vastaan

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 888
  • Liked: 4553
^Ja ties mitä mielipidevaikuttamista. Jos jonkun (väärät) mielipiteet saavat liikaa kannatusta, niin hänet voidaan todeta putinistiksi tai muuksi vastaavaksi äärimmäisen vaaralliseksi Venäjältä ohjatuksi demokratian tuhoajaksi.

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
Viktor Orban piti Fideszin vaalikampanjan avauspuheen.

Pääministerin kansainvälinen puhemies twiittasi englanniksi. Poimintoja.

Lainaus
PM #Orban: Fidesz-EPP: We decide about our future, not the @EPP

Now it appears that the EPP is turning to the left, in a liberal direction

[on EPP] turning in the direction of building a Europe of a liberal empire of a Europe of immigration

If the @EPP takes that direction, they can be assured that we will not follow them

On Juncker: We thought he was from the right, but we gotta European Socialist

Europe will choose its future at the end of May

Will Europe remain for Europeans or will we give way to the masses coming from another culture

We will decide whether we protect Christian culture or give way to the multiculturalists

At its founding, the EU had a great spirit and a small body, but today its the other way around. It has a stingy spirit and a large body

@TimmermansEU says “Societies are going to become diverse in the future, that’s the world’s future. These countries must get used to that”

The question is how can you attach such a man to the @EPP of @ManfredWeber

7 points:
- The management of migration must be taken away from the Brussels bureaucrats and given back to the national governments
- We must say clearly that not one country may be required to accept migrants against its will
- Nobody should be admitted to Europe without valid identification and documents
- We must abolish the migrant card and the migrant visa
- Brussels should not give any more money to @georgesoros NGOs
- Nobody should be negatively discriminated against for considering self a Christian
- Let those who have a right to decide, decide that leaders who oppose immigration stand at the head of the EU institutions

Let us show Brussels on May 26 that the last word does not belong to Soros-funded NGOs but to the citizens in the voting booths
Lainaus
2019-04-04 Uusi Suomi: Matteo Salvini kutsui Euroopan äärioikeiston koolle – Jussi Halla-aho: ”Emme ala lennosta kommentoimaan”

La Lega huomauttaa, ettei Orbánia ja Le Peniä ole edes kutsuttu kokoukseen, koska he ovat jo Salvinin liittolaisia.
”Kyseessä ei ole poisjäänti, koska heitä ei ole edes kutsuttu. Salvini edustaa kokouksessa kaikkia niitä ryhmiä, jotka ovat jo liittoutuneet Euroopassa. Maanantain kokoukseen on kutsuttu ne, jotka eivät vielä ole liittoutuneet Legan kanssa”, puolue kommentoi La Repubblicalle.
Lainaus
2019-04-05 EuroNews: European Parliament elections 2019: Marine Le Pen "dreams" of nationalist supergroup

French nationalist leader Marine Le Pen is hoping she and Italian deputy prime minister Matteo Salvini can form a new supergroup of MEPs after European Parliamentary elections in May.

Le Pen told Euronews that Salvini had been given the mission to recruit parties from rival blocks.

“We asked Matteo Salvini to be the one to go round the European capitals a little, to try to find new allies,” the President of the Rassemblement National said. “We ourselves will increase our numbers, that's certain, but of course we want to expand. And I’m not hiding it, we’ve a much bigger ambition, or dream at any rate, to build a very big group composed of all those who want to protect nations. We could have a large part of the ECR (European Conservatives and Reformists), maybe the EFDD (Europe of Freedom and Direct Democracy) and the ENF (Europe of Nations and Freedom). That’s something that would be really quite interesting.”

YT: Euronews - Marine Le Penin 20min haastattelu
Jos saisivat lisäksi Fideszin noin 12 MEP:iä niin ovat todella lähellä olla suurin ryhmä!

Europe Elects ennusteessa EPP 177 ja S&D 135. ENF, EFDD ja ECR yhteensä 166.
Jos ja kun Orban vaihtaa maisemaa niin EPP putoaisi 165 ja uusi ryhmä nousisi 178 ;D

Joo, hemmetin vaikea projekti saada 3 ryhmää yhteen, mutta kyllä sitä kannattaa ainakin yrittää :)

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
2019-04-04 EPP:n Vaalimanifesti
Lainaus
1) OUR VISION

Our Founding Fathers ;D had the vision that without the will to reach out together and overcome national egoism...

In Europe, we combine great diversity with solid shared values and embrace a way of life that strikes the right balance between responsibility and solidarity, security and freedom, tolerance and our traditions. Radical Islam, terrorist threats and the authoritarian waves coming from Russia and Turkey, are all shaking the foundations of our European way of life. Now more than ever, we must safeguard, for all our citizens, our shared European identity and our European way of life (EPP:n johdolla?)
Nää on kopsannut Fidezin linjaukset, ja esittelevät niitä omana vaaliohjelmana? :P Orban bad?

Vaalivideo - The Power of WE (1:06)
Manfred Weber Julkaistu 4.4.2019 (142 näyttökertaa :roll:)

Laskekaa kuinka monta neekeriä Weberin unelmassa on :o

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 012
  • Liked: 46246
  • Kui on must, näita ust!
^^ Ihan mielenkiintoisia suunnitelmia Salvinilla ja kumppaneilla tosiaan. Toivottavasti yhteinen sävel Euroopan kansallismielisten kesken löytyy :)

Huomisen tilaisuuteen Milanoon olisi Salvinin/Reutersin mukaan osallistumassa perussuomalaiset, AfD ja Tanskan kansanpuolue.

https://www.kansalainen.fi/euroopan-kansallismieliset-aloittavat-matkan-kohti-maalaisjarkea-italian-konferenssissa-kansallismieliset-puolueet-kokoavat-joukkojaan/ (7.4.2019)

Lainaus
Euroopan kansallismieliset aloittavat matkan ”kohti maalaisjärkeä” – Italian konferenssissa kansallismieliset kokoavat joukkojaan

Maanantaina Milanossa Italiassa järjestettävässä konferensissa Euroopan kansallismieliset kokoavat joukkojaan toukokuun europarlamenttivaaleja varten.

Italian varapääministeri ja sisäministeri, kansallismielisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini kertoo Facebook-sivullaan maanantaina 8.4 Milanossa pidettävästä konferenssista, jolla Euroopan kansallismieliset puolueet aloittavat eurovaalikampanjansa 26.5 järjestettävien eurovaalien alla. Toukokuun europarlamenttivaaleja on luonnehdittu ratkaiseviksi vaaleiksi Euroopan tulevaisuuden kannalta.

– Maanantaina Milanossa, kohti maalaisjärkeä, Salvini kertoo Facebook-sivullaan.

(...)

Reutersin mukaan Salvini on kertonut, että konferenssiin osallistuisivat Legan lisäksi ainakin Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD), Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti, DF) sekä Perussuomalaiset.

Konferenssia voi seurata livenä muun muassa Matteo Salvinin Facebook-sivulla maanantaina alkaen klo 11:30 Suomen aikaa.

Salvinin FB-sivut: https://www.facebook.com/salviniofficial/

---

Toukokuussa järjestetään sitten suurempi kansallismielinen tapahtuma, johon kaavaillaan 15-20:stä Euroopan maasta osallistujia.

https://www.kansalainen.fi/italian-salvini-haluaa-koota-kansallismieliset-yhteiseen-rintamaan-europarlamenttivaalien-alla/ (7.4.2019)

Lainaus
Italian Salvini haluaa koota kansallismieliset yhteiseen rintamaan europarlamenttivaalien alla

Italialaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini aikoo muodostaa kansallismielisen rintaman vastustamaan perinteistä keskustaa ja vasemmistoa europarlamenttivaaleissa.

Italian varapääministeri, sisäministeri ja kansallismielisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini sanoi perjantaina kutsuvansa Euroopan kansallismieliset vaalitilaisuuteen Italiaan promotoimaan yhteistä poliittista näkemystä, kertoo Reuters.

Salvini haluaa koota yhteen kaikki Euroopan kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset poliittiset voimat vastustamaan perinteistä keskustaa ja vasemmistoa europarlamenttivaaleissa.

Legan johtaja uskoo saavansa toukokuussa Italiassa järjestettävään tapahtumaan puolueita 15-20 Euroopan maasta. Lista osallistujamaista ja -puolueista ei ole vielä tiedossa.

Salvinin Lega kuuluu Ranskan Marine Le Penin RN:n (Rassemblement national, Kansallinen Kokoomus) kanssa ENF-europarlamenttiryhmään (Europe for Nations and Freedom, Kansakuntien ja Vapauden Eurooppa).
« Viimeksi muokattu: 07.04.2019, 16:16:29 kirjoittanut Alaric »
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
edit3: tulevan ryhmän nimi hakusessa... se pois. Allaolevassa postauksessa on lähempänä oleva, joskaan ei vielä vahvistettu

PS vihdoinkin oikeassa ryhmässä (2012 ENF ryhmä Le Pen & Wilders vrt. 2019 Salvini, Le Pen, Weidel/Gauland :) )

Mukana ainakin Lega (ITA), RN (FRA), AfD (GER), PS (FIN) ja DF (DEN) :)
Varmasti paljon muitakin. Kuten esim. Itävallan FPÖ. Odotellaan lehdistötiedotetta. edit: Salvini sanoi että hän edustaa koko ENF ryhmää, kun Le Penin poissaoloa ihmeteltiin, ja että ei tästä pressistä olisi tullut mitään jos täällä olisi 15 henkilöä.

Tiedotustilaisuuden tallenne (Olli Kotro puhuu n. kohdasta 16:45)
https://www.facebook.com/salviniofficial/videos/2440823879284673/

edit2: kuvassa Kotro (PS), Meuthen (AfD), Salvini (Lega) ja Vistisen (DF)
« Viimeksi muokattu: 13.04.2019, 11:38:30 kirjoittanut qwerty »

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 012
  • Liked: 46246
  • Kui on must, näita ust!
^ Kovaa settiä! Tästä tulee todella mielenkiintoista. Ainakin 10 puoluetta kuulemma tulisi ryhmään eli oiskohan esim. RN, PiS ja Fidesz mukana?

Tässä Reutersin juttu aiheesta.

https://www.reuters.com/article/us-eu-election-italy/nationalist-eu-parties-announce-plans-to-join-forces-after-may-vote-idUSKCN1RK10F (8.4.2019)

Lainaus
Nationalist EU parties announce plans to join forces after May vote

Nationalist, anti-immigration parties plan to join forces following next month’s EU parliamentary election, looking to create a new bloc to shake up the European Union, officials from four groups said on Monday.

“We want to reform the European Union and the European parliament, without destroying them. We want to bring radical change,” said Joerg Meuthen, the chairman of the eurosceptic Alternative for Germany party (AfD).

Meuthen told reporters that the new group within the EU parliament would be called the European Alliance for People and Nations and would initially involve at least 10 parties.

Monday’s event was organized by Italian Deputy Prime Minister Matteo Salvini, who heads the far-right League. Besides the AfD, the conservative Finns Party and the rightist Danish People’s Party, also pledged to support the initiative.

(...)
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
Luulisi ylittävän kansallisen uutiskynnyksen ???


Charlie

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 196
  • Liked: 479
  • kuva ei esitä ketään
Tuolla skriinillä näkyy vaalislogankin, joka on suomen kielellä

Lainaus
KOHTI TERVEEN JÄRJEN EUROOPPAA!
KANSAT NOUSEVAT

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
Allaolevista voi arvailla keitä uudessa ryhmässä tulee olemaan em. neljän lisäksi

Nykyisessä ENF ryhmässsä on Legan lisäksi
Lainaus
- RN, Kansallinen liittouma (FRA)
- FPÖ, Itävallan vapauspuolue (AUT)
- VB, Vlaams Belang (BEL)
- PvV, Partij voor de Vrijheid, Vapuaspuolue (NLD)
- KNP, Congress of the New Right (POL)
- BP, Die blaue Partei (GER)
(- UKIP, mm. pj. Batten. Osa jäi EFDD ryhmään Faragen seuraksi)
ECR, yli yhden edustajan puolueet suuruusjärjestyksessä, josta siis PS ja DF vaihtavat uuteen.
Lainaus
(-Cons, UK)
- PiS, Laki ja oikeus (POL)
- LKR (GER) (AfD:stä eronneiden "siniset")
- N-VA, New Flemish Alliance (BEL)
- DI ja FdI (ITA)
- ODS, Kansalaisdemokraattinen puolue (CZE)
- SD, Ruotsidemokraatit (SWE)
EFDD suurimmat ovat
Lainaus
- M5S, Viiden tähden liike (ITA)
- Sekalainen sakki brittiedustajia

Suuria tulevat ilmeisesti olemaan ainakin PiS ja M5S. Muita voi kuvailla sanalla apupuolue.

EU:n sivuilla sääntö on että 25 Members are needed to form a political group, and at least one-quarter of the Member States must be represented within the group. Members may not belong to more than one political group.

Vikaa ei ainakaan noudateta, koska UKIP edustajia istuu tällä hetkellä kahdessa ryhmässä (jos eivät ole eronneet, wiki oli lähteenä tässä). 28:4 on tasan 7. 27:4 on 6.75 eli onko tuo sitten 6 vai pyöristyssäännön mukaisesti 7 jää nähtäväksi.

PiS saa ehkä jotain 20 paikkaa, ja niillä saa pidettyä ECR:n kasassa melko helposti. Lienee kohtalaisen todennäköinen vaihtoehto. SD:lle ei Salvini kelpaa, joten ehkä kabineteissa on jo päätetty että jatkavat ECR ryhmässä.

Peli on jokatapauksessa avattu ja toivoa sopii että tulevat ryhmävaihtoehdot kerrotaan äänestäjille ennen vaalia. Uusista tulokkaista kannattaa muistaa Hollannin FvD, joka on viemässä PVV:n kannatuksen ja Espanjan VOX, jolla voi olla vaikeaa päästä mihinkään ryhmään. Virolla ei montaa paikkaa ole. Sanoisin että EKREn voi olettaa liittyvän mukaan uuteen ryhmään.

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 037
  • Liked: 5270
Mitä luulette Pirkko Ruohonen-Lernerin ajattelevan tästä ryhmästä? Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että jos hänet valitaan uudelleen mepiksi, hän loikkaa jonnekin muualle. Hän sympatisoi uuvatteja jo 2017, mutta tajusi, että uuvattilistalta ei ole odotettavissa uudelleenvalintaa.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

qwerty

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 871
  • Liked: 8893
Mitä luulette Pirkko Ruohonen-Lernerin ajattelevan tästä ryhmästä? Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että jos hänet valitaan uudelleen mepiksi, hän loikkaa jonnekin muualle.

Onko hän ehdolla PS listallla? Lähde ois kiva.

Jaakko Sivonen

  • Nimellinen
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 037
  • Liked: 5270
Mitä luulette Pirkko Ruohonen-Lernerin ajattelevan tästä ryhmästä? Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että jos hänet valitaan uudelleen mepiksi, hän loikkaa jonnekin muualle.

Onko hän ehdolla PS listallla? Lähde ois kiva.

Harkitsee vielä.

Lainaus käyttäjältä: Uusimaa
Ruohonen-Lerner: En tiedä haluanko jatkaa edes politiikassa – harkitsee europarlamenttivaaleja
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/751506-ruohonen-lerner-en-tieda-haluanko-jatkaa-edes-politiikassa-harkitsee
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

no future

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 130
  • Liked: 1321
Ruohonen-Lernerhän on aiemminkin vaihdellut puoluetta, ja 2017 ilmoitti ensin loikkaavansa Soinin peesissä Sinisiin. Paikka Europarlamentissa tavallaan pelasti hänet sekaantumasta Perussuomalaisten jakaantumiseen, kaukana kotimaan päivänpolitiikasta.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 047
  • Liked: 33969
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Ruohonen-Lerner on minulle profiloitunut henkilönä, joka ei pysty kertomaan asiaansa siinä ajassa, joka asian kertomiseen on varattu.
"Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan."
- Mikhail Gorbachev

”Mitä perverssimpää asiaa osataan suvaita, sitä enemmän suvaitsemisesta saa hyvepisteitä.”
- https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/2336133563173491

Faidros.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 24 670
  • Liked: 17350
  • Blues for Allah
Mitä luulette Pirkko Ruohonen-Lernerin ajattelevan tästä ryhmästä? Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että jos hänet valitaan uudelleen mepiksi, hän loikkaa jonnekin muualle.

Onko hän ehdolla PS listallla? Lähde ois kiva.

Harkitsee vielä.

Lainaus käyttäjältä: Uusimaa
Ruohonen-Lerner: En tiedä haluanko jatkaa edes politiikassa – harkitsee europarlamenttivaaleja
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/751506-ruohonen-lerner-en-tieda-haluanko-jatkaa-edes-politiikassa-harkitsee

Riikka Purra kertoi sunnuntaina, että PR-L on ehdolla.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 888
  • Liked: 4553
Riikka Purra kertoi sunnuntaina, että PR-L on ehdolla.

Äänestäjien ei pidä luottaa siihen, että puolue on valikoinut ehdokaslistalle vain parhaimpia mahdollisia henkilöitä. Toivottavasti äänestäjät ovat hereillä, eivätkä äänestä huonoja poliitikkoja jatkoon. Siis edes perussuomalaiset äänestäjät.

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 012
  • Liked: 46246
  • Kui on must, näita ust!
Sen verran mitä olen tutustunut Olli Kotron some- ja blogikirjoituksiin ja videoihin, niin sanoisin, että siinä on kyllä potentiaalinen äänestettävä ainakin itselleni (hänet on siis jo nimetty ehdokkaaksi). Sama mies siis joka tuolla yllämainitussa Legan, AfD:n, Tanskan kansanpuolueen ja persujen yhteistilaisuudessa oli Salvinin kanssa paiskaamassa tassua yhteistyön merkiksi.

Hän toimii tällä hetkellä Pirkko Ruohonen-Lernerin avustajana, mutta se hänelle anteeksi annettakoon ;) Nuiva, globalistien vastustaja ja tiukka EU-kriitikko.
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 012
  • Liked: 46246
  • Kui on must, näita ust!
Myös Itävallan kansallismielinen FPÖ-puolue on liittymässä Legan, AfD:n, Tanskan kansanpuolueen ja perussuomalaisten kanssa uuteen europarlamenttiryhmään. Näin se homma etenee! 8)

https://twitter.com/mjlith/status/1115587744699494400

"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Julleht

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 396
  • Liked: 687
FPÖ:n lisäksi myös kaikki muut entiset ENF-ryhmän jäsenet mukana:


ENF:ssä mm. Le Penin Rassemblement national (RN). Kokonaispaikkamäärä ennusteissa eurovaalien jälkeen huitelisi jossain 80 paikan tienoilla.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur?

Peltipaita

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 645
  • Liked: 8600
  • Politiikan tutkija ja taidekriitikko

Riikka Purra kertoi sunnuntaina, että PR-L on ehdolla.
Toivottavasti kerää ääniä niin paljon että läpi menee...joku muu.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2019, 16:30:29 kirjoittanut Peltipaita »
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 726
  • Liked: 2236
  • Sus siunatkoon
https://www.suomenuutiset.fi/mep-ruohonen-lerner-ehdolle-europarlamenttivaaleihin/

Lainaus käyttäjältä: Suomen Uutiset
huhtikuu 9, 201916:02
MEP Ruohonen-Lerner ehdolle europarlamenttivaaleihin
[...]

Ruohonen-Lerner on erityisen kiinnostunut jatkamaan veronkierron vastaista työtään.

– Toimintani on herättänyt vastustusta pääosin suuryritysten intressejä edustavien lobbareiden keskuudessa. Tämä on mielestäni paras arvio siitä, että olen onnistunut työssäni kohtuullisen hyvin, joten olen käytettävissä jatkokaudelle.
[...]

– Neljän vuoden europarlamenttikokemuksella voin vakuuttaa, että perussuomalaisia tarvitaan puolustamaan suomalaisten etuja ja valvomaan rahankäyttöä myös EU-päätöksenteossa. Suomalaiset maksavat joka vuosi EU:lle useita satoja miljoonia euroja enemmän kuin saavat takaisin, muistuttaa Ruohonen-Lerner.


---

Minusta oleellista ei ole enää se, olemmeko nettomaksaja vai -saaja, vaan se, että ylipäätään maksamme yhtään mitään EU:hun. EU:n byrokratia purkaa ja menot sovittaa EU:n jo saamien tullimaksujen ja jonkin varsin nimellisen jäsenmaksun tuloihin. Nykyinen jakokone-EU on purettava perustuksiaan myöden.

Lisäys: Edellistä ei tietenkään saada aikaan, vaikka kaikki Suomen mepit olisivat Persuja. Suomen 2% osuudella ei tehdä muuta kuin "ollaan mukana päättävissäpöydissä", vaikutetaanko siellä pöydissä muita nuolemalla tai änkyröimällä on toinen asia, mutta varma on ettei päätetä. Tämä Lipposen grand EU-kusetus on nyt nähty.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2019, 16:37:38 kirjoittanut repo »

Siili

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 12 969
  • Liked: 7667

Onko hän ehdolla PS listallla? Lähde ois kiva.

Harkitsee vielä.

Lainaus käyttäjältä: Uusimaa
Ruohonen-Lerner: En tiedä haluanko jatkaa edes politiikassa – harkitsee europarlamenttivaaleja
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/751506-ruohonen-lerner-en-tieda-haluanko-jatkaa-edes-politiikassa-harkitsee

Tuosta saa sellaisen (soinimaisen) vaikutelman, että harkitsee uhrautumista alamaistensa puolesta vielä kerran.  Taidan äänestää jotain vähemmän leipääntyneen tuntuista ehdokasta.   

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 726
  • Liked: 2236
  • Sus siunatkoon
^Luitko Uusimaan artikkelin vain kerrotko vain otsikosta syntyneen mielikuvasi?

Tagit: