UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2019-06-27 YLE: Väylämaksut karkoittavat risteilijöitä Helsingistä  (Luettu 1190 kertaa)

Velmu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 310
  • Liked: 2200

YLE uutisoi tänään aamulla, että loistoristeilijöiden väylämaksut ovat Tallinnassa ja Tukholmassa niin paljon Helsinkiä halvemmat, että risteilijät saattavat jättää siksi tulematta Helsinkiin. Huolissaan asiasta oli Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Kun katselin ja kuuntelin hänen "asiantuntijalausuntoaan", oli aamukahvi mennä väärään kurkkuun. Kyseessä on sama Romakkaniemi, joka vahvisti allekirjoituksellaan Jyrki Kataisen väärentämät pöytäkirjat oikeiksi vuosituhannen vaihteessa. Näiden pöytäkirjaväärennösten avulla pääsi Katainen edelleen jatkuvaan herrahissiinsä eikä ole unohtanut "apukelmiään" Romakkaniemeä, joka on omassa herrahississään yltänyt nykyiselle paikalleen.
Asiasta tehtiin aikanaan poliisitutkimus joka ei johtanut syytteisiin, koska kukaan asianomaisista (Katainen tai Romakkaniemi) ei enää muistanut yhtään mitään pitämättömistä kokouksista ja niistä tehdyistä väärennetyistä pöytäkirjoista.

https://mvlehti.net/2015/01/18/jyrki-kataisen-rikoksen-esitutkintapoytakirjat-nyt-julki-taalla/     

Velmu

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 310
  • Liked: 2200

YLE uutisoi tänään aamulla, että loistoristeilijöiden väylämaksut ovat Tallinnassa ja Tukholmassa niin paljon Helsinkiä halvemmat, että risteilijät saattavat jättää siksi tulematta Helsinkiin. Huolissaan asiasta oli Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Kun katselin ja kuuntelin hänen "asiantuntijalausuntoaan", oli aamukahvi mennä väärään kurkkuun. Kyseessä on sama Romakkaniemi, joka vahvisti allekirjoituksellaan Jyrki Kataisen väärentämät pöytäkirjat oikeiksi vuosituhannen vaihteessa. Näiden pöytäkirjaväärennösten avulla pääsi Katainen edelleen jatkuvaan herrahissiinsä eikä ole unohtanut "apukelmiään" Romakkaniemeä, joka on omassa herrahississään yltänyt nykyiselle paikalleen.
Asiasta tehtiin aikanaan poliisitutkimus joka ei johtanut syytteisiin, koska kukaan asianomaisista (Katainen tai Romakkaniemi) ei enää muistanut yhtään mitään pitämättömistä kokouksista ja niistä tehdyistä väärennetyistä pöytäkirjoista.

https://mvlehti.net/2015/01/18/jyrki-kataisen-rikoksen-esitutkintapoytakirjat-nyt-julki-taalla/   

Lainaan itseäni. Risteilijöiden saapuminen Helsinkiin ja sitä kautta turismin edistäminen on tavattoman tärkeää. Itse kritisoin yllä olevassa kirjoituksessani sitä, että "asiantuntijalausuntoja" ja päätöksiäkin tekevät ihmiset, jotka eivät nauti ainakaan minun luottamustani. Tähän Romakkaniemi/Katainen osastoon kuuluu myös kolmesti tuomittu "taparikollinen" eli Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Kirjoitukseni kärki on se, että päättäjiin tulisi valita henkilöitä, jotrka eivät ole rikollisia tai rikollisuuteen taipuvaisia, vaikka olisivat lain kouran rimaa hipoen pystyneet välttämäänkin. 

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 849
  • Liked: 5359
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Tallinnassa ja Tukholmassa meno turisteille tarkoitetulla alueella on päiväsaikaan siistimpää. Jossain vaiheessa muut yleiset syyt väylämaksujen ohella tulevat mukaan kun laivojen reiteistä päätetään. Ainakin Tallinnassa luksusristeilijät pääseevät suoraan ydinkeskustaan, Helsingissä niitä on jouduttu ohjaamaan syrjemmälle Hernesaareen (?) luullakseni sen takia että Kustaanmiekka Suomenlinnassa on liian kapea monille risteilyaluksille tai niiden kapteeneille, eikä Museovirasto hyväksy väylän leventämistä. Väylämaksujen alntamista voitaisiin ajaa sillä perusteella, että turistikato haittaa balkanilaisen liikkuvan väestönosan elinkeinotoimintaa.
And madness and despair are a force.

