Kirjoittaja Aihe: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo  (Luettu 61962 kertaa)

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 070
  • Liked: 23066
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #420 : 06.11.2019, 15:04:13 »
[Ohisalo:] Maahanmuutto on yksi vastaus siihen, kuinka Suomi saadaan pidettyä elinvoimaisena myös pidemmällä tähtäimellä. Suomalaisten enemmistö myös kannattaa työperäistä maahanmuuttoa. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten määrä Suomessa vuonna 2018 oli 402 600 henkilöä, joka tarkoittaa 7,3:a prosenttia koko väestöstä. Määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Valtaosassa Länsi-Euroopan maita osuus on huomattavasti korkeampi. Suomeen tullaan työn, opiskelujen ja parisuhteen ja perheen vuoksi. Turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten osuus on suhteellisen pieni, vaikka nämä julkisuudessa eniten puhuttavatkin.

Maahanmuutolla ei voida tutkimusten mukaan ratkaista maan sisäisiä ongelmia. Maahanmuutto on hyödyllistä vain silloin, kun kyse on nettomaksajista yhteiskunnan kannalta. Muu maahanmuutto lähinnä murentaa hyvinvointiyhteiskunnan pohjaa ja kestokykyä. Ohisalo erehtyy myös pahasti väittäessään, että turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten määrä olisi kokonaiskuvassa suhteellisen pieni.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2017 jonkun verran yli 300.000 ulkomailla syntynyttä ulkomaalaista. Näistä yli 100.000 oli venäläisiä ja virolaisia.

Samaan aikaan Suomeen on tullut vuodesta 1990 lähtien pääosin kehitysmaista yli 100.000 asylanttia, joista lopulta kaikkien valituskierteiden jälkeen jää tänne lähes 100%. Päälle tulevat vielä näiden perheenyhdistämiset, sekä kiintiöpakolaiset (n. 750 hlö/per vuosi), joten asylumilla tulleita voi arvioida olleen vuonna 2017 lähes puolet (ellei enemmän) maassa oleskelevista ulkomailla syntyneistä ulkomaalaisista.

Asylumilla tänne tulleiden profiili on vielä enimmäkseen samanlaista kuin sen porukan, jonka nettoelinkaarikustannukset ovat Norjalle maan tilastokeskuksen mukaan miljoona euroa per henkilö (työssäkäyvien kontribuutio huomioitu).

Toisin kuin Ohisalo uskottelee, niin tuosta asyylitrafiikista ei saada mitenkään tälle maalle kannattavaa. Kyse on päinvastoin suuresta vahingosta ja onnettomuudesta, jolla tulee olemaan kauaskantoisia seurauksia. Samalla tämän maan elinvoimaisuus heikkenee. Myös ilmasto tuhoutuu, joten vihreää ministeriä pitäisi alkaa tilanne tässä vaiheessa jo hirvittää ja ahdistaa.

2nd_generation_refugee

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 720
  • Liked: 475
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #421 : 06.11.2019, 15:54:03 »
Ohisalo:
"Maahanmuutto on yksi vastaus siihen, kuinka Suomi saadaan pidettyä elinvoimaisena myös pidemmällä tähtäimellä. Suomalaisten enemmistö myös kannattaa työperäistä maahanmuuttoa. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten määrä Suomessa vuonna 2018 oli 402 600 henkilöä, joka tarkoittaa 7,3:a prosenttia koko väestöstä. Määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Valtaosassa Länsi-Euroopan maita osuus on huomattavasti korkeampi. Suomeen tullaan työn, opiskelujen ja parisuhteen ja perheen vuoksi. Turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten osuus on suhteellisen pieni, vaikka nämä julkisuudessa eniten puhuttavatkin."
Julkisuudessa valitetaan sitä, että Osaajien työlupien käsittely kestää aivan liian kauan. Jaa. Mites jos Migri tekisi tiukan liikkeen ja vähentäisi väkeä "suhteellisen pienen" joukon lupien käsittelystä ja siirtäisi nämä henkilöt käsittelemään Osaajien lupia?
Tiedän, Kansainväliset sopimuksen ja ihmisoikeudet jne jne jne. On tää sairas maa.
"Suomalaisuus on hyvä kulttuuri suomalaisille"
Ei evakko vaan Karjalan pakolainen, vrt. Palestiinian pakolainen.

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 033
  • Liked: 9277
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #422 : 06.11.2019, 18:56:34 »

Ohisalo on niin fanaattinen, että nyt pitäisi kaikki voimat keskittää Kepun sohimiseen. Mitä pahemmaksi Kepun asema muuttuu hallituksessa, sen nopeammin voi tulla loppu vihreille hallituksessa. Ohisaloon suoraan vetoaminen on sama kuin vetoaisi führerbunkeriin huhtikuun lopulla -45.

Lucce

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 312
  • Liked: 268
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #423 : 06.11.2019, 19:49:11 »
Maahanmuuttovirastosta yritetään tehdä sisäänheittokonetta ja byrokraattinen infastruktuuri koitetaan keskittää sinne.
Maahanmuuttovirasto ei voi olla täysin irrallinen entiteetti omine protokollineen ja lupakäytäntöineen .
Maahanmuuttoviraston on oltava jonkun Valvovan ministeriön alainen ,nyt kukaan ei saa tietoja mitä siellä tapahtuu.
 
Automaattinen lupakäytäntö on täysin kestämätön ajatus ja varsinkin jos kaikki on sähköistä ja digitaliosoitua ,
(Kuka tahansa voi olla kuka tahansa ,kuten olemme jo parissa ihmishenkiä vaatineessa tapauksessa huomanneet)
Se aiheuttaa Kansallisen Turvallisuusvajeen

Ei tule menemään läpi tällaisenaan . Sisäministeriön ja muiden Virastojen Oikeiden Ammattilaisten on saatava pääsy tietoihin sekä Tiedustelun ja Poliisin/Supon

SUOMEEN EI RAKENNETA MITÄÄN AUTOMAATTISTA ULKOMAALAISTEN SISÄÄNHEITTOKONEISTOA vaikka olisikin kyse työperäisestä maahanmuutosta . PROSESSI ON LIIAN YLIMALKAINEN JA NOPEA. Aiheuttaa Sisäisen Turvallisuusvajeen. EI VOI HYVÄKSYÄ
« Viimeksi muokattu: 06.11.2019, 19:52:52 kirjoittanut Lucce »

ISO

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 8 125
  • Liked: 18767
  • Persuhtava keskustelija
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #424 : 06.11.2019, 19:56:32 »
Joka ainut kerta kun tapaan sellaisen ihmisen jonka tiedän olevan keskustan kannattaja, muistan mainita että ennen muinoin  keskustalaisia voi sentään arvostaa ahkerina, isänmaallisina ja fiksuina ihmisinä, joitten kanssa toki intressit oli erit, mutta että nykyään ei voi kuin halveksia koska lähtivät vihervasemmistolaisen politiikan takuumiehinä mädättämään Suomalaista yhteiskuntaa, ja että vihervasemmisto vie keskustaa tällä hetkellä kuin kuoriämpäriä.

Olettaisin, että kohta niiltä menee hermot.
Syyrialainen Nesrin, 20, kertoo:
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.

Julleht

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 526
  • Liked: 942
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #425 : 06.11.2019, 21:46:07 »
Joka ainut kerta kun tapaan sellaisen ihmisen jonka tiedän olevan keskustan kannattaja, muistan mainita että ennen muinoin  keskustalaisia voi sentään arvostaa ahkerina, isänmaallisina ja fiksuina ihmisinä, joitten kanssa toki intressit oli erit, mutta että nykyään ei voi kuin halveksia koska lähtivät vihervasemmistolaisen politiikan takuumiehinä mädättämään Suomalaista yhteiskuntaa, ja että vihervasemmisto vie keskustaa tällä hetkellä kuin kuoriämpäriä.

Olettaisin, että kohta niiltä menee hermot.

Meikällä on sellanen alustava teoria tälläsiin, että johtaa lähinnä päinvastaseen lopputulokseen ku toivoo. Sillon kun sanotaan päin naamaa toisen mielipiteen olevan halveksittavaa mädättämistä, kokemuksen mukaan se toinen kaivautuu lähinnä lisää sinne poteroon mielen muuttamisen sijasta.

Vai muuttaako joku nuiva mielipidettään kun vihervasemmistolainen sanoo idiootiksi sisäsiittoiseksi punaniskaksi?
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur?

akez

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 9 070
  • Liked: 23066
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #426 : 06.11.2019, 22:26:20 »
Vai muuttaako joku nuiva mielipidettään kun vihervasemmistolainen sanoo idiootiksi sisäsiittoiseksi punaniskaksi?

Luulisin, että muuttaisi, jos vihervasemmistolainen onnistuisi faktaperusteisesti ja todellisuutta reflektoivalla tavalla osoittamaan harhautuneen ajattelun. Tähän mennessä eivät ole siihen pystyneet ja tuskin pystyvätkään, koska todellisuus ei ole väärennettävissä, muuten kuin hetkellisesti. Realiteetit ovat puolellamme.

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 13 668
  • Liked: 19029
  • Easter Worshipper
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #427 : 06.11.2019, 23:00:00 »
Sisäministeri Ohisalo liioittelee maahanmuuton hyödyllisyyttä ja vähättelee humanitaarisen maahanmuuton osuutta ja merkitystä, kun humanitaarinen maahanmuutto kuitenkin tiedotteen tilaston näennäisestä vajaasta kymmenestä prosentista huolimatta onnistuu kääntämään Suomeen suuntautuvan maahanmuuton kokonaisuuden taloudellisesti tappiolliseksi.

Mutta kun ne tänne tulleet ovat koneinsinöörejä, joiden paperit vaan ovat palaneet Aleksandrian kirjaston palossa. ( sehän taisi tapahtua n. 50 eKr.)

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Golimar

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 866
  • Liked: 20339
  • Ego sum Spartacus
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #428 : 08.11.2019, 18:12:22 »
Näitten viherpunikkien kasvualusta on alykääpiömäinen ämpäriyliopistojen rahoitus ja julkisen sektorin paisutus velkarahalla.

Invalid Tweet ID


Ajattara

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 317
  • Liked: 1256
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #429 : 08.11.2019, 19:47:41 »
Samelin nimi jäi mieleen kun viimeksi täyttelin vaalikoneita. Hän oli minulle vähiten sopiva ehdokas kahden eri vaalikoneen mielestä. Ei ne varmaan kovin väärässä olleet.

Mika

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 6 299
  • Liked: 6566
  • Nato-haukka
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #430 : 08.11.2019, 20:13:09 »
Sameli Sivosen mielipiteiden lukeminen saa aikaan sen, että alkaa huolestuttavasti ymmärtää totalitaarisia valtioita, joissa toisinajattelijat suljetaan leireille.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Jorma M.

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 033
  • Liked: 9277
  • tökerö, tyhmä ja köyhä
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #431 : 08.11.2019, 23:21:31 »
Näitten viherpunikkien kasvualusta on alykääpiömäinen ämpäriyliopistojen rahoitus ja julkisen sektorin paisutus velkarahalla.

Oletteko huomanneet että nämä miesoletetut vihreät ovat ulkonöltään kaikki joko tällaisia metroseksuaaleja tai soinivaaroja? Ei lainkaan tavallisen näköisiä miespuolisia. Cuckold-ilme vielä korostaa tärähtäneisyyttä.
« Viimeksi muokattu: 09.11.2019, 00:42:33 kirjoittanut Jorma M. »

Viimeinen suomalainen

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 3 987
  • Liked: 5280
  • "Yhdessä eteenpäin"
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #432 : 08.11.2019, 23:29:31 »
Näitten viherpunikkien kasvualusta on alykääpiömäinen ämpäriyliopistojen rahoitus ja julkisen sektorin paisutus velkarahalla.

Oletteko huomanneet että nämä miesoletetut vihreät ovat ulkonöltään kaikki joko tällaisia metroseksuaaleja tai soinivaaroja? Ei lainkaan tavallisen näköisiä miespuolisia. Cuckold-ilme vielä korostaa tärähtyneisyyttä.

Monilla vielä on jonkinlainen parrantapainen, muutama haiven leukapielissä ikäänkuin todistuksena siitä mitä manlettejä ollaan !)
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Sakari

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 2 072
  • Liked: 3866
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #433 : 09.11.2019, 00:47:47 »
Surullisia tapauksia nämä miehisyydestä luopuneet. Tuntuu kuin heidän sisällään olisi raivoa omasta epämiehisestä olotilastaan. Ja tässä ajassa ainut purkautumisreitti on hyökätä miehiä vastaan.

Mitä pahaa miehessä ja miehisyydessä on? Feministi luettelee tähän toki listan kaikesta toisen ihmisen fyysisestä- ja psyykkisestä kaltoinkohtelun muodoista. Mutta oikeasti onko miehisyys pahuutta?

On totta että kaikki ihmiset voivat kieroutua syystä tai toisesta. Tässä ei ole eroa muuta kuin tavoissa toteuttaa kieroutunutta maailmaansa. No kaikki tietävät huonon käyttäytymisen, joten ei ole hedelmällistä tonkia likasankoa.

Miehisyys on tiivistettynä eräänlaista henkisestä ja fyysisestä olotilasta muodostuva reviiri. Kyvykkyys. Jokainen mies tunnistaa alitajuisesti tuon näkymättömän reviirinsä olemassa olon. Tuo reviiri ei ole stabiili, vaan siihen voi vaikuttaa. Siksi nuoret miehet innolla salilla nostelevat rautaa. Kärjistetysti 100kg penkistä kasvattaa reviiriä.

Miehisyydessä tunnistetaan myös tarve kokoontua porukkaan muiden miesten kesken, koska se kasvattaa kaikkien osallistujien reviiriä. Se kertoo kyvystä yhdistyä voittamaan ongelmat.

No sitten on tämä "miesten" porukka joka huomaa omaavansa pienen reviirin ja se ei tyydytä. Ehkä kokevat reviirin kasvattamisen liian työlääksi ja luovuttavat. He kieltävät sen olemassa olon maanisesti, sekä vähättelevät sitä ja hyökkäävät sitä vastaan. Tälläinen toiminta tietysti kertoo ilmiön olemassa olosta.

Miksi sitten tuo ilmiö ns.päänsisäinen reviiri on pahasta ja pitäisi tukahduttaa? Siksikö että joku mies pahoittaa mielensä, vai siksi ettei nainen kykene koskaan samaan ajatteluun? Kyllä joo, mutta se on osa meitä miehiä. Ihmisluontoa vastaan ei kannata tapella, häviö on taattu.

Mutta mielestäni meillä jokaisella miehellä tulisi olla hyvä reviiri ja se on mahdollista. Se ei ole keneltäkään pois ja naisetkin tykkäisivät, kun miehekkäistä miehiä olisi enemmän. Sen todistaa feministitkin, hyljeksimällä noita epämiehisiä aisankannattajia.
Ooh lalaa...

Tuomionenkeli

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 247
  • Liked: 1200
  • 'Till things are brighter, I'm the Man In Black
Vs: Vihreiden uusi puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo
« Vastaus #434 : 11.11.2019, 17:56:22 »
Rouva ministeri twiittaa seuraavaa:

Lainaus
Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten. Siitä käynnistyi Euroopan vapautumisen aalto, kun kommunistinen diktatuuri toisensa jälkeen kaatui.

Vapaus, oikeusvaltio ja demokratia voittivat. Niitä on puolustettava ja vahvistettava joka päivä

Linkki Maria Ohisalo twitter:
https://twitter.com/MariaOhisalo/status/1193109905785475072

Rouva sisäministeri, olette täysin väärässä.

Kommunistiset diktatuurit eivät suinkaan kuolleet vaan vetäytyivät kuin rotat koloihinsa odottamaan uutta mahdollisuutta
ja savun hälvenemistä aktivoituakseen uudelleen.

Ja nyt ovat kommunismin saastaiset rotat taas hiipineet koloistaan tuhotyötään toteuttamaan.
Tällä kertaa naamioituneina punavihreään kaapuun.

Te, arvoisa rouva ministeri, olette tästä elävä esimerkki

Toisin kuin kirjoitatte:

Lainaus
Vapaus, oikeusvaltio ja demokratia voittivat. Niitä on puolustettava ja vahvistettava joka päivä

Te tosiasiallisesti teette kaikkenne, että nämä hyveet vapaus, oikeusvaltio ja demokratia tulevat tuhotuiksi
teidän ja kaltaistenne toimesta.



Be careful who you trust; Even the Devil was once an Angel.

Hoppborg, Dialog, Vädjande Brev, Operation Rimfrost och Käpphäst/ Pomppulinnaa, Dialogia, Vetoomuskirjettä. Operaatio Pakkasta ja Keppihevosia.

Tagit: