UmmaGumma

Kirjoittaja Aihe: 2019-06-13 Juha Mäenpään eduskuntapuheenvuoro vieraslajimainintoineen  (Luettu 98390 kertaa)

repo

  • Kannatusjäsen
  • Jäsen^^^
  • ****
  • Viestejä: 3 266
  • Liked: 4070
  • Sus siunatkoon
^Nykysysteemillä mutta korruptio nykyisen systeemin poliittisessa osassa pitää ensin saada juurittua pois. Kaikki alkaa siitä, kun poliittinen koneisto korruptoituu. Puhdistuminen alkaa samasta pisteestä mistä korruptoituminenkin alkoi. Niin yksinkertaista se on eikä tarvitse olle monimutkaisempaa. Monesti on vain niin, että yksinkertaisten asioiden aikaansaaminen on paljon vaikeampaa kuin monimutkaisten. Nyt on olemassa jokseenkin luotettava poliittinen vaihtoehto poliittiselle nykymenolle. Yksinkertaisesti äänestäjien enemmistön pitäisi vain nähdä tarve ja kannustin äänestää vaihtoehto niin suuresti valtaan ettei korruptoituneille puolueille jää pelivaroja. Ehkä se äänestäjän kannustin lopulta tulee jostain (velka-)talouden totaaliromahduksesta EU:n elvytyspaketeista huolimatta.

Edit: korjattu yksi virkkeistä järkevämmäksi, kiitos jäsenelle Nikolas.
« Viimeksi muokattu: 02.07.2020, 17:18:06 kirjoittanut repo »
"Kun faktoilla ei enää ole osalle äänestäjistä niin väliä, vaikeuksissa ovat Petteri Orpon kaltaiset sivistysporvarit." -- tähtitoimittaja Lauri Nurmi, Iltalehti

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Eilen Junes Lokka vihapuhefmssä luki tuon Mäenpään kiihottavan puheen eduskunnan sivuilta ja uhkasi ilmiantaa itsensä Toiviaiselle. Toiviainen on ikävässä välikädessä kun piti sitä Mäenpään puhetta niin kiihottavana että syytesuoja olisi pitänyt murtaa ja nyt joku Lokka lukee saman puheen. Mäenpää ei asettanut puhettaan yleisön saataville toisin kuin Junes joten Juneksen juttu on pahempi kuin Mäenpään. Jos Toiviainen ei syytä niin todistaa että ei sen puheen niin väliä ole kunhan syytetty on sopiva. Junes on saanut itse tuomion toisen kirjoituksen julkaisusta samoin kuin Teemu Lahtinen joten syyttämiselle ei luulisi olevan estettä. Syyttäminenkin on huono juttu sillä joka ikinen näkee että kyseessä on puhtaasti Toiviaiselle vittuilu.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2020, 12:22:42 kirjoittanut Lahti-Saloranta »
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Lainaus
(4:10-)
Toimittaja
Perussuomalaiset ovat kohdistaneet teihin kritiikkiä, koska puutuitte tähän asiaan. Mitä vastaatte siihen?

Raija Toiviainen, valtakunnansyyttäjä
Tuossa äsken insertissä kuulin nyt ensimmäisen kerran ja pidän sitä kyllä asiattomana ja aika vakavana väitteenä, koska itse olen toiminut aivan kuten laki ja perustuslaki edellyttää. Minulla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia, voimassaolevaa kansainvälistä säännöstöä ja myöskin sitä oikeuskäytäntöä, niin kansallista kuin kansainvälistä, joka tähän liittyy. Ja tällä perusteella täysin oikeudellisin, juridisin perustein olen tehnyt tämän päätökseni ja edennyt tässä asiassa. Muutoin minä itse olisin toiminut väärin.
Yle Uutiset 26.6.2020

Jos nyt unohdetaan Toiviaisen jo aiemmin haastatteluissaan ilmituoma into puuttua nimenomaan poliitikkojen "vihapuheeseen", mikä tarkoittaa käytännössä laintulkinnan muuttamista ja poliitikkojen ajojahtia, niin ainakaan "kansainvälinen säännöstö" tai "oikeuskäytäntö" ei ole velvoittanut Toiviaista tässä asiassa yhtään mihinkään.

Muun väittäminen on samanlaista valehtelua kuin vihreiden totalitaristinen lakialoite "rasismin kriminalisoimiseksi", jonka perusteluissa vedottiin muka kansainvälisiin velvoitteisiin, jollaisia mikään muu maa tosin ei ole havainnut.

Mikään kansainvälinen sopimus ei vaadi Suomelta nykyisiä talibanmaisia sananvapausrajoituksia, joita ei ole käytössä muissa samojen sopimusten alaisissa maissa kuin ehkä Turkissa ja Ruotsissa.

Lainaus
Täysistunto
Keskiviikko 24.6.2020 klo 11.59—16.28

Valtakunnansyyttäjän syyttämislupaa koskeva pyyntö asettaa kansanedustaja syytteeseen

Lainaus
12.18 Pihla Keto-Huovinen kok
...
Arvoisa rouva puhemies! Kiihottamista kansanryhmää vastaan on pidettävä vakavana tekona. Se on yhteiskunnalliselta merkitykseltään laajakantoinen rikos, ja sillä loukataan perustuslaissa turvattuja ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö, joka koskee vihapuhetta, korostaa nimenomaan teon vakavuutta ja torjuvaa suhtautumista siihen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö ei ota kantaa siihen, onko esimerkiksi kansanedustaja Mäenpään puhe jotain sellaista, jota ei pitäisi sallia. EIT sallii yhtä aikaa niin islamistisen sananvapausrangaistuskäsityksen kuin myös laajan sananvapauden, joka on tietoisesti hylätty Suomessa. Muun muassa Jussi Halla-ahon sananvapaustuomiota perusteltiin KKO:ssa EIT:n äänestyspäätöksen kautta puoltamilla sananvapausvihamielisten turkkilaisten oikeusistuinten päätöksillä.

Lainaus
12.29 Iiris Suomela vihr
Perussuomalaisten ja kahden kokoomuslaisen vastalauseelle ei löydy yhdenkään perustuslakiasiantuntijan tukea. Heistä yksikään ei valiokunnan kuulemisissa puoltanut Mäenpään syytesuojan jättämistä voimaan. Vastalausetta ei tue myöskään yksikään aiempi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tai Suomen perustuslakivaliokunnan ratkaisu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt toistuvasti, että poliitikkojen normaalia laajempi puhevapaus ei kata kansanryhmää vastaan kiihottamista tai muuta ihmisoikeuksien polkemista.

Itse asiassa ainakin Kimmo Nuotio totesi vastalauseen valtiosäännön ja ihmisoikeuksien mukaiseksi, mutta yksikään perustuslakiasiantuntija ei esittänyt julkisuudessa perusteluja syytesuojan murtamiselle, joten heidän mielipiteensä asiassa voi jättää omaan arvoonsa.

Vastalauseella tai koko asialla ei ole paljonkaan tekemistä EIT:n ratkaisujen kanssa. EIT ei ratkaisuissaan määritä, millaista puhetta ei saa sallia, vaan onko valtiolla oikeus rajoittaa sananvapautta vaikka sitten islamistisista syistä kuten Turkissa ja yhä pidemmälle Suomessa.

Lainaus
12.29 Iiris Suomela vihr
Tämä jätetty vastalause on siis leimallisen poliittinen ja selkeästi ristiriidassa niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuin Suomen perustuslakivaliokunnan vakiintuneen linjan kanssa, sillä viharikokset eivät kuulu parlamentaarisen immuniteetin piiriin. Tämä on selkeää.

Tässä on pielessä suunnilleen kaikki. Ei ole todettu viharikosta, eikä parlamentaarisen immuniteetin suhteen ole vakiintunutta tai muutakaan jakoa viharikoksiin ja muihin rikoksiin.

Lainaus
12.29 Iiris Suomela vihr
Ilmeisesti tällaisten rasististen puheiden suojaaminen on joillekin niin tärkeää, että sitä suojatakseen ollaan valmiita kääntymään asiantuntijoita, pitkäaikaisia parlamentaarisia perinteitä ja Suomea juridisesti sitovia kansainvälisiä sopimuksia vastaan todella rajulla tavalla.

Kuten tässäkin. Mitkä ovat ne Suomea juridisesti sitovat kansainväliset sopimukset, joita vastaan on käännytty todella rajulla tavalla? Lähes missä tahansa samojen sopimuksien alaisessa länsimaassa kansanedustaja Mäenpään sanomiset kuuluisivat itsestäänselvästi sananvapauden piiriin.

Lainaus
12.32 Mirka Soinikoski vihr
Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, ja YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen joulukuussa 1948. Sen 1 artiklassa lukee: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”
Yhteistyö ja empatiakyky pelastavat ihmiskunnan ja tämän planeetan. Sananvapaus on tärkeä ihmisoikeus. Sitä tulee varjella kaikissa olosuhteissa. Vihapuhe ja rasismi eivät sisälly perustuslailliseen sananvapauteen tai kansanedustajan puheoikeuteen.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset eivät liity asiaan, eikä niillä voi puolustaa syytesuojan murtamista.

Lainaus
13.05 Inka Hopsu vihr
...
Vakava on myös rasismin tila Suomessa. Vuonna 2018 julkaistiin Euroopan unionin perusoikeusviraston selvitys, jossa mitattiin EU-alueelle muuttaneiden ihmisten kokemaa rasistista ahdistelua — hyökkääviä eleitä, kommentointeja ja uhkailua — 12 eri jäsenmaassa. Tutkimuksen verrokkimaista rasistista ahdistelua kokevat eniten Suomessa asuvat afrikkalaistaustaiset. 
Kysymys edustaja Mäenpää syytesuojasta ja sananvapauden rajoista ei tulisi olla poliittinen vaan lakiin perustuva.

Samaa mieltä. Kukaan ei ole esittänyt lakiin perustuvia argumentteja, miksi äärimmäisen vahvaksi tarkoitettu kansanedustajan syytesuoja pitäisi murtaa juuri tässä tapauksessa. Euroopan unionin perusoikeusviraston selvityksellä on varmaan kaikkein vähiten tekemistä sellaisen argumentoinnin kanssa.