Lalli IsoTalo

  • "Hallituksenkaataja"
  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 31 047
  • Liked: 33969
  • Toivo parasta, varaudu pahimpaan.
Helsinkiläisenä toivotan risteilylaivat tervetulleksi! Mutta romanimustalaiset painukoon vittuun täältä! Ja feissarit myös! Ja Hämeentien täystuhosta vastaavat virheet myös!
« Viimeksi muokattu: 27.06.2019, 21:28:46 kirjoittanut Lalli IsoTalo »
"Arvoituksellisin kehityssuunta on länsimaiden johtajien määrätietoisuus luoda NL uudelleen Eurooppaan."
- Mikhail Gorbachev

”Mitä perverssimpää asiaa osataan suvaita, sitä enemmän suvaitsemisesta saa hyvepisteitä.”
- https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/2336133563173491

Supernuiva

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 4 888
  • Liked: 4553
Ettei totuus silti unohtuisi, niin Helsingissä on kaiketi ollut tänä kesänä lähes ennätyksellinen määrä risteilijöitä.

Väylämaksujen idea on kaiketi myös se, että niiden avulla katetaan vesiväylien rakentamiskustannukset. (Kysymys: pitäisikö veronmaksajien maksaa väylistä, vai niiden, jotka tienaavat näitä väyliä käyttämällä?)

Helsingin satama on myös kokonaisuutena matkustajamäärillä mitattuna koko Euroopan suurin matkustajasatama!

Joskus aina miettii, että onko tämä valitus kirjoitettu Cayman-saarilta käsin vai mistä? Ristelijät kun menevät vain niihin kohteisiin, joihin maksavat matkustajat haluavat risteillä. Jos Helsinki on vetovoimainen paikka, niin risteilijät kyllä tulevat tänne.

Eikä unohdeta sitä, miten tämä keskustelu siirtyy (tai voi siirtyä) pian myös Guggenheimin välttämättömyyteen. Tämän aloitteen taustalla saattaa olla myös Guggenheim, hyvin paljon mahdollista.

valkobandiitti

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 891
  • Liked: 335
Risteilymatkustajat voivat painua vittuun minun mielestäni. Jättävät keskimäärin 63€ per lätty. Niiden laivat polttaa jotain paskaöljyä apukoneissaan ja saastuttavat keskustan ilmaa enemmän kuin kaikki henkilöautot yhteensä.
Kannattaisi ennemmin saada Tallinnaan menijät ostamaan vaikka tuopin kaljaa ennen laivaan menoa. Niitä menee yli varmaan jotain 20000 joka päivä.
Ilmastonmuutos oli alkuperäiseltä nimeltään ilmaston lämpeneminen, tänäänkin on niin vitun lämmin.

l'uomo normale

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 9 849
  • Liked: 5359
  • Je suis. Ihmisenä ja kuluttajana.
Lainaus
Helsinki kiinnostaa kesäisin isoilla risteilyaluksilla Itämerta kiertäviä turistiryhmiä. Laivan tultua satamaan turistit pakkautuvat busseihin ja lähtevät kierrokselle, joka poikkeaa esimerkiksi Senaatintorilla ja Temppeliaukion kirkolla.

On vain yksi ongelma: missä isoimmillaan jopa 50 hengen turistiryhmä saa käydä vessassa, etenkin nyt, kun kaupunki kielsi kesäkuun alussa turistiryhmiä käyttämästä kaupungintalon isoja vessatiloja? Temppeliaukion kirkolla sama päätös tehtiin jo viime vuonna.[...]

https://yle.fi/uutiset/3-10850943

Helsingin kaupunki voisi tehdä ensin oman osuutensa turistien olon mukavoittamiseksi.
And madness and despair are a force.

RP

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 490
  • Liked: 6569
Ainakin asian esittäminen niin, että Helsinki tässä kilpailisi Tallinnan kanssa on lähes hupaisaa. Itämerta kiertävät risteilyalukset tietysti käyvät Itämeren suurimmassa kaupungissa (tuolla idän suunnalla). Matkan varrella on se meidän lähellä oleva kaupunki kivan näköisine keskiaikaisineen muureineen ja torneineen. Mutta Pietarista pitää tulla poiskin, ja ne alukset pysähtyvät kierroksellaan kerran, eivät kahta, eivätkä myöskään nollaa kertaa Talinnassa, joten mitään kilpailua Talinnan kanssa Helsingillä ei ole.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Tagit: