UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2019-04-21 Sri Lankan islamilaiset terrori-iskut, satoja kuolleita  (Luettu 23451 kertaa)

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 080
  • Liked: 8004
  • Tecumseh
- -
Kuinka monta sankaritarinaa on nyt levitetty länsimaisista, tai edes paikallisista kristityistä joukkomurhan uhreista Sri Lankassa? - - Nyt tasapuolisuus on unohdettu. Sankarit ovat sankareita, uhrit uhreja ja tappajat tappajia, on heidän ihonväri valkoinen musta tai jotain siltä väliltä, samoin on uskonnon laita, tasapuolisesti.
- -

Kiitosta kun sille aihetta on. Iltalehden toimittaja Anni Huttunen suomensi ja referoi BBC:n ja Guardianin jutut yhdestä kristitystä sankarista:

Lainaus
BBC kertoo koskettavan tarinan Ramesh Rajusta, srilankalaisesta perheenisästä, jonka teot pelastivat jopa satojen ihmisten hengen pääsiäissunnuntain terrori-iskujen sarjassa. Raju oli kahden lapsen isä ja aviomies. Hän työskenteli rakennusurakoitsijana ja oli kuollessaan 40-vuotias. Ramesh Rajun leski Chrishanthini kertoi, miten pääsiäissunnuntain tapahtumat etenivät Batticaloassa, jonne yksi tuhoisista terrori-iskuista tehtiin.
- -
Ramesh Raju seisoi perheensä kanssa lähellä kirkon sisäänkäyntiä, kun hän huomasi miehen. Chrishanthini kertoi BBC:lle, että perhe kävi ahkeraan kirkossa ja jumalanpalveluksissa. Tätä miestä Raju ei kuitenkaan ollut tunnistanut Zion kirkon kävijäksi. Rajun huomaamalla miehellä oli päällään tavalliset vaatteet ja hän käveli paikalle yksin kantaen mukanaan isoa reppua.
- -

– Mieheni aisti, että jotain oli vialla, Chrishanthini Raju kertoi BBC:lle.

Hän kertoi, että Raju oli yrittänyt saada tuntemattoman miehen poistumaan paikalta. Guardianin mukaan miehet jäivät kiistelemään kirkon ulkopuolelle ja Chrishanthini Raju vei perheen lapset sisälle kirkkoon. Hän ajatteli aviomiehensä seuraavan pian perästä. Hetkeä myöhemmin kirkossa sisällä olleet arviolta 450 ihmistä kuulivat kovan räjähdyksen. Guardian kertoo, että kun häntä ei ollut päästetty sisään, paikalle saapunut mies oli räjäyttänyt itsensä kirkon ulkopuolella.
- -
Jos pommia kantanut mies olisi päässyt sisään kirkkoon, Sri Lankan uhriluku olisi todennäköisesti paljon korkeampi. Rajun uskotaan pelastaneen jopa satojen ihmisten hengen.
- -
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

nutsy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 248
  • Liked: 3334
  • ihminen
IL,
Lainaus
Britannian salainen palvelu MI5: Isis suunnittelee iskujen sarjaa Euroopassa

Euroopassa on paljon terroristien ”nukkuvia soluja”.

Britannian sisäisestä turvallisuudesta vastaava salainen palvelu MI5 varoittaa uudesta terrori-iskujen aallosta Euroopassa. Terrorijärjestö Isisillä on MI5:n mukaan Euroopassa lukuisia ”krokotiilisoluja”, nukkuvia terroristisoluja valmiina toimintaan.

Sri Lankan pääsiäisiskujen pääsuunnittelija Abdul Lathief Jameel Mohamed, 36, oli opiskellut Lontoossa Kingstonin yliopistossa 2006-2007 ilmailun tekniikkaa.

Samaan aikaan Lontoossa vaikutti vihasaarnaaja Shakeel Begg, joka puhui myös yliopistolla saarnaten jihadia.

Mohammed matkusti Britanniasta Australiaan jatkamaan opintojaan ja tiedustelulähteiden mukaan hän radikalisoitui siellä. Hän tutustui Melbournessa paikallisiin jihadisteihin. (...)

Sri Lanka oli vasta testi

Tiedustelulähteiden mukaan Euroopassa on useita jihadistien soluja, jotka ovat saaneet koulutusta muun muassa Syyriassa. Yksi heidän innoittajansa ja kouluttajansa on ollut juuri Jihadi John.

– Nyt kun Isis on lyöty Syyriassa ja Irakissa, se alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti muualla, kertoo radikalisoitumista King’s Collegessa Lontoossa tutkiva Charlie Winter Sunday Timesille.

– Näkymä on todella synkkä. Iskuja on tulossa säännöllisesti lähitulevaisuudessa. Sri Lanka ei ollut ollut mikään kertaluontoinen tapahtuma. Se oli pikemminkin testi, kertoo Winter.


-> https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f73a0f9b-9f62-4c6e-bb18-c909c523ee95

"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

Tuomionenkeli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 179
  • Liked: 818
  • 'Till things are brighter, I'm the Man In Black
IL,
Lainaus
Britannian salainen palvelu MI5: Isis suunnittelee iskujen sarjaa Euroopassa

Euroopassa on paljon terroristien ”nukkuvia soluja”.

Britannian sisäisestä turvallisuudesta vastaava salainen palvelu MI5 varoittaa uudesta terrori-iskujen aallosta Euroopassa. Terrorijärjestö Isisillä on MI5:n mukaan Euroopassa lukuisia ”krokotiilisoluja”, nukkuvia terroristisoluja valmiina toimintaan.

Sri Lankan pääsiäisiskujen pääsuunnittelija Abdul Lathief Jameel Mohamed, 36, oli opiskellut Lontoossa Kingstonin yliopistossa 2006-2007 ilmailun tekniikkaa.

Samaan aikaan Lontoossa vaikutti vihasaarnaaja Shakeel Begg, joka puhui myös yliopistolla saarnaten jihadia.