Lainaus
13.13 Bella Forsgrén vihr
Arvoisa rouva puhemies! Syyttämisluvan kannalta on myös merkitystä sillä, mistä rikoksesta edustajaa epäillään. Perustuslakivaliokunta pitää kiihottamista kansanryhmää vastaan vakavana rikoksena. Samalla perustuslakivaliokunta on painottanut, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei nauti sananvapauden tai esimerkiksi yhdistymis- ja kokoontumisvapauden suojaa. Rikosnimike kiihottaminen kansanryhmää vastaan suojaa ihmisiä syrjinnältä ja rasismilta. Kyse siis ei todellakaan ole vähäisestä asiasta. Sen vakavuus pohjautuu useisiin Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin. Kiihottaminen kansanryhmää kohtaan loukkaa paitsi perustuslaissa määrättyä yhdenvertaisuutta myös ihmisarvon loukkaamattomuutta.

Epäillyn rikoksen vakavuuden asteesta kertoo oleellisen mahdollinen rangaistus, joka olisi luultavasti päiväsakkoja.

Lainaus
13.13 Bella Forsgrén vihr
Edustaja Halla-aho on syyttänyt perustuslakivaliokuntaa politisoinnista. Tällaisen syytöksen esittää siis perussuomalaisten puheenjohtaja, joka ilmoitti jo etukäteen, että puolue estää kansanedustajan syytesuojan purkamisen. Jos jokin on asioiden politisointia, niin se, että kertoo kantansa ennen asian käsittelyä ja siis ennen kuin yhtäkään asiantuntija on vielä kuultu. Tällainen toiminta ei kunnioita demokraattisen oikeusvaltion arvoja eikä periaatteita.

Kaikki asiaan liittyvä on ollut julkisessa tiedossa välittömästi Mäenpään puheen jälkeen, joten mitään estettä mielipiteen muodostamiselle ei ole ollut.

Kuten olettaa saattoi, asiantuntijoiden kuuleminen ei tuonut asiaan mitään uutta paitsi lisää mielipiteitä. Käytetyiltä asiantuntijoilta ei ole kuultu ainuttakaan noteeraamisen arvoista argumenttia, joka kallistaisi vaakaa kansanedustajan vahvan syytesuojan murtamisen puolelle.

Lainaus
13.20 Jenni Pitko vihr
...
Ei voi kuitenkaan olla niin, että kansanedustaja voi puhua ihan mitä tahansa, että ihmisarvoa saisi sananvapauden nimissä loukata, miten haluaa, tai että kansainväliset velvoitteet eivät pätisi tässä salissa. Se ei sovi arkijärkeen, eivätkä sitä mieltä ole myöskään oikeusoppineet. Myös kansanedustajalla on vastuu, näin esittää perustuslakivaliokunta, joka on kuullut asiantuntijoita ja jolla on ollut mandaatti pohtia näitä kysymyksiä.

Mikään kansainvälinen velvoite ei edellytä syyttämään kansanedustaja Mäenpäätä tai poistamaan häneltä syytesuojaa.

Lainaus
14.19 Iiris Suomela vihr
...
Tästä asiasta, kuten totesin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on hyvin selkeä linja: vihapuhe ja siihen liittyvät rikokset eivät nauti parlamentaarisen immuniteetin suojaa. 
Suomi on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen, sitä ei voi tässä asiassa ohittaa. Jos haluaisimme irtaantua ihmisoikeussopimuksista, niin silloin voisimme varmaan tehdä ihmisoikeuksista riippumattomia päätöksiä, mutta kun nyt olemme niihin sitoutuneita, niin kyllä tämä meitä määrittää ja meitä sitoo. Toivon todella, että tästäkin me kaikki pidämme yhdessä kiinni. 
Kun todella niitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja katsotaan, niin se linja on harvinaisen selvä. Vastalauseen tueksi ei löytynyt yhtäkään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua, jossa tällaiset viharikosepäilyt oltaisiin katsottu jotenkin poliitikoille hyväksyttäväksi asiaksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin eivät edellytä kansanedustaja Mäenpään syyttämistä tai syytesuojan murtamista.

Useimmissa muissa länsimaissa on Suomea laajempi sananvapaus. Siksi niissä ei nosteta syytteitä poliitikkoja(kaan) vastaan, ja siksi kiistanalaiset jutut eivät päädy EIT:n käsiteltäviksi.

Lainaus
14.30 Paavo Arhinmäki vas
Valtakunnansyyttäjä katsoo edustaja Mäenpään syyllistyneen todennäköisin syin kiihottamisrikokseen. Yksikään perustuslakiasiantuntija ei suosittanut valiokunnalle edustaja Mäenpään syytesuojan säilyttämistä. Nämä ovat kaksi vahvaa perustetta sille, miksi syytesuoja pitäisi purkaa.

Kaksi olematonta perustetta.

Valtakunnansyyttäjä ei ole perustellut, miksi Mäenpää olisi syyllistynyt rikokseen. Tapaus on eduskuntaistunnon pöytäkirjan lukeneelle paljon mutkikkaampi kuin julkisuudessa esitetty yksinkertaistus "turvapaikanhakijoiden vertaamisesta vieraslajeihin".

Myöskään perustuslakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat eivät ole esittäneet perusteluja, miksi äärimmäisen vahvaksi tarkoitettu kansanedustajan syytesuoja pitäisi purkaa juuri tässä tapauksessa, kun mahdollinen rikos on seurauksiltaan varsin vähäinen.

Lainaus
14.39 Eva Biaudet r
...
Mutta tässä loppujen lopuksi mielestäni on kuitenkin se ydin, että olemassa oleva laki sanoo, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on erittäin vakava rikos. Tutkimukset sanovat, että se on uhka demokratiaa vastaan ja todellakin huono kaikissa yhteiskunnissa — se on johtanut vakaviin, väkivaltaisiin tilanteisiin ja niin edelleen, sekä yksilön että suuremmassa mittakaavassa. — Kiitoksia. 

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan rangaistaan tyypillisesti päiväsakoilla, joten sitä ei tosiaankaan katsota "erittäin vakavaksi rikokseksi", kuten esimerkiksi pahoinpitelyä, raiskausta tai terrori-iskua.

Tutkimukset eivät sano kiihottamista kansanryhmää vastaan "uhkaksi demokratiaa vastaan". Suomessa nykyään kiihotukseksi tuomittu puhe on useimmissa länsimaissa sananvapauden piirissä, eikä ole uhannut siellä demokratiaa.

Lainaus
15.14 Veronika Honkasalo vas
...
Täällä salissa varsinkin kristillisten edustajat ovat puhuneet siitä, kuinka sananvapaudessa on otettu rajusti takapakkia ja oikeastaan mitään ei voi enää sanoa. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa kansainvälisten vertailujen ja tilastojen valossa. Suomi on sananvapauden suhteen aivan huippuluokkaa, me olemme siellä maailmantilastoissa ihan kärjessä.

Suomi ei ole sananvapauden suhteen huippuluokkaa, eikä mikään objektiivinen vertailu osoita muuta. Lehdistönvapausindeksit ja muut höpövertailut eivät mittaa sananvapautta.

Muissa maissa kuuluu tyypillisesti ja itsestäänselvästi sananvapauden piiriin sellaista, mistä voi Suomessa saada sananvapaustuomion. Esimerkiksi muutama vuosi sitten terrori-iskun vuoksi sananvapauden esikuvana juhlittu Charlie Hebdo -lehti olisi tuomitu ja kielletty Suomessa jo moneen kertaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nollatoleranssi

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 814
  • Liked: 12666
  • Puhekin on teko
Mäenpään tapaus on kokonaisuutena täysin mitätön ja hupijuttu ajatellen "kansainvälisiä sopimuksia", mutta vihreiden sisäministeri Ohisalon erittäin kyseenalainen toiminta EU:n sisärajajupakassa ja kääntyminen Turkin ääri-islamistisen Erdoganin puolelle oli moninverroin kyseenalaisempi tapaus.

Tuota voisi verrata siihen, jos Ohisalo olisi tukenut Putinin Venäjän vihamielistä toimintaa Suomen rajalla (koko nykyisen hallituksen tukemana) ja halunnut lähettää rajavartioita auttamaan Venäjän Putinin joukkojen siirtämistä Suomen puolelle.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2020, 18:34:51 kirjoittanut nollatoleranssi »

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Tuo Juneksen video Mäenpään puheesta pitäisi lähettää jokaiselle kansanedustajalle jotka oli murtamassa Mäenpään syytesuojaa. Saatteena tietenkin pyyntö kääntyä Toiviaisen puoleen. Mukaan pöyristymiset ja kyseisen kansanedustajan kehut rohkeasta äänestyksestä
« Viimeksi muokattu: 04.07.2020, 19:47:19 kirjoittanut Lahti-Saloranta »
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Mäenpää hirteen ja muut persut perässä. Emme tarvitse valkoisten etuoikeuksia ylläpitävää kukluxklanilaista sananvapautta.

Lainaus
Antti Rautiainen: Sananvapausargumentti ei auttanut Nürnbergissä

Perussuomalaiset ja myös kokoomusnuoret kannattivat vuonna 2013 kansanryhmän vastaista kiihottamista koskevan lainsäädännön muuttamista Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden linjauksen mukaiseksi. Siellä ainoastaan suora, todellisen ja välittömän väkivallan uhan sisältävä kiihotus on rangaistavaa. Saman linjauksen takia kaikkialla Yhdysvaltain lakien mukaan toimiva Facebook harvoin poistaa Suomessa lisättyjä rasistisia sisältöjä.

Konservatiivisen oikeiston tarkoitus on mahdollistaa hyökkäykset maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä vastaan. Oikeistoliberaaleja taas huolestuttaa kiihottamispykälien väärinkäyttö. Ymmärrän jälkimmäisiä, onhan historiallisesti kaikkia sananvapautta rajoittavia lakeja käytetty eniten työväenliikettä vastaan.

[...]

Kansanedustaja Juha Mäenpää ei kuitenkaan ole satunnainen kansalainen, vaan valtaeliitin edustaja, joka hyökkäsi yhteiskunnan heikoimpia vastaan. Mäenpään syyttämisen estäminen eduskunnan vähemmistön veto-oikeudella ei siis ollut kansalaisen sananvapauden turvaamista, vaan rikoslain yläpuolella olevan etuoikeutetun rälssin luomista.

Mikäli Mäenpää olisi tuomittu oikeudessa, hänelle olisi määrätty muutamia kymmeniä päiväsakkoja. Suomessa kiihottamista kansanryhmää vastaan pidetään mitättömänä rikoksena, vaikka tekijä olisi vallanpitäjä. Törkeänkin tekomuodon enimmäisrangaistus on sama kuin törkeän varkauden.

Muualla maailmassa ei ole näin. Natsien Der Stürmer -lehden päätoimittaja Julius Streicher hirtettiin Nürnbergin oikeuden päätöksellä yksinomaan ”journalisminsa” takia. Kansainvälinen Ruanda-rikostuomioistuin antoi ankaria tuomioita monille tutseja vuonna 1994 murhaamaan kehottaneille toimittajille, esimerkiksi pahamaineisen Mille Collines -radioaseman johtokunnan puheenjohtaja Jean-Bosco Barayagwiza sai 30 vuoden tuomion.


Natsien ja Ruandan äärihutujen kansankiihottamisen seuraukset ovat tietysti paljon vakavampia kuin Mäenpään tai muiden perussuomalaisten kommentit. Mutta kyse ei myöskään ole yksittäisestä heitosta, vaikka esitutkinta koski vain sitä. Perussuomalaiset pyrkivät järjestelmällisesti laajentamaan rajoja, joiden sisällä sallittu puhe loppuu ja rikosvastuu alkaa. Yllyttämisrikoksissa ei myöskään yleensä katsota, että yllyttäminen on todistettu vain mikäli yllytys johtaa tekoon.

Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden vuoden 1969 ennakkopäätös, jonka osa kokoomusnuorista ja perussuomalaiset haluaisivat ulottaa Suomeen, koski Ku Klux Klanin ”sananvapauden” turvaamista. Siinä missä Euroopassa sananvapauden rajoitusten päätarkoitus on ollut estää fasismin uusi nousu, Yhdysvalloissa sananvapauden turvaamisen tarkoitus on ollut ylläpitää valkoisten etuoikeuksia.

Jatkuvan ja auktoriteettiasemasta tehdyn rasistisen kiihotuksen lopputulos on todennäköisesti tuhoisa, vaikka ei neuvottaisi kädestä pitäen miten joku pitää murhata.

Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.
Kansan Uutiset 5.7.2020

Oikeasti ei ole mitään näyttöä siitä, että lain takaama laaja sananvapaus johtaisi huonompaan lopputulokseen kuin sananvapauden tiukka rajoittaminen. Weimarin tasavallan tiukat vihapuhelait ja -tuomiot ovat tästä yksi esimerkki. Kirjoittajan mainitsema Nürnbergissä hirtetty Julius Streicher sai muun muassa vuonna 1929 kahden kuukauden vankeustuomion antisemitistisestä vihapuheesta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

pyrokatti

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 211
  • Liked: 904
  • Äärikansallismielinen oikeistopopulisti
Mäenpää hirteen ja muut persut perässä. Emme tarvitse valkoisten etuoikeuksia ylläpitävää kukluxklanilaista sananvapautta.

Lainaus
Antti Rautiainen: Sananvapausargumentti ei auttanut Nürnbergissä
[...]
Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.
Kansan Uutiset 5.7.2020

Oikeasti ei ole mitään näyttöä siitä, että lain takaama laaja sananvapaus johtaisi huonompaan lopputulokseen kuin sananvapauden tiukka rajoittaminen. Weimarin tasavallan tiukat vihapuhelait ja -tuomiot ovat tästä yksi esimerkki. Kirjoittajan mainitsema Nürnbergissä hirtetty Julius Streicher sai muun muassa vuonna 1929 kahden kuukauden vankeustuomion antisemitistisestä vihapuheesta.


Kyseessä on ilmeisesti sama toveri Rautiainen joka muutama päivä sitten oli Uuden Suomen Puheenvuorossa oli pahoillaan siitä, että perussuomalaisten pahoinpitely ei ole hyväksyttävää. Jos tuohon vaihtaa perussuomalaisen tilalle vaikkapa muslimin, niin mitä luulette, ottaisiko PolPo yhteyttä?

Uusi Suomi tunnetusti poistaa herkäsiti poliittisesti epäkorrekteja kirjoituksia. Koska tätä kirjoitusta ei ole poistettu, niin voimme kai olettaa että tällainen kirjoitus on Uuden Suomen arvojen mukaista.

Lainaus käyttäjältä: Antti Rautiainen
[...]
Oikeistopopulismin nousu ei ole ollut jatkuvaa voittokulkua, mutta antirasistit ja antifasistit eivät ole missään löytäneet eväitä sen kukistamiseen. Päinvastoin, monissa maissa antifasistinen liike on romahtanut natsien vaihdettua pilottirotsit pikkutakkeihin, retoriikan astetta maltillisemmaksi ja siirryttyä kaduilta kabinetteihin. Perussuomalaisia on niin paljon, ettei heidän kotiosoitteidensa julkaisu tai yhteydenotto työnantajalle voi johtaa tuloksiin. Ihmiset eivät erityisemmin pahastu mikäli joku PVL:n aktiivi saa selkäänsä, koska kaikki tietävät että PVL on väkivaltainen järjestö. Mutta vastaavaa toimintaa perussuomalaisia vastaan ei hyväksytä, koska perussuomalaiset eivät käytä suoraa toimintaa.
[...]
"Missään totalitarismissa ei -- niin kauan kuin systeemi on voimissaan -- ole totalitaristeja, on vain oikeassaolijoita." - Seppo Oikkonen

Lasse

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 7 976
  • Liked: 9313
  • A pox on both your houses.
Kyseessä on ilmeisesti sama toveri Rautiainen joka muutama päivä sitten oli Uuden Suomen Puheenvuorossa oli pahoillaan siitä, että perussuomalaisten pahoinpitely ei ole hyväksyttävää.

Ilmeisesti. Tuomittu väkivaltarikollinen. Todennäköisesti soma-Lin silmäterä...


Lainaus
Antti Rautiainen
Törkeää menoa Tampereen poliisilta ja syyttäjältä - huutelu & ärsyttäminen on heidän mukaan "väkivaltaisen mellakan johtamista". Tuskin menisi läpi edes Venäjällä.

Rangaistusvaatimus on kuitenkin vain ehdollista ja sakkoa. Ilmeisesti tämä on "suomalainen mellakka", josta sitten sellainen rangaistus ettei selvästikään edes syyttäjä usko että tämä olisi "mellakka" missään muualla maailmassa.

Seuraavaksi Suomessa: mellakkasyytteet kaikille, jotka osoittavat negatiivisia tai positiivisia tunteita julkisella paikalla ja liian näkyvästi tai äänekkäästi.

Muistaakseni jonkinlainen äärivasemmiston mielenosoitusspesialisti, joka toimitteli Venäjältä pois potkimisen aikoihin (toimi väkivaltaisessa anarkistiryhmässä) Kansan Uutisissa.

Valtamedia valkopesee TAAS väkivaltaisten anarkistien toimintaa!
https://mvlehti.net/2018/07/16/valtamedia-valkopesee-taas-vakivaltaisten-anarkistien-toimintaa/
Lainaus
Vanhamedian mukaan Helsingin poliisi otti kiinni ”kadunvaltausta suunnitelleen joukon” Kiasman edessä Helsingissä. Tämän joukon tarkoitus oli mitä ilmeisemmin estää presidenttien autosaattueiden sujuva kulkeminen.

Meidän rehellinen vanhamediamme ei kuitenkaan sanallakaan kerro, että kadunvaltauksen takana oli anarkistinen A-ryhmä – itseään ”antifasisteiksi” kutsuvat henkilöt.
.....................................
Aikaisemmin päivällä, juuri ennen mielenosoituksen alkua, kyseisestä anarkistiryhmästä käytiin kuvaajan päälle.

Tilanne on nähtävissä Junes Lokan striimiltä kohdasta 35:30 eteenpäin.
(linkki Juneksen videoon artikkelissa)

Anarkisti Antti Rautiainen raivostuu yleisellä paikalla kuvaamisesta
https://www.youtube.com/watch?v=TZW6753NXzw
Lainaus
Anarkisti Antti Rautiainen raivostuu yleisellä paikalla kuvaamisesta ja hyökkää kimppuun.
Tapahtumalla oli lukuisia silminnäkijöitä ja hänestä on tehty rikosilmoitus.

Väkivallakko videolla on tunnistettu Antti Rautiaiseksi. Ymmärtääkseni Soy Boyna twitterissä.
anttirautiainen.livejournal.com/profile

Lainaus
yhdistysrekisteristä löytyy Suomen anarkistiliikkeen tuki ry. Sen hallituksen jäseninä on A-ryhmän Antti Rautiainen ja muita anarkisteja.
https://www.aviisi.fi/2016/11/kokouksia-lukupiireja-vallankumous-mita-anarkistit-oikeasti-tekevat/

Tunnusti tekonsa fb:ssä, mutta kutsui sitä tönimiseksi:
Lainaus
Salopuro Petri Kalevi rupesiko harmittaa??

Antti Rautiainen Säkö tossa juokset pakoon?

Salopuro Petri Kalevi en..miksi olet väkivaltainen??

Antti Rautiainen Miksi retard hunter tönii erimielisiä?

Katja Nummenranta  Kukahan tossa tönii ja ketä :D

Antti Rautiainen  retard hunter on tunnettu tönijä. Jos sä tönit, niin sua tönitään.
https://www.facebook.com/antti.i.rautiainen

Jos sä tönit, niin sua tönitään.

Antin mielestä väkivalta ratkaisee ongelmia:

Lainaus
Suomessa Antti Rautiainen on puolestaan esittänyt, että anarkistit eivät
niinkään vastusta väkivaltaa sinänsä vaan nimenomaan valtion väkivaltamonopolia.
Jyväskylän kirjastopuukotusta kommentoivassa blogikirjoituksessa
Rautiainen muun muassa kirjoittaa seuraavasti:
Lainaus
Väkivallan määrä on siis aivan toissijainen kysymys, olennainen kysymys
on väkivallan oikeutus. On huono asia, jos väkivallan käyttöön
ajaudutaan, mutta on aivan yhtä huono asia jos väkivaltaa ei käytä
tarpeeksi silloin kun se on oikeutettua. Usein unohdetaan (tarkoituksenmukaisesti?),
että myös virkahenkilöiden käyttämä väkivalta on
väkivaltaa. Jos väkivalta kuitenkin ymmärretään johdonmukaisesti,
on yhteiskunnassamme oikeastaan poliittinen konsensus siitä että
kansallissosialisteja vastaan on käytettävä väkivaltaa – erimielisyyksiä
on lähinnä siitä, kuuluuko tämä väkivallan käyttö yksinomaan virkavallalle,
vai myös yksityishenkilöille. (Rautiainen 2013a.)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/232092/ANARKIST.pdf

Kiakkovierasjuhlat onnistuivat yli odotusteni
http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155821-kiakkovierasjuhlat-onnistuivat-yli-odotusteni
Lainaus
Itse olen järki-ihminen, ja jos materian tuhoaminen ja väkivalta ovat joskus tarpeen, haluan niiden olevan konkreettista enkä symbolista. En myöskään halua lähteä tappeluun jota en voi voittaa myös konkreettisesti.

On anarchism and violence
https://avtonom.org/en/pages/anarchism-and-violence
Lainaus
Some claim, that anarchism opposes violence, as for anarchists means and ends meet. But only second statement is correct, wherease first is not. This because in anarchism violence is not only means, but in a certain sense a goal in itself.
..............
 in anarchy everyone has a potential possibility to give a sentence and to punish. And that, by definition, is violence. Thus anarchism is for violence.

Antti Rautiainen
https://avtonom.org/en/people/antti-rautiainen

Sanoista tekoihin...

...varmasti lämmin ja kostea anarkistipesä kiitti illalla...

Muistaakseni tuosta Helsingin miekkarissa tehdystä pahoinpitelystä tipahti Antille tuomio.
NOVUS ORDO HOMMARUM

Waldseemüller

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 1 699
  • Liked: 7258
Lainaus
Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.
Ei kai Kansan Uutisia ole keijotettu?
No valitettavasti ei. Hulluus on totta.
Jos olisimme väärässä, meitä ei yritettäisi vaientaa.

Murkula

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 925
  • Liked: 1318
Lainaus
Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.
Ei kai Kansan Uutisia ole keijotettu?
No valitettavasti ei. Hulluus on totta.

Lainaus käyttäjältä: Wikipedia
Antti Rautiainen (s. 1979 Helsinki[1]) on suomalainen kansalaisaktivisti, kirjailija ja anarkisti, joka on kirjoittanut myös salanimellä Veli Itäläinen. Hän on Voima-lehden Fifi-verkkolehden kolumnisti ja on kirjoittanut myös Väärinajattelija- ja Kapinatyöläinen-lehtiin.
Ja loput artikkelista.

Tosiaan, jos valkopesuwikin artikkelikin on noin karua kamaa, niin mitähän on todellisuus?
Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Ignore: Don Nachos, Ajatolloh, Puuha-Pepe

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Politiikasta: Jouni Tilli: Vieraslajit ja demokratian viholliset eduskunnassa 1.7.2020

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Voiko eduskunnassa rinnastaa haitalliset eläimet tai kasvit ja niiden tuhoamisen sekä maahanmuuttajat joutumatta oikeudelliseen vastuuseen? Tästä oli kyse, kun eduskunta käsitteli perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään retoriikkaa täysistunnossaan 24.6.2020.

Kansanedustaja Mäenpää ei puhunut mitään tuhoamisesta vaan torjumisesta lainsäädännöllä ja rahoitusta lisäämällä. Maahanmuuttajien sijaan Mäenpää puhui erään turvapaikanhakijan kommenttiin viitaten raiskaavista ja turisteiksi hankkiutuvista turvapaikanhakijoista. Siis turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjien torjunnasta.

Pitemmässä kontekstissa Mäenpää kuittasi puheessaan kansanedustaja Kiljuselle, että turvapaikkaturismin aiheuttamia ongelmia on mahdollista torjua etukäteen tiukemmalla lainsäädännöllä, vaikka Kiljunen yritti muuta inttää.

Lainaus
Juha Mäenpää
"Jos viitsisitte katsoa tuon Seinäjoen arabikevät -dokumentin, se löytyy Yleisradiosta vielä muutaman päivän ajan. Siinä hyvin selkeästi tulee ilmi, kun turvapaikanhakija kertoo, että osa heistä tuli tänne turistiksi, osa raiskaamaan. Tiedän jotain muutakin tuosta dokumentista, mutta kerron nyt vain sen, mitä tässä julkisesti sanon. Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: ’Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.’ Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa. — Kiitoksia."

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Poliisi tutki Mäenpään puheenvuoron ja epäili tämän syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Asia eteni valtakunnansyyttäjälle, joka pyysi eduskunnalta kansanedustajan syytesuojan purkamista.

Tapausta tutki poliisin puolella aiempi vihreiden kansanedustajaehdokas. Valtakunnansyyttäjä taas ei ole perustellut, mikä Mäenpään kommentissa oli täsmälleen ottaen lainvastaista. Valtamediassa esitetty "turvapaikanhakijoiden rinnastaminen vieraslajeihin" on kaukaa haettua, mutta olkoon sitten vaikka "raiskaavien turvapaikanhakijoiden rinnastaminen vieraslajeihin".

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Prosessi johti lopulta eduskunnan päätökseen olla poistamatta syytesuojaa, vaikka perustuslakivaliokunta oli sitä suositellut. Valiokunta arvioi, että kansanedustajan puhevapautta ei ole tarkoitettu ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksiin. Ihmisoikeudet toisin sanoen katsottiin sananvapautta painavammiksi.

Perustuslakivakiokunnan hämäävästi muotoiltu arvio ei perustunut oikeudelliseen arviointiin vaan oli pelkkä julistus eli mielipide.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Tarkastelen retoriikan näkökulmasta, miten perussuomalaiset edustajat puolustivat Mäenpään puheenvuoroa. Käyn läpi myös, miten puheenvuoro nivoutuu kulttuurisen ja biologisen rasismin perinteisiin. Mäenpään lausumaa puolustettiin eduskunnassa vähättelemällä, kaltevan pinnan argumentilla, uhriutumisella ja politisoinnilla.

Tapaus vaikuttanee merkittävästi suomalaiseen poliittiseen puhekulttuuriin, koska päätös syytesuojasta oli väistämättä myös kannanotto siihen, mitä eduskunnassa saa sanoa ja mitä ei. Se kertoo, miten kansanedustaja voi sananvapauttaan voi käyttää.

Erittäin vahva syytesuoja on rakennettu Suomen perustuslakiin, joten jo perustuslaki pitkälti määrittää, miten kansanedustajan pitäisi voida sananvapauttaan käyttää. Joissain muissa maissa parlamentaarikon sananvapauden suoja on vieläkin vahvempi.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Eduskunnassa käytiin kesäkuussa 2019 tiedonantokeskustelu Antti Rinteen (sd.) hallituksen hallitusohjelmasta. Osa perussuomalaisista provosoitui väitteistä, että enemmistöä heistä kiinnosti vain maahanmuutto.

Kimmo Kiljunen (sd.) hämmästeli, mistä maahanmuuttokeskustelu juonsi juurensa. Suomessa ulkomaalaisväestön määrä oli Euroopan pienimpiä. Olikin outoa, että ihmisoikeuskysymys oli muuttunut turvallisuuskysymykseksi.

Kiljunen onkin typerys. Kuten vuonna 2015 nähtiin, kyse ei ollut ihmisoikeuksista vaan maahanmuuttopolitiikan valinnoista. Muita maita löysempi politiikka houkutteli Suomeen tuhansittain onnenonkijoita, joita Ruotsi jopa kuskasi tänne junilla ja busseilla.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Niin sanottu valeturvapaikanhakija eli ”elintasosurffari” on usein käytetty rasistinen kielikuva. Kansainvälisesti maahanmuuttajien leimaaminen sosiaalisten tai taloudellisten etujen metsästäjiksi on yksi yleisimmistä parlamentaarisen rasismin muodoista.

Höpsis. Tuhannet irakilaiset elintasosurffarit palasivat Suomesta kotiinsa jo ennen turvapaikkahaastattelua, kun pettyivät täkäläisiin olosuhteisiin ja luultua hitaampaan prosessiin. Koko Euroopan ja sen lukuisten turvallisten maiden läpi Suomeen vaeltamiselle ei ollut syynä hätä vaan oman edun tavoittelu.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Mäenpään mukaan esimerkiksi venäläisen tai virolaisen oli helppo sopeutua Suomeen uskonnollinen taustansa ansiosta. Toisin oli Lähi-idästä lähtöisin olevien kohdalla. Heidän Mäenpää katsoi olevan kyvyttömiä sopeutumaan Suomeen tai tulemaan toimeen edes keskenään juuri uskontonsa vuoksi. Juuri tähän liittyen Mäenpää kommentoi:

Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: ’Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.’ Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa.”

Rinnastamalla vieraslajit ja Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat Mäenpää irrotti termin tavanomaisesta yhteydestään ja ironisoi hallitusohjelmaa luonnonsuojelun näkökulmasta käsitelleen Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) puhetta. Perussuomalaisen kansanedustajan mukaan vieraslajeihin liittyvät torjuntatoimet olisivat kuitenkin kuuluneet hallitusohjelman maahanmuuttoa käsittelevään osaan.

Mäenpään retoriikkaa on vaikea tulkita muuten kuin viittauksena perinteisen rotuhygienian ja nationalismin yhdistävään ajatteluun. Sen mukaan kansan perimä ja elintila on pidettävä puhtaina vieraista vaikutteista. Tällaiset näkemykset ovat rasistisen ajatteluperinteen ydintä.

Dosentti Tilli on selvästikin lukenut pöytäkirjan, joten hän valehtelee tietoisesti, että Mäenpää olisi viitannut maahanmuuttajiin, kun kyse oli ihan muusta ("turvapaikanhakija kertoo, että osa heistä tuli tänne turistiksi, osa raiskaamaan"). Tällaisen "maahanmuuton" vastustaminen ei ole rotuhygieniaa tai rasismia vaan tervettä järkeä.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Mäenpään puheenvuorossa on myös kaikuja kulttuurisesta rasismista. Biologisten ”rotujen” sijaan siinä korostetaan esimerkiksi juuri uskonnosta aiheutuvia eroja ja siitä seuraavaa yhteensopimattomuutta esimerkiksi länsimaisten arvojen kanssa. Yhteistä määritelmille on käsitys muuttumattomasta olemuksesta, jonka perusteella ihmisiä luokitellaan ja arvotetaan eli rodullistetaan. Muun muassa Teuvo Hakkarainen (ps.) ja presidentti Sauli Niinistö ovat käyttäneet vastaavaa retoriikkaa, jossa maahanmuuttajat nähdään lähinnä kulttuurinsa tai väitetyn perimänsä edustajina.

Höpsis taas. Islamistinen kulttuuri on yhteensopimaton (muun muassa) länsimaisten arvojen kanssa, eikä ole näkyvissä, että se olisi muuttumassa parempaan suuntaan missään mielekkäässä ajassa. Päinvastoin, nykyiset eurooppalaiset muslimit ovat uskonnollisempia ja fundamentalistisempia kuin 70-luvun muslimit, ja se näkyy muun muassa Euroopan terroritilastoissa.

Islamistisen fundamentalismin yleistyminen Euroopassa on ollut suoraa seurausta harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Eduskunnan päätöksessä oli kyse siitä, annettaisiinko valtakunnansyyttäjälle mahdollisuus viedä asia oikeuden tutkittavaksi. Täysistunto näyttäytyi kuitenkin ajoittain ikään kuin tuomioistuimena, joka oli määrittämässä Juha Mäenpään mahdollista syyllisyyttä ja teon rangaistavuutta.

Nimenomaan. Monet kansanedustajat antoivat puheenvuorossaan ymmärtää, että Mäenpää on syyllistynyt rikokseen, ja että syytesuojan voimassa pitäminen on siksi rikoksen ja yleisemminkin rikollisen toiminnan suojelua.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Retorisesti vähättely (meiosis) oli keskeinen keino, kun Mäenpään rasismia puolustettiin eduskunnassa. Sillä voidaan pyrkiä rauhoittelemaan, mutta toisaalta vaarana on, että näin syntyy helposti välinpitämätön, jopa koominen vaikutelma. Vähättely onkin läheistä sukua ironialle ja ne yhdistyivät esimerkiksi Jussi Halla-ahon (ps.) retoriikassa täysistunnossa:

”Suomen eduskunta ei ole koskaan antanut lupaa asettaa kansanedustaja syytteeseen eduskunnassa pidetyn puheen vuoksi. […] Ennennäkemättömän syyteluvan antaminen tarkoittaisi, että edustaja Mäenpään puhe oli ennennäkemättömän kauhea, pahinta, mitä tässä talossa on kuultu yli sataan vuoteen.”

Toisto ja ironisointi korostavat historiaan perustuvaa vähättelyä: ylintä valtiovaltaa käyttävässä elimessä oli varmasti kuultu pahempaa kuin Mäenpään tekemä maahanmuuttajien rinnastus eläimiin ja kasveihin.

Vastaavalla tavalla rasismia puolusti myös kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, joka korosti, että kyse ei ollut vakavimmasta vihapuheen muodosta. Myös kokoomuksen Wille Rydmanin mielestä rikos johtaisi korkeintaan vähäiseen sakkorangaistukseen, joten syytesuojaa ei tulisi purkaa. Olli Immonen (ps.) oli samalla kannalla. Asiaa tuli arvioida nimenomaan odotettavissa olevan rangaistuksen perusteella.

Keskustan Mikko Kärnä myönsi, että Mäenpään puheessa oli kyllä ollut rasistinen kielikuva. Se ei kuitenkaan ollut riittävä peruste syytesuojan poistamiselle. Hän olisi arvioinut tilannetta eri tavalla, jos olisi kehotettu joukkotuhontaan tai kapinaan. Samaan tapaan argumentoi lakimiestaustainen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, jonka mielestä kyseessä oli uhriton rikos siihen asti, kunnes vaino mahdollisesti alkaisi.

Tästä on ilmeisesti unohtunut vasta-argumentit?

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Näin ikään kuin käänteinen natsikortti toimii vähättelynä: vasta kansanmurha tai selvästi siihen yllyttäminen on todellista rasismia. On kuitenkin syytä huomioida, että ihmisistä puhuttaessa vihjaus vieraslajien hävittämisestä on analoginen ilmaus esimerkiksi etnisen ryhmän järjestelmälliselle tuhoamiselle.

Väännetäänpä taas rautalangasta. Mäenpää viittasi puheessaan ohimennen raiskaajien ja turvapaikkaturistien torjumiseen lainsäädännön keinoin, ei minkään etnisen ryhmän tuhoamiseen.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Rikoksen vakavuudesta olisi voinut halutessaan esittää myös toisen suuntaisia väitteitä. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on kuitenkin Suomen lainsäädännössä luokiteltu rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Kyse ei ole siinä mielessä ihan pienestä rikoksesta, että se kohdistuu verbaalisesti tai visuaalisesti sekä ihmisarvoon että demokratian periaatteisiin. Perussuomalaisten retoriikassa pykälä kuitenkin esitetään toistuvasti suoranaisena uhkana sananvapaudelle.

Ei ole väliä, onko kyseessä "ihan pieni rikos", vaan onko se perustellusti niin vakava rikos, että kansanedustajan perustuslaissa erittäin vahvaksi määritelty sananvapaus pitäisi sen takia murtaa.

Vuoden 1932 tapauksessa kansanedustaja väitti eduskunnassa, että pakkolaitoksen vartijat olivat syyllistyneet törkeisiin rikoksiin kuten muun muassa kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, mikä on mielestäni aivan toisella tavalla vakava syytös ja perättömänä väitteenä rikos. Sdp piti syytevaatimusta poliittisena, eikä syytesuojaa purettu.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Huomion rajaaminen yhteen sanaan oli osa vähättelyä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä rasismin vuoksi erotettu Ano Turtiainen piti erikoisena, että yhtä sanaa pidettiin ”hirvittävänä”. Sheikki Laakson (ps.) mielestä koko prosessi oli ”pelleilyä”. Sari Tanus (kd.) totesi kyseessä olleen yksittäisen kansanedustajan ”epäonnistuneen sanavalinnan”, josta ei selvinnyt, mistä kiihotuksesta ja mistä kansanryhmästä oikein oli kyse.

Tällä tavoin pyrittiin sulkemaan vieraslaji-termin välitön tekstiyhteys sekä laajempi ajallinen, paikallinen ja poliittinen ympäristö tarkastelun ulkopuolelle. Sanat ovat kontekstisidonnaisia jo sen vuoksi, että niitä voidaan selittää vain toisilla sanoilla. Poliittisia käsitteitä puolestaan on mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon kamppailuja, joissa niitä on käytetty. Kontekstista riisuminen onkin retorinen keino kuoria sanat merkityskerrostumistaan ja syyttää vastustajia ylitulkinnasta.

Kyse on tosiaankin ylitulkinnasta, kun dosentti Tilli keskittyy tuohon yhteen sanaan ja sen synnyttämiin mielikuviin puheen todellisen kontekstin täysin sivuuttaen.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Erikoisin tapa vähätellä rasismia oli painottaa Mäenpään puheenvuoron eduskunnassa saamaa vastaanottoa. Koska puhemies ei ollut reagoinut vieraslaji-termin käyttöön ja tilanne oli ollut muutenkin rauhallinen, Mäenpään sanomisia oli voimakkaasti ylitulkittu. Tuolloin puhetta johti perussuomalaisten Juho Eerola.

Puhemiesneuvosto piti kylläkin Mäenpäälle puhuttelun. Juuri näin eduskunnassa toimitaan.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Kalteva pinta oli toinen usein käytetty tapa puolustaa rasismia eduskunnassa. Sen mukaan yhden asian hyväksymisestä alkaa väistämätön kehitys, joka huipentuu negatiivisesti. Kaltevan pinnan argumenttia käytetään usein konservatiivisessa retoriikassa samalla, kun väitetään esimerkiksi uudistuksella olevan tarkoittamattomia seurauksia, jotka ovat vastoin alkuperäisiä tavoitteita.

Jussi Halla-aho muistutti, että historian aikana vallanpitäjät olivat pyrkineet hiljentämään arvostelijansa institutionaalisella väkivallalla eli esimerkiksi vangitsemalla tai tekemällä heistä sosiaalisia hylkiöitä. Kritiikin vaientaminen väkivalloin oli Halla-ahon mukaan kalteva pinta: kansanedustajan puheistaan syyttämisestä tulisi tapa, ja perusteet muuttuisivat jatkuvasti absurdimmaksi.

Kalteva pinta on ollut etenkin Mäenpään arvostelijoiden käytössä. Mäenpään puheesta on vedetty estoitta yhteyksiä muun muassa etnisten ryhmien joukkotuhontaan, natsi-Saksaan ja Ruandan massamurhiin.

Kiihottamislaissa kalteva pinta sen sijaan jyrkkenee kaiken aikaa. Syytteitä nostetaan ja esitutkintoja aloitetaan yhä absurdimmista tapauksista yhä järjenvastaisemmin perustein. Esimerkiksi kansanedustaja Tynkkystä syytettiin äskettäisessä hovioikeuden tuomiossa siitä, ettei hän ollut esitellyt listaamiensa muslimiterroristien "koulutusta, varallisuutta, mahdollista syrjäytymistä tai henkistä terveyttä"(!).

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Rasismia puolustettiin myös politisoimalla sekä oikeudellinen prosessi että valtakunnansyyttäjä. Tällä tavoin oli mahdollista kääntää asetelma ylösalaisin ja esittää kansanedustaja Mäenpää uhrina – tai uhriutua itse.

Vihjauksia yhtymäkohdista historiallisiin noitavainoihin käytettiin toistuvasti. Pasi Kivisaari (kesk.) ilmaisi tuntevansa ”vastenmielisyyttä tätä roviota” kohtaan, vaikka hän piti Mäenpään puhetta epäkunnioittavana. Perussuomalaiset puolestaan valittelivat, että heidän uraansa aloitteleva puoluetoverinsa tuskin uskalsi vähään aikaan puhua mitään.

Monet Mäenpään vastustajat valtakunnansyyttäjää myöten ilmoittivat hieman eri sanoin tavoitteekseen rajoittaa kansanedustajien sananvapautta aiemmasta.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Useiden perussuomalaisten mielestä kansanryhmää vastaan kiihottaminen oli kuin tehty poliittisen toimintavapauden viemiseen, koska tulkinnanvara oli liian suuri. Kyseinen rikospykälä mahdollisti mielivallan. Jatkuva rasismin näkeminen olikin pitkälti ”vihervasemmiston luoma poliittinen ilmiö”. Näin vähättelyä sovellettiin politisointisyytösten yhteydessä.

Yalen yliopiston filosofian professori Jason Stanley on todennut, että uhriutuminen on fasistisen ja rasistisen politiikan ytimessä. Vaatimukset tasa-arvosta nähdään enemmistöön kohdistuvana syrjintänä. Tässä ideologiassa oma kansankunta ja sen todelliset edustajat ovat jatkuvasti uhattuina. Asiantuntijoiden politisoinnilla ja vähättelyllä puolestaan yritetään paljastaa esimerkiksi hallinnossa ja yliopistoissa väitetysti vaikuttavia salaliittoja.

Olisin toivonut yritystä kumota nuo perussuomalaisten väitteet, mutta eipä näy tälläkään kertaa. Sen sijaan syytetään uhriutumisesta.

Kiihottamislain tulkinnanvara on huutava, kun jopa eri oikeusasteet ja toisaalta poliisi ja valtakunnansyyttäjä voivat tehdä siitä täysin vastakkaisia tulkintoja. On vielä huomattava, että tätä tulkinnanvaraa käytetään järjestelmällisesti epäiltyjä vastaan, ei heidän hyväkseen, kuten epäselvissä tapauksissa pitäisi.

Lainaus käyttäjältä: Jouni Tilli
Rasismi näyttäisi olevan Suomessa hyväksyttävämpi osa parlamentaarista puhetapaa kuin esimerkiksi valehtelijaksi syyttäminen. Syyteluvan antamatta jättämisen myötä eduskunta tuli käytännössä linjanneeksi, että kansanedustaja ei vielä 2020-luvullakaan joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen rasistisesta puheestaan demokratian arvovaltaisimmalla areenalla.

Tuo on yksi näkökulma tapahtuneeseen, mutta olennaisempaa on, että kansanedustajan perustuslaissa erittäin vahvaksi määritellyn syytesuojan murtamiseen ei esitetty likimainkaan tarpeeksi painavia perusteluja sen enempää perustuslakivaliokunnassa, eduskunnassa kuin valtamediassakaan.

Lainaus
Jouni Tilli on valtio-opin dosentti, joka tutkii poliittista ja uskonnollista vallankäyttöä retoriikan näkökulmasta. Hän työskentelee Jyväskylän yliopistossa.

Dosentti Tilli näkyy olevan valtamedian käyttämä asiantuntija-auktoriteetti. Näkyy olevan myös keskustapoliitikko.

Siinä missä Tilli takavuosina analysoi turvapaikkapoliittista retoriikkaa, hän nykyään arvottaa sitä, mikä tekee hänestä vähemmän tutkijan ja enemmän poliittisen toimijan. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden motiivien perusteltu kyseenalaistaminen on dosentti Tillille "parlamentaarista rasismia" ja siksi tuomittavaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Lainaus
Miksi kokoonnutte pommisuojassa, kiiruhdatteko Haaviston rikospäilyn käsittelyä? 7 kysymystä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle

Johanna Ojala-Niemelä (sd.) johtaa eduskunnan kellarissa talon epäpoliittisinta valiokuntaa, mutta profiloi siviilissä itsensä vasemmistodemariksi.
Yle 12.7.2020

Lainaus
3. Muistutuksen Haavistosta teki 10 oppositioedustajaa. Politisoituiko tämä jo?

Perustuslakivaliokunta tekee ratkaisun aineiston ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Luotan jokaisen kansanedustajan omaan harkintaan.

Mikä ratkaisu onkaan, valiokunnan täytyy löytää juridinen selkänoja sille, että tapauksessa joko on villoja tai ei ole villoja.

Mäenpään tapauksessa valiokunnan enemmistö ei löytänyt juridista selkänojaa eikä edes etsinyt sitä. Esimerkiksi valiokunnan enemmistön lausunto, että "perustuslaissa turvattua kansanedustajan koskemattomuutta ja puhevapautta ei ole tarkoitettu siihen, että eduskunnan valtiopäivätoimintaa käytettäisiin ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksiin", ei perustunut juridiikkaan vaan oli pelkkä mielipide.

Lainaus
4. Entä politisoituiko äänestys Juha Mäenpään syytesuojasta?

Kesäkuussa perustuslakivaliokunnan kaikki viisi Juha Mäenpään syytesuojan purkamista vastustavaa valiokunnan jäsentä ovat oppositiosta, kun taas valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkästä (kok.) lukuunottamatta syytesuojan purkamista puoltavat ovat hallituspuolueiden edustajia.

Näyttää poliittiselta, onko se sitä?

En allekirjoita väitteitä, että Mäenpään syytesuojan mahdollisen murtamisen käsittely olisi politisoitunut.

Käytimme paljon aikaa, ja näkemyksiä punnittiin tarkkaan molemmilta laidoilta. Viisi asiantuntijaa kuudesta oli sitä mieltä, että syytesuoja voidaan purkaa, mutta juridisia perusteluita löytyi myös vastakkaiselle näkemykselle.

Meni metsään jo siinä, että näkökulmaksi otettiin, voidaanko syytesuoja purkaa. Ei tarvita asiantuntijoita sen toteamiseen, että totta kai voidaan, mutta kysymys olikin siitä, oliko Mäenpään tapauksessa kansanedustajan perustuslaissa erittäin vahvaksi määritellyn syytesuojan purkamiselle hyviä perusteluja. Ei ollut, eikä niitä edes haettu.

Lainaus
Sen sijaan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) toiminnasta voin todeta, että hän rakensi immuniteettia puolueensa kansanedustajan ympärille ilmoittamalla ennenaikaisesti, etteivät perussuomalaiset tule äänestämään syyteluvan puolesta.

Oikeampi paikka olisi ollut ilmoittaa asiasta vasta, kun perustuslakivaliokunta oli tehnyt rauhassa työnsä.

Viivyttelylle ei ollut mitään syytä, sillä kaikki asiaan liittyvät faktat olivat heti tiedossa. Oli välittömästi päivänselvää, että tapaus oli sellainen, jossa syytesuojan murtamiselle ei ole perusteita.

Perustuslakivaliokunta tai sen käyttämät asiantuntijat eivät tuoneet julki uutta tietoa tai päteviä syytesuojan murtamisen perusteluja, eikä sitä odotettukaan.

Lainaus
5. Peviä syytettiin politikoinnista myös viime vaalikaudella, onko se sitä?

Nämä puheet ovat usein tarkoitushakuisia. Meillä tietyt tahot viljelevät tätä väitettä varsin auliisti, koska he toivoisivat, että siirryttäisiin joidenkin Euroopan maiden tapaan perustuslakituomioistuimen tyyppiseen järjestelmään.

Perustuslakivaliokunnan politisoitumisen kiistäminen ei riitä osoittamaan, että politisoituminen ei ole totta, etenkin kun jo pelkästään äänestyspäätöksistä voi päätellä toista.

On muutenkin epäuskottava väite, että juuri perustuslakivaliokunnan jäsenet olisivat roolissaan puoluepolitikoinnin ja puolueensa painostuksen yläpuolella. Eivät he ole, etenkin kun monet valiokunnan jäsenet ja varajäsenet eivät nähtävästi edes ymmärrä, mitä politisoituminen tarkoittaa ja miksi sitä pitäisi välttää.

Lainaus
Mielestäni jokaisen perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan tehtävä on vaalia sitä, ettei valiokunta politisoidu. Jos näin todella kävisi, se tietäisi tämän järjestelmän loppua.

Miten niin tietäisi järjestelmän loppua? Politisoitumisenhan voi kiistää, kritiikin leimata tarkoitushakuiseksi ja sitten toimintaa jatketaan entiseen malliin.

Mikä taho tähän muka puuttuisi?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Tätäkö ei ollutkaan täällä ennestään?

Lainaus
Kansanedustaja Juha Mäenpään kotiseurakunnassa laulettu runo sisälsi sanan vieraslaji – syntyi somekohu ja kantelu hiippakunnalle

Ilmajoen seurakunnan sunnuntainen messu sisälsi Ei ole vieraslajia -tekstistä tehdyn laulun.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään vieraslaji-puhe on saanut aikaan uuden kohun.

Ilmajoen seurakunta julkaisi sunnuntaina 12. heinäkuuta facebook-sivuillaan päivityksen, jossa viitattiin päivän epistolatekstiin sekä jaettiin runoilija Anna-Mari Kaskisen siihen liittyvä Ei ole vieraslajia -runo.

Seurakunnan kanttori sävelsi runon sunnuntain messuun laulettavaan muotoon eli se kuultiin sunnuntaina myös Ilmajoen kirkossa.

Kaskisen runo alkaa seuraavasti:

Ei ole vieraslajia,

ei täällä eikä siellä.

Olemme vaeltajia

ja kulkijoita Tiellä.

Ei ole muukalaisia,

kun yhteen saapuu kansa,

ja jakaa tuliaisia

ja vaiheet matkaltansa.


Somekeskustelussa seurakunnan päivitys ja runo yhdistettiin ilmajokelaisen kansanedustajan kohua herättäneeseen vieraslaji-puheeseen.

Seurakunnan päivityksen yhteyteen syntyi vilkas keskustelu, minkä vuoksi seurakunta on nyt sulkenut keskustelun ja kommentit päivityksen yhteydessä on piilotettu.

– Keskustelu lähti mielestäni myös asiattomuuksiin ja sitä on jouduttu rajoittamaan. Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi suljettu, perustelee Ilmajoen seurakunnan kirkkoherra Jani Latva-Nikkola.

Latva-Nikkolan mukaan seurakunta ei halua estää keskustelua, mutta kommentointi suljettiin, koska sen koettiin menevän asian vierestä.

– En toivo, että seurakunnan viestintää käytetään siihen, että esimerkiksi jotain ihmisryhmää vastaan käydään taisteluun. Meillä on perussanoma, jota haluamme viestiä. Se on, että Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Jos sitä käytetään kahnauksiin, joita syntyy vaikka poliittisista mielipiteistä, se ei enää palvele meidän tarkoitustamme.

"Tulee mieleen pieni tarkoitushakuisuus"

Kansanedustaja Juha Mäenpää asuu Ilmajoella.

[...]

– Pikkuisen yllättynyt olen ja itsellä ainakin tulee mieleen pieni tarkoitushakuisuus. En tiedä, että säveltä olisi ikinä ennen tehty näin nopeasti tämmöiseen runoon.

Mäenpää sanoo, että jokainen voi itse tulkita, onko tapahtuneen takana motiiveja vai ei. Hän kokee kuitenkin, että tässä on haluttu ottaa kantaa politiikkaan ja siksi runo on päätynyt messuun.

– En tiedä, olenko nyt pahoittanut mieltäni, mutta lähinnä tuntuu aika hölmöltä, että seurakunta lähtee tällaiseen juttuun mukaan. Koin, että se on tarkoitushakuisesti sinne laitettu.

[...]

Torstaina iltapäivällä tulleen tiedon mukaan Lapuan hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu Piia Kattelus (ps) on tehnyt hiippakunnalle kantelun Ilmajoen seurakunnan sunnuntaisesta messusta.

Katteluksen mukaan messussa on käytetty poliittista ja puolueellista tekstiä.

Mäenpää kiistää, että kantelu olisi tehty hänen toiveestaan tai puolestaan. Hän näkee kuitenkin hyvänä, että asia selvitetään.

– Ehkä se on aiheellista selvittää, kun tässä on useiden ihmisten silmissä nähtävissä yhteys politiikkaan. Toivon, että selvittävät sen perusteellisesti ja huolellisesti.

[...]

Kirkkoherra kiistää yksiselitteisesti, että kyseessä olisi ollut tarkoituksellisesti juuri tämän vieraslaji-termin sisältävän runon käyttäminen jumalanpalveluksessa.

– Ei, siitä siinä ei ole kyse. Pyhäpäivän tekstit puhuvat lähimmäisyydestä, ei se ole suunnattu ketään ilmajokelaista poliitikkoa vastaan, vaan se on meidän kristillinen sanoma. Siitä sanomasta se Kaskisen teksti nousee, niin haluan sen ajatella myös viime sunnuntain osalta.

Kirkkoherra Latva-Nikkola kertoo keskustelleensa runoilija Anna-Mari Kaskisen kanssa syntyneestä tilanteesta. Latva-Nikkolan mukaan Kaskisen tarkoitus ei ole ollut kohun aiheuttaminen.

– Meillä vieraslaji-sanaan sisältyy ymmärrettävästi lisäväriä, kun Ilmajoella ollaan ja ilmajokelainen kansanedustaja on tulessa ollut asian ympärillä. Pidän kohua ja siitä syntynyttä vääränlaista keskustelua, missä teilataan ja haetaan syyllisiä, vääränä, mutta itse runo on kaunis ja me seisomme tämän sanoman takana kyllä, Latva-Nikkola sanoo.
Yle 16.7.2020

Lainaus
Messussa laulettu "Ei ole vieraslajia" aiheutti PS-Mäenpään kotikunnassa rajun keskustelun ja kantelun hiippakunnalle – Kirkkoherra: "Herättänyt seurakuntalaisissa pelkoa"

[...]

Latva-Nikkola kiistää, että kirkossa laulettu runo ja Facebook-päivitys olisivat olleet tarkoitushakuisia.

– Tämä ei ollut millään tavalla tietoinen lietsonta. Eikä ollut tarkoitus tehdä politiikkaa tai osoittaa ketään tiettyä henkilöä. Sen sijaan sillä oli tarkoitus paaluttaa kristillisiä arvojamme, Latva-Nikkola muotoilee.

Hän toivoo, että keskustelu jatkuu – mutta vasta, kun se ensin rauhoittuu.

– Kohu on aiheuttanut paljon pahaa. Se yksi sana runossa sai aikaan sellaisen vyöryn keskustelua, että se on saanut monet paikkakuntalaiset jopa pelkäämään. Jos kuuluu esimerkiksi vähemmistöön tai on jokin sellainen inhimillinen ominaisuus, että on katsottu vähän pahalla silmällä, semmoinen herättää pelkoa. Sitä minä en katso hyvällä, Latva-Nikkola tähdentää.
MTV 16.7.2020

Lainaus
Ilmajoen kirkkoherra runokohusta: ”Seurakunnassa ei ketään voi rinnastaa vieraslajiin”

[...]

Kaskisen runo on herättänyt keskustelua ja jakanut mielipiteitä myös Ilmajoen seurakunnan sisällä.

Muun muassa Ilmajoen seurakuntapastori Risto-Pekka Alhainen kommentoi 15.7. kansanedustaja Juha Mäenpään Facebook-sivulla jumalanpalvelusta seuraavasti: "Olen edustamani yhteisön puolesta todella pahoillani. Täytyy sanoa, että rimanalitus. Jos olisin ollut vastuussa kyseisestä messusta, näin ei olisi tapahtunut."

Kirkkoherra Jani Latva-Nikkola toivoo, että seurakunnan viesti tässä asiassa olisi yhteneväinen. Hän kertoo käyneensä pastori Alhaisen kanssa keskustelua kyseisestä kommentista.

– Kerroin hänelle, että tässä asiassa ei kannata lähteä sooloilemaan. Meidän on etsittävä seurakuntamme yhteistä arvopohjaa ja viestittävä sen mukaan.
Kotimaa24 17.7.2020

Kirkkoherra Jani Latva-Nikkola: Ei vieraita ja muukalaisia 18.7.2020

Kirkkoherra siis valehteli toimittajille, että kirkossa laulettu runo ei muka ollut kohdistettu Mäenpäätä vastaan, yritti vaientaa seurakuntapastorin ja sitten vielä uhriutui kriittisestä keskustelusta, joka oli "väärää" ja "pelottavaa".

Kansanedustaja Mäenpää itse suhtautui asiaan tyynesti. Kv-oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin on kuitenkin sitä mieltä, että poliisin on tutkittava Mäenpään sarkastinen viesti "Upeaa. Aamun messussakin kotikuntani seurakunta on huomioinut vieraslajit. Kiitos." kansanryhmää vastaan kiihottamisena.

Lainaus
Martin Scheinin
Kyllä tämä on poliisiasia. Mäenpään Facebook-viestin tarkoituksena saattaa hänen aiemman toimintansa valossa olla kansanryhmää vastaan kiihottaminen. Vain eduskunnan määrävähemmistö esti tuon aiemman, silloin eduskunnassa tehdyn teon rikosoikeudellisen arvioinnin tuomioistuimessa
https://twitter.com/MartinScheininF/status/1283401036808454145
« Viimeksi muokattu: 29.07.2020, 17:40:46 kirjoittanut Roope »
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Simo_Toini

  • Jäsen^^
  • **
  • Viestejä: 270
  • Liked: 701

Lainaus

– Kerroin hänelle, että tässä asiassa ei kannata lähteä sooloilemaan. Meidän on etsittävä seurakuntamme yhteistä arvopohjaa ja viestittävä sen mukaan.

Kirkkoherra siis valehteli toimittajille, että kirkossa laulettu runo ei muka ollut kohdistettu Mäenpäätä vastaan, yritti vaientaa seurakuntapastorin ja sitten vielä uhriutui kriittisestä keskustelusta, joka oli "väärää" ja "pelottavaa".

Kansanedustaja Mäenpää itse suhtautui asiaan tyynesti. Kv-oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin on kuitenkin sitä mieltä, että poliisin on tutkittava Mäenpään sarkastinen viesti

"Arvopohja" on hyvin kirkkoherraskainen, suomalaisten poliitikkojen suosima klassikkotermi. Mitään uskottavuusongelmaa, saati koomisuutta, siihen ei ilmeisesti katsota edelleenkään liittyvän... :roll:

Voisiko humanitaarisilla suursaavutuksillaan kunnostautunut ex-pääministeri Sipilä saapua laulamaan ko. itkuvirttä Pohjanmaan toreille?

Jos runoilijat ja kirkonhenkilöt lukisivat tai kuuntelisivat Mäenpään koko eduskuntapuheenvuoron ilman tosisuvaitsevaista ennakkoasennetta, se tarjoaisi mahdollisuuden tutkia turvapaikanhakupolitiikan uskottavuutta, jota valtiokirkko ei tietenkään tee. Päinvastoin. Lähes vihreiden veroista häpeämättömyyttä.

Luonteva jatkumo meneillään olevalle arvopohjalle on uusneuvostoliittolainen rikosoikeus.

Valtiokirkko on kauttaaltaan politisoitunut ja mädäntynyt vihervasemmistolaiseksi "suvaitsevaisuudeksi". Tulkaa nyt pois sieltä.
« Viimeksi muokattu: 29.07.2020, 18:34:36 kirjoittanut Simo_Toini »

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Martin Scheinin näyttää olevan täysin vailla suhteellisuuden tajua samoin kuin Ilmajoen kirkkoherra. Jos Mäenpää kiittelee messun sisällön valintaa niin se on kiihoitusta kansanryhmää vastaan. Scheinin on oikeusoppinut ja lähtee tuollaisesta vaatimaan poliisitutkintaa niin kuinka vähäisestä maalikot sitten vaivaavat poliisia. Tokihan Toiviainen käynnistää asiasta tutkinnan, selväähän on että Mäenpää vertasi matuja vieraslajeihin kommentoidessaan satiirisesti kirkon messua.
« Viimeksi muokattu: 29.07.2020, 18:58:46 kirjoittanut Lahti-Saloranta »
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Lainaus
Muun muassa Ilmajoen seurakuntapastori Risto-Pekka Alhainen kommentoi 15.7. kansanedustaja Juha Mäenpään Facebook-sivulla jumalanpalvelusta seuraavasti: "Olen edustamani yhteisön puolesta todella pahoillani. Täytyy sanoa, että rimanalitus. Jos olisin ollut vastuussa kyseisestä messusta, näin ei olisi tapahtunut."

Kirkkoherra Jani Latva-Nikkola toivoo, että seurakunnan viesti tässä asiassa olisi yhteneväinen. Hän kertoo käyneensä pastori Alhaisen kanssa keskustelua kyseisestä kommentista.

– Kerroin hänelle, että tässä asiassa ei kannata lähteä sooloilemaan. Meidän on etsittävä seurakuntamme yhteistä arvopohjaa ja viestittävä sen mukaan.
Mistä kirkkoherra tietää että se hänen arvopohjansa on seurakunnan yhteinen arvopohja. Seurakuntapastorin arvopohjalla ei ole väliä ja se arvopohja tehdään yhteiseksi potkuilla uhkaamisella, hienommin sanottuna keskustelun käymisellä kommentista. Pastori kun oli sitä mieltä että politikointi ei sovi kirkkoon eikä sen jäsenten julkinen nälviminen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Roope

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 33 729
  • Liked: 76803
Nimetön pääkirjoitustoimittaja paljastaa itsensä, kun on ensin puolustavinaan vallan kolmijako-oppia, mutta lopulta myöntää kengän puristavan nimenomaan Mäenpään syytesuojan säilyttämisestä eli eduskunnan väärästä äänestyspäätöksestä.

Lainaus
Pääkirjoitus: Vallan kolmijakoa sietäisi noudattaa puhdasoppisesti

Politiikka tulisi pitää täysin erillään oikeudenkäytöstä. Nykyisin se ei aina onnistu, kuten kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) tapaus osoittaa.

[...]

Monessa länsimaisessa demokratiassa – ja jossain määrin myös Suomessa – on käytössä paroni Montesquieun hahmottelema vallan kolmijako-oppi: On erikseen hallintovalta, lainsäädäntövalta ja tuomiovalta.

Puhdasoppiseen kolmijakoperiaatteeseen mahtuu Suomessa kuitenkin yksi poikkeus: tuomioita jakavan oikeuslaitoksen ja lakeja säätävän eduskuntalaitoksen välisen vallanjaon harmaa vyöhyke. Asia nousi esille, kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen yritti saada kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Eduskunta ei odotetusti antanut syyttämislupaa.

Lupaan olisi tarvittu viiden kuudesosan enemmistö, ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä pystyi yksinkin estämään syytteen nostamisen.

Toisin kuin monissa muissa länsimaisissa demokratioissa, Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta.

Syytteet esimerkiksi ministereitä vastaan käsittelee eduskunnan perustuslakivaliokunta, ja niistä päättää eduskunta täysistunnossaan. Siis eräänlainen toverituomioistuin.

Perustuslakivaliokunta kuitenkin pyrkii yksimielisyyteen. Poliittisten voimasuhteiden ei haluta vaikuttavan päätöksiin. Eduskunnan täysistunto onkin sitten kokonaan toinen asia.

[...]

Eduskunnan äänestyspäätös Mäenpään tapauksessa osoittaa, että vallan kolmijako-oppia pitäisi Suomessa vahvistaa entisestään.
Helsingin Sanomat 2.8.2020

Nämä ovat niin koomisia.

Kun Unkari hiljattain arvosteli Suomea siitä, että meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan perustuslakia tulkitsee poliittisten voimasuhteiden mukaan kansanedustajista koostuva valiokunta, moinen kritiikki pyyhkäistiin valtamediassa sivuun perusteettomana ja vihamielisenä.

Nyt se, että riittävä osa eduskunnasta suojeli kansanedustajan laajaksi tarkoitettua sananvapautta täsmälleen perustuslain tarkoittamalla tavalla, onkin vallan kolmijako-opin murentamista. Väärä äänestyksen lopputulos on Hesarille osoitus päätöksen poliittisuudesta, ei se, että 121 kansanedustajaa äänesti Mäenpään syytesuojan purkamisen puolesta, vaikka sille ei esitetty perustuslakivaliokunnassa, eduskunnassa tai muuallakaan yhtä ainutta pätevää argumenttia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Eikös äskettäin joku yksinäinen aktivisti osoittanut mieltä vaatien Suomeen perustuslakituomioistuinta. Sai sähköä, niputettiin , vietiin putkaan ja sakotettiin. Syy oli kun tilaisuudessa oli tusinan verran osanottajia ja koronasäädösten mukaan jaja oli 10. Sitä yleisöä ei karkoitettu vaan se eduskuntatalon portailla istuja poimittiin poliisin kyytiin. 3000 BLM mielenosoittajaa oli sitte ok.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

IDA

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 11 529
  • Liked: 8881
  • qui enim non est adversum vos pro vobis est
Nämä ovat niin koomisia.

Ja samaan aikaan äärimmäisen surkeita. Jos Suomeen vielä tulee yhtä järkeviä lehtimiehiä kuin vielä 1970-luvulla oli, niin tämä aika tullaan kyllä muistamaan journalismin historian uskomattomimpana pohjanoteerauksena. Jos joku oikea taho keksisi, että subsidiariteettiperiaatetta noudattava absoluuttinen monarkia on EU:n hallintomalli ja sellaisena paras mahdollinen sille, niin nämä alkaisivat syvään luotaavissa ja kauas katsovissa pääkirjoituksissaan kertomaan kuinka Suomi on oikeastaan aina ollut absoluuttinen monarkia, eikä tästä ole mitään syytä kenenkään poiketa mihinkään suuntaan.

Suomessa ei noudateta vallan kolmijako-oppia. Jos noudatettaisiin, niin hämärä alue ja ongelma ei todellakaan olisi kansanedustajan parlamentissa puhutulle annettu syytesuoja. Edes perustuslakituomioistuimen puuttuminen ei ole ongelma vallan kolmijaon kannalta. Se sen sijaan on, että lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta ovat samoissa käsissä. Itse en mitenkään väitä, että vallan kolmijakoa pitäisi edes noudattaa, mutta toivoisin jotain rajaa näiden lainsäädäntöä ja politiikka puntaroivien päätoimittajien levottomiin höpötyksiin.

Toisaalta voihan olla, että ne joku päivä heräävät ja huomaavat, että saisimme aika puhdasoppisen vallan kolmijaon palauttamalla presidentin valtaoikeuksia. Ja kun ne nyt ovat hypnotisoineet itsensä hokemaan vallan kolmijako-oppia, niin enkä ne silloin ryhtyvät voimakkaasti ajamaan presidentin valtaoikeuksien palauttamista. Mikä olisi ihan hyvä.
qui non est mecum adversum me est

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Se miten vallan kolmijako-oppi minusta toimii on juuri se mitä tapaus Mäenpää ja syytesuoja osoittaa. Se syytesuoja koskee ainoastaan puheita ei esim pahoinpitelyjä tms. Kansanedeutajilla tulee olla oikeus puhua työpaikallaan parlamentissa tärkeäksi kokemistaan asioista ja niitä puheita kontrolloi sisäinen valvonta. Kansanedustajat säätävät lait mutta jos heillä ei olisi sitä syytesuojaa niin periaatteessa Toiviainen ja joku Korjakof voisivat järjestää linnatuomion vaikka jokaiselle persukansanedustajalle heidän puheistaan parlamentissä.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

ikuturso

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 15 392
  • Liked: 26353
  • Easter Worshipper
Tätäkö ei ollutkaan täällä ennestään?

Lainaus
Kansanedustaja Juha Mäenpään kotiseurakunnassa laulettu runo sisälsi sanan vieraslaji – syntyi somekohu ja kantelu hiippakunnalle
Kansanedustaja Mäenpää itse suhtautui asiaan tyynesti. Kv-oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin on kuitenkin sitä mieltä, että poliisin on tutkittava Mäenpään sarkastinen viesti "Upeaa. Aamun messussakin kotikuntani seurakunta on huomioinut vieraslajit. Kiitos." kansanryhmää vastaan kiihottamisena.

Lainaus
Martin Scheinin
Kyllä tämä on poliisiasia. Mäenpään Facebook-viestin tarkoituksena saattaa hänen aiemman toimintansa valossa olla kansanryhmää vastaan kiihottaminen. Vain eduskunnan määrävähemmistö esti tuon aiemman, silloin eduskunnassa tehdyn teon rikosoikeudellisen arvioinnin tuomioistuimessa
https://twitter.com/MartinScheininF/status/1283401036808454145

Voisin lyödä muutaman oluen vetoa, että Scheinin kantelee tästä Toiviaiselle, joka nostaa syytteen Mäenpäätä kohtaan kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Tuo kommentti on annettu eduskuntasalin ulkopuolella ja Toiviainen voi tuon kommentin "lähdeviitteeksi" tuoda Mäenpään salissa lausutun vieraslajikommentin.

Valitettavasti tämä on mahdollista ja myös erittäin todennäköistä. Vaikka se ei pienen ihmisen järkeen mahdukaan, niin nyt Toiviainen pääsee syyttämään Mäenpäätä siitä, mihin ei aiemmin saanut lupaa.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Lahti-Saloranta

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 14 678
  • Liked: 25861
  • Kiihottavat vieraslajit
Lainaus
Martin Scheinin
Kyllä tämä on poliisiasia. Mäenpään Facebook-viestin tarkoituksena saattaa hänen aiemman toimintansa valossa olla kansanryhmää vastaan kiihottaminen. Vain eduskunnan määrävähemmistö esti tuon aiemman, silloin eduskunnassa tehdyn teon rikosoikeudellisen arvioinnin

Voisin lyödä muutaman oluen vetoa, että Scheinin kantelee tästä Toiviaiselle, joka nostaa syytteen Mäenpäätä kohtaan kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Tuo kommentti on annettu eduskuntasalin ulkopuolella ja Toiviainen voi tuon kommentin "lähdeviitteeksi" tuoda Mäenpään salissa lausutun vieraslajikommentin.

Valitettavasti tämä on mahdollista ja myös erittäin todennäköistä. Vaikka se ei pienen ihmisen järkeen mahdukaan, niin nyt Toiviainen pääsee syyttämään Mäenpäätä siitä, mihin ei aiemmin saanut lupaa.
Olisiko Toiviainen noin kahjo, Scheinin kyllä on. Mäenpää ihastelee messun aihevalintaa niin kuinka siitä syyttäjä sitten vääntää kiihotuksen. Jokainen täysipäinen tajuaa että Juha arvostelee satiirisesti kirkon politisoitumista. Jo se eduskuntapuheen tulkinta matujen rinnastaminen vieraslajeihin oli varsin erikoinen ja tahallaan väärinymmärretty. Oikeastaan toivoisin että Toiviainen ottaa asiakseen syyttää Mäenpäätä. Siinä ensimmäisessäkin tapauksessa poliisi ei nähnyt aihetta jatkotoimenpiteisiin, Toiviainen näki.
« Viimeksi muokattu: 02.08.2020, 19:52:40 kirjoittanut Lahti-Saloranta »
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

alussaolisana

  • Jäsen^^^
  • ***
  • Viestejä: 2 065
  • Liked: 3036
  • 17 v.

Lainaus


Kirkkoherra Jani Latva-Nikkola toivoo, että seurakunnan viesti tässä asiassa olisi yhteneväinen. Hän kertoo käyneensä pastori Alhaisen kanssa keskustelua kyseisestä kommentista.

– Kerroin hänelle, että tässä asiassa ei kannata lähteä sooloilemaan. Meidän on etsittävä seurakuntamme yhteistä arvopohjaa ja viestittävä sen mukaan.
[/quote]

Vai pitäisi Janin mielestä kristillisen seurakunnan etsiä ”yhteistä arvopohjaa”. Eli teillä ei ole siellä sellaista, vai onko se vain kateissa? Onko se muuten kaikilta kateissa, vai vain sinulta? Mistä kumman suunnasta saattaisi kristillinen seurakunta löytää ”yhteisen arvopohjan”? Nyt on Jani vaikea paikka! Mä annan vinkin sulle, Jani: ei se ainakaan nykyisestä hallitusohjelmasta löydy, eikä Koraanista.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

Tagit: