( No niin, Homman jokalauantaiseen tapaan aloitamme jälleen arvo- ja moraalifilosofisen keskustelun. Haha, tämä oli huumoria.. kun en oikein tiedä, mihin alueeseen tällainen aihe voisi kuulua, kirjoitan sen nyt tänne oman arvioni perusteella ja moderaatio sitten ystävällisesti siirtää tämän oikealle paikalleen, jos tarvetta siihen näkee, kiitos )
Mitä jakamaton ihmisarvo on ja mistä voimme sen tietää?
Kuten meidän kaikkien tietoon on tullut, on Jussi Halla-ahon johtama Perussuomalainen puolue hallitusneuvottelujen suhteen kohdannut torjuntaa, jota on perusteltu sillä, että Halla-aholla on 'erilainen ihmiskäsitys' tai että hän ei jaa samaa käsitystä 'jakamattomasta ihmisarvosta'. Tätä näkökulmaa ovat esittäneet ainakin SDP:n Antti Rinne ja Kokoomuksen Petteri Orpo, välillisesti myös Vasemmistoliiton Li Andersson, joka on ilmaissut kantansa hienotunteisesti kertomalla, että 'rasistien kanssa ei tehdä yhteistyötä'.
Tällaista on siis demokratia, tasa-arvo ja moniarvoisuus Suomessa vuonna 2019.
Mutta menkäämme itse asiaan: kun puhutaan 'jakamattomasta ihmisarvosta', en minä ainakaan ymmärrä, mitä tällä tarkoitetaan. Se johtuu varmaan siitä, että jakamattoman ihmisarvon kannattajat eivät ole vaivautuneet kertomaan, mitä käsite pitää sisällään. Vielä hämärämpää on puhe 'erilaisesta ihmiskäsityksestä', josta Antti Rinne on Halla-ahoa moittinut. Olen luullut, että vapaassa maassa eri ihmisillä voi olla erilaisia ihmiskäsityksiä, mutta ilmeisesti näin ei olekaan. Epäselvää on lisäksi, mitä sillä ihmiskäsityksellä mahdetaankaan tarkoittaa. Onko puhe biologisesta ihmiskäsityksestä, sosiologisesta ihmiskäsityksestä, evoluution ihmiskäsityksestä, filosofisesta ihmiskäsityksestä, uskonnollisesta ihmiskäsityksestä, psykologisesta ihmiskäsityksestä, poliittisesta ihmiskäsityksestä, jostain new-age ihmiskäsityksestä tai käsityksestä ihmisen osasta biodiversiteetin tai noosfäärin osana?
Kukaan ei ole kertonut, ei edes Antti Rinne, joka tämän otti puheeksi. Antti Rinteellä täytyy siis olla jotakin salattua viisautta, mistä me muut emme ole päässeet osallisiksi eikä Antti halua kertoa, koska pelkää, että silloin muistakin tulisi yhtä viisaita kuin hänestä. Mutta me emme luovuta. Haluamme tässä ketjussa selvittää, mitä on vaikkapa jakamaton ihmisarvo. Kirjoitan tässä ensin avaukseni ja sen jälkeen pyydän teidän apuanne, havaintojanne ja näkemyksiänne.
Mitä on siis 'jakamaton ihmisarvo'? Tämä käsite kuulostaa hämärältä ja sitä on vaikea hahmottaa, mutta kokemukseni on osoittanut, että asiaa pystyy helpommin ymmärtämään, jos sen jakaa osiin. Sillä on niin, että yhden käsitteen sisällä on usein monia erilaisia asioita, eri suuntauksia ja tendenssejä ja siksi kyseistä asiaa ei voi hahmottaa vain yhdestä näkökulmasta. Jos jotakin ei ymmärrä, kyse ei välttämättä ole omasta hölmöydestä, vaan siitä, että käsite on epäonnistunut käsitteenä. Tällöin käsite on siis purettava. Ja juuri sen me teemme nyt. Ensin puramme käsitteen 'jakamaton ihmisarvo' ja sen jälkeen käsitteen 'ihmisarvo'. Myöhemmin tarkastelemme purettujen osien funktioita ja sisältöä, mitä ne ovat, niiden keskinäistä suhdetta ja vaikutusta.
Jakamaton ihmisarvo - mitä se on? Tässä on kolme asiaa pakattuna yhteen käsitekokonaisuuteen. Mitä 'jakamaton' tarkoittaa? Kuka jakaa? Kelle? Miten? Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta luulen, että tässä ei tarkoiteta juuri noita kysymyksiä. Uskon, että 'jakamaton' on synonyymi absoluuttiselle. Se taas tarkoittaa, että ihmisarvoa ei voida mitata, että se on syntymätön ja kuolematon, että sitä ei voida suhteuttaa tai kyseenalaistaa: se on. Tämä on tärkeä huomata, koska myöhemmin tässä kirjoituksessa todistan, että juuri tämän vuoksi jakamatonta ihmisarvoa ei voi olla olemassa - kyseessä on eräänlainen paradoksi.
Mitä tarkoittaa 'ihmisarvo'? Sen ymmärtämiseksi käsite pitää jakaa. Jaan sen kolmeen osaan ja nämä osat ovat:
1. Metafyysinen ihmisarvo ( myös absoluuttinen, universaali ihmisarvo, itseisarvo, transsendentaaliarvo )
2. Pragmaattinen ihmisarvo ( myös suhteellinen, instrumentaalinen ja välineellinen arvo, objektiarvo )
3. Affektionaalinen ihmisarvo ( myös tunnearvo, läheisarvo, rakkausarvo, subjektiarvo )
Mitä nämä ovat?
Metafyysinen ihmisarvo tarkoittaa sellaista aksioomaa, missä ajatellaan jokaisella ihmisellä olevan jokin arvo ihmisenä sinänsä. Tätä arvoa ei voida jakaa, ei punnita, ei mitata. Siihen sisältyy myös ajatus siitä, että tämä arvo on kaikilla sama. Se on absoluutti arvo, joten ihminen ei voi sitä lisätä eikä sitä vähentää.
Pragmaattinen ihmisarvo taas on yksilökohtainen ja mitattavissa. Mittaustavat toki vaihtelevat suuresti. Tätä arvoa ihminen voi itse lisätä tai vähentää kohdallaan tekemillään valinnoilla. Siihen vaikuttavat lahjakkuus, tavoitteet, panos yhteisöön ja kyky toimia yhteisön arvoehdoilla.
Affektionaalinen ihmisarvo liittyy läheissuhteisiin. Se ei ole universaaliarvo, vaikka sitä sovelletaan universaalisti. Käsitteen voi helpommin ymmärtää vaikka siten, että jokaiselle oman puolison kuolema on paljon suurempi asia kuin vaikka kokonainen kansanmurha jossakin kaukana. Jos meillä on lapsi, joka on päihteiden väärinkäyttäjä ja joka ei ole elämässään juuri hyvää tehnyt, annamme hänelle ruokaa ja rahaa. Emme anna sitä siksi, että hänellä olisi universaali ihmisarvo. Emme anna sitä siksi, että hänestä olisi hyötyä yhteiskunnalle. Me annamme sitä siksi, että me rakastamme häntä. Tämä arvo ei ole suoraan, mutta välillisesti mitattavissa.
Jo tässä vaiheessa käy ilmi, että Antti Rinne on puhunut luokan yksi arvoista eli universaaliarvoista. Sen sijaan Jussi Halla-aho on puhunut luokan kaksi pragmaattisista arvoista, eli hänen sanoin instrumentaaliarvoista, mikä on täysin eri asia. On kuin Halla-aho kertoisi, että hän ei pidä lumenluonnista ja siitä Rinne loukkaantuu ja julistaa, että Jussi ei tykkää suklaakakusta. Rinteen kommentit ovat absurdeja ja kaikesta näkyy, ettei mies ole ajatellut asiaa lainkaan tai että kukaan ei ole kertonut hänelle, mistä on kyse - äijä puhuu vallan eri asiasta.
Nyt haluan puhua hieman pragmaattisista arvoista eli instrumentaalisista arvoista. Näistä arvoista ei juuri puhuta muuten kuin kiertoteitse, koska ensinnäkään se ei ole muotia ja toisekseen koska näitä arvoja ei yleensä edes havaita, koska ne ovat niin elimellinen osa kaikkea toimintaamme, että otamme sen itsestäänselvänä - tuskinpa kalakaan paljon miettii vettä, jossa ui.
Pragmaattinen arvo on siis välinearvo. Se tarkoittaa sitä, että jollakin asialla tai toimijalla on arvoa niin paljon kuin se kykenee tuottamaan jotakin haluttua ja toivottua asiaa. Asioilla on siis funktionsa ja ihmisellä on tavoitteensa. Mitä paremmin nämä täyttyvät, sitä suurempi arvo. Jos lähdemme viikoksi etelään ja annamme sillä aikaa työmiehelle tehtäväksi kylpyhuoneemme laatoituksen mutta työmies ei laatoitakaan, vaan juo asunnossamme viikon viinaa ja ulostaa sohvallemme, emme ole tyytyväisiä, koska väline ei tuottanut haluttua tulosta. Siitä huolimatta, että välineen eli työmiehen metafyysinen arvo on täysin sama kuin meillä itsellämme.
Itse asiassa koko yhteiskuntamme perustuu pragmaattisiin eli instrumentaalisiin arvoihin. Kaikki toimii sillä, että joku tuottaa jotakin, joka hyödyttää yhteisöä. Ja jokainen voi ymmärtää, että jokaisen yksilön kyky tuottaa tuota hyötyä on erilainen. Esimerkiksi Mahatma Gandhi tuotti enemmän yhteisöllistä hyvää kuin Ted Bundy. Vaikka molempien jakamaton ihmisarvo on aivan sama. Mutta pragmaattinen instrumentaalinen ihmisarvo ei näe meitä samanlaisina ja koko yhteiskuntamme heijastaa juuri näitä instrumentaalisia ihmisarvoja.
Me puhumme paljon tasa-arvosta, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Tarkoitetaanko metafyysistä arvoa, jonka näkökulmasta kaikilla pitäisi olla kaikki samalla tavalla vai tarkoitetaanko pragmaattista arvoa, jonka mukaan yksilöiden erilaisilla kyvyillä on heijastus heidän tavoitteidensa saavuttamiseen? Sanoin, että koko yhteiskuntamme perustuu juuri pragmaattisiin ihmisarvoihin. Toisinsanoen meillä on erilaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia sen mukaan, keitä me olemme, mitä voimme tuottaa yhteisöön ja mitkä ovat kykymme ja mahdollisuutemme: alaikäisille ei myydä viinaa, murhaaja joutuu vankilaan, työtön joutuu tiettyjen ehtojen kohteeksi. Meillä ei siis yhteiskunnassa ole tasa-arvoa eli emme sovella 'jakamatonta ihmisarvoa' vaan toimimme tilanteen mukaan ja eri ryhmille on eri säännöt.
Nyt joku metafyysisten ja universaaleiden ihmisoikeuksien puolesta puhuva alkaa väittää, että 'ei elämä ja yhteiskuntameno voi riippua vain siitä, mitä yksilö tuottaa, vaan on olemassa universaaleja ideoita ihmisen asemasta ja oikeudesta: luullaanko, että joku hyödytön köyhä voidaan vain ampua tai jättää katuojaan kuolemaan - eikö ihmiselämä ole arvokas sinänsä ilman että jokaista arvioidaan jonkin kulloisenkin hyödyn mukaan?'
Vastaus tähän on neliosainen. Ensinnä huomio täytyy kiinnittää siihen, että metafyysisiä ihmisoikeuksia ei voida mitata. Niitä ei voida havaita millään tavalla. Ne eivät voi itse pitää itseään yllä. Ne ovat sosiaalinen konstruktio. Ne ovat abstraktio. Ne ovat mielen luomia rakennelmia. Ja koska ne ovat mielen luomia rakennelmia, ne voivat olla mitä vain. Esimerkiksi pedofiilit voivat ajatella, että on universaali ihmisoikeus panna lasta. Tätä ei yhteiskunta kuitenkaan tue, koska se noudattaa pragmaattisia eli instrumentaalisia ihmisoikeuksia, joiden pohjalta tajutaan, että lasten raiskaaminen on yhteisölle ja yksilöille vahingollista.
Toinen vastaus on siinä, että universaaleja ja metafyysisiä arvoja ei tarvitse olettaa olemassaoleviksi, koska ne voidaan selittää pragmaattisilla eli Halla-ahon instrumentaalisilla ihmisarvoilla ja -oikeuksilla. On nimittäin sillä tavalla, että altruistiset käytännöt eivät vaadi selittäjikseen tietoisuutta universaaliarvoista, vaan ne voidaan selittää yhteisön sisäisillä funktioilla eli pragmaattisilla arvoilla. Tämä johtuu siitä, että yhteisössä tajutaan, että heikoimmistakin kannattaa pitää huolta, koska se käytäntö vakauttaa yhteiskuntaa.
Kolmas vastaus on evoluutiopsykologinen: vaikka nykyinen kulttuurimarxilaispoliittinen tendenssi painottaa imaginäärisiä 'ihmisoikeuksia', totuus on se, että niiden syntyminen ei edellytä erityisen universaali-ihmisoikeuskategorian olemassaoloa, vaan evoluutiopsykologian nimissä on järkevää olettaa, että altruistiset tendenssit ovat perimmiltään pragmaattisia ja biologisia, muutoin niitä ei olisi kehittynyt.
Neljäs vastaus on jotakin, joka on tämän kirjoituksen eräs kulmakivi eikä tätä voi alleviivata liikaa: kaikki universaaliarvot palautuvat instrumentaaliarvoihin eli kaikki metafyysiset arvot palautuvat pragmaattisiin arvoihin. Miksi on näin? Vastaus: koska metafyysisiä ihmisarvoja ei ole olemassa, ne ovat vain sosiaalinen konstruktio tai rakennettu ajamaan joidenkin tai joidenkin yhteisöjen pragmaattisia arvoja.
Yritän selittää tätä hieman: väitän, että jakamatonta ihmisarvoa eli universaaliarvoa ei voi olla olemassa, koska se ei ole itsenäinen, omaa ylläpitoaan tuottava arvo, vaan se on riippuvainen pragmaattisesta, eli Halla-ahon mainitsemasta instrumentaalisesta arvosta. Sillä on niin, että metafyysinen universaali ihmisarvo ei tuota mitään. Me voimme kaikki mennä istumaan perunakuoppaan ja odottaa, että kohta joku tuo meille pizzaa, koska onhan meillä tämä jakamaton ihmisarvo. Mutta näin ei käy. Koska jonkun pitää tehdä se pizza ja jonkun pitää maksaa se pizza ja nämä kaikki toiminnot vaativat instrumentaaliarvojen soveltamista eli jollakin täytyy olla jotain kykyjä eli välineitä, joilla asioita tuotetaan.
Universaalit ja metafyysiset arvot vaativat kaikille samaa. Me olemme kaikki samaa, me olemme kaikki yhtä hyviä, meille kaikille kuuluvat samat asiat. Riippumatta siitä, olemmeko massamurhaajia tai vapaaehtoistyöntekijöitä lastensuojelussa. Metafyysinen ihmisoikeus, jota Antti Rinnekin kuuluttaa, on jokin abstraktio. Se on jotakin, jota ei voi mitata, ei voi havaita, ei voi lisätä, ei voi vähentää eikä sillä itsessään ole mitään vaikutusta mihinkään. Mikä se sellainen on? Väitän, ettei sellaista ole. Miten voisi olla jotakin, joka ei ole havaittavissa eikä mitattavissa eivätkä siihen päde normaalit keinot, joilla asioita voidaan havaita, punnita ja mitata?
Toisinsanoen 'universaaleja ihmisoikeuksia' ei ole olemassa. Ne ovat vain unta, abstraktiota. Ainoa, millä on merkitystä, ovat pragmaattiset ihmisoikeudet ja affektiiviset ihmisoikeudet. Muu on satua. Instrumentaaliset ihmisoikeudet ovat yhteiskunnan liima ja koko sivilisaation ydin ja perusta. Ilman niitä me makaisimme maakuopassa hakaten nuijilla toisiamme. Mutta emme sitä tee, koska olemme tajunneet, että ihmisillä on instrumentaaliarvo eli välinearvo ja sen vuoksi meidän kannattaa toimia yhteisönä.
Kaikki ihmisoikeuspuhe eli metafyysisten arvojen hehkutus palautuu käytännön realismiin eli instrumentaaliseen ihmisarvoon: kaikki pakolaisten auttaminen perustuu vain siihen, että meillä de facto on resurssit auttaa pakolaisia. Ja se perustuu siihen, että olemme tuottaneet resursseja, mikä on ollut mahdollista vain käyttämällä ihmisiä ja resursseja välineinä eli toimimalla instrumentaalisen ihmisarvon filosofian pohjalta.
Kun Halla-aho on puhunut instrumentaalisesta ihmisarvosta, hän on puhunut siitä, miten olemme tulleet apinoista ihmisiksi, miten olemme pystyneet luomaan sivilisaation ja kehittämään humanismin käytännön toteutusta. Kun Halla-aho sanoi tämän ehkä itsestäänselvän totuuden, häntä alettiin demonisoida muutaman puolueen taholta ilman mitään selitystä. Sitä selitystä ei voitu antaa, koska sitä ei ole. Se, miksi sitä selitystä ei ole, kerrottiin yllä: jakamatonta, absoluuttia ihmisarvoa ei ole olemassa. On vain se, mistä Halla-aho puhui.
Kiitos, kun luit tänne saakka. Tämä on vain se, mitä eilen mieleeni tuli päiväkävelyn aikana. Nyt pyydän kritiikkiä, neuvoja, oivalluksia ja parannuksia sekä ennenkaikkea keskustelua.
Mitä sinä ajattelet?
Aihe: Mitä jakamaton ihmisarvo on ja mistä voimme sen tietää? (Luettu 19699 kertaa)