Mohammed matkusti Britanniasta Australiaan jatkamaan opintojaan ja tiedustelulähteiden mukaan hän radikalisoitui siellä. Hän tutustui Melbournessa paikallisiin jihadisteihin. (...)

Sri Lanka oli vasta testi

Tiedustelulähteiden mukaan Euroopassa on useita jihadistien soluja, jotka ovat saaneet koulutusta muun muassa Syyriassa. Yksi heidän innoittajansa ja kouluttajansa on ollut juuri Jihadi John.

– Nyt kun Isis on lyöty Syyriassa ja Irakissa, se alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti muualla, kertoo radikalisoitumista King’s Collegessa Lontoossa tutkiva Charlie Winter Sunday Timesille.

– Näkymä on todella synkkä. Iskuja on tulossa säännöllisesti lähitulevaisuudessa. Sri Lanka ei ollut ollut mikään kertaluontoinen tapahtuma. Se oli pikemminkin testi, kertoo Winter.


-> https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f73a0f9b-9f62-4c6e-bb18-c909c523ee95

Näkymä todellakin on synkkääkin synkempi.
Tämä näkymän lopputulos on kaikille joukkohypnoosista- ja psykoosista vapaille ihmisille ollut kristallinkirkas jo vuosien ajan.

Länsimainen yhteiskunta on sotatoimien ja hyökkäyksen kohteena.
Myös Suomi.

Erityisen lohduttomaksi lopputulosta ajatellen tilanteen tekee se, että ensimmäistä kertaa Suomen
historiassa valtiokoneisto laajasti tulkiten kokonaisuudessaan tukee hyökkääjää ja on kääntynyt
omaa kansaa vastaan.

He seisovat samassa rintamassa hyökkääjän kanssa ja ovat täten kanssasyyllisiä jokaiseen uhriin ja
vuodatettuun veripisaraan.

Näiden kollaboraattoreiden toimintaa ei saa koskaa unohtaa.
Eikä antaa anteeksi!
Be careful who you trust; Even the Devil was once an Angel.

Orjuus pois, taikka menköön henki.

Tauno-yksi

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 336
  • Liked: 576

Länsimainen yhteiskunta on sotatoimien ja hyökkäyksen kohteena.
Myös Suomi.


Kyllä. Koska päättävät tahot ymmärtävät tämän? Teroperseilylle on saatava nollatoleranssi ja loppu, tai yhteiskuntasopimus raukeaa. Teroperseet väkisin vääntävät ennen pitkää haluttoman Euroopan sisällissotaan heitä vastaan, ja silloin on myöhäistä vinkua rauhanuskonnon edustajien oikeuksista. Nyt olisi paljon helpompi laittaa tälle stoppi. Kyllä se stoppi myöhemminkin laitetaan, mutta jälki on huomattavan rumaa. 50-100 vuoden sisään umslimit on taas ajettu Euroopan ulkopuolelle, koska eivät pystyneet pidättäytymään perseilystä taaskaan. Historia toistaa itseään.
Harvoin, mutta asiaa.

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 259
  • Liked: 4986
Teroperseet väkisin vääntävät ennen pitkää haluttoman Euroopan sisällissotaan heitä vastaan, ja silloin on myöhäistä vinkua rauhanuskonnon edustajien oikeuksista. Nyt olisi paljon helpompi laittaa tälle stoppi. Kyllä se stoppi myöhemminkin laitetaan, mutta jälki on huomattavan rumaa. 50-100 vuoden sisään umslimit on taas ajettu Euroopan ulkopuolelle, koska eivät pystyneet pidättäytymään perseilystä taaskaan. Historia toistaa itseään.

Pahoin pelkään, että jotkut vahvat päättäjiin vaikuttavat voimat ovat sen takana, etteivät eurooppalaiset tee muuta kuin käännä toista poskeaan.

Ei ole lainkaan mahdotonta, etteikö jostain löytyisi eurooppalainen soijalatte-enemmistö, joka palaisi islamiin. Enemmistö päättää, se on sitä sosialidemokratiaa. On vielä niin, että kristitty VHM joutuu pakkaamaan kassinsa ja lähtemään vaikka Venäjälle, jos sinnekään kelpaa?

Eurooppa on menetetty, koska jo yksin matematiikalla laskettavat väestöryhmien osuudet nykyisellä kehityksellä kertovat peruuttamattomasta muutoksesta.

Veikko

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 256
  • Liked: 13438
  • "Ich bin Jude"

Länsimainen yhteiskunta on sotatoimien ja hyökkäyksen kohteena.
Myös Suomi.


Kyllä. Koska päättävät tahot ymmärtävät tämän? Teroperseilylle on saatava nollatoleranssi ja loppu, tai yhteiskuntasopimus raukeaa. Teroperseet väkisin vääntävät ennen pitkää haluttoman Euroopan sisällissotaan heitä vastaan, ja silloin on myöhäistä vinkua rauhanuskonnon edustajien oikeuksista. Nyt olisi paljon helpompi laittaa tälle stoppi. Kyllä se stoppi myöhemminkin laitetaan, mutta jälki on huomattavan rumaa. 50-100 vuoden sisään umslimit on taas ajettu Euroopan ulkopuolelle, koska eivät pystyneet pidättäytymään perseilystä taaskaan. Historia toistaa itseään.

Optimistisina hetkinäni toivon tätä.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

no future

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 5 275
  • Liked: 1402
Teroperseet väkisin vääntävät ennen pitkää haluttoman Euroopan sisällissotaan heitä vastaan, ja silloin on myöhäistä vinkua rauhanuskonnon edustajien oikeuksista. Nyt olisi paljon helpompi laittaa tälle stoppi. Kyllä se stoppi myöhemminkin laitetaan, mutta jälki on huomattavan rumaa. 50-100 vuoden sisään umslimit on taas ajettu Euroopan ulkopuolelle, koska eivät pystyneet pidättäytymään perseilystä taaskaan. Historia toistaa itseään.

Pahoin pelkään, että jotkut vahvat päättäjiin vaikuttavat voimat ovat sen takana, etteivät eurooppalaiset tee muuta kuin käännä toista poskeaan.

Ei ole lainkaan mahdotonta, etteikö jostain löytyisi eurooppalainen soijalatte-enemmistö, joka palaisi islamiin. Enemmistö päättää, se on sitä sosialidemokratiaa. On vielä niin, että kristitty VHM joutuu pakkaamaan kassinsa ja lähtemään vaikka Venäjälle, jos sinnekään kelpaa?

Eurooppa on menetetty, koska jo yksin matematiikalla laskettavat väestöryhmien osuudet nykyisellä kehityksellä kertovat peruuttamattomasta muutoksesta.
Miksi eurooppalaiset alkaisivat suurin joukoin kääntymään islamiin? Uskonnon mainehan on huonompi kuin ikinä omana liki 40 vuoden elinaikanani? Ja jokainen terrori-isku ainoastaan vähentää islamin hyväksyntää ja houkuttelevuuuttä länsimaissa.

Sen sijaan uskonnottomuus lisääntyy aivan kuten tähänkin asti, ja se koskee kaikkia uskontokuntia.

MiljonääriPlayboy

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 145
  • Liked: 11112
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d59fee60-2961-46b7-aa39-8f07fccb5e1b

Lainaus
Sri Lankan presidentti kutsuu burkaa turvallisuusriskiksi ja fundamentalismin merkiksi - maa kieltää asusteen käytön

Sri Lankan presidentti Maithripala Sirisena pitää burkaa turvallisuusriskinä ja merkkinä fundamentalismista. Tämän vuoksi Sirisena on päättänyt kieltää asusteen käytön maassa kokonaan.

Presidentin kanslia ilmoittaa, että tarkoituksena on helpottaa poliisien ja viranomaisten työtä mahdollisten epäiltyjen tunnistamisessa.

Suomi nyt sitten ilmeisesti asettaa Sri Lankan kauppasaartoon, katkaisee diplomaattisuhteet ja lähettää Hornetit pommittamaan paikallisen presidentin palatsia, eller hur? Ts. sitä samaa, jota on annettu ymmärtää tapahtuvaksi, jos esim. Hölmölässä tehtäisiin vastaava järkiliike? Ai ei vai?  :roll:

Yhdessä kohtaa olen kyllä eri mieltä artikkelin sisällön kanssa:

Lainaus
Presidentin kanslia ilmoittaa, että tarkoituksena on helpottaa poliisien ja viranomaisten työtä mahdollisten epäiltyjen tunnistamisessa.

Eikös burka nimenomaan HELPOTA terroristien tunnistamista..? :roll: En nyt viitsi avata tätä tunnistamisen mekanismia enempää, koska POLPO ja muut cuckholdit, mutta käyttäkää mielikuvitustanne...

e:muoks
« Viimeksi muokattu: 29.04.2019, 07:04:31 kirjoittanut MiljonääriPlayboy »
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Alabama

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 558
  • Liked: 3892
  • weltoffen = sturmreif
Lainaus
Tragische Unterminierung des Christentums

Kein einziger hoher islamischer Geistlicher hat die Auswüchse der eigenen Religion reflektiert, keiner hat getrauert. Wenn Barack Obama von «Easter worshippers» schreibt, wenn der deutsche Aussenminister Heiko Maas sagt, es handle sich bei den Opfern um «Reisende und Betende»: Dann ist das eine tragische Unterminierung des Christentums. Es wirkt, als wäre «Christ» bei uns zum Schimpfwort geworden. Das ist eine verstörend anbiedernde Haltung, ja eine Selbstkasteiung: Ihr seid Opfer, wir sind Täter.

Dabei sind die Fakten klar: Colombo war kein Angriff eines allein handelnden, durchgedrehten Neonazis, das war eine perfid geplante Attacke auf die Christen, auf den Westen. Der stets kühl analysierende «Economist» hat vor ein paar Monaten aufgezeigt: «Seit dem Jahr 2000 sind mehr als 3670 Menschen im Westen bei jihadistischen Anschlägen ums Leben gekommen. Im gleichen Zeitraum starben 119 Menschen bei antimuslimischen Anschlägen.» Etwas gilt es, nebst der Trauer für alle unschuldigen Opfer, klar zu benennen: Der Islam ist die blutrünstigste Religion der Neuzeit. Dass wir uns davor winden, uns nicht mehr trauen, dies anzusprechen – und darum mit irrsinnigen Vergleichen verharmlosen, ist ebenso verheerend.

https://www.bazonline.ch/19451559


Yksikään islamilaisen papiston edustaja ei ole kommentoinut oman uskontonsa kehityksen heijastumaa, yksikään ei ole osoittanut surua hyökkäyksen johdosta. Kun Barrack Obama puhuu „Easter worshippers“ tai Saksan ulkoministeri kuvaa uhreja “matkustajiksi ja rukoileviksi“, on se traagista kristinuskon vähättelyä. Siitä saa sen vaikutelman, että „kristitty“-sanasta on muodostunut meillä kirosana. Tämä asenne on epänormaalia ja mielistelevää, jopa itseruoskintaa: te olette uhreja, me olemme tekijöitä.

Kuitenkin faktat osoittavat selvästi. Colombo ei ollut yksin toimivan sekopäisen uusnatsin hyökkäys, vaan kavala hyökkäys kristittyjä ja länsimaita vastaan. „Economist“ toi muutama kuukausi sitten kylmäjärkevässä analyysissään esille seuraavaa: „vuodesta 2000 on enemmän kuin 3670 ihmistä kuollut länsimaissa jihadistien iskuissa. Samalla aikavälillä kuoli 119 ihmistä muslimivastaisissa iskuissa. Huolimatta kaikesta osanotosta kaikkia viattomia uhreja kohtaan, on sanottava selvästi: Islam on Uuden ajan verenhimoisin uskonto. Se, että kiemurtelemme emmekä uskalla enää sanoa sitä ääneen ja samalla älyttömillä vertauksilla vähättelemme asiaa, on meille yhtä tuhoisaa.
« Viimeksi muokattu: 29.04.2019, 08:20:28 kirjoittanut Alabama »
"This is your last chance. After this, there is no turning back. You take the blue pill - the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe.
You take the red pill - you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes."

Mangustin

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 930
  • Liked: 1764
  • Mankuva rasitin.
Lainaus
Sri Lankan iskujen päätekijän vaimo ja 4-vuotias tytär löytyivät hengissä tuhotusta talosta – vaimo yksi terrori-iskujen pääepäillyistä
29.04.2019
Viime viikon perjantaina Sri Lankan turvallisuusjoukot olivat suorittamassa maan itärannikolla operaatiota, jonka yhteydessä kuoli 15 ihmistä. Ainoat eloonjääneet olivat Hashimin vaimo ja tytär.

Talossa, johon turvallisuusjoukkojen operaatio oli suunnattu, oli sattunut voimakkaita räjähdyksiä. Reuters kertoo, että Isisin mukaan sen taistelijat olivat laukaisseet räjähdeliivinsä, mikä olisi aiheuttanut räjähdykset.
(...)
Sadieta ja tämän tytärtä hoitavan sairaalan mukaan molemmilla oli palovammoja ja sirpaleiden aiheuttamia vammoja.

– Heidän tilansa on vakaa, mutta molemmilla on palovammoja. Kummankin tila on paranemaan päin, sairaalan päällikkö Upul Wijenayake kommentoi Reutersille.

Vaikka Sadiaa epäillään yhteydestä terroritekoihin, häntä ei Reutersin mukaan ole pidätetty. Wijenayaken mukaan ei olisi eettistä pidättää henkilöä hoitoprosessin aikana.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/798987bb-20f2-45cc-9012-fda3fb99e975

Kiva kun pikkulikka selvisi, toivottavasti pääsee terveempään kasvuympäristöön.

Pravdan mukaan Srilankalaiset muslimit kuuluvat etniseen vähemmistöön, mutta taustalla lienee halu asettaa islam jälleen erityisasemaan sillä mistään ei ole ilmennyt, että kristityt kuuluisivat vastaavasti omaan etniseen vähemmistöönsä.
Näin sitä propagandaa levitellään pikkuhiljaa.

Sri Lankan katolisista pieni osa on burghereita eli isälinjassa portugalilaisten, sefardien, hollantilaisten ja brittien jälkeläisiä. Europpalaiset juuret vaan taitaa olla vääränlainen etninen vähemmistö.

https://en.wikipedia.org/wiki/Burgher_people

islamilaisen papiston edustaja

 ???

e. ohohups linkki
« Viimeksi muokattu: 03.05.2019, 01:56:58 kirjoittanut Mangustin »

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 32 200
  • Liked: 63603
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ed47b03f-90c9-477b-ba27-c18467ffab8f (27.4.2019)

Lainaus
Ainakin 15 ihmistä, mukaan lukien kuusi lasta, on kuollut turvallisuusjoukkojen operaatiossa Sri Lankan itäosassa, maan poliisi tiedotti lauantaina.

Uutistoimisto AFP:n mukaan viranomaisten piirittämät miehet laukaisivat räjähteet islamistin piilopaikaksi epäillyssä rakennuksessa lähellä Kalmunain kylää. Tilassa oli naisia ja lapsia.

Sekä Ylen että MTV:n telkkariuutisissa kerrottiin lauantaina operaatiosta ja kuolleiden määrästä, mutta vaiettiin räjähteistä. Mielikuvaksi jäi, että Sri Lankan turvallisuusjoukot surmasivat tuosta vaan musliminaiset ja -lapset.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Nuivinator

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 2 349
  • Liked: 2793
  • Je suis Charlie
Se maustefirma on nimeltään Ishana Spice Exports.

Kuullostaa ihan Genco Pura Olive Oil Companylta...

btw Onko jo joku ollut yhteydessä näihin suomalaisiin mausteiden tuojiin ja ostajiin ?

Santa Maria ei hanki tuosta firmasta mitään.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 397
  • Liked: 35135
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Kyllähän tuo Easter worshippers on ihan normaalia amerikanenglantia, aivan kuten puhutaan Christmas worshippereista viitaten joulukirkossa kävijöihin. Substantiivina worship kääntyy jumalanpalvelukseksi.
Tässä ei käytetty substantiivia.

Google Translate:
easter worshipper = pääsiäisen palvoja
worshipper = palvoja
Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan.
- Gorbachev

Kun fasismi saapuu uudelleen, se ei sano „minä olen fasismi“, vaan „minä olen antifasismi.“
- Ignazio Silone

Poliittinen korrektius on fasismia, joka teeskentelee hyvää käytöstä.
- George Carlin

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 305
  • Liked: 13588
Poliisi sai vihiä katalasta suunnitelmasta – pelko uusista iskuista virisi Sri Lankassa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006092022.html

Lainaus
Sri Lankassa varauduttiin perjantaina mahdollisiin uusiin iskuihin sen jälkeen kun poliisin tiedusteluelimet olivat saaneet vihiä terroriteoista, jotka kohdistuisivat muun muassa pääkaupunki Colombon siltoihin.

– Armeija ja poliisi ovat jatkaneet terroristien, piilopaikkojen, räjähteiden, aseiden ja muiden sotamateriaalien etsintää. Tarvittaessa etsintöihin komennetaan lisää joukkoja, armeijan tiedotteessa sanottiin.

Maan terveysministerin Rajitha Senaratnen mukaan viranomaiset olivat saaneet vihiä pienestä radikaaliryhmittymästä, joka saattaa suunnitella iskuja. Lisäksi neljä pääsiäisen terrori-iskuihin liittyvää ihmistä oli edelleen vapaana.

What explains rich-kid terrorists (opinion) - CNN
https://edition.cnn.com/2019/04/24/opinions/sri-lanka-terrorists-educated-middle-class-bergen/

Lainaus
Sri Lankan Defense Minister Ruwan Wijewardene said Wednesday that most of the terrorists who killed at least 253 people at churches and hotels in Sri Lanka on Sunday were "well-educated and come from maybe middle- or upper-middle-class. So, they are financially quite independent, and their families are quite stable financially."

Two of the suicide bombers were the sons of a wealthy Sri Lankan spice trader, Mohamed Ibrahim, sources with knowledge of the investigation told CNN.
This likely runs counter to what many people may believe about suicide bombers. After all, why would well educated, upper-middle-class folks with seemingly everything to live for blow themselves up and kill so many innocents?
...
In the case of Sunni militants, this decision is likely enabled by their embrace of violent jihadist ideology, which is often sectarian in nature and encourages the murder of "infidels." This is often combined with the belief that Sunni Muslims are under attack and revenge must be taken.
Group dynamics can also play a role. The terrorism expert Marc Sageman in his 2004 book "Understanding Terror Networks" examined the biographies of 172 Sunni terrorists and found that friends and family members often joined jihadist groups together. Three pairs of Saudi brothers, for instance, were hijackers on 9/11. A similar dynamic can be seen with the two brothers among the suicide bombers in the Sri Lanka attacks.

In fact, terrorism experts have long known that terrorism is often a bourgeois endeavor.
...
By contrast, pure terrorist groups are made up of true believers who are volunteers that are generally not being paid a wage.
Some of the most notorious terrorists of the modern era have been some of the most privileged people on the planet.

Osama bin Laden was the son of a Saudi construction magnate.

His successor as the leader of al Qaeda, Ayman al Zawahiri, is a surgeon from a prominent Egyptian family.

Umar Farouk Abdulmutallab, the so-called "underwear bomber" who tried to blow up an American passenger jet over Detroit on Christmas Day 2009, is the son of a wealthy Nigerian banker and was attending University College London, one of the top universities in the world, when he tried unsuccessfully to blow up Northwest Flight 253 with a bomb secreted in his underwear.

The underwear bomber was directed on his mission by Anwar al-Awlaki, the US-born son of a Yemeni cabinet minister who was studying for his PhD at George Washington University before he joined al Qaeda in Yemen.

The notorious ISIS terrorist "Jihadi John" -- Mohammed Emwazi -- who was responsible for the beheading of American journalist James Foley in 2014, was from "a well-to-do family who grew up in West London and graduated from college with a degree in computer programming," according to the Washington Post.

The lead 9/11 hijacker, Mohamed Atta, was the son of an Egyptian lawyer and was studying for a doctorate from a German university.

Why Sri Lanka attackers' wealthy backgrounds shouldn't surprise us | World news | The Guardian
https://www.theguardian.com/world/2019/apr/25/why-sri-lanka-attackers-wealthy-backgrounds-shouldnt-surprise-us

Lainaus
Two brothers lived there with their families: 38-year-old Inshaf Ibrahim, a copper factory owner, and Ilham, 36. Their father, Mohamed Yusuf Ibrahim, one of the most successful businesspeople in the island nation’s Muslim community, made a fortune exporting spices. The two brothers were also involved in the jewellery trade. They were both among the attackers.
...
In an interview with CNN, Sri Lanka’s prime minister, Ranil Wickremesinghe, said the suspected bombers were upper and middle class, and were well educated abroad, a profile he described as “surprising.”

His surprise was widely shared. In the Sri Lanka, the wider region and beyond, many still find it very difficult to understand how those with comfortable lives can be drawn into extremism, and kill themselves and hundreds of innocent people.
...
Then came a new wave of Islamic militancy, with attacks of unprecedented lethality. None of the men who flew planes into the World Trade Center in New York in 2001 faced economic hardship. The leader of their organisation, Osama bin Laden, was the son of a construction tycoon.

One of the Easter Sunday bombers attended Kingston University in south-west London from 2006-07, where he studied aeronautical engineering, and then went on to study in Australia. From a wealthy tea trading family based near the central city of Kandy, he had attended top international schools – as had other bombers, it appears.

There are many examples of terrorists with good educational qualifications among Islamic militants. The current leader of al-Qaida, Ayman al-Zawahiri, is a qualified paediatrician, while two-thirds of the 9/11 attackers had degrees. One plot in Britain in 2007 was almost entirely composed by highly qualified medical personnel.

A group of Bangladeshis linked to Islamic State that attacked a bakery favoured by westerners in Dhaka in 2016, killing 20 hostages, share a similar profile to the Sri Lankan bombers. Almost all were from wealthy, highly educated backgrounds.

Isis has claimed Sunday’s bombings – its most lethal attack since its emergence five years ago. The group’s leadership has a rather different composition. Many are religious clerics, or former Ba’ath party officials. But many of the volunteers who travelled to Syria and Iraq from countries such as Egypt or Tunisia were from comfortable backgrounds, too, as were many who travelled from the UK.

However, on close inspection, many of the terrorists who went to university never finished their degrees. Others earned qualifications from institutions with dubious or limited academic credibility; many British extremists fall into this category.

Mohammed Zahran Hashim, the rural Sri Lankan preacher who is thought to have been the leader of the Easter bombing attackers and was in touch with Isis overseas, had limited wealth and only a rudimentary religious education.

Both al-Qaida and Isis have attracted large numbers of footsoldiers from backgrounds that are marginal in diverse ways. This is true in the Middle East and south Asia, where minor tribal leaders, out of work craftsmen, smugglers, former militia members, minor government officials, and poor farmers’ children sent to free religious schools have all been drawn to Islamic militant ideologies.

In Europe, many of the men who carried out recent terrorist attacks in France and Belgium were petty criminals, living on the economic margins.

Taken together, this teaches us that neither education nor economics can help explain any one individual’s violent activism. The literature on radicalisation that has been produced since 2001 has yet to pinpoint a cause, and few experts think there might be one.
« Viimeksi muokattu: 03.05.2019, 14:59:08 kirjoittanut Skeptikko »
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Ahmed Ahne III

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 135
  • Liked: 482
Saudi-Arabia varoitti omaa Sri Lankan suurlähetystöä tulevista terrori-iskuista 5 päivää ennen niiden toteutumista.
Lisäksi Saudi-Arabia on kehottanut kaksi päivää sitten kansalaisiaan poistumaan Sri Lankasta maan heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi.

Lainaus
Special instructions from Saudi Arabia to Embassy on Easter Attack
Written by Staff Writer  04 May, 2019  7:49 PM

COLOMBO (News 1st) – Lebanese news outlet Alahed News reports that they have obtained a top-secret document sent by the Saudi Arabian Ministry of Foreign Affairs to the Saudi Ambassador to Sri Lanka, Abdul Nasser al-Harethi.

The letter which was sent 5 days prior to the attack seems to indicate that the Saudi Arabian Ministry of Foreign Affairs was aware of the attack that took place on Easter Sunday. The letter signed by Saudi Foreign Minister Ibrahim bin Abdul Aziz al-Assaf instructs the Ambassador to carry out the following steps.
First: You should delete all documents, computer data and latest correspondence with domestic and foreign members and groups, in addition to imposing a curfew for the embassy personnel unless it is necessary.
Second: You should inform all those related to the Kingdom of Saudi Arabia including counsellors, security forces and intelligence during the three coming days, especially on the Christian Easter Day, to avoid presence in public and crowded places namely churches.
Third: You should send written news about the Sri Lankan authorities and their viewpoints regularly to this ministry …”
...
However, 2 days ago the Saudi Arabian Embassy in Sri Lanka advised its nationals to leave Sri Lanka, due to the prevailing situation in the country.

https://www.newsfirst.lk/2019/05/04/special-instructions-from-saudi-arabia-on-easter-attack/

Konekäännös:
Saudi-Arabian erityisohjeet suurlähetystölle pääsiäisen hyökkäyksessä
Lähde: Newsfirst Sri Lanka, kirjoittaja Staff Writer, 04 toukokuu 2019

COLOMBO (News1st)
- Libanonin uutistoimisto Alahed News raportoi, että he ovat saaneet Saudi-Arabian ulkoministeriön lähettämän salaisen asiakirjan Saudi-Arabian suurlähettiläälle Sri Lankaan Abdul Nasser al-Harethin.
Kirje, joka lähetettiin viisi päivää ennen hyökkäystä, näyttää osoittavan, että Saudi-Arabian ulkoasiainministeriö oli tietoinen pääsiäispäivän tapahtuneesta hyökkäyksestä.
Saudi-ulkoministeri Ibrahim bin Abdul Aziz al-Assafin allekirjoittama kirje kehottaa suurlähettilään suorittamaan seuraavat vaiheet.
Ensinnäkin: sinun on poistettava kaikki asiakirjat, tietokonetiedot ja viimeisin kirjeenvaihto kotimaisten ja ulkomaisten jäsenten ja ryhmien kanssa.
Toiseksi: Sinun tulee ilmoittaa kaikille Saudi-Arabian kuningaskuntaan liittyville, mukaan lukien neuvonantajat, turvallisuusjoukot ja tiedustelut, kolmen seuraavan päivän aikana, erityisesti kristillisen pääsiäispäivän aikana, jotta vältytään läsnäolosta julkisissa ja tungoksissa olevissa paikoissa eli kirkoissa.
Kolmanneksi: Sinun pitäisi lähettää kirjallisia uutisia Sri Lankan viranomaisista ja heidän näkemyksistään säännöllisesti tähän ministeriöön…"
Hovioikeus vapauttaa revolverisurmaajan – ampui tuttua huoltomiestä viidesti, haki ruumis kyydissään avopuolisonsa pojan iltapäiväkerhosta: ”Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon mukaan murhaa voidaan pitää poikkeuksellisessa elämäntilanteessa tehtynä ainutkertaisena tekona.” (IL 28.12.2018)

Ahmed Ahne III

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 135
  • Liked: 482
Moskeijan takapiha on oiva paikka säilöä itsetehtyjä räjähteitä ja muuta pommimateriaalia. Pientä pommiharrastekerhoa harjoittanut 42-vuotias mies pidätetty. Pidätyksen yhtydessä löytynyt muuta asiaankuuluvaan harrastukseen liittyvää materiaali ja elektroniikkaa.
Näin Sri Lankassa, entä muualla?

Lainaus
KhaleejTimes 4.5.2019
Explosives found buried in Sri Lanka mosque backyard
Three locally made bombs and 100 grams of ammonia have been found buried in a backyard of a mosque in a Sri Lankan district, the police said.
The explosives were recovered at Welipenna on Friday (May 3) night during a joint operation carried out by the Special Task Force and the police, the Daily Mirror reported.
The police said a 42-year-old suspect was arrested after the recovery of explosives.
Officials also seized 16 circuit boards of high technology, 16 SIM cards, several compacts discs, computer accessories and a car in a house at Pirivena Mawatha in Mount Lavinia.

https://www.khaleejtimes.com/international/rest-of-asia/explosives-found-buried-in-sri-lanka-mosque-backyard


Edit: en malttanut olla poimimatta sanomalehti Kalevan artikkelista
Lainaus
[Oulun moskeijan imaami] Mannan sanoo, ettei hän usko, että rikos olisi voinut tapahtua moskeijassa, sillä heillä on siellä kamera, moskeija on aina auki ja ihmisiä tulee ja menee sinne koko ajan.
– Me emme ole nähneet mitään todisteita. Moskeija on pyhä paikka, näissä olosuhteissa sitä ei olisi ollut mahdollista tehdä täällä. Me uskomme, että hän ei ole tehnyt sitä täällä.
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulussa-hyvaksikayttotuomioon-johtanut-rikos-tapahtui-moskeijassa-imaami-me-emme-ole-nahneet-mitaan-todisteita/817205/
« Viimeksi muokattu: 04.05.2019, 22:40:39 kirjoittanut Ahmed Ahne III »
Hovioikeus vapauttaa revolverisurmaajan – ampui tuttua huoltomiestä viidesti, haki ruumis kyydissään avopuolisonsa pojan iltapäiväkerhosta: ”Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon mukaan murhaa voidaan pitää poikkeuksellisessa elämäntilanteessa tehtynä ainutkertaisena tekona.” (IL 28.12.2018)

duc

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 080
  • Liked: 8004
  • Tecumseh
Kristityt ovat kostaneet polttamalla muslimien kauppoja ja ryöstäneet moskeijan. Yölläliikkumiskielto on asetetettu Sri Lankan luoteisosan muutamiin kaupunkeihin.
Lainaus
Sri Lanka ordered a nationwide overnight curfew on Monday after Christian-led rioters attacked mosques and shops owned by Muslims in the country's North Western Province.
- -
At least three shops were torched in the town of Hettipola. Overnight, a mob ransacked Abrar mosque in the town of Kiniyama.
- -
Muslims constitute some 10% of Sri Lanka's 22 million people; Christians make up around 7.5% of the population. The majority are Sinhalese Buddhists.
https://www.dw.com/en/sri-lanka-imposes-overnight-curfew-after-anti-muslim-attacks/a-48722174

Edit. Lisätty ryöstö-sana
« Viimeksi muokattu: 13.05.2019, 20:42:30 kirjoittanut duc »
ὁ βίος βραχύς, ἡ δὲ τέχνη μακρή / vita brevis ars longa / learning one's craft takes so long that a lifetime may not be adequate (käännös Merriam-Webster)

Alaric

  • Administrator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 21 432
  • Liked: 47839
  • Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa
Tuossa oli jo iskujen jälkeen juttua, että joku näistä muslimiterroristeista olisi radikalisoitunut Iso-Britanniassa opiskellessaan.

No, ainakin yksi sai inspiraationsa vanhasta tutustamme Anjem Choudarysta eli ISIS-saarnaajasta, joka vapautui jokunen aika sitten vankilasta.

https://twitter.com/HommaMedia/status/1128638408480436224


https://www.dailymail.co.uk/news/article-7025759/Sri-Lankan-suicide-bomber-radicalised-Anjem-Choudary.html (14.5.2019)

Lainaus
Sri Lankan suicide bomber ‘was radicalised by notorious hate preacher Anjem Choudary while in London’

One of the Sri Lankan suicide bombers was allegedly radicalised by hate preacher Anjem Choudary.

Abdul Lathief Jameel Mohamed, 37, was the link between Islamic State and the bombers, according to security services.

A security official told the BBC: 'He was completely radicalised and supported the extremist ideology. I tried to reason with him.

'When I asked him how he got into this… he said that he attended the sermons of the radical British preacher Anjem Choudary in London. He said he met him during the sermons.'

Choudary is considered one of the UK's most notorious hate preachers.

The father of five spent three years of a five-and-a-half year sentence in prison after he was detained in 2016 under terror laws for his encouragement to Muslims to join Isis.

The Choudary-led extremist group al-Muhajiroun was outlawed by the Government following the 2005 7/7 attacks on London but it has continued to operate under a number of different images.

He helped radicalise some of Britain's most notorious terrorists, including London Bridge terror attacker ringleader Khuram Butt, and Michael Adebolajo and Michael Adebowale, who murdered Fusilier Lee Rigby in Woolwich, south-east London.

Mohamed tried to blow up the luxury Taj Samudra hotel in the Sri Lankan capital Colombo on Easter Sunday.

But he is believed to have botched his attempt to detonate his bomb at the five-star hotel and is thought to have blown himself up at a much smaller guest house.

(...)

Sri Lankan muslimivastaisissa mellakoissa on tullut ensimmäinen kuolonuhri.

https://www.channelnewsasia.com/news/asia/escalating-sri-lankan-anti-muslim-riots-claim-first-life-11530190 (14.5.2019)

Lainaus
Escalating Sri Lankan anti-Muslim riots claim first life

Parts of Sri Lanka were under indefinite curfew on Tuesday (May 14) and social media banned after a man was killed by a sword-wielding mob in an escalating anti-Muslim backlash following the Easter terror attacks.

Violence broke out late Monday, three weeks after Islamist extremist bombings killed 258 people, with mobs carrying out arson attacks including one involving around 2,000 people who vandalised a mosque, witnesses said.

A nationwide curfew imposed overnight was raised on Tuesday morning except for the North-Western Province (NWP) where police said a 45-year-old Muslim man was killed in his carpentry shop by a crowd carrying swords.

Police said Tuesday that 13 people had been arrested including Amith Weerasinghe, a man from Sri Lanka's majority Buddhist Sinhalese community on bail for his role in similar riots in March last year in the central Kandy district.

(...)
"Jos olisi sekä menestyviä että epäonnistuneita afrikkalaisia yhteiskuntia hakisin selitystä jostain muualta. Jos afrikkalaiset eivät muodostaisi länsimaissakin sosioekonomista pohjanoteerausta, hakisin selitystä jostain muualta." -Jussi Halla-aho afrikkalaisten geneettisesti selittyvästä älykkyysosamäärästä (3.6.2005)

Skeptikko

  • Global Moderator
  • Jäsen^^^
  • *****
  • Viestejä: 11 305
  • Liked: 13588
Sri Lankan terrori-iskut eivät olleet yllätys kaikille: Paikallispoliitikkoa ammuttiin päähän, koska hän tiesi liikaa radikalisoituneista islamisteista - Ulkomaat | HS.fi
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006128209.html

Lainaus
Mohammad Razak Taslim halvaantui, kun häntä ammuttiin päähän kesken unien.
...
Jos Sri Lankassa pääsiäissunnuntaina pommi-iskun tehneet ääri-islamistit olisivat jääneet ajoissa kiinni, 257 uhria olisi yhä elossa ja Mohammad Razak Taslim, 37, toimisi yhä paikallispoliitikkona Mawanellan kaupungissa Sri Lankan keskiosassa.
...
MAAN johto oli tosin saanut ulkovalloilta useita varoituksia, että sen pienessä muslimivähemmistössä oli viime vuosien aikana järjestäytynyt radikaali ja tiivis yhteisö. Samasta asiasta Taslim yritti varoittaa viranomaisia.

Maaliskuussa, noin kuukausi ennen pääsiäisen iskuja, Taslimia ammuttiin päähän. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n toimittaja tapasi hänet toukokuussa sairaalassa, jossa hän on taistellut elämästään kaksi kuukautta.
...
Muslimi Taslim huolestui kotikaupunkinsa ilmapiiristä viime joulukuussa, kun ryhmä nuoria miehiä tuhosi Buddhaa esittäviä patsaita vasaroilla ja muilla työkaluilla. Vastaavat toimet olivat sanomalehti The Guardianin mukaan johtaneet väkivaltaisuuksiin läheisessä Diganan kaupungissa viime vuoden alussa.
...
Taslim auttoi poliisia selvittämään tihutöitä, ja samalla paljastui muutakin.

BUDDHA-PATSAIDEN runtelemisesta pääepäiltyinä olivat veljekset Sadiq ja Shaheed Abdul-Haq. Muut tekoon osallistuneet saatiin kiinni, mutta veljekset katosivat kuin savuna ilmaan.

Neljä kuukautta myöhemmin heistä tuli Sri Lankan terrori-iskujen pääepäiltyjä, mutta vielä alkuvuodesta Taslim etsi heitä poliisin rinnalla epäiltynä paljon vähäpätöisemmästä rikoksesta.

Tammikuussa poliisi kertoi Taslimille, että kuulustellessaan muita patsaiden tuhoamiseen osallistuneita poliisi oli saanut tietää ääri-islamistien ase- ja räjähdekätkön sijainnin. Se oli kookospähkinäfarmilla noin 150 kilometrin päässä Mawanellasta luoteeseen.

Sieltä löytyi lähes sata kiloa räjähteitä, sytyttimiä, aseita ja muita varusteita, jotka viittasivat siihen, että jotakin oli tekeillä.
...
Taslimin vaimo Fatima kertoo BBC:lle miehen ampuneen Taslimia päähän, kun tämä nukkui vaimonsa ja nuorimman poikansa vieressä.
...
Taslim kuuli iskuista sairaalassa. Perheen mukaan hän ymmärtää puhetta ja pystyy silloin tällöin raapustamaan oikealla kädellään lyhyitä viestejä. Vaimon mukaan Taslimin reaktio terrori-iskuihin oli: ”Minähän sanoin, että jotakin tällaista tapahtuisi.”
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 897
  • Liked: 5596
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Lainaus
The Islamic extremists behind Sri Lanka's deadly Easter bombings received funding from state intelligence services, a top Muslim leader told a parliamentary investigation.

The comments by Azath Salley, who quit last week as governor of Western Province, added to evidence of massive security failings before the April 21 attacks that killed 258 people.

The bombings were led by Zahran Hashim, a radical who broke from the Sri Lanka Thowheeth Jama'ath (SLTJ) to form an extremist group, the National Thowheeth Jama'ath (NTJ).

Salley told the Parliamentary Select Committee (PSC) that he repeatedly told President Maithripala Sirisena to take action against the group.

"The defence ministry paid the Thowheeth Jama'ath. The police worked closely with the Thowheeth Jama'ath," Salley said, according to a transcript of his remarks.

Salley said the former government of Mahinda Rajapakse in office until 2015 funded Thowheeth Jama'ath through military intelligence, a practice continued by the new administration.

Salley said that the funding was to spy on other groups.

https://news.yahoo.com/easter-bombers-sri-lanka-payroll-muslim-leader-105654178.html

Juttu olisi ollut Suomen kielellä myös, mutten viitsinyt etsiä.

Joka tapauksessa Sri Lankan viranomaiset olivat rahoittaneet pommittajamuslimien ryhmää, jotta sen jäsenet antaisivat informaatiota muista (maltillisemmista?) muslimiryhmistä. Tiedustelutoiminta voi onnistua ja epäonnistua samalla kertaa, riippuu myös lahjottavien fanaattisuudesta. Venäjän keisarikunnassa salainen poliisi suojeli bolševikkeja, jotka eivät niin näkyvästi olleet sekaantuneet terrorismiin ja eivät välittäneet reformeista vaan keskittyivät utopian julistamiseen, mutta hinta tuli maksettavaksi muutamaa vuotta myöhemmin. Oikeaksi katsomansa hetken tultua fanaatikot paljastavat todellisen luontonsa.
And madness and despair are a force.

Ahmed Ahne III

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 135
  • Liked: 482
IL: 13.6.2019
Lainaus
Interpol: Yksi Sri Lankan terrori-iskun pääepäilty otettu kiinni - tuhoisissa iskuissa kuoli 253 ihmistä

Viisi miestä on otettu kiinni, heidän joukossaan on Interpolin mukaan yksi pääepäilty. Yksi tuhoisien terrori-iskujen pääepäillyistä, 29-vuotias Sri Lankan kansalainen on otettu kiinni, kertoo Interpol.
Hänet otettiin kiinni Lähi-idässä ja toimitettiin Sri Lankaan. Myös neljä muuta henkilöä on otettu kiinni tapaukseen liittyen. Interpolin pääsihteeri Jürgen Stockin mukaan kiinniotto ja yhden pääepäillyn luovutus ovat tärkeä askel meneillään olevassa tutkinnassa.
Tuhoisat iskut 21. huhtikuuta kohdistuivat kirkkoihin ja hotelleihin ja niissä kuoli yhteensä 253 ihmistä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/434db219-92b2-433a-a8ed-fdc3f75a8ccb

Mitenkäs se terroristi nyt paratiisisaareltaan Lähi-itään oli halunnut lähteä matkailemaan?  :o
Hovioikeus vapauttaa revolverisurmaajan – ampui tuttua huoltomiestä viidesti, haki ruumis kyydissään avopuolisonsa pojan iltapäiväkerhosta: ”Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon mukaan murhaa voidaan pitää poikkeuksellisessa elämäntilanteessa tehtynä ainutkertaisena tekona.” (IL 28.12.2018)

Tagit: